Uusi ostolakko astuu voimaan nyt!

Nyt on sellainen tilanne, että minun on asetettava itseni uuteen ostolakkoon, joka alkaa välittömästi. Tällä kertaa kyseessä on kosmetiikan ostolakko. Tämä on aivan välttämätöntä ensisijaisesti siitä syystä, että jos jatkan kosmetiikkaostoksia nykyiseen malliin, minulta loppuu säilytystila kesken. Se on varma merkki siitä, että liian raja on ylitetty.

Minä tykkään kosmetiikasta. Pidän siitä monella tasolla: ostamisesta, vertailusta, käyttämisestä. Minusta on kiinnostavaa lukea kosmetiikasta; sen raaka-aineista, käyttäjäkokemuksista ja turvallisuudesta. Pidän erityisesti siitä, millaisia vaikutuksia sen käytöllä on. Ihonhoitotuotteet saavat ihon tuntumaan ja näyttämään paremmalta, ja meikkaaminen tekee minusta nätimmän. Kosmetiikka on minusta sellaista hauskaa pientä arjen luksusta, jota ilmankin tulee toimeen, mutta joka on juuri sellaista itsestä huolehtimista, josta tulee hyvä mieli. Suhteeni kosmetiikkaan on siis kaiken kaikkiaan erittäin positiivinen.

En myöskään ole mikään minimalisti. Meikki- ja purnukkavarastoni eivät koskaan ole olleet valtavat, mutta sanoisin silti että kattavat. Suhteeni kosmetiikkaan on varsin mutkaton. En meikkaa päivittäin, ja unohtelen myös rasvata kuivia jalkojani, mutta rakastan laittautua juhliin pitkän kaavan mukaan. Olen luonnostani kuivaihoinen, joten jonkinlaista rasvaa on pakko käyttää, jollen halua jatkuvasti hilseillä ja kutista. Toisaalta siinä vaiheessa, kun ihoni sekosi totaalisesti ja kärsin jonkin aikaa pahasta aikuisiän aknesta, kosmetiikka oli suoranainen pelastus. Sitä paitsi on hyvin tiedossa, etten pysty heittämään mitään kosmetiikkanäytettä roskiin. Kun tähän vielä lisää sen, että minkä tahansa ikäkriisin iskiessä korjaan tilanteen uudella kosmetiikkatuotteella, voitte jo ehkä arvata, mihin tilanne on johtanut.

Luonnonkosmetiikkaa

Näin paljon ostin viime keväänä luonnonkosmetiikan messuilta. Näistä vasta kaksi tuotetta on käytetty loppuun.

Suosin yleensä edullisia tuotteita. Haluan laatua, mutta en halua maksaa itseäni kipeäksi. Tykkään luonnonkosmetiikasta, mutta en vierasta tavallistakaan. Minulta löytyy mm. Lidlin kolmen euron luonnonkosmetiikan kasvovoide (joka ei ole hullumpi!), mutta yhtä lailla kotimaisia tuotteita (kuten Lumenea ja Ekopharmaa) sekä korealaisia ja japanilaisia tuotteita. Tästä jo huomaa, että innostun helposti ja kokeilen uteliaasti kaikkea. Hiustuotteiden suhteen tilanne on vähän sama. Olen kokeillut niin curly girliä, kampaamojen erikoistuotteita kuin markettimerkkejäkin. Ehkä kuitenkin juuri tuo edullisten tuotteiden suosiminen on osittain johtanut siihen, että nyt minulla on liikaa tuubeja kylppärin kaapissa.

Olen tätä kosmetiikka-asiaa pohtinut pitkin vuotta. Fiilis on ollut sellainen ”jotain tarttis tehdä”, mutta en ole kauhean syvällisesti jaksanut miettiä, että mitä. Kunnes tänään tajusin: minun on aika lakata ostamasta uusia kosmetiikkatuotteita vuoden loppuun asti. Siinä se. Yritin neuvotella itselleni jonkun porsaanreiän, että dödöä ja hammastahnaa saa ostaa jos loppuu, mutta torppasin nekin. Minulla on nimittäin jemmoja. Ei ole millään tasolla todennäköistä, että minulta loppuisi mikään tuote ennen joulua! Tai jos loppuu, sille löytyy korvaaja omista varastoista. Sanotaan nyt niin, että jos jokin perheen yhteisessä käytössä oleva tuote, kuten käsisaippua, sattuisi loppumaan kesken, sitä saa ostaa lisää. Mutta pelkästään omaan käyttöön en saa ostaa ennen ensi vuotta mitään.

