Vuoden 2014 viimeiset vinkit

Laitan tähän alkuun vinkin tiskikoneen puhdistuksesta varoittavana esimerkkinä vinkistä joka ei toimi. Täällä väitetään, että etikka ja sooda saa lian suorastaan räjähtämään irti tiskikoneen suodattimesta. Testasin tätä itse, ja voin kertoa että ei toimi. Sooda ja etikka kyllä kuplivat hienosti, mutta eivät ne mitään likaa irroita. Ihmettelin muutenkin mihin tämän teho voisi perustua, sillä hapan irroittaa kalkkia mutta ei rasvaa, ja suodatin on yleensä nimenomaan rasvainen. Sitä varten tarvittaisiin emäksinen pesuaine. Tavallinen tiskiaine ja kuuma vesi tehoaa paremmin. Jos joku on saanut tämän toimimaan niin kuulisin siitä mielelläni kommenteissa. (MTV)

Hieman samaan aiheeseen liittyen: Sitran mukaan kaikkiin asuntoihin kannattaisi asentaa vettä säästävät suuttimet vesihanoihin. Arvelen, että lavuaarien hanoissa eroa ei todella huomaisikaan. Sen sijaan epäilen että suihkussa eron tuntisi – ainakin omat kokemukseni tällaisista suihkuista ovat sellaiset, että vettä tuntuu tulevan vähemmän. Taidan ehdottaa tätä taloyhtiön hallitukselle ja kysellä mitä mieltä isännöitsijä on asiasta. (Iltalehti)

MTV kertoo tutkimuksesta, jonka mukaan epäjärjestys voi aiheuttaa rahanmenoa. Nimittäin siten, että ei muista omistavansa jotain tai ei löydä sitä ja sitten ostaa tuplakappaleen. On huomioitava, että tutkimuksen on toteuttanut Elfa, eli kyse on säilytysjärjestelmien markkinoinnista, mutta asia sinänsä pitänee paikkansa. Hankalimmin säilytettävät ovat tämän mukaan vaatteita – ja väitän että syy on siinä että vaatteita on ihmisillä ylipäätään liikaa. En ole itsekään immuuni tälle.

Tässä siis lupaamani viimeiset vinkit tälle vuodelle. Ensi viikolla ollaankin jo uuden vuoden puolella!

Miten huuhteluaineesta pääsisi eroon?

Siirrytään maailmantuskasta vähän arkisempiin aiheisiin. Tarvitsisin hyviä neuvoja, joten tietenkin kyselen niitä teiltä. Minulla on nyt käsissäni runsaasti kierrätysvaatteita, jotka ovat muuten oivallisia mutta on yksi ongelma: todella vahva huuhteluaineen tuoksu. Kun itse käytän vain hajusteettomia pesuaineita, huuhteluaineiden haju tuntuu omaan nenään vieraalta. Haluaisin siitä eroon mutta miten?

Googlasin aihetta ja löysin kolme keinoa: etikka, sooda ja Febreze. Ennen kuin turvaudun viimeiseen, haluaisin testata kaksi ensimmäistä. Joten nyt kaivataan kokemuksia! Onko joku saanut vaatteista hajuja pois noiden avulla? Mikä on toimivin tekniikka?

Yhden hieman vähemmän tuoksuvan vaatteen uskalsin pestä muun pyykin mukana, ja laitoin huuhteluaineeksi tavallista etikkaa laimentamattomana, noin puoli desilitraa. Se tehosi hyvin. Mutta entäs loput? En uskalla pestä niitä muun pyykin joukossa ennen kuin haju on selvästi miedontunut, muuten koko pyykki saa saman tuoksun. Ajattelin liottaa noita vaatteita ja olisin kiinnostunut erityisesti soodasta. Se nimittäin poistaa hajuja ilmasta todella tehokkaasti, ja kiinnostaisi tietää toimiiko se myös veteen liuotettuna. Mutta kuinka paljon vettä ja kuinka paljon soodaa? Onko teistä joku kokeillut?

