Aihearkisto: Asuminen

Tyhjä näyttää hyvältä kuvissa

Julkaistu , kirjoittanut
24

Olen mietiskellyt seuraavaa: voiko nykyinen raivausvimma johtua instagramista? Aika moni jakaa nykyisin elämäänsä sosiaalisessa mediassa kuvina. Ne jotka jakavat, myös seuraavat muiden ihmisten kuvavirtoja. Olen alkanut epäillä että avarien tilojen ihailulla ja somen jatkuvalla kuvavirralla on jonkinlainen yhteys.

Valokuva on jännä juttu. Vaikka se ikuistaa näkymän juuri sellaisena kuin se on, asia ei kuitenkaan ole ihan niin. Tiedättekö sen tunteen, kun katsoo itsestään otettua valokuvaa, ja on ihan ihmeissään, että tuoltako minä näytän? Sama koskee koteja ja tiloja. Oma koti voi näyttää kivalta, mutta jos siitä ottaa valokuvan, alkaa huomata yhtä ja toista ylimääräistä, mikä ei näytäkään enää kuvassa niin kivalta.

Tyhjä tila näyttää kuvissa hyvältä. Vaatekaappi, jossa vaatteet roikkuvat väljästi ja kengät ovat suorissa riveissä näyttää houkuttelevalta. Astiakaappi, jossa pinojen väliin jää tyhjää tilaa näyttää seesteiseltä. Sisustuslehdissä pinnat ovat tyhjiä, lukuunottamatta tarkasti valittua katseenvangitsijaa. Jottei tila näyttäisi aivan asumattomalta, sohvankulmalla lojuu viltti huolettomasti siihen heitettynä. Lyön vetoa, että sitäkin on todellisuudessa aseteltu siihen viisi minuuttia vähintään, että vaikutelma olisi sopivalla tavalla aito.

Kun tällaista kuvavirtaa seuraa tarpeeksi kauan, alkaa varmasti näyttää siltä, että omat kaapit ovat tupaten täynnä. Koska ovathan ne (minun ainakin ovat) verrattuna noihin minimalistisiin mallikuviin. Kuitenkin epäilen, että kuvissa näkyvä seesteisyys – niin ihanalta kuin se näyttääkin – on vähän ristiriidassa todellisuuden kanssa. Elämässä tarvitsee tavaroita. Jos kotona asuu muitakin ihmisiä, ne muut vasta tavaroita tarvitsevatkin. Esimerkki omasta elämästä: muutama kukka maljakossa näyttää minusta upealta meidän leveällä, tyhjällä  ikkunalaudalla. Mutta se on haavekuva. Todellisuudessa sillä ikkunalaudalla on nyt neljä joulukalenteria ja pari lelua. Meillä asuu tyyppejä, jotka arvostavat niitä huomattavasti enemmän kuin taiteellista kukka-asetelmaa. Koska tämä on koko perheen yhteinen koti, ymmärrän että nuo kalenterit ilahduttavat muita, vaikka minun silmiini ne ovatkin vähän ylimääräistä roinaa. Annan niiden siis olla.

Se mitä tässä oikeastaan yritän sanoa, on että tyhjänkauniit säilytysratkaisut ja seesteisen tyhjät pinnat ovat usein aika kaukana siitä, mitä useimpien tavallinen arki vaatii. Oman kodin vertaaminen kuvien täydellisiin tiloihin on vähän sama, kuin vertaisi itseään muotilehtien mainoskuviin, joissa ei kuvankäsittelyn ansiosta ole todellisuudesta juuri mitään jäljellä. Siksi raivaaminen sitä varten, että koti alkaisi näyttää samalta kuin joissakin kuvissa, saattaa olla aika saavuttamaton tavoite. Kuvat voivat olla hyvää inspiraatiota, mutta vaikka sellainen väljä vaatekaappi näyttää minustakin ihanalta, tiedän että se olisi käytännössä aivan mahdoton toteuttaa.

Vaikuttaako sosiaalinen media teidän raivaamisintoonne? Vai olenko nyt ihan hakoteillä?

Kuinka monta pyyhettä on tarpeeksi?

Julkaistu , kirjoittanut
25

Tämä on jatkoa edelliselle kirjoitukselle. Välillä törmää otsikon kysymykseen: kuinka monta kappaletta jotakin tavaraa tarvitaan joko yhdelle tai useammalle henkilölle? Tässä kysymyksessä tuntuu olevan yleensä takana se, kuinka pieneen määrään tavaroiden lukumäärän voi supistaa. Laskukaavoja on monia erilaisia. Esimerkiksi pyyhkeissä kaikista minimalistisin versio on kaksi pyyhettä yhdelle ihmiselle: yksi käyttöön ja yksi pesuun. Vähän väljemmin tulkiten voi ajatella vielä näiden lisäksi pari lisää mahdollisia vieraita varten.

