Tekstiilien kierrätys. Tuo jokaisen raivaajan murheenkryyni.
Olen seurannut keskustelua H&M:n vaatekeräyksestä. Viimeisin kannanotto tuli Rinnalta, joka latasi suoraa tekstiä aiheesta:
”Kuluttaja, joka hädissään tekstiilijätenyssykkänsä kanssa ihmettelee mitä nyt pitäisi tehdä, miettiköön sitä, mistä syystä hänellä kierrätettävää tekstiiliä on. Jos kyseessä ovat muutamat käyttökelpoiset vaatteet, jotka joko koon tai elämäntavan muuttumisen takia eivät enää ole tarpeellisia, ne voi lahjoittaa kotimaisille kierrätystahoille. Jos taas kaappeihin on keräytynyt kassikaupalla vaatetta, joka nyt ei vaan inspaa tai on silleen nuhraantunut ettei enää huvita ja tekisi mieli ostaa uutta mutta ei mahdu, niin mene nyt ihminen itseesi ja käsitä että suurin vikapää megalomaaniseen tekstiilijäteongelmaan ja mätäneviin paitavuoriin kaatopaikalla olet sinä itse. Lakkaa yletön shoppaaminen niin ongelma katoaa. Ei pidä mankua että ”jonkun” pitää järjestää tekstiilikierrätys, vain saadakseen liian tekstiilin haittatekijän kätevästi häviämään omasta elämästään.”
Voi kuulkaa, tämä aiheutti ajatuksia! (Ja niin muuten monissa muissakin, jos tuon postauksen kommenttiosiota katsoo.) Ensinnäkin, Rinnahan on ihan oikeassa. Jos vaatteita ostettaisiin vähemmän, niitä riittäisi kaatopaikallekin vähemmän. Minulla tämä aihe tuli lähelle, sillä olen urakalla perannut vaatevarastojani. Sen seurauksena työhuoneessa on muovikassikaupalla vaatteita, jotka odottavat sopivaa loppusijoitusta. Osa menee myyntiin, osa suoraan Fidalle, mutta osa on harmaalla alueella. Ne aiheuttavat eniten päänvaivaa.
Mutta nyt pitää nostaa esiin muutama seikka. Ensinnäkin noissa poistuvissa vaatteissa ei ole yhtään uutta vaatetta. En shoppaile huvikseni, en tee hätäpäisiä ”sinne päin” ostoksia, joita sitten katuisin myöhemmin, enkä harhaudu vaatekauppoihin piristämään itseäni. En osta halpaketjuista juuri mitään. (Ostan siis lapselle paketin alushousuja kerran vuodessa, koska Frozen. Pöksyt säästyvät seuraavalle lapselle jäätyään pieneksi. Tätä ei voi mielestäni pitää vastuuttomana kulutuksena millään mittarilla, vaikka ostopaikka olisikin H&M.) Ihan oikeasti teen parhaani, jotta ostaisin vain tarpeeseen ja laadukasta. Olen valmis käyttämään t-paitaan 20-40 euroa, jos sillä rahalla saan sellaisen, joka kestää monta vuotta.
Siitä huolimatta meillä syntyy vaatejätettä, tai ehkei jätettä mutta sellaisia joille ei ole enää käyttöä. Kun kävin nyt kaappini läpi, löysin sieltä paljon vaatteita, joihin en enää ikimaailmassa tule mahtumaan, koska lähempänä 40 vuotta ihminen vain kerta kaikkiaan näyttää erilaiselta kuin 18-vuotiaana. Saati sitten että kuunaan ilkeäisin liikkua ihmisten ilmoilla niissä vetimissä, joissa ihan pokkana bailasin silloin nuorena. Olen kuitenkin säilytellyt noita vaatteita vuosikausia, joitakin varmaan 20 vuotta. Onko siinä mitään järkeä? Minusta ei. Noista vaatteista suurin osa on onneksi täysin käyttökelpoista, joten niille löytyy hyvällä tuurilla uusi omistaja.
