Hankalan kaapin järjestäminen (kuvien kera)

Meidän keittiössä on yksi hankala kaappi. Se on kapea ja korkea. Hyllyjen leveys on ehkä noin 25cm ja syvyys suunnilleen saman verran. Kuten arvata saattaa, tällaisesta epämäärisestä kaapista tulee helposti loppusäilytyspaikka kaikelle, mille ei mitään muutakaan paikkaa keksi. Pidän siellä harvemmin ja hyvin harvoin tarvittavia astioita: tuikkukuppeja, snapsilaseja, keittiövaakaa, kakunkynttilöitä ja muitakin epämääräisiä kynttilöitä, mariskooleja ja sen sellaista. Tämä oli yksi niistä järjestystä kaipaavista kohteista, jonka olen viime aikoina järjestänyt.

Alkutilanne näytti tältä:

Tuossa on siis koko kaappi kahteen kuvaan jaettuna. Kuten näkyy, järjestys on ollut aika sotkuinen. Hyllyille on tungettu kaikenlaista, lähinnä sinne minne on saanut mahtumaan. Otin kaapista kaiken ulos ja pyyhin samalla hyllyt puhtaaksi rasvasta ja pölystä. Sitten aloin tarkastella sisältöä. Se jakautui oikeastaan kolmeen ryhmään: kynttiläasioihin, kahvikoneasioihin sekä astioihin.

Ennen kuin rupesin järjestämään tavaroita takaisin kaappiin, poistin joukosta roskat ja väärässä paikassa olevat tavarat. Roskiin heitin kynttilänpätkiä, puoliksi palaneita kakkukynttilöitä, jonkun paperin, jonka sisältämästä ohjeesta en saanut selvää, tunnistamattoman muovipalan sekä lohjenneen mariskoolin. Kaapista löytyi myös vajaa minttuviinapullo (alkuperä ja käyttötarkoitus tuntematon, löytyi ylimmän hyllyn takarivistä), jonka nakkasin samaan paikkaan muiden alkoholijuomien kanssa. Lisäksi päätin, että kaapissa säilyttämäni 6 kpl pieniä espressokuppeja (tai jotain sellaisia, mitä lienevät) ovat todellakin tarpeettomia. Pakkasin ne pesukoneen kautta takaisin laatikkoonsa, ja vien ne kierrätykseen heti kun ehdin.

Uusi järjestys määräytyi käytännöllisyyden mukaan. Alimmalla hyllyllä on kynttilänjalat, jotka eivät mahdu muille hyllyille; morttelit, jotka ovat tosi painavia sekä keittiövaaka (säilytän sitä pystyssä seinän vieressä). Toiselle hyllylle laitoin kahvikoneasiat sekä mariskoolit, joita käytän kaapin muista astioista useimmin. Tuikkukupit laitoin omalle hyllylleen ja snapsilasit ylimmälle, sillä niitä käytetään hädin tuskin kerran vuodessa. Lopputulos näyttää tältä:

Tulitikkuaskien säilytys näyttää tuossa kuvassa vähän epämääräiseltä, mutta katsokaapa tätä: 

Tuossa muovirasiassa oli alunperin eri värisiä kirsikkatomaatteja. Säästin sen, koska kyllähän nyt aina erilaisia muovirasioita tarvitaan, etenkin jos ne on jaettu kolmeen osastoon. Vastaavanlainen on käytössä legojen lajittelussa. Onneksi jemmoista löytyi myös tämä toinen. Meillä muuten riittää kakunkynttilöitä ihan taatusti vähintään 25-vuotisjuhliin saakka. En tiedä mistä ne ovat meille päätyneet, en muista itse ostaneeni paketeista ainuttakaan, vaikka se ei kyllä vielä takaa sitä ettenkö olisi silti ostanut.

Tämä kaappi on nyt kunnossa, joten voinkin hyökätä seuraavan järjestelyprojektin kimppuun. Onko teillä hankalia tiloja keittiössä?

Kesän epäjärjestykselle herkistävä vaikutus

Käykö teille niin, että loman lähestyessä alkaa silmiin pistää kaikenlaisia organisoimiskohteita? Vähän samoin kuin joulun alla tulee siivoustarve, ja maaliskuun valossa ikkunat alkavat näyttää aivan hirveiltä? Tänä kesänä olen huomannut, että sellaiset säilytystilat, joihin en yleensä kiinnitä mitään erityisempää huomiota, ovet ruvenneet huutamaan huomiota.

Kyseessä on nimenomaan järjestämistarve, ei niinkään himo poistaa tavaroita. Niitä lastenvaatteita setviessäni innostuin järjestämään omat talvivaatteeni laatikkoon, ja vaihtamaan tilalle kesäiset hameet ja puserot. Samalla vauhdilla järjestin kuopuksen vaatevarastot, jotka mahtuvat kahteen vetolaatikkoon. Siirsin vaatteet alemmas laatikostossa, jotta lapsi ylettäisi itse valitsemaan vaatteensa. Kyllä Konmarissa on myös hyvät puolensa. Pystyviikkaus mahduttaa pieneen tilaan ison määrän vaatteita, ja lisäksi menetelmä on todella kätevä, koska laatikosta näkee yhdellä silmäyksellä sekä lapsi että aikuinen, mitä siellä on. Nautin tästä näystä:

Konmari toimii lastenvaatteiden viikkauksessa erinomaisesti.

