Shoppailusta ja mielenrauhasta

Jokin aikaa sitten juhlin, kuinka ostolakko kävi nyt ihmeen helpoksi kotikaranteenin myötä. Kun ei käy missään, ei tarvitse mitään, ainakaan uusia vaatteita. Joku vastasi kommenteissa, että varmaan sitten kun rajoitukset hellittävät, syntyy valtava vastaliike, ja ihmiset ostavat kuin viimeistä päivää. Olin kauhistunut ajatuksesta. Kun tässä nyt kökötetään kotona seitsemättä viikkoa, alan ymmärtää tuota kommenttia. Ostaminen on psykologisesti mielenkiintoista. Tavarat rauhoittavat, mistä kummasta se sitten johtuukaan.

Olen tässä huhtikuun aikana yrittänyt ostaa legginssejä itselleni, toistaiseksi en kovin hyvällä menestyksellä. Olen myös alkanut haaveilla tavaroista, joita aiemmin en mitenkään kuvitellut tarvitsevani. Esimerkiksi Mujin diffuuseri on ruvennut houkuttelemaan. Se on siis sellainen ihan tyylikäs valkoinen pänikkä, jonka sisälle laitetaan tuoksuvaa eteeristä öljyä, jota laite sitten puhaltaa vesihöyryn mukana huoneilmaan. Tietääkseni tämä laite on yksi Mujin myydyimmistä tuotteista maailmanlaajuisesti, mutta Suomessa diffuuserit eivät ole kiinnostaneet yhtä paljon, täällä varmaan arvostetaan hajusteettomuutta niin paljon. Olen kuitenkin alkanut pohdiskella, olisiko nyt otollinen hetki hankkia tuollainen turhake, jos se kuitenkin ilahduttaisi arkea.

Mujin eteeriset öljyt ovat ihania.

Huomaan, että nettikauppojen alet houkuttelevat myös. Siellä Mujin sivuilla klikkaillessani laitoin jo yhden mekon ostoskoriin. Perustelin sitä itselleni näillä tavallisilla selityksillä – se on alessa, se olisi mukava kotona, se on puuvillaa, se on tyylikäs – ja sitten poistin sen ostoksista. En tarvitse enempää kotimekkoja, niitä riittää jo ennestään. Piti oikein muistuttaa itselleni, että olen edelleen tietääkseni ostolakossa, eikä uusi kotimekko kuulu tarpeellisten listalle. Jatkoin sitten kodinsisustustarvikkeiden tutkailua. Parille tavaralle on oikeasti tarve (tarvitsemme mm. äänettömän kellon ja Mujista kuulemma saa sellaisen), mutta samalla mietin, että kiinnostaisivatko nämäkään kipot ja kupit niin paljon, ellen joutuisi olemaan jatkuvasti kotona.

Noita öljyjä tiputetaan näille huokoisille ”kiville” (en tiedä mitä ne oikeasti ovat) ja sitten niistä tuoksu leviää. Mujista nämäkin.

Sosiaalisesta eristäytymisestä, huolesta ja epävarmuudesta huolimatta voin henkisesti edelleen ihan hyvin. Seinät eivät tunnu kaatuvan päälle, kaikki läheiset ovat terveinä eikä ole esim. työttömyyden uhkaa. Minulla myös sattuu myös olemaan luonnostaan hyvin tasainen temperamentti optimistinen luonne. Vaikka kaikki on siis ihan hyvin, shoppailu houkuttaisi silti. Ostaminen tuntuu etenkin nyt olevan ihanaa vaihtelua siihen, että päivät toistuvat samanlaisina viikosta toiseen. Uudet tavarat houkuttelevat, nyt jos koskaan tuntuisi kaipaavan sitä kuuluisaa pientä piristystä kotiin ja arkeen. Vaikka en ole ahdistunut, nettikaupoissa klikkailu tuntuu silti rauhoittavalta ja tyynnyttävältä, se vie ajatukset tehokkaasti pois tästä hetkestä. Luonnonkosmetiikan selailu on tervetullutta vaihtelua jatkuvaan koronauutisointiin, jota kaikkialta muualta tulvii.

Toistaiseksi shoppailuhimoni ovat pysyneet kohtuullisen hyvin hallinnassa. Olen ostanut yhden mekon sekä muutaman kosmetiikkatuotteen, joita en välttämättä olisi tarvinnut, mutta joita kyllä käytän. Ostin uuden pyykkikorin rikkimenneen tilalle. Samoin hankin polkupyörään lukon ja keittiönpöydälle vahakankaan. Lastenhuoneeseen pitäisi ostaa uusi kirjoituspöytä, mutta se on sen tyyppinen isompi hankinta, joka ei jostain syystä ole yhtä hauska, kuin sellainen helposti ostettava pikkutavara. Pahin houkutus lienee juuri tuo Muji, mutta sinnekin haluaisin oikeastaan mennä itse käymään. Itse asiassa varmasti myös menen, jossain kohdassa kun sopiva hetki tulee.

Sanon siis, että jos joku on sattunut koronaeristyksessään shoppailemaan yllättäviä tavaroita, joita ei niin tarvitsisi, niin ymmärrän. En suosittele, mutta ymmärrän. Toivoisin, että joku osaisi selittää, miksi mielen tyynnyttämiseen tuntuu toimivan parhaiten sellaiset asiat, jotka eivät ole pidemmällä tähtäimellä kovin fiksuja, kuten shoppailu, syöminen tai ylenpalttinen netissä haahuilu. Haluaisin olla ihminen, joka ihan luonnostaan kääntyisi rauhattomalla hetkellä mietiskelytyynynsä eikä läppärinsä puoleen, mutta siihen on valitettavasti vielä matkaa.