Huuhteluaineessa on se ongelma, että se ongelma, että sen on tarkoituskin tarttua kuituihin ja tavallaan peittää ne. Mitä enemmän pesukertoja, sitä paksumpi kerros huuhteluaineeen jäämiä. Tuoksut on myös tehty pysymään, olen ymmärtänyt että maailmassa on runsaasti ihmisiä, jotka nimenomaan haluavat että pyykissä on jokin tuoksu kun se nostetaan koneesta kuivumaan, ja että vaatteiden on tarkoitus tuoksua puhtainakin jollekin. Niinpä arkijärjellä ajateltuna vaatisi jonkin syväpuhdistuksen, että tuoksu hälvenisi kokonaan. Tuuletustakin suositeltiin, mutta se on tällä hetkellä hyvin vaikea toteuttaa.

Nyt siis kaikki kikkakolmoset jakoon kommenteissa, jos niitä suinkin löytyy!

Roskiin heittämisen taito

Kaikkea ei voi kierrättää. Tämä on epämiellyttävä fakta, jonka kanssa olen viime ajat opetellut elämään. Nykyisin on mahdollista kierrättää esimerkiksi melkein kaikkien ruokien pakkaukset. On myös mahdollista lahjoittaa ja myydä kaikenlaista käytettyä tavaraa. Tästä on seurannut se, että tuntuu siltä että aivan kaikki pitää kierrättää. Jos ei kierrätä, on huono ihminen. Tai tuhoaa maapallon. Tai jotain.

Tiettyyn rajaan asti tämä pitääkin paikkansa. Mutta sitten on se rajanveto – milloin jokin tavara tai vaate on niin rikki tai loppuun pidetty, ettei sitä ole enää järkevää laittaa kierrätykseen? En nimittäin halua syyllistyä dumppaamiseen, eli siihen että työnnetään kierrätyslaatikkoon kamaa, joka ei ole enää kelvollista käytettäväksi. En halua hankkia mitään viherpisteitä sellaisella näennäiskierrätyksellä.

Etenkin vaatteiden kohdalla on ollut pakko opetella tunnistamaan se raja, jonka jälkeen vaate ei enää kelpaa kierrätykseen. Sukat ovat tässä suhteessa kiitollisia. Kun nilkkasukan kantapää menee puhki, pesen sen vielä kerran. Sitten sillä kiillotetaan kengät tai puhdistetaan jotain erittäin likaista, ja sen jälkeen sukka pannaan energiajätteen sekaan. Siinä vaiheessa voi hyvällä omalla tunnolla todeta, että sukka on täysin palvellut. Ei tule yhtään huono omatunto.

Mutta entäpä sitten ne rajatapaukset? Hetki sitten minulla oli käsissä pieneksi jäämässä oleva lasten välikausihaalari, joka oli palvellut jo kahdella lapsella. Sen jalkalenksut olivat hukassa, samoin huppu. Polvet hyvin kuluneet ja siellä täällä maalitahroja. Vedenpitävyys olematon. Mitä sellaiselle pitäisi tehdä? Teoriassahan joku voisi sitä vielä pitää (jos ei välitä puuttuvista osista ja pysyvistä tahroista.) Mietin miten toimia ja päädyin lopulta laittamaan haalarin roskikseen. Se tuntui tavallaan pahalta, mutta samaan aikaan tiedostin, että ratkaisu oli oikea. Olisin voinut kaupitella sitä kirppiksellä euron hintaan, mutta euron korvaus ei mielestäni vastaa sitä vaivaa, mikä haalarin säilyttelystä myymisen vaivasta olisi syntynyt. Toisaalta en jaksa uskoa, että kukaan ilahtuisi tahraisesta, kulahtaneesta vaatteesta, vaikka ilmaiseksi saisikin. Kun parempiakin on tarjolla varsin edulliseen hintaan.

En vieläkään ole oikein sinut roskikseen heittämisen kanssa, vaikka ymmärränkin sen välillä olevan ainoa oikea tapa hankkiutua vanhoista vaatteista eroon. Danan juttuja kuunnellessa olen oppinut, että Amerikassa monet kierräytspaikat ottavat myös likaisia ja rikkinäisiä vaatteita vastaan, sillä ne myydään sitten paaleina eteenpäin räsyjen ja mattojen tekijöille. En tiedä onko tällaista toimintaa Suomessa edes olemassa? Jos olisi, se ratkaisisi ainakin omalta osaltani yhden isoimmista kierrätykseen liittyvistä ongelmista.

