Identiteetistä luopumisen taito

Viime viikolla keräsin valtavan kasan vaatteita pois omasta kaapista toimittaakseni niitä myyntiin ja Fidalle. Mutta tällä kertaa prosessi oli vaikeampi kuin aiemmin. Se johtui siitä, että kaivelin kaappejani syvemmältä kuin aiemmin.

Edellisillä kerroilla olen laittanut kirppikselle vain sellaisia vaatteita, jotka ovat olleet jotenkin helppoja ja itsestäänselviä. Sellaisia, mistä luopuminen ei ole tuntunut erityisen pahalta millään mittarilla. Olen kuitenkin aiemmin jättänyt käymättä läpi sellaisia vanhoja vaatteita, joita olen epämääräisesti ajatellut ehkä pitäväni joskus. Tällä kertaa päätin, että nyt on aika käydä KAIKKI kerrostumat läpi. Ihan kaikki. Ja se olikin yllättävän vaikeaa.

Kuinka vanhasta elämästä luovutaan

Löysin vaatteita, jotka olen hankkinut itselleni yli 10 vuotta sitten. Elin silloin hyvin erilaista elämää kuin nyt: asuin ulkomailla, minulla ei ollut lapsia, kävin monta kertaa viikossa ulkona syömässä, harrastin aktiivisesti liikuntaa, matkustelin paljon ja totta kai olin myös tuon yli 10 vuotta nuorempi. Vaatteet sopivat silloiselle minälleni sekä koon että käyttötarkoituksen puolesta. Mutta hyvin pian muutin takaisin Suomeen, sain ensimmäisen lapsen ja koko elämä muuttui ihan erilaiseksi kuin se vain vähän aiemmin oli ollut. Nuo vaatteet jäivät laatikoiden pohjalle ”odottamaan” – mitä, siitä en ole ihan varma. Ehkä sitä, että kroppani ja koko elämäni palaisi joskus samaan tilanteeseen, missä olin ollut aiemmin. Nyt, yli 10 vuotta myöhemmin, voin tietysti helposti tajuta että tuo odotus oli vailla realismia. Ei minusta tule parikymppistä dinkkua enää ikinä. Mutta siitä ajatuksesta on ollut yllättävän hankalaa luopua.

Tällä lailla laitetaan kengät yhteen, jotteivät parit kadota toisiaan lajittelussa.

Olen säästänyt noita vaatteita siksi, että ne ovat edustaneet niin ihanaa elämänjaksoa. En ole halunnut luopua niistä, koska olen ajatellut että samalla luopuisin mahdollisuudesta saada enää koskaan samanlaista elämää. Raatorehellisesti tunnustan, että olen haikaillut myös sitä, miltä näytin tuolloin. Vaatteista luopuminen on tuntunut siltä, että samalla luovun myös mahdollisuudesta päästä ikinä eroon niistä viimeisestä viidestä kilosta, jotka lapsien jälkeen asettuivat vyötärölle. Lyhyesti sanottuna nuo vanhat vaatteet ovat edustaneet sitä identiteettiä, joka minulla oli 10 vuotta sitten. Nyt olen tietysti ihan eri ihminen, ja identiteettikin on muuttunut. Mutta muistan edelleen elävästi, millaista oli olla aiemmin, ja siitä vanhasta minästä on ollut vaikeaa päästää irti.

Helpommin sanottu kuin tehty

Jotakin loksahti viime viikolla uuteen asentoon. Kaivoin esiin kaikki vanhoista ajoista muistuttavat vaatteet. Ne olivat priimassa kunnossa, sillä enhän aikanaan ehtinyt pitää niitä kuin muutaman kerran, jos sitäkään. Hypistelin niitä yhtä suuren haikeuden ja turhautumisen vallassa. Haikeus siitä, miten ihania ne olivat, miten muistin tarkalleen, mistä olin ne ostanut ja missä olin niitä pitänyt. Turhautuneena siihen, että ne olivat lojuneet vuosikausia käyttökelvottomina, kaapin tukkeena ja kaikenlaisia epämiellyttäviä tunnetiloja aiheuttaen. Sitten kokosin itseni, silitin vaatteet ja pakkasin ne kierrätyskassiin. Säästin yhden ainoan mekon, joka vain oli liian ihana poistettavaksi. Päätin, että jätän sen lapsilleni perinnöksi.

