Liian kuluneet vaatteet

Taannoin tuli kommenttiosastolla keskustelua siitä, milloin vaatteet ovat liian kulahtaneet, jotta niitä voisi enää käyttää. Lupasin palata aiheeseen jossain vaiheessa, nyt sitten palaan.

Ensinnäkin merkitystä on sillä, missä vaatteita käytetään. Itse olen tarkin työvaatteista sekä juhlavaatteista. Teen työtä, jossa joudun ajoittain mm. esiintymään ja luennoimaan, ja silloin ei auta olla reikää sukkahousuissa tai tahraa puserossa. Tähän liittyy monta asiaa; on yleisön arvostamista olla asianmukaisesti pukeutunut. Toisaalta ihmiset arvioivat osaamista myös ulkonäön perusteella, joten saa olla aikamoinen guru jotta voisi surutta lompsia paikalle minkä näköisenä tahansa. On myös helpompaa keskittyä töihin, kun tietää ettei ainakaan ulkonäöstä tarvitse stressata. Niinpä työvaatteiden on oltava ehdottomasti ehjiä ja tahrattoman puhtaita eikä lainkaan kulahtaneita. Tämä koskee myös kenkiä ja käsilaukkua. Juhlavaatteissa on sama logiikka, mielestäni asianmukainen pukeutuminen kunnioittaa sekä muita vieraita että juhlaa itsessään.

Sitten on sellainen vaikea kategoria, kuin ”kulunut mutta siisti”. Näiden kanssa onkin välillä vaikeaa. Värit haalistuvat, neuleet nyppyyntyvät ja kankaat kuluvat ohuiksi käytössä. Missä menee se raja, jolloin vaate vielä kelpaa käyttöön? Siistit ja ehjät mutta haalistuneet käyvät minusta hyvin arkikäytössä kotona. Jos väristä selvästi näkee, että se ei enää ole sitä mitä alunperin, en laita vaatetta töihin tai julkisiin tilaisuuksiin. Lähikaupassa kyllä voin asioida ja puistossa käydä. Sama asia noiden muiden kohdalla.

Selviä merkkejä siitä, että vaate on tullut julkisen käyttöikänsä päähän ovat mm:

  • Paidan kaulus tai hihansuut ovat muuttunut eri väriseksi kuin muu osa vaatteesta
  • Tahrat jotka eivät lähde pesussa pois
  • Kulumisesta johtuvat reijät, myös sellainen että kangas on kulunut läpikuultavaksi (auenneet saumat voi korjata)
  • Kellertäväksi muuttunut valkoinen, harmaaksi muuttunut musta, haalistuneet printit
  • Rispaantuneet lahkeet tai hihat
  • Vaatteeseen on tarttunut ummehtunut haju, joka ei hälvene pesussa tai tuulettamalla

Monet pikkuvirheet on onneksi helppo korjata itse, kuten vaikka irronneet napit. Suutari puolestaan saa kengistä ja käsilaukuista kelvolliset, sillä esim. rikkoutuneet vetoketjut voi yleensä vaihtaa ja pohjat uusia. Eli vaatteiden käyttöikää on oikealla hoidolla ja pienillä korjauksilla mahdollista venyttää pitkäänkin.

Omassa kodissaan voi kukin pitää mitä lystää. Esimerkiksi minulla on käytössä velourverkkarit, jotka ovat sekä kulahtaneet että valkoisissa maalitahroissa. Aion luopua niistä jossain vaiheessa, toistaiseksi kuitenkin pidän niitä kotioloissa tyytyväisenä. En tosin lähtisi roskiskatosta kauemmaksi kotoa ne päälläni. Samoin löytyy pari vanhaa neuletta, jotka ovat kelvollisia mökille mutta näyttävät turhan räjähtäneiltä kaupungilla pidettäväksi.

