Aihearkisto: Tavaroiden raivaaminen

Ensimmäinen haaste!

Julkaistu , kirjoittanut
15

Yleisön pyynnöstä toteutan vuoden (ja blogin) ensimmäisen raivaushaasteen. Aloitetaan maltillisesti: ensimmäinen raivauskohde on – – –

LOMPAKKO

Lompakko kulkee mukana lähes joka paikassa, ja usein se on täynnä kaikenlaista silppua. Haastankin teidät kurkkaamaan omaan lompakkoonne ja karsimaan sieltä turhat pois.

  • Käy läpi kuitit, heitä roskiin tarpeettomat.
  • Jos mukana on takuukuitteja, siirrä ne oikeaan paikkaan, jos säilytät niitä erikseen jossakin.
  • Poista ja hävitä vanhentuneet luottokortit
  • Käy läpi lompakkoon kertyneet muut sälä: käyntikortit, muistilaput, etukortit, kupongit jne. Heitä roskiin tarpeettomat, ja säilytä lompakossa vain ne, joita haluat kuljettaa mukana kaikkialle.

Järjestyksessä oleva rahapussi vaatii joko jatkuvaa ylläpitoa tai isomman raivauksen säännöllisin väliajoin. Itse kallistun jälkimmäiseen joukkoon. Siivosin omani aivan äskettäin, joten siitä sain idean tähän haasteeseen. Haluan tehdä vain sellaisia haasteita, jotka itsekin pystyn toteuttamaan. Tällä hetkellä lompakko tuntui sopivan kokoiselta kohteelta. Toisaalta joskus pienikin raivaus voi tehdä elämästä heti mukavamman. Aikaa tähän menee muutama minuutti. Kynnys on matala, joten ottakaahan haaste vastaan 🙂

Vuosi alkaa karsimisella

Julkaistu , kirjoittanut
7

Huusholli kaipaa taas karsimista. Olen havahtunut siihen, että ylimääräistä tavaraa on taas kasautunut eri puolille asuntoa. Koska muiden tavaroista on helpompi luopua kuin omista, aloitin lastenhuoneesta.

Leluosastolla oli paljon pieneksi jääneitä leluja ja ihan silkkaa roskaa. Lapsella on taipumus hamstrata käyttöönsä kaiken maailman sälää, joka unohtuu parissa viikossa. Nauhanpätkiä, paperilappuja, rikki menneitä lelujen osia ja sen semmoista. Näitä aarteita karsin suruttomasti. Se ei ole mikään ongelma, kun vain tekee sen salaa. Aarteiden omistaja ei nimittäin muista niiden olemassa oloa, ellei erikseen muistuteta. Lisäksi otin talteen niitä oikeita leluja, jotka eivät enää tunnu kiinnostavan. Nyt on parempi tilanne, vaikka jonkinlainen pelihylly tai -laatikko täytynee jatkossa hankkia. Roskiin meni siis muutama kourallinen outoa sälää, ja vinttiin talteen yksi kassillinen leluja.

Omissa vaatteissa on myös jälleen karsittavaa. Se on suorastaan ihmeellistä, sillä vastahan kesällä kävin kaikki läpi. Siitä huolimatta olen taas tunnistanut joukon sellaisia vaatteita, joita rehellisyyden nimissä en varmaan enää koskaan tule käyttämään. Esimerkiksi on sellaisia käyttöikänsä päähän tulleita vaatteita, joita en vain ole saanut heitetyksi roskiin. Ne eivät ole enää kierrätettäviä vaan loppuun käytettyjä. Paremmista vaatteista olen saanut  osan lahjoitettua eteenpäin, mutta osa menee kierrätykseen. Sitten on vielä pari vaatetta, esim. vähän käytettyjä talvitakkeja, jotka ajattelin myydä. Tästä puheenollen nurkissa pyörii muutama täysi kierrätyskassi, jotka pitäisi vain raahata oikeaan osoitteeseen. Niistä eroon hankkiutuminen voisi olla hyvä tavoite tammikuulle.

