Tee tämä asia ennen kuin lähdet alennusmyynteihin

Haluatko välttyä virheostoksilta alepäivien tuoksinnassa? Silloin kotona kannattaa tehdä yksi asia, ennen kuin lähtee liikkeelle:

Katso kaappeihisi.

Menin tänään heti aamusta Sokoksen alepäiville, tarkoituksena ostaa päivittäiskosmetiikkaa edullisesti. Hyödynnän yleensä nämä puolivuosittaiset tarjouspäivät täydentämällä saippua-, sampoo-, pumpuli- ynnä muut varastot. Ostan pääsääntöisesti sellaisia tuotteita, mitä ostaisin joka tapauksessa. Niin tein nytkin. Valikoin tuttuja tuotteita, ja olin lisäksi erittäin tyytyväinen siitä, etten tällä kertaa hairahtunut yhteenkään heräteostokseen. Sitten tulin kotiin, ja kassia purkaessa huomasin, että tilanne on tämä:

Näettekö tekin kaiken kahtena?

Minulla oli kotona odottamassa varakappaleet, jotka olin oletettavasti hankkinut kevään alepäiviltä. Kuvasta puuttuu kaiken lisäksi ne käytössä olevat kappaleet, tässä on vain käyttämättömät.

Annan siis yksinkertaisen neuvon: ennen kuin lähdet aleostoksille, katso kaappiin ja tarkista mitä siellä jo on. Minä en sitä tehnyt, vaan automaattisesti täydensin varastoja tutuilla tuotteilla. En muistanut lainkaan, että näin olin toiminut myös viime kerralla. Pari ylimääräistä putelia nyt ei maailmaa kaada, mutta tämä havainnollistaa yhden syyn, miksi tavaraa kertyy liikaa. En ostanut tietoisesti, vaan automaattiohjauksella. Ostamani tuotteet olivat teoriassa tarpeellisia, mutta käytännössä eivät. Minulla ei ole loputtomasti tilaa varakappaleille, sitä paitsi tässä piilee toinenkin riski. Jos (ja kun) joudun sijoittamaan näitä nyt eri paikkaan, missä yleensä varakappaleita säilytän, unohdan niiden olemassaolon entistä varmemmin, ja riski sille että ensi keväänä ostan taas turhaan, kasvaa entisestään.

Tämä neuvo koskee kaikenlaisia tavaroita, joita on lähdössä alennusmyynnistä katselemaan. Ostoslista on erinomainen työkalu. Sen avulla välttää heräteostokset, mutta myös tällaiset tarpeettomat automaattiset täydennykset. Ymmärrän erittäin hyvin, jos alennusmyynnit vetävät puoleensa. Mutta ennen kuin sinne menee, kannattaa käydä kaapit rauhassa läpi, ja katsoa mitä sieltä puuttuu. Aleostos, joka tulee aitoon tarpeeseen, on kannattava. Aleostos, jolle ei tule myöhemmin mitään käyttöä, ei ole säästöä vaan rahanmenetys. Älä luota muistiisi, vaan silmiin ja muistilistaan.

Onko kukaan muu täydentänyt varastojaan turhaan?

Arkijärki-podcast 41: Alennusmyyntien houkutus

Tässä jaksossa ihmettelen sitä, miksi alennusmyynnit aiheuttavat edelleen halun lähteä pyörimään kaupoille, vaikka takana on jo lähes kaksi vuotta erittäin tiedostavaa ostamista. Miksi ihmeessä juuri vaate-alet kiinnostavat niin kovasti? Olo on kuin Pavlovin koiralla. Alennusmyynnit voi tietenkin kiertää kaukaa, mutta siitä huolimatta halu kurkata kaupan ovelta sisälle ei ole hävinnyt minnekään. Podcastin kesto noin 15 minuuttia.

Arkijärki: blogi ja podcast

Podcastin voi kuunnella suoraan tästä alta, taikka tilata puhelimeensa iTunesin tai Acastin kautta. Kaikki aiemmat podcast-jaksot löytyvät täältä. Siellä uusin on aina ylimpänä, ensimmäinen jakso taas sivun alimpana.

Tylsää shoppailua eli ostolakkopäivitys

Hurjaa miten aika kuluu. Tätä ostolakkoakin on jo yli vuosi takana päin. Luin äsken, mitä kirjoitin aiheesta vuosi sitten, ja kun tuolloin ostolakkoa oli vasta kolme kuukautta takana, olin selvästi vielä uutuuden viehätyksen vallassa. Selitin oppineeni uuden ostamattomuuden rutiinin, takana oli jälleen nollakuukausi, mutta kerroin kuitenkin ostaneeni kaksi uutta korua, toinen käytettynä. Näin taaksepäin katsoen voin jälkiviisaana todeta, että oikeasti mistään rutiinista ei vielä ollut kyse, sillä ei mennyt kuin kuukausi tai pari, kun todella paha tylsistyminen iski, ja sitten shoppailinkin enemmän kuin koko alkuvuotena yhteensä. Nyt tiedän, että vasta kesän jälkeen ostamattomuuteen oli oikeasti tottunut.