Vaatteiden määrää puolestaan lasketaan usein viikonpäivien mukaan, esimerkiksi alusvaatteita ja sukkia yksi puhdas setti jokaiselle päivälle. Astioita taas niin monelle kuin voi ajatella, että yhtä aikaa on syöjiäkin. Näissä laskukaavoissa on oma ideansa, mutta ne eivät yleensä ota huomioon poikkeustapauksia, vaan ne on suunniteltu optimaaliselle elämälle. Esimerkiksi jos harrastaa urheilua, tarvitsee luultavasti tavallisten lisäksi treenipyyhkeitä. Kun laittaa ruokaa, on ainakin minusta mukavaa, ettei ruoanlaitto häiriinny, vaikka kaikki ei olisikaan puhtaana sillä hetkellä. Esimerkiksi siksi on kätevää, kun astioita on yli minimin. Mutta kuinka laskea täsmällinen määrä, johon asti vähentää?

Ehdotan erilaista lähestymistapaa. Jos tavaralle on tilaa ja järkevä paikka, sen voi ihan hyvin säästää. Lukumäärien laskemisen sijaan voi päättää, että tämän verran tilaa tälle tavaralle on omassa kodissa sopivasti. Jos laatikossa on tilaa useammalle kuin kahdelle pyyhkeelle, miksi ei säilyttäisi enempää?  En tiedä kuinka monta pyyhettä omistan. Tiedän kuitenkin kaksi asiaa: ne eivät koskaan lopu kesken, vaikka lapselle iskisi mahatauti, tulisi yllätysvieraita yökylään tai vaikka en jaksaisi pestä pyykkiä pariin viikkoon. Toiseksi ne kaikki mahtuvat pyyhehyllykköön, joka on kylpyhuoneessa.

Myönnän, että hyllykkö on tällä hetkellä hiukan liian täynnä, siellä on ehkä yksi tai kaksi pyyhettä liikaa, jotta käyttäminen olisi optimaalista. Mutta mihin karsisin järkevästi 1-2 pyyhettä? Niiden kuskaaminen eläinsuojaan olisi mielestäni turha vaiva hyötyyn nähden. Kierrätyskeskukseen vieminen olisi dumppaamista. Paljon järkevämpää on käyttää itse pyyhkeet loppuun, ja tehdä niistä sitten rättejä, kun ne alkavat hiutua puhki. Tilaongelma ratkeaa vähitellen itsestään, jos en itse tuo hyllyille jostain lisää täytettä.

Aavistuksen liian täysi hylly on kuitenkin yhdentekevä yksityiskohta arjen toimivuuden kannalta. Mikään ei pursuile yli, kaikki pysyy järjestyksessä. Sen sijaan pari pyyhettä per nenä olisi meidän perheessä liian vähän. Tämä liittyy taas siihen mistä edellisessäkin kirjoituksessa puhuin, eli siihen että varaudun mieluiten ennalta kaikenlaiseen. En esimerkiksi halua olla riippuvainen siitä, että pesisin pyykkiä täsmällisin väliajoin.

Luulisin, että useimmilla meistä on lopulta aika hyvä näppituntuma siitä, mikä määrä on sopivasti. Sehän on tietenkin kaikilla eri – meille sopii runsaampi määrä, mutta joku muu voi hyvin tulla toimeen kahdella kappaleella. Myös tästä syystä on minusta vähän vaarallista mennä toisen puolesta arvioimaan, kuinka monta on oikea määrä. Ihmisten elämäntilanteet  ovat niin erilaisia. Jos tuntuu siltä, että esimerkiksi juuri pyyhkeitä on turhan paljon, voi vähentää vähitellen ja katsoo, millainen määrä tuntuu sopivalta.

Ja nyt minua tietenkin kiinnostaa, mikä on sopiva määrä pyyhkeitä teillä? Kaksi per henkilö, vai paljon enemmän? Vai oletko koskaan edes laskenut? (Minä en ole.)

Pakollinen joulupostaus

Julkaistu , kirjoittanut
7

Ottaisiko tästä nyt stressiä? Huomasin juuri, että joulukuu alkaa tänään. Aattoon on  neljä viikkoa ja pari päivää. Meillä ei ole vielä ainuttakaan joulukoristetta esillä. En edes saanut niitä jouluvaloja parvekkeelle, vaikka kävin sentään hakemassa ne vintiltä alas. On siis mahdollista että ne päätyvät vielä esillekin ennen joulua.

Täytyy myöntää, että kun Koko koti kuntoon -projekti meni tältä syksyltä myttyyn, niin meillä kyllä on pari komeroa jotka kipeästi olisivat joulusiivouksen tarpeessa. Työhuone pitäisi tyhjentää roinasta, lasten lelujen joukosta pitäisi noukkia kaikki rikkinäiset pois eikä pesula tekisi pahaa olohuoneen matoille. Jaksaisikohan tähän kaikkeen ruveta? Juuri nyt on sellainen olo että ei jaksa. Vietämme joulun kotona, joten ruokasuunnittelu on varmaan kaikista tärkeintä joulun onnistumisen kannalta. Eihän niitä komeroita kukaan käy kurkkimassa. Mutta kaikkien näiden vuosien jälkeenkin jossain takaraivossa pieni ääni urputtaa, että maailma pitäisi saada valmiiksi aattoon mennessä. Mistähän sekin johtuu?