Tämä tulee olemaan vaikeaa, sillä kosmetiikkaostokset ovat lempiostoksiani. Samalla tiedän, että on enemmän kuin tarpeen hieman vajottaa varastoja. En ehdi edes käyttää kaikkea, kun koko ajan ostan lisää. Vaateostojen suhteen olen antanut itselleni aika paljon joustoa, mutta tämän lakon kanssa tavoitteena on  kolme kuukautta todellisella nollalinjalla. Tosin tässä lokakuussa olen jo ehtinyt ostaa kosmetiikkaa, mutta se juuri vaikuttaa päätöksen taustalla.

Lähteekö kukaan mukaan?

Oikea nollakuukausi

Kuun vaihteessa on vaateraportin aika, ja tällä kertaa voin totuudenmukaisesti todeta, että en ostanut vaatteita syyskuussa. En edes sukkia. Viimeksihän väitin, että en ostanut heinäkuussa mitään, ja sitten jälkeenpäin tajusin että ostin kuitenkin. Ja elokuussa ostin kengät ja urheilusukkia (kaikki käytössä). Nyt vihdoin onnistuin kulkemaan läpi syyskuun ohittaen kaikki houkutukset ja tarpeet yhtälailla.

Näitä tällaisia kuukausia tarvitaan. Näköjään siihen kesäiseen ostelumielentilaan on muuten todella helppo liukua kuin huomaamatta. Sitä vain ihmettelen edelleen, että miten tässä näin kävi? Miksi ostolakko alkoi tympiä? Miksi en enää saakaan samaa tyydytystä siitä, että jätän jotain ostamatta, kuten ostolakon alussa? Miksi nyt haluaisin taas jotain ”uutta ja vaihtelua”, vaikka oikeasti en kyllä tarvitse, ja kaapista löytyy vaihtelua ilmankin?

Nyt on mitä parhain aika shoppailla omasta kaapista. Kun kesävaatteet on korjattu pois ja paksummat neuleet otettu esiin, on mistä valita. Jostain syystä mikään kapseli ei nyt houkuttele ollenkaan. Päinvastoin, nautin siitä että on valinnanvaraa. Toivon, että ilmat vielä hiukan kylmenisivät, jotta saisin kaivaa esiin kaikki villaiset huivit, neuleet ja nilkkurit.

Nyt tässä on vielä yhdet alepäivät selvitettävänä, ennen kuin voi taas huokaista helpotuksesta. Vilkaisin kuvaston (tietysti) läpi, ja valitettavasti löysin kyllä ostettavaa. Esimerkiksi nuorten osastolla myytävät Sorelit näyttivät siltä, että kokoja riittäisi minunkin jalalleni. Siinä olisi talvikengät lopuksi ikää. Myönnän, että vakavasti harkitsen. Ja sitten olisi kirkkaanpunainen kashmirneule myös, voisin korvata sillä yhden nykyisen neuleen, jossa on liian lyhyt helma. Vanhan voisin antaa Fidalle, siinä olisi hyvä vaate jollekin lyhyempi selkäiselle.

Miten teillä meni syyskuu ostosten puolesta?

Viikon vinkit: omaehtoista siivousta, järjestysniksejä ja muovisia teepusseja

Mitä jos tykkääkin siivoamisesta? Jenni Kokander kirjoittaa, että siivoamisesta voi tykätä siksi, että pitää siisteydestä, eikä suinkaan siksi että parisuhde olisi epätasa-arvoinen tai ihminen hirveä suorittaja. Tämä oli mukava uusi näkökulma siivouskeskusteluun. (MeNaiset)

Tässä jutussa hauskoja arkipäivän ideoita lapsiperheiden elämään. Esimerkiksi että saippuakuplapurkki kannattaa teipata pihatuolin selkänojaan kiinni, niin se ei kaadu ennen aikojaan maahan. Myös järjestyksenpitoon erilaisia ideoita. (Meillä Kotona)

En voi suositella muovisia ”hienoja” teepusseja. Niistä irtoaa nimittäin hirveä määrä mikromuovia, totesivat tutkijat. Oikeasti paras tee tulee perinteisessä metallisessa teesihdissä hauduttamalla, mutta jos siihen ei ole mahdollisuutta, käytä tavallisia teepusseja. Niistä ei irtoa muovia, ja ne maatuvat. (HS)

82. Varautumisesta ja varakappaleista

Podcastissa pohdin tänään, miten into varautua kaikkeen mahdolliseen aiheuttaa välillä ongelmia tavaroiden suhteen. Tämä varautuminen näkyy monella tavalla, niin ostoksilla, jääkaapissa kuin siinä, että säästän kaikenlaista missä voisi olla ”mahdollisuuksia”.