Entä sitten ne rikkinäiset vaatteet? Tässä tulee tunnollisella ihmisellä ongelma vastaan. Mikä on niin rikki ettei enää kannata korjata? Milloin joku vaate on loppuun käytetty? Voisiko joku kertoa missä se raja menee?! Kun aina voi periaatteessa tehdä vielä jotain. Rinna sanoo, että jos jokin on täysin loppuun käytetty, sen voi sitten viedä vaikka sinne H&M:n kyseenalaiseen keräykseen. Nyt pitäisi enää tietää, milloin se piste on saavutettu. (Rinna, tämä ei ole kuittailua. Tämä on sitä että ihminen ei oikeasti tiedä!) Hyvälaatuista vaatetta on välillä vaikea tunnistaa. Sitten kun jokin muuttuu niin nyppyiseksi, ettei sitä enää halua laittaa päälleen, onko kyseisen vaatteen paikka kyseenalaisessa tekstiilikeräyksessä, energiajätteessä, vai pitäisikö testata, josko löytyisi joku jonka nypynsietokyky on korkeampi kuin minulla?
Viimeisenä on vielä ne menneisyyden synnit. Tämä vaateasia ei ole ollut yleisesti pinnalla kovin kauan. Veikkaan, että on paljon ihmisiä, jotka ovat vielä muutama vuosi sitten ostelleet kepeästi kaikenmoista, kun eivät ole tiedostaneet asiaa. Minäkin heräsin vaatekierrätyksen ongelmiin alle viisi vuotta sitten. Nuorempana minulla oli myös taipumusta ostella vaatteita jollekin mielikuvitusolennolle, sen sijaan että olisin ostanut järkeviä vaatteita itselleni. Ja kuten edempänä jo sanoin, niitä on sitten hartaasti säilytelty vuosikausia käyttämättömänä. Tunnustan myös, että ennen tätä tekstiiliherätystä en aina ostanut parasta mahdollista laatua, joten kaikki ei ole enää priimakunnossa.
Moni lienee kanssani aika samanlaisessa tilanteessa. Jos nyt haluaa alkaa keventää elämäänsä, raivata rojujaan ja ylipäätään järkevöittää omaisuutensa määrää, syntyy poisheitettävää tavaraa. Se pitää laittaa jonnekin, silläkin uhalla että muutama vaate menee ns. väärään paikkaan. En kannata sitä, että järjestää kaatopaikan kotiinsa vain siksi, ettei tuottaisi jätettä. Sitten tietenkin on tarkoitus, että Suuren Raivauksen jälkeen alkaa elää ja kuluttaa fiksummin. Mutta saadakseen puhtaan pöydän, jotain on ensin tehtävä.
Luulen, Rinnankin blogissa muutama älähti juuri näistä syistä. Huono omatunto on jo valmiiksi, ja ainakin minä olen jo moneen otteeseen miettinyt, miksi ihmeessä olenkaan hankkinut sitä sun tätä – silloin joskus vuosia vuosia sitten. Voihan tietenkin myös olla, että olen vain keski-ikää lähestyvä, tiedostava ja järkevä ihminen, ja elän sen mukaisessa kuplassa. Ajatus siitä, että joku roudaa vanhaa tavaraa H&M:lle saadakseen alekupongin jolla ostaa lisää ja siinä samassa kuvittelee olevansa hyvinkin ekologinen tuntuu todella vieraalta, mutta mistäs minä tiedän. Varmaankin näin tapahtuu, ei kai tuota kamppista muuten edes olisi.
Miten tämän nyt tiivistäisi. Raivaaminen ja tilan tekeminen on mielestäni fiksua ja kannatettavaa. Se on samalla prosessi, jossa väistämättä syntyy roskaa, tai muuten poistettavia tavaroita. Tähän liittyy kuitenkin vahvasti se ajatus, että kun tilaa on tehty, sitä ei hetimiten täytetä jollain uudella tavaralla. Raivaaminen ei ole ihan yksinkertaista, koska siinä vaiheessa kun on onnistunut tekemään päätöksen luopua jostakin, työstä on vasta puolet tehty. Vastuullinen raivaaminen on aika työlästä, ja välillä tuntuu että niin on vastuullinen kuluttaminenkin. Aina kannattaa kuitenkin yrittää. Huonokin kierrätys on parempi kuin ei ollenkaan.
Mulla on oma raivausurakka takana mutta vielä muistissa. Mun mielestä jälleensijoituspaikan löytäminen oli vaikeaa vain lumpulle, eli selkeästi niin huonokuntoiselle tekstiilille, että sitä ei kukaan huoli. Tarjosin matonkuteiksi, koirien makuualustoiksi, autokorjaamolle räteiksi. Kukaan ei huolinut. Jäin yksin lumppukassieni kanssa (onneksi niitä oli vain kaksi kauppakassillista). Siihen tarkoitukseen H&M:n keräys on ihan jees.