Tänä vuonna ei tullut nollakuuta, sillä ostin sukkia. Käytän nilkkasukkia joka päivä, joten niitä on oltava useampi pari, jotta puhtaita riittää. Ennen ostamista sukkia taisi olla viisi neljä paria valkoisia/värillisiä ja suunnilleen saman verran mustia. Valkoisia ja värillisiä en käytä säännöllisesti (en halua että sukat liiemmin erottuvat kengän ja lahkeen välistä), joten tuo reilusti alle 10 paria käyttösukkia alkoi käydä turhan niukaksi. Ostin alepäiviltä kuusi paria Voguen bambusukkia, jotka ovat suosikkejani. Lisäksi ostin yhdet ohuet sukkahousut, sillä niitä pitää aina olla yhdet priimat varastossa. Olen tunnetusti tuhoisaa seuraa hienoille sukkahousuille. Rahaa meni näihin kaikkiaan noin 34 euroa. Hyvä diili minusta. Pärjään näillä vähintään seuraavat puoli vuotta, hyvällä tuurilla ensi vuoteen saakka, ennen kuin sukkia on ostettava lisää.

 

Poistotekstiilejä kertyi yhteensä 206 grammaa. Heitin roskiin käyttötekstiileitä, jotka olivat kuluneet loppuun: sukkia, alushousuja, tiskirätin, lastenvaatteita. Mielestäni tekstiileillä on oma käyttöikänsä. Kun bambusukkaan tulee reikä, en ala enää paikkaamaan sitä, vaan laitan roskikseen. Pestävät tiskirätit muuttuvat jossain vaiheessa niin hirveän näköisiksi, että niillä ei kehtaa pyyhkiä enää muuta kuin lattiaa, jonka jälkeen ne voi heittää roskikseen. Viiden kuukauden jälkeen tekstiilijätteen määrä lähestyy täyttä kiloa. Jo nyt on nähtävissä, että tekstiilijäte koostuu meillä lähes pelkästään puhkikuluneista vaatteista, joita ei ole syytä eikä aina edes mahdollisuutta ruveta korjaamaan. Esimerkiksi kevään koittaessa lapsen toppahousut nakataan roskikseen, sillä ne on jo kertaalleen paikatut, eivätkä enää pidä vettä. Ei sellaisia housuja voi kierrättää mihinkään, eikä niistä ole itsellekään enää mitään iloa.

Tämä kuukausi oli vaateostojen kannalta joka tapauksessa erittäin hyvä kuukausi. Ostin parasta laatua, suunnitelmallisesti, tarpeeseen ja vieläpä alennuksesta. Pidän suoritusta kutakuinkin täydellisenä. Minusta tuntuu, että ostolakko alkaa todella asettua uomiinsa. Tosin vuoden päästä voin tietysti olla asiasta eri mieltä, kuten huomasin viime vuoden tekstiä lukiessa.

Miten teillä sujuu? Onko tässä projektissa enää mukana ketään?

Miksi shoppailu on niin ihanaa

Olen ainakin kymmenen viime vuotta selittänyt, että en yhtään tykkää shoppailusta. Inhoan sovittamista, en jaksa kulkea kaupoissa, ei sieltä kuitenkaan löydä mitään ja muutenkin ostan vain järkevästi ja tarkoituksella. Pari viime vuotta omia ostostottumuksiani tarkastelleena on todettava, että tässäpä taas yksi sellainen pieni arkinen itsepetos, joka ei yhtään pidä paikkaansa. On vain ollut mukavaa ajatella olevansa ihminen, joka ei tykkää shoppailusta.

Totta on, että en ole koskaan viihdyttänyt itseäni lähtemällä varta vasten kaupoille. (Poikkeuksen tästä tekevät amerikkalaiset outlet-maailmat, mutta ne ovat muutenkin asia erikseen.) Mutta en siis ole koskaan ollut sitä tyyppiä, joka lähtee huvikseen vaikka Stockalle hypistelemään, löytyisikö jotain kivaa. Sen sijaan shoppailuni on keskittynyt alennusmyynteihin. Niissä olen shoppaillut ahkerasti, mutta olen selittänyt tätä toimintaa itselleni järkiostamiseksi. Tässä juuri on kyse itsepetoksesta, sillä alessa pyöriminen on täyttänyt shoppailun kriteerit täysin: Mennään katsomaan, löytyisikö jotain kivaa. Hypistellään ja sovitellaan, ja jos löytyy jotain halvalla, niin sitten mietitään olisiko sille käyttöä. Usein olenkin keksinytkin kaikenlaisia enemmän tai vähemmän realistisia tilanteita, joissa alelöytöä voisi pitää, millä viimeistään olen oikeuttanut ostamisen.

Tässä vain on se ongelma, että kovin järkevää tuollainen ei ole. Shoppailu on tavallaan nurinkurista; sen sijaan että etsisi tiettyä vaatetta, joka kaapista puuttuu, pyöritään katselemassa mitä olisi alennuksessa ja valitaan paras tarjolla olevasta valikoimasta, riippumatta siitä oliko sille tarvetta vai ei. Sitten selitetään itselle, että koska vaate oli ALESSA, kyseessä on järkiostos. Ikään kuin hinta – tai oikeastaan ei edes hinta vaan pelkkä aleprosentti – tekisi mistä tahansa ostoksesta automaattisesti hyvän hankinnan.