Taidan tänä vuonna kokeilla stressitöntä joulua. En tiedä miten hyvin siihen kykenen, mutta annetaan uudelle tavalle mahdollisuus. Se komero on kyllä raivattava jossain vaiheessa, mutta lienee tarpeetonta ottaa siitä stressiä ennen joulua. Sen sijaan täytyy tässä lähipäivinä hetki keskittyä, ja tehdä järkevä lista asioista, jotka oikeasti edistävät joulutunnelmaa tai ovat muuten ns. välttämättömiä. Esimerkiksi haluan lähettää pari joulukorttia vanhoille sukulaisille, yritän hankkia lahjat ennen aatonaattoa ja joulupöydän menu on sellainen asia, jonka suunnittelusta nautin aidosti. Ja niistä viime kesän lobelioista olisi nyt kyllä korkea aika päästä eroon.

Millaisia reseptejä teillä on stressittömään jouluun?

Shoppailua Arkijärjen tapaan

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Meidän makuuhuone on pitkään kaivannut lisää valoa. Kattoon asennettiin jo muuttovaiheessa (siis useampi vuosi sitten) toisellekin lampulle paikka, mutta sopivia valaisimia ei ole löytynyt. Huoneessa on tähän asti roikkunut yksi kattovalaisin, todellinen perintökaunotar, jonka isovanhempani olivat hankkineet uuteen kotiinsa 50-luvulla. Lampun valo on kaunis ja pehmeä, mutta valitettavasti uusituista sähköistä huolimatta sen toimintakyky alkaa lähestyä loppuaan. Viidestä valosta yksi ei pala enää ollenkaan sen jälkeen, kun se poksahti pari viikkoa sitten. Koska makuuhuoneessa myös pukeudutaan ja meikataan, halusin sinne yhden lampun sijaan kaksi kunnon valoa.

Uusia lamppuja on etsitty hissukseen jo pari vuotta. Aina välillä on katseltu eri vaihtoehtoja huonekaluliikkeissä, ja selailtu netin valikoimaa. Silloin tällöin jokin kiva lamppu on tullut vastaan, mutta tähän saakka ne ovat aina olleet käytännössä eri näköisiä kuin kuvissa. Vuosi sitten olin jo niin pitkällä, että peräti ostin uuden lampun. Mutta sen kiinnittäminen kattoon osoittautui käytännössä mahdottomaksi, ja niinpä valaisin oli pakko palauttaa kauppaan.

Pari viikkoa sitten puoliso kyllästyi tilanteeseen ja ilmoitti, että nyt tehdään päätös ja hankita. Hän selasi netistä esiin kymmenkunta itseään miellyttävää vaihtoehtoa, ja esitteli ne minulle. Niistä muutama oli minusta hyviä, joten seuraavaksi piti mennä kauppan katsomaan niitä käytännössä. Pari vaihtoehtoa karsiutui pois heti alussa, koska havaitsin lamput sellaisiksi, että ne keräisivät pölyä valtavat määrät. Eräästä kuitenkin tykkäsin, ja kun se sopi myös puolisolle päätös oli tehty.

Koska ostan aina alennuksella jos mahdollista, piti liikkeeseen oleva alekuponki tietysti hyödyntää. Kuponki kourassa menimme vihdoin tekemään tilausta, kun puoliso päätti vielä viime hetkellä varmistaa myyjältä, miten lamppu kiinnitetään kattoon. Kävi ilmi, että hyvin hankalasti. Edellisestä huonosta kokemuksesta johtuen valinnan houkuttelevuus romahti välittömästi. Tämä johti siihen, että katse kohdistui tarjolla oleviin muihin lamppuihin. Ja kuin ihmeen kaupalla parin metrin päästä löytyi toinen varteenotettava ehdokas. Uudistuotantoon otettu klassikkovalaisin 40-luvulta. Lähempi tarkastelu osoitti, että se kiinnitettiin kattoon yksinkertaisesti ripustamalla se koukkuun. Ei poraamista, ei proppaamista eikä mitään kikkailua. Päätös vaihtui lennossa.