Sitten on yksi keittiön laatikko, leveä ja syvä. Se on täynnä sekalaista keittiötavaraa, joista suurimman osan epäilen oikeastaan olevan tarpeettomia. Laatikon sisältöön pitäisi perehtyä huolellisesti, sillä sieltä varmasti vapautuisi lisää tilaa jollekin tarpeellisemmalle. Yksi karsinta on siis tehty, kaksi vielä jäljellä. On se kyllä kummallista, miten jatkuvasti omaisuuttaan pitää karsia, jos ei halua säilytellä turhaa ja tarpeetonta.

Vihdoin katsottu: Tavarataivas

Julkaistu , kirjoittanut
21

Jos et ole vielä nähnyt Tavarataivas-dokumenttia, etkä halua tietää siitä etukäteen mitään, älä lue tätä postausta.

Tavarataivas osoittautui varsin erilaiseksi, kuin olin etukäteen kuvitellut. Huomaan, että olin automaattisesti arvellut sen käsittelevän tavaran vähentämistä samoista lähtökohdista kuin itsekin teen. Kuvittelin etukäteen, että dokumentin päähenkilö olisi halunnut arvioida suhdettaan materiaan, pohtia mitä tavarat hänelle merkitsevät ja tarkastella minimalismia elämäntapana. Heti alussa kävi ilmi, että olin aivan väärässä.

Tiivistettynä Tavarataivas menee näin: nuori mies on vailla tyttöystävää, tuntee olonsa tyhjäksi ja huomaa omistavansa paljon tavaraa. Kanavoidakseen epämääräistä pahaa oloaan johonkin, mies päättää kärrätä koko omaisuutensa varastoon, josta noutaa yhden esineen päivässä takaisin. Kokeilu kestää vuoden, jonka aikana ei saa ostaa uutta. Tavoitteena on selvittää, mikä muu hänet tekisi onnelliseksi, kun tavarat on viety pois. Ulkopuolisen silmin näyttää selvältä, että tavarasta luopuminen on vain keino, joka sattuu pälkähtämään päähän. Yhtä toimivaa olisi luultavasti ollut muuttaa vuodeksi ulkomaille, ruveta vegaaniksi tai tehdä joku muu iso muutos. Ongelmien alkusyy ei nimittäin suinkaan ole liiassa tavarassa, vaan epäonnisessa rakkauselämässä.

Olipa syyt projektin takana mitkä tahansa, Luukkasen kokeilu on omalla tavallaan mielenkiintoinen. Nopeasti käy ilmi, että ihan ilman tavaraa ei toimeen tule, mutta toisaalta varsin pienellä määrällä pärjää jo ihmeen hyvin. Itse hän toteaa, että sadalla tavaralla voi elää normaalia elämää, 200 tavaraa mahdollistaa jo hyvin miellyttävän elämän. Tämä siis koskee yksin asuvaa kaupunkilaista.

Taannoin linkkasin Vaatetaivas- nimiseen blogiin, jossa nuori nainen teki vaatteilleen saman liikkeen kuin Luukkainen kaikille tavaroilleen. Blogista välittyvät kokemukset tuntuvat hyvin samanlaisilta kuin dokumentissa. Aluksi hekumoidaan sellaisilla luksuksilla, kuin puhtaat sukat tai alushousut, mutta hyvin pian uusien vaatteiden tarve tulee täyteen, eikä pian edes kaipaa enempää. Vaatetaivas-blogi on hiljentynyt siinä määrin, että epäilen blogin pitäjän joko luopuneen projektista, tai sitten se on vain muuttunut merkityksettömäksi, kun vähemmälläkin pärjää. Tässä lienee dokumentin tarjoama suurin anti: niin kauan kun kaikkea on, ihminen kuvittelee tarvitsevansa. Sitten kun on pakko tarkasti valita mitä omistaa, huomaa pian että todellisuudessa tarvitsee varsin vähän.

Kritiikkiä annan siitä, että varsinainen pohdinta jää dokumentissa hyvin kevyelle tasolle. Enemmän tuskaillaan sitä, miten pääsisi treffeille kivan tytön kanssa, kuin sitä, miten omaisuus, omistaminen, materialismi, kuluttaminen, tottumukset ja tavat vaikuttavat ihmisten elämään. Ihmettelen myös Luukkasen uusavuttomuutta. Kun pyörä varastetaan, uutta pitää hakea Kouvolasta saakka. Eikö muka yhden kaupunkilaishipsterin kaveripiiristä löydy pyörää lainaksi yhtä iltaa varten (treffeillä piti näet pyöräillä)? Tai kun tyttöystävän jääkaappi hajoaa, se aiheuttaa aivan kohtuutonta draamaa. En jaksa uskoa, että tavallinen opiskelija ei pystyisi mistään hankkimaan halvalla käytettyä jääkaappia, tai kaapimaan uutta tarjousjääkaappia varten vaadittavaa paria sataa euroa kasaan. Jos kyse olisi täysin köyhyysrajalla elävistä ihmisistä niin sitten ehkä, mutta mikään ei viittaa äärimmäiseen köyhyyteen.