Joudun siis saman dilemman eteen jokaisen riittävästi kuluneen vaatteen kohdalla. Joka kerran on erikseen mietittävä, onko vaate riittävän kulunut roskikseen, vai olisiko mahdollisesti jossain joku, joka sitä vielä haluaisi käyttää. Yritän kuitenkin olla realisti. Jos en itse ostaisi sitä käytettynä, yritän muistaa että tuskin silloin kukaan muukaan ostaisi. Yritän myös eläytyä keräysvaatteiden saajien tilanteeseen. Hyödyttääkö vaate jotakuta, vai onko se oikeasti muuttunut tarpeettomaksi.

Olisi kiva kuulla, kärsiikö joku muukin tästä roskiin heittämisen tuskasta.

Keittäminen tosiaan kannattaa

Sotkin eilen yhden vaatteen pahasti mustikkaan. Toisin sanoen lapsen paidalle putosi täysi lusikallinen uunituoretta mustikkapiirakkaa. Paita oli todella pahasti sotkussa. Pahoittelen ettei taaskaan ole kuvamateriaalia, mutta en ikinä muista ottaa kuvaa näistä sillä hetkellä kun onnettomuus tapahtuu. En edes alunperin ajatellut kirjoittaa tästä. Kävi kuitenkin niin, että nyt tuli jo toinen päivä elämässäni, kun pistin paidan kattilaan.

En heti päässyt paitaa putsaamaan, joten mustikkatahrat ehtivät kuivua pari tuntia, ennen kuin ehdin niitä putsaamaan. Muistin, että kuuma vesi puhdistaa mustikkaa vaatteista. Anoppi kehotti ensin kokeilemaan kraanaveden alla. Niinpä hieroin tahroihin nestemäistä Bio Luvilia ja sitten laitoin paidan hanan alle. Meillä tulee niin kuumaa vettä, että sormia ei kärsi pitää hanan alla, mutta siitä huolimatta tahrat pysyivät. Ne vaalenivat hiukkasen, mutta eivät varsinaisesti poistuneet.

Sitten päätin kokeilla keittämistä. Kiehautin kattilallisen vettä, hieroin tahroihin hieman lisää pesuainetta ja dippasin helman kiehuvaan veteen. Puulastan avulla huljuttelin vaatetta kiehuvassa vedessä, ja noin minuutin päästä tahrat olivat poissa. Siis täysin, kokonaan poissa. Mistään ei nähnyt missä ne olivat olleet. Se oli kuin taikuutta! En tiedä mikä vaikutus pesuaineella oli. Epäilen että pelkkä kiehuva vesikin olisi tehonnut.

On jännä, että sormin tuntuva tulikuuma vesi ei auttanut yhtään, mutta kiehuva vesi tehosi salamannopeasti. Mustikkatahrat lähtevät siis parhaiten kiehuvalla vedellä. Täyttä puuvillaa oleva trikoopaita ei mennyt käsittelystä miksikään. Tämä on helppo ja ekologinen tahranpoistoniksi, joka kannattaa pitää mielessä!

Kausimylläystä

Viimeistään tänä aamuna kävi selväksi, että on taas aika kierrättää vaatteita säilytystiloista toiseen. Kaipasin aamulla kovasti talvikenkiäni, kun liukastelin lumen peittämillä kaduilla. Tämän päivän ohjelmanumero onkin ottaa lämpimät kengät esiin, ja pakata välikausikengät kevättä odottamaan. Yhdet lenkkarit tosin jätän vielä kenkähyllyyn, koska tuskin tuo lumi vielä maahan jää. Jos aiotte tehdä saman, suosittelen huoltotoimenpiteitä ennen pakkaamista. Keväällä on mukavampaa kun kantalaput on ehjät ja pinta lankattu.