Moderni tyyli vaihtui siis vielä kymmenen vuotta varhaisempaan muotoiluun, kuin makuuhuoneen nykyinen valo. Alkuperäinen ajatus epäsymmetrisestä möllykästä muuttui täydelliseksi symmetriaksi, mutta myös uusi vaihtoehto on valkoista pyöreämuotoista lasia ilman turhia kommervenkkejä. Tykkään tuon ajan muotoilusta kovasti, joten klassikkovalaisin tuntui heti hyvältä idealta. Hinta pysyi käytännössä samana, toimitusaika jopa hieman nopeutui. Sen sijaan sillä on ratkaiseva merkitys, että tiedän kiinnittämisen olevan niin yksinkertaista, että selviän siitä ilman työkaluja. Alekupongilla saimme 15% edullisemman hinnan, ja uuden lampun tyyli miellytti meitä molempia kovasti, vaikka en enää muista, oliko tämä lopullinen valinta niiden kymmenen lampun joukossa, joista valintaa ruvettiin alunperin tekemään.

Halusin kuvata tämän prosessin, sillä se on täydellinen esimerkki siitä, miten meillä yleensä hankitaan uusia huonekaluja tai muita isompia ostoksia. Ensin asiaa harkitaan kaikessa rauhassa muutama vuosi, tutustutaan valikoimaan eikä hötkyillä yhtään. Sitten kun aika on kypsä, tehdään nopeasti ja tehokkaasti päätöksiä. Päätöksenteossa helppous ja käytännöllisyys ajavat muotoilun ohi, mutta tyylistä tinkimättä. Jos saa alennusta, niin aina vaan paranee. Oletukseni on, että hankinta kestää elämän loppuun asti. Mielestäni tämä on ihan realistinen odotus, ottaen huomioon että edellinen lamppu on palvellut nyt noin 60 vuotta.

Täydellisyyttä kohti hiipien

Julkaistu , kirjoittanut
8

Meille tulee pian vieraita. Sellaisia, jotka eivät ole käyneet meillä aiemmin ja jotka ovat tunnettuja hyvästä maustaan ja kauniista kodistaan. Tunnustan, että koen pientä painetta tavoitella täydellisyyttä myös meillä.

Siivooja kävi eilen, joten voin olla melko varma siitä, että lattiat ovat puhtaat ja muutenkin yleissiisteys on kohdallaan. Mutta olen alkanut kiinnittää huomiota sellaisiin pieniin yksityiskohtiin, joihin en tässä syksyn aikana ole vilkaissutkaan. Olen miettinyt, mikä saa tietyt sisustusblogit ja -lehdet näyttämään niin täydellisiltä ja harkituilta. Olen tullut siihen tulokseen, että kyse on yksityiskohdista. Mikään ei näytä keskeneräiseltä. Siis sillä tavalla keskeneräiseltä, kuten esimerkiksi meillä: lehtikori pursuu yli äyräiden, koska aika moni lehti on vielä kesken. Kaikilla tasoilla on jotain, koska parempaa paikkaa ei juuri sillä hetkellä ole löytynyt. Kirjahyllyn reunalle on kertynyt ihan järkyttävä kasa kaikkea epämääräistä sälää, joka odottaa siinä jotain. Korjaamista, siirtämistä, päätöksentekoa…

Olen päättänyt käydä yksi kerrallaan näiden täydellisyyden turmelevien epäkohtien kimppuun. Aloitin tyhjentämällä parvekkeen lattian roskista, ja koetan saada tänään kukkalaatikot tyhjennettyä. On muuten epäkiitollista hommaa tässä säässä, mutta priorisoin syyskuussa kirjoittamista, joten nyt sitten tyhjennetään kuihtuneita kesäkukkia räntäsateessa. Lehtikorin raivasin, lopputuloksena meni iso kassillinen paperikeräykseen ja nyt se korikin näyttää ihan tyylikkäältä taas. Makuuhuoneen sivupöydän raivasin myös, lähinnä piti vain palauttaa seikkailevat tavarat paikoilleen. Seuraavaksi pitää tyhjentää olohuoneesta erinäisiä tasoja: vitriinin päällinen, pianon kansi ja sivupöytä. Se on kumma, miten tyhjä taso näyttääkin aina paremmalta kuin sellainen, millä on pinoja. Vaikka ne olisi miten siistejä pinoja!

Pitäen edellisen mielessä, olen päättänyt naamioida kotimme täydelliseksi toimenpiteillä, jotka suoritetaan juuri ennen kuin vieraat tulevat. Vaihdetaan kaikki tekstiilit puhtaisiin, kiillotetaan hanat, siivotaan kaikki tiskit ja ruoat pois esiltä, tyhjennetään eteinen kengistä ja tehdään tilaa naulakkoon, laitetaan pöydälle kukkia. Jouluvalot päälle parvekkeelle ja viime hetken imurointi niissä huoneissa, joissa oleskellaan. Ovet kiinni niistä, joissa ei oleskella. Luulisin, että tällä reseptillä meilläkin näyttää yhden illan ajan tosi hienolta. Seuraavana päivänä täydellisyys onkin jo mennyttä, mutta silmänlumeeksihan se on tarkoitettukin.

Onko teillä hyviä kikkakolmosia niihin tilanteisiin, kun kotona pitäisi näyttää tosi hienolta?

