Aihearkisto: Tavaroiden raivaaminen

Pitkä matka putiikista roskikseen

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Olen viime päivinä raivannut vaatekaapista arkistojen aarteita vuosien takaa. Avasin sellaisen säilytyslaatikon, jonne olin tunkenut esikoisen syntymän jälkeen epäsopiviksi muuttuneita alusvaatteita. Olin sittemmin puoliaktiivisesti unohtanut laatikon olemassaolon, ja lähinnä siirtänyt sitä ylähyllyltä toiselle. Nyt sain vihdoin inspiraatiota katsoa mitä sieltä oikeastaan löytyikään.

Inventaario tuli tarpeeseen. Osa vaatteista päätyi suoraan roskikseen. Jos alushousujen vyötärökuminauha vain ritisee, on selvää että elastaani ei enää toimita tehtäväänsä kunnolla. Löysin myös kaksi alusvaatesettiä, jotka olin ostanut todella kauan siten. Ne olivat aikanaan opiskelijabudjetille pyörryttävän kalliita, mutta myös parhaat ja laadukkaimmat alusvaatteet jotka moneen vuoteen omistin. Niitä pidettiin ahkerasti ja hoidettiin huolellisesti. Pesin ne vuosikaudet käsin enkä koskaan käyttänyt huuhteluainetta. Opin niiden myötä, että laadukkaat liivit todella ovat todellakin eri tuntuiset ja näköiset kuin heikkolaatuiset. Opin, että asiantuntevasta myyjästä on uskomattoman paljon apua, ja erikoisliikkeissä palvelu on yksilöllistä ja ostokokemus erilainen kuin isoissa ketjuissa tai tavarataloissa. Opin myös sen, että vanha klisee siitä kuinka (ainakin naisten) pukeutuminen alkaa alusvaatteista, pitää todellakin paikkansa.

Muistan että kun laitoin nuo setit talteen, ajattelin että niissä on sekä muisto- sekä käyttöarvoa. Nyt kun otin ne esiin, näin että kumpaakaan ei ollut enää havaittavissa. Kuolettuneet elastaanit, nypyt, irtaantuneet langanpätkät ja yleinen kulahtaneisuus sai minut viimein ymmärtämään, että näiden säästämisessä ei enää ole mitään järkeä. Puhumattakaan siitä, että koot olivat tässä vuosien varrella muuttuneet aivan vääriksi. Ainoa järkevä sijoituspaikka oli siis roskis.

Loput laatikon sisällöstä jakautui niin, että pari uudenveroista settiä otin talteen kaveria varten. Jos ne eivät hänelle sovi, lahjoitan ne pois muualle. Muutama silkkikerrasto vaikutti virheettömältä, joten toimitan ne Fidalle tai johonkin vataavaan paikkaan. Yksi setti oli hämmästyttävällä tavalla muuttunut jälleen sopivaksi, joten sen siirsin takaisin käyttövaatteiden joukkoon. Kaikki muu oli siis käyttö- ja kierrätyskelvotonta, ja päätyi siten roskikseen. Ymmärrän sentään, että vaikka olisin itse maksanut kalsareistani mitä, parinkymmenen vuoden jälkeen ne ovat siinä kunnossa, ettei niitä pidä tyrkyttää kenellekään muulle.

Kesän kunniaksi kaapissa on siis tyhjää tilaa ja yksi säilytyslaatikko vapautui järkevämpään käyttöön. Tähän suoritukseen kului noin 15 minuuttia, ei mitenkään kohtuuton aika vuorokaudessa. Seuraavaksi kohteena on meikkilaatikko, ja tiedän jo valmiiksi että siellä piilee myös roskia. Palaan asiaan pian.

Kollektiivista raivausta

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Taloyhtiön talkoissa raivattiin viime viikolla vinttejä ja kellareita. On uskomatonta, miten paljon tavaraa kertyy yleisiin tiloihin, eikä kukaan tunnu tietävän mistä tai miten ne ovat sinne ilmestyneet. Kokonainen roskalava tuli lähes täyteen pelkästään sellaisista kamoista, joita keräiltiin porukalla yhteisistä käytävistä.

Sen lisäksi, että lava täyttyi laudanpätkistä, huonekalujen raadoista ja ihan silkasta roskasta, täytyy paikalle tilata myös ongelmajätteiden kuljetus. Bongasin mikroaaltouunin, pönttötolkulla epämääräisiä maalieja ja muita kemikaaleja, vanhan jääkaapin, television ja tietokoneen. Näitä ei voi laittaa tavalliselle roskalavalle, joten täytyy sopia talkkarin kanssa, miten näistä sähköromuista hankkiudutaan eroon.

Yleisten tilojen tukkiminen omilla roinilla on minusta tosi tylsää. Yhteiset tilat toimivat vain, jos kaikki noudattavat samoja sääntöjä. Siksi on todella turhauttavaa, että isossa ja usein pienemmissäkin taloyhtiöissä on niitä ihmisiä, jotka kuvittelevat etteivät yhteiset pelisäännöt koske heitä. Koska eihän se haittaa, jos tähän nurkkaan laitan tämän vanhan hyllynrähjän tai roudaan roskiskatokseen jotain mikä sinne ei kuulu, eihän se haittaa? Mutta kyllä se haittaa. Se on epäsiistiä, häiritsee muita ja oikeasti kyse on vapaamatkustamisesta. Taloyhtiö maksaa roskien kuljetukset, talkoolaiset kantavat roinat lavalle, joku muu kuskaa ne pois. Hirveän kätevää – ei tarvitse itse tehdä mitään. Samalla se on systeemin väärinkäyttöä.