Samaa linjaa noudatellen hain eilen pesulasta trenssin, joka matkaa tänään suoraan pesulan pukupussissa vintille. Alas tuon lämpimän villakangastakin ja paksun untuvatakin. Niillä pärjään tästä eteenpäin. Isompi projekti on huivien peseminen ja asusteinventaario. Täytyy kaivella laatikoita ja katsoa millaisia talvihattuja minulla olikaan, ja onko hansikkaista puutetta. Isot pashminat ja muut lämpimät huivit puolestaan kaipaavat pesua. Harkitsen hieman, veisinkö koko läjän vain suoraan pesulaan, vai jaksaisinko ruveta itse niitä käsin pesemään. Voi olla, että jaksankin.

Takkeja vaihtaessa nappasin yhden hupparin pois pidosta ja vien sen vaatekeräykseen kun seuraavan kerran kuljen laatikon ohi. Ystävälle lahjoitin puolestaan kohtuullisen kokoisen kasan äitiysvaatteita, joista toivottavasti on vielä iloa. Toimitin myös ison kassillisen pieneksi jääneitä lastenvaatteita kirppikselle, vaikka myönnän että samalla retkellä ostin kuopukselle pari ”uutta” vaatetta samaiselta kirppikseltä. (Täytyy muuten todeta, että vaikka Polarn o Pyretin design ei aina täysin miellytä silmääni, laatu noissa vaatteissa on kyllä hyvä. Ainakin sisävaatteet tuntuvat pitävän värinsä ja muotonsa pesusta ja kulutuksesta huolimatta.)

Vaatteiden kokonaismäärä on silti viime aikoina vähentynyt, mitä ei välttämättä tosin huomaa muuten, kuin että työhuoneessa on taas vähän enemmän tilaa kuin ennen. Työhuone nimittäin toimii myös asuntomme kierrätyskeskuksena, jossa on jatkuvasti eri osoitteisiin lähteviä vaatteita.

Selitys haiseville vaatteille?

Täytyy myöntää, että Nextin asiakaspalvelu on tehokas. Sain vastauksen vuorokauden sisällä kyselyyni. Se oli äärimmäisen kohtelias ja vuolaasti asiaa pahoitteleva, jopa suorastaan huvittavuuteen asti. Tässä lainaus vastauksesta:

I do appreciate your concerns but I can confirm that there are no chemicals that are added to any of our clothing.

The smell could possibly be from our packaging and this would not be harmful to children or nature.

I am also sorry to hear that after washing the items they still have a strong smell.  This is certainly not how we expect our clothing orders to be and I can advise you that you are free to return the items for a full refund if you did not want to keep this order. 

Mitähän tästä nyt sanoisi. Firma väittää, että haju johtuu vain pakkauksista, ei vaatteiden kemikaaleista. Voiko muovipussista tarttua niin vahva haju vaatteisiin? Kai se on mahdollista, sen puolesta puhuisi, että sukkisten haju oli erilainen, ja ne olivat erilaisessa muovissa. Toisaalta mitä ihmeen myrkkyjä niissä pusseissa sitten olisi, jos vaatteisiin tarttuu niistä niin voimakas tuoksu? En ole ihan täysin vakuuttunut tästä. Tuo yksi lause vaan ei mielestäni vielä ole riittävän uskottavaa. Olisin kaivannut perusteluja, tietoa valmistusprosessista ja muuta faktaa väitteen tueksi.

Plussaa on, että saisin palauttaa nuo jo avatut ja pestyt vaatteet täyttä korvausta vastaan, mutta en aio sitä tehdä. Tarkkanenäinen ystäväni ei eilen haistanut puhtaissa vaatteissa enää juuri mitään, joten eiköhän se seuraavassa pesussa häviä kokonaan. Voipi olla, että annan firmalle vielä toisen mahdollisuuden.

Haisevat lastenvaatteet

Käytin viime viikolla yhden päivän etsien netistä kivoja lastenvaatteita. Olen vähän rajoittunut niiden suhteen, haluan että materiaali on ensisijaisesti puuvillaa tai muuta luonnonkuitua, mallin pitää olla sopivasti väljä että vaatteessa voi leikkiä, ja lisäksi ulkonäön täytyy miellyttää sekä omia että lapsen silmiä. Ei siis aivan yksinkertainen tehtävä. Useimmiten ongelmaksi tuli ulkonäkö. Lapsi haluaa, että esim. paidassa olisi jokin kuva, mikä ei mielestäni ole kohtuuton toive. Itse taas haluan, että kuva on kiva – ei mikään isopäinen alien tai typerä teksti. Lisäksi vältän muovipainatuksia luettuani taannoin Kuluttaja-lehden tutkimuksesta, jossa niistä löytyi ftalaatteja ynnä muita ikäviä kemikaaleja.