Kun aloin opetella ostamista shoppailun sijaan, ajatus ostoslistasta vaatteiden suhteen tuntui kummallisen rajoittavalta. Miten tylsää, jos ei saa edes katsella muuta, kuin sitä mitä oikeasti tarvitsee?! Tämän tajuaminen oli aika havahduttavaa. Näin ajattelee siis ihminen, joka on aina selittänyt inhoavansa shoppailemista. Tajusin, että alennusmyynnit ovat vedonneet vahvasti sellaisiin osa-alueisiin, joita en ollut lainkaan tiedostanut. Metsästysvaistot heräsivät ja kilpailuvietti aktivoitui. Jos satuin löytämään jotain mieluista, olin aivan riemuissani löytämisen ilosta ja siitä, miten paljon oikein säästin ostamalla vaatteen.

Tähän kaikkeen peilattuna ostoslistaan tyytyminen on kieltämättä valju elämys. Koko tuo ihana tunnecocktail jää kokonaan pois. Ei löytämisen riemua eikä säästämisen tuomaa onnistumisen elämystä. Kun ostaa ostoslistan kanssa, shoppailuun liittyvä yllätyksellisyys häviää oikeastaan kokonaan. Ei ole erityisen jännittävää ostaa vaatetta, jonka ostamista on suunnitellut ties kuinka kauan. Mutta olennainen kysymys onkin, miksi se yllätyksellisyyteen liittyvä elämys pitäisi saada juuri vaateostosten kautta.

Symboloikoon tämä kuva oivallusta.

Tämän asian tiedostaminen on ollut minulle iso oivallus. Ensinnäkin sain itseni kiinni jälleen yhdestä tavasta huijata itseäni. Mutta ymmärrys shoppailuun liittyvistä tunne-elämyksistä lisää itsetuntemusta reippaasti. Tiedän nyt, että noiden elämysten haku on se oikea syy, mikä alennusmyynneissä houkuttelee, ei suinkaan se, että löytäisin niistä oikeasti täydellisiä vaatteita. Lisäksi kahden viime vuoden tarkan kirjanpidon seurauksena tiedän, että alesta ostaminen ei oikeasti säästä rahaa. Ostamatta jättäminen säästää. Jos useimmiten jätän ostamatta, säästän vuodessa enemmän, vaikka ne harvat kerrat kun jotain ostan, maksaisinkin täyden hinnan.

En ole koskaan aikaisemmin tajunnut, miten iso merkitys löytöjen tekemisellä on shoppailussa ollut. Siinä on päätökset tehty pitkälti tunne-elämyksen vallassa, ja järkiperustelut on etsitty sitten myöhemmin. Nyt mietin, voinko saada niiden ostoslistalla olevien vaatteiden etsimisestä ja löytämisestä samanlaiset kiksit – hieman kyllä epäilen että en. Tai sitten pitää pystyä ohjelmoimaan aivot jotenkin uudelle taajuudelle.

Onko teistä kukaan tehnyt samanlaisia huomioita? Miksi shoppailu on ihanaa – vai onko se? Minusta tuntuu, että olen juuri oivaltanut jotain todella olennaista, mutta olenko oivallukseni kanssa ihan yksin?

Shoppailulakosta ja vaatteisiin käytetyistä rahoista

Kun aloitin ostolakon vuoden 2017 alussa, olin 100% varma siitä, että voin olla koko vuoden ostamatta yhtään mitään. Koska en ole ehdottomuuksien ystävä, annoin kuitenkin heti kättelyssä itselleni luvan ostaa, jos tarpeellista tai jotain superihanaa tulisi vastaan. Kuten raportista näkyy, ostoksia tuli. Vuosi ei siis ollut täydellinen älä osta mitään -vuosi. Alun hybriksessä annettu nimi siis johtaa harhaan. Todellisuudessa olin viime vuonna shoppailulakossa. 

Shoppailu tarkoittaa minusta sellaista huvikseen ostostelua. Kun lähdetään shoppailemaan, lähdetään viihtymään ostamisen parissa. Se, mitä ostetaan, ei välttämättä ole niin tärkeää kuin se mielihyvä, minkä ostamisesta yleisesti saa. Shoppailu on juuri sitä, että lähdetään ”metsälle” ja iloitaan, kun saadaan saalista. Tehdään alelöytöjä, löydetään jotain odottamatonta ja ihanaa omaan vaatekaappiin. Shoppailla voi toki muutakin kuin vaatteita. Minulla on tapana shoppailla myös kirjoja, ja tiedän ihmisiä, jotka shoppailevat elektroniikkaa tai urheiluvälineitä. Se, minkä viime vuonna lopetin, oli juuri shoppailu. Siis sellainen ostaminen, että menee kauppaan vain katselemaan, löytyisikö sieltä jotain ostettavaa.

Etukäteen mietin vakavasti, että en olisi käytettyjä rahoja tänne kirjannut. Se kun tuppaa herättämään ihmisissä intohimoja, ja minua arvelutti asettaa itseni alttiiksi kritiikille. Tiesin, että sitä tulee, sillä jostain syystä suomalaiseen mentaliteettiin kuuluu sellainen ajatus, että mitä vähemmän kaikki maksaa, sen parempi. Oma filosofiani rahankäytön suhteen taas on tämä: on aivan sama, mitä itse kukin ostoksistaan maksaa, jos talous on tasapainossa. Se tarkoittaa sitä, että ostoksensa pystyy ostamaan käteisellä (siis että ostoksiin on oikeasti varaa, eikä tarvitse turvautua luottoon). Se tarkoittaa myös sitä, että ostaminen ei estä omia taloudellisia tavoitteita ja on linjassa oman arvomaailman kanssa. Jos ei elä velaksi, pystyy hoitamaan kaikki kiinteät ja välttämättömät kulunsa ja saa säästöön sen minkä haluaa, ostoksen hinnalla ei ole väliä.