Kokonaisuudessaan Tavarataivas-dokumentti ei lopulta ollut kovin hyvä. Petyin lähinnä siihen, miten pinnalliseksi asian käsittely jäi. Ihmettelin myös pieniä epäloogisuuksia: jos jääkaappi on viety varastoon, miksi asuntoon on jätetty kattolamput ja kylpyhuoneen peili? Suuri osa elokuvasta koostuu siitä, että päähenkilö kököttää tyhjässä asunnossa ja kiroilee elämäntuskaansa. Mielenkiintoista? Ei kovin pitkään. Ajoittain tavarattomuus ja avuttomuus tarjoavat varsin hauskoja pätkiä, mutta mitään kovin kuolematonta tai syvällistä ei elokuvassa kuule. Järkevin kommentti tulee yhden kaverin suusta, joka äärimmäisen lahjakkaasti tiivistää, miten hieno keksintö pussilakana on. Tosin Luukkanen ei usko häntä. Ja miksei katsojalle kerrota, mitä niille varastoon jääneille tavaroille lopulta tapahtui? Palasivatko ne takaisin kotiin, vai toimitettiinko ne johonkin eteenpäin?

Parasta elokuvassa on Timo Lassyn musiikki – se on laadukasta alusta loppuun.

Kuulisin mielelläni millaisia ajatuksia elokuva on herättänyt muissa! Se on reilun viikon verran vielä Areenalla nähtävissä, ja tulee myös tv:stä uusintana, tarkistakaa yksityskohdat Ylen sivuilta.

Rikki ja roskiin

Julkaistu , kirjoittanut
2

Viikonloppuna tapahtuneen ruuanlaittoepisodin seuraksena eräs pannunalusista tuli tiensä päähän. Lyhyesti sanottuna se ensin kärähti, ja sitten vettyi. Lopputulos oli musta ja haiseva. Alkuperäinen materiaali oli jonkinlaista tervattua (?) punosta, joka ei tällaista käsittelyä kestänyt.

Puoliso kysyi, mitä aluselle tehdään. Vastasin enempiä miettimättä, että pannaan roskiin. Hän halusi vielä tietää, mistä alunen oli peräisin. Arvelin sen olevan lahja yli kymmenen vuoden takaa. ”Saako tämän oikeasti pistää roskikseen?” kysyi hämmästynyt puoliso. Sanoin että saa.

Jäin miettimään, että ehkä jossain aiemmassa elämässä olisin saattanut säästää alusen, ja yrittänyt saada siitä vielä kelvollista. Se ei olisi kuitenkaan onnistunut, ja niinpä alunen olisi jäänyt kaappiin pyörimään, eikä sitä olisi koskaan käytetty. Yritin hakea sitä säästämisen fiilistä, ja tunnustelin vähän aikaa, miltä tuntuisi säästää esine sen sijaan että heittäisin sen vain kylmästi roskiin. Tällä kertaa kuitenkin totesin, että tavaroilla on oma käyttöikänsä. Tämän esineen elinkaari loppui nyt, ja sillä siisti. Alusia riittää, eikä haisevalla lahjalla ole mitään tekoa.

Noilla edellä mainituilla perusteilla tavaroiden säästely johtaa vain tarpeettomien roinien kasoihin. Tämä pieni episodi havainnollisti sitä, että päätöksenteko ratkaisee. Kun päätin heittää pilalle menneen tavaran samantien eroon, se ei missään vaiheessa ehtinyt muuttua roinaksi.

Vinttikateutta ilmassa

Julkaistu , kirjoittanut
2

Kurkin äskettäin naapureiden vinttikomeroihin. Hirveästi ei tarvinnut kurkotella, kun koko rakennelma on lähinnä kanaverkkoa ja näkyvyys hyvä. Hämmästelin ja ihastelin samalla miten vähään ovat toiset saaneet omaisuutensa kutistettua.