Omin avuin en tällaisia löytänyt, mutta onneksi sain vinkin englantilaisesta nettikaupasta. Sieltä löytyikin runsaasti kohtuuhintaisia ja kaikki kriteerit täyttäviä vaatteita. Tilaus ja toimitus sujui jouhevasti ja vaatteet saapuivat parissa päivässä kotiovelle. Kaikki muuten hyvin, paitsi että ne vaatteet haisivat. Jokainen vaatekappale oli pakattu omaan erilliseen muovipussiinsa. Kun vaatteet otti pussista esiin, niissä oli vahva kemikaalinen haju. Pesin yhden paidan muun pyykin seassa, ja haju lähti. Loput neljä vaatetta pesin toisessa erässä, mutta tällä kertaa haju ei häipynytkään täysin, sen sijaan tuntuu että se tarttui hieman muuhunkin pyykkiin. Tilanne siis parani merkittävästi, mutta haju ei häipynyt kokonaan.

Asia stressaa minua siksi, että jos jokin haisee, hajun aiheuttaa jokin kemikaali tai yhdiste. En usko, että ne varsinaisesti edistäisivät terveyttä. Samaa teoriaa tukee nämä YLEn artikkelit:

Tietysti kyse on eri asiasta, työskenteleekö pesemättömien vaatteiden parissa tuntikausia päivässä, vai pukeutuuko pestyihin vaatteisiin silloin tällöin kotona. Samoin tuo keskimmäinen tapaus on todellinen ääriesimerkki. Vaikuttaa myös siltä, että suurin osa aineista lähtee pesussa pois, ja aionkin pestä nuo vaatteet seuraavan kerran niin, että on vain yksi uusi vaate per koneellinen. Uskoisin hajun häipyvän sillä tavalla lopullisesti, sillä yhdestä vaatteesta se jo poistui.

Nyt olen kuitenkin dilemman edessä. Uskallanko ostaa tuolta vaatteita uudestaan? Ne olivat kivoja, edullisia ja vastasivat tarkoitustaan hyvin. Toisaalta se haju arveluttaa. En myöskään ole varma, johtuiko se muovista johon vaatteet oli pakattu, vai oliko vaatteisiin itseensä lisätty jotain ainetta. Sukkahousut olivat erilaisessa pakkauksessa kuin paidat, ja niissä oli vähän erilainen haju, selvästi pakkauksesta lähtöisin.

Tässä olisi kieltämättä yksi argumentti käytettyjen vaatteiden puolesta, ne on yleensä pesty niin monta kertaa, että viimeisetkin kemikaalirippeet on häipyneet kuiduista. Toisaalta inhoan nuhjuisuutta myös lastenvaatteissa, ja kuten olen ennenkin kirjoittanut, harvoin löytää mitään todella uudenveroista.

Oletteko törmänneet samaan ongelmaan? Tai siis tässähän on monta ongelmaa, sopivien vaatteiden löytyminen, kemikaalit ja ostodilemma. Joka tapauksessa kiinnostaisi kuulla vastaavista kokemuksista, myös aikuisten vaatteiden osalta.

EDIT: Aktiivinen kuluttaja iskee jälleen. Lähetin äsken sähköpostilla palautetta hajuun liittyen. Vastaus luvattiin viikon kuluessa. Saapa nähdä miten käy. Välillä sitä on vähän hidas, tajusin vasta ekaa kommenttia lukiessa, että voin itsekin asiaan vaikuttaa!

 

Liian kuluneet vaatteet

Taannoin tuli kommenttiosastolla keskustelua siitä, milloin vaatteet ovat liian kulahtaneet, jotta niitä voisi enää käyttää. Lupasin palata aiheeseen jossain vaiheessa, nyt sitten palaan.