Podcastin kesto on noin 16 minuuttia.

Arkijärki: blogi ja podcastKuuntele podcast tästä alta, tai tilaa se esimerkiksi Acastin tai iTunesin kautta suoraan puhelimaan!

Aleaika on täällä, ja minulla on ongelma

Tämä puolivuosittainen alennussesonki on pahinta myrkkyä ostolakolle. Alepäivissä yhdistyy kaikki, mikä houkuttelee minua shoppailemaan: mahdollisuus tehdä löytöjä, katalogit joista voi etukäteen etsiä niitä löytöjä ja tietenkin illuusio tosi halvoista hinnoista, jotka suorastaan tuottavat säästöä. Sitten kun menen tavarataloon, hermostun metelistä, ruuhkasta ja siitä ettei kuitenkaan tunnu löytyvän mitään. Ja lähes aina silti menen. Nettiostoksista minulla on niin huonoja kokemuksia (etenkin Stokkan osalta) että niitä en enää edes yritä tehdä. Mutten miten saisin puhuttua itselleni järkeä, ettei sinne tavarataloonkaan kannata mennä?

Viimeksi ostin tuplana kaikenlaista

Tarpeitahan aina löytyy, jos hieman asiaan paneutuu. Kuka nyt ei tarvitsisi uusia sukkia, alushousuja tai saippuaa? Selitän sitten itselleni, että tällaisten arkiostosten tekeminen on yksinomaan järkevää. Miksi maksaa täyttä hintaa, kun voi ostaa alesta? Sitten menen, ja tulen kotiin kassit täynnä halpoja löytöjä, kuten hammasharjoja, kasvonaamioita ja t-paitoja. Koska tämä asia tuntuu aina pyörivän mielessä, kertaan nyt itselleni, miksi nämä ”mahtavat tilaisuudet” kannattaa jättää väliin:

  • Alepäivillä ryysääminen on tosi rasittavaa ja epämukavaa.
  • Alepäivien tarjoukset eivät välttämättä ole kovin hyviä. Jos asiaa ei tarkista, säästö voi jäädä pieneksi, tai joskus jopa olemattomaksi.
  • Alepäivillä riski ostaa jotain turhaa on suuri. Tavaratalojen ostohuuma tarttuu, ja sitten hamstraa kaikkea, mille oikeastaan ei ole mitään tarvetta.
  • Oikeasti alepäivillä ei myydä mitään sellaista, mitä ei saisi muulloinkin.

Ongelma on, että vaikka tiedän tämän kaiken, haluan silti mennä sinne. Päätin nyt, että koska kerran kumminkin menen, saan ostaa itselleni vain seuraavat tavarat:

  • Hiuslakkaa ja kuivasampoota (vanhat on loppu, näille on todellinen tarve)
  • Yöpaidan (jos löydän kauniin)
  • ShockAbsorberin urheiluliivit (omistan kahdet, joista toiset roskiskunnossa)
  • Alushousuja (näitä tarvitsen oikeasti)
  • Sellaista päivittäiskosmetiikkaa, jota meillä kuluu jatkuvasti, kuten suihkugeeliä.

Tällä listalla ei siis ole kenkiä, käyttövaatteita, asusteita, meikkejä, kodintavaroita, viherkasveja, kirjoja tai muutakaan. Koska niille ei ole tarvetta. Lista vaikuttaa aivan järkyttävän tylsältä omiin silmiini. Nyt jo tuntuu siltä, että kaikki hauskuus viedään, vaikka ihan itse olen viemässä! Minusta kuitenkin tuntuu siltä, että tämä on tärkeä harjoitus. Ei ole hyväksi ostella päättömästi alehärdellin siivittämänä. Se EI säästä rahaa, vaikka niin kuvittelisin. Minulla on kaapeissa tarpeeksi kaikenlaista (paitsi noita listalla mainittuja), en tarvitse hurjia varastoja varakappaleita. Juuri tarkistin, että esimerkiksi hammastahnoja on käytössä olevan lisäksi vielä kaksi tuubia odottamassa. Ei pelkoa siitä, että loppuisi pian kesken. Tästä tulee ihan pätevä itsehillintäharjoitus. Ja olen mielestäni sen tarpeessa myös.