Oman ostolakkoni tarkoitus ei ollut säästää rahaa tai päästä mahdollisimman pienellä budjetilla. Shoppailun lopettamisen tärkein syy oli se, että ostin lukumäärällisesti mielestäni aivan liikaa vaatteita vuodessa. Mielestäni se ei ollut kestävää nimenomaan ympäristön kannalta. Talouteni suhteen kestävyysongelmaa ei ole ollut. Toivon, että jätetään toistemme rahan kulutuksen arvostelu tekemättä. Vaatii aika paljon rohkeutta kertoa rahoistaan julkisesti, ja nostan hattua teille kaikille, jotka viime vuonna niin uskalsitte tehdä. Käytetty rahamäärä ei kerro ostolakon onnistumisesta vielä mitään.

Tältä näyttää kirjanpitoni. Vasemmalta oikealle sarakkeet: kuukausi, vaate, merkki, hinta, huomautukset. Erottelin kuukaudet eri väreillä luettavuuden vuoksi. Valkoiset kuukaudet kertovat nollakuukaudesta

Suomalaiset käyttävät tutkimuksen mukaan keskimäärin 870 euroa vuodessa vaatteisiin ja jalkineisiin. Ennen kuin vetää johtopäätöksiä, miettikääpä tätä: alkoholiin ja tupakkaan käytetään 900 euroa. Keskimääräinen suomalainen siis kuluttaa vuodessa enemmän rahaa alkoholiin ja tupakkaan kuin omiin vaatteisiinsa. Kun puhutaan keskiarvoista, se ei kuitenkaan ota huomioon ihmisten erilaisia elämäntyylejä. Jos hieman stereotyyppisesti vertaan omaa kulutustani vaikkapa kainuulaiseen 70-vuotiaaseen poikamieheen, meidän vaatemenomme ovat varmasti aika kaukana toisistaan. Samoin tosin voisi varmasti sanoa alkoholiin ja tupakkaan käytetyistä rahoista, joskin rahamäärät saattavat mennä juuri päinvastoin kuin vaatteissa.

Käytin vuonna 2016 keskimäärin yhteen vaatteeseen noin 35 euroa. Tänä vuonna summa oli 44 euroa. Ostin siis vähemmän, mutta yksittäin kalliimpia vaatteita. Siitä huolimatta säästin rahaa monta sataa euroa vuositasolla. Mielenkiintoinen yhtälö, vai mitä? Aiemmin oikeutin monet ostokset sillä, että ne olivat alessa. Ale-lappu ikään kuin nollasi ostoksen mielessäni. Shoppailulakon aikana kiersin alet kaukaa, koska tiesin heikkouteni alennusmyyntien suhteen. Mutta toisaalta tapahtui mielenkiintoinen ilmiö: kun tiesin ostavani vuoden aikana varsin maltillisen määrän vaatteita, kynnys ostaa laadukasta täydellä hinnalla laski alemmas kuin koskaan ennen. Yhdenkään vaatteen kohdalla hinta ei kauhistuttanut. En jättänyt mitään ostamatta, koska se ei ollut alessa. Tämä johtui siitä, että ostin vain vaatteita, joille oli aidosti tarvetta. Toki hyödynsin alennusmyyntejä silloin kun se oli järkevää. Ostin sukkia Hulluilta päiviltä ja olin innoissani, kun juuri sopiva talvitakki sattui olemaan alessa. Mutta olisin ostanut sen myös täydellä hinnalla.

Yhteenvetona siis: shoppailulakon ensisijainen tarkoitus oli vähentää ostamieni vaatteiden lukumäärää. Siitä kuitenkin seurasi tahattomasti monia mielenkiintoisia ja positiivisia asioita:  opin suunnittelemaan vaateostoksiani. En tehnyt lainkaan hutiostoksia. Kaikille ostamilleni vaatteille tuli vuoden aikana runsaasti käyttöä. Vaatteen hinnan merkitys väheni, mutta ostin silti kalliimpia (ja suoraan sanottuna laadukkaampia) vaatteita kuin aiemmin. Siitä huolimatta säästin vuodessa monta sataa euroa, vaikka en edes yrittänyt. Säästin myös aikaa, koska en käynyt vaatekaupoissa. En keksi ainuttakaan negatiivista seurausta, ellei sellaiseksi lasketa noin puolessa välissä vuotta ilmennyttä ohimenevää tylsistymistä vanhoihin vaatteisiini.

Tämä uusi elämäntapa on niin hyvä, että jatkan tätä automaattisesti. Jos siis shoppailulakko kiinnostaa, liity joukkoon! Yhdessä tämä on hauskempaa. Jatkan kuukausiraportointia edelleen, mutta taidan tänä vuonna jättää summat ja hinnat mainitsematta, sillä ne luovat turhaan sellaisen mielikuvan, että mitä vähemmän rahaa menee, sen parempi. Se, onko näin, on jokaisen oma asia. Suosittelen silti yksityistä rahaseurantaa kaikille, ihan vain oman tietoisuuden kasvattamiseksi. Jos sinusta tuntuu siltä, että vaatteisiin käytetyistä rahoista voisi vähän säästää johonkin muuhun, yksinkertainen kirjanpito on helppo mutta erittäin tehokas työkalu.

Saanko tällekin vuodelle seuraa? Onko siellä yhtään uutta shoppailulakkoilijaa?