Toisin on meillä. Tuntuu että vintin sisältö paisuu paisumistaan, vaikka siellä ei edes säilytetä mitään turhaa. Tai niin ainakin luulen. Mutta silti siellä ei mahdu kävelemään. Tietysti ongelma on osittain siinä, että vintissä on paljon sellaista tavaraa, joka vie lattiatilaa, mutta silti. Haaveilen sellaisesta avarasta, väljästä vinttikomerosta, jossa on lähinnä joulukoristeita ja talvitakkeja, ehkä pari matkalaukkua lisänä.

Se jäänee haaveeksi. Siellä on edellä mainittujen lisäksi kirjoja, kaiken maailman muinaismuistoja, pulkkia ja vanhoja lundioita, mattoja ja muuta. Tarvitaanko sitä kaikkea? En oikein tiedä. On monia juttuja joita voisin poistaa (kuten ne hiivatin ovet), mutta ei niihin pääse käsiksi kaiken tavaran takia. Ja sitten on paljon sellaista, josta minä voisin luopua, mutta joku muu ei halua. Ärsyttävää. Ja myönnän, että olen myös suostunut ottamaan sinne säilytykseen oikeastaan muille kuuluvia tavaroita. Saan siis syyttää tilanteesta myös itseäni.

Jatkan siis naapureiden kadehtimista, ja odotan sitä aikaa jolloin sille kaikelle saa ja pystyy oikeasti jotain tekemään. Ehkä sitten kun lapsi muuttaa kotoa? Sillehän voi tunkea mukaan kaikki ne hyllyt ja matot.

Joko riittää?

Julkaistu , kirjoittanut
8

Mistä tietää, että kengät ovat tulleet tiensä päähän? Milloin voi heitää hyvällä omalla tunnolla roskiin? Tässä ovat eräät kengät:

WP_000986Ne on ostettu vuonna 2009 ja niitä on pidetty ahkerasti. Hyvälaatuiset jalkineet, jotka ovat nahkaa sekä sisä- että ulkopuolelta. Hyvät jalassa. Monikäyttöiset. Helpot potkaista jalkaan ulos lähtiessä. Edelleen riittävän siistit arkikäyttöön.  Mutta katsokaa pohjia:

 

 

 

WP_000987

Ne ovat kirjaimellisesti puhki. Kuminappulat ovat kuluneet osittain kokonaan pois. Niiden alla oleva nahka on myös kulunut puhki, niin että sisäpohja pilkistää. En usko että nämä pitäisivät vettä, mutta mokkapintaisina en niitä sateella laittaisi jalkaan muutenkaan. Käytössä nuo kuluneet pohjat eivät vielä toistaiseksi häiritse, mutta eipä tuo paljon askelta vaimenna. Näyttää tietysti kauhealta, mutta kengänpohjia ei yleensä juuri tarkastella, joten keskivertokohtaamisessa kukaan muu ei näe miten kamalassa kunnossa nämä ovat.

Kysymys kuuluu, mikä on näiden oikea paikka? Säästänkö vielä ensi kevääseen vai laitanko roskiin? Periaatteessa kengät ovat vielä käyttökelpoiset, mutta toisaalta niin rikki, että ne voisi varmaan jo heittääkin. Minulla ei tunnetusti ole kengistä pulaa, mutta juuri tällaisia ei ole toisia (tietenkään, koska useiden samanlaisten kenkien ostaminen on minusta älytöntä). Päältäpäin kohtuullisessa kunnossa, alapuolelta rikki. Mitä te tekisitte?

Tyhjän tilan hämäys

Julkaistu , kirjoittanut
4

Oletteko huomanneet, että tavaran raivaamiseen ja organisointiin keskittyvissä kirjoissa olevat kuvat ovat usein todella epärealistisia? Eivät ne vastaa todellisuutta.