Ensinnäkin merkitystä on sillä, missä vaatteita käytetään. Itse olen tarkin työvaatteista sekä juhlavaatteista. Teen työtä, jossa joudun ajoittain mm. esiintymään ja luennoimaan, ja silloin ei auta olla reikää sukkahousuissa tai tahraa puserossa. Tähän liittyy monta asiaa; on yleisön arvostamista olla asianmukaisesti pukeutunut. Toisaalta ihmiset arvioivat osaamista myös ulkonäön perusteella, joten saa olla aikamoinen guru jotta voisi surutta lompsia paikalle minkä näköisenä tahansa. On myös helpompaa keskittyä töihin, kun tietää ettei ainakaan ulkonäöstä tarvitse stressata. Niinpä työvaatteiden on oltava ehdottomasti ehjiä ja tahrattoman puhtaita eikä lainkaan kulahtaneita. Tämä koskee myös kenkiä ja käsilaukkua. Juhlavaatteissa on sama logiikka, mielestäni asianmukainen pukeutuminen kunnioittaa sekä muita vieraita että juhlaa itsessään.

Sitten on sellainen vaikea kategoria, kuin ”kulunut mutta siisti”. Näiden kanssa onkin välillä vaikeaa. Värit haalistuvat, neuleet nyppyyntyvät ja kankaat kuluvat ohuiksi käytössä. Missä menee se raja, jolloin vaate vielä kelpaa käyttöön? Siistit ja ehjät mutta haalistuneet käyvät minusta hyvin arkikäytössä kotona. Jos väristä selvästi näkee, että se ei enää ole sitä mitä alunperin, en laita vaatetta töihin tai julkisiin tilaisuuksiin. Lähikaupassa kyllä voin asioida ja puistossa käydä. Sama asia noiden muiden kohdalla.

Selviä merkkejä siitä, että vaate on tullut julkisen käyttöikänsä päähän ovat mm:

  • Paidan kaulus tai hihansuut ovat muuttunut eri väriseksi kuin muu osa vaatteesta
  • Tahrat jotka eivät lähde pesussa pois
  • Kulumisesta johtuvat reijät, myös sellainen että kangas on kulunut läpikuultavaksi (auenneet saumat voi korjata)
  • Kellertäväksi muuttunut valkoinen, harmaaksi muuttunut musta, haalistuneet printit
  • Rispaantuneet lahkeet tai hihat
  • Vaatteeseen on tarttunut ummehtunut haju, joka ei hälvene pesussa tai tuulettamalla

Monet pikkuvirheet on onneksi helppo korjata itse, kuten vaikka irronneet napit. Suutari puolestaan saa kengistä ja käsilaukuista kelvolliset, sillä esim. rikkoutuneet vetoketjut voi yleensä vaihtaa ja pohjat uusia. Eli vaatteiden käyttöikää on oikealla hoidolla ja pienillä korjauksilla mahdollista venyttää pitkäänkin.

Omassa kodissaan voi kukin pitää mitä lystää. Esimerkiksi minulla on käytössä velourverkkarit, jotka ovat sekä kulahtaneet että valkoisissa maalitahroissa. Aion luopua niistä jossain vaiheessa, toistaiseksi kuitenkin pidän niitä kotioloissa tyytyväisenä. En tosin lähtisi roskiskatosta kauemmaksi kotoa ne päälläni. Samoin löytyy pari vanhaa neuletta, jotka ovat kelvollisia mökille mutta näyttävät turhan räjähtäneiltä kaupungilla pidettäväksi.

Oikeasti tietysti jokainen saa kaupungillakin pitää juuri niin kulahtaneita vaatteita kuin haluaa. Itse asiassa tarkemmin ajatellen ainoastaan puhtaus on sellainen juttu, jossa mielestäni kanssaihmisilläkin on sanottavansa – likaiset vaatteet ovat aika ällöttäviä kenen päällä tahansa. Mutta mitäpä se minulle kuuluu, jos joku kulkee tuolla reikäisissä housuissa tai kantaa repsahtanutta laukkua. Vaikka saatan kyllä muodostaa muista pukeutumisen perusteella jonkin mielikuvan. Esimerkiksi rikkinäisissä vaatteissa kulkevaa saattaisin pitää joko outona, piittaamattomana tai osaamattomana. Mutta kun omaa mielipidettäni kysyttiin, niin tässä se on. Olen sen verran alistunut yhteiskunnan normeihin, että toivon ettei kukaan luokittele minua vaatteideni perusteella miksikään noista yllämainituista.