Rutiinit retuperällä

Julkaistu , kirjoittanut
7

On se kyllä niin että jotta tämä kodinhoito pyörisi jouhevasti, ihmisellä pitää olla rutiineja. Sen huomaa etenkin nyt, kun niitä ei ole pitänyt yllä. Kuten alkusyksystä kerroin, olen jättänyt kaiken ylimääräisen pois ohjelmasta ja käyttänyt saman ajan kirjoittamiseen. Ensin jaksoin ylläpitää tiski- ym. systeemeitä, mutta viimeisinä viikkoina kirjoitusurakka kävi niin intensiiviseksi, että päädyin hoitamaan vain ehdottoman minimin kotitöistä. Nyt kun kirja on taitossa, olen ruvennut taas palauttelemaan rempalle jääneitä rutiineita paikoilleen.

Tässä huomaa, että olen säätänyt omat rutiinini sellaisiksi, että arjessa tarvitsisi käyttää mahdollisimman vähän vaivaa mihinkään perusylläpitoon. Jos sitä ei ole tehnyt, menee monta päivää, ennen kuin homma pyörii taas kuin itsestään. Sitä ennen saa paiskoa töitä reilusti, koska on niin paljon kirittävää. Tämän näkee mm. pyykkikorissa, joka pursuilee jatkuvasti yli laitojen. Jos pesen normaaliin tapaan yhden koneellisen päivässä, tilanne pysyy hyvin hallinnassa. Jos jätän esimerkiksi neljä päivää väliin ja lisätään siihen vielä lakanoiden vaihto, pyykkikoneelle on jonoa (tämä on siis akuutti tilanne juuri nyt).

Niinä päivinä, jolloin jaksoin huolehtia tiskikoneen illalla päälle ja aamulla tyhjäksi, keittiö säilyi siedettävässä kunnossa, vaikkei muuta olisi tehnyt. Mutta lisätäänpä pakettiin 10 ihmisen illalliset ja laiskuutta koneen kanssa, ja tiskivuori kukistuu vasta kolme päivää juhlien jälkeen. Enkä viitsi nyt edes mennä siihen, kuinka huonolla tolalla ruokahuolto on ollut. Ruokajätettä on tullut aivan turhaan, johtuen suunnittelun ja toteutuksen puutteesta. Tuleva kirjailija on nimittäin elänyt teellä ja kekseillä, ja muu perhe miten kuten kasaan raavituilla ateroilla. Enkä todellakaan ole jaksanut kehitellä maukkauta kasvisruokia, vaikka ehkä kaupassa vielä ajattelin jotain sen suuntaista. Luojan kiitos meillä käy pari kertaa kuussa siivooja, koska sitä edellisenä iltana on joutunut järjestämään kaiken paikalleen. Muuten täällä ei enää erottaisi lattiaa lelujen ja vaatteiden alta.

Mitä tästä opimme? Rutiineista kannattaa pitää kynsin ja hampain kiinni vaikka mikä olisi. Olen nyt jälkikäteen varma, että oikeasti olisin ehtinyt tyhjentää tiskikoneen ja täyttää pyykkikoneen joka päivä, vaikka tuntuikin siltä ettei se ole mahdollista. Aivan taatusti olisin voinut tinkiä jostain muusta, vaikka sitten netissä surffailusta muutaman minuutin, ja käyttää sen noiden rutiinien ylläpitoon. Aion muuten vähitellen palata silittämisen ja mankeloimisen pariin. Ne nimittäin saavat liinavaatteet mahtumaan huomattavasti pienempään tilaan!

Kollektiivista raivausta

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Taloyhtiön talkoissa raivattiin viime viikolla vinttejä ja kellareita. On uskomatonta, miten paljon tavaraa kertyy yleisiin tiloihin, eikä kukaan tunnu tietävän mistä tai miten ne ovat sinne ilmestyneet. Kokonainen roskalava tuli lähes täyteen pelkästään sellaisista kamoista, joita keräiltiin porukalla yhteisistä käytävistä.

Sen lisäksi, että lava täyttyi laudanpätkistä, huonekalujen raadoista ja ihan silkasta roskasta, täytyy paikalle tilata myös ongelmajätteiden kuljetus. Bongasin mikroaaltouunin, pönttötolkulla epämääräisiä maalieja ja muita kemikaaleja, vanhan jääkaapin, television ja tietokoneen. Näitä ei voi laittaa tavalliselle roskalavalle, joten täytyy sopia talkkarin kanssa, miten näistä sähköromuista hankkiudutaan eroon.