Konmari-menetelmässä kaikki esineet pitäisi ottaa käteen ja keskittyä niihin yksittäin. Tämäkin on itse asiassa hyvä neuvo, kun organisoi perusteellisemmin jotain. Kun jokaista esinettä tarkastelee erikseen, pystyy ensinnäkin arvioimaan, onko sen paikka siellä mistä se on otettu. Toinen hyöty on se, että kun esimerkiksi vaatteen ottaa käteensä, sen kuntoa ja kokoa tulee tarkasteltua huomattavasti tarkemmin kuin yleisvilkaisulla. Liian pienet tulevat karsituksi ja korjausta vaativat kohdat paljastuvat. Perinteinen menetelmä, jossa jokin laatikko tyhjennetään kokonaan ja sitten kaikki järjestetään takaisin samalla turhia karsien, on sillä tavalla hyvä, että se käytännössä pakottaa koskettamaan jokaista tavaraa, ja samalla päättämään laittaako sen takaisin laatikkoon vai ei.

Juuri tätä menetelmää aion noudattaa lähipäivinä, sillä sormeni syyhyävät päästä seuraavien järjestämisprojektien kimppuun. Olen jo ottanut ennen-kuvat eräästä keittiön kaapista, joka on seuraavana vuorossa. Myös esikoisen vaatelaatikot odottavat sitä, että joku kävisi nekin kunnolla läpi – siis nimenomaan järjestysmielessä.  Eteisen naulakko, urheiluvaatelaatikko, keittiön vetolaatikot… keksin näitä vaikka kuinka. Tuollaisen pienen, rajatun tilan järjestäminen on ihanaa. Valmista katsellessa on sellainen olo, että maailma on siltä pieneltä osalta täydellisesti hallinnassa. Se on hyvä tunne.

Tuleeko kenellekään muulle näitä järjestämishimoja?

Haluaisin automatisoida elämäni

Haluaisin tällä hetkellä noin 458 uutta rutiinia elämääni. Rakastan rutiineja. Niiden avulla voi nimittäin lopettaa muistamisen ja sellaisen ajattelun, joka vie ärsyttävästi kaistaa paljon mielenkiintoisempien asioiden ajattelemiselta. Paras rutiini on minusta sellainen, jonka tekee automaattiohjauksella, ilman että sen aloittaminen tai loppuun saattaminen vaatii sen kummempaa ryhtymistä. Tekee vaan, ja valmista tulee. Ja samalla tulee tietysti hoidettua kaikki tärkeät asiatkin.

Rutiinien ongelmana on se, että ne eivät valitettavasti synny sormia napsauttamalla. Rutiinin opettelu vie aikaa, sillä mikään toiminta ei muutu automaattiseksi yhden kerran jälkeen. Mitä uudempi asia, sitä enemmän tarvitaan toistoja. Se taas nimenomaan vie sitä aivokapasiteettia, muistamista ja keskittymistä, eli juuri sitä mitä en haluaisi tehdä. En osaa sanoa, kuinka monta kertaa jokin asia pitäisi toistaa, että siitä muodostuu rutiini, eikä sitä muuten oikeasti tiedä kukaan muukaan. Jos olette joskus kuulleet, että jotain pitäisi tehdä 30 kertaa, kyseessä on väärin tulkittu tutkimus. Alunperin kyseessä oli kauneusleikkauksien jälkivaikutuksia koskeva tutkimus, jossa uusiin piirteisiin tottuminen vei keskimäärin kolmekymmentä peiliinkatsomiskertaa. Jollain ihmeellisellä tavalla tästä (luultavasti media) veti hieman mutkat suoriksi, ja 30 kertaa laajennettiin koskemaan kaikenlaisia uusia tottumuksia.

Juuri tällä hetkellä olen vähän turhautunut siihen, ettei hommat oikein rullaa. Pahinta on, että kirjoittamisrutiini on kateissa, mutta sen lisäksi haluaisin hirveän mielelläni automatisoida muunkin elämäni. Esimerkiksi liikunnan harrastamisen, terveelliset ruokavalinnat, papereiden arkistoimisen, jalkapohjien rasvaamisen (otin vinkeistänne vaarin), tavaroiden paikoilleen laittamisen ja sen sellaiset asiat. Olisi niin kivaa, kun ei tarvitsisi joka kerran ruveta tekemään mitään, vaan kaikki sujuisi kuin itsestään. Toisaalta tiedän, että jos nyt yrittäisin ruveta toteuttamaan noita kaikkia edellämainittuja säännöllisesti, systeemini ylikuormittuisi parissa päivässä ja koko paketti kaatuisi omaan mahdottomuuteensa.