Oletteko harrastaneet koronashoppailua?

Maaliskuussa en shoppaillut

Maaliskuu on takana ja on vaatteiden ostoraportin aika. Lyhyestä virsi kaunis – en ostanut mitään. Helmikuussa ostin sen verran paljon, että olin muutenkin päättänyt, että nyt pysytään pois kaupoista. Sitten iski vakava kehotus pysyä kotona, joten en edes päässyt kauppoihin tai kirppiksille. Tavaratalojen alepäivät siirrettiin verkkoon, eikä halpoja vaatteita päässyt kauppaan hypistelemään, eikä heräteostoja tullut. Näin ollen maaliskuun ostamattomuus ei tuottanut vaikeuksia.

Nyt olen kuitenkin huomannut, että yhdelle uudelle vaatteelle voisi kyllä olla käyttöä. Nimittäin legginseille. En omista yhtäkään paria. Muistelen että yläasteella oli muotia pukea värikkäät  trikoolegginsit revittyjen löysien farkkujen alle talvisin. Minulla oli sinisenkirjavat Ellokselta tilatut trikoot, mutta sittemmin en ole legginsejä hankkinut. Hameiden ja mekkojen alla olen pitänyt tarvittaessa sukkahousuja, ja muut housut ovat sitten erikseen.

Mutta minulla on sellainen ongelma, että en tykkää pitää sukkahousuja sisällä. En ylipäätään tykkää sukkahousuista liiemmin, mutta pidän kyllä mekoista. Koska olen päättänyt pukeutua kunnollisiin vaatteisiin arkisin myös kotikaranteenissa, kaikki mekot ovat jääneet pitämättä, sillä en siedä niitä sukkahousuja. Kunnolliset vaatteet tarkoittavat siis sellaisia vaatteita, joissa voisin lähteä myös ulos ovesta milloin tahansa. Verkkarit on varattu viikonloppuihin. Toisaalta haluan pukeutua mukavasti, joten piukimmat farkutkaan eivät ole houkutelleet. Ratkaisuna voisi siis olla mukavat mutta siistit legginsit, joita voisin pitää mekkojen alla. Näyttäisin asialliselta, mutta ei tarvitsisi tinkiä mukavuudesta.

Mitä mieltä olette, olisivatko legginsit hyvä hankinta? Onko vinkkejä kestävistä merkeistä, jotka eivät ihan heti kulahtaisi ja nyppyyntyisi? Huono laatu käy hermoille. Ostin helmikuussa Glitteristä 2€ maksavan hiuspannan, koska en päässyt ajoissa kampaajalle ja halusin tukan pois silmiltä. Panta vähän ritisi käytössä epäilyttävästi, mutta pidin sitä pari viikkoa. Eilen meinasin laittaa sen päähäni, mutta se räksähti poikki. Toisin sanoen se kesti käyttöä noin kuukauden, mutta käyttökertoja ehkä parikymmentä. Aivan tolkutonta tuollainen. Mitä tästä opimme? Älä osta muovipantaa. Joten jos meinaan ostaa legginssit, haluaisin sellaiset, jotka eivät kulahda ekassa pesussa käyttökelvottomiksi.

Miten meni maaliskuu?

Ostolakko muuttui juuri helpoksi!

Tällä kauhealla epidemialla on ollut myös yllättäviä positiivisia seurauksia. Sekä Sokos että Stockmann ovat siirtäneet keväiset alepäivänsä nettiin, jotta ihmiset eivät tungeksisi tavarataloissa. Herttoniemen kauppakeskuksen avajaiset pidettiin, mutta siitä seurasi julkista paheksuntaa ja pormestarin henkilökohtainen nuhtelu kauppakeskuksen johtajalle.

Nyt jos koskaan on helppoa harjoitella ostolakkoa. Ensinnäkin meidän kaikkien tulisi pysytellä kotioloissa ja kulkea kaupungilla mahdollisimman vähän. Shoppailureissut tulisi jättää nyt tekemättä, etenkin jos kuuluu riskiryhmiin tai on yhtään flunssan oireita. Toiseksi ostolakon ylläpitäminen on paljon helpompaa, kuin esimerkiksi näitä alepäiviä ei tavarataloissa järjestetä. Mielestäni niiden peruminen oli erittäin vastuullista molemmilta yrityksiltä, ja vaikka en ostaisi mitään, molempien profiili nousi kyllä silmissäni.

Kolmanneksi – mitä ihmettä varten shoppailisi, kun kuitenkin olemme vain kotona? Uusia vaateostoksia, meikkivärejä tai asusteita ei oikein voi perustella tarpeella, kun kukaan ei käy missään. Minusta kuulostaa vähän kaukaahaetulta, että videopalaveriin pitäisi ostaa uusia vaatteita. Osa meistä joutuu tietysti menemään työpaikoilleen edelleen, mutta suurimman osan pitää nyt vain pysyä kiltisti kotona. Kun myös juhlat, konsertit ja muut viihdetapahtumat on peruttu, millä ihmeellä niitä uusia vaatteita itselleen perustelisi?

Minulle alepäivät ovat aina olleet kompastuskivi vaatteiden ostolakon suhteen, ja määräsinkin jo tammikuussa itseni jäähylle niiden suhteen. Nyt tuota lupausta on yksinkertaista noudattaa. En osta alepäivien nettikaupoista mitään vaatteita, vaikka pari houkuttelevaa mekkoa siellä olisikin. Se on kuin ostaisi sian säkissä, sillä materiaalia ei pääse tunnustelemaan, mallia sovittamaan eikä väri yleensä ole luonnossa sama kuin kuvassa. Tämä meni nyt tänä keväänä äärimmäisen helposti. Toisaalta moraalia kohottaakseni olen päättänyt kotioloissakin pukeutua siististi. Mukavasti, mutta siististi. Kotipukeutumisen kohentaminen on ollut tavoitteena jo pitkään, ja nyt on oivallinen tilaisuus nähdä, mihin vaatekaappini oikein venyykään.