Onko joku muukin alevieroituksen tarpeessa?

Se aika vuodesta saa ajattelemaan

Kun pistin nenäni ulos parvekkeen ovesta tänä aamuna, tulin siihen tulokseen, että kesämekkojen aika tältä vuodelta on ohi. Tartuin tuumasta toimeen, ja aloin pakata kesävaatteita talvisäilöön. En tiedä teistä, mutta minusta se on aika rasittavaa (vaikka tarpeellista) hommaa.

Kausivaatteita siirrellessä on pakko koskea jokaiseen vaatekappaleeseen. Se, että ottaa esineen käteensä, on hyödyllistä. Tämähän tietää myös Marie Kondo, jonka menetelmään olennaisesti kuuluu tavaroiden tunnustelu. Vaatteita pakatessa ne on käytävä yksitellen läpi, ja samalla tulee automaattisesti tehtyä harkintaa sen suhteen, säästäisikö jotain vai ei. Kun nyt viikkasin vaatteitani, tuli muutaman vaatteen kohdalla aika vahvasti sellainen olo, että tästä voisi jo luopua. Sitten tietysti heti perään tulee kyseenalaistaminen, että voiko tästä nyt sittenkään luopua, olisihan tällä vielä vielä käyttöikää, ja ja ja…

Toki hyöty on myös toisella tavalla käytännöllinen, sillä samalla tulee tarkastettua, vaatiiko vaate pesua tai korjausta. Yksi mekko päätyi pakkauslaatikon sijasta pyykkikoriin, sillä se ei ollutkaan puhdas, vaikka niin kuvittelin. Tätä muuten tapahtuu jatkuvasti. Yritän vähentää pesukertojen määrää, mutta sotken vaatteitani niin ahkerasti, että joudun sitten kuitenkin aina pesemään ne. Toiseen mekkoon pitää ommella hakanen; työ, jota olen lykännyt heinäkuusta lähtien. Mutta ikinä ei kannata laittaa säilytykseen likaista tai rikkinäistä. Ei niitä kevään kynnyksellä jaksa ruveta korjailemaan.

Kenties pahinta – vaikka samalla varmaan tärkeintä – on se, että vaatteita käsitellessä joutuu kohtaamaan myös ne ei-niin-fiksut valinnat. Minulla oli silloin keväällä se ensimmäinen shoppailupurskahdus, jossa ostin eräästä ystävämyynnistä vaikka mitä. Yksi ostos (kympin maksanut poolopaita) havaittiin huonoksi ensimmäisen pesun jälkeen, ja sen jo toimitin eteenpäin. Mutta ostin myös mekon, hameen, t-paidan ja huivin. Näistä huivi oli loisto-ostos, sillä se on ollut käytössä harva se viikko. T-paitaa olen käyttänyt, en niin paljon kuin kuvittelin, mutta ei se huono ostos ollut. Mekko palveli kesällä juuri siinä tarkoituksessa, kuin olin ajatellutkin. Sen hauskin juju, runsaasti poimutellut hihat, on kuitenkin osoittautunut hankalaksi ominaisuudeksi. Poimut menevät pesussa pahasti ruttuun, mutta niiden silittäminen on todella vaikeaa. Kun silitin mekkoa viimeistä kertaa tänä kesänä, aloin miettiä onko tässä lopulta mitään järkeä. Mekko ei ole niin ihana, ettenkö siitä voisi helposti luopua, etenkin kun tulin kesällä hankkineeksi pari muutakin samaan tarkoitukseen. Sen sijaan niiden hihojen kanssa saa aina taistella, ja alan tulla siihen tulokseen, että sille ajalle olisi parempaakin käyttöä.

maaliskuun vaatteet

Tässä näkyy ne hankalat hihat.