Mutta. Miksi keräys on ”kampanja”, eikä osa jokapäiväistä toimintaa? Miksi se on ajoitettu samalle ajalle Rana Plazan romahduksen vuosipäivän kanssa? Miksi annetaan alekuponki? Miksi H&M ei pyri korjaamaan jäteongelman alkupäätä eli ehkäisemään jätteen syntyä in the first place?
Ja totta helvetissä kampanjan tarkoitus on saada ihmiset ostamaan lisää. Ihan kuin oli Finlaysoninkin kampanjassa, jossa vanhoista lakanoista sai hyvitystä ostaessaan uudet. Itse hyödynsin Finlaysonin tarjouksen, joten en kritisoi tässä kuluttajaa joka vie vanhat kamansa kiertoin (tai ehkä kritisoin, mutta silloin toki myös itseäni).
Onhan eettinen kuluttaminen vaikeaa. Itse jatkuvasti painiskelen ihan jo sen kanssa, että kaiken tämän yltäkylläisyyden keskellä ylipäätään kulutan. Maailman mittakaavassa mulla on paljon, vaikken ikinä enää hankkisi mitään uutta.
Mutta ehkä kuluttamisen ei tarvitse olla helppoa. Silloin kun se sitä minulle oli, se oli holtitonta – kuten kuvasit, ostin mielikuvitusminälle ja huonoa laatua. Kaiken tämän moraalisen pohdinnan hankaluuden keskelläkin mä en haluaisi palata vanhaan.
Tuo helppous on mielenkiintoinen näkökulma. Ymmärrän mitä ajat takaa, mutta olen vähän eri mieltä. Minusta ”hyvän” kuluttamisen nimenomaan pitäisi olla helppoa. En usko että valtaosa ihmisistä on valmis muuttamaan toimintaansa, jos se ei ole helppoa. Siksi etenkin yhteiskunnan pitäisi tulla tässä asiassa mahdollisimman paljon vastaan, ja tehdä ekologisesti kestävät ratkaisut niin helpoiksi kuin mahdollista. Rinnan ja Outi Pyyn tekstejä luettuani ymmärrän kyllä, että esimerkiksi tekstiilikeräystä ei ole helppoa järjestää, joten aina sellainen ei ole mahdollista. Jos yritys pystyy järjestämään kierrätyksen vastuullisesti (mitähän niille FInlaysonille tuoduille lakanoille tehtiin?) niin jos sillä lailla samalla myynti kasvaa, ei tilanne ole aina mahdoton. Tuo H&M keräys on sellainen, että sitä ei voi ihan täysin sydämin kannattaa, mutta luitko siitä romutuspalkkiosta? Sen avulla autokanta uudistui sekä turvallisemmaksi että vähäpäästöisemmäksi viime vuoden aikana. Eli tämä on vähän tilannekohtaista. Eikä helppoa 🙂
Finlaysonin lakanakeräyksen kuvauksessa ainakin luki että ne leikataan matonkuteiksi, värjätään ja kudotaan matoiksi, joista ainakin osa tapahtui Suomessa. En kyllä tiedä mikä taho leikkaa parikin tonnia lakanoita kuteiksi, siinä on jännetupintulehdus lähellä 🙂
Mutta en ole seurannut sitä tarkemmin, mainoksen tietojen varassa olen.
Jotenkin ihan helvetin ärsyttävää tuo parku tuosta H&M:n keräyksestä. (Siis ei täällä, vaan yleisesti.) Itse kun olin ihan intona, että jee, ne lumput saa jonnekin, missä ne hyödynnetään. Siis eikö tosiaan sitten olekaan niin, vai mikä tämä juttu on?? Onko oikeesti siis parempi vaihtoehto laittaa lumput vaan roskikseen tai (meidän tapauksessa) tuikata pihalla tuleen?
Mä olen vienyt sinne keräykseen eräänkin kassin. Enkä tosiaan vie sinne sellasta, mikä olis vielä käyttökelpoista, vaan kaiken kelvollisen koitan antaa eteenpäin jollekin, kuka huolii. (En siis harrasta kirpparilla myyntiä vaan annan kaiken pois ihan ilmaiseksi.) Ja mä myös otan ne alekupongit vastaan, koska meidän vakkari-ostospaikka sukille, kalsareille ja paidoille on – tadaa – H&M. Syystä että sieltä saan sen mitä haluankin. Ja koska en ole rikas, mulle kelpaa se alennus niistä kalsareista oikein hyvin.