Pakko on paras muusa, sanotaan, ja nyt on vähän pakko olla shoppailematta. Nettikaupat toki toimivat, mutta niihinkään ei ole pakko mennä. Jos kaipaa lisämotivaatiota, voi vaikka laskea, paljonko säästää rahaa karanteenin aikana, kun jättää kaikki heräteostokset tekemättä. Tai voi haastaa itsensä ”kaappishoppailuun” – siis tutkailemaan vaatevarastoaan tarkemmin, että millaista kaikkea sieltä oikeasti löytyykään. Olen lukenut, että henkistä hyvinvointia poikkeustilanteessa parantaa paitsi rutiinit, myös se, että esimerkiksi pukeutuu ”oikeisiin vaatteisiin” joka päivä, vaikka ei ihmisten ilmoille menisikään. Mikä onkaan motivaatiosi, pysytään kaikki kotona, ja osallistutaan siten omalta osalta tämän taudin nujertamiseen.

Kuinka monelle maaliskuusta on tulossa nollakuukausi?

Musta perjantai ja marraskuun ostot

Marraskuu lähestyy loppuaan, on aika raportoida vaateostokset. Niitä oli tässä kuussa kaksi, ja lisäksi sain lahjaksi hansikkaat. Ostin merinovillaisen tuubihuivin urheilukaupasta. Käyn lenkillä muutaman kerran viikossa, ja viime aikoina on ollut aika viileää juosta. Huivi on mukava kaulassa, etenkin silloin kun tuulee kovaa, tarpeen vaatiessa se toimii pipona. Minulla on myös itse tehty ohut musta trikoopipo juoksulenkkejä varten, ja syysloman jälkeen en löytänyt sitä mistään. Olin nähnyt sen matkalaukussa, joten tiesin että jossain se on, mutta en keksinyt missä. Monen viikon jälkeen löysin sen sukkalaatikostani. Olin itse laittanut sen sinne joukon jatkoksi, viikattuna pipo näytti samalta kuin samaan tapaan taitellut sukatkin. Olin tyytyväinen, ettei tarvinnut ostaa uutta pipoa.

Ostin myös juhlamekon tulevia pikkujouluja varten. Sain sen reilulla alennuksella enkä maksanut siitä lopulta kuin 30€. Minulla on kerran vuodessa pikkujoulujuhlat, johon pitää pukeutua hienosti. Ostin vuonna 2008 juhlamekon, jota olenkin sitten pitänyt ko. juhlissa lähes joka vuosi. Olen monena vuonna etsinyt sille vuokravaihtoehtoa, mutta en ole löytänyt mieleistä. Vaikka vanha juhlamekkoni on ihana, on minusta jo pari vuotta tuntunut siltä, että olisi mukava laittaa päälleen välillä jotain muuta. Päädyin nyt ostamaan sille  vaihtoehdon, vaikka jälleen voidaan keskustella siitä, mikä on todellinen tarve. Olisinhan ihan hyvin voinut pukea sen vanhan mekon 12:n kerran. Mieltäni helpottaa hieman se, että kirjanpitoni mukaan tämä on ensimmäinen juhlavaate sitten vuoden 2016, jolloin aloitin vaateostojen seuraamisen. Tuolloin sain käytettynä toisen pikkumustan, jota myös olen käyttänyt tiheästi. Täytyy sanoa, että ainakaan minua ei voi syyttää siitä, että ostelisin juhlavaatteita, joille ei tule käyttöä.

Marraskuun ostokset: kimallusta ja käytännöllisyyttä.

Tänään on Black Friday, USAsta meille rantautunut alennusmyyntipäivä. Itseni tuntien olisin aiemmin ollut into piukassa ostelemassa mahdollisesti vaatteita ja varmasti kosmetiikkaa, miksei muutakin. Jotain on kuitenkin muuttunut. Tämä kuluttamisen ja ostamisen tuputtaminen tuntuu jotenkin tympeältä. Ymmärrän, että jos on pitkään haaveillut jostain tavarasta, voi olla järkevää ostaa se alennusmyynnistä. Musta perjantai tuntuu silti tyrkyttämiseltä, etenkin kun tiedossa on, että joulun jälkeen alennusmyynnit alkavat taatusti uudelleen. Epäluuloani lisäsi entisestään se, kun luin että moni kauppa hilaa tavaroiden hintoja keinotekoisesti ylös, jotta black fridayn alennusprosentista saataisiin mahdollisimman suuri. En siis usko, että tarjolla olisi mitään niin ainutkertaista alennusta, ettei vastaavaa tulisi puolen vuoden sisällä uudelleen vastaan.

Vastapainona kuluttamiselle tänään vietetään myös Älä osta mitään -päivää. Se on siitä hauska konsepti, että siihen osallistumalla saa kiistatta suurimmat säästöt! Mikään alennus ei voita sitä, että jättää kokonaan ostamatta. Minä vietän siis tänään tätä jälkimmäistä. Tosin sillä ei minusta ole hirveästi merkitystä, osallistuuko tällaiseen tänään, huomenna vai jonain muuna päivänä, mutta yhtä kaikki en nyt ole mukana tässä ostohuumassa.

Kumpaa te tänä vuonna vietätte?