Oikeasti tietysti jokainen saa kaupungillakin pitää juuri niin kulahtaneita vaatteita kuin haluaa. Itse asiassa tarkemmin ajatellen ainoastaan puhtaus on sellainen juttu, jossa mielestäni kanssaihmisilläkin on sanottavansa – likaiset vaatteet ovat aika ällöttäviä kenen päällä tahansa. Mutta mitäpä se minulle kuuluu, jos joku kulkee tuolla reikäisissä housuissa tai kantaa repsahtanutta laukkua. Vaikka saatan kyllä muodostaa muista pukeutumisen perusteella jonkin mielikuvan. Esimerkiksi rikkinäisissä vaatteissa kulkevaa saattaisin pitää joko outona, piittaamattomana tai osaamattomana. Mutta kun omaa mielipidettäni kysyttiin, niin tässä se on. Olen sen verran alistunut yhteiskunnan normeihin, että toivon ettei kukaan luokittele minua vaatteideni perusteella miksikään noista yllämainituista.

Projektia pukkaa

Olen huomannut, että kesäloma aiheuttaa vähän saman ilmiön kuin joulu: maailma pitäisi saada valmiiksi. Tai ainakin oma huusholli. Ero on siinä että jouluaatto on se deadline, mutta kesällä odotukset kohdistuvat lomaan. Että nyt pitäisi tehdä kun kerrankin on aikaa. No joo. Ehkä ei ole pakko kuitenkaan.

Totta silti on, että olen bongannut useampia projekteja, joiden haluaisin etenevän kesän aikana. Vaatteiden kierrätys on yksi ikuisuusprojekti. Ikuisuus tarkoittaa tässä sitä, että homma ei lopu ikinä vaan on jatkuvasti ajankohtainen. Sain tänään vietyä yhden kassillisen vaatteita kierrätykseen ja viime viikolla heitin yhdet loppuun kävellyt kengät roskiin. Setvittävää on edelleen mutta pääsinpä ainakin yhdestä kassista eroon. Lääkekaapin raivaus tuotti toisen pussillisen poistuvaa tavaraa. Vuoden aikana oli kertynyt erinäisiä reseptilääkkeitä, joiden jämät toimitin apteekkiin. Mukana meni pari käsikauppavoidetta, joiden parasta ennen päiväys löytyi vuodelta 2007.

Nyt olen tiedostanut, että komero on aivan järkyttävässä epäjärjestyksessä. Meillä on sellainen perinteinen komero, jonka lattiapinta on noin neliön, seinällä on hyllyt ja katossa tanko. Komero on tupaten täynnä, ja kuten sanottu, kaaoksessa. Näin ei ole suinkaan aina, mutta tilanne on tässä vuoden aikana päässyt käsistä, kun olen sairastellut ym. enkä ole jaksanut pitää järjestystä yllä. Tämä komero on ihan pakko jossain vaiheessa raivata, sillä sieltä ei pian löydä enää yhtään mitään. Kyse on enemmänkin organisoimisesta kuin karsimisesta, mutta tehtävä se on ennemmin tai myöhemmin.

Näiden lisäksi ehdottomalla to do -listalla on jääkaapin sulatus ja pesu. Tämä on siis oikeasti pakko tehdä loman aikana, en kestä niitä tahroja enää yhtään pidempään. Samaan syssyyn voisi pestä myös pakastimen, jotta se olisi syksyä varten valmiina. Huomasin muuten, että sama ohjelma oli myös viime kesänä.

Sitten on kaikenlaista pienempää projektia, yksittäisiä laatikoita siivottavana ja hyllyjä järjestettävänä siellä ja täällä. Kun tässä listaan ja luettelen, alkaa hieman tuskastuttaa, mutta onneksi muistan aina välillä, että kukaan muu ei käske tekemään näitä juuri nyt paitsi minä itse. Omia juttuja ei onneksi ole pakko ottaa vakavasti. Kyllä minä meinaan nuo tehdä, mutta kaikkea ei sentään tarvitse saada kesälomalla valmiiksi.