Omakotiasumisen ja taloyhtiössä asumisen erot kiteytyvät tuossa. Taloyhtiössä on pakko kestää niitä muita ihmisiä, niiden typeriä ideoita ja piittaamattomuutta. Toisaalta taloyhtiössä joku muu hoitaa kerran vuodessa roskalavan takapihalle, jolloin esimerkiksi niistä vanhoista rojuista pääsee helposti eroon. Omassa talossa ei tarvitse stressata muista kuin naapureista (vaikka tiedän että kyllä nekin voivat hermoille käydä), mutta kääntöpuolena on se, että joutuu itse hoitamaan kaiken huollon ja ylläpidon. Molemmissa on puolensa.

Minulla on onni asua taloyhtiössä, jossa enemmistö asukkaista onneksi yrittää toimia niin, ettei muille tulisi ylimääräistä vaivaa. Uskon myös, että kun yhteiset tilat pidetään talkoilla kunnossa, ne eivät kerää puoleensa niin paljon roinaakaan. Kellarissa on yksi alue, joka on sellainen puoliksi yleinen, puoliksi yksityinen. Sinne on vuosien varrella kertynyt aika paljon roinaa myös huoltoyhtiön jäljiltä. Kun se saadaan pikkuhiljaa raivattua kuntoon, tila saadaan siistiksi ja hyötykäyttöön, eikä se varmasti sen jälkeen vedä roinaa enää puoleensa samaan tahtiin. Uskon vankasti porttiteoriaan tässä roina-asiassa.

KonMari ja kuluneen vasaran tapaus

Julkaistu , kirjoittanut
21

Luen parhaillaan Marie Kondon uutta kirjaa, joka on jatkoa ”Siivouksen elämänmullistava taika” -kirjalle, joka aloitti koko konmari-hössötyksen. Tämä uusi kirja tuntuu olevan paremmin jäsennelty ja käytännönläheisempi kuin ensimmäinen osa. En ole vielä päässyt kovin pitkälle, joten japanilaisen vaatteiden taittelun syvimmät salat ovat vielä avautumatta. Sen sijaan olen jo ehtinyt pyöritellä silmiäni Kondon omintakeisen metodin suhteen.

Kondo sanoo heti alkupuolella hyvin selkeästi, että tavaraa ei saa säilyttää vain sillä perusteella, että sitä saattaa vielä tarvita. Sitten hän kertoo kaksi esimerkkiä omasta elämästään. Ensimmäisellä kerralla hän heitti menemään maljakon, jonka reunassa oli särö. Seuraavana päivänä sitä olisi tarvittu, mutta onneksi löytyi muovipullo, johon kukat saattoi tyrkätä. Pullon hän somisti kauniimmaksi päällystämällä sen kankaalla. Toisella kerralla hän heitti menemään vasaran, ja sen jälkeen käytti paistinpannua naulaamiseen.

Tähän kohtaan sopisi kulunut mutta kuvaava kommentti: Ei hyvää päivää!

Tuon maljakon voin vielä ymmärtää, tosin mielestäni yksi maljakko vaikka hiukan säröinenkin, on parempi kuin ei maljakkoa ollenkaan, etenkin jos tykkää kukista. Mutta tuo vasara? Esitän kysymyksen näin päin: mitä haittaa on siitä, että omistaa vasaran, jota ei rakasta? Kondo sanoo, että sen kahva oli hyvin kulunut. En ihan ymmärrä, miten vasaran kahvan saan kulutettua niin loppuun, että se muuttuisi käyttökelvottomaksi. Esteettinen haitta saattaa kenties olla – mutta se on kuitenkin vain vasara. Jos käyttöä on todella ollut niin paljon, että kuluminen on tosiasia, järkevä ihminen ostaa uuden vasaran, eikä ala pahoinpidellä paistinpannujaan.

Tässä on yksi KonMarin heikkouksista. Jos lähtee siitä, että kaikkien tavaroiden pitää tuottaa iloa, tapahtuu helposti tuollaisia ylilyöntejä, jotka pidemmän päälle vain vaikeuttavat elämää. Tietyissä kategorioissa, kuten vaikka vaatteissa, tuo periaate on hyvä. Mutta aivan kaiken arvioiminen pelkästään sillä kriteerillä, miten suuri ilo sielussa pirskahtelee kun esinettä kädessään pitää, on ihan höpöhöpöä. Monta kertaa riittää, että esine toimii ja tekee sen mitä pitää. Joskus on täysin perusteltua säästää arkinen ja tylsä tavara, jota kuitenkin luultavasti saattaa vielä tarvita. Etenkin jos kyse on niinkin pienestä esineestä kuin vasara, jonka säilyttäminen tuskin on ylivoimaisen hankalaa.

Luen kirjaa mielenkiinnolla eteenpäin. Se on suoraa jatkoa edelliselle osalle myös siinä mielessä, että se herättää minussa hyvin vastakkaisia tunteita. Välillä en voi uskoa silmiäni, niin hirveää hömppää Kondo kirjoittaa, ja sitten toisaalla taas nyökyttelen ja ajattelen juuri samoin kuin hänkin. Kiehtova lukukokemus. Kirjoitan kyllä lisää kunhan pääsen loppuun saakka.

Onko joku teistä jo ehtinyt lukea tämän Spark Joy -kirjan?