Millainen on Muji?

Kävin eilen Mujin Helsingin liikkeessä. Olin utelias, koska olen käynyt Mujissa ulkomailla, ja tykännyt kyllä heidän tavaroistaan ja valikoimistaan. Helsingin Muji avattiin sellaisen hypetyksen kera, että halusin vähän jättää etäisyyttä avajaisiin. En ole ihmispaljouksien ystävä.

Millainen se Mujin liike sitten on? Lyhyesti sanottuna iso ja ihana. En ihmettele niitä ylisanoja ollenkaan, mitä liikkeestä on käytetty. Liikkeen koko on valtava. Se kattaa yhden kerroksen Kampin kauppakeskuksesta kokonaan. Vertailun vuoksi samaan tilaan mahtuu kymmenkunta normaalia kauppaa, joten pinta-alaa riittää. Mujin äänimaailma on saatu miellyttäväksi, taustamusiikkina oli kansanmusiikkia, mikä tekee ännimaailmasta hyvin poikkeavan. Liikkeessä on paljon tavaraa, mutta se ei tuntunut ahtaalta. Visuaaliseen ilmeeseen on panostettu, puu ja lämmin valaistus sopivat myytäviin tuotteisiin. On lasten leikkipaikkaa ja aikuisten levähdyspaikkoja.

Noin puolet Mujista on omistettu tavaroille, ja valikoimaa riittää laidasta laitaan. On vaatteita, paperitavaraa, kosmetiikkaa, keittiötarvikkeita, liinavaatteita ja suunnilleen kaikkea, mitä nyt voi kodissa tarvita. Toinen puoli liikkeestä on omistettu ruoalle. Minusta vaikutti siltä, että tarjolla on vain kuivatuotteita ja säilykkeitä, siis ei mitään tuoretta lukuunottamatta leipiä. Ruokatuotteet vaikuttivat painottuvan kotimaisiin ja luomutuotteisiin. Tällä puolella kuljin vähemmän aikaa, mutta houkuttelevalta näytti sekin. Ruokapuoli vaikutti sellaiselta, että siellä voi tehdä samanlaisia löytöjä kuin tavarapuolellakin. Ei siis viikon ruokaostoksia, mutta kivoja tuliaisia ja itseään piristäviä herkkuja löytyy kyllä.

Muji

Jos olet nättien säilytyslaatikoiden ystävä, suuntaa Mujiin.

Muji on kauppa, jossa myydään tavallisia tavaroita. Valkoisia keramiikka-astioita, mustia puuvillapöksyjä ja vihreää kuramattoa saa helposti muualtakin. Valikoima ei ole sillä lailla poikkeuksellinen, etteikö samaan tarkoitukseen löytyisi tavaroita mistä tahansa ”sekatavarakaupasta” Clas Ohlssonilta Tokmanniin. Tietysti joukossa on myös japanilaisia erikoisuuksia, joiden tarpeellisuudesta voi tosin olla montaa mieltä. Tarvitseeko ihminen hammasharjanpidikettä? Entä meikinpoistoaineen vaahdotinta? En ole myöskään nähnyt kovin usein paksusta trikoosta tehtyjä pussilakanoita.

Toisaalta jokainen esine on eleetön ja kaunis. Värejä ei ole paljon eikä muovia näy. Kaikki kaupassa myytävät tavarat sointuvat toisiinsa materiaalien, muotojen ja värien puolesta. Tavarat ovat siisteissä riveissä ja pinoissa, eivätkä sekalaisina kasoina. Ne vähän tarpeettomammatkin tavarat on suunniteltu huolellisesti, ne näyttävät hauskoilta. Räikeys ja sekavuus loistavat poissaolollaan. Tästä seuraa se, että kaikki tavallisetkin tavarat näyttävät vähän tyylikkäämmältä kuin muissa kaupoissa. Toinen seuraus on se, että ostokokemus Mujissa on paljon miellyttävämpi kuin tavallisessa tavarakaupassa. Hintataso ei ole huikean halpa, mutta ei erityisen kalliskaan. Toisaalta jos tavarat irrotetaan kokonaisuudesta, niiden houkutus kieltämättä vaimenee. Jostain syystä yksinkertainen valkoinen lautanen näyttää tyylikkäältä, kun sen seurana on 100 samanlaista lautasta säntillisissä riveissä, pehmeässä valaistukseessa ja kaikkien kätevien ja hauskojen pikkutavaroiden ympäröimänä. Siirrettynä toiseen ympäristöön, sama lautanen näyttää vain ihan tavalliselta lautaselta. Tämä kannattaa pitää mielessä, kun Mujissa shoppailee. Kannattaa miettiä huolellisesti, onko tavaroissa samaa hohtoa omien tavaroiden keskellä.

saippuateline

Voiko tästä saippuateline kätevämmäksi enää muuttua?

Kuten sanottu, pidin Mujista silti. Menen sinne varmasti uudestaan, ja olisin hämmästynyt, ellen tulevaisuudessa ostaisi sieltä erinäisiä tavaroita. Nyt ensimmäisellä kerralla ostin mm. käsisaippualle telineen. Sellaista olin etsinyt ties kuinka kauan, ja arvasin että Mujista löytyy sopiva, niin kuin löytyikin. Muotoilu oli juuri sellainen, mitä olin etsinyt: käytännöllinen ja yksinkertainen. Teline on metallia, saippua kuivuu siinä nopeasti, se on hygieninen ja helppo pitää puhtaana. Juuri tällaisia Mujin tavarat yleensä ovat ja siksi kauppa on erittäin tervetullut lisä Helsingin kauppavalikoimaan.

