Oletko aloittaja vai lopettaja?

Kuuntelen parhaillaan äänikirjaversiona Gretchen Rubinin Better Than Before -kirjaa. Rubin kirjoittaa siitä, miten pystymme muuttamaan ja opettelemaan tapoja, joita meillä on. Kirja on varsin mielenkiintoinen, ei erityisen tieteellinen vaan enemmänkin ”tavalliselle tallaajalle” kirjoitettu. Törmäsin kirjassa mielenkiintoiseen konseptiin: aloittajiin ja lopettajiin.

Rubin pohtii, että osa meistä on enemmän aloittajia, osa taas lopettajia. Lopettajat haluavat käyttää tavarat ja tuotteet loppuun. He puristavat hammastahnatuubista viimeisetkin pisarat ja huuhtelevat sampoopullot tyhjiksi ennen kuin heittävät ne roskiin. Lopettaja tykkää siitä, kun jokin esine tulee selkeästi tiensä päähän. Aloittaja taas on innoissaan, kun saa kokeilla uutta, avata vaikka uudenlaisen sampoon. Aloittajaa ei haittaa, että hyllyssä on monta samaa tekevää tuotetta yhtä aikaa auki. Lopettaja nauttii siitä että saa asiat ja projektit valmiiksi ja päätökseen, aloittaja taas nauttii uuden projektin alkuhuumasta ja kokeilun ilosta.

Rubin kertoo itse olevansa lopettaja, ja niin olen minäkin. Tunnistin välittömästi samat fiilikset siitä, miten hauskaa on kun jokin kuluu loppuun. En halua aukoa uusia pakkauksia, ennen kuin vanhat on kulutettu loppuun. Puoliso tuntuu olevan pikemminkin aloittaja. Nytkin meillä on kaksi samanlaista sinappipurkkia auki jääkaapissa. Tämä käy jossain määrin hermoilleni, puolisoa se ei haittaa. Samoin hän on ihmetellyt, miksi vanhat leivät pitää syödä ensin pois, jos kaapista löytyy tuorettakin – tuorehan maistuu paremmalta, eikä ole enää niin tuoretta sitten, kun vanhemmat on saatu loppuun. Oletan, että lopettajat ymmärtävät automaattisesti miksi.

Rubin pohtii myös, että toiset tuntevat enemmän vetoa yksinkertaisuuteen, toiset taas nauttivat runsaudesta. Arvelen, että yksinkertaisen ystävät ovat enemmän kallellaan minimalismiin, sillä he pitävät siitä, ettei vaihtoehtoja ole loputtomasti. Runsauden ystävät puolestaan pitävät siitä, että valinnanmahdollisuuksia on paljon, he pitävät visuaalisesta monimuotoisuudesta eivätkä oletettavasti ahdistu siitä, että tavaroita on paljon.

Tätä ei kirjassa erikseen käsitelty, mutta jäin miettimään, ovatko lopettajat usein myös yksinkertaistajia, ja aloittajat runsailijoita. Ainakin nuo tendenssit tukevat toisiaan. Jos aloittajat haluavat kokeilla uusia tuotteita, ne vanhat jäävät tietenkin sinne hyllyyn tuomaan runsautta. Ja jos taas tavoitteena on saada kaikki loppuun ennen kuin hankitaan uutta, niin ympäristö pysyy väistämättä yksinkertaisempana.

Mitä mieltä olette? Kumpaan ryhmään kuulutte, vai oletteko kenties jossain puolessa välissä?

Viikon vinkit 27/2013: Säilytystä, lemmikkejä ja tahranpoistoa

Gretchen Rubinilla on motto, jonka mukaan kaikki näyttää paremmalta tarjottimella. En rupea kiistämään, sen sijaan laajentaisin ajatuksen koskemaan myös koreja. Katsokaa vaikka tätä! Modeemi korissa näyttää paljon siistimmältä kuin modeemi lattialla. (Neuloo ja purkautuu -blogi)

Minulla ei ole lemmikkejä, mutta Ilta-Sanomien lista lemmikin ensiapulaukusta vaikuttaa aika kattavalta ja perusteelliselta. Jutussa keskitytään erityisesti kesän vaaroihin.