Mutta entäs se hame. Nolottaa tunnustaa tämä, mutta en pitänyt sitä kesällä kertaakaan. Ensin en muistanut että minulla oli se, ja sitten kun muistin, se tuntui vyötäröltä turhan napakalta. Huhtikuussa hame oli kyllä sopiva, ja olen mielestäni samoissa  mitoissa edelleen, mutta siihen se pitäminen sitten jäi. Kirjoitin keväällä näin: ”Kesäinen hame näytti kivalta päällä. Se on sifonkimaista polyesteriä, visioissani sen epäsymmetrinen helma liehuu huolettomasti kesätuulessa sandaalien ja olkihatun seurana.” Hieno visio, harmi vain että se jäi toteutumatta ainakin tältä kesältä.

Tässä syyskuun puolessa välissä voin todeta, että tuo huhtikuun shoppailu oli kyllä harvinaisen epäonnistunut tilaisuus. Viidestä ostoksesta vain yksi on päätynyt niin aktiiviseen käyttöön, kuin vaatteilta voisi odottaa. Yksi jäi kokonaan pitämättä, ja kaksi kierrätetään/on kierrätetty jo eteenpäin. Päätin nyt, että minun ei pidä mennä tuohon ystävämyyntiin, vaikka kuinka tekisi mieli jotain uutta. Ei ole sen arvoista! Teen vain hölmöjä hankintoja, joita en ihan todellisuudessa tarvitse. Siitä syystä ne sitten joko lähtevät pian kiertoon tai unohdan, että edes ostin ne. Minun on keksittävä parempia tapoja vastata näihin ajoittain iskeviin ostohimoihin.

Onko teille sattunut tämän vuoden aikana virheostoksia?

Mistä tunnistaa roskan?

Romujen määrä on loputon.

Kun kerroin, millaista oli pelata minimalismipeliä, minua hämmästytti eniten roskan määrä, joka kodista löytyi. Se on tuntunut hämmästyttävän myös muita. Olen kuullut käytännössä kahdenlaisia kommentteja: Joko ihmetellään, että miten voi niin paljon olla roskaa, tai sitten  kuulija puuskahtaa, että heiltä löytyisi varmasti yhtä paljon. Asia jota olen minimalismipelin jälkeen miettinyt, on tämä: mistä sen roskan oikein tunnistaisi? Miten voisi estää, ettei kotiin kertyisi niin paljon roskia?

Sanalla ”roska” on vähän paha kaiku. Ensimmäisenä tulee mieleen kaatopaikat ja sekajäte. Mutta jos tavaraa ei voi lahjoittaa, myydä tai käyttää, eikö se silloin ole roska? Lähden siitä, että kaikki roskat lajitellaan. Mutta lasinkeräykseen laitettu lasipurkki on roska siinä missä tyhjä jugurttitölkkikin. Paperinkeräykseen lajiteltu paperi on roskaa, samoin kuin tyhjä paristo.

Roskat ovat taitavia piiloutumaan

Väitän, että meillä kaikilla on kotona roskia, joita emme vain ole huomanneet. Ne ovat tällaisia: toimimattomia kyniä, rikkinäisiä ”vara”sukkahousuja, käyttöohjeita tavaroille, joita ei enää ole, vanhentuneita ruokia. Ne eivät pistä silmiin, vaan ne sulautuvat tarpeellisten ja toimivien tavaroiden joukkoon ihan muina miehinä. Tällaiset roskat erottaa vasta, kun tekee lähitarkastelua. Tai sitten ne huomaa vahingossa, kun kynällä ei voikaan kirjoittaa tai aamiaisella huomaakin leivän homehtuneen (näin kävi minulle tänä aamuna). Mutta juuri tällaisille roskille minimalismipelin kaltaiset projektit ovat loistavia.

Lykätty päätös muuttuu roskaksi

Etkö tiedä mitä tavaralle pitäisi tehdä? No, laitetaan talteen, saattaahan sitä tarvita. Tällä lailla minä olen kerryttänyt paljon roskaa kotiini. Kovin usein nimittäin käy niin, että säästetty tavara unohtuu, hautautuu ja muuttuu samalla tarpeettomaksi. Minulla on suuri heikkous mm. kenkälaatikoiden ja muiden pätevien säilytyslaatikoiden suhteen. Niitähän voi aina tarvita. Mutta rajansa kaikella, en oikeasti tarvitse enempää, kuin minkä helposti voin säilyttää. Siinä vaiheessa kun tyhjät laatikot alkavat kasaantua kaikkien hyllyjen päälle ja niitä on monta sisäkkäin, tiedän että liika on liikaa. Ylimääräiset voi heittää pois – siis lajitella pahvinkeräykseen. Eli roskiin.