Minimalistinen maku, minullako?

Muistan aina mainita, että minä en ole minimalisti. Ymmärrän minimalismin niin, että silloin elämästä pyritään karsimaan kaikki ylimääräinen – sillä periaatteella että ylimääräiseksi luokitellaan lähes kaikki mitä ei päivittäin käytetä. Näin ankaran vähentämisen olen aina kokenut itselleni vieraaksi. Mutta olen viime aikoina huomannut, että toinenkin ääripää on olemassa, ja se lienee aika ”normaali” olotila monessa kodissa. Nimittäin käsittämätön tavaroiden paljous.

Monet kodit ovat tupaten täynnä tavaraa. Se näkyy esimerkiksi siten, että kaikki tasot ovat täynnä erilaisia esineitä. On pinoja ja kasoja. Lattioilla on koreja ja säilytyslaatikoita. Pöydillä on tavaroita, hyllyillä on tavaroita, ikkunalaudoilla on tavaroita. Kaapit ja laatikot ovat tupaten täynnä. En tiedä mihin noita kaikkia tavaroita tarvitaan, ja käytetäänkö niitä koskaan. Tämä tuntuu kuitenkin yhtä vieraalta kuin askeettisuuskin. Jos vertaan omaa kotiani tällaiseen, oma tyyli alkaa yllättäen vaikuttaa minimalistiselta. Yritän nimittäin pitää tasot tyhjinä, ja jos jotain täytyy säilyttää esim. hyllyllä, laitan tavarat mahdollisuuksien mukaan koriin tai tarjottimelle, koska se on visuaalisesti selkeämpää eivätkä tavarat pääse ”karkailemaan” yhtä helposti.

Ehkä kyse on myös sisustustyylistä. Välillä näen esimerkiksi blogeissa sellaisia visuaalisia sekamelskoja, että silmissä vilisee. Sellainen pelkistys, jossa kaikki on valkoista tai harmaata ja huonekalut tiukasti tietyn tyylisiä tuntuu kylmältä ja persoonattomalta. Mutta en myöskään kestä sellaista visuaalista runsautta, mikä koostuu monista eri väreistä, lukuisista printeistä, kuviollisista tapeteista ja tilpehööristä pitkin hyllyjä, vaikka kokonaisuus olisi kuinka harkittu. Itse pidän sisustuksessakin selkeydestä. Väriä saa olla, mutta ei kaikkea sekaisin. Koriste-esineitäkin meillä on, mutta ei kasoittain.

Tästä voi siis vetää johtopäätöksen, että minimalismikin on varsin suhteellinen käsite. Riippuu ihan siitä mihin vertaa. Samoin sisustustyylit – olen kuvitellut meillä olevan runsasta kun sohva on raidallinen ja perinteinen vitriinikin löytyy. Mutta lähempää tarkasteltuna tässäkin ollaan siinä kultaisella keskitiellä. Tuntuu että sieltä löydän itseni muutenkin useimmiten – tylsää ehkä, mutta toimivaa.

Luovuin utopiasta ja tilasin kaapit

Halusin uudet kaapit, ja nyt sellaiset on tilattu. Itse tilaaminen oli paljon helpompi juttu, kuin se ajatusprosessi, mikä piti käydä läpi ennen kuin tiesi mitä tilaa.

Ensimmäisenä oli otettava kantaa omiin mielikuviin. Kuten aiemmin kirjoitin, näin itseni jotenkin minimalistisempana kuin olinkaan ja haaveilin jopa kaappitilan vähentämisestä. Samaan aikaan mielessä siinsi kuvia makuuhuoneen sisutuksesta joskus tulevaisuudessa. Mielessä oli tarkentumattomia ideoita viihtyisästä lukusopesta, ehkä nojatuolista ja pikkupiirongista. Siinä olisi ihana lueskella hyviä kirjoja ja napostella pikkuleipiä kauniilta tarjottimelta tunnelmallisessa ympäristössä.