Vaateraivausta

Julkaistu , kirjoittanut
4

Sain eilen kuskattua vihdoin ja viimein kolme täyttä muovikassillista vanhoja vaatteita Fidalle. Sen jälkeen kun kevätsiivouksen yhteydessä kävin vaatekaapit läpi, nuo kassit ovat odottaneet työhuoneen nurkassa lopullista sijoituspaikkaa. Suurin osa vaatteista oli erinomaisessa kunnossa, joten lahjoittaminen tuntui hyvältä ratkaisulta.

Lastenvaatekirppikselle varattu aika lähestyy ja valmistelut sitä varten kiihtyvät. Olen seulonut erilleen kaikkea mahdollista myyntiin menevää. Niiden säilöminen erillään on vähän hankalaa, mutta menettelee vielä pari viikkoa. Kokeilin tahraisten vaatteiden valkaisemista kloritella, ja se onnistui! Laitoin n. viiteen litraan vettä ohjeen mukaan reilun desin kloritea. Mitat eivät olleet aivan täsmällisiä, mutta en usko että se haittasi. Ohjeessa sanottiin, että vaatteita liotetaan 15 minuuttia, mutta minä annoin niiden liota kaikessa rauhassa muutaman tunnnin. Koska kaikki olivat kokovalkoisia puuvillavaatteita, järkeilin ettei mitään hirveää vahinkoa pääse kuitenkaan syntymään. Kloritekäsittelyn jälkeen laitoin koko pyykkiläjän ilman huuhtelua vielä koneeseen, heitin valkaisevaa pesuainetta perään ja väänsin ohjelman 60 asteeseen. Lopputuloksena oli tahrattomia, hohtavan valkoisia vaatteita. Kyllä niitä kehtaa myydä eteenpäin.

Ainoa vaate, joka vastusti vielä tätäkin käsittelyä, oli mudassa marinoidut trikoolegginssit. Ruskeat tahrat ovat vaalentuneet merkittävästi näiden kaikkien käsittelyjen (normaalipesu, sappisaippua, Vanish-käsittely, klorite) aikana, mutta täysin puhdasta ei ole vieläkään tullut. Päätin testata vielä viimeisen keinon, laitan tahrakohdat likoamaan laimentamattomaan kloriteen. Jos kangas menee pilalle, ei haittaa, koska en olisi voinut likaisena kierrättää tai käyttää vaatetta muutenkaan.

Nyt kun noista kasseista ja nyssyköistä on päässyt eroon ja tietää että loputkin lähtevät kuukauden sisällä, on taas keveä olo. On kyllä mielenkiintoista, miten tyhjentynyt tila aiheuttaa sellaista mielihyvää. Ainoa paikka, joka täyteen pakattuna aiheuttaa samanlaista hyvää mieltä, on jääkaappi. Luulen tosin, että nämä kaksi asiaa eivät ole suoraan verrannollisia keskenään. Täysi jääkaappi tuo turvallisuuden tunteen ja hyvän fiiliksen siitä, ettei ihan pian tarvitse lähteä uudelleen kauppaa. Vapautunut lattia taas henkii mielenrauhaa. Tai näin siis minulla, joku muu kokee varmaan ihan eri tunnetiloja.

Tarpeeksi kulunut? Arvioi itse.

Julkaistu , kirjoittanut
18

Tämä on aihe, jota olen pidempään pohdiskellut. Milloin vaate muuttuu käyttökelpoisesta lumpuksi? Rinna kommetoi, että on tutkittu että jos vierekkäin on kaksi pönttöä, toinen lumpuille ja toinen uudelleen myyntiin tarkoitetuille, niiden sisällöt ovat kuitenkin lähes samanlaiset. Ihmisten standardit ovat siis hyvin erilaiset, ilmeisesti vaate, joka toisen mielestä on täysin pitokelpoinen, on toisen mielestä hirveä riepu.

Osaan erotella virheettömät muiden joukosta. Ei käytön jälkiä tarkoittaa juuri sitä, ei nyppyjä, värin haalistumista, venynyttä kangasta, kulumaa, mitään. Uuden veroinen on vaate, jota ei erottaisi kaupan rekissä  muista. Vein tässä kunnossa olevia vaatteita juuri second hand -liikkeeseen, jossa asiaa helpotti myös se, että myyjä katsoi kaikkia vaatteitani ”vieraalla silmällä”, siis nähden sellaiset virheet, joille itse olin jo sokeutunut.

Mutta miten erottaa käytetyt mutta edelleen käyttökelpoiset sellaisista, jotka eivät enää kelpaa kenellekään? Tässä minulla tulee se suurin ongelma. Asian havainnollistamiseksi otin kuvia muutamista esimerkeistä.

IMG_3671

1. Neulemekko. Pinta on nyppyyntynyt, koska tässä on akryyliä. Ostettu ennen kuin ymmärsin ettei akryyliä pidä ostaa. Pintaa lukuunottamatta muodossaan, ehjä ja tahraton.

Mekko on merkiltään Calvin Klein, ja se on tilattu Nordstromin nettikaupasta vuonna 2011 tai 2012. Voisin itse vielä käyttää sitä kotimekkona, mutta minun standardeillani se on liian kulunut edustamaan enää missään työtilanteessa tai vastaavassa. Olen myös vähän kyllästynyt mekkoon, joten haluan siitä eroon myös siksi. Tuo nyppyisyys ei suinkaan näy koko mekossa noin selkeästi, tämä kuva on otettu hyvin läheltä. Edellä mainituista syistä johtuen arvelen, että mekolle löytyy vielä uusi omistaja, joten olen päättänyt lahjoittaa sen Fidalle.