Yleisten tilojen tukkiminen omilla roinilla on minusta tosi tylsää. Yhteiset tilat toimivat vain, jos kaikki noudattavat samoja sääntöjä. Siksi on todella turhauttavaa, että isossa ja usein pienemmissäkin taloyhtiöissä on niitä ihmisiä, jotka kuvittelevat etteivät yhteiset pelisäännöt koske heitä. Koska eihän se haittaa, jos tähän nurkkaan laitan tämän vanhan hyllynrähjän tai roudaan roskiskatokseen jotain mikä sinne ei kuulu, eihän se haittaa? Mutta kyllä se haittaa. Se on epäsiistiä, häiritsee muita ja oikeasti kyse on vapaamatkustamisesta. Taloyhtiö maksaa roskien kuljetukset, talkoolaiset kantavat roinat lavalle, joku muu kuskaa ne pois. Hirveän kätevää – ei tarvitse itse tehdä mitään. Samalla se on systeemin väärinkäyttöä.

Omakotiasumisen ja taloyhtiössä asumisen erot kiteytyvät tuossa. Taloyhtiössä on pakko kestää niitä muita ihmisiä, niiden typeriä ideoita ja piittaamattomuutta. Toisaalta taloyhtiössä joku muu hoitaa kerran vuodessa roskalavan takapihalle, jolloin esimerkiksi niistä vanhoista rojuista pääsee helposti eroon. Omassa talossa ei tarvitse stressata muista kuin naapureista (vaikka tiedän että kyllä nekin voivat hermoille käydä), mutta kääntöpuolena on se, että joutuu itse hoitamaan kaiken huollon ja ylläpidon. Molemmissa on puolensa.

Minulla on onni asua taloyhtiössä, jossa enemmistö asukkaista onneksi yrittää toimia niin, ettei muille tulisi ylimääräistä vaivaa. Uskon myös, että kun yhteiset tilat pidetään talkoilla kunnossa, ne eivät kerää puoleensa niin paljon roinaakaan. Kellarissa on yksi alue, joka on sellainen puoliksi yleinen, puoliksi yksityinen. Sinne on vuosien varrella kertynyt aika paljon roinaa myös huoltoyhtiön jäljiltä. Kun se saadaan pikkuhiljaa raivattua kuntoon, tila saadaan siistiksi ja hyötykäyttöön, eikä se varmasti sen jälkeen vedä roinaa enää puoleensa samaan tahtiin. Uskon vankasti porttiteoriaan tässä roina-asiassa.

Suomalaisen muotoilun suosimisesta

Julkaistu , kirjoittanut
12

Asutko sinäkin design-kodissa? Edustavatko arkiset tavarasi huippumuotoilua? Minä veikkaan että vastaus on kyllä. Kävin eilen Designmuseossa, jossa on koko tämän vuoden esillä Suomalainen muoto -näyttely. Se esittelee suomalaista muotoilua 1800-luvulta nykypäivään asti.

Esineitä katsellessani tajusin, että Suomessa todella arvostetaan kotimaista muotoilua. Joka toinen esine oli tuttuakin tutumpi. Ne olivat niitä samoja huonekaluja, astioita ja koriste-esineitä, joita näkee melkein kaikkialla. Katselin, kuinka turistit ottivat valokuvia Iittalan astioista, niistä samoista joilta lapsuudenkodissani syötiin jälkiruokaa. Hänelle se edusti valokuvaamisen arvoista muotoilua, minulle tavallista lautasta. Sama ilmiö tuli vastaan monen muunkin esineen kohdalla. Meidän arkiesineemme voidaan nähdä myös huippudesignina. Tuli hauska fiilis, kun aloin miettiä, miten hienon muotoilun keskellä suurin osa meistä oikein asuukaan.

Harvoin tulee myös ajatelleeksi, miten vanhoista esineistä on kyse. Aallon jakkara on suunniteltu jo 1930-luvulla, mutta on pätevä käyttöesine edelleen lukemattomissa kodeissa. Fiskarsin oransseja saksiakin on alettu valmistaa jo 60-luvulla, ja edelleen ne ovat se, mitä lähden kaupasta ostamaan jos tarvitsen uudet sakset. Huomasin, että minulla on jotenkin lämmin suhde noihin suomalaisiin muotoiluklassikoihin. Villeroy & Boch tuntuu heppoiselta ja jotenkin epämääräiseltä – hienoa kyllä, mutta voiko siihen laatuun luottaa? Sen sijaan Arabian astioista tulee juureva ja järkevä olo.

En koe olevani mitenkään erikoisen isänmaallinen, mutta suosin mielelläni kotimaista muotoilua ja muutakin kotimaista tuotantoa. Ajattelen niin, että kun kerran asun tässä maassa, tuntuu järkevältä tukea kotimaan kansantaloutta. Suomalaisten tuotteiden ja tuotannon tukeminen turvaa ja parhaimmillaan jopa lisää työpaikkoja, työllisyys puolestaan parantaa yhteiskunnallista hyvinvointia, turvallisuutta ja verorahoja. En ole tehnyt tästä mitään kynnyskysymystä itselleni, mutta kahdesta samanlaisesta valitsen yleensä aina kotimaisen. Käytän esimerkiksi pelkästään hajusteettomia pyykinpesuaineita. LV ja Erisan, ovat mielestäni käytännössä ihan samaa kamaa, mutta Erisan valmistetaan Suomessa. Siksi valitsen aina sitä, jos se on kaupassa mahdollista.