En muista, olenko koskaan joutunut irrottamaan huulipunaa vaatteista. Kangaisista serveteistä se lähtee, jos servetti laitetaan likoamaan pesuaineeseen yön yli, ja pestään sitten valkaisuainetta sisältävällä pesuaineella (servettini ovat valkoisia juuri siksi, että ne voi  tarpeen vaatiessa vaikka uittaa kloritessa). Tässä jutussa kuitenkin luetellaan lukuisia vaihtoehtoisia puhdistusaineita ja -menetelmiä. En menisi niiden toimivuudesta takuuseen, sillä keinovalikoima vaikuttaa aika hurjalta. Mutta jos joku on kokeillut, niin kertokaa ihmeessä kommenttiosastolla!  (MTV3)

Tuoksuva koti

Asuessani USAssa kävi selväksi, että amerikkalaiset rakastavat hajustaa kotiaan. Kaikessa oli jokin tuoksu: pesuaineisssa, puhdistusaineissa, kynttilöissä, kosmetiikassa ja kutakuinkin kaikessa mahdollisessa. Esimerkiksi pyykinpesussa tuntui olennaisinta olevan se, että vaatteisiin tarttuisi prosessissa mahdollisimman vahva, teollinen haju. Pesuaineet olivat hajustettuja, huuhteluaineet samoin, ja kaiken kruunasi kuivausrumpuun laitettava liina, jonka tehtävä oli poistaa sähköisyyttä – ja hajustaa vaatteita.

Tämä tuoksujen kakofonia hämmensi aluksi pohjoismaiseen neutraaliuuteen tottunutta ihmistä. Itse kun olen aina pyrkinyt siihen, ettei pyykki tuoksuisi yhtään miltään. Valitsen kaikessa tuoksuttoman vaihtoehdon. En ole koskaan käyttänyt tuoksukynttilöitä (enkä paljon muitakaan), en suitsukkeita enkä huonetuoksuja. Kerran ostin vessaan sellaisen pussukan, jossa oli jotain tuoksupalleroita sisällä, mutta eipä sitä juuri huomannut. Ainoa poikkeus on sellaiset vanhanaikaiset laventelipussukat liinavaatekaapissa. Niitä on joskus ollut, mutta niissä on sisällä vain kuivattua laventelia, ei mitään teollista.

Luulen, että tuoksuasiat ovat pitkälti maku- ja mielikuvakysymyksiä. Esimerkiksi amerikkalaiset selvästi pitävät voimakkaan hajuisia pesuaineita raikkaina, kun taas minusta sama haju on tunkkainen. Olen pitänyt monissa tuotteissa hajua lähinnä välttämättömänä pahana, kunnes olen löytänyt joko hajuttoman tai hyväntuoksuisen version. Hyvä esimerkki on WC:n pesuaine, joiden hajua olen aina inhonnut merkistä riippumatta, kunnes ostin Methodia, jossa olikin yllättäen aivan miellyttävä haju. Luulen, että sama ilmiö tulee vastaan muissakin pesuaineissa, kunhan vähitellen siirryn luontaistuotteiden käyttäjäksi.

Luin Gretchen Rubinin kirjan Happier at Home, joka on jatkoa ensimmäiselle onnellisuus-kirjalle. Siinä hän keskittyy nimenomaan kodin piiriin, ja pyrkii mm. tekemään omasta kodistaan mahdollisimman viihtyisän. Kirjailija innostuu hurjasti huonetuoksuista, hankkii niitä kotiinsa kymmenittäin ja tekee niistä lopulta suoranaisen asetelman kauniin tarjottimen päälle. Luin juttua silmät pyöreinä. Tavallaan ymmärrän tuoksujen houkutuksen, mutta samalla en voisi olla miettimättä, millä kemikaaleilla esimerkiksi kasteisen niityn tai pikkuleipien tuoksu olisi saatu aikaiseksi. Niinpä tyydyn tuulettamaan säännöllisesti, ja lähinnä poistamaan epätoivottuja hajuja soodalla, jos niitä ilmenee.