2. Farkkujen lahkeet, jotka ovat täysin hajalla. Näissä farkuissa on kyllä polvikin puhki.

2. Farkkujen lahkeet, jotka ovat täysin hajalla. Näissä farkuissa on kyllä polvikin puhki.

Nämä farkut on ostettu vuonna 2008 ja niitä on pidetty runsaasti, pois lukien ne ajat kun olin raskaana eikä maha mahtunut niihin. Käyttökertoja tulee satoja. Näiden tasaiseen tahtiin pahenevien risojen lahkeiden kanssa elelin pari vuotta, mutta sitten kun polvetkin menivät puhki, päätin luopua niistä. Tarkoitus on tarjota niitä uudelleen käytettäväksi materiaaliksi jonnekin, ja jos se ei onnistu, niin sitten laitan ne johonkin näistä ajoittain parjatuista tekstiilikeräyksistä.

3. Vauvan bodyn hiha, jossa on tahroja jotka eivät ole lähteneet sappisaippualla tai normaalissa pesussa. Body on muuten ehjä ja käyttökelpoinen.

3. Vauvan bodyn hiha, jossa on tahroja jotka eivät ole lähteneet sappisaippualla tai normaalissa pesussa. Body on muuten ehjä ja käyttökelpoinen.

En tiedä mitä ainetta tuo tahra on. Body on ollut kahdella lapsella käytössä, ja se on ehjä. Tahrojen lisäksi tuosta pinnasta näkee, ettei vaate ole ihan uusi. Pesukertoja on varmasti kymmeniä. Ajattelin yrittää poistaa tahroja vielä kerran valkaisuaineella. Jos se tehoaa, silitän bodyn ja lahjoitan sen hyväntekeväisyyteen. Jos tahrat eivät lähde, mitä tälle pitäisi tehdä? Onko kyseessä lumppu, vai kehtaako jonnekin Hope ry:lle antaa tällaista vaatetta, jossa on pieniä mutta selkeitä vikoja?

4. Lapsen ulkotakin tasku on mennyt rikki. Muuten ehjä takki, joskin jo vuosia vanha ja ainakin kahdella lapsella ollut. Tämän voisi korjata, jos olisi ompelukone.

4. Lapsen ulkotakin tasku on mennyt rikki. Muuten ehjä takki, joskin jo vuosia vanha ja ainakin kahdella lapsella ollut. Tämän voisi korjata, jos olisi ompelukone.

Tämä takki menee omassa käytössä vielä tämän kevään loppuun, kunnes ilmat muuttuvat sille liian lämpimiksi. Sitten seuraa dilemma: pitäisikö tätä yrittää itse korjata tai korjauttaa? Minulla ei ole kotona ompelukonetta, joten minkään korjaaminen ei tuosta vain onnistu. Mutta jos tämän korjaisi, olisiko sen jälkeen fiksumpaa säästää takki odottamaan kuopuksen kasvamista? Tästä tulisi sitten ns. pihatakki. Vai olisiko fiksumpaa laittaa kierrätykseen? Ja mikä tämän paikka olisi, korjattuna tai korjaamattomana? Kierrätyskeskuksen ilmaislaari? Fida? Lastenvaatekirppis?

Minua kiinnostaa valtavasti, mitä te näille tekisitte! Mitä te säästäisitte, minne kierrättäisitte, mikä menisi roskiin? Tässä on muuten hyvä tilaisuus vertailla, miten eri tavoin asiat nähdään. Oletteko te kaikista samaa mieltä, vai tekisittekö jotain aivan toisin?

Kun raivaaminen törmää elämän realiteetteihin

Julkaistu , kirjoittanut
20

Tekstiilien kierrätys. Tuo jokaisen raivaajan murheenkryyni.

Olen seurannut keskustelua H&M:n vaatekeräyksestä. Viimeisin kannanotto tuli Rinnalta, joka latasi suoraa tekstiä aiheesta:

”Kuluttaja, joka hädissään tekstiilijätenyssykkänsä kanssa ihmettelee mitä nyt pitäisi tehdä, miettiköön sitä, mistä syystä hänellä kierrätettävää tekstiiliä on. Jos kyseessä ovat muutamat käyttökelpoiset vaatteet, jotka joko koon tai elämäntavan muuttumisen takia eivät enää ole tarpeellisia, ne voi lahjoittaa kotimaisille kierrätystahoille. Jos taas kaappeihin on keräytynyt kassikaupalla vaatetta, joka nyt ei vaan inspaa tai on silleen nuhraantunut ettei enää huvita ja tekisi mieli ostaa uutta mutta ei mahdu, niin mene nyt ihminen itseesi ja käsitä että suurin vikapää megalomaaniseen tekstiilijäteongelmaan ja mätäneviin paitavuoriin kaatopaikalla olet sinä itse. Lakkaa yletön shoppaaminen niin ongelma katoaa. Ei pidä mankua että ”jonkun” pitää järjestää tekstiilikierrätys, vain saadakseen liian tekstiilin haittatekijän kätevästi häviämään omasta elämästään.”

Voi kuulkaa, tämä aiheutti ajatuksia! (Ja niin muuten monissa muissakin, jos tuon postauksen kommenttiosiota katsoo.) Ensinnäkin, Rinnahan on ihan oikeassa. Jos vaatteita ostettaisiin vähemmän, niitä riittäisi kaatopaikallekin vähemmän. Minulla tämä aihe tuli lähelle, sillä olen urakalla perannut vaatevarastojani. Sen seurauksena työhuoneessa on muovikassikaupalla vaatteita, jotka odottavat sopivaa loppusijoitusta. Osa menee myyntiin, osa suoraan Fidalle, mutta osa on harmaalla alueella. Ne aiheuttavat eniten päänvaivaa.