Ruokakaupan loppuunmyynti villitsi perheenäidin

Minä taidan olla sellainen Ilana Aallon kuvailema ostamalla säästäjä. Kunnon alennusmyynti on mielestäni tosi houkutteleva. Kuten Ilana sanoo, tällainen toiminta ei välttämättä ole sitä kaikista rationaalisinta, mutta mieleni tekee pyristellä hiukan tuota ajatusta vastaan. Ykkösperusteluni on tämä: entä jos oikeasti käyttää kaiken, minkä ostaa? Silloinhan kannattaa ostaa jos halvalla saa.

Huomasin tämän logiikan tällä viikolla, kun kotimatkan varrella oleva K-kauppa mainosti loppuunmyyntiä. Pakkohan sinne oli mennä. Eilen ja tänään myytiin kaikkea -30% ja viikonloppuna on vielä -50%. Olen käynyt siellä kaupassa jo kaksi kertaa. Suunnittelen meneväni huomisaamuna aikaisin ja hamstraavani lisää. Olen ehkä hieman seonnut.

Mutta toisaalta! Ostin mm. seuraavia tavaroita: elmukelmua, leivinpaperia, pakasterasioita ja -pusseja, ilmapalloja, pillejä, serpentiiniä sekä pöytäliinan. Lisäksi ostin ruokaa: maitoa, jugurttia, oliiviöljyä, oliiveita, puurohiutaleita, popkorneja, teetä, keksejä, kikherneitä purkissa (en enää ikinä osta sellaisia, joita pitää itse liottaa) ja mätiä. Lisäksi tiskiainetta ja suihkusaippuaa. Olen ostoksiini aivan tavattoman tyytyväinen. Kaikki ruuat ovat sellaisia, joita meillä menee jatkuvasti. Säilykkeissä oli päiväystä vuodeksi eteenpäin, ja mäti on sellaista herkkua, että jos sitä saa halvalla niin varmasti ostan varuiksi pakastimeen. Muut tavarat ovat samalla tavalla tarpeellisia ja käytössä kuluvia. Lapsiperheessä tarvitaan aina pillejä, serpentiiniä ja ilmapalloja, sillä niillä pelastaa mitkä tahansa lastenkutsut. Elmukelmua ja leivinpaperia menee tasaiseen tahtiin ja jossain vaiheessa niitä pitää kuitenkin ostaa lisää. Yksi ekstrapaketti kaapissa ei haittaa, mutta se lykkää tarvetta ostaa uusi pakkaus taas vähän pidemmälle.

Pöytäliina oli täydellinen heräteostos, mutta samalla todellinen löytö. Meillä on kangasliina pöydällä joka päivä, ja kahden alle kouluikäisen syödessä sotkua tulee. Vaihtovaraa pitää olla, ja olin kaivannut nättiä arkiliinaa pidemmän aikaa. Nyt löytyi kiva kuosi, Finlaysonin tuote ja oikea koko, hinta 7€. Koen todellakin säästäneeni tuolla ostoksella. Toisaalta tein myös ihan oikeaa säästöä jättämällä kauppaan sellaisia juttuja, joita en oikeasti tarvitse. En ostanut esimerkiksi patalappuja (vaikka olivat halpoja kuin mikä, koska meillä on niitä riittävästi ennestään) enkä koskenut karkkeihin, koska en halua syödä karkkia. Jos sitä on kaapissa, itsekurini ei riitä vastustamaan, joten tein itseni kannalta viisaamman ratkaisun, kun jätin karkit ostamatta, vaikka halpoja olivatkin.

Aion siis todellakin säästää vielä lisää tuossa loppuunmyynnissä. Tänään inventoin kuivakaapit, ja sitten menen huomisaamuna listan kanssa kauppaan. Jos siellä tulee vastaan oikeanlaista pastaa, sokeria, jauhoja, säilykkeitä tai pakasteita, ostan. Olen yleensä pikemminkin aliostaja, mistä seuraa hankaluuksia sitten, kun tavarat on loppu enkä ole raaskinut ostaa tarpeeksi varastoon. Mutta nyt kun kerran tilanne on tällainen, näien ostamisen pelkästään järkevänä. Hinnan lisäksi säästän itseltäni tulevaisuudessa monta vaivaa, kun kaapissa on jo sitä mitä pitää.

Kuka muu säästää ostamalla? Säästättekö aikaa, vaivaa vai rahaa? Vai peräti kaikkia kolmea?

Opettavainen tarina siitä, miksi halpa ei ole hyvä

Nyt kerron tarinan siitä, miksei alessa ostelu kannata. Eilinen oivallus nimittäin konkretisoitui samana päivänä, kun luovuin kymmenen vuotta vanhasta aleostoksesta.

Olin vuonna 2009 New Yorkissa. Satun jossain Tribecan tienoilla pikkuiseen nimettömään käsilaukkuliikkeeseen. Siellä oli käsittämätön ale meneillään. Ostin saman tien kolme nahkalaukkua. Kaikki olivat edullisia, mutta yhden hinta on jäänyt mieleen: se maksoi 19 dollaria. Myyjä osoitti hyllyä ja sanoi että nämä kaikki ovat sitten 19 dollaria – en voinut uskoa korviani. Ostin punaisen olkalaukun siltä istumalta, vaikka olin jo valinnut kaksi muutakin.