Luin silti äskettäin jostakin, että Suomeenkin on vähitellen rantautumassa tuoksusisustaminen. Jos laitatte sanan hakukoneeseen, käy ilmi että ainakin eräs suuri hajustevalmistaja yrittää lanseerata ilmiötä meillekin. En kiellä, etteivätkö tuoksut vaikuttaisi vahvasti alitajuntaamme. Mutta silti ajatus keinotekoisista tuoksuista tuntuu vieraalta. Laitan mieluummin ruusuja maljakkoon ja kuivaan pyykin ulkona narulla, jos tahdon erityisen tuoksuvaa, sen sijaan että sumuttelisin ilmaan jotain keinotekoista.

Entä te? Tykkäättekö kotituoksuista? Käytättekö niitä?

Millainen shoppailija olet?

Tässäpä vaihtelua arkistointiasioihin. Gretchen Rubin analysoi shoppailukäyttäytymistä kirjassaan The Happiness Project. Toiset meistä ovat yliostajia, toiset taas aliostajia. Mutta eroja on myös siinä, miten nopeasti tekee ostopäätöksensä. Hyödyn maksimoijat (maximisers) ovat niitä, jotka tekevät vertailuja kauppojen ja tuotteiden välillä, etsivät tietoa ja hakevat käyttäjäkokemuksia. Sen sijaan sopivaan tyytyjät (satisficers) ostavat ensimmäisen vastaan tulevan tuotteen, joka riittävällä tasolla vastaa heidän kriteerejään.

Maksimoinnin hyvä puoli on se, ettei tule ostettua sikaa säkissä. Huolellinen hintavertailu varmistaa myös sen, ettei maksimoija maksa koskaan liikaa. Kääntöpuolena on se, että tällä systeemillä päätöksenteko voi pitkittyä, jos vertailua ja tiedonhakua ei malta jossain vaiheessa jättää kesken. Maksimoijat ovat niitä ihmisiä, jotka eivät koskaan voi ostaa esim. vaatetta ensimmäisestä kaupasta, johon menevät. Se on mahdotonta, sillä viereisessähän saattaisi olla vielä jotain parempaa.

Sopivaan tyytyjät ovat tehokkaita shoppailussa, sillä he eivät aikaile tehdä päätöksiä vaan ostavat ensimmäiset sopivat. Tietenkin hätiköinnillä voi olla se hinta, että viereisestä liikkeestä olisi saattanut saada saman halvemmalla. Toisaalta tämä harvoin häiritsee tyytyjiä, sillä he eivät koskaan mene siihen seuraavaan kauppaan saakka… Tyytyjät eivät ehkä tee niin hyviä diilejä kuin maksimoijat, mutta he eivät yleensä stressaa ostoksen jälkeen sitä, olisiko jostain mahtanut löytyä vielä parempi.

Minä olen ehdottomasti sopivaan tyytyjä, lähinnä siitä syystä että inhoan shoppailua. Kaupoissa kulkeminen on mielestäni rasittavaa, joten yleensä ostan heti, jos vastaan tule se mitä etsin. Se mahdollisesti halvemman hinnan erotus on se, mitä olen valmis maksamaan siitä mukavuudesta, ettei tarvitse kävellä enää yhtään pidemmälle. Onneksi netti mahdollistaa nykyisin hintojen ja ominaisuuksien helpomman vertailun.

Tämä jaottelu on ehdottoman epätieteellinen, mutta mielestäni aika hauska. Ihmiset yleensä tunnistavat itsensä helposti jompaan kumpaan ryhmään. Molemmissa on sitä paitsi puolensa.