Mitä tässä sitten pitäisi tehdä? Jostain pitää aloittaa. Olen aloittanut liikuntaprojektin, joka kaikessa yksinkertaisuudessaan on sellainen, että olen sitoutunut punnertamaan 10 kertaa joka päivä. Jos menen lenkille, ei tarvitse punnertaa. Tämän projektin aloitin muistaakseni 19.5., ja noin kolmea päivää lukuunottamatta olen pysynyt tavoitteessani. Kyseessä on minimaalisin askel, jonka keksin, ja valitsin sen juuri siksi. Halusin ottaa tavoitteeksi jotain niin helppoa ja yksinkertaista, että siinä epäonnistuminen olisi jokseenkin mahdotonta. En yritä yhtään enempää vielä. Mutta näiden kuluneiden viikkojen aikana olen huomannut, että muutos on mahdollinen. Päivittäinen rutiini on mahdollista luoda, jos sen tekee itselleen mahdollisimman helpoksi. Jos olisin ottanut vaikkapa viisi erilaista jumppaliikettä repertuaariin heti kättelyssä, veikkaan että olisin jo lopettanut. Mutta nyt tämä pienen pieni muutos arjessa on alkanut muuttua sen verran automaattiseksi, että harkitsen jo toisenkin lihaskuntoliikkeen lisäämistä.

Seuraavaksi voisin kenties lisätä sen jalkojen rasvaamisen. Eihän siihenkään lopulta niin kauan mene, ja sitä paitsi minulla on muutamia jämäpurkkeja loppuun käytettävinä. Voisin ottaa tavoitteeksi, että olen kuluttanut heinäkuun loppuun mennessä kaikki ylimääräiset rasvat loppuun. Siinä sivussa ehkä saisin pehmeät kantapäätkin? Luulen, että tähän kyllä pitää ottaa puhelimen muistutus avuksi, muuten unohdan parissa päivässä mitä olin tekemässä.

Mitä te ajattelette rutiineista? Hyviä, kammottavia, hyödyllisiä, turhia? Mikä on mielestänne paras rutiini, jonka ihminen voi opetella?

Japani, tuo järjestyksen maa

Terveisiä Tokiosta! Blogissa on ollut hiljaista, koska minä olen matkustellut. Tokio on hämmästyttävä paikka. En ollut vieraillut siellä aikaisemmin, joten tässä vaikutelmia Arkijärjen näkökulmasta.

Kaikkialla on käsittämättömän siistiä. Missään ei ole roskia! Kaikki kadut ovat puhtaita, seinillä ei ole sotkuja eikä graffiteja, maassa ei pyöri käärepapereita, koirankakkaa eikä mitään muutakaan. Ja uskomattominta tässä on se, että missään ei ole roskiksia. Bongasin julkisella paikalla roskiksia ainoastaan lentokentällä. Siitä huolimatta siisteys vallitsee. Opas kertoi, että 9/11 terrori-iskujen jälkeen kaupungista poistettiin kaikki roskikset turvallisuussyistä. Sitä ennen Tokio oli ollut äärimmäisen siisti kaupunki. Mielenkiintoista on, että sen jälkeen kun roskikset oli poistettu, Tokio oli edelleen äärimmäisen siisti kaupunki. Ihmiset kuljettavat roskat kotiinsa, ja oletettavasti lajittelevat ne siellä säntillisesti. Tosin opas virnisti vähän vaivautuneesti kun mainitsin asiasta, ja totesi että he yrittävät kierrättää kaiken. Japanilaisetkaan eivät siis ole täydellisiä.

Tällaisessa kollektiivisessa siisteydessä on kuitenkin sellainen vahvuus, että kun kaikki toimivat samoin, homma pysyy hanskassa. Turistina oli ensin ihmeissään, että mihinkäs tämä roska nyt pitäisi laittaa, mutta kun ei mitään paikkaa löytynyt, sen tunki sitten käsilaukkuunsa, ja vei hotellille. Ei sitä todellakaan olisi kehdannut piilottaa mihinkään kukkapuskaan, saati sitten heittää kadulle. Kysyin oppaalta, ja näin toimivat myös paikalliset.

Yleinen järjestys tuntui muutenkin tulevan japanilaisilta selkäytimestä. Huonesiivoojan jäljiltä tuolin selkänojalle jätetyt vaatteet oli viikattu pinoon, kengät aseteltu siististi riviin ja kylppärin taso näytti tältä. Tuon hammastahnan olen itse jo ehtinyt siirtää vähän erilleen, siivoojan jäljiltä kaikki oli viivasuorassa.

Vaikutti siltä, että työvoimaa riitti kaikkialle runsaasti ja niinpä kaupoissa ja muissa paikoissa joku oli jatkuvasti laittamassa tavaroita ojennukseen. Täytyy sanoa, että nautin tästä yleisestä järjestyksestä suuresti. Vaikka ihmisiä on hirmuinen määrä, kaikki toimii erittäin organisoidusti. Ihmismassoista huolimatta tungoksissa ei liiemmin tönitä, etuilla eikä muutenkaan törppöillä. Kun olin menossa ryhmän kanssa museoon, opas ei päästänyt meitä sisälle, ennen kun olimme saaneet järjestäydyttyä neljään suoraan riviin portin taakse.

