Taannoin tuli kommenttiosastolla keskustelua siitä, milloin vaatteet ovat liian kulahtaneet, jotta niitä voisi enää käyttää. Lupasin palata aiheeseen jossain vaiheessa, nyt sitten palaan.
Ensinnäkin merkitystä on sillä, missä vaatteita käytetään. Itse olen tarkin työvaatteista sekä juhlavaatteista. Teen työtä, jossa joudun ajoittain mm. esiintymään ja luennoimaan, ja silloin ei auta olla reikää sukkahousuissa tai tahraa puserossa. Tähän liittyy monta asiaa; on yleisön arvostamista olla asianmukaisesti pukeutunut. Toisaalta ihmiset arvioivat osaamista myös ulkonäön perusteella, joten saa olla aikamoinen guru jotta voisi surutta lompsia paikalle minkä näköisenä tahansa. On myös helpompaa keskittyä töihin, kun tietää ettei ainakaan ulkonäöstä tarvitse stressata. Niinpä työvaatteiden on oltava ehdottomasti ehjiä ja tahrattoman puhtaita eikä lainkaan kulahtaneita. Tämä koskee myös kenkiä ja käsilaukkua. Juhlavaatteissa on sama logiikka, mielestäni asianmukainen pukeutuminen kunnioittaa sekä muita vieraita että juhlaa itsessään.
Sitten on sellainen vaikea kategoria, kuin ”kulunut mutta siisti”. Näiden kanssa onkin välillä vaikeaa. Värit haalistuvat, neuleet nyppyyntyvät ja kankaat kuluvat ohuiksi käytössä. Missä menee se raja, jolloin vaate vielä kelpaa käyttöön? Siistit ja ehjät mutta haalistuneet käyvät minusta hyvin arkikäytössä kotona. Jos väristä selvästi näkee, että se ei enää ole sitä mitä alunperin, en laita vaatetta töihin tai julkisiin tilaisuuksiin. Lähikaupassa kyllä voin asioida ja puistossa käydä. Sama asia noiden muiden kohdalla.
Selviä merkkejä siitä, että vaate on tullut julkisen käyttöikänsä päähän ovat mm:
- Paidan kaulus tai hihansuut ovat muuttunut eri väriseksi kuin muu osa vaatteesta
- Tahrat jotka eivät lähde pesussa pois
- Kulumisesta johtuvat reijät, myös sellainen että kangas on kulunut läpikuultavaksi (auenneet saumat voi korjata)
- Kellertäväksi muuttunut valkoinen, harmaaksi muuttunut musta, haalistuneet printit
- Rispaantuneet lahkeet tai hihat
- Vaatteeseen on tarttunut ummehtunut haju, joka ei hälvene pesussa tai tuulettamalla
Monet pikkuvirheet on onneksi helppo korjata itse, kuten vaikka irronneet napit. Suutari puolestaan saa kengistä ja käsilaukuista kelvolliset, sillä esim. rikkoutuneet vetoketjut voi yleensä vaihtaa ja pohjat uusia. Eli vaatteiden käyttöikää on oikealla hoidolla ja pienillä korjauksilla mahdollista venyttää pitkäänkin.
Omassa kodissaan voi kukin pitää mitä lystää. Esimerkiksi minulla on käytössä velourverkkarit, jotka ovat sekä kulahtaneet että valkoisissa maalitahroissa. Aion luopua niistä jossain vaiheessa, toistaiseksi kuitenkin pidän niitä kotioloissa tyytyväisenä. En tosin lähtisi roskiskatosta kauemmaksi kotoa ne päälläni. Samoin löytyy pari vanhaa neuletta, jotka ovat kelvollisia mökille mutta näyttävät turhan räjähtäneiltä kaupungilla pidettäväksi.
Oikeasti tietysti jokainen saa kaupungillakin pitää juuri niin kulahtaneita vaatteita kuin haluaa. Itse asiassa tarkemmin ajatellen ainoastaan puhtaus on sellainen juttu, jossa mielestäni kanssaihmisilläkin on sanottavansa – likaiset vaatteet ovat aika ällöttäviä kenen päällä tahansa. Mutta mitäpä se minulle kuuluu, jos joku kulkee tuolla reikäisissä housuissa tai kantaa repsahtanutta laukkua. Vaikka saatan kyllä muodostaa muista pukeutumisen perusteella jonkin mielikuvan. Esimerkiksi rikkinäisissä vaatteissa kulkevaa saattaisin pitää joko outona, piittaamattomana tai osaamattomana. Mutta kun omaa mielipidettäni kysyttiin, niin tässä se on. Olen sen verran alistunut yhteiskunnan normeihin, että toivon ettei kukaan luokittele minua vaatteideni perusteella miksikään noista yllämainituista.