Mun vaatekaappia ei voi kyllä millään muotoa pitää tursuilevana. Ja meillä on koko perheellä tosi vähän vaatteita. Siis oikeesti, meillä on esim lapsilla tyyliin yhdet kengät, ja sitten kun ne menee ihan huonoiksi ostetaan vasta uudet…
En ole varmaan koskaan shoppaillut vaatteita ihan vaan shoppailun ilosta, koska mulla ei kerta kaikkiaan ole koskaan ollut varaa sellaseen. Ja vihaan ostaa itelleni vaatteita. Sen sijaan olen kyllä tehnyt huonoja ostoksia, kun olen niin epä-muotitietoinen ja muutenkaan en vaan meinaa osata ostaa itelleni sopivia vaatteita. Eli siis kaupassa näyttää olevan ok, kotona sitten totean, että voi kamala. Ja lapsille ostin aikanaan alesta etukäteen vaatteita seuraavalle kaudelle tms, kunnes totesin että viisaampaa mennä kauppaan sillon kun jotain tarvii ja ostaa se just silloin (koska olivatkin ehkä sitten seuraavana kesänä jo pieniä tms).
En siis pidä itseäni ollenkaan minään ongelmakuluttajana vaatteiden suhteen (tai muutenkaan!). Koitan myös kierrättää ja laittaa kaiken sinne minne kuuluukin. Nyt alkaa tuntua, että se siitä H&M:stä, jatkossa laitan risat sukat suoraan tuleen vaan. Ei se maailma taida pelastua, teki sitten mitä vaan. Argh!
Luulen, että sinä olet juuri tuota sama kategoriaa minun kanssani. Tuskailet lähinnä sellaisten vaatteiden kanssa, jotka eivät enää kierrätykseen kelpaa. Tästä tulee ainakin minulle syyllinen olo, että sellaistakin jätettä syntyy, vaikka on vaikea keksiä miten sitä voisi välttää. Kyllä kaikki asiantuntevat tahot mielestäni sanovat, että jos vaate todella on aivan loppuun kulunut, sen voi viedä H&M:lle hyvällä omalla tunnolla. Ilmeisesti kritiikki kohdistuu ensisijaisesti siihen, että vaatekeräykseen päätyy vaatteita, joiden tekeminen on käyttänyt valtavasti luonnonvaroja ynnä muita resursseja, ja sitten se kestää yhden tai kaksi käyttökertaa, kunnes päätyy pahimmillaan kaatopaikalle tai vain poltettavaksi.
Toinen kritiikin syy on ollut se, että keräys antaa ymmärtää asioita, jotka eivät pidä paikkaansa. Keräykseen tuoduista vaatteista ei tehdä uusia vaatteita, niistä vain murto-osa myydään uudelleen, osa niistä paalataan ja laivataan Afrikkaan, jossa niiden kohtalo on hämärän peitossa, ja osa päätyy poltettavaksi joka tapauksessa. Rinna kritisoi sitä, että H&M markkinoi vaatekeräyksen olevan jonkinlainen hieno ekoteko, vaikka oikeasti asia ei tosiaan ole niin yksinkertainen. Mutta kunte sanottu, täysin loppuun kulutetulle vaatteelle se on ok. Tai näin olen siis ymmärtänyt. Minulla ongelmaksi tulee tuo ”loppuun kulutettu” – en tiedä mitä se tarkoittaa käytännössä.
Tekstiilien osalta on ilmeisesti niin, että vain kulutuksen radikaali vähentäminen ja käytettynä ostaminen pelastaisi maailman. Ja tämä onkin helpommin sanottu kuin tehty, sen olen ensimmäisenä valmis tunnustamaan.
Minä näen sen niin, että H&M vaatekeräyksellään puhdistelee mainettaan, ja samalla houkuttelee ostamaan lisää vaatteita ale-kuponkien avulla. Mielestäni ongelma on siinä, että jos ostaa paidan H&M:stä joka kestää puoli vuotta, pistää keräykseen loppuunkulutetun vaatteen, ostaa uuden ale-kupongilla jne. niin selvähän se on, että tästä syntyy paljon enemmän tekstiilijätettä kuin jos ostaisi parempilaatuisen paidan joka kestäisi vaikka 3 vuotta. Toinen juttu on sitten se, että kaikki H&M vaatteet eivät suinkaan ole aina niin huonosti kestäviä, ja vastaavasti jokin laadukkaaksi mieletty merkki saattaa kestää yllätävän huonosti.