 

kirppikselle

Kuljetin vaatteet vaatepuilla, jotta ne eivät rypistyisi matkalla.

On hirveän helppoa antaa ohjeita vaatteiden karsimiseksi: Tuottaako se iloa? Jos ei, pois vain! Oletko käyttänyt sitä muutamaan vuoteen? Jos ei, pois pois! Entä mahtuuko se päälle? No ei, joten poistoon menee! Teoriassa siis näin. Käytännössä näiden neuvojen toteuttaminen voi olla huomattavan hankalaa. Vaate on osa identiteettiä, ja siitä luopuminen ei noin vain käykään. Olen mielestäni aika hyvä raivaamaan tarpeetonta kodistani, kirjoitinhan aiheesta jopa kirjankin. Ja siitä huolimatta ehdin lykätä tätä poistoprojektia monta vuotta. Uskokaa kun sanon, että tiedän miltä luopumisen tuska tuntuu.

Yleensä moni sanoo tällaisen raivauksen tehtyään, että tulipas kevyt ja hyvä olo. Mutta aina ei käy niin. Rationaalisesti ajatellen oli jo korkea aika laittaa nuo vaatteet kirppikselle, mutta en tunne vieläkään mitään suurta keventymisen ja vapautumisen tunnetta. Tunnen edelleen haikeutta ja turhautumista, joskin huomattavasti lievemmin kuin ennen. Toisaalta olen jo päättänyt, että voin ostaa myös uusia vaatteita itselleni tulevalla matkallani, sillä kaappiin on tullut konkreettisesti lisää tilaa. Tämä ajatus on ollut psykologisesti tärkeä. Selitän itselleni, että kun laitoin nuo kaikki vanhan elämän vaatteet pois, voin hyvällä omallatunnolla hankkia uusia, juuri tähän elämäääni sopivia ihania vaatteita. Se on tehnyt luopumisesta helpompaa.

Tavarataitojen soveltaminen ei ole aina helppoa. Onko teillä samanlaisia kokemuksia? Mistä on ollut vaikea luopua? Miten ratkaisitte ongelman?

Viikon vinkit: keittiön sotkut, kotitöiden jakaminen ja ruokahävikin estäminen

Mikä tekee keittiöstä sotkuisen näköisen? Iltalehti vastaa, ja olen kerrankin Iltalehden kanssa jokseenkin samaa mieltä. Tosiasia on, että mitä enemmän tavaraa on esillä, sitä tiukempi pitää järjestyksen olla, jos tavoitteena on nimenomaan siistiltä näyttävä tila. Esimerkiksi jääkapin oven lippulappuset eivät sinänsä tee tilasta yhtään sotkuisempaa, mutta niiden epäjärjestys luo sotkuisen vaikutelman.

Iltasanomissa puolestaan pohditaan kotitöiden ja siivouksen jakamista puolisoiden kesken. Tämä on ikuisuusaihe, jossa mielipiteet päätyvät välillä hyvinkin kärjekkäiksi. Yksinkertaisin ratkaisu on ulkoistaa kaikki mahdollinen, mihin vain budjetti antaa periksi. Jos se ei ole mahdollista, sitten tarvitaan vakavaa keskustelua siitä, mikä on toivottava siisteystaso, hyväksyttävä epäsiisteystaso, ja mitä kukin on perheessä valmis näiden eteen tekemään. Tosin voi myös miettiä, että jos näin arkisesta asiasta ei päästä ratkaisuun, johon molemmat osapuolet voivat sitoutua, miten sitten löytyy ratkaisu paljon isompiin kysymyksiin, joita parisuhteissa tulee väistämättä vastaan.

Kuinka välttää ruokahävikkiä jo kaupassa? Kodin Kuvalehti antaa kuusi vinkkiä, joilla riskiä voi vähentää jo ennen kuin on kulkenut kassan kautta. Kohta 6 lienee itselleni pahin kompastuskivi.

Tällä viikolla blogissa kirjoitin huhtikuun vaateostoksista, sekä pohdin sitä, voiko paljon olla sopivasti? Lisäksi perjantain podcastissa puhutaan krääsästä, sekä aikuisten että lasten krääsästä.

