Olen propagandan uhri

Sääntö numero yksi: jos aiot heittää tavaraa pois, älä erehdy kertomaan kenellekään. Muuten saat katua. Olen siitä malliesimerkki.

Vinttiprojekti alkoi suunnitellusti. (Tosin se ei ollut suunniteltua, että huoltoyhtiö oli unohtanut tilata lavan. Aina pitää kaikki itse hoitaa…) Ullakolla inventoidessani tajusin, että sinne on vuosien varrella talletettu kaikki ovet, jotka asunnosta on poistettu. Ne ovat valkoisia, umpipuisia ja 50-luvulla valmistettuja. Niitä on yhteensä viisi, ja ne vievät runsaasti tilaa. Asunnostamme on vuosien varrella purettu useampia väliseiniä, ja suurin osa ovista on peräisin näiltä kadonneilta seiniltä. Niille ei siis enää ole edes teoriassa mitään paikkaa.

Haluaisin viedä ovet roskalavalle. Tein kuitenkin sen virheen, että mainitsin asiasta muutamille läheisilleni. Virhe! Suunnitelma teilattiin kaikilta tahoilta, tosin varsin erilaisilla argumenteilla. Yksi sanoi tarvitsevansa mahdollisesti ovea uuteen asuntoonsa – ehkä joskus ensi vuonna. Toinen väitti, ettei asuntoon kuuluvia ovia saa heittää pois. Kaikki vetosivat siihen, että ne ovat arvokkaita ja joku jossain varmasti haluaa ostaa ne. Ainakaan ei roskalavalle, vaan kierrätyskeskukseen!

Nyt olen turhautunut. Ovet kuuluvat asuntoon, asunto on meidän. Tällä logiikalla saan tehdä niille mitä lystään. Annan ovia mieluusti muille, mutta en halua säilyttää niitä omassa vintissäni heidän puolestaan. Mitä tulee kierrätyskeskukseen, niin ei minulla mitään sitä vastaankaan ole, mutta jotta ne saataisiin perille pitäisi olla pakettiauto. Tässä on käynyt niin, että tavara jota pidin täysin arvottomana, on muuttunut silmissäni potentiaalisesti arvokkaaksi, mutta en ole asiasta aivan varma. Epävarmuus aiheuttaa epätietoisuutta.

Näitä tilanteita tulee takuulla vastaan kaikille, jotka tosissaan alkavat raivata. Joku muu hermostuu siitä, että sinä heität ikiomia tavaroitasi pois. Ja katsoo asiakseen yrittää puuttua asioiden kulkuun. Olin jo aivan innoissani, että nytpä pääsen näistä eroon, kun vain saan jonkun avuksi kantamaan ne alas, mutta em. keskustelujen jälkeen olo ei olekaan enää niin varma. Tämä ärsyttää, koska tiedän ettei asia kuulu muille mitenkään. On vaikeaa pitää oma päänsä, kun kaikki ympärillä ovat sitä mieltä, että on tekemässä tyhmyyden. Mutta helppohan se on sanoa, kun ne ovet eivät ole heidän säilyteltävissään. Voisin tietysti tarjota niitä näille neuvojille. Jos he todella eivät halua, että ovet menevät roskiin, niin saa tulla hakemaan.

Joten jos kaipaat elämääsi muutamaa sisäovea (50-luvulta, umpipuuta, valkoisia ja sileitä; vaativat ainakin puhdistuksen, leveys vaihtelee n. 75-90 cm, tarkemmat mitat pyydettäessä), meiltä niitä saa. Jätä viesti kommenttilaatikkoon, sähköpostiosoitteesi ei näy muille kuin minulle. Näköjään huutiksessa ovista pyydetään hyvin vaihtelevia summia, mutta jos itse kannat ne alas ja viet pois, olen valmis tekemään erittäin edullisen diilin.