Suositteko te suomalaista? Löytyykö kotoa Iittalaa, Marimekkoa, Fiskarsia tai Artekia? Tai ehkä oikea kysymys olisi, löytyykö niitä enemmän vai vähemmän…

Mitä meille mahtuu?

Julkaistu , kirjoittanut
12

Miten paljon tavaraa yhteen kotiin mukavasti mahtuu? Olen mietiskellyt, miten paljon ulkoiset rajat määräävät sitä, miten paljon tavaraa voi omistaa. Esimerkiksi oma asunto rajaa konkreettisesti sen, miten paljon voi omistaa. Jossain vaiheessa tila yksinkertaisesti täyttyy, eikä enempää mahdu. Näin äärimmäinen tilanne tulee vastaan lähinnä pakko-oireisen hamstraamisen seurauksena. Mutta sitä ennen tulee jossain vaiheessa asumismukavuuden raja; sellainen tavaramäärä, jonka jälkeen asuminen alkaa käydä hankalaksi.

Tuo piste on ihmisillä erilainen. Toiset tykkäävät siitä, että tavaroita on paljon, eikä tietty ahtaus haittaa. Toiset taas haluavat ympärilleen avaraa tilaa ja nauttivat visuaalisesta niukkuudesta. Vietin opiskeluaikana aika paljon aikaa eräässä asunnossa, joka oli sisustettu  ”perusvarustuksella”. Sänky, pöytä, kirjahylly, matto lattialla. Paljon myöhemmin vierailin siellä uudelleen, kun asukas oli vaihtunut. Asuntoa tuskin tunsi entisekseen. Se oli kauniisti sisustettu mutta tyhjää lattiapinta-alaa oli kenties 70% entisestä, ikkunalautaa ei näkynyt kukkien ja koriste-esineiden alta, ja entiset paljaat seinät oli peitetty tauluilla ja julisteilla. Samojen huoneiden fiilis oli tyystin erilainen.

Joskus tuo mukavan asumisen raja vaihtaa paikkaa vähitellen. Kun aloittaa raivaamisen, olen kuullut että käykin niin ettei enää halua palata entiseen, ahtaampaan asumiseen. Olen myös seurannut sivusta, kuinka iän myötä tavaraa kertyy ja kertyy, ja lopulta koti on täynnä erilaisia pinoja ja kasoja. Asunto voi olla ihan asuttava edelleen, mutta ei ollenkaan sellainen, miksi sen olisi varta vasten halunnut sisustaa. Tavarat ovat vain tulleet ja jääneet, ja niiden läsnäoloon on vain vähitellen totuttu.

Ajattelen niin, että jälkimmäistä tilannetta voi välttää sillä, että välillä tietoisesti ajattelee, miten paljon tavaroita ympärilleen haluaa. Hyödyllisintä on varmaan pohtia asiaa mahdollisimman käytännönläheisesti. Minä en esimerkiksi halua säilyttää lattialla mitään. Jos esineelle ei tunnu olevan muuta paikka kuin lattia, täytyy harkita uudelleen. En myöskään usko, että tarvitsisimme enempää astioita, kuin mitä nykyisin omistamme. Jos jossain vaiheessa astiat eivät tunnu mahtuvan kaappeihin, ratkaisu ei ole yrittää sulloa uutta kaappia keittiöön, vaan luopua jostain.

Oma periaatteeni on, että omaisuuden pitää mahtua omaan kotiin. Tämä on vähän hankala juttu sikäli, että ihmisillä on erilaiset mahdollisuudet asua eri kokoisissa asunnoissa. Mutta periaatteessa kuitenkin: yksiössä asuva 21-vuotias opiskelija ei vaan voi omistaa yhtä paljon tavaraa kuin omakotitalossa asuva neljän lapsen vanhempi. Ainakin toteutan tätä itse. Haluan kotona tietyn väljyyden, ja jos sitä ei ole, ratkaisuna ei ole vuokravarasto vaan karsiminen.

Oletteko huomanneet, että tavaratoleranssi vaihtelisi elämäntilanteesta toiseen? Pitääkö kaiken mahtua kotiin, vai onko muualla säilyttäminen ok?

Kuinka pitää kaaos kurissa

Julkaistu , kirjoittanut
24

Miksi joissakin kodeissa on aina tosi siistiä ja joissakin aina hirveä kaaos? Tai vaikka ei puhuttaisi ääripäistä, niin silti toisissa kodeissa on keskimäärin siistimpää kuin toisissa. Olen ehkä joskus kertonutkin eräästä kodista, jossa vieraillessa tuntui aina aivan epätodelliselta, sillä joka ainut tavara oli säntillisesti omalla paikallaan ja missään ei ollut pölyhiventäkään, ja vessapaperi oli soinnutettu kaakeleiden kuvioihin. Kuvittelin, että se johtui raivopäisestä jynssäämisestä ennen vieraiden saapumista, kunnes kerran tein todellisen yllätysvierailun, ja löysin kodin tismalleen samassa kunnossa, eikä omistaja ollut edes itse kotona. Silloin tajusin, että siellä näyttää aina samalta, vieraita tai ei.