 

Arkijärki-podcast 70: Kevät toi krääsän

Tällä kertaa aiheena on krääsä – mistä sitä tulee ja miten siitä pääsee eroon. Puhun podcastissa Ikeasta, mutta jostain syystä en tajunnut mainita Tigeria. Kun puhun krääsästä, voisin puhua kaikesta, mitä Tigerissa myydään, niin lapsille kuin aikuisillekin. Yli nelikymppiset muistanevat myös Tiimarin, joka aiemmin edusti krääsäkauppaa puhtaimmillaan. Tässä podcastissa puhun mm. näistä asioista:

  • Mitä on lasten krääsä ja aikuisten krääsä?
  • Ainoat kaksi tapaa, jolla krääsän määrää voi hallita
  • Miksi lastenhuoneen salasiivous ei ole minusta hirveä synti
  • (ja miten se salasiivous oikeaoppisesti tehdään)
  • Mitä ajattelen kausikoristekrääsästä

Podcastkin kesto on 16:20.

Arkijärki: blogi ja podcast

Podcastin voi kuunnella suoraan tästä alta, taikka tilata puhelimeensa iTunesin tai Acastin kautta. Jos omistat iPhonen, yksinkertaisinta on klikata violettia podcast-appia, ja kirjoittaa hakuun Arkijärki. Sen jälkeen klikkaa kohtaa, jossa lukee ”tilaa”, ja jatkossa kaikki jaksot ilmestyvät puhelimeesi automaattisesti! Helppoa kuin mikä. Jos haluat, että muutkin löytävät Arkijärki-podastin, arvostele podcast tökkäämällä sopiva määrä tähtiä! Mitä enemmän, sitä paremmin muutkin kuulijat löytävät sen. Olen jokaisesta tähdestä kiitollinen 🙂

Kaikki aiemmat podcast-jaksot löytyvät myös blogin podcastien omalta sivulta, linkki myös sivun ylälaidassa. Uusin jakso on aina ylimpänä.

Voiko paljon olla sopivasti?

Kuinka monta on paljon? Voiko paljon olla sopivasti? Onko määrällä väliä? Minulla on omasta mielestäni paljon kosmetiikkaa ja vaatteita. Samaan aikaan tuntuu, ettei niitä niin paljon ole kuitenkaan. Kaikkihan riippuu siitä, mihin vertaa. Jos vertaan kosmetiikkamäärääni vaikka itseeni 20 vuotta sitten, omistan nykyisin huomattavasti enemmän erilaisia tuotteita. Vaatteita on myös paljon, vaikka en olekaan viime aikoina laskenut niitä. Mutta omistan siis varmasti satoja yksittäisiä vaatekappaleita, mikä taas lopulta ei ole niinkään poikkeuksellista. Tuleehan pelkistä t-paidoista jo parisenkymmentä, sukista saman verran ja niin edelleen.

Olen miettinyt tavaroiden määrää viime päivinä paljon. Olen harkinnut, että tekisin sellaisen kosmetiikkapostauksen, jossa kävisin läpi kaikki tuotteet, joita päivän aikana käytän. Karkkipäivän Sanni piti kirjaa kokonaisen viikon, ja tuloksia oli mielestäni tosi kiinnostavaa lukea. Mutta en ole edes aloittanut, sillä en oikeastaan välitä kuulla huomautuksia siitä, että kauhea määrä kemikaaleja ja tavaraa. Samalla olen miettinyt, että ihan minimissäänkin tuotemäärä lähestyy päivittäin kymmentä: hammastahna, saippua, sampoo, hoitoaine, deodorantti, kosteusvoide, käsirasva… Vaikka en edes laittaisi tukkaa enkä meikkaisi, tuon verran kosmetiikkaa käytän joka päivä, ja useimpina päivinä ainakin tuplasti tuon määrän, ja helposti enemmänkin. Sannin keskiarvo pyöri 30 tuotteen molemmin puolin päivästä riippuen.

