Miltä tuoksuu puhdas?

Amerikkalaisten hajuintoilu ei lakkaa hämmästyttämästä. Tämä tuli jälleen mieleen lukiessani Power of Habit -kirjaa. Siinä oli hämmästyttävä tarina siitä kuinka P&G keksi tuotteen, joka poisti kaikkia hajuja. Ainetta suihkautettiin mihin tahansa materiaaliin, ja se neutraloi välittömästi pahat hajut kissanpissasta hienhajuun ja niin edelleen. Firmalla oli kuitenkin valtavia ongelmia tuotteen myynnissä ja markkinoinnissa. Välittömäksi hitiksi arvioitu tuote ei käynytkään kaupaksi. Ihmiset saivat näytteen, käyttivät sitä muutaman kerran ja sitten unohtivat sen jonnekin.

Tätä ongelmaa alkoi sitten selvittää joukku tiedemiehiä, jotka analysoivat tuntikausia ihmisten siivoustottumuksia, haastatteluja ja elintapoja. Lopuksi päästiin ongelman ytimeen: tuote ei tuoksunut miltään. Mutta kun tähän hajuja eliminoivaan tuotteeseen lisättiin hajua, se alkoi yhtäkkiä käydä kaupaksi. Tuote positioitiin uudelleen siten, että sitä ei markkinoitu enää pahojen hajujen eliminojana, vaan tuotteena, joka saa siistin huoneen tuoksumaan yhtä siistiltä kuin se näyttää. Vasta jonkin ajan kuluttua, kun ihmiset olivat jääneet koukkuun puhtauden tuoksuun, yritys alkoi mainita, että tuote myös poistaa pahat hajut.

Tuotteen nimi on Febreze, enkä ollut koskaan aiemmin kuullut siitä. USAssa asuessa en koskaan törmännyt tähän, koska en kiinnittänyt juurikaan huomiota kaupassa niihin hyllymetreittäin jatkuviin spraypullorivistöihin, jotka oli suunnattu ties mitä tarkoitusta varten. Ajatus siisteyden tuoksusta tuntuu minusta aivan nurinkuriselta. Ensin siivotaan, sitten suihkutellaan kemikaaleja ilmaan, jotta tuoksuisi joltain muulta kuin vastasiivotulta, jotta tuntuisi siltä että todellakin on siivottu? Eli puhtaus tuntuu puhtaalta vasta, kun huoneessa leijailee Alaskan kevään tai Hiljaisen jasmiinin tuoksu? Olen aivan pihalla.

Uteliaisuudesta kävin kurkkaamassa noita Febrezen nettisivuja. Ja yllättäen sieltä löytyi vielä yksi, hajuton vaihtoehto. Aloin mietiskellä, mahtaisiko se todella toimia hajunpoistajana? Joskus tulee tilanteita, että johonkin tekstiiliin on tarttunut itsepintaisesti jokin haju, josta haluaisi päästä eroon. Jos joku sanoo että tuote todella toimii, ja jos jostain kävisi ilmi ettei kyse ole hirveästä myrkystä, voisin jopa harkita käyttäväni sitä tarpeen tullen. Mutta ei tulisi mieleenkään suihkutella petivaatteita joka aamu hajunpoistajalla, kuten joku käyttäjä sivustolla ilmoitti tekevänsä.

Viikon vinkit 26/2013: sitruunaa, ukkosta ja tuoksuja

Jos tykkää kokeilla luonnonmukaisia pesuaineita, MTV3:n sivuilta löytyy pitkä lista asioista, joita voi puhdistaa sitruunalla. Sitruuna tuoksuu raikkaalta ja on hyvin hapan. Kalkkipinttymiä olen joskus yrittänyt sitruunalla irrottaa kylpyhuoneen hanasta, mutta muistaakseni lopputulos ei häikäissyt silmiä. Höyrypesuri tehosi paremmin. Mutta mikäpä estää silti kokeilemasta näitä vinkkejä.

Iltalehti puolestaan tarjoilee 10 vinkkiä, kuinka suojata koti ukkoselta. Näin kesällä juttu on ajankohtainen. Sähkölaitteet ovat herkimpiä, joten muistakaa ottaa ne varmuuskopiot ja irrottaa töpselit seinästä. Minä irroittelen töpseleitä vanhasta muistista aina, kun ollaan lähdössä pidemmäksi aikaa lomalle, oli sitten ukkosia luvassa tai ei. MTV3:n sivuilta löytyy vanha juttu, jonka mukaan mm. taulutelevisiot ovat herkempiä ylijännitepiikeille kuin vanhat putkimallit.

