Aihearkisto: Arkielämä

Elokuu kutsuu jälleen

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Vuoden paras kuukausi on ihan kohta käsillä, ja tuskin maltan odottaa. Kuten joka vuosi, elokuun alku kutkuttaa paljon enemmän kuin uuden vuoden vaihde. Elokuussa kaikki on mahtavaa: sää on vielä lämmin, eikä todellisesta syksystä ole vielä tietoakaan. Työt ja koulut kuitenkin alkavat, mistä pidän kovasti, sillä en ole kauhean hyvä lomailija, Minulle sopii parhaiten vankat rutiinit ja ennalta arvattava arki. Toisaalta koko syksy avautuu edessä aivan virheettömänä, ja sen lopussa häämöttää lempijuhlani joulu. Elokuu on myös lupaus omasta ajasta. Sosiaalinen kiintiöni täytyy yleensä loman aikana niin piripintaan, että pari ensimmäistä arkipäivää menee siihen, että vain nautin yksinolon ihanuudesta.

Koska en tietenkään saanut sellaista viikon kotityölomaa, josta kesän alussa haaveilin, kotiprojektit eivät ole liiemmin edenneet. Sohvatyynyjen täyttö ei ollut listalla, mutta ai että olen tyytyväinen lopputulokseen! Parvekkeen suhteen päätin, että tehty on parempi kuin täydellinen. Jätin siis rallit paikoilleen, päätin kurkata niiden alla vasta syksyllä. Sen sijaan laitoin niiden päälle eteisen vanhan kuramaton, istutin kukkalaatikot täyteen samettiruusuja, ja kannoin melkein kaikki huonekasvit parvekkeelle nauttimaan kesän lämmöstä. Vaatepinojen perkaus on edistynyt myös, joskaan ei vielä ihan loppuun asti. Olen onnistunut lahjoittamaan vanhoja lastenvaatteita runsaasti eteenpäin, ja vein Fidalle kaksi kassia aikuisten vaatteita. Tekstiilijätepussi odottaa edelleen kuskaamista, ja pieneksi jääneitä kenkiä pitäisi vielä siistiä kierrätystä varten. Elokuu on oivallinen ajankohta näidenkin viimeisten rippeiden hoitamiseen.

Tykkään tästä vihreästä somistuksesta parvekkeellani.

Tänä vuonna elokuun innostus suuntautuu vähän eri tavoin kuin ennen. Keväällä leikattu polvi on edelleen kuntoutusvaiheessa, mutta yllättäen vapaa kesäloma ei ole ollut sen kannalta otollisinta aikaa. Kun arjesta puuttuu tiukat raamit, on paljon hankalampi pitää treeniajoista kiinni. Kun suurin osa kuntoutuksesta on oman päättäväisyyden varassa, asiaa helpottaa huomattavasti, että päivät ovat ennakoitavissa. Eturistisiteen leikkauksesta kuntoutumiseen menee aina 6-9 kuukautta, minun tapauksessani luultavasti enemmänkin, sillä polvesta repesi myös sisäsivun nivelside. Kuntoutus on henkisesti aika puuduttavaa, fyysisesti välillä kivuliasta, ja sitä pitää tehdä paljon. Motivaatio on korkealla, mutta työtä on runsaasti.

Toivon, että olisin heinäkuussa voinut keskittyä väitöskirjaan kunnolla, mutta itsekurini ei riittänyt heräämään joka aamu kuudelta, jotta olisin saanut pari tuntia keskeytyksetöntä työaikaa joka aamu. Tästä voin syyttää vain itseäni, mutta oikeasti syytän kyllä juuri loman tuomaa epäsäännöllistä elämää. Herätäkseen aamulla, pitäisi mennä myös illalla ajoissa nukkumaan, mutta jostain syystä koko perheen rytmi kellahtaa aina lomilla kovin iltapainotteiseksi. Mistähän sekin johtuu? Mielessä on väitöskirjan lisäksi pari muutakin kirjoitusideaa, blogipostauksia ja vaikka mitä. Ehkä juuri siksi elokuun kutsu kaikuukin niin voimakkaana tänä vuonna, on niin paljon sellaista, mihin haluaisin päästä uppoutumaan.

Summa summarum en malta odottaa, että pääsen taas tekemään arjen ruokalistoja, teippaamaan harrastuskalenterin jääkaapin oveen ja ylipäätään nauttimaan siitä, että tiedän jokseenkin varmasti, mitä minäkin päivänä tapahtuu. Onko siellä muita yhtään samoissa fiiliksissä?