 

Eilen aloin koostaa ”kevätkapselia”, tai pikemminkin kaivoin esiin kaikki tähän vuodenaikaan sopivat neuleet, puserot ja mekot. Kun kaikki roikkuivat vierekkäin tangolla, huomasin että niitähän riittää – runsaasti. Tähän voi lisätä ne parin kevätkengät, joiden olemassaolon olin talven aikana ehtinyt taas unohtaa. Luulin, että valinnanvaraa olisi niukemmin, mutta näin ei ollutkaan. Siinä tuli mieleen, että minimalismi ei tosiaan ole luontainen olotilani. En yritä rajoittaa tätä kevätkapseliakaan millään tavalla, vaan päinvastoin haluan käyttää kaikkia säähän sopivia vaatteita, joita kaapistani löytyy.

Luonnonkosmetiikkaa

 

Mutta sitten on toinenkin näkökulma. Kaikille tavaroilleni on paikka. Vaatteet mahtuvat siististi kaappiin ja niin mahtuu kosmetiikkakin. Minun tavarani eivät aiheuta minkäänlaista kaaosta meillä kotona. Tähän toki liittyy se, että laitan ne yleensä käytön jälkeen paikoilleen, mutta se ei ole ongelma, sillä paikka on helppo ja looginen. Ei tarvitse tunkea, änkeä, survoa tai säätää, sillä kaikki mahtuu hyvin. Tästä syystä olen tullut siihen tulokseen, että minulla on määrästä huolimatta sopivasti tavaraa. Niin kauan kuin tavarat mahtuvat hyvin niille varattuun tilaan, niiden määrällä ei ole väliä. Tämä tarkoittaa siis sitä, että ne myös saa käyttöön ilman erikoisia kommervenkkejä, tai ilman että ensin pitää purkaa puolet muusta sisällöstä pois.

Onko teillä paljon vai vähän tavaraa? Onko se sopivasti?

Huhtikuun vaatteet

Viime kuussa meni suorastaan shoppailuksi, ja samoilla höyryillä paahdoin vielä huhtikuun alkupäivät. Ostin huhtikuussa itselleni kaksi vaatetta:

  • valkoinen t-paita
  • vaaleanpunainen huivi

T-paidan voi perustella tarpeella. Olen tarkoituksella uudistanut t-paitavarastoa tänä vuonna, ostin viime kuussa tummansinisen peruspaidan ja nyt valkoisen (jossa lukee edessä blue soul. Kornin rajamailla, mutta jotenkin tunsin, että tämän tekstin voin jollain tasolla allekirjoittaa.) Huiviahan en olisi missään nimessä tarvinnut. Minulla on noin 582 huivia omasta takaa, kaikenlaisissa väreissä ja muodoissa. Ostin nyt kuitenkin yhden lisää, enkä kyllä ole katunutkaan. Tämä on sellainen iso, ohut ja keveä, josta juuri tykkään. Väri on passeli ja olenkin käyttänyt tätä ostosta jo yli 10 kertaa. Kun vielä tingin hinnasta yli puolet pois, ja maksoin lopulta vain kympin, mitä tässä voisi katua.

Uusin huivi

Olen viime päivinä pulannut vaatteiden kanssa enemmänkin. Laitoin vihdoin talvikengät pois hyllystä, vein talvitakit vintille ja yritin ottaa kesävaatteet alas. Totesin kuitenkin sään vielä liian kylmäksi, ja laitoin ne takaisin laatikkoon. Sitten mietin, että mitäköhän sitä oikein päälleen pukisi, kun villapaita on liian paksu mutta kesähuitula liian ohut. Tajusin että täytyy koota jonkinlainen kapselin tyyppinen ratkaisu toukokuulle. Ensinnäkin siksi, että olisi pukeutuminen sujuisi ilman kriisejä, ja toiseksi siksi, että muistaisin käyttää kaikkia välikauden vaatteita, joista omistan. Se koostaminen on nimittäin todella hyödyllinen harjoitus, koska silloin täytyy etsiä kaapista esiin kaikki tarvittavat vaatteet, ja samalla muistaa mitä kaikkea omistaakaan. Kun esimerkiksi järjestin eilen kenkiäni, löysin pinkit loaferit, joiden olemassaolo ei ollut lainkaan aktiivisesti mielessä. Siis pidin niitä kyllä paljon viime kesänä, mutta talven aikana olin unohtanut ne kokonaan.