Ilmatieteenlaitoksen sivuilta löytyy myös hyvät ja kattavat ohjeet, miten salamalta suojaudutaan.

Taannoiseen tuoksuva koti -juttuun liittyen: myös kaupoissa tuoksuja voidaan käyttää luomaan tunnelmaa ja mielikuvia. Mielenkiintoisessa artikkelissa väitetään, että jotkut tuoksut jopa tuntuvat suurentavan tilaa, kun taas toiset luovat arvokkuutta. (Taloussanomat)

Tuoksuva koti

Asuessani USAssa kävi selväksi, että amerikkalaiset rakastavat hajustaa kotiaan. Kaikessa oli jokin tuoksu: pesuaineisssa, puhdistusaineissa, kynttilöissä, kosmetiikassa ja kutakuinkin kaikessa mahdollisessa. Esimerkiksi pyykinpesussa tuntui olennaisinta olevan se, että vaatteisiin tarttuisi prosessissa mahdollisimman vahva, teollinen haju. Pesuaineet olivat hajustettuja, huuhteluaineet samoin, ja kaiken kruunasi kuivausrumpuun laitettava liina, jonka tehtävä oli poistaa sähköisyyttä – ja hajustaa vaatteita.

Tämä tuoksujen kakofonia hämmensi aluksi pohjoismaiseen neutraaliuuteen tottunutta ihmistä. Itse kun olen aina pyrkinyt siihen, ettei pyykki tuoksuisi yhtään miltään. Valitsen kaikessa tuoksuttoman vaihtoehdon. En ole koskaan käyttänyt tuoksukynttilöitä (enkä paljon muitakaan), en suitsukkeita enkä huonetuoksuja. Kerran ostin vessaan sellaisen pussukan, jossa oli jotain tuoksupalleroita sisällä, mutta eipä sitä juuri huomannut. Ainoa poikkeus on sellaiset vanhanaikaiset laventelipussukat liinavaatekaapissa. Niitä on joskus ollut, mutta niissä on sisällä vain kuivattua laventelia, ei mitään teollista.

Luulen, että tuoksuasiat ovat pitkälti maku- ja mielikuvakysymyksiä. Esimerkiksi amerikkalaiset selvästi pitävät voimakkaan hajuisia pesuaineita raikkaina, kun taas minusta sama haju on tunkkainen. Olen pitänyt monissa tuotteissa hajua lähinnä välttämättömänä pahana, kunnes olen löytänyt joko hajuttoman tai hyväntuoksuisen version. Hyvä esimerkki on WC:n pesuaine, joiden hajua olen aina inhonnut merkistä riippumatta, kunnes ostin Methodia, jossa olikin yllättäen aivan miellyttävä haju. Luulen, että sama ilmiö tulee vastaan muissakin pesuaineissa, kunhan vähitellen siirryn luontaistuotteiden käyttäjäksi.

Luin Gretchen Rubinin kirjan Happier at Home, joka on jatkoa ensimmäiselle onnellisuus-kirjalle. Siinä hän keskittyy nimenomaan kodin piiriin, ja pyrkii mm. tekemään omasta kodistaan mahdollisimman viihtyisän. Kirjailija innostuu hurjasti huonetuoksuista, hankkii niitä kotiinsa kymmenittäin ja tekee niistä lopulta suoranaisen asetelman kauniin tarjottimen päälle. Luin juttua silmät pyöreinä. Tavallaan ymmärrän tuoksujen houkutuksen, mutta samalla en voisi olla miettimättä, millä kemikaaleilla esimerkiksi kasteisen niityn tai pikkuleipien tuoksu olisi saatu aikaiseksi. Niinpä tyydyn tuulettamaan säännöllisesti, ja lähinnä poistamaan epätoivottuja hajuja soodalla, jos niitä ilmenee.

Luin silti äskettäin jostakin, että Suomeenkin on vähitellen rantautumassa tuoksusisustaminen. Jos laitatte sanan hakukoneeseen, käy ilmi että ainakin eräs suuri hajustevalmistaja yrittää lanseerata ilmiötä meillekin. En kiellä, etteivätkö tuoksut vaikuttaisi vahvasti alitajuntaamme. Mutta silti ajatus keinotekoisista tuoksuista tuntuu vieraalta. Laitan mieluummin ruusuja maljakkoon ja kuivaan pyykin ulkona narulla, jos tahdon erityisen tuoksuvaa, sen sijaan että sumuttelisin ilmaan jotain keinotekoista.

Entä te? Tykkäättekö kotituoksuista? Käytättekö niitä?