Elossa ollaan

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Onpahan ollut kevät. Blogissa on ollut harvinaisen hiljaista ja eräs lukija jo alkoi huhuilla perääni, että olenko lainkaan hengissä enää. No olen, mutta täytyy sanoa että maaliskuusta kesäkuuhun on ollut varsin poikkeuksellista aikaa. Tarina kaikessa lyhykäisyydessään: rikoin polven, joka piti leikata, ja josta toipuminen on ollut todella hidasta ja hankalaa. Nyt, liki 3 kuukautta leikkauksen jälkeen jalka on edelleen kuntoutusvaiheessa. Minulla kävi huono tuuri, ja kudokset reagoivat jämähtämällä paikoilleen. Sen takia päivittäinen jumppa ja venyttely käy puolipäivätyöstä. Pystyn kävelemään, mutta jalka on edelleen kaukana normaalista.

Väitöskirjaprojekti on myös ollut erittäin kiireisessä vaiheessa, johtuen pitkälti tuosta onnettomuudesta, joka vei monta viikkoa tehoasta työaikaa keväältä. En siis ole ehtinyt kirjoittaa tänne, vaan olen kirjoittanut artikkelia ilmastonmuutoksesta ja iltapäivälehdistöstä. Kiintoisa aihe, mutta ei liity Arkijärkeen millään tavalla. Blogi on siis jäänyt syrjään, pahoitteluni! Mutta joskus täytyy priorisoida. Seuraavassa pientä päivitystä tutuista teemoista!

Ostin leikkausta varten verkkarit, joita sitten pidinkin  monta viikkoa putkeen. Huhti- ja toukokuussa en tehnyt lainkaan vaateostoja, mutta olen kyllä surrut sitä, voinkohan enää koskaan pitää korkokenkiä. (Näin maalliset murheet minulla on…) Tässä kuussa tein kuitenkin muutaman hankinnan: sukkia ja alushousuja, sekä kesäiset pellavahousut. Varsin maltillista on siis ollut uusien vaatehankintojen osalta.

Eilen sain vihdoin kaivettua kaikki kesävaatteet esille, ja pakattua villapaidat helteiden ajaksi ylähyllylle. Samalla tein päätöksen viedä useampi vaate Fidalle. Nämä ovat sellaisia, joita olen kauan säilyttänyt sillä ajatuksella, että ehkä kuitenkin joskus vielä pidän niitä. Nyt totesin, että kaappiin on saatava tilaa, eikä säilyttämiselle ole enää perusteita. Kolme vaatteista on liian pieniä, ja olen nyt hyväksynyt sen tosiasian, etten tule enää koskaan olemaan samoissa mitoissa kuin kymmenen vuotta sitten. Yksi on kirppikseltä ostettu Max Maran mekko, joka on kyllä ihanaa materiaalia, mutta väri ei oikeasti sovi yhtään. Kyseessä on lempimerkkini, ja olen ostanut mekon ennen kuin ostolakko alkoi. Tuolloin menin tunnetusti merkki ja hinta edellä, ja tein kompromisseja esimerkiksi värin suhteen. Olen käyttänyt mekkoa pari kertaa, nyt sen on aika jatkaa matkaa.

Kotona tämä hajonnut jalka aiheutti aika paljon haasteita. Kun en pariin viikkoon kerta kaikkiaan pystynyt tekemään mitään, jäi kodinhoito muiden harteille. Kaksi keppiä haittasivat myös kovasti siinä vaiheessa, kun pääsin liikkeelle. En nimittäin pystynyt kantamaan mitään, joten sellainen normaali ”tuo tullessas, vie mennessäs” ei toiminut ollenkaan. Ratkaisuni oli antaa asian olla, vaikka ei se kyllä ihan helppoa ollut. Olen sellainen ohimennen järjestelijä, ja tottunut toisella kädellä tyrkkimään tavaroita paikoilleen, samalla kun teen jotain muuta. Nyt kun kukaan ei tehnyt sitä, kodin siisteystaso laski selvästi. Toisaalta esimerkiksi lasten omatoimisuus kasvoi monessa asiassa, kun palvelua ei kerta kaikkiaan ollut tarjolla. On silti sanottava, että olen hirveän kiitollinen siitä, että kykenen jälleen kävelemään ilman apuvälineitä ja minulla on kaksi kättä käytössä. Epäjärjestys käy hermoilleni, halusin tai en.