Ja tuo ”loppuun kulutettu” tuottaa minullakin ongelmia. Kuinka nuhjuinen tai rikkinäinen vaate voi olla ennen kuin sitä ei voi pitää enää missään, edes lenkillä takin alla ? Tästä varmaan eri ihmisillä voi olla hyvinkin eri käsitykset.
Kyllä, olen samaa mieltä tuosta ”kierrätys”logiikasta, jota H&M harrastaa. Mutta olen vähän tullut siihen tulokseen, että se firma ei kuitenkaan ole monissa asioissa pahimmasta päästä, nimittäin H&M on niin suurennuslasin alla jatkuvasti, että heidän on todellakin yritettävä tehdä jotain. Voi olla että keinot eivät ole vielä kovin hienostuneita, mutta yritystä on, vaikka osa siitä vaikuttaakin vielä viherpesulta. Kukahan se oli, Rinna vai Outi Pyy, joka sanoi jotain sinne päin että se tekeminen on jo oikean suuntaista, mutta markkinointi on huonoa.
Kuulin ruotsalaisesta tutkimuksesta, jossa oli arvioitu käyttökelvottoman vaatteen ja myyntikelpoisen vaatteen keräyspönttöjen sisältöä, ja tultu siihen tulokseen että niiden sisällöt ovat jokseenkin identtiset. Kuluttaja ei ole kovin hyvä arvioimaan juuri tätä loppuunkulumisasiaa… et siis ole yksin!
Risasta, täysin käyttökelvottomasta kamasta on pakko päästä jotenkin eroon. Tietenkään sen läjääminen kotiin ei ole järkevää. On sitäpaitsi mielestäni kunniallisempaa käyttää itse tavara loppuun ja sitten hävittää se tavalla tai toisella, kuin käyttää se viittä vaille ennen loppua ja kierrättää sitten jollekulle toiselle (luin kerran netistä jostain tyypistä, joka kertoi ettei koskaan joudu heittämään kenkiä roskiin, koska vähän ennen kuin ne ovat ihan rikki, laittaa ne kierrätykseen – aargh!).
(jatkuu.. ei mahdu koko epistola kerralla!)
Mutta vaatteen elinkaaren ekologisuus on pääasiassa kiinni muista kohdista kuin loppuhävityksestä. Hyvä, jos loppuunkäytetystä voi tehdä jotain oikeasti tarpeellista. Tällä hetkellä lumppua tulee niin paljon, että suomessakin monta hanketta miettii mihin kaikkeen sitä suinkin keksittäisiin tunkea. Se, että ensin suurella vaivalla ja luonnonvarojen panostuksella tehdään aika heikkolaatuinen vaate, joka sitten survotaan kuiduiksi ja tungetaan johonkin tien alle vain siksi että se ei joutuisi kaatopaikalle, ei ole ekologista. Koko vaate olisi pitänyt jättää tekemättä, jos ympäristöhyötyjä tavoitellaan. Tietysti, tietysti on pahempi, jos tuo vaate joutuisi kaatikselle, mutta ainahan voi keksiä huonomman vaihtoehdon. Ei se silti tee toisiksi huonommasta hyvää.
Vertauskuvana: jos löydän jääkaapistani homehtuneen juuston, joka jostain aivan järkevästä syystä on jäänyt käyttämättä (esim. olenkin juuri paljastnut maitoallergiseksi), niin pakkohan se on heittää biojätteeseen. Siellä se sitten maatuu mullaksi, eli kierrättyy varsin täydellisesti. SILTI se ei tee tästä tapahtumaketjusta ollenkaan ekologista. On vain kärsittävä se, että näin kävi, ja pyrittävä siihen ettei näin käy uudestaan.
No sähän olet nyt aivan ytimessä tämän asian kanssa. Niiden menneisyyden syntien kanssa eläminen on joskus aika ikävää (tähän sellainen irvistys-emoji). Mutta ajattele, miten helppoa elämä olisi jos kaikki tekisivät kuten tuo kenkien kierrättäjä! Kenenkään ei ikinä tarvitsisi heittää mitään pois! Kaikki menisi kierrätykseen! Siis aivan loistokas ratkaisu.