Näissä kirjoissa ja myös aihetta käsittelevissä lehtijutuissa on sama ongelma, kuin laihdutusta ja kiinteytymistä käsittelevissä jutuissa. Niissä on mallina ihminen, joka ei suinkaan ole toteuttanut kuvailtua kolmen kuukauden ohjelmaa, ja sitten yks kaks alkanut näyttää fitness-mallilta. Niissä on mallina ihminen, jonka ammattina on näyttää hoikalta ja kiinteältä, ja hän on käyttänyt lopputuloksen saavuttamiseksi aikaa yleensä jo vuosia. Lukija ei välttämättä tule sitä ajatelleeksi ja saattaa kuvitella, että hänkin alkaa muistuttaa kuvan mallia, kun vain noudattaa lehden tai kirjan ohjeita. Tämä sama harha koskee niitä juttuja, joissa annetaan vinkkejä tavaroiden raivaamiseksi ja kuvituksena on minimalistinen koti. Jos on vuosikausia haalinut tavaraa, ei koti muutu avaraksi selkeyden tyyssijaksi yhdessä yössä.

Minusta on vähän arveluttavaa esittää sellaista kuvaa, että normaalissa kaapissa vaatteet roikkuvat niin väljästi, että tuuli pääsee niitä heiluttelemaan. Jos olet minimalisti, tämä ehkä on mahdollista. Me muut laitamme kaappeihimme niin paljon tavaraa kuin niihin mahtuu. Tämä aihe tuli mieleen kun selasin yhtä amerikkalaista organisointiopasta. Siinä oli piirroskuvin havainnollistettu, miten kaapit ja komerot kannattaisi järjestää. Kaikki näytti suorastaan seesteiseltä. Vaatteet roikkuivat väljästi, hyllyn päällä oli yksi käsilaukku. Kaunista, vaan ei uskottavaa. En tiedä ketään, jonka vaatekaapissa roikkuisi neljä vaatetta.   Tuollainen on lukijan huijaamista.

Pätevän organisoinnin ja raivaamisen ydin on siinä, miten sopiva määrä tavaraa asetellaan käytettävissä oleviin säilytystiloihin. Säilyttää voi tietysti tyhjääkin, mutta minusta on älytöntä pitää kaappia tahallaan puolityhjänä, kun jokaisesta asuinneliöstä joutuu kuitenkin maksamaan. Jos koko kaikkea säilytystilaa ei tarvita, olisi fiksumpaa vaihtaa kaappi pienempään ja ottaa ylijäänyt tila muuhun käyttöön. Olen yhtä mieltä siitä, että komeroita ei kannata tunkea niin täyteen, ettei niistä saa enää ulos mitään purkamatta ensin puolia pois, mutta kohtuus kaikessa. Katsokaa huviksenne seuraavan kerran, onko lehtien ja kirjojen kuvitus realistinen vai ei. Totuudenmukaisempia ovat ammattiraivaajien ennen ja jälkeen -kuvat.

Viikon roskat

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Pikapäivitys poistuneista tavaroista. Heitin roskikseen kourallisen epämääräistä muovisälää, joka oli peräisin lapsen lelulaatikosta. Lähinnä rikkoutunutta krääsää, rikkimenneiden lelujen osia ja pari muoviukkelia, jotka olivat peräisin pääsiäismunasta tai vastaavasta. En usko, että tuota kourallista tullaan kaipaamaan.

Heitin roskikseen myös yhden hihattoman topin, joka on palvellut yövaatteena. Se oli monta vuotta vanha, kulahtanut ja muodottomaksi venähtänyt. Energiajätteeksi se joutui, koska nyt saumakin alkoi purkaantua. Kokonaisvaatemäärä pysyi kuitenkin samana, sillä sain lahjaksi t-paidan, joka oli ollut antajallensa virheostos koon puolesta. Sain siis laadukkaan, uutta vastaavan vaatteen, paitaa oli ehditty pestä kerran. Hyvä vaihto vaatekaapin sisällössä.

Palautetaan

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Meiltä poistui äskettäin kaksi keskikokoista esinettä vähän eri systeemillä kuin normaalin karsimisen kautta, ja kolmas lähtee huomenna. Palautimme nimittäin muutamia vauvatarvikkeita niiden alkuperäisille omistajille. Nämä tavarat ovat olleet niin monta vuotta lainassa, että ne olivat muuttuneet vähän kuin vakituiseksi kalustoksi. Ennen lapsen syntymää lainasimme sitterin, ammeen ja vaipanvaihtoalustan työkaverilta. Niistä amme on ollut käytössä edelleen, ainakin kylpylelujen säilytyspaikkana. Muut ovat olleet tarpeettomina jo pitkään. Oli mukavaa päästä niistä eroon. Tuli taas konkreettisesti lisää tilaa, joten kaipa tämäkin pitää laskea raivaamiseksi.