Fyysisistä rajoitteista ja muiden töiden priorisoinnista johtuen on paljon asioita, jotka pitäisi jossain vaiheessa tehdä, mutta koska kenenkään elämä ei ole niistä kiinni, olen jättänyt ne tekemättä. Parvekkeen rallit pitäisi nostaa ylös, lattia lakaista ja laittaa matto lattialle, mutta se on työlästä ja hankalaa. Lastenvaatteiden jokavuotinen lajittelu odottaa tekijäänsä, mutta toistaiseksi työhuoneeseen on vain kertynyt kiikkeriä pinoja erikokoisia vaatteita, jotka eivät kuitenkaan tällä hetkellä mahdu yhdenkään lapsen päälle. Haluaisin myös selvittää, voisinko itse täyttää 16 vuotta palvelleen sohvamme tyynyt uudelleen, ne ovat aivan lytyssä. Mutta jotenkin tämäkään projekti ei ole tuntunut niin kriittiseltä, kuin artikkelin työstäminen, joten sekin on vasta suunnitteluasteella. Tässä tulee tunne, että ihmisen pitäisi saada viikko vuodessa lomaa ihan vain sitä varten, että saisi kaikki kotityöt hoidettua!

Tällaisia kuulumisia siis keväältä. Katsotaan saisinko heinäkuussa tihennettyä julkaisutahtia hieman. Siinä voisitte olla avuksi: mistä toivoisitte että kirjoitan? Juttuideoita? Toivepostauksia? Laittakaahan kommenttiboksiin tulemaan!

Tavaratyö ei ole pakko, vaan valinta

Julkaistu , kirjoittanut
4

Aika usein olen nähnyt sanottavan, että jokainen tavara on sitoumus. Toipa kotiinsa mitä tahansa, se vaatii aina aikaa, vaivaa ja resursseja. Minimalistit etenkin mainitsevat usein, että heiltä vapautuu paljon sekä henkistä että fyysistä kapasiteettia, kun tavaroista huolehtimiseen menee niin vähän aikaa. Voi tehdä kaikkea kiinnostavampaa. Äskettäin samasta asiasta kirjoitti Ilana Aalto, joka tuskaili erinäisten tavaroiden takia, joita piti korjata, vaihtaa, muuttaa, setviä ja etsiä. Hän mainitsi, että tavaratyö tehdään yleensä vapaa-ajalla, eikä siitä makseta mitään. Jos maksettaisiin, omalle työlle kertyisi hintaa, niin paljon aikaa ja vaivaa menee.

Tietyllä tavalla tämä on totta, mutta samalla tämä näkökulma antaa harhaanjohtavan kuvan siitä, että nimenomaan tavaratyö olisi jotenkin poikkeuksellisen hankalaa. Nimittäin kaikki asiat vaativat aikaa ja vaivaa. Haluatko syödä terveellisesti? Varaudu silloin siihen, että tuoteselosteiden vertailuun, ruoan kotona valmistamiseen ja oikeaoppisen lautasmallin koostamiseen menee enemmän aikaa kuin siihen, että tilaa minuutissa noutoruokaa puhelimella. Tai haluatko lukea enemmän kirjoja? Kirjojen lukeminen vie jopa tunteja päivässä, eikä silloin voi tehdä mitään muuta. Puhumattakaan lapsista, niitä ei kannata oikeastaan hankkia lainkaan, jos vaivojaan laskee. Ensimmäiset 15 vuotta niistä huolehtiminen vie lähes kaikki rahat ja kaiken ajan, ja monet huolehtivat lapsistaan jollain tasolla koko loppuelämänsä. Satiirikko voisi sanoa, että ajatella mitä kaikkea ehtisimmekään, jos emme lukisi kirjoja, söisi terveellisesti saati sitten saisi lapsia.

Tämän liioittelun tarkoitus oli havainnollistaa, että tavaroiden vaatima aika ja vaiva on mielestäni tavallista elämää. Emme pysty elämään ilman tavaroita, ja rehellisyyden nimissä hyvin harva edes haluaa ruveta askeetiksi. Samalla tavalla voi tuskailla mitä tahansa muuta asiaa, joka kuitenkin on pakko tehdä. Tavaroiden määrää voi tietysti vähentää, ja se onkin hyvä tapa vähentää myös tavaratyön määrää, mutta toinen keino on muuttaa asennetta. Marie Kondolla on tässä asiassa hyvä lähtökohta: pyri siihen, että kotona on vain asioita, joista pidät. Sellaisista huolehtiminen on nimittäin paljon mukavampaa, kuin pahaa mieltä tuottavista tavaroista.