Ympäristöeetikkona kysyisin seuraavaa: teetkö/oletko tehnyt parhaasi? Todennäköisesti kyllä, ainakin yleensä. Yritätkö vielä oppia kokemuksistasi ja mietitkö, miten tulevaisuudessa voisit toimia vieläkin paremmin? Kirjoituksesi perusteella näyttää siltä että näin toimit…joten tämähän näyttää oikein hyvältä. Ahdistus seis!
Kuten juuri pääsin omassa blogissani sanomasta, tietty kevytmielisyys kuuluu (tieteelliseen) etiikkaan koska etiikka on tiedettä hyvästä elämästä. Ei niuhottamisesta eikä tiukkapipoisuudesta eikä mahdollisimman korkealentoisista ja vaikeasti toteutettavista ideaaleista, koska kenenkään idea kukoistavasta ihmisestä ja hyvästä elämästä ei taida olla nuttura kireällä kaikelle nyrpistelevä askeetti. Etiikka on siis tiedettä paitsi hyvästä, myös elämästä ja inhimillisyydestä. Onko täydellisyyden tavoitteleminen kohtuullista, kilttiä, inhimillistä? Ei ole. Onko stressin kehittely sellaisista asioista (kuten raivaamisesta) jotka ovat pohjimmiltaan välineitä hyvään elämään, tarkoituksenmukaista tai lempeää? Ei ole. Päinvastoin, koska mainitsemani arviointikriteerit ovat hyveitä, voimme hyveteorian avulla päinvastoin päätellä, että stressin kehittely ja perfektionismi ovat viitteitä siitä ettei kaikki ole hyvin. Onko, esimerkiksi, eettisempää onnistua lajittelemaan jätteensä täydellisesti mutta samalla luoda kaikille asian huomaaville sellainen mielikuva että lajitteleminen on hirveän vaikeaa, stressaavaa ja rasittavaa? Vai olisiko kuitenkin parempi että tekee vähän vähemmän mutta rennolla, hyvällä fiiliksellä?
Et siis ole menneisyydessä toiminut aina niin fiksusti kuin nykyään toimisit eivätkä kaikki ratkaisusi ole kestäneet aikaa? Hienoa, sehän tarkoittaa että olet mennyt elämässä eteenpäin! Tämä tosiasia sinulta jää huomaamatta jos keskityt syyllistämään itseäsi valinnoista joita et enää voi muuttaa. Olennaista on, miten toimit nyt ja tulevaisuudessa. Etkö tiedä, mikä olisi absoluuttisesti paras tapa toimia? Jatka opiskelua, ja toimi rauhassa parhaan tämänhetkisen ymmärryksesi mukaan. Enempää keltään ei voida
kohtuudella vaatia, ja kohtuullisuus on suuri hyve. Sitä paitsi, absoluuttisesti parhaista
vaihtoehdoista stressaaminen on siinäkin mielessä hölmöä että vaikka teoreettisesti paras vaihtoehto olisikin tiedossa, se ei välttämättä ole käytännössä mahdollinen. Se mikä on mahdollista joka tilanteessa on parhaansa tekeminen, ja viisastumisen yrittely pitkällä tähtäimellä.
Joten raivaa vaatekaappisi parhaan ymmärryksesi mukaan ja tee tulevat hankintasi mahdollisimman fiksusti. Arvioi vaatteiden loppuunkulumista mahdollisimman rehellisesti, se on parasta mihin pystyt, hankkiudu jätteestä eroon mahdollisimman fiksusti.
Ympäristöeetikon ominaisuudessa ratkoisin tätä ongelmaa kysymällä ”Oletko tehnyt parhaasi?” Näyttää siltä että olet. Entä koitatko toimia niin että tulevaisuudessa osaisit toimia vielä paremmin? Kyllä siltä kuulostaa. Saat relata vähän!