Mutta nyt pitää nostaa esiin muutama seikka. Ensinnäkin noissa poistuvissa vaatteissa ei ole yhtään uutta vaatetta. En shoppaile huvikseni, en tee hätäpäisiä ”sinne päin” ostoksia, joita sitten katuisin myöhemmin, enkä harhaudu vaatekauppoihin piristämään itseäni. En osta halpaketjuista juuri mitään. (Ostan siis lapselle paketin alushousuja kerran vuodessa, koska Frozen. Pöksyt säästyvät seuraavalle lapselle jäätyään pieneksi. Tätä ei voi mielestäni pitää vastuuttomana kulutuksena millään mittarilla, vaikka ostopaikka olisikin H&M.) Ihan oikeasti teen parhaani, jotta ostaisin vain tarpeeseen ja laadukasta. Olen valmis käyttämään t-paitaan 20-40 euroa, jos sillä rahalla saan sellaisen, joka kestää monta vuotta.

Siitä huolimatta meillä syntyy vaatejätettä, tai ehkei jätettä mutta sellaisia joille ei ole enää käyttöä. Kun kävin nyt kaappini läpi, löysin sieltä paljon vaatteita, joihin en enää ikimaailmassa tule mahtumaan, koska lähempänä 40 vuotta ihminen vain kerta kaikkiaan näyttää erilaiselta kuin 18-vuotiaana. Saati sitten että kuunaan ilkeäisin liikkua ihmisten ilmoilla niissä vetimissä, joissa ihan pokkana bailasin silloin nuorena. Olen kuitenkin säilytellyt noita vaatteita vuosikausia, joitakin varmaan 20 vuotta. Onko siinä mitään järkeä? Minusta ei. Noista vaatteista suurin osa on onneksi täysin käyttökelpoista, joten niille löytyy hyvällä tuurilla uusi omistaja.

Entä sitten ne rikkinäiset vaatteet? Tässä tulee tunnollisella ihmisellä ongelma vastaan. Mikä on niin rikki ettei enää kannata korjata? Milloin joku vaate on loppuun käytetty? Voisiko joku kertoa missä se raja menee?! Kun aina voi periaatteessa tehdä vielä jotain. Rinna sanoo, että jos jokin on täysin loppuun käytetty, sen voi sitten viedä vaikka sinne H&M:n kyseenalaiseen keräykseen. Nyt pitäisi enää tietää, milloin se piste on saavutettu. (Rinna, tämä ei ole kuittailua. Tämä on sitä että ihminen ei oikeasti tiedä!) Hyvälaatuista vaatetta on välillä vaikea tunnistaa. Sitten kun jokin muuttuu niin nyppyiseksi, ettei sitä enää halua laittaa päälleen, onko kyseisen vaatteen paikka kyseenalaisessa tekstiilikeräyksessä, energiajätteessä, vai pitäisikö testata, josko löytyisi joku jonka nypynsietokyky on korkeampi kuin minulla?

Viimeisenä on vielä ne menneisyyden synnit. Tämä vaateasia ei ole ollut yleisesti pinnalla kovin kauan. Veikkaan, että on paljon ihmisiä, jotka ovat vielä muutama vuosi sitten ostelleet kepeästi kaikenmoista, kun eivät ole tiedostaneet asiaa. Minäkin heräsin vaatekierrätyksen ongelmiin alle viisi vuotta sitten. Nuorempana minulla oli myös taipumusta ostella vaatteita jollekin mielikuvitusolennolle, sen sijaan että olisin ostanut järkeviä vaatteita itselleni. Ja kuten edempänä jo sanoin, niitä on sitten hartaasti säilytelty vuosikausia käyttämättömänä. Tunnustan myös, että ennen tätä tekstiiliherätystä en aina ostanut parasta mahdollista laatua, joten kaikki ei ole enää priimakunnossa.

Moni lienee kanssani aika samanlaisessa tilanteessa. Jos nyt haluaa alkaa keventää elämäänsä, raivata rojujaan ja ylipäätään järkevöittää omaisuutensa määrää, syntyy poisheitettävää tavaraa. Se pitää laittaa jonnekin, silläkin uhalla että muutama vaate menee ns. väärään paikkaan. En kannata sitä, että järjestää kaatopaikan kotiinsa vain siksi, ettei tuottaisi jätettä. Sitten tietenkin on tarkoitus, että Suuren Raivauksen jälkeen alkaa elää ja kuluttaa fiksummin. Mutta saadakseen puhtaan pöydän, jotain on ensin tehtävä.

Luulen, Rinnankin blogissa muutama älähti juuri näistä syistä. Huono omatunto on jo valmiiksi, ja ainakin minä olen jo moneen otteeseen miettinyt, miksi ihmeessä olenkaan hankkinut sitä sun tätä – silloin joskus vuosia vuosia sitten. Voihan tietenkin myös olla, että olen vain keski-ikää lähestyvä, tiedostava ja järkevä ihminen, ja elän sen mukaisessa kuplassa. Ajatus siitä, että joku roudaa vanhaa tavaraa H&M:lle saadakseen alekupongin jolla ostaa lisää ja siinä samassa kuvittelee olevansa hyvinkin ekologinen tuntuu todella vieraalta, mutta mistäs minä tiedän. Varmaankin näin tapahtuu, ei kai tuota kamppista muuten edes olisi.