Vaatteiden ostaminen on oma lukunsa (kyllä, shoppailin. Raporttia tulossa kuun vaihteessa). Sovituskoppeihin ei saa mennä kengät jalassa. Ne kuuluu jättää verhon ulkopuolelle (jossa myyjä käy ne sitten kääntämässä sievästi oikein päin, jotta asiakas saa ne helposti jalkaansa poistuessaan) ja sitten noustaan pieni askelma varsinaiseen sovituskoppiin, jossa on kokolattiamatto. Yläosien sovittamista varten pää pitää peittää eräänlaisella harsotaskulla. Tämä suojaa vaatteita meikiltä ja hieltä. Yhdessä kulmassa on ilmanraikastin. Eikä puhettakaan siitä, että kopin nurkassa lojuisi mytyssä edellisen jättämiä vaatteita. Sovituskopit eivät välttämättä olleen uusia tai kiiltäviä, mutta järjestyksessä ne olivat. En muuten törmännyt yhteenkään sovituskopin verhoon, joka ei olisi pysynyt paikoillaan. Ne oli nimittäin usein ovelasti varustettu magneeteilla, joilla reunat kiinnittyivät seinään. Ylipäätään tämän lyhyen vierailun aikana syntyi mielikuva, että Japanissa asiat yleisesti ottaen toimivat.

Jokaisessa kulttuurissa on tietenkin omat hyvät ja huonot puolensa, mutta täytyy sanoa, että jos nauttii siitä että rivit ovat suoria eikä kadulla tarvitse väistellä mitään epämääräistä moskaa, Japani on kyllä mukava paikka.

Onko teillä lukijoilla vastaavia kokemuksia Japanista?

Jos se ei ole kalenterissa, sitä ei ole olemassa

Eilisen vaatepostauksen innoittamana päätin, että nyt on aika luopua niistäkin farkuista, jotka eivät ole rikki, mutta jotka eivät ole käyneet kaupaksi. Muistin Finlaysonin farkkukeräyskampanjan ja rupesin selvittelemään onko se vielä voimassa. Nettisivuilla iski epäilys – olinko nyt kuitenkin hukannut tilaisuuteni? Kävin lopulta liikkeessä kysymässä. Selvisi seuraavaa: sekä farkkuja että lakanoita otetaan jatkuvasti vastaan, ja ne kierrätetään matoiksi ja pyyhkeiksi. Mutta alekuponkia niistä ei enää saa, siltä osin kampanja on ohi. Myönnän että harmitti vähän, koska tarvitsisin pari uutta lakanaa.

Tästä tapauksesta seurasi ajatus siitä, että tarvitsen uuden rutiinin: kalenterirutiinin. Minun pitäisi AINA merkitä kaikki tällaiset asiat suoraan kalenteriin HETI kun kuulen niistä. Kuinka monta tilaisuutta onkaan mennyt ohi, kun en ole ajoissa merkinnyt kalenteriin oikeita päivämääriä. Puolisolta tulee jatkuvasti palautetta, että en ole lähettänyt hänelle kalenterikutsua johonkin yhteiseen juttuun – hänellä, toisin kuin minulla, on kalenteri aina ajantasalla. Paitsi silloin kun minä en ole hoitanut omaa osuuttani.

En tiedä miksi kerta toisensa jälkeen teen sen virheen, että kuvittelen muistavani asiat myöhemminkin. Mutta aivokapasiteettini on ilmeisen rajallinen, ja tällaiset mieleenpainetut asiat häipyvät sieltä ennen pitkää. Helpottaisin omaa elämääni merkittävästi, jos kirjoittaisin asiat ylös välittömästi. Jostain syystä se on tuntunut työläältä, mutta havaitsen kärsiväni enemmän siitä, että unohtelen asioita ja hukkaan sen takia tilaisuuksia. Sitten joudun joko improvisoimaan, hoitamaan asioita kovassa kiireessä tai hampaita narskutellen hyväksymään sen, että taas meni jotain sivu suun. Alan kallistua sen puoleen, että kalenterin tai puhelimen esiin kaivaminen on paljon pienempi vaiva.

Tässäpä siis uusi rutiini opeteltavaksi! Tällaiset pienet rutiinit eivät kuormita elämää lainkaan. Olen vuoden alusta lähtien muokannut tapojani vähitellen ja yksi kerrallaan. En enää osta enkä ota vastaan muovikasseja kaupoista. Olen opetellut ohittamaan vaatekaupat ilman, että menen sisälle huvikseni kurkkaamaan, olisiko siellä jotain kivaa. Seuraavaksi rupean kirjoittamaan kaikki kiinnostavat jutut heti kalenteriin, ja laitan tarvittaessa muistutuksen päälle. Aikaa siihen ei kulu, eikä vaivakaan ole suuri. Vaikeinta on varmaan muistaa, että tämä oli tarkoitus tehdä. Tällaisen rutiinin opettelu ei luultavasti vie energiaa juurikaan, mutta hyödyt ovat isot. Menetän hieman vitkasteluaikaa, mutta voitan siinä, etten joudu harmittelemaan jälkeenpäin mitään.

Olisi kiva kuulla teidän parhaat kalenterivinkit! Meneekö kaikki aina suoraan kalenteriin? Miten hyödynnätte muistutuksia? Onko paperi vai sähköinen parempi?

Oikea tapa järjestää kirjat

Minun pitäisi raivata kirjahylly, eli poistaa sieltä tarpeettomia, jotta sinne tulisi tilaa kaikille kirjoille. Tällä hetkellä nimittäin kirjahylly on täynnä, ja osa kirjoista on sijoitettuna esimerkiksi sohvapöydän päälle pinoon. Se nyt ei sinänsä haittaa, sillä sellaisia kauniita katselukirjoja on tarkoituskin pitää esillä. Mutta noin periaatteesta haluaisin, että kaikki kirjat mahtuvat niille varaamaani tilaan.