Irti kursailusta

Uusimmassa podcastissa juttelemme Katrin kanssa siitä, miksi välillä puhumme yhtä, mutta kuitenkin toimimme toisin. Selitellään esimerkiksi omia syömisiä muille, tai valitellaan asunnon sotkuisuutta, vaikka oikeasti on ihan siistiä. Tästä lähdimme liikkeelle, mutta puolessa välissä päädyttiin puhumaan siitä, miten mielentila vaikuttaa siihen, kuinka eri tavoilla saman asian voi nähdä.   Tässä jaksossa on myös aika paljon naurua (kun kerron omista siivousfriikkauksistani) ja koska viime kerralla mentiin vähän yliajalla, tällä kertaa jäädään alle 20 minuutin.

Olkaapa hyvät!

Rakastatko jännitystä vai helppoutta?

Uusi podcast on netissä! Tässä jaksossa juttelemme rutiineista. Aihe on hedelmällinen sillä minä tykkään niistä – Katri taas on ikänsä karttanut niitä, joskin viime vuosina alkanut taipua siihen, että tietyissä tilanteissa niistä voi olla iloa.

Katri kiteyttää ohjelmassa rutiinien hyvät ja huonot puolet erittäin hyvin. Oikeastaan kysymys on nimittäin siitä, mitä elämässä eniten arvostaa. Rutiinien paras puoli on se, että ne helpottavat elämää. Ilman rutiineja elämisessä  parasta lienee se, että aina voi elää jännityksessä, koska milloinkaan ei tiedä mitä seuraavaksi tapahtuu. Minä olen aina asettanut helppouden jännityksen edelle, joten en ole nähnyt rutiineja koskaan ongelmana. Päinvastoin – silloin pääsee ajattelemaan vapaasti vaikka tekeekin samalla jotain hyödyllistä.

Ketä varten siivoat?

Kuulutko niihin ihmisiin, jotka siivoavat aina ennen kuin tulee vieraita? Vai annatko kaiken olla entisellään, ilman mitään siisteyspaineita? Taidan itse kuulua jonnekin välimaastoon, mutta kallistun kyllä enemmän siivoojien puolelle. Tosin tunnen ihmisiä myös rennommasta päästä, ja olen kuullut, että jotkut eivät ikinä stressaa kodin järjestyksestä.

Olen miettinyt, miksi yleensä haluan, että kotona on siistiä kun tulee vieraita. Syitä on oikeastaan aika monta. Yksi niistä on se, että mielestäni meillä on kaunista, ja koti on eniten edukseen siivottuna. Lähinnä tämä tarkoittaa sitä, ettei lattialla ole rojua eikä tuolien päälle ole kasattu vaatteita. Toisaalta eteinen ei ole kovin hieno, mutta jos kaikki vaatteet ovat naulakoissa ja lattia tyhjä, sekin näyttää ihan mukiinmenevältä.

Toisaalta pidän siistiä kotia myös kohteliaisuutena vieraita kohtaan. Ajattelen niin, että on mukavampaa käydä vessassa, kun naulassa roikkuu puhdas käsipyyhe, ja että on kiva tarjota syötävää kun keittiössä ei ole röykkiöittäin likaisia astioita. Minusta siivoamiseen käytetty aika ja vaiva on osoitus siitä, että arvostan vieraitani.

Sitten on tietenkin vielä se kolmas syy, että sotkuisen kodin esittely kyllä nolottaa hieman. Ajattelen niin, että jos kutsun vieraita kovin sekaiseen huusholliin, he pitävät minua laiskana, tai ei kovin hyvänä emäntänä. Tai pelkään, että he ajattelevat, että minä en arvosta heitä (koska en ole nähnyt siivoamisen vaivaa). Ja jos ihan raatorehellisiä ollaan, niin ei minua haittaisi, jos vieraat kuvittelisivat meillä aina näyttävän yhtä siistiltä. Kun oikein kaivelen, huomaan myös että jos meillä on sotkuista, pelkään vieraiden ajattelevan, että olen sotkuinen ihminen. Toisaalta vieraissa on eroja. Mitä läheisempi ihminen, sitä vähemmän siivoan, mutta mitä etäisempi vieras, sitä tarkempi olen. Näköjään käsitykseni vaihtelevat joustavasti tilanteen ja ihmisten mukaan.

Toisaalta kun mietin itse, en ole kovin tarkka muiden kodeista. Sellainen ”tavallinen” sotku ei häiritse mitenkään. Eikä isompikaan, jos tiedän ystävän olleen erityisen kiireinen tai sairaana tai jotenkin muuten poikkeustilassa. Sen sijaan huomaan kyllä jossain määrin soveltavani omia standardeja myös muihin: jos minut on erikseen kutsuttu kylään, mutta vastassa on kauhea kaaos, ihmettelen kyllä hieman.