Onneksi jossain vaiheessa palasin todellisuuteen. Idea kuvatun kaltaisesta lukuhetkestä on silkkaa utopiaa, enkä muutenkaan koskaan vietä aikaa makuuhuoneessa vain oleskellakseni. Meillä on sitä varten viihtyisä olohuone! Jossa sitä paitsi on jo niitä nojatuoleja ja paikkoja pikkuleipätarjottimille, sikäli kun sellaiselle koskaan tarjoutuisi tilaisuutta. Päinvastoin – on sittenkin loogisinta ja järkevää sijoittaa kaapit sinne, missä niitä tarvitaan ja niille on tilaa. Eli makuuhuoneeseen, jossa vaatteita puetaan ja jossa ei tarvita tilaa muuhun.

Kaappien koko ratkesi lopulta samanlaisilla järkiperusteilla. Mitattiin kuinka isot kaapit huoneeseen mahtuu ilman, että kulkeminen vaikeutuu tai tila muuttuu ahtaaksi. Sitten tilattiin täsmälleen sen kokoiset kaapit. Kun noista epärealistisista mielikuvista oli vapautunut, tämä päätös oli helppo. Hankitaan säilytystilaa niin paljon kuin huoneeseen järkevästi sopii, mutta ei tungeta tilaa aivan äärimmilleen. Jos jossain vaiheessa tavarat eivät enää mahdukaan, sitten karsitaan. Tämä ratkaisu oli myös puolison mielestä ok. Rupesin myös realistiksi omien vaatemäärieni suhteen. Vaikka tavoitteena onkin luopua kaikesta turhasta, en oikeasti olisi valmis rajaamaan vaatemäärää esimerkiksi puoleen nykyisestä. Tilaa on siis oltava, ja sillä siisti.

Yllättävän paljon päänvaivaa tuotti lopulta kaappien sisusten suunnittelu. Koska kerrankin pääsin alusta asti päättämään, halusin tietysti optimoida hylly-, kori- ja tankoratkaisut. Päädyin siihen, että mittasin paljonko esimerkiksi tankometrejä on nykyisellään ja mietin sitten, miten sama määrä kannattaisi sijoittaa uuteen kaappiin. Sama juttu korien ja hyllyjen suhteen. Metrimääräisesti tilaa pitäisi olla uusissa kaapeissa suunnilleen yhtä paljon kuin ennenkin, mutta hiukan silti jännittää. Joudutaanko kuitenkin jostain päästä vähentämään? Voi olla että joudutaan, tosin se ei ole katastrofi, sillä kuten sanottu vaattetta riittää.

Nyt olisi päästävä vanhoista kaapeista asiallisesti eroon. Kahdelle vanhalle Ikean lipastolle on jo ilmoittautunut ottaja. Toisesta vanhasta kaapista rakennetaan ja tuunataan uusi, pienempi versio. Sille isoimmalle pitäisi jostain löytää ottaja. En edes halua kaapista rahaa, kunhan vain joku tulisi ja veisi pois. Ottaako kierrätyskeskus vastaan esimerkiksi pelkät liukuovet? Näissä olisi isot peilit ja täysin toimivat mekanismit. Siltä varalta, ettei kukaan halua koko kaappia itselleen.

Rikosseuraamuslaitos

Jos viettää yhden päivän sairaalan päivystyksessä, näkee kaikenlaista porukkaa. Päivystys on muutenkin mielenkiintoinen paikka. Siellä asiat etenevät omassa vääjäämättömässä järjestyksessä, eikä potilaalla ole siihen juuri nokan koputtamista. Mikä on vain hyvä asia, koska oletan, että systeemi on järjestetty mahdollisimman toimivaksi ja tähtää mahdollisimman monen ihmisen henkiinjäämiseen. Käytännössä se tarkoittaa odottelua tunti toisensa perään, joten siinä ehtii nähdä kaikenlaista kulkijaa.