Kuten juuri pääsin oman blogin puolella kirjoittamasta, tietty kevytmielisyys kuuluu (tieteelliseen) etiikkaan. Etiikkahan on hyvän elämän tiedettä, siis tiedettä paitsi hyvästä, myös elämästä ja inhimillisyydestä. Eikä kenenkään käsitys hyvää elämää ihmisestä taida olla tiukkapipoinen, mahdottomia vaativa murjottaja? Onko stressaaminen asioista (kuten raivaamisesta) joiden pitäisi olla hyvän elämän välineitä siis kilttiä tai armollista? Ei ole. Onko perfektionismi inhimillistä tai kohtuullista? Ei ole. Päin vastoin, hyve-etiikan valossa em. arviointikriteerit ovat hyveitä, joten stressaaminen ja perfektionismi ovat päin vastoin merkkejä siitä ettei kaikki ole hyvin. Se mitä eettisyys ihmiseltä voi vaatia on parhaansa tekeminen ja pyrkimys viisastumiseen tulevaisuudessa, ei täydellisyys. Kumpi onkaan parempi: se joka toimii pienissä yksityiskohdissakin ”oikein” mutta levittää ympärilleen samalla käsitystä siitä että eettisyys on hirveän vaikeaa, kuluttavaa ja stressaavaa vai se joka tekee ehkä vähän vähemmän mutta rennosti ja hyvällä mielellä joka rohkaisee muitakin hyvään?
Et siis ole menneisyydessä toiminut aina niin fiksusti kuin nykyään toimisit eivätkä kaikki ratkaisusi ole kestäneet aikaa? Hienoa, sehän tarkoittaa että olet mennyt elämässä eteenpäin! Tämä tosiasia sinulta jää huomaamatta jos keskityt syyllistämään itseäsi valinnoista joita et enää voi muuttaa. Olennaista on, miten toimit nyt ja tulevaisuudessa. Etkö tiedä, mikä olisi absoluuttisesti paras tapa toimia? Jatka opiskelua, ja toimi rauhassa parhaan tämänhetkisen ymmärryksesi mukaan. Enempää keltään ei voida
vaihtoehdoista stressaaminen on siinäkin mielessä hölmöä että vaikka teoreettisesti paras vaihtoehto olisikin tiedossa, se ei välttämättä ole käytännössä mahdollinen. Se
mikä on mahdollista joka tilanteessa on parhaansa tekeminen, ja viisastumisen yrittely
pitkällä tähtäimellä.
Joten raivaa vaatekaappisi parhaan ymmärryksesi mukaan ja tee tulevat hankintasi mahdollisimman fiksusti. Arvioi vaatteiden loppuunkulumista mahdollisimman rehellisesti, se on parasta mihin pystyt. Hankkiudu jätteestä eroon niin fiksusti kuin osaat.Nauti lisääntyneestä tilasta ja projektin ansiosta heränneistä ajatuksista. Arjen etiikka ei ole tämän monimutkaisempaa…
Ääh, edellisessä pitkässä kommentissa meni sitten kappaleet sekaisin lopussa. Toiseksi vika kappale kuuluu siis:
Et siis ole menneisyydessä toiminut aina niin fiksusti kuin nykyään toimisit eivätkä kaikki ratkaisusi ole kestäneet aikaa? Hienoa, sehän tarkoittaa että olet mennyt elämässä eteenpäin! Tämä tosiasia sinulta jää huomaamatta jos keskityt syyllistämään itseäsi valinnoista joita et enää voi muuttaa. Olennaista on, miten toimit nyt ja tulevaisuudessa. Etkö tiedä, mikä olisi absoluuttisesti paras tapa toimia? Jatka opiskelua, ja toimi rauhassa parhaan tämänhetkisen ymmärryksesi mukaan. Enempää keltään ei voida
kohtuudella vaatia. Absoluuttisesti parhaista vaihtoehdoista stressaaminen on siinäkin mielessä hölmöä että vaikka teoreettisesti paras vaihtoehto olisikin tiedossa, se ei välttämättä ole käytännössä mahdollinen. Se mikä on mahdollista joka tilanteessa on parhaansa tekeminen, ja viisastumisen yrittely pitkällä tähtäimellä.
Sanottavansa tiivistämisen jalo taito on minulta selvästi vielä kovasti vaiheessa, pahoittelut siitä!
Kiitos äärimmäisen mielenkiintoisesta kommentista! Tuossa oli paljon ajattelun aihetta. Päällimäisenä tuli mieleen se, että tässä pyrkimyksessä vastuullseen toimintaan sotkeentu helposti lillukanvarsiin, ja iso kokonaisuus unohtuu. Jos mietin arvojani, stressaaminen ei kuulu niihin. Joten ylenpalttinen ahdistelu tästä aiheesta ei ole arvojeni mukaista toimintaa! Hyvä muistutus.