Olen keräillyt kirppikselle meneviä vaatteita pois pitovaatteiden seasta. Sain kasaan kassillisen vaatetta, josta haluan luopua. Niitä yhdistää se, että ne ovat joko väärän kokoisia, minulle huonon värisiä tai mallisia. Useimpia noista olen pitänyt paljon, paitsi sitä viime kuun poolopaitaa. Se kuivui ja kutistui, ja minun on pakko laittaa sen nyt eteenpäin. Annan itselleni sapiskaa tuosta paidasta. Kympin paita tuli todella kalliiksi! Toivottavasti joku 36-kokoinen henkilö saa siitä vielä itselleen hyvän vaatteen. Olen muuten päättänyt, että vien samalla reissulla Fidaan kaikki ne vaatteet, joita secondhand-kauppa ei ota myyntiin. En enää kanna takaisin kotiin mitään sellaista, mistä haluan oikeasti päästä eroon.

Millainen huhtikuu teillä on ollut?

Arkijärki-podcast 69: Isot projektit ja kuinka niistä selvitään

Tässä podcastissa juttelen siitä, miten päästä alkuun isoilta ja vaikeilta tuntuvissa kotiprojekteissa. Edellisessä podcast-jaksossa Katri Manninen kertoi, että tarkkaavuushäiriöisellä hankalalta tuntuva projekti saattaa jäädä tekemättä, koska on liian työlästä hahmottaa, mistä pitäisi aloitta ja mitä pitäisi tehdä. Minusta tuntuu, että kaikenlainen organisointi ja projektihallinta ovat sellaisia asioita, joista itse olen aina tykännyt ja joissa olen kehittynyt aika hyväksi. Siksi päätinkin tehdä jakson, jossa kerron oman tyylini tarttua isoihin projekteihin ja selvitä niistä. En tiedä, onko näistä apua tarkkaavuushäiriössä, mutta ainakin näin neurotyypillisenä tämä systeemi toimii. Tässä podcastissa kerron siis:

  • Miten isot projektit aloitetaan
  • Tärkeimmät työkalut projektien hallinnassa
  • Miten käyttää kalenteria
  • Miksi kaverit on kivoja

Podcastin kesto on 23 minuuttia.

Arkijärki: blogi ja podcast

 

Podcastin voi kuunnella suoraan tästä alta, taikka tilata puhelimeensa iTunesin tai Acastin kautta. Jos omistat iPhonen, yksinkertaisinta on klikata violettia podcast-appia, ja kirjoittaa hakuun Arkijärki. Sen jälkeen klikkaa kohtaa, jossa lukee ”tilaa”, ja jatkossa kaikki jaksot ilmestyvät puhelimeesi automaattisesti! Helppoa kuin mikä. Jos haluat, että muutkin löytävät Arkijärki-podastin, arvostele podcast tökkäämällä sopiva määrä tähtiä! Mitä enemmän, sitä paremmin muutkin kuulijat löytävät sen. Olen jokaisesta tähdestä kiitollinen 🙂

Kaikki aiemmat podcast-jaksot löytyvät myös blogin podcastien omalta sivulta, linkki myös sivun ylälaidassa. Uusin jakso on aina ylimpänä.

Arjesta kiinni

Tämä kulunut maalis-huhtikuu on ollut – niin, en ole ihan varma millä sanalla sitä parhaiten kuvaisi. Kiireinen ei anna oikeaa kuvaa, koska vaikka tekemistä on ollut paljon, niin en ole silti tuntenut oloani jatkuvasti kiireiseksi. Vihaan sitä, kun ruuhkavuosia kuvaillaan täyteläisiksi, hyi yök mitä kielen väärinkäyttöä! Maku voi olla täyteläinen mutta arki ei, ei ainakaan silloin kun ko. arki maistuu liiankin stressaavalta. Kuormittava olisi varmaan lähempänä totuutta, sillä päällekkäin on ollut niin paljon asioita, joista olen ollut vastuussa. Osa on ollut ihania ja elämää rikastuttavia asioita, osa taas velvollisuuksia, jotka on vain ollut pakko hoitaa, ja osa molempia yhtä aikaa. Kaikista niistä huolehtiminen on kuitenkin vienyt paljon aikaa, energiaa ja ajatuskapasiteettia. Kun tähän lisätään yksi kolaroitu auto, monenlaista sairastelua (sekä minä että lapset), ynnä muuta säätöä, lopputulos on näkynyt täällä blogissakin. Postaustahti on ollut koko kevään harva, ja pari podcastiakin jäi tekemättä. Kaikkea ei millään ehdi, jostakin on ollut pakko luopua.