Ketä varten te siivoatte? Ja mistä aloitatte, jos on tulossa yllätysvieraita?

Irti perfektionismista

Uusimmassa Irti turhasta -podcastissa pureudumme Katrin kanssa arjen ekotekoihin ja niihin liittyviin hassuihin ajatusvirheisiin. Tämä äänitys on jatkoa keskustelulle, jota blogeissa on käyty viime aikoina. Itsekin listasin omia valintojani, mutta tällä kertaa näkökulma on uusi. Keskustelemme siitä, miksi ekokeskusteluun hiipii usein negatiivisia sävyjä; syyllistämistä ja syyllistymistä, turhautumista ja selittelyä. Jos aihe kiinnostaa, suosittelen kuuntelemaan. Podcast kestää 20 minuuttia. Olisi myös kiva kuulla kommenteissa, mitä ajatuksia tästä heräsi.

Poistoja

On jälleen aika karsia. Tällä kertaa lähtee pari tavaraa suoraan roskikseen. Toinen tuhoutui käytössä, toinen oli alunperinkin tavaraksi naamioitunut roska.

Eilen kävi selväksi, että pesupallot eivät kestä kuumuutta. Pesin valkoista lakanapyykkiä 90° pesussa nestemäistä pesuainetta käyttäen. Annostelin pesuaineen palloon, mutta kun nostin pyykkejä kuivumaan kävi ilmi, että koneeseen oli jäänyt toinenkin pesupallo. Ja se näytti tältä:

"pallo"

Aivan lytyssä. Pallo oli lyttääntynyt niin pahasti, ettei sitä saanut sormin oiottua. Onko joku muu törmännyt vastaavaan ilmiöön? Ilmeisesti pesuaine pitää kuumissa pesuissa annostella jatkossa asiaankuuluvaan lokeroon. Toisaalta onko vähän omituista, että pesukoneeseen tarkoitettu pallo ei kestä pesua?

Toinen roskiin lentänyt esine oli eräänä talvisena aamuna pyytämättä ja yllättäen ilmestynyt automme tuulilasiin. Kyseessä oli epämääräisesti jääraappaa muistuttava muoviläystäke, joku mainos. Toisin sanoen joku on teettänyt muovilipareen, joka suurella todennäköisyydellä heitetään suoraan roskikseen, ja sitten ujuttanut sen pahaa-aavistamattoman ihmisen yksityisalueelle, ja kaiken päälle tämä joku yrittää vielä samassa yhteydessä mainostaa jotain, mitä en todellakaan tahdo. Ärsyttävää, piittaamatonta ja epäekologista. Vähemmästäkin menee hermot!

Aloin juuri tutkia kyseistä jätettä tarkemmin, en ole aiemmin uhrannut sille tarkempaa silmäystä. Näyttäisi siltä, että kaiken takana on automerkki Nissan, joka on helmikuussa mainostanut jotain malliaan ja koeajoa. Hei Nissan! Onko siistiä käyttää aikaa, rahaa ja luonnonvaroja tavaraan, joka ärsyttää ja joka heitetään roskiin? Tässäpä jälleen kerran esimerkki markkinoinnista, joka ei varsinaisesti paranna brändimielikuvaa.

(Nyt varmaan joku henkilö alkaa huudella, että tämä oli mahtava mainos, koska autosta puuttui jääskraba. Mutta siinä tapauksessa oletan, että olet etelä-eurooppalainen turisti, joka ei ole tottunut pohjoisiin sääolosuhteisiin…)

En ole kynttiläihmisiä

Meni aika monta vuotta, ennen kuin ymmärsin, että en ole kynttiläihmisiä. Pitkään hankin tuikkukuppeja (meillä on niitä kahtakin eri sarjaa) ja aina Ikeassa käydessä täydensin kynttilävarastoja. Mutta lopulta pari vuotta sitten kohtasin tosiasiat ja tunnustin itselleni – en liiemmin välitä kynttilöistä.

Pidän kyllä kynttilöiden valosta. Etenkin pimeinä talvi-iltoina ja joulun aikaan kynttilät luovat kaunista tunnelmaa, josta nautin. Periaatteessa pidän myös tuoksukynttilöiden ideasta. Ongelmana vain on, että en ole löytänyt Suomesta sellaista kynttilän tuoksua, jota haluaisin haistella. Ja vaikka tuikut ovat herttaisia, en vain välitä niistä niin paljon, että rupeaisin sytyttelemään niitä iltaisin. En muista kaivata sitä tunnelmaa niin paljon, että mieleen juolahtaisi ottaa kynttilänjalat esiin.