Kodinhoito ei ole projekti. Jos haluaa ylläpitää jotain tiettyä siisteystasoa, se vaatii työtä joka päivä, eikä lopu koskaan. Olen itse puhunut päivittäisistä rutiineista, jotka teen joka päivä ajattelematta asiaa sen kummemmin. Viime aikoina olen ollut kiinnostunut tavoista – miten niitä syntyy, miten tapojaan voi muuttaa, miksi se on joskus helppoa ja joskus vaikeaa ja niin edelleen. Nuo rutiinit ovat juuri tuollaisia tapoja. Olen jossain vaiheessa totuttanut itseni tekemään jonkun asian jollain tavalla, ja sitten vain jatkanut samalla tavalla toimimista.

Tästä päästään kotien erilaisiin siisteystasoihin. Alan kallistua sille kannalle, että päivittäiset tavat tai rutiinit ovat se ratkaiseva tekijä, joka määrittelee missä kunnossa huusholli on, jos ovelle pölähtää yllätysvieraita. Mitä enemmän yksittäisiä rutiineja on, sen siistimpänä koti pysyy. Mutta määrä ei yksin ratkaise, vaan sisällölläkin on merkitystä.

Omasta pyykkirutiinista olen puhunut monta kertaa. Pesen koneellisen pyykkiä lähes joka päivä. Jos joku päivä pyykki jää pesemättä, seuraavan päivänä koneellisia on kaksi. Olen valinnut niin, että pyykkikori ei ole järin suuri. Niinpä esim. lakanat on käytännössä pestävä parin päivän sisällä siitä kun ne vaihdetaan. Toisaalta meillä kyllä tuleekin pyykkiä aika paljon joka päivä. Kun 1-vuotias syö itse puuroa, koko lapsi pitäis verhoilla suojakankaaseen, jos haluaisi että yöpuku on käytössä vielä ruokailun jälkeenkin. Mutta on helpompaa vain heittää puuroiset vaatteet pyykkiin. Tämä rutiini pitää pyykin määrän kurissa.

Tiskikone pyörähtää käyntiin joka ilta, tästähän olen hehkutellut myös useampaan otteeseen. Tämän ansiosta keittiön kaaos on todella hyvin hallinnassa aiempaan verrattuna. Minulla on myös tapana viimeiseksi illalla tai ensimmäisenä aamulla siistiä keittiö ja ruokapöytä päällisin puolin niin, että siirrän tasoilta pois kaikki tavarat, jotka ilmiselvästi eivät kuulu sinne. Samalla tiskaan pannut ja padat, joita ei voi laittaa tiskikoneeseen.

Petaan sängyt joka aamu. Rutiiniin kuuluu, että ensin peitto käännetään auki, jotta sänky tuulettuu, ja vähän ajan päästä ne pedataan. Pikku juttu, joka lisää siisteysvaikutelmaa todella paljon. Yritän pitää eteisen kriittisen piironginpäällisen järjestyksessä. Käytännössä se tarkoittaa, että noukin sille eksynyttä tavaraa omille paikoilleen monta kertaa päivässä. Muutenkin minulla on tapana tuoda tullessani ja viedä mennessäni, yritän sillä lailla tasaiseen tahtiin pitää järjestystä yllä.

Rutiini, jota en ole saanut toimimaan, on sellainen viiden minuutin pikasiivous, jota monet hehkuttavat. Siis että esimerkiksi illan päätteeksi napsitaan viiden minuutin ajan kaikki tavarat paikoilleen, jotta aamulla olisi siistiä. Joskus tein tätä aamuisin, mutta nyt kun aamulla on pimää, ei sekään onnistu. Viisi minuuttia on lyhyt aika, luulisi siihen olevan mahdollisuus joka ilta, mutta en vain inspiroidu siivoamisesta ennen nukkumaanmenoa. Haluaisin myös jonkun kylpyhuoneiden siistimisrutiinin, jolla kylppärit pysyisivät kivan näköisinä päivästä toiseen. Ostin sellaisia kosteita putsausliinoja, joilla voi pyyhkiä emalipinnat helposti, ja ne ovat osoittautuneet oikein käteviksi. Nyt kun vielä saisi niiden käyttöön jonkun rutiinin.

Näissä rutiineissa taiteilee aina sen kanssa, mikä on tarpeeksi muttei liikaa. Haluan että meillä on miellyttävän siistiä, mutta en halua käyttää siisteyden ylläpitämiseen loputtomasti aikaa. Millaisia rutiineja teillä on kehitetty kaaoksen hallintaan?