Oletko jo käynyt Mujissa? Aiotko mennä?

Ostamisen ihanuudesta

Luin Helsingin sanomista mielenkiintoisen jutun, jossa kerrottiin, että nettikauppa Wishin toiminta perustuu yhteen havaintoon: monet ihmiset haluavat ostaa halvalla. Wishin koko toimintaidea pohjautuu tähän. Sen jälkeen kaupan toiminta on kehitetty sellaiseksi, että se yllyttää heräteostoksiin. Tuotteita voi selata missä vain kännykältä, algoritmi oppii nopeasti, millaiset tavarat sinua kiinnostavat ja alkaa sitten suoltaa näytölle juuri sitä, mitä mieluiten katselisit muutenkin. Ostamiseen yllytetään halvan hinnan lisäksi klassisilla psykologisilla keinoilla: isoilla aleprosenteilla ja uhkauksilla siitä, että kyseinen tuote on aivan juuri loppumassa. Kauppa käy, sillä esim. YLE kertoo että jo vuonna 2016 suomalaiset tilasivat Wishin kautta 11 miljoonaa pakettia. Miettikää, mikä määrä tavaraa!

Olisin ehkä aiemmin ollut kärkkäämpi tuomitsemaan, mutta näitä omia ostolakkoja toteuttaneena sanoisin, että ostamisen ilo on todellinen tunne. Etenkin halvalla ostamisen ilo. Wish ei houkuttele minua, sillä siellä ei ole myynnissä sellaista, mitä tarvitsisin tai haluaisin, ja lisäksi en luota ollenkaan siihen, että kiinalaiset halpatuotteet olisivat edes terveydelle turvallisia. Mutta voin kyllä ymmärtää, että valikoima vetoaa moneen, etenkin, kun koko kauppa on rakennettu siten, että se usuttaa käyttäjää ostamaan mahdollisimman paljon ja usein.

Minulle kävi niin, että menin Hulluille päiville vielä kertaalleen sen jälkeen, kun olin päättänyt lopettaa kosmetiikan ostamisen. Tarkoitus oli hankkia lapsille talvikengät, mutta tämän järkiperäisen hankinnan jälkeen tuli mieleen, että olin meinannut käydä ostamassa yhden uuden viherkasvin. (Kilpipiilea näytti niin hauskalta, että halusin sellaisen.) Nappasin kasvin mukaan, mutta kassajonossa huomasin vieressä vielä flamingonkukkia monessa eri värissä, ja sitten löysin itseni uudelleen jonosta kasvi kummassakin kainalossa. Heräteostos jos mikä. Kanavoin siis sujuvasti muista ostolakoista säästyneen shoppailuinnon huonekasveihin. Normaalisti olisin suunnistanut päivittäiskosmetiikkaosastolla vielä pyörimään ja etsimään jotain kivoja löytöjä, mutta nyt kun se oli rajattu ulkopuolelle, viherkasviosasto ajoi saman asian.

Olen tässä ihmetellyt, mistä tämä ostamisen ihanuus syntyy. Vielä enemmän olen miettinyt, miten siitä pääsisi eroon. Tämä halvalla ostaminen on selvästi usein myös oman ostamiseni takana. En osta koskaan mitään sellaista, mihin minulla ei olisi varaa, enkä osta niin usein, että ostoksista kertyisi taloudellista taakkaa. En yritä ”säästää” ostamalla tarjouksista, joista saa kolme kahden hinnalla. Sen sijaan usein mietin, miten paljon iloa tavarasta (tai kasvista) minulle olisi, ja vertaan ilon määrää hintaan. Kuinka pitkäksi aikaa minulle olisi iloa uudesta viherkasvista? Arvioin, että pari-kolme vuotta. 8,90€ kilpipiileasta tuntuu siltä, että se kannattaa maksaa useamman vuoden ilosta. Tämä ajatuskuvio tapahtuu salamannopeasti, enkä juurikaan tiedosta sitä. Vasta näin hitaasti pohtien näen, miten teen ostopäätöksiä.

Selvästi ostaminen tuottaa myös muille ihmisille mielihyvää, koska moni suorastaan harrastaa shoppailua. Hesarin jutun mukaan Wishin käyttäjät ovat poikkeuksellisen uskollista porukkaa, he käyttävät sovellusta paljon ja usein. He siis harrastavat shoppailua, mutta mahtavatko he itse mieltää asiaa samalla tavalla? Shoppailuhan nähdään usein stereotyyppisesti sellaisena, että lähdetään kaupungille ja tullaan kotiin lukuisten kassien kera. Mutta jos käyttää Wishiä tai jotain muuta vastaavaa sovellusta harva se viikko, onhan sekin harrastus. Jos olen ymmärtänyt oikein, näistä nettikaupoista ostetaan harvoin mitään todella tarpeellista, vaan pikemminkin juuri sitä pientä kivaa piristystä.

Huomatkaa, että en tuomitse shoppailua tai tavaroiden ostamista, enkä myöskään tässä kehota kaikkia nyt lopettamaan ostamista heti paikalla. Mutta minulle näistä ostolakoista on ollut hyötyä. Ne pakottavat tarkastelemaan omaa käytöstä lähietäisyydeltä ja miettimään, mikä ostamisessa houkuttelee. Mitä aivoissani tapahtuu, kun haluaisin ostaa jotain vain omaksi iloksi? Mikä mielihyvämekanismi sillloin käynnistyy? Ja mikä tärkeintä – haluanko toimia niin?

Mitä te asiasta ajattelette? Tunnistatteko ostamisen ilon?

Uusi ostolakko astuu voimaan nyt!