Blogin lisäksi arjessakin riittää kevään jäljiltä kirittävää. Pyykkihuoltohan on aina se, mistä minulla ensimmäisenä alkaa ote lipsua. (Tässä muuten varmaan yksi syy sille, miksi minimalismi ei meillä toimisi. On mukavaa, kun pyykkäämisen ja silittämisen voi jättää tekemättä, ja silti riittää liinavaatteita ja puhdasta päällepantavaa.) Tällä saralla on siis tehtävää ja tietysti yksi sairastettu oksutauti lisää aina mukavasti pyykkien määrää. Pyykkien lisäksi vaatehuolto vaatii muutenkin huomiota. Olen viime aikoina keräillyt lasten pieneksi jääneitä vaatteita pois kaapista, ja nyt pitäisi vielä laittaa niistä osa myynti- tai lahjoituskuntoon. Kausivaatteiden vaihto on myös vielä kesken. Ehkä näin vapun korvalla voisi vihdoinkin laittaa toppavaatteet lopullisesti pois naulakosta.

Omassa kaapissa pitäisi tehdä sama operaatio. Siellä on enemmän karsittavaa kuin varmaan olen tajunnutkaan. Sellaisia vaatteita, joita en ole vuosikausiin pitänyt. Vaikka kuinka haluaisin käyttää loppuun ja riekaleiksi kaiken mahdollisen, välillä pitää katsoa totuutta silmiin, ja todeta että jos vaate ei mahdu päälle, sitä mahdotonta itse pitää loppuun… tästä tulee kyllä hankalaa, tiedän sen jo nyt. Mutta yritän silti. Postausta tulossa sitten kun pääsen tämän projektin kanssa kunnolla vauhtiin.

Viime kuukausien aikana bullet journal on ollut aivan välttämätön. Sen avulla olen suurin piirtein pysynyt ajan tasalla kaikesta, mitä on milloinkin pitänyt olla tekemässä. Oma bullet journal -menetelmäni on hioutunut tässä parin vuoden aikana varsin toimivaksi. Vastikään esittelin kalenteriani yhdelle ystävälle, ja samalla tuli mieleen että voisin taas pitkästä aikaa tehdä myös bullet journal -aiheisen kirjoituksen. Pyykkien lisäksi myös paperit ja arkistointi laahaavat pahasti jäljessä. Arkistoinnin osalta olen hoitanut vain ehdottoman minimin, mistä on seurannut se, että työhuoneeseen on kertynyt valtava pino papereita odottamaan päätöstä siitä, pitäisikö se säilyttää vai ei. Tämäkin työ on vain tekemistä vailla… Mutta nyt kun kalenterissa on vihdoin väljempää, taitaa tällekin löytyä aikaa.

Tällaista kuuluu kulissien taakse. Mitä teille kuuluu? Onko ollut kiireinen kevät?

Arkijärki-podcast 68: AD(H)D ja arjen hankaluudet

Tällä kertaa jälleen erikoisjakso! Haastattelen ystävääni Katri Mannista, joka kertoo omasta kokemuksestaan millaista on elää tarkkaavuushäiriön kanssa, ja miten se vaikuttaa kodin siisteyteen ja kodinhoitoon ylipäätään. Katri on mahtava tyyppi, ja lisäksi hän osaa selittää todella ymmärrettävästi, mistä tarkkaavuushäiriössä on kyse. Keskustelu oli mielestäni hedelmällinen, koska itse olen voimakkaasti neurotyypillinen. Pystyimme hyvin vertailemaan, millä tavalla kokemuksemme eroavat tavallisten arkisten toimintojen osalta. Tässä jaksossa jutellaan mm. siitä,

  • Mitä tarkoittaa ADHD ja tarkkaavuushäiriö
  • Miksi ne hankaloittavat arkea ja elämää (eli mistä ongelmat johtuvat)
  • Millaisia käytännön ongelmia niistä seuraa esim. kodin siisteyteen
  • Millaisilla käytännön keinolla hän itse on helpottanut elämäänsä, ja millaiset keinot voivat yleisesti auttaa tarkkaavuushäiriöstä kärsiviä ottamaan arki hallintaan.
  • Millaisia neuvoja hän antaisi ihmiselle, joka epäilee ehkä kärsivänsä tarkkaavuushäiriöstä

Podcast on normaalia pidempi, se kestää noin 38 minuuttia.