6 vastausta artikkeliin ”Olen propagandan uhri

  1. Mietin, että voisithan laittaa rappuun lapun, että vanhoja ovia tarjolla? Nykypäivänä monet tuntuvat haluavan säilyttää talon alkuperäisen hengen ja rempata vanhaa. Monista asunnoista ne on luultavasti jo heitetty pois ja ehkä joku hipsteri-naapuri haluaisi ne. 🙂

  2. Tuo on kyllä totta, että jos erehtyy varsinkin jälkikäteen mainitsemaan mistä luopui, niin olisihan joku sitä tietysti tarvinnut. Tai sitten joku muuten tekee selväksi, että tuli tehtyä typerästi kun tuli luovuttua jostakin. Juuri siksi joko kysyn ensin, jos joku sattuisi jotain tarvitsemaan, tai sitten vaan luovun enkä puhu kenellekään mitään.

    Ymmärrän harmisi siitä, että säilyttäisit jotakin itsellesi turhaa jonkun toisen puolesta. (Siksi en aina kysy tarviiko joku jotain, jos tiedän, että se kulkeutuisi uudelle omistajalleen aikataululla ehkä joskus.) En tiedä tuollaisten ovien rahallisesta arvosta, mutta käytännössä ne voittavat nykyovet 100-0. Me asumme siis myös 50-luvun talossa, ja aiemmat kaksi omistajaa ovat onneksi säästäneet ovet eivätkä vaihtaneet niitä pois. Pitävät ääntä mainiosti, toisin kuin nykyiset pahviovet.

    Tiedän tuon tunteen, kun itselle arvottoman arvo alkaakin mielessä nousta. Jos haluat ovista vain mahdollisimman helposti eroon, kysy jos kierrätyskeskuksesta tulisivat ne hakemaan. Tai voit laittaa annetaan/myydään pikkurahalla -ilmoituksen nettikirpparille tai kenties johonkin facebook-ryhmään. Siskoni on saanut facebookin paikallisen myydään/ostetaan/annetaan -ryhmän kautta itselleen tarpeellista tavaraa edullisesti ja päässyt eroon turhista tavaroista. Asut ilmeisesti Helsingissä? Näin olen antanut itseni ymmärtää… Luulisi että siellä on useita em. mahdollisuuksia päästä tavarasta nopeasti eroon. Roskalavaa suosittelen vain viimeisenä vaihtoehtona. Joku olisi takuulla iloinen noista ovista. Itse pääsin osalliseksi uuden omistajan ilosta aikoinaan, kun muokkasimme alkuperäistä keittiötämme ja lahjoitimme pois yhden kulmakaapin. Uusi omistaja oli pakahtua onnesta. Hyvä mielihän siitä tuli. 🙂

    • Huutiksessa tuollaisia sisäovia kaupattiin parilla kympillä kappale. Mitään rahasampoa noista ei saa, enempi vaivaa on niiden siirtelystä. Roskalava houkutteli, koska sinne ovet saisi mahdollisimman pienellä vaivalla. Mutta alan alistua siihen, että teen jonkinasteisen kansalaisrikoksen jos ne heitän menemään. Jos se olisi mahdollista, taikoisin ne savuna ilmaan 🙂 Mutta mahdollisesti yksi naapuri ottaisi yhden, mikäli sopiva löytyy.

  3. Äläkkä nousi varmaan osittain siitä syystä että olit täyttämässä kaatopaikkaa käypäsellä tavaralla – kierrätysmahdollisuudet ovat nykyään sen verran hyvät että onhan se kieltämättä lyhytnäköistä ja piittaamatonta toimintaa. Kierrätyskeskus pääkaupunkiseudulla tosiaan noutaa sälää kotoakin.

    Toinen asia kokonaan onkin se jos joku vain ei haluaisi että pääset eroon ylimääräisestä tavarasta, vaikkei sitä ole valmis itsekään nurkkiinsa ottamaan. Sellaiselle kannattaa viitata kintaalla ja etsiä tavaralle uusi elämä jostain muualta, jossa sille on vielä käyttöäkin.

    • Niin no, minusta tässä oli kyse juuri tuosta jälkimmäisestä. Suurin osa roskalavalle päätyneistä tavaroista on ollut enemmän tai vähemmän käyttökelpoista. Ja vilkkaasti tavara onkin vaihtanut omistajaa, kun asukkaat tekevät löytöjä toistensa roinien seasta. Tietysti ovi on käyttökelpoinen tavara, mutta minulle se on roinaa, sillä asunnossamme ei enää ole mitään paikkaa niille.

  4. Päivitysilmoitus: Vinttikateutta ilmassa | Jennin Arkijärki

Jätä kommentti