Säästän tunteitani ja samalla roskia

Minimalismipelin aikana heitin pois valtavan määrän paperitavaraa, jota en ollut aiemmin poistanut tunnesyistä. Onnittelu- ja joulukortteja, lasten piirustuksia, matkamuistoja. Näitä oli kertynyt vähän samasta syystä kuin noita muitakin lykättyjä päätöksiä. Olin säästänyt, koska pois heittäminen oli tuntunut liian työläältä. Siis henkisesti. Usein käy kuitenkin niin, että tunnelataus laimenee ajan kuluessa. Kuten podcastissa sanoin, haluaisin nähdä sen vanhemman, joka systemaattisesti kieltäytyy ottamasta vastaan mitään päiväkotien askarteluja, koska tietää niiden lopulta päätyvän roskiin! Minä en ainakaan siihen kykene. Enkä ole aina kyennyt heittämään niitä joulukorttejakaan pois heti Loppiaisena. Mutta jos sitä ei tee silloin, ne samat kortit tulevat sitten vastaan Juhannuksena tai ehkä muutaman vuoden päästä, ja sillä välillä niistä on jo tullut roskia.

Aina löytyy roskia, mutta ei se haittaa

Johtopäätökseni on tämä: roskien perässä on mahdotonta pysyä. En millään pysty huomaamaan sitä hetkeä, jolloin jokin tietty tavara muuttuu tarpeellisesta roskaksi. Eilen illalla leipä oli ok, mutta tänään se oli jo homeessa. Viime viikolla tämä kynä toimi, nyt siitä ei enää tule mustetta. Enkä pysty määrittelemään, kuinka monta päivää vanhaa postikorttia pitää säilyttää, että voisin heittää sen pois ilman tunnontuskia. Mutta ei hätää! Tämä on normaalia. Minimalismipelin myötä tajusin, että on normaalia, että meillä kaikilla on roskia, joihin ei vain ole tullut kiinnitetyksi huomiota. Se ei haittaa, jos kuitenkin aika ajoin katsahtaa ympärilleen, ja raivaa turhaa pois. Pelaa tätä peliä tai jotain muuta. Minusta vanha kunnon kevät- tai joulusiivous on tässä mielessä tosi hyvä perinne, sillä niiden yhteydessä tulee raivattua vähän tarkemmin, kuin tavallisen viikkosiivouksen yhteydessä.

Oletteko huomanneet samaa ilmiötä? Tuleeko teille ”salaroskaa”?

Viikon vinkit: Minimalismipeliä, Muji Suomeen sekä kirjahyllyn paluu

MeNaiset innostui kokemuksistani minimalismipelistä, ja haastatteli minua viime viikolla.  500 tavaran poistaminen kotoa olikin kieltämättä aika yllättävää!

Kaikkien järjestäjien taivas aukeaa marraskuussa Kamppiin, kun japanilainen Muji saapuu Suomeen. Mujissa myydään kaikkea mahdollista kodin organisoimiseen liittyvää tavaraa, vaatteita, kodin pienesineitä ja ainakin Japanissa näin liikkeessä myös pientä syötävää, kuten myslipatukoita, mausteita ja sen sellaista. Tavarat ovat eleettömän tyylikkäitä, käteviä, eivätkä kovin kalliita, jos eivät superhalpojakaan. Moni on ihastunut Mujiin, mutta vaikka miten ihanista tavaroista olisi kyse, ei niitä kannata ostaa jos ei tarvitse.  Tässä Taloussanomien jutussa avataan vähän tarkemmin sitä, millainen Kampin liikkeestä on tulossa (Iso! Ja sieltä saa ruokaa!) ja mikä koko homman idea oikein on. Kyllä minäkin sinne suuntaan, kunhan liike aukeaa. Sitten pitää vaan pitää tolkku mukana, ettei hamstraa kaikkea pientä ihanaa, mitä ei oikeasti tarvitse.

Tiesittekö, että kirjahyllyt ovat palanneet muotiin? Tiukan konmarittamisen jälkeen kirjahyllyt ovat päässeet takaisin sisustuselementiksi. Tosin minusta vaikuttaa siltä, että se miltä kirjahylly näyttää on vähintään yhtä tärkeää kuin se, mitä se sisältää. Tämä on vähän vieras ajatus, mutta näin nämä muodit muuttuvat. (Deko)

**********************

Tällä viikolla en valitettavasti ehtinyt äänittämään podcastia ns. oikeiden töiden takia, mutta viime viikolla juttelin siitä, miten luodaan uusia rutiineja.