Miten tämän nyt tiivistäisi. Raivaaminen ja tilan tekeminen on mielestäni fiksua ja kannatettavaa. Se on samalla prosessi, jossa väistämättä syntyy roskaa, tai muuten poistettavia tavaroita. Tähän liittyy kuitenkin vahvasti se ajatus, että kun tilaa on tehty, sitä ei hetimiten täytetä jollain uudella tavaralla. Raivaaminen ei ole ihan yksinkertaista, koska siinä vaiheessa kun on onnistunut tekemään päätöksen luopua jostakin, työstä on vasta puolet tehty. Vastuullinen raivaaminen on aika työlästä, ja välillä tuntuu että niin on vastuullinen kuluttaminenkin. Aina kannattaa kuitenkin yrittää. Huonokin kierrätys on parempi kuin ei ollenkaan.

Raivaaminen elämäntyylinä

Julkaistu , kirjoittanut
8

Oletteko huomanneet, että siitä huolimatta, että tietoisesti rajoittaa uusien tavaroiden vaellusta ovesta sisään, raivattavaa riittää tasaiseen tahtiin? Jossain vaiheessa tämä ihmetytti, mietin miten on mahdollista että aina vaan voi heittää tavaroita pois, vaikka en päästä kotiin mitään kevytmielisesti. Kuitenkin aina riittää raivattavaa.

Se johtuu siitä, että tavarat muuttuvat. Ne vanhenevat, pilaantuvat, menevät rikki, muuttuvat tylsiksi, tarpeettomiksi, kummallisiksi. Esine, joka vielä viime vuonna on ollut hyvä ja tarpeellinen, saattaa vuoden päästä olla pois heitettävässä kunnossa. Maku muuttuu myös samoin muoti, eikä sille oikein voi mitään. Tiedättehän, miten asunnon myynti-ilmoituksen kuvista voi suoraan päätellä, minä vuonna keittiö- tai kylpyhuoneremontti on tehty. Sellaiset vaaleanruskeat kaakelit olivat muutama vuosikymmen sitten tyylikkyyden huippu – nyt ne näyttävät usein tunkkaisilta. Sama koskee vaatteita ja asusteita laukkuja, kenkiä ja monia muitakin tavaroita. Vaikka ne olisivat periaatteessa ihan kunnossa, ne vain alkavat näyttää hassuilta.

Kaikenlaista kuluu ja menee rikki. Äskettäin siivoilin sellaista laatikkoa, jossa säilytän vaatteiden korjaustarpeita, varanappeja ynnä muuta. Poistin sieltä neljä matkakokoista tahranpoistoainetta, jotka olivat kuivuneet tai menneet loppuun muuten. Työhuoneen kierrätyspisteessä odottaa monta kassillista vaatetta, joka on väärän kokoista tai liian kulunutta.

Sellainen raivaava elämäntyyli on kätevä. Kun koko ajan pitää vähän paikkoja silmällä, ei roinaa pääse kertymään. Minulla on tapana raivata laatikko sieltä, hylly täältä aina kun sopiva tilanne sattuu tulemaan. Kun huomaa siirtelevänsä jotain tavaraa usein pois tieltä, on hyvä aika tarkastella ko. tavaraa tuorein silmin: onko tällä itse asiassa mitään käyttöä? Miksi se on täällä? Kun vastaan tulee roskia, kuten vaikka tyhjentyneitä pakkauksia tai rikkinäisiä tavaroita joita ei pysty korjaamaan, ne on parempi heittää roskiin HETI, eikä siirtää vain sivuun odottamaan jotain parempaa hetkeä. Samalla kun olen siirtänyt talvivaatteita säilytykseen, olen raivannut vaatekaappeja muutenkin. Raivattujen vaatteiden ohella, olen heittänyt roskiin rikkinäisiä pukupusseja, poistanut kymmeniä tarpeettomia vaatepuita ja heivannut menemään erinäistä silppua, jota kaappien pohjille kertyy.

Havaintojeni mukaan ihmisillä on syystä tai toisesta taipumus säilytellä roskia. Sukkalaatikossa seilaa rikkinäisiä sukkia, keittiössä korvattomia mukeja, kylppärissä puteleita joiden pohjalla on senttilitra hoitoainetta tai sampoota. Ne viihtyvät siellä viikosta toiseen, mutta onneksi ratkaisu on helppo: silmät auki, roskapussi käteen ja toimeksi. Tämä on yksi syy, miksi Konmari ei mielestäni ole mikään elämän kestävä ratkaisu. Jättiraivaus ei poista sitä seikkaa, että tavarat hajoavat ja kuluvat. Sen sijaan jatkuva valppaus pitää roinan loitolla.

Yllättävä poisto

Julkaistu , kirjoittanut
1

Kun raivasin vaatteitani, kaapista lähti muutakin kuin tekstiilejä. Arvatkaa mikä on helpoin keino tehdä lisää tilaa? Poistaa kaapista tyhjät, tarpeettomat henkarit. Siinä roikkuvien vaatteiden kaapissa on ollut todella ahdasta, eikä ihme. Vaatteiden lisäksi olin säilönyt siellä noin 15 ylimääräistä henkaria. Nehän vie yksinään jo ainakin 20cm tangosta, etenkin kun kaikki olivat tuollaisia kookkaita, ei mitään metallirimpuloita. Äärimmäisen epäkäytännöllistä tilankäyttöä mielestäni.

IMG_3628

En oikein tiedä, miten tuo määrä sinne kaappiin on päätynyt. En ole tietoisesti laittanut sinne tyhjiä säilytykseen. Enkä ole mielestäni poistanut vaatteita niin, että henkarit olisivat jääneet. Tämä on näköjään näitä mystisiä tavarailmiöitä, joissa materia lisääntyy ilman selitystä. Samaa sarjaa kuin käsilaukutkin – ainakin minä voin löytää veskasta ihan mitä tahansa, ilman pienintäkään havaintoa siitä, miten tavara on sinne joutunut. No, ainakin siellä on nyt selvästi väljempää!