Uusi takki, ja… toinen uusi takki

Olen tässä viikon verran hautonut pientä raporttia äskettäisestä ostosreissusta, koska epäilin että täällä tulee ns. rakentavaa palautetta kommenttiosastolla. Mutta nyt tilanne on taas tasapainossa, joten voin kertoa koko jutun.

Mainitsin jo joskus aiemmin, että haluaisin sellaisen kevytuntuvatakin. Olen ihastellut niitä muilla, ja ajattelin että se olisi täydellinen ratkaisu syksyn ulkoiluvaatepulmiin. Olen siis seuraillut mainoksia sivusilmällä odottaen että sopiva tulee vastaan. Tämän kuun Stockan kantistarjouksessa olikin muutama vaihtoehto. Niistä yksi näytti kohtuulliselta. Mutta sitten Hesarin välistä tipahti mainos toisesta keskustan liikkeestä, jossa oli yhden viikonlopun ajan lukuisia eri merkkisiä takkeja alennuksessa. Mukana tulleella ale-kupongilla sai peräti 30% alennuksen tietyistä merkeistä. Päätin käydä katsomassa molempien kauppojen tarjonnan kerralla, ja ostaa jos sopiva takki tulisi vastaan.

Kantistakki oli periaatteessa ok, mutta ei erityisen halpa ja väriltään musta. En nykyisin osta mustia vaatteita ollenkaan, ellei ole erityinen tarve juuri mustalle. Eniten takissa häiritsi kuitenkin se, ettei se herättänyt oikein mitään elämystä. Mietin olisinko valmis maksamaan 119€ tylsyydestä. Ehkä en. Sitten menin sinne toiseen kauppaan. Etsin mainoksessa näkemäni takin, joka oli juuri täydellinen. Sopivan pitkä helma, isot taskut, kiva luumuun taittava ruskea väri, sopiva myös kropalleni. Siisti kaupunkioloihin mutta käytännöllinen myös leikkipuistoon. Ostopäätöstä ei tarvinnut kauan miettiä, etenkin kun hinnasta sai vielä hyvän alennuksen ja kyseessä oli suomalainen merkki. Ei Suomessa valmistettu, mutta kotimaista suunnittelua ainakin. Tilanne siis oikein hyvä.

Sitten silmiin iski kirkkaan turkoosi untsikka, vähän lyhyempi malli. Päätin vetäistä sen päälleni ihan vaan huvikseni, nähdäkseni miltä väri näyttäisi. Ja mitäs luulette. Päätin kutakuinkin siltä istumalta ostaa MYÖS SEN. Koska: ihana, ihana väri, joka sai hymyilemään heti kun näin itseni peilistä. Ja vielä se, että seuralaiseni lahjoitti oman alekuponkinsa minulle, jolloin tämänkin takin hinnasta lähti iso siivu pois. Tarvitsinko kahta samanpaksuista takkia? En. Olisiko jompi kumpi riittänyt? Kyllä. Mutta ostin silti.  Hinta oli yksi merkittävä tekijä ostopäätöksessä. Maksoin yhteensä 132€, eli 13€ enemmän kuin Stockan aletakki olisi maksanut, ja sain sillä rahalla kaksi erilaista ja mielestäni tosi kivaa takkia.

Tästä vain seurasi se dilemma, että takkivarastoni oli jälleen kasvanut (argh!). En ollut vielä saanut niitä vanhoja myytyä eteenpäin. Olen odotellut että ilmat kylmenevät sen verran, että kysyntä hieman paranisi. Mutta eilen oli hyvä päivä: myin kahdet housut sekä vein vielä kierrätykseen muutamia vaatteita. Sen jälkeen tuntui siltä, että voin jakaa tämän tarinan täälläkin.