Arkijärki: blogi ja podcast

 

Podcastin voi kuunnella suoraan tästä alta, taikka tilata puhelimeensa iTunesin tai Acastin kautta. Jos omistat iPhonen, yksinkertaisinta on klikata violettia podcast-appia, ja kirjoittaa hakuun Arkijärki. Sen jälkeen klikkaa kohtaa, jossa lukee ”tilaa”, ja jatkossa kaikki jaksot ilmestyvät puhelimeesi automaattisesti! Helppoa kuin mikä. Jos haluat, että muutkin löytävät Arkijärki-podastin, arvostele podcast tökkäämällä sopiva määrä tähtiä! Mitä enemmän, sitä paremmin muutkin kuulijat löytävät sen.

Kaikki aiemmat podcast-jaksot löytyvät myös blogin podcastien omalta sivulta, linkki myös sivun ylälaidassa. Uusin jakso on aina ylimpänä.

Pois pois pois!

Olen nyt käynyt läpi kosmetiikkavarastojani, ja poistanut vanhoja ja huonoja tuotteita. Tässä ensimmäisen kierroksen saldo:

tarpeetonta kosmetiikkaa

Nämä kaikki löysin ensimmäisellä kierroksella. Heitin ne suoraan roskiin.

Kasasta löytyy

  • Huono silmämeikinpuhdistusaine (mikä helpotus päästä siitä eroon!)
  • Huulirasva, joka oli mennyt huonoksi
  • Vihreässä pussissa on tuotenäyte, jota en ainesosien perusteella uskalla käyttää
  • Ikivanha vauvojen sinkkivoide (miksi olenkaan tätä säästänyt…?)
  • Valkoisessa pullossa oli vähän vartaloöljyä, ikivanhaa
  • Huulikiilto oli vanha ja tarkemmin tarkasteltuna pilaantunut
  • Poskipuna oli viime vuosituhannelta

Nuo meikit olivat sellaisia, että luulin niiden olevan kunnossa, mutta myös poskipunaan oli tullut ummehtunut haju, kun sitä tarkemmin tutkin. Huulikiillon rakenne oli myös mennyt pilalle, mutta sekin oli peräisin ties miltä vuodelta. En ole käyttänyt huulikiiltoja vuosikausiin, enkä ole varma, miksi en ollut tästä luopunut aiemmin. Varmaan siksi, että luopuminen on yleisesti ottaen vaikeaa.

Mutta tämä oli hyvä harjoitus. Vaikka tuotteiden heittäminen roskikseen tuntui vähän hurjalta, olen tyytyväinen että tein sen. Tuollaiset vanhat tuotteet ovat vain turhaa painolastia. Näiden jälkeen tein vielä uuden kierroksen ja poistin nämä:

poistettua kosmetiikkaa

Nämäkään eivät enää toimi.

Käsisaippua on muuttunut kummallisen kovaksi, eikä se enää pese. Kynsilakka taas on mennyt huonoksi, sitä paitsi väri oli virheostos alunperinkin. Sitä en kuitenkaan heittänyt roskiin, koska kynsilakka on ongelmajätettä ja se pitää toimittaa asianmukaiseen keräykseen. Tässä tapauksessa odotan HSY:n keräysautoja, ja vien sen sitten sinne.

Minulla olisi vielä aika paljon näytepusseja kaikenlaisista voiteista, mutta luulen että otan urakaksi käyttää kaikki turhat pois jollain tavalla. Tykkään, että muutamia on aina varalla, mutta rajansa kaikella. Palaan tähän aiheeseen vähän myöhemmin.

Olipas ihanaa päästä huonoista tuotteista eroon! Vaikka roskiin heittäminen aluksi kirpaisikin, on silti parempi niin. Onko teillä samanlaisia kokemuksia?