Kiinnitin huomiota eilen siellä istuskellessani nuoreen mieheen, joka jutteli kahden bussikuskin kanssa. Tai ensin tulkitsin heidät vaatetuksen perusteella poliiseiksi, sitten bussikuskeiksi, mutta molemmat arvaukset tuntuivat jotenkin vääriltä. Ennen kuin toinen nousi, ja selässä luki rikosseuraamuslaitos. Eivät ne olleetkaan kavereita, vaan nuoren miehen saattajia, tai siis suomeksi sanottuna vartijoita. Jäin miettimään miten merkillisesti asioita voi suomeksi ilmaista. Kuten nyt tuo rikosseuraamuslaitos, joka hämäsi ainakin minua sen verran, että piti ihan keskittyä miettimään mikä pulju oikein on kyseessä.

Aloin pohtia, puhutaanko nykyään enää siivoojista. Löysin sellaisen tutkintonimikkeen, kuin toimitilahuoltaja, mutta vaikutti siltä, että kyseessä on siivojan tai talkkarin työ. Kun selaa erilaisia ammattikoulujen nettisivuja, tulee vastaan muitankin samanlaisia. On esimerkiksi matkailupalvelujen tuottaja, joka kuvauksen mukaan on suomeksi matkaopas. Tai miltä kuulostaa kotityö- ja puhdistuspalvelujen perustutkinto? Puhdistuspalvelut kuulostavat kyllä epäilyttävästi siivoamiselta. Ja mitä eroa mahtaa olla siivoojalla ja siistijällä? Siistiminen on on minusta sellaista kevyttä järjestelyä, eli onko niin että siistijä ei pese lattioita? Hämärää.

Noh, lähinnä tämä pohdiskelu johtuu siitä, että kuten ehkä postaustahdista on saattanut päätellä, energiaa ei ole viime aikoina riittänyt blogiin asti. Se harmittaa minuakin, mutta näin tämä joskus menee. Toivottavasti taas pian uuteen nousuun! (Ensi viikoksi tosin on postaus luvassa, nimittäin jääkaapista paljastui katastrofi. Palataan siihen.)

Viikon vinkit: avokadoja, muovikasseja, pölynimuridirektiivi ja kirjavinkki

Tässäpä taas linkkivinkkejä, kuten lupasin. Ensimmäisenä hämmästyttävä avokadon kypsennysohje. Tämä olisi tullut viime viikolla tarpeeseen, kun ostin avokadoja jotka osoittautuivat raaoiksi. Inhoa raakoja avokadoja, niistä ei voi tehdä mitään. Mutta ensi kerralla pistän liian raa’at ohjeen mukaisesti uuniin! (Iltasanomat)

Juuri kun kirjoitin muovikasseista, luin YLEn sivuilta uutisen, että facebookissa leviää muovikassiton marraskuu. (Vai linkitinkö tämän jo kertaalleen? Viime viikkojen kuormitus näkyy muistin pätkimisenä.) Luin jostakin – kenties Kemikaalicocktailista – että itse asiassa mikä tahansa kassi on hyvä, kun sen ottaa kotoa mukaan. Hyvä periaate minusta.

Ehditkö sinäkin närkästyä EU:n typerästä pölynimuridirektiivistä?  Minä kerkesin, kunnes luin Hesarin jutun ja tulin taas järkiini. EU aikoo siis kieltää sellaisten imureiden myynnin, joiden liitäntäteho on yli 1600 wattia. Äkkiseltään se kuulostaa siltä, että kunnolla imuroivat koneet aiotaan kieltää. Todellisuudessa imuteho ja liitäntäteho eivät automaattisesti korreloi keskenään. Tosiasiassa EU on siis kieltämässä turhaa energiankulutusta ja kuluttajien huijaamista. Jälleen hyvä esimerkki jutusta, jossa toimittajakin johtaa kuluttajaa harhaan, jos ei ole kunnolla perehtynyt asioihin.