Lainaaminen on mielestäni hyvä keino välttää isompia hankintoja. Monilla on tarpeettomana kaikenlaista tavaraa, joille löytyisi hyvin käyttöä jonkun muun kotona. Olen itse lainannut  muille esimerkiksi tuoleja, matkalaukkuja, kahvinkeitintä, höyrypesuria, vaatteita ja lastentarvikkeita. Meillä on ollut lainassa mm. mattoja ja huonekaluja ja leluja. Olen naapureiden kanssa jutellut, että on itse asiassa paljon tavaroita, jotka voisi hankkia yhdessä ja kierrättää taloudesta toiseen. Harva tarvitsisi esimerkiksi monia keittiökoneita päivittäin, mutta olisi kätevää kun sellainen olisi välillä käytettävissä.

Lainaamista tai yhteisomistamista voisi harrastaa enemmänkin. Tulisi säästöä sekä rahassa että säilytystilassa. Hyvä esimerkki yhteisomistuksesta on taloyhtiömme pihagrilli. Sitä käytettiin kesän aikana melkein päivittäin eri asukkaiden toimesta, ja sen lisäksi vielä pari kertaa yhteistapahtumissa. Taloyhtiölle muutaman satasen maksava grilli on melko pieni investointi, mutta se lisää asukkaiden viihtyvyyttä ja talon yhteisöllisyyttä merkittävästi. Grilli on pidetty puhtaana ja toimivana, ja talkkari vastaa uusien kaasupullojen hankinnasta. Kaikki ovat järjestelyyn erittäin tyytyväisiä.

Onko teillä kokemusta lainaamisesta tai yhteisomistamisesta?

Kosmetiikan karsimista

Julkaistu , kirjoittanut
3

Kylppärin kaapista lähti pitkästä aikaa yksi tuote suoraan roskiin. Olin säilyttänyt tätä lähinnä tunnesyistä:

WP_000933

 

Kyllä, myös aurinkorasvaa voi säästellä tunnesyistä! Tämän rasvan tuoksu tuo mieleen monia lämpimiä muistoja. Kirjaimellisesti. Putelissa ei tosin ollut enää juuri mitään. Tuote on ostettu muistaakseni vuonna 2008 alkuvuodesta, joten tuskinpa suojakertoimistakaan oli enää paljoa jäljellä. Nostalgiasyistä tämä oli säästynyt aiemmissa raivauksissa, mutta nyt totesin sen vievän aivan suotta tilaa hyllyllä.

Aurinkorasvojen kanssa on muuten aina vähän hankalaa. Palan tosi herkästi ja saan helposti aurinkoihottumaa, joten välttelen suoraa auringonpaistetta kesällä ja suojaudun usein vaatteilla, hatuilla ja huiveilla. (Olen joskus jopa harkinnut aurinkovarjon hankkimista!) En ikinä ota aurinkoa, enkä juurikaan liikuskele uimarannoilla. Käytän aurinkosuojaa siis etupäässä kasvojen, kaulan ja käsien ihon suojaamiseen. Niihin ei kerralla saa paljoa kulumaan vaikka kuinka reilusti laittaisi, joten kesän jälkeen jää aina puolityhjiä rasvapurkkeja kaappiin. Olen käyttänyt samaa tuotetta pari vuotta hyvällä menestyksellä, sillä eivät ne tunnu härskiintyvän eikä suojaustehokaan ole laimentunut. Mutta silti vähän arveluttaa, onko rasva kunnossa. Toisaalta tuntuisi hölmöltä heittää puolikasta pulloa roskiinkaan. Mitenhän tämä kannattaisi ratkaista?

Jatkossa tilanne kuitenkin parantuu, sillä päätin siirtyä lasten aurinkorasvojen käyttäjäksi. Niissä on minulle sopivan korkea suojakerroin, eikä sekään haittaa että parabeenit ja muut turhuudet puuttuvat. Joten jos koko perhe pärjäisi yhdellä ainoalla aurinkorasvalla, olisi ehkä mahdollista jopa saada yksi purkki vuodessa käytettyä?