Tässä bloggaamisessa on mielenkiintoista, että se vaikuttaa konkreettisesti omaan elämääni. Täällä kun paasaan organisoimisesta ja karsimisesta, tällainen epärationaalinen shoppailu saa aikaan sen, että harkitsee joko jättävänsä koko tapauksen kertomatta, tai sitten pitää aktiivisesti karsia jotain muuta ennen kuin uskaltaa ottaa asian esille. Olisin voinut tietysti olla ihan hiljaa vaan, mutta toisaalta tämä on hyvä esimerkki siitä, että välillä itse kukin toimii epäloogisesti ja vastoin parempaa tietoaan. Arvelin myös, että lukijoista on kiinnostavampaa seurata tarinoita tosielämästä, kuin tarkasti valikoitua kiiltokuvaa. Totta kai olisin pärjännyt yhdellä takilla – tai vaikka kokonaan ilmankin. Mutta joskus sitä antaa mieliteolle periksi. Eikä se maailma siihen kaadu! Kokonaisuus ratkaisee.

Osta uusi

Tiedossa oli ravintolailta, ja pähkäilin ystävälleni mitä laittaa päälle. Vaatevarastoni on tällä hetkellä hieman rajoitettu sattuneista syistä. ”Käy tänään ostamassa joku kiva uusi paita :)” oli vastaus viestiini. Reaktioni oli suunnilleen ”Enkä!”, vaikka ilmaisinkin asian jotenkin vähän neutraalimmin. Aion seuraavaksi valaista, miksi en todellakaan halunnut lähteä ostoksille. (Ja nyt rakas ystäväni jos luet ja tunnistat itsesi, toivon ettet loukkaanu. Ajatuksemme kulkevat usein eri polkuja, kuten olemme huomanneet.)

Ensimmäinen syy on tietenkin se, että inhoan shoppailua. Hankalinta se on mielestäni silloin, kun pitäisi löytää jotain ”kivaa”, mutta ei tarkalleen ole visiota siitä, mitä se käytännössä tarkoittaisi. Mieluiten siis shoppailen niin, että teen täsmäiskuja sinne, missä tiedän myytävän täsmällisesti haluamani tuotteita, tai sitten niin että ohimennen käyn katsomassa ilman paineita, sattuuko löytymään jotain sopivaa mihin tahansa tilaisuuteen. Mieluiten alennusmyynnistä, koska jos mahdollista, maksan mieluummin tietysti vähemmän kuin enemmän, mutta ilman että tarvitsee tehdä kompromisseja laadun ym. asioiden suhteen.

Toinen, vielä tärkeämpi syy on vaatteiden määrä. Minua on hiukan ruvennut kauhistuttamaan, kuinka paljon omistan vaatteita, ja kuinka paljon vaatteita ylipäätään maailmassa tehdään, ja mihin ne kaikki joutuvat. Tämä on aihe, jonka suhteen en todennäköisesti pysty elämään täydessä mielenrauhassa enää koskaan, mutta sentään yritän päästä jonkinlaiseen siedettävään kompromissiin. Se tarkoittaa sitä, että yritän saada nykyisestä vaatevarastostani kaiken mahdollisen irti. En hyväksy ajatusta, ettei kaapista muka löytyisi mitään päällepantavaa. Siellä on vaatteita pilvin pimein, on luovuuden puutetta jos ei keksi mitään.

Kolmas syy on se, että haluan vaatteidenkin osalta siirtyä mahdollisimman lähelle tietoista omistamista ja tietoista ostamista. Jos nyt lähtisin ostamaan uutta paitaa satunnaista tarvetta varten, se ei olisi kovin suunnitelmallista toimintaa. Haluaisin kuitenkin vähitellen päätyä sellaiseen tilanteeseen, että tekisin lähinnä suunniteltuja vaateostoksia saavuttaakseni yllä mainitut tavoitteet. Nimittäin kunhan näistä ruokabudjeteista pääsen selvyyteen, keskityn seuraavaksi vaatteisiin käytettyihin rahoihin.

Sanotaan nyt vielä, että en siis missään nimessä ole vielä tavoitteissani näiden vaateasioiden suhteen. Mutta en sentään lähde shoppailemaan uutta paitaa yhtä iltaa varten.