Kun kyselin kirjavinkkejä, joku mainitsi että Laura Honkasalolta on tulossa nuukailukirja. Helsingin Uutiset kertoo aiheesta enemmän.

 

Kaupan merkit, laatua vai ei?

Välillä ostopäätöstä tehdessä on todella vaikea arvioida, millainen jonkin vaatteen laatu tulee olemaan. Tämä tuli mieleen kun vertailin kaksia sisähousuja, jotka olin ostanut lapselle joskus viime keväänä. Molemmat olivat puuvillaista ”college”kangasta. Toiset ostin Seppälästä, toiset Sokoksesta. Sokoksen housut ovat kaupan omaa House-mallistoa. En enää yhtään muista mitä nuo maksoivat, mutta eivät kovin paljon. Molempia on pidetty ja pesty yhtä paljon ja samoissa olosuhteissa.

On hämmästyttävää, miten suuri ero vaatteiden kunnossa on nyt. Seppälän housut ovat kuluneet aivan nyppyisiksi, ja ne ovat muutenkin varsin nuhjuisen näköiset. Sokoksen housuista on pudonnut yksi koristetimantti, muuten ne ovat edelleen aivan priimat. Sokoksen housut menevät sujuvasti siihen saakka, kunnes lapsi kasvaa niistä ulos. Seppälän housut on jo hyvän aikaa sitten siirretty ns. rönttövaatteeksi.

Minua yllättää tässä se, että olisin etukäteen arvioinut, ettei kaupan oma merkki ole kovin laadukas, etenkin kun housut taisivat vielä olla jostain alekorista. Seppälästä en ole varmaan lähes 20 vuoteen ostanut itselleni mitään, mutta mielikuva oli edullisista mutta kohtuullisen laadukkaista vaatteista. Molemmat käsitykset osoittautuivat vääriksi.

Kaupan omat merkit ovat vaikeita arvioida, koska kokemukseni mukaan niiden laatu heittelee kovasti. Esimerkiksi Stockalla on paljon omia merkkejä, joita liike myös markkinoi ahkerasti. Olen joskus saanut laadukasta, joskus keskilaatuista ja ainakin kerran eräs vaate jäi ostamatta, koska todellisuus oli niin kaukana mainoskuvasta. Mitä vaan voi siis saada, ainakaan minulla ei ole oikein käsitystä siitä, mitkä merkit ovat yleisesti ottaen hyviä ja mitä kannattaa kiertää kaukaa.

Mitä mieltä olette kaupan omista merkeistä? Onko tiedossa jotain merkkejä, joissa olisi säännönmukaisesti hyvä hinta-laatu -suhde? Kaikki kokemukset kiinnostavat, tervetuloa kommentoimaan.

Vieraskoreudesta

Minä myönnän. Olen vieraskorea.  Siivoan aina ennen kuin meille tulee vierata, ja mitä isommat juhlat sitä tarkemmin jynssään. Katrilta olen oppinut, että on olemassa ihmisiä, joita eivät pölyt nurkissa häiritse, vaikka vieraaksi tulisi kuka. Itse en kuulu heihin, vaikka tietysti vähentäähän se paineita jos pystyy olemaan välittämättä.

Tieto vieraista saa kyllä hyvin vauhtia erinäisiin kodinparannusprojekteihini. Hyvä esimerkki on parveke. Laitoin viikonloppuna sen ns. talvikuntoon: kaivoin laatikoista kuihtuneet kesäkukat pois ja siirsin kesää ulkona viettäneet huonekasvit takaisin sisätiloihin. Istutin parvekelaatikoihin kanervia ja hopealankaa, ja täydensin koko komeuden jäkälillä. Olin niin tehokas, että kuskasin vintille saakka kesällä käytössä olleet kukkapylväät ja lakaisin lattialta roskat pois. Vaikutelma on oikein kiva ja viihtyisä, vaikka itse sanonkin. Suunnittelin jopa sellaista, että asentaisin jouluvalot jo tällä viikolla paikalleen. Eihän niitä tarvitse laittaa päälle vielä, mutta urakka voisi olla miellyttävämpi ilman lunta ja pakkasta. Nehän voi laittaa päälle vasta marraskuussa.