Nyt on sellainen tilanne, että minun on asetettava itseni uuteen ostolakkoon, joka alkaa välittömästi. Tällä kertaa kyseessä on kosmetiikan ostolakko. Tämä on aivan välttämätöntä ensisijaisesti siitä syystä, että jos jatkan kosmetiikkaostoksia nykyiseen malliin, minulta loppuu säilytystila kesken. Se on varma merkki siitä, että liian raja on ylitetty.

Minä tykkään kosmetiikasta. Pidän siitä monella tasolla: ostamisesta, vertailusta, käyttämisestä. Minusta on kiinnostavaa lukea kosmetiikasta; sen raaka-aineista, käyttäjäkokemuksista ja turvallisuudesta. Pidän erityisesti siitä, millaisia vaikutuksia sen käytöllä on. Ihonhoitotuotteet saavat ihon tuntumaan ja näyttämään paremmalta, ja meikkaaminen tekee minusta nätimmän. Kosmetiikka on minusta sellaista hauskaa pientä arjen luksusta, jota ilmankin tulee toimeen, mutta joka on juuri sellaista itsestä huolehtimista, josta tulee hyvä mieli. Suhteeni kosmetiikkaan on siis kaiken kaikkiaan erittäin positiivinen.

En myöskään ole mikään minimalisti. Meikki- ja purnukkavarastoni eivät koskaan ole olleet valtavat, mutta sanoisin silti että kattavat. Suhteeni kosmetiikkaan on varsin mutkaton. En meikkaa päivittäin, ja unohtelen myös rasvata kuivia jalkojani, mutta rakastan laittautua juhliin pitkän kaavan mukaan. Olen luonnostani kuivaihoinen, joten jonkinlaista rasvaa on pakko käyttää, jollen halua jatkuvasti hilseillä ja kutista. Toisaalta siinä vaiheessa, kun ihoni sekosi totaalisesti ja kärsin jonkin aikaa pahasta aikuisiän aknesta, kosmetiikka oli suoranainen pelastus. Sitä paitsi on hyvin tiedossa, etten pysty heittämään mitään kosmetiikkanäytettä roskiin. Kun tähän vielä lisää sen, että minkä tahansa ikäkriisin iskiessä korjaan tilanteen uudella kosmetiikkatuotteella, voitte jo ehkä arvata, mihin tilanne on johtanut.

Luonnonkosmetiikkaa

Näin paljon ostin viime keväänä luonnonkosmetiikan messuilta. Näistä vasta kaksi tuotetta on käytetty loppuun.

Suosin yleensä edullisia tuotteita. Haluan laatua, mutta en halua maksaa itseäni kipeäksi. Tykkään luonnonkosmetiikasta, mutta en vierasta tavallistakaan. Minulta löytyy mm. Lidlin kolmen euron luonnonkosmetiikan kasvovoide (joka ei ole hullumpi!), mutta yhtä lailla kotimaisia tuotteita (kuten Lumenea ja Ekopharmaa) sekä korealaisia ja japanilaisia tuotteita. Tästä jo huomaa, että innostun helposti ja kokeilen uteliaasti kaikkea. Hiustuotteiden suhteen tilanne on vähän sama. Olen kokeillut niin curly girliä, kampaamojen erikoistuotteita kuin markettimerkkejäkin. Ehkä kuitenkin juuri tuo edullisten tuotteiden suosiminen on osittain johtanut siihen, että nyt minulla on liikaa tuubeja kylppärin kaapissa.

Olen tätä kosmetiikka-asiaa pohtinut pitkin vuotta. Fiilis on ollut sellainen ”jotain tarttis tehdä”, mutta en ole kauhean syvällisesti jaksanut miettiä, että mitä. Kunnes tänään tajusin: minun on aika lakata ostamasta uusia kosmetiikkatuotteita vuoden loppuun asti. Siinä se. Yritin neuvotella itselleni jonkun porsaanreiän, että dödöä ja hammastahnaa saa ostaa jos loppuu, mutta torppasin nekin. Minulla on nimittäin jemmoja. Ei ole millään tasolla todennäköistä, että minulta loppuisi mikään tuote ennen joulua! Tai jos loppuu, sille löytyy korvaaja omista varastoista. Sanotaan nyt niin, että jos jokin perheen yhteisessä käytössä oleva tuote, kuten käsisaippua, sattuisi loppumaan kesken, sitä saa ostaa lisää. Mutta pelkästään omaan käyttöön en saa ostaa ennen ensi vuotta mitään.

Tämä tulee olemaan vaikeaa, sillä kosmetiikkaostokset ovat lempiostoksiani. Samalla tiedän, että on enemmän kuin tarpeen hieman vajottaa varastoja. En ehdi edes käyttää kaikkea, kun koko ajan ostan lisää. Vaateostojen suhteen olen antanut itselleni aika paljon joustoa, mutta tämän lakon kanssa tavoitteena on  kolme kuukautta todellisella nollalinjalla. Tosin tässä lokakuussa olen jo ehtinyt ostaa kosmetiikkaa, mutta se juuri vaikuttaa päätöksen taustalla.

Lähteekö kukaan mukaan?

Oikea nollakuukausi

Kuun vaihteessa on vaateraportin aika, ja tällä kertaa voin totuudenmukaisesti todeta, että en ostanut vaatteita syyskuussa. En edes sukkia. Viimeksihän väitin, että en ostanut heinäkuussa mitään, ja sitten jälkeenpäin tajusin että ostin kuitenkin. Ja elokuussa ostin kengät ja urheilusukkia (kaikki käytössä). Nyt vihdoin onnistuin kulkemaan läpi syyskuun ohittaen kaikki houkutukset ja tarpeet yhtälailla.