Nykyisellään kirjahyllyssä vallitsee suuntaa-antava järjestys. Engalnninkielinen kirjallisuus on yhdessä, keräilemäni kodinhoito-oppaat ovat yhdessä, romaanit yhdessä ja tietokirjallisuus yhdessä. Mikään ei ole aakkosjärjestyksessä, mutta tiedän suunnilleen, miltä hyllyltä tiettyä kirjaa lähtisin etsimään.

Meillä on aika paljjon kirjoja. Lastenhuoneessa on on yksi hylly, jolla tosin on kirjojen lisäksi myös pelejä. Kirjoja on myös makuuhuoneessa yöpöydillä. Olohuoneessa niitä on kuten sanottu pitkin pöytiä ja muita tasoja, ja lisäksi siellä on se varsinainen kirjahylly. Hyllyssä on kirjoja 13 hyllyllä, yhdellä on DVD-levyjä. Yhdellä hyllyllä on noin 40 kirjaa, eli pikaisesti arvioiden niitä on kaikkiaan noin 500. Hyllyssä on myös nuottivihkoja, valokuva-albumeita ja erinäistä pientä sälää, jolle ei ole parempaakaan paikkaa.

LISÄYS: tajusin juuri, että olin unohtanut keittokirjat kokonaan. Ne ovat keittiössä omilla hyllyillään, ja arvioisin määräksi viitisenkymmentä.

Koska olohuoneen kirjahyllyssä on ovet, kaikki on suhteellisen siististi. Yleisvaikutelma ei ole ollenkaan kaaottinen, sen vuoksi en olekaan vuosiin tehnyt kirjahyllylle mitään. Nyt haluaisin kuitenkin karsia turhat pois ja samalla ehkä järjestää sisältöä loogisemmin. Tätä pohtiessa olen alkanut miettiä kirjojen järjestämistä. Edesmenneellä isoäidilläni oli paljon enemmän kirjoja kuin meillä, ja ne olivat erään järjestelmällisen lapsenlapsen jäljiltä aakkosjärjestyksessä. Se oli kieltämättä toimiva ja varsin vaikuttava järjestys. Suurin osa kirjahyllyistä, joita olen nähnyt, ovat puolestaan jonkinlaisessa orgaanisessa, vähitellen muotoutuneessa järjestyksessä, jota ei mitenkään aktiivisesti ylläpidetä. Pidän myös kovasti kirjastosssa vaeltelusta, koska luokittelu yhdistettynä aakkosjärjestykseen mahdollistaa hallittujen löytöjen tekemisen. Sitten on kolmas ryhmä, jonka olen huomannut viime aikoina nouseen muotiin: värijärjestys.

Ensimmäisen kerran näin värijärjestykseen laitetut kirjat varmaankin jossain sisustuslehdessä. Kuittasin sen stylistin hömpötyksenä, eihän ihmiset oikeasti järjestä kirjojaan värin mukaan. Sittemmin olen tajunnut olevani aivan väärässä. Jopa Ilana sanoi, että hänen kirjansa ovat osittain värijärjestyksessä. Jos teistä lukijoista joku harrastaa tätä tapaa järjestää kirjansa, niin auttakaa minua ymmärtämään paremmin tätä asiaa! Miten isoja kirjastoja olette värijärjestykseen laittaneet? Onko syynä nimenomaan visuaalinen vaikutelma, vai onko jotain muitakin syitä? Kuinka kirjahyllystä löytää etsimänsä, vai muistatteko ulkoa minkä värinen kaksi tietyssä kirjassa on?  Minua hämmentää tässä logiikassa eniten se, että täysin eri tyyppiset kirjat joutuvat vierekkäin, tai että saman kirjailijan kirjat saattaisivat löytyä eri puolilta hyllyä. Olen näköjään jotenkin kangistunut, kun ajatus eri puolille ripotelluista kirjoista suorastaan hermostuttaa.

Kuulisin siis mielelläni kommentteja siitä, millä logiikalla teidän kodeissa kirjat on järjestetty. Onko joku ns. marittanut kirjansa, ja mitä siitä seurasi? Tai onko joukossa muitakin, joille kirjat ovat suunnilleen yhtä henkilökohtaisia esineitä kuin vaatteet, eikä niistä voi noin vain luopua?

Missä on tavaroiden paikka?

Komeroa siivotessa ja järjestäessä törmäsin siihen, että meille oli ostettu mm. nenäliinoja ja talouspaperia, vaikka edellisiäkin oli vielä jäljellä. Olen tähän saakka ollut sitä mieltä, että jos ostaa vahingossa tuplakappaleita, se johtuu yleensä siitä, että tavaroita on liikaa ja vanhat ovat hautautuneet muun kaman alle. Mutta tarkistan kantaani: myös epäjärjestys voi johtaa siihen, että tulee ostettua turhaa.

Komero on ollut niin sotkussa, että edelliset ostokset ovat vain hävinneet sinne. Tästä kertoi esimerkiksi se, että talouspaperia löytyi yksi avaamaton ja kaksi avattua pakkausta. Sotku on johtunut paitsi huolimattomuudesta ja viitsimättömyydestä, myös siitä, että selkeää paikkaa talouspaperirullille ei ole ollut. Kun molemmat aikuiset ovat täydentäneet varastoja, rullat on laskettu kädestä milloin mihinkin. Seuraavalla kerralla toinen ei ole tiennyt eikä huomannut, että edellisiäkin olisi ollut jäljellä, saati sitten osannut laittaa uudet vanhojen seuraksi samaan paikkaan.