Moni naapuri on tietysti ehtinyt hoitaa kanervansa jo pari viikkoa sitten, mutta naapurikilpailu ei ole yhtään niin tehokasta kuin vanha kunnon vieraskoreus. Mikäli niitä pippaloita ei olisi tiedossa, olisivat  kuihtuneet lobeliat saaneet heilua hiljaa tuulessa edelleen. Mutta kun pian on taas paljon vieraita tulossa, motivaationi saada parveke edustuskuntoon kasvoi huomattavasti. Tiedän, että tällä viikolla tulen puunaamaan kotia muutenkin tarkemmin kuin yleensä, mutta en raivopäänä vaan hyvällä fiiliksellä. Oletan, että kaikki arvaavat, ettei meillä yleensä näytä ihan niin siistiltä. Siitä huolimatta tulen mahdottoman hyvälle tuulelle ajatellessani, miten hienoa meillä on kun juhlat alkavat. Luulen, että jos en innostuisi tuosta ajatuksesta niin kovasti, jäisi siivoaminenkin vähemmälle.

Onko lukijoissa vieraskoreita? Siivoatteko ennen vieraita?

Tyhjän tilan hämäys

Oletteko huomanneet, että tavaran raivaamiseen ja organisointiin keskittyvissä kirjoissa olevat kuvat ovat usein todella epärealistisia? Eivät ne vastaa todellisuutta.

Näissä kirjoissa ja myös aihetta käsittelevissä lehtijutuissa on sama ongelma, kuin laihdutusta ja kiinteytymistä käsittelevissä jutuissa. Niissä on mallina ihminen, joka ei suinkaan ole toteuttanut kuvailtua kolmen kuukauden ohjelmaa, ja sitten yks kaks alkanut näyttää fitness-mallilta. Niissä on mallina ihminen, jonka ammattina on näyttää hoikalta ja kiinteältä, ja hän on käyttänyt lopputuloksen saavuttamiseksi aikaa yleensä jo vuosia. Lukija ei välttämättä tule sitä ajatelleeksi ja saattaa kuvitella, että hänkin alkaa muistuttaa kuvan mallia, kun vain noudattaa lehden tai kirjan ohjeita. Tämä sama harha koskee niitä juttuja, joissa annetaan vinkkejä tavaroiden raivaamiseksi ja kuvituksena on minimalistinen koti. Jos on vuosikausia haalinut tavaraa, ei koti muutu avaraksi selkeyden tyyssijaksi yhdessä yössä.

Minusta on vähän arveluttavaa esittää sellaista kuvaa, että normaalissa kaapissa vaatteet roikkuvat niin väljästi, että tuuli pääsee niitä heiluttelemaan. Jos olet minimalisti, tämä ehkä on mahdollista. Me muut laitamme kaappeihimme niin paljon tavaraa kuin niihin mahtuu. Tämä aihe tuli mieleen kun selasin yhtä amerikkalaista organisointiopasta. Siinä oli piirroskuvin havainnollistettu, miten kaapit ja komerot kannattaisi järjestää. Kaikki näytti suorastaan seesteiseltä. Vaatteet roikkuivat väljästi, hyllyn päällä oli yksi käsilaukku. Kaunista, vaan ei uskottavaa. En tiedä ketään, jonka vaatekaapissa roikkuisi neljä vaatetta.   Tuollainen on lukijan huijaamista.