Muuten se mekko, jonka mainitsin eilen. Sen saa ehkä sittenkin korjattua käyttökuntoon. Hah! Epäröinti kannatti. Ehkä siitä tulee sittenkin se lempimekkoni, josta haaveilin ostohetkellä.

Vaatekarsinnan vaikeudesta

Julkaistu , kirjoittanut
9

Hienosti järjestäytynyt komero inspiroi minua raivaamaan myös vaatekaappia. (Aloitin eilen, mutta nyt projekti on hetken tauolla, sillä sairastuin johonkin hirveään mahataudin ja influenssan välimuotoon ja olen muuttunut reporangaksi.) Tavoitteena oli raakata käyttövaatteiden joukosta pois kaikki turhat vaatteet. Siis ne, mitä ei ikinä laita päälleen, vaan joita hautoo siellä muiden joukossa vuodessa toiseen erilaisista epärationaalisista syistä.

Nämä epärationaaliset syyt tekevät karsimisesta ajoittain aika hankalaa. Otetaan esimerkiksi mekko, joka on ostettu 8 vuotta sitten, ja jota olen pitänyt kerran. Olen pitkään miettinyt sen myymistä, koska ei ole todennäköistä että se yllättäen muuttuisikin minulle sopivaksi. Otin sen ulos kaapista, ja sitten alkoi epärationaalinen pähkäily. Mitä jos sittenkin vielä jotenkin saisin sen toimivaksi? Ihana mekko, en millään raatsi laittaa pois, ei se mitään vaikka en ikinä pidä sitä kuitenkaan. Hirveä luopumisen tuska. Sama koski montaa muutakin vaatetta, joita yhdisti se, että olen joskus kauan sitten käyttänyt niitä kerran tai pari, mutta en enää moneen vuoteen.

Noiden vaatteiden poistamista vaikeutti selvästi se, että ne olivat virheettömiä, uuden veroisia. Vähän nukkaantuneet tai muuten väsähtäneen näköiset vaatteet oli helpompi poistaa. NIiden kohdalla taas aloin jälleen pohtia lopullista sijoituspaikkaa. Luin juuri YLEn nettisivuilta jutun, jossa hyväntekeväisyysoarganisaation työntekijä kertoi, että ilmaiseksi lahjoitetaan entistä huonompikuntoista vaatetta. Että hyvät myydään, ja huonot heitetään hyväntekeväisyyteen. Tästä seurasi tietenkin se, että aloin syynätä vaatteitani sillä silmällä. Ovatko ne liian nyppyisiä? Ovatko lahkeet liian kuluneet? Kehtaako näitä antaa? Pitäisikö nämä sittenkin vain käyttää itse loppuun jossain mökillä? Mutta miten paljon mökilläkään tarvitsee vaihtovaatteita?

Reipas ja ronski pakkaisi kaikki kaapista poistetut vaatteet sekä kengät yhteen kassiin ja kuskaisi Fidalle tai kierrätyskeskukseen ja keskittyisi sen jälkeen vaatekaapissa vallitsevaan ihanaan väljyyteen. Ylianalysointiin taipuva tyyppi alkaa kelailla näitä yllämainittuja ongelmia, kokee tilanteen liian vaikeaksi ja jättää koko homman kesken. Lopputulos on se, että kaapista poistetut vaatteet vain vaihtavat paikkaa ja tukkivat tiloja jatkossa jossain muualla.

Tuo jälkimmäinen skenaario olisi täydellinen epäonnistuminen. Nyt täytyy olla tiukkana itseni kanssa, etten syyllisty tuollaiseen kiertelyyn ja itsepetokseen. Olen vaatekirjanpitoni mukaan ostanut tai saanut tänä vuonna jo kymmenkunta uutta vaatetta (sukat ja alusvaatteet poislukien), joten saman verran olisi kyllä aiheellista poistaa vanhojen joukosta.  Aika hyvän saldon sainkin: mekkoja, puseroita, ainakin yhdet housut ja useat rikkinäiset farkut, kahdet kengät ja yksi takki, joka saa siirtyä palvelemaan mökkikäytössä. Kun vain saan päätetyksi mihin ne loput menevät. Päätin että annan itselleni nyt viikon aikaa ratkaista tämä ongelma. Ei se VOI olla niin vaikeaa.

Kärsiikö kukaan muu tällaisesta ylianalysoimisesta? Vai lähtevätkö vaatteet vips vips kiertoon vain ilman sen kummempaa murehtimista?

Komero kuntoon, on kevät!

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Meillä on perinteinen komero: Siinä on noin neliömetrin kokoinen pohja, tanko katonrajassa, syvät hyllyt toisella sivulla. Koska asumme vanhassa talossa, pohjaratkaisu ei ole täydellisen suoraviivainen, vaan tässäkin komerossa on sellainen ”salamutka”, eli hyllyt jatkuvat erikoisella tavalla seinän väliin. Säilytystilaa on siis enemmän kuin miltä näyttää, mutta kääntöpuolena on se, että tuonne mutkan taakse ei näe, ja sinne sekä mahtuu että unohtuu vaikka mitä. Komero toimii lisäksi siivouskaappina, sen lattialla säilytetään pölynimuria ja hyllyillä kaikkia muita siivousvälineitä.