Näitä tällaisia kuukausia tarvitaan. Näköjään siihen kesäiseen ostelumielentilaan on muuten todella helppo liukua kuin huomaamatta. Sitä vain ihmettelen edelleen, että miten tässä näin kävi? Miksi ostolakko alkoi tympiä? Miksi en enää saakaan samaa tyydytystä siitä, että jätän jotain ostamatta, kuten ostolakon alussa? Miksi nyt haluaisin taas jotain ”uutta ja vaihtelua”, vaikka oikeasti en kyllä tarvitse, ja kaapista löytyy vaihtelua ilmankin?

Nyt on mitä parhain aika shoppailla omasta kaapista. Kun kesävaatteet on korjattu pois ja paksummat neuleet otettu esiin, on mistä valita. Jostain syystä mikään kapseli ei nyt houkuttele ollenkaan. Päinvastoin, nautin siitä että on valinnanvaraa. Toivon, että ilmat vielä hiukan kylmenisivät, jotta saisin kaivaa esiin kaikki villaiset huivit, neuleet ja nilkkurit.

Nyt tässä on vielä yhdet alepäivät selvitettävänä, ennen kuin voi taas huokaista helpotuksesta. Vilkaisin kuvaston (tietysti) läpi, ja valitettavasti löysin kyllä ostettavaa. Esimerkiksi nuorten osastolla myytävät Sorelit näyttivät siltä, että kokoja riittäisi minunkin jalalleni. Siinä olisi talvikengät lopuksi ikää. Myönnän, että vakavasti harkitsen. Ja sitten olisi kirkkaanpunainen kashmirneule myös, voisin korvata sillä yhden nykyisen neuleen, jossa on liian lyhyt helma. Vanhan voisin antaa Fidalle, siinä olisi hyvä vaate jollekin lyhyempi selkäiselle.

Miten teillä meni syyskuu ostosten puolesta?

Aleaika on täällä, ja minulla on ongelma

Tämä puolivuosittainen alennussesonki on pahinta myrkkyä ostolakolle. Alepäivissä yhdistyy kaikki, mikä houkuttelee minua shoppailemaan: mahdollisuus tehdä löytöjä, katalogit joista voi etukäteen etsiä niitä löytöjä ja tietenkin illuusio tosi halvoista hinnoista, jotka suorastaan tuottavat säästöä. Sitten kun menen tavarataloon, hermostun metelistä, ruuhkasta ja siitä ettei kuitenkaan tunnu löytyvän mitään. Ja lähes aina silti menen. Nettiostoksista minulla on niin huonoja kokemuksia (etenkin Stokkan osalta) että niitä en enää edes yritä tehdä. Mutten miten saisin puhuttua itselleni järkeä, ettei sinne tavarataloonkaan kannata mennä?

Viimeksi ostin tuplana kaikenlaista

Tarpeitahan aina löytyy, jos hieman asiaan paneutuu. Kuka nyt ei tarvitsisi uusia sukkia, alushousuja tai saippuaa? Selitän sitten itselleni, että tällaisten arkiostosten tekeminen on yksinomaan järkevää. Miksi maksaa täyttä hintaa, kun voi ostaa alesta? Sitten menen, ja tulen kotiin kassit täynnä halpoja löytöjä, kuten hammasharjoja, kasvonaamioita ja t-paitoja. Koska tämä asia tuntuu aina pyörivän mielessä, kertaan nyt itselleni, miksi nämä ”mahtavat tilaisuudet” kannattaa jättää väliin:

  • Alepäivillä ryysääminen on tosi rasittavaa ja epämukavaa.
  • Alepäivien tarjoukset eivät välttämättä ole kovin hyviä. Jos asiaa ei tarkista, säästö voi jäädä pieneksi, tai joskus jopa olemattomaksi.
  • Alepäivillä riski ostaa jotain turhaa on suuri. Tavaratalojen ostohuuma tarttuu, ja sitten hamstraa kaikkea, mille oikeastaan ei ole mitään tarvetta.
  • Oikeasti alepäivillä ei myydä mitään sellaista, mitä ei saisi muulloinkin.

Ongelma on, että vaikka tiedän tämän kaiken, haluan silti mennä sinne. Päätin nyt, että koska kerran kumminkin menen, saan ostaa itselleni vain seuraavat tavarat:

  • Hiuslakkaa ja kuivasampoota (vanhat on loppu, näille on todellinen tarve)
  • Yöpaidan (jos löydän kauniin)
  • ShockAbsorberin urheiluliivit (omistan kahdet, joista toiset roskiskunnossa)
  • Alushousuja (näitä tarvitsen oikeasti)
  • Sellaista päivittäiskosmetiikkaa, jota meillä kuluu jatkuvasti, kuten suihkugeeliä.

Tällä listalla ei siis ole kenkiä, käyttövaatteita, asusteita, meikkejä, kodintavaroita, viherkasveja, kirjoja tai muutakaan. Koska niille ei ole tarvetta. Lista vaikuttaa aivan järkyttävän tylsältä omiin silmiini. Nyt jo tuntuu siltä, että kaikki hauskuus viedään, vaikka ihan itse olen viemässä! Minusta kuitenkin tuntuu siltä, että tämä on tärkeä harjoitus. Ei ole hyväksi ostella päättömästi alehärdellin siivittämänä. Se EI säästä rahaa, vaikka niin kuvittelisin. Minulla on kaapeissa tarpeeksi kaikenlaista (paitsi noita listalla mainittuja), en tarvitse hurjia varastoja varakappaleita. Juuri tarkistin, että esimerkiksi hammastahnoja on käytössä olevan lisäksi vielä kaksi tuubia odottamassa. Ei pelkoa siitä, että loppuisi pian kesken. Tästä tulee ihan pätevä itsehillintäharjoitus. Ja olen mielestäni sen tarpeessa myös.

