Joskus elämässä tulee erikoisia käänteitä, enkä viikko sitten olisi osannut arvata, miten tässkin lopulta kävisi. Viimeksihän jäätiin siihen, että olin hakenut kirpparikassin, lajitellut kaikki vaatteet lukuisiin eri pinoihin ja lopulta onnistunut seulomaan erilleen myytäväksi menevät ja säilytettävät. Tähän kaikkeen olin saanut kulumaan pari tuntia, ja tarkoituksena oli selvittää, mitä yhteen kirpparirupeamaan menee aikaa.
Tämä suunnitelma meni parin yllätyskäänteen takia kuitenkin ihan myttyyn. Kävi nimittäin ilmi, että sen sukulaisvauvan vanhemmat olivatkin kiinnostuneet kaikista meidän kirppikselle menevistä vaatteista. En ollut hienotunteisuuttani tullut niitä heille tarjonneeksi, sillä joukossa oli myös pikkuviallisia ja varsin kuluneita, sekä sellaisia kokoja, jotka olisivat vauvalle sopivia vasta pitkän ajan päästä. Olin varovainen, sillä en itse missään nimessä haluaisi ikeakassikaupalla vanhoja vaatteita riesoikseni. Siksi olin noukkinut läjistä vain sievimmät ja hyväkuntoisimmat vaatteet vauvalle lahjoitettavaksi. Pian kuitenkin valkeni, että he ottivat iloisesti yli 90% vaatteista, eikä minulle jäänyt lopulta kuin pieni pino ”kelpaamattomia”. Tilanne oli siis yhdessä hujauksessa kiepahtanut päälaelleen, ja yhtäkkiä minulla olikin kirppisvuoro, muttei juuri mitään myytävää.
Onneksi tämäkin ongelma ratkesi, sillä lähipiiristä löytyi tuttava, joka tarjoutui ottamaan myyntivuoron itselleen. Lähetin meiliä Ipanaiseen ja ilmoitin myyjän yhteystietojen vaihtuneen. Sitten kävin radikaalisti kutistuneen pinon uudestaan läpi. Erotin joukosta vielä kaksi mekkoa myöhempää tarkoitusta varten ja viskasin kolme ikuisuustahraista bodya roskiin. Loput n. 10 vaatekappaletta silitin huolellisesti kassin pohjalle, kiikutin kassin myyntivuoron uudelle haltijalle, joka puolestaan maksoi minulle ennakkomaksun, jonka olin jo tilittänyt, ja kävelin kotiin keventynein askelin. Olin yhtäkkiä päässyt eroon sekä myytävästä tavarasta että myyntivuorosta.
Olen vähän hidas mukautumaan omien suunnitelmien äkillisiin muutoksiin, joten näiden nopeiden käänteiden jälkeen olin hetken hämmennyksissäni, että mitäs tässä oikein tapahtui. Sitten tajusin stressin poksahtaneen taivaan tuuliin, ja ymmärsin saaneeni tälle viikolle monta tuntia vapaata aikaa. Edessä oleva iso silitys- ja pakkausurakka oli haihtunut kuin savuna ilmaan, enkä menettänyt edes ennakkomaksua. Kaiken kukkuraksi tiesin lahjoittamieni vaatteiden menneen ns. hyvään kotiin, jossa ne tosiaan tulevat käyttöön, ja josta ne aikanaan toimitetaan uudestaan kirppikselle myytäväksi. Loppujen lopuksi minulla oli syytä olla tilanteeseen erittäin tyytyväinen.
Loistavaa! Tässä tarinassa on vain voittajia!
Todellakin. Yllättävä mutta kaikkiaan erinomainen lopputulos!
Juuri tästä syystä lahjoitan tavarat mieluummin kuin myyn. Helpotus tulee heti ilman vängertelyä. 😀 Mahtihyvin kyllä onnistui! <3
Kyllä, koska tutulle lahjoittaessa ei tarvitse viikata ja silittää niin huolella, koska katsoja suhtautuu jo alunperinkin myönteisesti niihin vaatteisiin.
hei tämä ei liity nyt kirppismyyntiin, mutta mietin, että kun tykkäät analysoida ja pohtia konmaritusta, niin oletko miettinyt sellaista pohdiskelevaa vastakkainasettelua esimerkiksi konmarin ja a slob comes clean-blogin Danan menetelmien välillä?
Konmarin perusoletushan on, että kerralla raakataan ihan kaikki ja tunnepohjaisesti päätetään, mitkä tavarat jäävät ja mitkä poistuvat ja sitten kaikki on luttanaa siitä edespäin. 😀
A slob comes clean-blogin sanoma taas on täysin päinvastainen. Siinä painotetaan kyseessä olevan jatkuvan prosessin, jossa tulee takapakkeja välillä. Tavaratkin raakataan lähestulkoon aina järkipohjaisesti.
Olisi mielenkiintoista lukea sinun pohdintaasi aiheesta, mikäli aihe yhtään aikaansaa kipinää. 🙂
Kiitos ideasta! En ole näitä rinnastanut ennen, mutta kieltämättä näkökulma on hyvin vastakkainen. Jos lukee Tavarataitoja, niin huomaa että minulla ja Danalla on aika samansuuntaisia näkemyksiä raivaamisesta. Suurin ero on siinä, että Dana ei niinkään kiinnitä huomiota siihen, mistä ne kaikki tavarat tulevat, ja minulle taas tavaravirran torppaaminen heti alkuunsa on tärkeää.
Joo, blogia lukiessa olen kans kiinnittänyt huomiota siihen, että teillä kahdella on samankaltaisia suuntia suhtautumisissa.
En vielä ennättänyt kirjaasi saakka päästä. Se odottaa lukulistallani vuoroaan. 🙂
Olen samaa mieltä kanssasi kyllä siitä, tavaroiden tulo kotiin on hyvä estää. Eihän parhainkaan karsinta auta, jos jatkuvasti tuo lisää sälää kaappeja tukkimaan. 😀
Mutta tämä on juurikin se syy, miksi on hyödyllistä seurata muutamaa tavallaan samaa aihetta käsittelevää julkaisua. Näkökulmat ja lähestymistavat ovat niin erilaisia, että niiden joukosta on helpompi saada ideat ja inspiraatio juuri itselle soveltuvaan toimintojen yhdistelmään. Yhdestä paikasta saa hyviä käytännön neuvoja pikasiivoukseen, toisesta kierrätykseen, kolmannesta motivaatiota ja niin edelleen. 🙂
Mahtavaa!
Meillä menee kaikki lasten vaatteet niiden serkuille eteenpäin. Monta kertaa olen kyllä iloinnut siitä, miten helpolla pääsen siinä.
Vaikuttaa siltä, että meillekin tuli nyt muutamaksi vuodeksi tällainen ”lahjoitusautomaatti” 🙂