Rakastan tuota komeroa, koska pystyn siellä säilyttämään runsaasti tarpeellista mutta sekalaista tavaraa, joka vie paljon tilaa mutta jonka haluaa olevan helposti käsillä. Esimerkiksi lahjapakkausmateriaaleja, kausikoristeita, matkalaukkuja, jatkojohtoja, työkaluja, varalamppuja, kynttilöitä, kukkaruukkuja ynnä muuta. Komeron kirous on siinä, että sinne on äärimmäisen helppo heittää mitä tahansa, jonka haluaa käsistään pois. Myös sellaisia tavaroita, joilla ei oikeastaan ole omaa paikkaa. Yleensä sitä paikkaa ei myöskään siinä pysähdy miettimään, ja esineen laskee siihen mihin se nyt sattuu sopimaan, eli jonkun hyllyn reunalle. Lopputulos on nopeasti karmea kaaos.

Koska itsekurini ei näköjään riitä siihen, että keskittyisin aina kun jotain komeroon vien, joudun raivaamaan sen perusteellisesti noin kerran vuodessa. Siinä vaiheessa kaaos on yleensä päässyt niin sietämättömäksi, että mitään ei löydä mutta kamaa putoaa päähän jos jotain yrittää etsiä. Oikeita töitä vältellessäni tartuin tähän toimeen viime viikolla. Klassinen ”hylly kerrallaan tyhjäksi, inventaario, ja takaisin järkevään järjestykseen” -menetelmä ei petä. On myös hyödyllistä kyseenalaistaa omat vanhat järjestykset. Nimittäin se olemassaoleva ratkaisu ei välttämättä ole optimaalisin. Uudelleen järjestelyllä ja silkan roinan poistamisella sain komeroon mahtumaan paljon uutta, ja silti kaikki on siististi ja kaikkeen pääsee käsiksi.

Suosittelen, että jos komerossa on avohyllyt, samanlaiset tavarat vangitaan hyllyillä omiin koreihin tai laatikoihin. Irtonaisen tavaran määrä kannattaa pitää mahdollisimman pienenä. Tämä helpottaa sekä löytämistä, järjestyksen säilymistä että säilytystilan maksimointia. Minulla on käytössä sekä muovikoreja että -laatikoita, mutta lisäksi myös vanhoja kenkälaatikoita. Jos laatikosta ei näe läpi, kirjoita kylkeen kissan kokoisilla kirjaimilla mitä siellä on. Muovilaatikot kannattaa ehdottomasti hankkia läpinäkyvinä.

Roskiin meni:

  1. Vanha kylpyharja. Olin säilyttänyt tätä nyt noin 10 vuotta turhaan.
  2. Epämääräisiä muovipakkauksia, joita olin säästellyt varmuuden vuoksi.
  3. Tyhjiä elektroniikkalaitteiden laatikoita. Nämä veivät ylettömästi tilaa, ja säilyttivät kirjaimellisesti tyhjää. Suoraan pahvinkeräykseen.
  4. Vaatepuun pehmustimia, jotka eivät toimi.
  5. Kankaan riekaleita, jäljellä rievuiksi revitystä tyynynliinasta, loppuunkäytetty taikasienen jämä, vanhoja hammasharjoja.
  6. Lattialle unohtunut pari vuotta sitten talvisäilöön pantu amarylliksen sipuli, mennyt pilalle.
  7. Askartelumateriaalien silppuja, muuta epämääräistä roskaa
  8. Tarpeettomia käyttöohjeita.

Lisäksi nakkasin auton takakonttiin kesäajan lasinpesunestettä, jota oli pieni liru pussin pohjalla. Kun tyhjennän sen auton säiliöön, pääsen pussistakin eroon. Löysin yhden parittoman ruokapöydän tabletin, joka on jonkinlaisista puutikuista punottu. Siirsin sen parvekkeelle, sen päälle voi kesällä laittaa kukkaruukkuja.

Koska hyllyille tuli tyhjää, pystyin nostamaan lattialta tavaroita pois. Sain myös imuroitua komeron lattian, edellisestä kerrasta olikin …hmmm, ehkä pari vuotta. Eipä tuo imuroimaton lattia nyt mikään valtava hygieniariski ole, mutta kiva kuitenkin tietää, että nyt se on siisti. Lisäksi siirsin komeroon uusia tavaroita muualta asunnosta, koska nyt niille on siellä tilaa.

Tietenkin vastaan tuli myös kaikenlaista, minkä olemassaoloa en enää edes muistanut: kauniita rasioita, kynäteline, kynttilänjalka. Se on sen kummallisen hyllymutkan ominaisuus. Olen säilyttänyt noita tällä hetkellä täysin tarpeettomia esineitä sillä ajatuksella, että niille kenties myöhemmin löytyy käyttöä. Periaatteessa olisin voinut heittää roskiin tai kierrättää jotenkin muuten, mutta rehellisesti sanottuna siitä on liikaa vaivaa. Koska noille tavaroille on meillä tilaa, voin samantien säästääkin ne. Sitten kun jossain vaiheessa joku prinsessa tarvitsee aarrelaatikkoa, voin taikoa komerosta esiin sellaisen. Aivan kaikkea ei ole tarpeen karsia, jos tilaa on. Mutta roskasta ja tyhjän säilömisestä kannattaa luopua.

Selvästi tässä on jonkinlaista kevätsiivouksen tuntua ilmassa. Se on varmaan huhtikuun armoton valo, joka saa talvenkotoisan kodin näyttämään täysin laiminlyödyltä. Oletteko huomanneet samaa? Iskeekö muille komeronsiivousvimma näihin aikoihin?