Oikea nollakuukausi

Kuun vaihteessa on vaateraportin aika, ja tällä kertaa voin totuudenmukaisesti todeta, että en ostanut vaatteita syyskuussa. En edes sukkia. Viimeksihän väitin, että en ostanut heinäkuussa mitään, ja sitten jälkeenpäin tajusin että ostin kuitenkin. Ja elokuussa ostin kengät ja urheilusukkia (kaikki käytössä). Nyt vihdoin onnistuin kulkemaan läpi syyskuun ohittaen kaikki houkutukset ja tarpeet yhtälailla.

Näitä tällaisia kuukausia tarvitaan. Näköjään siihen kesäiseen ostelumielentilaan on muuten todella helppo liukua kuin huomaamatta. Sitä vain ihmettelen edelleen, että miten tässä näin kävi? Miksi ostolakko alkoi tympiä? Miksi en enää saakaan samaa tyydytystä siitä, että jätän jotain ostamatta, kuten ostolakon alussa? Miksi nyt haluaisin taas jotain ”uutta ja vaihtelua”, vaikka oikeasti en kyllä tarvitse, ja kaapista löytyy vaihtelua ilmankin?

Nyt on mitä parhain aika shoppailla omasta kaapista. Kun kesävaatteet on korjattu pois ja paksummat neuleet otettu esiin, on mistä valita. Jostain syystä mikään kapseli ei nyt houkuttele ollenkaan. Päinvastoin, nautin siitä että on valinnanvaraa. Toivon, että ilmat vielä hiukan kylmenisivät, jotta saisin kaivaa esiin kaikki villaiset huivit, neuleet ja nilkkurit.

Nyt tässä on vielä yhdet alepäivät selvitettävänä, ennen kuin voi taas huokaista helpotuksesta. Vilkaisin kuvaston (tietysti) läpi, ja valitettavasti löysin kyllä ostettavaa. Esimerkiksi nuorten osastolla myytävät Sorelit näyttivät siltä, että kokoja riittäisi minunkin jalalleni. Siinä olisi talvikengät lopuksi ikää. Myönnän, että vakavasti harkitsen. Ja sitten olisi kirkkaanpunainen kashmirneule myös, voisin korvata sillä yhden nykyisen neuleen, jossa on liian lyhyt helma. Vanhan voisin antaa Fidalle, siinä olisi hyvä vaate jollekin lyhyempi selkäiselle.

Miten teillä meni syyskuu ostosten puolesta?

6 thoughts on “Oikea nollakuukausi

  1. Ihan uteliaisuudesta, jos ostamatta jättäminen on sun haaste, miksi luet katalogeja?
    Lopetin niiden lukemisen ja päätin että ihan itse pitää keksiä mitä tarvitsee 😁
    Kuvastot vain loivat haluja. Alkuun oli tuskaisaa luopua mainoksista mutta ajan kuluessa aloin ihmetellä miksi käytin aikaani noin turhaan ja kalliiseen asiaa. Voi tehdä muitakin juttuja kuin shoppailla vaikka käydä museossa ihastelemassa.
    Tsemppiä syksyys!

    • Olen kyllä aivan samaa mieltä. Itse kielsin mainokset ja ilmaisjakelut heti omaan kotiin muutettuani. Aivan itse keksin, mitä tarvitsen, jos tarvitsen. Sen lisäksi olen huomannut, että näihin ostoskarnevaaleihin hankitaan erikseen heikkolaatuista tavaraa, vaikka olisi mukamerkkivaatettakin ja pistetään alennukseen kaikki muukin sellainen, joka ei muutoin mene kaupaksi.

      • Olen varsin immuuni kaikelle muulle mainonnalle, paitsi sille keltaiselle kuvastolle. Olet oikeassa sen suhteen, että osa tavaroista on erikseen tätä varten hankittua, eikä erityisen hyvälaatuista tai edes halpaa. Mutta joukossa on aina myös niitä oikeita alennuksia, sellaisten brändien tuotteista, jotka ovat tunnetusti hyviä. Aion käydä hankkimassa kosmetiikkatuotteita merkiltä, jota on kehuttu mutta joka ei ole koskaan alessa. Tsekkasin toisesta verkkokaupasta, että alennukset ovat nyt 30% luokkaa. Sillä prosentilla liikahdan jo kotoa 🙂

  2. Syyskuussa olen ostanut tarkoituksella kuusi paria uusia mustia sukkia. Kahdet Voguen bambu nilkkasukat, yhdet Voguen lentosukat ja yhdet Sukkamestarien ylipolvensukat sekä vielä tänään ostin kahdet Sidosteen bambu polvisukat. Bambusukat ovat mieluisia, mutta kuluvat herkästi. Erityisesti bambu polvisukkia on ollut vaikea löytää, Halosella oli.
    Tilasin ja maksoin myös pellavapaidan, jonka toimitusaika on 4-6 viikkoa. Paita valmistetaan vasta tilauksen saavuttua. Vielä saan paitaa odottaa.
    Maaliskuu on ollut tänä vuonna ainoa ostosten nollakuukausi.
    Kuluneita kamppeita olen poistanut lähes yhtä monta kuin olen uusia ostanut.
    Käyn harvoin kaupoissa, mutta mielitekoja ja tarpeita kyllä tulee.

    • Bambusukat ovat ihanuutta, mutta ne kuluvat tosiaan nopsasti puhki. En silti pidä enää juuri muita, koska jalkani voivat parhaiten bambuun käärittynä. Minäkin kuskasin eilen ison kasan vaatteita Fidalle, ja samalla muutakin tavaraa. Kevensi oloa kyllä!

Mitä mieltä olet? Jätä kommentti :)

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.