Podcastissa pohdin tänään, miten into varautua kaikkeen mahdolliseen aiheuttaa välillä ongelmia tavaroiden suhteen. Tämä varautuminen näkyy monella tavalla, niin ostoksilla, jääkaapissa kuin siinä, että säästän kaikenlaista missä voisi olla ”mahdollisuuksia”.
Podcastin kesto on noin 16 minuuttia.
Kuuntele podcast tästä alta, tai tilaa se esimerkiksi Acastin tai iTunesin kautta suoraan puhelimaan!
Podcast: Play in new window | Download
Subscribe: RSS
Mummini hoitamana tunnistan tunteen, hän kun sota-ja pula-ajat eläneenä opetti säästämään pahan päivän varalle…❤
Niin, ja tässä ei oikeastaan ole edes pahan päivän varasta kyse, vaan sellaisesta että tulee erilaisia tilanteita ja tarpeita (vaikkapa lapsi haluaa askarrella jotain tiettyä tai yks kaks tarvittaisiin johonkin laatikkoon juuri tietynlainen tilanjakaja), ja minulle on on iskostunut halu olla varautunut kaikkeen.
Tuosta ruokapuolesta: Satu Koivisto kirjoittaa blogissaan ruokahävikin minimoimisesta lapsiperheessä. Hyviä vinkkejä siitä, miten ruuan valmistuksen lähtökohdaksi on otettava se, mitä jo kaapissa on, raaka-aineet on käytettävä pilaantumisjärjestyksessä ja että ostettaessa kannattaa miettiä, mitä raaka-aineesta valmistaa siten, että sen saa kulumaan ajoissa loppuun, ettei hävikkiä tulisi. Samoin Strömssö-ohjelmassa on käsitelty aihetta, jaksot ovat nähtävillä Yle -areenalla.
Meillä on nyt näennäisen tyhjä jääkaappi, eikä kuiva-ainekaappikaan pullistele tavaraa, mutta kaupaaan lähtiessäni laskin, että siellä on ainekset ainakin kolmelle lämpimälle aterialle, niinpä ostin vain maitoa, kahvia ja leipää.
Vielä jatkan: minulla oli joskus sellainen ajatus, että hankin tavaraa jotain täydellistä elämää varten – jota ei sitten koskaan tullutkaan. Elämä muuttui todella toisenlaiseksi. Opetus kaikkeen ei voi varautua, ja parhaiten varautuu siten, että tietää miten toimia eri tilanteissa, ei suinkaan tavaroilla – kaupunkimatkalle ei tarvitse varautua kaikkeen, koska kaupungissa todennäköisesti on kauppoja ja liikkeitä, joista saa sen, mitä puuttuu – samalla näkee vähän paikallisten arkea.
Todella isoihin asioihin ei voi täysin varautua koskaan – sairastuminen, lähiomaisen kuolema tai matkalla vaikka auton varastaminen. Silloin pitää vain tietää, miten toimia.
Äitini keräsi kaikkea koska ”tätä voi vaikka tarvita”. Kysyin häneltä kerran, että millä todennäköisyydellä tulet käyttämään tätä tavaraa vaikka periaatteessa tätä voisi käyttää. Valitettavasti kotia tyhjennettäessä huomasimme, että koti oli täynnä roskaa – vaikka ei siellä käydessä tavaraa tavattomasti ollutkaan.
Jenni, äitiisi otti myös osan joululahjoistasi sieltä yläkaapista. Sellainen jemma on kaikilla äideillä.
Aivan taatusti äiti otti kaikki lahjat samasta kaapista. Hän on niitä, joka ostaa joululahjat jo edellisen kesän alennusmyynnistä, eikä ikinä joudu juoksemaan kaupungilla viimehetken paniikissa. Tähän suoritukseen minulla on vielä matkaa, mutta sitä kohden tietysti pyritään.
Ruoka-asiaan todella auttaa suunnittelu, ja sitä opettelen jatkuvasti. Luonnostaan se ei käy, eikä ole muodostunut rutiiniksi, mutta yritän sitkeästi oppia. Tässä asiassa tosin vähän häiritsee, että perheen ruokaostoksia tekee kaksi henkilöä, eikä mitään julkista suunnitelmaa ole. Silloin käy helposti niin, että toinen ostaa muuta kuin mitä itse on ajatellut (tai edes ehtinyt ajatella ollenkaan), ja sitten pitää sopeutua siihen, mitä kaapista löytyy. Mutta en halua tilannetta hirveästi muuttaa, sillä muuten kaupassakäynti jää kokonaan minun harteilleni, ja eikä sekään ole kovin optimaalista.
Ruokasuunnittelu on yksi osa, mutta toinen osa on kyky improvisoida siitä, mitä kaapissa on. Riittävän laaja reseptirepertuaari ja periaate, jonka mukaan joku puuttuva korvataan jollain, mitä on, auttaa tässä.
Niin me ihmiset ollaan erilaisia! 🙂 Minä en jemmaa enkä varaudu juuri mihinkään millään tavalla 😀 Sehän rajottaakin tosi paljon. Ei voisi ostaa kivaa keksimäänsä lahjaa, koska on kaapissa lahjoja valmiina. Ja jos niitä valmiina olevia lahjoja ei käytä, rahaa menee hukkaan. Sama noiden saippuajemmojen kanssa. Yleensäkin suosin pientä tavaramäärää kotona, joten tää on vähän sama asia; ostan vain tarpeeseen. En usko, että rahaa säästyy keräämällä jemmoja.
Sitten noiden pahvilaatikoidenkin kanssa on mielestäni vähän niin, että jos se on kaapissa jemmassa ehkä mahdollisesti tulevaa tarvetta varten, se on roska. Jos se taas menee heti käyttöön hamahelmien alustaksi, se ei ole roska.
Yleensä matkustankin passi ja hammasharja -asenteella. Ja sen hammasharjankin yleensä saa hankittua matkakohteesta, jos se unohtuu 😀
Ja vielä tuli mieleeni se, kun mulla ei ole käsilaukkua. Vuosikaudet kannoin mukana puolityhjää käsilaukkua, kun sellainen on vaan tapana. Sitten lakkasin tekemästä niin, koska mulla ei vaan ole mitään, mitä pitäisi kantaa mukana. Jotkut ihmiset on tosiaan varautuneet aina kaikkeen poistuessaan kotoa 🙂 Mutta en siis ketään moiti, kukin tyylillään!
Olemme selvästi erilaisia 😀 Onneksi meitä mahtuu tänne monenlaisia!