Tuo punainen veska oli kiva, mutta eilen heitin sen roskikseen. Käyttämättömänä se oli ollut jo monta vuotta. Ensin hajosi vuori. Sisätaskun sauma aukesi ja kerran sen seurauksena avaimet hävisivät laukun uumeniin. Sitten nahka alkoi hilseillä. Punainen pinta oli äärimmäisen ohut, nahka ei ollut läpivärjättyä, ja niinpä kulmat ja muut kulutuksella olevat kohdat alkoivat vähitellen rispaantua. Lopulta olkahihnasta punainen pinta lähti isoina suikaleina. Laukku ei ollut enää siisti eikä sitä tehnyt mieli käyttää. Haudoin sitä kuitenkin hyllyssä monta vuotta, ajatuksena että ehkäpä jotenkin voisin korjata sen, päällystää hihnat tai jotain. Eilen naputellessani muutamia tavaroita nettikirppikselle tajusin, että laukulla ei ollut enää mitään jälleenmyyntiarvoa. Vein sen samantien roskiin.

Tuo käsilaukku havainnollistaa konkreettisesti, miksi aiemmin harrastamani aleostelu ei kannata. Totta on, että 19 dollarin laukuksi se sai mukavasti käyttöaikaa, varmasti yhden käyttökerran hinnaksi tuli alle dollari (eli silloisen kurssin huomioiden reilusti alle euro). Mutta mitä järkeä on tuollaisella tavaralla? Siinä meni jälleen raaka-aineita ja energiaa hukkaan. Minä jouduin ensin säilyttämään sitä, sitten pohtimaan mitä huonoksi menneelle tavaralle pitäisi tehdä, ja lopulta heittämään sen pois. Vertailun vuoksi ostin muistaakseni vuonna 2007 Furlan käsilaukun, jota olen pitänyt todella paljon, ja joka on edelleen täysin virheettömässä kunnossa. Se kestänee myös seuraavat parikymmentä vuotta, sekä muotoilunsa että laatunsa puolesta.

Muistan edelleen elävästi sen epäuskoisen riemastuksen, kun kuulin myyjältä laukun hinnan. Tämä tarina opettaa sen, että jos jokin maksaa 19 dollaria, sille on syynsä. Tässä tapauksessa se oli poskettoman huono laatu. Jos ostohetkellä tuntuu siltä että ei voi olla totta, pitäisi uskoa. Ei se olekaan. Eikä tämä tarina tietenkään ole ainoa laatuaan. On minulla vaatekaapissa samantyyppisiä ostoksia muitakin, vaikka tuo laukku oli varmasti pahin. En tietenkään väitä, että laatu olisi aina myös välttämättä kallista, mutta tällainen superhalpa tuote on kokemukseni mukaan äärimmäisen harvoin todella laadukas.

Oletteko te koskaan sortuneet vastaaviin? Mikä on teidän heikko kohtanne alennusmyynneissä?

Ajatuksia alennusmyynneistä, ostamisesta ja täydellisestä vaatekaapista

Edellisen ostoraportin kommenteissa tuli keskustelua siitä, kannattaako vaatteet ostaa täydellä hinnalla vai alennuksella. Minähän olen tunnetusti aina rakastanut hyviä alelöytöjä, ja nauttinut siitä, että saan jotakin alennuksella. Mutta olen viime aikoina alkanut tarkistaa kantaani. Tämä on suoraa seurasta tästä ostolakosta.

Myönnän rehellisesti, aiemmin hinta on voinut olla iso syy ostaa jotain. Kashmirneule isossa alennuksessa on vain kerta kaikkiaan tuntunut vastustamattomalta. Logiikka on mennyt jokseenkin näin: rakastan kashmiria – kashmir on kallista – iso alennusprosentti – kannattaa ostaa, koska kashmir on yleensä kallista. Ostos on tuntunut perustellulta, koska sain hankittua jotain mieluista, mutta maksoin siitä vähemmän kuin odotin. Tämä tarkoittaa kuitenkin sitä, että vaatevarasto ei ole ollut kovinkaan suunniteltu. Kun ostaa alesta, ostaa rajatusta tarjonnasta, ja sitten saa sitä mitä kulloinkin sattuu alessa olemaan. Tietysti on voinut olla mielessä, että tarvitsisi tietynlaisen vaatteen, ja niitä on etsinyt myös alennusmyynneistä, mutta mitään erityisen tarkkaa suunnitelmaa en ole koskaan noudattanut.

Nyt kun olen lopettanut satunnaisen vaatteiden ostelun, tuo hintakysymys on tullut uuten valoon. Ainakin kaksi ajatusta aiheeseen liittyen:

  1. Jos vuodessa ostaa vain muutaman vaatteen verrattuna aiempien vuosien moneen kymmeneen, käytetty rahamäärä on silti alhaisempi, vaikka ostaisi kaiken täyteen hintaan, eli säästöä syntyy.
  2. Kun ei ostaa vain harkitusti eikä huvikseen, on paljon tarkempaa, mitä sinne kaappiinsa lisää. Aiemmin olen ostanut millaisia neuleita vain periaatteella, että jos se on kiva se on kiva. Mutta nyt mietin tarkalleen, minkä värisillä tai tyyppisillä neuleilla haluaisin vaatevarastoa täydentää. Todennäköisyys sille, että juuri sellainen löytyisi alesta, on pieni. Näin ollen on paljon järkevämpää ostaa täydellä hinnalla, jos juuri sopiva tulisi vastaan.