Oli myös pakko tunnustaa, että loppukesän vaateostosraportti oli pielessä. Olin autuaasti unohtanut, että heinäkuu EI ollut nollakuukausi, vaikka niin väitin. Tässä kootut selitykset, miten näin pääsi käymään.

Kas näin pettää muisti

No niin, sain lukijalta aiheellista palautetta liittyen aiempaan raporttiini loppukesän ostoksista. Minähän väitin siellä sujuvasti, että heinäkuu oli nollakuukausi. EI OLLUT. Valehtelin hyvässä uskossa, sillä ennen kuin asiasta huomautettiin, en vaan oikeasti muistanut. Minähän harrastin perinteistä terapiashoppailua heinäkuussa Kööpenhaminassa, ja ostin Uniqlosta koko kassillisen vaatteita.

Tämä, rakkaat lukijat, on se syy, miksi vaatekirjanpito on niin tärkeä. Tästä johtuu se, miksi aiemmin kuvittelin, että en osta juuri lainkaan vaatteita, enkä ainakaan käytä niihin rahaa. Olen valtavan taitava unohtelemaan aktiivisesti omia ostoksiani. Sitten väitän vilpittömästi, että en ole ostanut mitään. Oikeasti pitäisi sanoa, että en muista ostaneeni mitään. Nuo heinäkuun ostokset puuttuivat kirjanpidosta, koska olin vähän kuormittuneessa tilassa muutenkin (siksi myös terapiashoppailu). Lisäsin ne nyt sinne, ja muistutin itseäni, että on aiheellista merkitä ostokset aina samantien. Muuten käy näin. Näköjään edes tämä julkinen raportointi ei takaa sitä, että muistaisin ostokset vielä kuukauden päästä.

Tämä on jo kertaalleen ollut esillä. Terapiaostos heinäkuulta.

Minulla on muuten radikaali suunnitelma tätä syksyä ajatellen. Päätin etten mene yhteenkään alennusmyyntiin enkä ystävämyyntiin. En nyt kesän shoppailuiden jäljiltä tarvitse yhtään mitään ”uutta kivaa”. (Yöpaidan aion edelleen ostaa, jos tulee vastaan kaunis, sekä alusvaatteita poistettujen tilalle.) Alkukesästä vaivannut ostohimo on selvästi palannut, haluan vain tehdä löytöjä, säästää ostamalla halpaa ja ihastella näitä mahtavia ostoksia, joita ei siis ole tulossa. Huomasin, että syksyn alepäivärumba alkaa lähestyä, ja sehän on yleensä ollut minulle se kompastuskivi. Olen aina selittänyt kaikki ostokset edullisilla hinnoilla, mutta päätin tänä syksynä tehdä poikkeuksen. En mene, en osta.

Olisi kyllä kiinnostavaa selvittää, mitä tämä ostohimo nyt on oikein iskenyt. Alunperin olin todella motivoitunut vähentämään ostoksia, ja sain hyvän fiiliksen siitä, etten ostanut mitään. Nyt on tilanne jotenkin kääntynyt päälaelleen, ja haluaisin takaisin ”metsästämään” kaupoille. Johonkin tällaiseen tämä eniten liittyykin, ei niinkään siihen, että aidosti kaipaisin uusia vaatteita. Niitähän minulla riittää. Sen sijaan kaipaan sitä etsimisen ja löytämisen tuomaa huumaa. Pitäisi suunnata tämä löytämisen ilo omaan kaappiin!

81. Miten luoda uusi rutiini, ja pitää siitä kiinni?

Oletko koskaan päättänyt tehdä ”täydellistä elämänmuutosta”? (Minä olen, monesti). Miten meni, omasta mielestä? (Omasta puolesta voin sanoa, että huonosti.) Tässä podcastissa kerron, mitä olen tällä viikolla oppinut tavoista ja rutiineista B.J. Foggilta, miten niitä luodaan ja miten niistä pidetään kiinni. Sekä sen, miksi isot elämänmuutokset eivät yleensä kestä muutamaa päivää pidemmälle. Pohdin myös, miten tätä tietoa voi hyödyntää oman arjen helpottamiseksi ja kodin raivaamisessa.

Podcastin kesto on noin 24 min.

Arkijärki: blogi ja podcast