Tässä onkin se toinen kompastuskohta: missä minusta on tavaran paikka, ja missä puolison mielestä? Kuuntelin äskettäin erästä podcastia, jossa pohdittiin tätä samaa asiaa. Puolisoiden logiikka jonkun esineen luontaisen säilytyspaikan suhteen voi olla hyvinkin erilainen. Tästä seuraa se, että jomman kumman mielestä tavara on aina joko hukassa tai väärässä paikassa. Yksi ratkaisu on useamman samanlaisen esineen hankkiminen. Tietyissä tilanteissa se onkin järkevää, etenkin jos talo on iso (en tiedä voiko yksiössä tulla tätä ongelmaa vastaan ylipäätään?) Jos vaimon mielestä vasaran paikka on eteisen sekalaatikossa, mutta mies etsii sitä aina ensimmäisenä autotallista, kahden vasaran säilyttäminen on yksinkertainen ratkaisu.

Olen huomannut, että välillä ihmisten ajatukset siitä, missä mitäkin pitäisi olla, voivat olla varsin persoonallisia. Minun mielestäni käsirasvaa kuuluu tietenkin säilyttää tiskipöydän alla olevassa kaapissa. Jutellessani kaverin kanssa, huomasin että tämä ei olekaan mikään universaali tapa. Kaveri oli aivan äimistynyt koko ideasta, vaikka minusta paikka on aivan looginen, koska tiskaamisen jälkeen tarvitsee käsirasvaa, ja olen kotoa oppinut että näin tehdään.

Tässä talouspaperikysymyksessä päädyin siihen, että kun komero on nyt järjestyksessä, päätin että rullien paikka on vasemmalla hyllyllä keskellä. Näytin myös puolisolle, mihin olin kaikki rullat laittanut. Järkeilen niin, että jos itse systemaattisesti alan laittaa talouspaperin aina samaan paikkaan, pian muukin perhe alkaa automaattisesti mennä etsimään uutta rullaa sieltä. Olen kuitenkin huomannut, että uusien säilytyspaikkojen vakiintuminen ei käy kädenkäänteessä. Ehkä tässä tilanteessa, kun selkeää yhtä paikkaa ei ole ollut, uusi paikka vakiintuu nopeammin.

Yhteenvetona kuitenkin totean, että vaikka tavaraa ei olisikaan liikaa, saattaa sekasotku silti aiheuttaa turhaa ostamista. Luen parhaillaan mielenkiintoista kirjaa sekasotkun eduista järjestykseen verrattuna, mutta on sanottava, että toistaiseksi en ole ollut hirveän vakuuttunut. Arkikokemus kertoo, että tavaroiden hyvällä järjestyksellä on kyllä paljon käytännöllisiä etuja. Kuten esimerkiksi se, ettei osta turhaa.

Oletteko huomanneet samaa ilmiötä, että epäjärjestys aiheuttaa turhaa ostamista? Ja mistä tietää, että tavara on oikeassa paikassa?

Tehty on parempi kuin täydellinen

Siivosin (tai raivasin) komeron. Se oli ihan pakko tehdä, koska tilanne oli muuttunut kestämättömäksi: sisälle ei enää mahtunut, lattiaa ei näkynyt, pinot olivat romahdusvaarassa ja epäjärjestys kaikenkaikkiaan maksimaalinen. Tilanne oli päässyt tällaiseksi viime syksyn aikana, kun eliminoin kaiken ylimääräisen ylläpidon kotihommista. Tässä hieman kuvamateriaalia todisteeksi:

Tästä näkee että siisteys ei toden totta ole huipussaan. Kuvassa näkyy komerosta vain murto-osa, mutta kaikki hyllyt olivat samassa jamassa. 

Tämä kuva kertoo, miltä tilanne näytti siinä vaiheessa, kun komeron lattialta oli tyhjennetty niin paljona tavaraa ulos, että tilaa pystyi raivaamaan. Käytän muuten tässä raivaamista tarkoittaen siivoamista, jonka yhteydessä myös poistetaan tavaroita. Tuossa oikeassa kulmassa on kaksi paperikassia, ruskea ja valkoinen, joiden sisään olen jo ehtinyt lajitella ja taitella tyhjät paperikassit. Ne ovat erikseen, koska ruskeita ei saa laittaa paperinkeräykseen, vaan niitä käytän bio- ja kartonkijätteen kuljettamiseen. Valkoiset pussit taas sopivat paperinkeräykseen.

Tähän raivaamiseen piti ryhtyä myös siksi, että halusin sijoittaa komeroon kolme uutta isoa laatikkoa. Kahdessa niissä on diakuvia ja yhdessä projektori. Kuvia on ihana katsella silloin tällöin, mutta jos niitä pitää vintillä, ei niitä muista eikä jaksa hakea alas. Nyt kun ne ovat komerossa, ne on helppo ottaa esille. Tätä varten piti kuitenkin tyhjentää kokonainen hylly, eli aika paljon tavaraa piti saada poistumaan. Koska koko kaappi oli sekaisin, poistettavat tavarat löytyivät sieltä täältä, ja loput järjestin uudestaan siten, että laatikoille tuli tilaa.