Tajusin tänä aamuna, että alennuksella ostelija on kauppiaiden armoilla. Sen sijaan täydellä hinnalla ostaja ostaa juuri sitä mitä itse haluaa. Samoin tajusin sen, että ilman suunnitelmaa vaatekaapista ei koskaan tule täydellistä. Miten voisi tulla, jos ostomotiivina on hinta + se, että vaate on kiva? Kivoja vaatteita kertyy kyllä, mutta ilman suunnitelmallisuutta niistä ei synny tasapainoista vaatevarastoa. Jos minulla ei ole mielessä selkeää tavoitetta, miten voisin päästä sinne ostelemalla alesta sitä sun tätä?

Tavoitteeni ei ole minimalistinen kapselivaatekaappi. En myöskään tavoittele sellaista, että kaikki vaatteet olisivat täydellisesti ristiin yhdisteltävissä, olen sellaiseen liian värin- ja vaihtelunhaluinen. Mutta haluan esimerkiksi, että kaapista löytyy sekä neutraaleja että värikkäitä neuleita, suunnilleen puolet ja puolet. Tällä hetkellä tilanne on sellainen, että värikkäitä voisi olla yksi tai kaksi enemmän, ja toisaalta myös yksi musta perusneule olisi paikallaan, koska sellaista ei ole. Jos siis tässä tilanteessa tulee vastaan harmaa kashmirpaita, sitä ei ole mitään järkeä ostaa, olipa alennus millainen tahansa. Minulla on jo kaksi harmaata neuletta, kolmannen ostaminen olisi tyhmää, vaikka alennusprosentti olisi 90. Kolmas harmaa neule ei toisi kaappiin vaihtelua, ei täyttäisi puuttuvaa aukkoa, eikä muutenkaan lisäisi onnellisuuttani muuten, kuin että saisin sen halvalla. Mutta kun todellista käyttöä ei olisi, aleostos olisi 100% rahanhukkaa, eikä suinkaan säästöä.

En ole edelleenkään kokonaan luopunut alennusten metsästyksestä. Olen äärimmäisen kranttu mitä tulee sukkiin ja sukkiksiin, ja jos käyttämäni merkit tulisivat alessa vastaan, ostan taatusti. Tämä siksi, että tiedän niiden tulevan käyttöön ennemmin tai myöhemmin. Molemmat ovat sellaista käyttötavaraa, jotka kuluvat rikki ja roskiin, joten niitä on hyvä olla aina vähän varastossa. Jos tällaisen tuotteen saa alessa, se on mielestäni järkevää, koska kyseessä on tuote, jonka ostaisi joka tapauksessa täydelläkin hinnalla mikäli tarve tulisi.

Tämä vaateostosten suunnittelu ja ostolakko ylipäätään johtaa sen sijaan siihen, että esimerkiksi nyt kevään alepäivillä en katsele vaatteita sillä silmällä, mikä nyt olisi edullista, vaan sillä silmällä onko kyseessä vaatevarastosta puuttuva osanen. Jos on, alehinta on plussaa. Jos ei, en osta. Tähän loppuun on todettava, että tiedän olevani vähän hidas. Tällaisesta vaatesuunnittelustahan viisaammat ovat puhuneet jo vuosia, mutta minulle ei vain ole aiemmin auennut, mitä järkeä siinä olisi. Ostolakolla on siis yllättäviä sivuvaikutuksia! Mitähän tässä vuoden aikana vielä ehtii oivaltaakaan?

Millaisia alennusmyynntifilosofioita teillä on?

Totuus viime vuoden vaatteista, osa 2

Vaatekirjanpito opetti paitsi määrällisiä, myös laadullisia asioita. Nyt minulla on todellista tietoa siitä, millainen shoppailija oikeasti olen verrattuna siihen, millainen kuvittelen olevani tai haluaisin olla. Tässä suhteessa kirjanpito oli ihan positiivinen kokemus, sillä tältä osin kuvitelmani eivät olleen hirveän kaukana todellisuudesta.

Huomaan olevani vaatevalinnoissani varsin ehdoton. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä vähemmän olen valmis joustamaan laatu-, tyyli- tai mistään muustakaan vaatimuksesta. En esimerkiksi halua huonoja, hiostavia, nyppyyntyviä, helposti rikki meneviä tai muuten vain ankeita sukkia elämääni. Niinpä käytin sukkiin ja sukkahousuihin melko paljon rahaa. Pidän sukkia jalassa lähes joka päivä, joten haluan ostaa parasta mitä tiedän. En myöskään enää halua akryyliä vaatekaappiini missään muodossa. Jos ostan neuleen, se on nykyisin useimmiten kashmiria tai silkkisekoitetta. Tässä on yksi syy sille, miksi melkein kaikki on alesta. Kashmir on kallista, mutta jos sen ostaa outletista, hinta voi olla siedettävä.

Kirjanpitoa tarkastellessa oli positiivista huomata, että en tehnyt vuoden aikana kompromissiostoksia. Siis sellaisia, jotka tempaa vain mukaansa asenteella ”saa kelvata”, ja jotka sitten parin kerran jälkeen jäävät pitämättä. Olen pitänyt käytännössä kaikkia uusia vaatteitani. Pidän niistä kaikista edelleen. Yhdenkään hankkiminen ei ole kaduttanut.