Välillä käy niin, että kun tuntee olevansa vastuussa koko maapallosta, harhautuu sinne perfektionismin puolelle. Pitäisi muistaa, että yksi ihminen ei pysty pelastamaan kaikkea vaikka tekisi kaiken täydellisesti. Jos tosi monta ihmistä tekee asiat enimmäkseen oikein, sillä on paljon isompi merkitys. Halu tehdä oikein suhteutettuna käytössä oleviin resursseihin aiheuttaa välillä ristiriitoja omassa päässä. Mutta voin kyllä vastata noihin kysymyksiisi rehellisesti, että kyllä. Yritän parhaani, enkä halua toistaa vanhoja mokia uudelleen. Voin kai siis hetkeksi hellittää 🙂
Ekologisuuden pohtiminen etiikan valossa tästä näkökulmasta kuin esitit, on hirveän mielenkiintoista. Tätä pitäisi miettiä enemmänkin. Saan varmasti blogistasi enemmänkin ajattelemisen aihetta!
Minulle tämä ongelma on todella vieras. Yleensä pidän vaatteet oikeasti rikkipuhki. Poistelen nyppyjä ja saatan pienet viat korjata. Ja sen jälkeen, kun kangas on oikeasti rikki, vaatteen, tai no entisen vaatteen, voi viedä lumppukeräykseen. Olen viimeiset vuodet vähentänyt tavaraa, mutta lähinnä joko kavereille myymällä, yleeensä sellaista tavaraa, jolle jollakulla on oikea, olemassa oleva tarve, paperia Molokille (paperinkierrätyssäiliö & muinainen pakananallinen jumala) uhraamalla tai kuluttamalla rikkiloppuun.
Yleensä olen inhonnut vaatteiden ostamista niin, ettei niitä paljoa olekaan.
Niin, sinne Finlaysonin kierratykseen kannattaa viedä sellaisiakin liinavaatteita, joka ovat jotenkin kuluneet niin, ettei niitä ole hyvä käyttää enää. Ja H&M:n lahjakorttia ei kai ole pakko käyttää, ellei mitään erityistä tarvitse?
Minusta tuo on tosi hyvä systeemi! Tuollaista loppuun pitämistä minäkin tavoittelen. Mutta ongelmaksi muodostuu jossain vaiheessa se, että ennen kuin vaate hajoaa atomeiksi, se näyttää aika pitkään sellaiselta, ettei sitä enää viitsi ihmisten ilmoilla pitää. Tämä on vähän ongelma. Että periaatteessa ehjä vaate ei enää ole sen näköinen, että haluaisin siinä kulkea. Kommenteista päätellen en ole tämän ongelman kanssa yksin.
”Saati sitten että kuunaan ilkeäisin liikkua ihmisten ilmoilla niissä vetimissä, joissa ihan pokkana bailasin silloin nuorena.”
Luotan siihen, että taas kohta salihousut, silkkitakki ja vyölaukku ovat kuuminta hottia…
;>))
Hah. Tsekkaa huviksesi Spice Girls uransa huipulla ja saat aika hyvän käsityksen, millaisia aarteita multa löytyy 😀 😀 😀
Luulenpa, että jokainen tänne kirjoittava on jo selättänyt suurimman ongelman: jatkuvan kulutuksen kasvamisen hyväksymisen. Eilinen meni jo, huomiseen voimme vaikuttaa. Minä ainakin olen tehnyt säkkikaupalla urpoja valintoja elämässäni, mutta teen parempia tänään ja huomenna. Olkaa itsellenne armollisia. Jätevuori pienenee vain vähentämällä jätettä.
Kuluttajina meidän on vaadittava parempaa laatua, pidempää elinkaarta tuotteille ja boikotoitava huonoa laatua tuottavia firmoja. Ne kyllä tippuu pois, kun kukaan ei osta. Tässä kohtaa pitäisi oivaltaa se, että mitä vähemmän on rahaa, sitä parempaa kannattaa ostaa, muuten teet saman ostoksen kymmenen kertaa, tuhlaat enemmän rahaa ja tuotat kymmenkertaisen määrän jätettä. Huono tulee kalliiksi. Köyhän ei kannata ostaa huonoa, sanoo vanha sanontakin. Itselläni kesti tajuta tämä, mutta nyt niin nautin siitä, että ostan vähemmän mutta parempaa. Ja rahaa on enemmän.