Poltan kynttilöitä oikeastaan vain jouluisin. Itsenäisyyspäivänä laitan aina pitkät kynttilät ikkunalaudoille. Suhtaudun kynttilänvaloon enemmän koristeena kuin tunnelmanluojana. Saatan koristella illallispöydän tuikuilla siinä vaiheessa, kun illat alkavat hämärtyä ja hieman haaveilen kynttilälyhdystä parvekkeella. Mutta näiden aikojen ulkopuolella ei kynttilöille tule käyttöä. Tuskin muistaisin sytytellä sitä lyhtyäkään.

Tiedän monia ihmisiä, jotka toimivat juuri päinvastoin. Pimeinä aamuina he sytyttävät aamukahvin viereen kynttilän. Iltaisin tuikut kimaltavat heidän kodeissaan niin, että kaikki näyttää salaperäiseltä ja tunnelmalliselta. Oikeastaan minäkin haluaisin olla sellainen, mutta en vain ole. Siksi olen lakannut yrittämästä, ja tyydyn nykytilanteeseen. Juttelin äskettäin yhden ystävän kanssa, joka kuuluu kynttiläheimoon. Hän totesi, että kynttilöitä hän kyllä rakastaa, mutta ei ikinä osta kotiinsa kukkia, vaikka ne ovatkin hänestä kauniita. Minä taas ostan kukkia aika usein, mutta kynttilät pölyttyvät kaapissa. Nauroimme tälle ilmiölle, ja totesimme että meille kannattaa tuoda erilaisia tuliaisia.

Onko  ketään muuta, joka pärjäisi ilman kynttilöitä?

EDIT: Olin jo kirjoittanut ja julkaissut kaiken edellä olevan, ennen kuin rupesin miettimään asiaa tavaranäkökulmasta. Aiemmin meillä on paljon kynttilöitä varastossa, kunnes tajusin asian todellisen laidan, ja lakkasin hamstraamasta niitä. Tällä kulutuksella uusia tarvitsee ostaa ehkä joka toinen vuosi, tai jopa harvemmin. Kynttilänjalkoja ja tuikkukuppeja on niin paljon, että osasta voisin luopua. Alkaa olla siinä ja siinä, vievätkö ne liikaa tilaa. Mutta koska kokonaisuudessaan niiden määrä on siedettävä, en ole ryhtynyt toimiin. Tosin juuri nyt tuli mieleen, että kenties osan sekä kynttilöistä että niiden jaloista voisi siirtää samaan kausisäilytykseen joulukoristeiden kanssa. Täytyypä todella pohtia asiaa uusista näkökulmista!

Mutku se on mun

Tämän aamun Hesarissa oli hauska pieni juttu siitä, miten omistaminen lisää tavaran arvoa silmissämme (HS  D-osa s.2 /24.4.12). Siinä kerrottiin psykologi Dan Arielyn tekemästä kokeesta, jossa opiskelijoiden keskuudessa arvottiin lippuja koripallo-otteluun. Sitten hän kysyi niiltä, jotka olivat jääneet ilman, paljonko he olisivat valmiita maksamaan lipusta. Sopiva hinta asettui n. 170 dollarin tienoille. Sitten hän kysyi liput voittaneilta, paljostako he olisivat valmiita myymään lippunsa. Vastaus oli keskimäärin 2400 dollaria. Lipun omistajat arvioivat omaisuutensa siis noin 14-kertaiseksi sen todelliseen markkinahintaan nähden.

Samassa jutussa mainitaan, että erityisesti asunnon myynti aiheuttaa saman ilmiön. Ei mikään ihme, sillä myynnissähän on koti, eikä pelkkä asunto. Siksi käypä markkinahinta tuntuu myyjästä suorastaan epäoikeudenmukaiselta. Mutta omistusvaikutus aktivoituu minkä tahansa tavaran kohdalla. Ilmiötä voi välttää siten, että ennen kuin lähtee kirpparille tms. myymään tavaroitaan, tekee hieman taustatyötä, mitä vastaavasta tavarasta yleensä pyydetään. Tai pyytää rehelliseksi tunnetun ystävän auttamaan hinnoittelussa. Ja sitten vaan karaisee mielensä kestämään sen tosiasian, että vanha rakas lempipyjama näyttää vieraan silmissä vain kulahtaneelta pyjamalta.