Mitä siis lähti? Roskikseen rikkinäinen porakone sekä sen kotelo, sekä kuivuneet vesivärituubit. Lisäksi epämääräisiä muoveja ja muita olemukseltaan räjähtäneitä pakkausmateriaaleja, jotka totesin turhiksi säilyttää – eli ensimmäisenä raivasin roskat roskiin. Sitten keräsin kassillisen tavaroita, joiden parempi paikka on kellarikomerossa. Olen sijoittanut sinne kaikki remontoimiseen liittyvät tavarat, joten esim. vajaa tapettirulla ja pesukoneen siirtämiseen vaadittavat raudat siirtyivät komerosta kellariin. Lisäksi vastaan tuli jonkin verran pientavaraa, jolle keksin paremman paikan muualta.

Tämän jälkeen järjestin hyllyt niin, että kaikki sälä päätyi koriin tai laatikkoon, eikä reunoille jäänyt mitään seilaamaan. Järjestys parani rutkasti jo sillä, että keräilin samanlaiset tavarat yhteen. Löysin esimerkiksi kolme isoa pakkausta nenäliinoja, joista kaksi oli avattuja. Samoin löysin yhden avaamattoman pakkauksen talouspaperia, mutta lisäksi myös kaksi erillistä rullaa. Kuitu- ja muovikasseja (sellaisia tukevia) löytyi runsain määrin tungettuna mikä minnekin. Nämä seikkailevat tavarat organisoimalla komero saatiin taas ojennukseen.

Tässä on lopputulos. Nuo vaaleat laatikot ovat ne uudet. Tästä kuvasta käy ilmi myös se, miksi tehty on parempi kuin täydellinen. Komero ei todellakaan ole pinterest-materiaalia, eikä sillä voitettaisi vuoden kaunein komero -palkintoja. Mutta: kaikella on paikka. Irtotavaroita ei ole.  Samanlaiset tavarat ovat yhdessä. Seuraava askel olisi ollut käydä kaikki laatikot ja korit läpi, ja erotella niistä tarpeettomat tavarat pois sekä järjestää sisältö niin, ettei mitään pursuile reunojen yli. Mutta se olisi ollut sellaista täydellisyyden tavoittelua, johon juuri nyt ei ollut aikaa eikä intoa. Tällä hetkellä riittää, että komero palvelee tarkoitustaan, lattia on nyt tyhjä ja tiedän missä mitäkin on. Hienosäätöä voi harrastaa myöhemmin jos sattuu tulemaan sellainen fiilis.

Vuoden ensimmäinen raivausoperaatio siis menestyksellä suoritettu! Entäpä teillä?

Rutiinit – ja kuinka sellaisia luodaan

Rutiinit ovat minusta kiehtovia. Näin vuoden alussa niitä tulee pohdittua ehkä tavallista enemmänkin, ajankohta nimittäin on otollinen sille, että lisäisi elämäänsä uusia rutiineja. Tiedän että sana jakaa mielipiteitä, mutta minulle rutiinit tuovat etupäässä vain positiivisia mielikuvia. Olen kirjaimellisesti puhunut aiheesta aiemminkin; keskustelimme Katrin kanssa  rutiineista Irti turhasta -podcastissa jo pari vuotta sitten. (En muuten ole kuunnellut tuota jaksoa pitkiin aikoihin, joten jos kirjoitan nyt eri asioita kuin puhun, se johtuu siitä, että mielipiteet ovat parin vuoden aikana kehittyneet.)

Ydin on kuitenkin pysynyt varmasti samana: rutiinit ovat mahtavia, koska ne vapauttavat hirveän määrän energiaa mielenkiintoistempien asioiden miettimiseen. Jos jonkin asian tekee hyvällä rutiinilla, se hoituu kuin itsestään, nopeasti ja tehokkaasti. Ilman rutiinia kaikki on työläämpää. Pitää miettiä milloin ja miten joku juttu kannattaa tehdä, pitää ylipäätään muistaa tehdä se, ja suorituksen aikana pitää keskittyä siihen mitä on tekemässä.

Joulu vähän sotki kuvioita, mutta nyt kun ihana arki on taas alkanut, vanhat rutiinit alkavat jälleen kukoistaa. Tiskikonerutiini rullaa jouhevasti. Pyykkirutiini on palannut entiselleen. Tänä vuonna olen lisännyt uuden rutiinin muovipussikiellon myötä, eli olen ruvennut huolehtimaan siitä, että aina kun lähden kotoa, mukana on oma kassi ostoksia varten. Tämä on ihan pikkuinen muutos entiseen, mutta kokemukseni mukaan se onkin juuri oikea tapa opetella uusia tapoja.

Olen huomannut, että uusia tapoja opetellessaan ihmisillä on hyvin kunnianhimoisia suunnitelmia, ja samasta ongelmasta kärsin itsekin aika ajoin. Ajatellaan, että nyt muuttuu koko elämä (hei, uusi vuosi ja kaikkea!), ja tästä päivästä eteenpäin tehdään asiat ihan eri tavalla kuin ennen. Kokemukseni mukaan tällaista elämänmuutosta jaksaa toteuttaa ehkä viikon. Sen jälkeen elämä luisuu huomaamatta enemmän tai vähemmän vanhoille urilleen.