Inhoan syvästi tuntemista itseäni nukkavieruksi, joten pidän huolen, että kodin ulkopuolella minulla on aina siistit vaatteet. Roskiksia voin lähteä viemään kyllä kotivaatteissakin ja oon välillä lähikaupassakin piipahtanut niissä. Töissä kuitenkin on sellainen pukeutumiskulttuuri, ettei sinne sovi ihan minkä näköisenä tahansa tulla.
Mielestäni on kuitenkin kotivaatteilla on oltava jonkinlaiset kriteerit. Nyt mietin onko 12 vuotta vanha abihuppari liian vanha jopa kotona pidettäväksi. 🙂 On ihan ehjä, mutta haalistunut ja nukkaakin on. Jostain syystä mun on vaikea heittää sitä pois, kun se kuitenkin palvelee tarkoitustaan eli pitää mut lämpimänä. Näkyvät tahrat ovat kuitenkin itselleni no-no. Jotenkin tuntuu, ettei puolison nyt tarvitse kaikkea kestää, vaikka itse en välittäisi, mutta se on varmaan jokaisen itsensä päätettävissä missä kulkee raja.
Mietin myös mikä olisi järkevintä. Myydä jokin vaate, jota en enää itse pysty töissä käyttämään ja saada siitä ehkä vähän rahaa vai siirtää se kotivaatteiden joukkoon ja käyttää sen ns. loppuun?
Ja soisi ihmisten kaupungillakin hiukan kiinnittävän habitukseensa huomiota. Viime aikoina on sattunut melkein joka päivä, että joku sotkuisissa ja usein haisevissa vaatteissa on istunut viereen sporassa, mikä ei ole niin miellyttävää. Suurimmalla osalla näistä tyypeistä kyllä tuntui olevan muitankin ongelmia kuin pukeutuminen.
Mun mielestä kotona ei sillä kuluneisuudella tai vanhuudella ole väliä. Itse heitän kotivaatteet pois sitten, kun ne alkavat hajota. Tai ne maaliverkkarit heitän pois sitten kun jaksan hankkia tilalle uudet.
itse pidän kotona vain rentoja ja mukavia vaatteita, joten työvaatteet eivät siirry sellaisenaan kotivaatteiksi, joitain mekkoja ehkä lukuunottamatta. Tuo myyntikysymys on sellainen, että en oikeastaan osaa vastata. Mulla on liian vähän kokemusta vaatteiden myymisestä.
Ja nuo haisevat kanssamatkustajat – yäk!
Samoilla linjoilla asian suhteen. Tästä vaan seuraa ainakin itselleni se ongelma, että niitä nuhjuisia ”kotivaatteita” kertyy aivan liikaa. Ja kun niitä on paljon, eivät ne kulu lopullisesti puhki, jotta voisin hyvällä omallatunnolla viskata ne pois. Tähän kun keksisi vielä jonkun ratkaisun 🙂
Olen jo iäkäs ihminen, pian 80. On tässä kerinnyt kamppeita kertyä. Ja aika etenee niin nopeaan, että mukavimmille vaatteillekin kerkiää vuosia kertyä vaikka kuinka. Työaikana yritin noudattaa tuota ”siistit työvaatteet” -periaatetta. Työvaatteet joutuivat yksi toisensa jälkeen kirpparille tai muuhun poistoon, kun ei tehnyt mieli niitä kotona kyttää. Kotivaatteissa tärkeintä on mukavuus ja se, että yksinkertaisesti tykkään siitä vaatteesta. Voin käyttää mieluista vaatetta niin kauan, että kuluu puhki eikä voi enää korjata. Ja tietysti mukavimmat ovat menneet muodista jo vuosia sitten. Ei saa puristaa eikä kiristää, ei kutittaa eikä raapia mistään. Puuvillaiset maripaidat ”minun värisinä” ovat rakkaita. Aikanaan hankin niitä maripaitoja Huutonetistä monta, aina vaan niitä vaihtoon riittää, kun eivät hevin kulu loppuun. Pitkät joustavat housut, harvoin hameita. – Minulle kyllä aikanaan osui käteen itselleni sopiva värikirja, joka oli yksinkertainen ja selkeä, sisälsi sopivan analyysi- ja värikartan ”kesäväriselle”. Christel Buscher: Värianalyysi – Löydä omat värisi – Gummerus 1992. Eikä ole tarvinnut kärvistellä epämukavissa väreissä, jos sitä noudatan. Ja musta EI minulle sovi, enkä ole koskaan siitä tykännyt ylläni. Mutta monelle muulle musta sopii upeasti. Rakkain käyttövaatteeni on paidan päälle vetäistävä ”norjalaismallinen” pehmeän kesävärinen raidallinen fleece-takki. Ja omatunto kolkuttaa joka kerta kun sitä koneessa pesen – taas saastutan fleece-kuiduilla Itämerta… Oivoi!
Taisi tämä tulle vastauksena vähän väärään paikkaan – tarkoitus oli vastata 21.9.2017 postaukseen värioppaista…