Pätevän organisoinnin ja raivaamisen ydin on siinä, miten sopiva määrä tavaraa asetellaan käytettävissä oleviin säilytystiloihin. Säilyttää voi tietysti tyhjääkin, mutta minusta on älytöntä pitää kaappia tahallaan puolityhjänä, kun jokaisesta asuinneliöstä joutuu kuitenkin maksamaan. Jos koko kaikkea säilytystilaa ei tarvita, olisi fiksumpaa vaihtaa kaappi pienempään ja ottaa ylijäänyt tila muuhun käyttöön. Olen yhtä mieltä siitä, että komeroita ei kannata tunkea niin täyteen, ettei niistä saa enää ulos mitään purkamatta ensin puolia pois, mutta kohtuus kaikessa. Katsokaa huviksenne seuraavan kerran, onko lehtien ja kirjojen kuvitus realistinen vai ei. Totuudenmukaisempia ovat ammattiraivaajien ennen ja jälkeen -kuvat.

Ystävämyynnin houkutus

Meidän lähellä on eräs naistenvaatteiden maahantuontiliike, joka järjestää muutaman kerran vuodessa ns. ystävämyyntejä. Se tarkoittaa, että silloin myydään mallikappaleet pois normaalia edullisemmalla hinnalla. Olen nyt kaksi päivää taistellut kyseisen ystävämyynnin houkutusta vastaan.

Syitä olla menemättä on runsaasti: en ensinnäkään tarvitse akuutisti mitään vaatetta. Vaatekaapin muodonmuutosprosessi on edelleen kesken, enkä halua tehdä mitään satunnaisostoksia. Sitä paitsi inventaario osoitti, että vaatteita todellakin riittää jo ennestään. Mutta vielä suurempi syy on se, että tuolla myytävät vaatteet eivät yleensä ole yhtään minun tyylisiäni. Olen silloin tällöin ostanut sieltä kyllä ihan onnistuneestikin, mutta useimmiten värit ovat minulle liian murrettuja ja mallit liian koristeellisia. Vaatteet eivät ole laadultaan huippuluokkaa – ihan ok kyllä mutta ei mitään superia. Hintataso on kohtuullinen, muttei  poikkeuksellisen halpa.

On ihan hullua, että hyviä syitä jättää tämä kerta väliin on noin paljon, ja silti epäröin. Entä jos siellä tällä kertaa olisikin joku mahtava löytö hirveän halvalla? Entä jos en nyt mene, sittenhän jään sitä vaatetta ilman?! Ja se on sentään ystävämyynti, eikä seuraavaa kertaa tule ennen kuin monen kuukauden päästä. Tämä on ikäänkuin ainoa mahdollisuus. Järjellä ajatellen mikään edellä mainituista asioista ei tietenkään ole totta, vaan ainoastaan mieleni kehittelemiä ajatuksia. Toisin sanoen tiedän että liikkeeseen meneminen olisi ajanhukkaa, ja vaikka jotain löytäisinkin en tarvitse sitä, joten tuolloin tulisi myös rahanhukka. Silti tuntuu siltä, että ehkä kuitekin pitäisi.

Luulen, että ystävämyyntien suosio perustuu juuri tuohon ainutkertaisuuden tunteeseen. Jos et osta nyt, tilaisuus ei toistu. Tuo potentiaalinen menetyksen pelko on näköjään niin vahva, että vaikka etukäteen tiedän, etten luultavasti löytäisi liikkeestä mitään, en silti meinaa uskoa järkeäni. Tavaratalojen puolivuosittain toistuvissa alekampanjoissa on vähän sama logiikka: jos et nyt mene, seuraava kerta tulee vasta kuuden kuukauden päästä, ja ei ole takeita mitä silloin on myynnissä. Näköjään minun on turha yrittää taistella tätä vastaan millään järkiargumenteilla. Helpompaa on tehdä päätös että en vain mene sinne, piste.

Mitä mieltä olette ystävämyynneistä?