Syy on uskoakseni siinä, että on tosi rankkaa tehdä isoja muutoksia. Rutiini ei synny siten, että vain päättää tehdä asiat eri tavalla kuin ennen. Rutiini syntyy siitä, että systemaattisesti rupeaa toimimaan joka päivä eri tavalla kuin on aiemmin toiminut. Eri tavalla tekeminen vaatii aluksi aivokapasiteettia, ja päätösten tekeminen ja huomion kiinnittäminen on tunnetusti raskasta. Jos muutoksia on paljon yhtä aikaa, se on uuvuttavaa, eikä päätös pysy.

Niinpä uudet rutiinit kannattaa ottaa haltuun yksi kerrallaan. Jos aiot tehdä elämänmuutoksia, valitse yksi asia, ja rupea toimimaan sen mukaisesti. Kun uudesta tavasta on tullut niin automaattinen osa arkea, ettei sitä enää mieti lainkaan, on menestyksekkäästi luonut itselleen uuden rutiinin. Vasta siinä vaiheessa kannattaa tehdä seuraava muutos. Tuo muovikassimuutos on esimerkki pienestä, yksinkertaisesta asiasta, jonka kuitenkin haluan opetella. Toivoisin onnistuvani myös isommissa elämäntapamuutoksissa, jotka liittyvät omaan hyvinvointiin (mihinkäs muuhun… eikö tässä vaiheessa vuotta kaikki rupea syömään enemmän kasviksia ja käymään lenkillä?). Niitä varten täytyy kyllä vähän miettiä, miten projektit toteuttaisi. Muuten käy niin kuin aina ennenkin, eli helmikuussa muutokset on jo unohdettu.

Onko teillä tavoitteena uusia rutiineja tälle vuodelle?

 

Täydellisyyttä kohti hiipien

Meille tulee pian vieraita. Sellaisia, jotka eivät ole käyneet meillä aiemmin ja jotka ovat tunnettuja hyvästä maustaan ja kauniista kodistaan. Tunnustan, että koen pientä painetta tavoitella täydellisyyttä myös meillä.

Siivooja kävi eilen, joten voin olla melko varma siitä, että lattiat ovat puhtaat ja muutenkin yleissiisteys on kohdallaan. Mutta olen alkanut kiinnittää huomiota sellaisiin pieniin yksityiskohtiin, joihin en tässä syksyn aikana ole vilkaissutkaan. Olen miettinyt, mikä saa tietyt sisustusblogit ja -lehdet näyttämään niin täydellisiltä ja harkituilta. Olen tullut siihen tulokseen, että kyse on yksityiskohdista. Mikään ei näytä keskeneräiseltä. Siis sillä tavalla keskeneräiseltä, kuten esimerkiksi meillä: lehtikori pursuu yli äyräiden, koska aika moni lehti on vielä kesken. Kaikilla tasoilla on jotain, koska parempaa paikkaa ei juuri sillä hetkellä ole löytynyt. Kirjahyllyn reunalle on kertynyt ihan järkyttävä kasa kaikkea epämääräistä sälää, joka odottaa siinä jotain. Korjaamista, siirtämistä, päätöksentekoa…

Olen päättänyt käydä yksi kerrallaan näiden täydellisyyden turmelevien epäkohtien kimppuun. Aloitin tyhjentämällä parvekkeen lattian roskista, ja koetan saada tänään kukkalaatikot tyhjennettyä. On muuten epäkiitollista hommaa tässä säässä, mutta priorisoin syyskuussa kirjoittamista, joten nyt sitten tyhjennetään kuihtuneita kesäkukkia räntäsateessa. Lehtikorin raivasin, lopputuloksena meni iso kassillinen paperikeräykseen ja nyt se korikin näyttää ihan tyylikkäältä taas. Makuuhuoneen sivupöydän raivasin myös, lähinnä piti vain palauttaa seikkailevat tavarat paikoilleen. Seuraavaksi pitää tyhjentää olohuoneesta erinäisiä tasoja: vitriinin päällinen, pianon kansi ja sivupöytä. Se on kumma, miten tyhjä taso näyttääkin aina paremmalta kuin sellainen, millä on pinoja. Vaikka ne olisi miten siistejä pinoja!

Pitäen edellisen mielessä, olen päättänyt naamioida kotimme täydelliseksi toimenpiteillä, jotka suoritetaan juuri ennen kuin vieraat tulevat. Vaihdetaan kaikki tekstiilit puhtaisiin, kiillotetaan hanat, siivotaan kaikki tiskit ja ruoat pois esiltä, tyhjennetään eteinen kengistä ja tehdään tilaa naulakkoon, laitetaan pöydälle kukkia. Jouluvalot päälle parvekkeelle ja viime hetken imurointi niissä huoneissa, joissa oleskellaan. Ovet kiinni niistä, joissa ei oleskella. Luulisin, että tällä reseptillä meilläkin näyttää yhden illan ajan tosi hienolta. Seuraavana päivänä täydellisyys onkin jo mennyttä, mutta silmänlumeeksihan se on tarkoitettukin.

Onko teillä hyviä kikkakolmosia niihin tilanteisiin, kun kotona pitäisi näyttää tosi hienolta?