Onko joku muukin alevieroituksen tarpeessa?

Se aika vuodesta saa ajattelemaan

Kun pistin nenäni ulos parvekkeen ovesta tänä aamuna, tulin siihen tulokseen, että kesämekkojen aika tältä vuodelta on ohi. Tartuin tuumasta toimeen, ja aloin pakata kesävaatteita talvisäilöön. En tiedä teistä, mutta minusta se on aika rasittavaa (vaikka tarpeellista) hommaa.

Kausivaatteita siirrellessä on pakko koskea jokaiseen vaatekappaleeseen. Se, että ottaa esineen käteensä, on hyödyllistä. Tämähän tietää myös Marie Kondo, jonka menetelmään olennaisesti kuuluu tavaroiden tunnustelu. Vaatteita pakatessa ne on käytävä yksitellen läpi, ja samalla tulee automaattisesti tehtyä harkintaa sen suhteen, säästäisikö jotain vai ei. Kun nyt viikkasin vaatteitani, tuli muutaman vaatteen kohdalla aika vahvasti sellainen olo, että tästä voisi jo luopua. Sitten tietysti heti perään tulee kyseenalaistaminen, että voiko tästä nyt sittenkään luopua, olisihan tällä vielä vielä käyttöikää, ja ja ja…

Toki hyöty on myös toisella tavalla käytännöllinen, sillä samalla tulee tarkastettua, vaatiiko vaate pesua tai korjausta. Yksi mekko päätyi pakkauslaatikon sijasta pyykkikoriin, sillä se ei ollutkaan puhdas, vaikka niin kuvittelin. Tätä muuten tapahtuu jatkuvasti. Yritän vähentää pesukertojen määrää, mutta sotken vaatteitani niin ahkerasti, että joudun sitten kuitenkin aina pesemään ne. Toiseen mekkoon pitää ommella hakanen; työ, jota olen lykännyt heinäkuusta lähtien. Mutta ikinä ei kannata laittaa säilytykseen likaista tai rikkinäistä. Ei niitä kevään kynnyksellä jaksa ruveta korjailemaan.

Kenties pahinta – vaikka samalla varmaan tärkeintä – on se, että vaatteita käsitellessä joutuu kohtaamaan myös ne ei-niin-fiksut valinnat. Minulla oli silloin keväällä se ensimmäinen shoppailupurskahdus, jossa ostin eräästä ystävämyynnistä vaikka mitä. Yksi ostos (kympin maksanut poolopaita) havaittiin huonoksi ensimmäisen pesun jälkeen, ja sen jo toimitin eteenpäin. Mutta ostin myös mekon, hameen, t-paidan ja huivin. Näistä huivi oli loisto-ostos, sillä se on ollut käytössä harva se viikko. T-paitaa olen käyttänyt, en niin paljon kuin kuvittelin, mutta ei se huono ostos ollut. Mekko palveli kesällä juuri siinä tarkoituksessa, kuin olin ajatellutkin. Sen hauskin juju, runsaasti poimutellut hihat, on kuitenkin osoittautunut hankalaksi ominaisuudeksi. Poimut menevät pesussa pahasti ruttuun, mutta niiden silittäminen on todella vaikeaa. Kun silitin mekkoa viimeistä kertaa tänä kesänä, aloin miettiä onko tässä lopulta mitään järkeä. Mekko ei ole niin ihana, ettenkö siitä voisi helposti luopua, etenkin kun tulin kesällä hankkineeksi pari muutakin samaan tarkoitukseen. Sen sijaan niiden hihojen kanssa saa aina taistella, ja alan tulla siihen tulokseen, että sille ajalle olisi parempaakin käyttöä.

maaliskuun vaatteet

Tässä näkyy ne hankalat hihat.

Mutta entäs se hame. Nolottaa tunnustaa tämä, mutta en pitänyt sitä kesällä kertaakaan. Ensin en muistanut että minulla oli se, ja sitten kun muistin, se tuntui vyötäröltä turhan napakalta. Huhtikuussa hame oli kyllä sopiva, ja olen mielestäni samoissa  mitoissa edelleen, mutta siihen se pitäminen sitten jäi. Kirjoitin keväällä näin: ”Kesäinen hame näytti kivalta päällä. Se on sifonkimaista polyesteriä, visioissani sen epäsymmetrinen helma liehuu huolettomasti kesätuulessa sandaalien ja olkihatun seurana.” Hieno visio, harmi vain että se jäi toteutumatta ainakin tältä kesältä.

Tässä syyskuun puolessa välissä voin todeta, että tuo huhtikuun shoppailu oli kyllä harvinaisen epäonnistunut tilaisuus. Viidestä ostoksesta vain yksi on päätynyt niin aktiiviseen käyttöön, kuin vaatteilta voisi odottaa. Yksi jäi kokonaan pitämättä, ja kaksi kierrätetään/on kierrätetty jo eteenpäin. Päätin nyt, että minun ei pidä mennä tuohon ystävämyyntiin, vaikka kuinka tekisi mieli jotain uutta. Ei ole sen arvoista! Teen vain hölmöjä hankintoja, joita en ihan todellisuudessa tarvitse. Siitä syystä ne sitten joko lähtevät pian kiertoon tai unohdan, että edes ostin ne. Minun on keksittävä parempia tapoja vastata näihin ajoittain iskeviin ostohimoihin.

Onko teille sattunut tämän vuoden aikana virheostoksia?