Toki joukossa on muutama sellainen vaate, jonka olisin periaatteessa voinut jättää ostamattakin. Siniset samettihousut ja napakka musta t-paita olivat sellaisia ns. järkeviä hankintoja, jotka eivät aivan erityisesti sykähdytä olemassaolollaan. Toisaalta ne ovat hyviä, laadukkaita perusvaatteita, joille on käyttöä. Ovat siis paikkansa ansainneet, mutta jos olisin halunnut vähentää ostostelua, nämä ovat niitä, joista olisi voinut ensimmäisenä karsia.

Kengät ovat puolestaan heikkouteni. Sain lahjaksi uudet talvikengät, käytettynä toiset ja ostin itse (apua) viisi muuta paria. Niin, ja sain joululahjaksi vielä tohvelit. Lahjakengistä ensimmäiset olivat todella tarpeen, jälkimmäiset taas annan takaisin alkuperäiselle omistajalle, sillä niille ei tunnu tulevan käyttöä. Ostin keväällä kahdet tennarit, joista toiset lähes käytin kesän aikana lähes loppuun ja toisia tuskin lainkaan. Vaikuttaa siltä, että ekat tennarit täytyy heittää roskiin viimeistään ensi kesän jälkeen, mutta niille toisille tulee vielä paljon käyttöä. Yhdet matalat sandaalit ostin korvaamaan edelliset matalat sandaalit, jotka heitin ne kesällä roskikseen täysin palvelleina. Sitten on vielä kahdet korkeakorkoiset sandaalityyppiset kengät, jotka olivat käytännöllisesti katsoen tarpeettomia, mutta esteettis-taloudellisesti vastustamattomia.

Helsingissä on nimittäin mallipareja myyvä kenkäkauppa, jonka koko valikoima on valitettavasti täsmälleen kokoani. Kun jo valmiiksi edulliset hinnat laitetaan alennusmyyntiin ja minut liikkeeseen sisälle, lopputuloksena kenkämääräni kasvaa lähes väistämättä. Tuossa liikkeessä vierailua on harkittava todella tarkoin tämän vuoden aikana, sillä useimmiten löydän sieltä jotain, jota kuvittelen tarvitsevani, tai joka muuten vaan ilahduttaa. Lämpimät saappaat haluaisin, mutta katsotaan nyt, kuinka monta kuukautta pärjään ilmankin.

Nämä vaatepohdinnat ovat itselleni niin kiintoisia, että näistä taitaa riittää juttua vielä pitkäksi aikaa. Seuraavaksi siirryn muihin aiheisiin, mutta palaan asiaan viimeistään kolmen viikon päästä, kun kuu vaihtuu. Siinä vaiheessa on ostolakon ensimmäinen tarkistuspiste.

Välitilassa

Tänä vuonna alennusmyynnit alkoivat näköjään vielä aiemmin kuin edellisinä vuosina. Alet aiheuttavat vähän samanlaisen paradoksin kuin joulusiivouskin. Ensin ostetaan hirveästi tavaroita lahjaksi, ja sitten parin päivän päästä ostetaan lisää hirveästi tavaroita, koska alennusmyynnit alkoivat. Kuulostaa epäloogiselta näin kirjoitettuna, mutta niinhän asia tuppaa olemaan.

Toisaalta joulun jälkeinen aika aiheuttaa ainakin minussa selkää raivausvimmaa. Tavaroita on juuri tullut lisää ja niille pitäisi keksiä paikka. Tuntuu vain siltä, että kaapit ja hyllyt ovat ennestäänkin täynnä. Tähän vaikuttaa ainakin minulla myös vuoden vaihtuminen. Uusi vuosi, uusi alku ja uusi parempi elämä. Kun en myöskään ole tänä vuonna tehnyt kunnollista joulusiivousta, ja Koko koti kuntoon -projekti jäi kirjan takia kesken heti alkumetreillä, silmiin pistää kaikki paikat, jotka todella tarvitsisivat raivaamista. Kirjahylly on yksi, komero toinen ja työhuone kolmas kohde. Jälkimmäisen suhteen pääsin jo hieman eteenpäin ennen joulua, mutta tehtävää riittää.

Olen välitilassa. Toisaalta alennusmyynnit houkuttelevat kuin vanhasta muistista. Jostain syystä minun on vaikea vastustaa mahdollisuutta tehdä edullisia löytöjä. Toisaalta en oikeasti tarvitse yhtään mitään ja kotona on valmiiksikin kaikkea mahdollista. Olen myös päättänyt tehdä radikaaleja muutoksia vaatteiden ostamiseen liittyviin tottumuksiin, joista postaan tarkemmin kun vuosi vaihtuu. Siihen nähden alennusmyynnit eivät ole oikea paikka viettää aikaa tällä hetkellä.

Huomaan, että minulla on kaksi tavallaan toisilleen vastakkaista mutta yhtä vahvaa pyrkimystä. Haluan sekä vähentää turhaa tavaraa ja pitää kodin tavaramäärän maltillisena ja sopivana. Toisaalta kuitenkin rakastan sitä, kun onnistun ostamaan jotain tarpeellista normaalia hintaa halvemmalla, ja mitä suurempi alennus sen parempi. Sisäinen aliostaja ja optimalisti taistelevat siis keskenään alennusmyyntiaikana. Epäilen, että tässä käy niin, että päädyn alennusmyynteihin, enkä lopulta osta sieltä mitään.

Aiotteko alennusmyynteihin? Vai onko raivausvietti vahvempi?