Mietin tätä usein, sillä minulla on taipumusta ”hankaliin” tavaroihin. Sellaisiin, jotka täytyy puhdistaa käsin, säilyttää huolellisesti ja varoa käytössä. Tavaroihin, jotka vaativat erilaisia hoitotoimenpiteitä säännöllisesti; silittämistä, öljyämistä, pesettämistä ja niin edelleen. Mutta rakastan näitä tavaroitani. Niistä huolehtiminen ei tunnu työltä. Se on vaihtokauppa; kaunis pöytäliina ilahduttaa silmää, tuntuu miellyttävältä, sopii sisustukseen ja jopa vähentää kaikua huoneesta, ja saadakseni kaiken tämän joudun säännöllisesti pesemään ja silittämään sen. Mutta se on vaihtokauppa, jonka teen mielelläni. Pidän enemmän kankaisesta liinasta kuin muovisesta, vaikka muovinen vaatii vain murto-osan siitä työstä, minkä kankainen liina vaatii. Mutta muoviliina näytti joka päivä kompromissilta ja rumalta, kangasliina hyräyttää sieluani aina, kun vilkaisen siihen suuntaan. Eikö tämän tunteen takia kannatakin nähdä vähän vaivaa? Toki kyse on arvoista myös. Kun lapset olivat vielä soseiässä, arvostin muoviliinan käytännöllisyyttä enemmän kuin kangasliinan kauneutta. Mutta nyt kun nuoriso syö itsenäisesti haarukalla ja veitsellä, nautin täysin siemauksin siitä, että olen voinut palata kankaisten pariin.

Rakastan pöytäliinojani!

Häärättyään koko kuukauden erilaisten tavaratöiden parissa, hoidettuaan erilaisiin tavaratoimituksiin liittyviä reklamaatioita, siivottuaan ja järjestettyään ahkerasti, Ilana Aalto kirjoittaa, että ”Huomasin ärtyväni ja stressaantuvani, kun ajattelin tavaroiden palvelemiseen kuluvia tunteja.” Mutta emmehän me palvele tavaroita, vaan tavarat palvelevat meitä. Me päätämme, tarvitseeko jokin tavaratyö tehdä, sillä pakkohan ei ole. Ei ole välttämätöntä pyyhkiä pölyjä, vaihtaa rikkinäistä lamppua tai tehdä paljon muutakaan. Siksi ei voi syyttää tavaroita, vaan ensisijaisesti itseämme. Näitä asioita  – siis tätä tavaratyötä – tehdään siksi, että kotimme olisi viihtyisämpi tai elämä helpompaa ja mukavampaa. Onko se sitten huono asia?

Luulisin, että iso osa tavaratyöstä palautuu lopulta sosiaalisiin normeihin. Puhtaat vaatteet, pölytön hylly tai kunnollinen valaistus eteisessä ovat asioita, joita pidetään yhteiskunnassamme sosiaalisesti toivottavina. Olisi mahdollista myös pestä vaatteita harvemmin, jättää pölyt pyyhkimättä ja sinnitellä pimeässä eteisessä, mutta niistä voisi seurata sosiaalisia sanktioita, tai ainakin sanktioiden pelkoa omassa mielessä. Ehkä seuraavan kerran tavaratyötä tuskaillessa voisi kyseenalaistaa sitä, tekeekö työtä itseään vai sosiaalisia normeja varten, vaikka niiden erottaminen toisistaan voikin olla välillä vaikeaa. Esimerkiksi minä pesen pyykkiä mielelläni, koska nautin puhtaista vaatteista, ja ihan mielelläni sulaudun siihen normiin, jota vaatteiden siisteyden osalta yhteiskunta minulta odottaa. Sen sijaan ne vaatteet itsessään eivät vaadi minulta mitään.

Mutta voin tehdä paljastuksen. En juuri koskaan pyyhi pölyjä. En pyyhkinyt niitä silloin, kun asuin opiskelijayksiössä, enkä pyyhi vieläkään. Siivooja pyyhkii ne pari kertaa kuussa, mutta suoraan sanottuna en varmaan huomaisi, jos hän jättäisi jonkin kerran väliin. Alan huomata pölyt vasta siinä vaiheessa, kun kerros lähestyy senttiä, ja silloinkin yleensä vain huitelen vähän pölynimurilla sinne päin. Koska tavaratyönkin suhteen voi tehdä valintoja, kaikkea ei ole pakko tehdä, varsinkaan jos se tuntuu turhalta. Pölyjen pyyhkimisen aate ei ole koskaan resonoinut minulle, mutta niitä pöytäliinoja silitän mielelläni, koska tavaratyö on aina oma valinta.

Tätä kaipaan nyt

Julkaistu , kirjoittanut
2

Sosiaalinen eristäytyminen saa kaipaamaan monia asioita. Juuri nyt kaipaan eniten pitkiä illallisia ystävien kanssa. Yhdessä syöminen on parhaita asioita, mitä tiedän. On ihanaa suunnitella menu illalle, on ihanaa kattaa kauniisti, on ihanaa istua yhdessä saman pöydän ääressä.

Pitkä illallinen on kokonaisvaltainen kokemus. Hauskaa se on ravintolassakin, missä tietysti on etuna se, että kenenkään ei tarvitse laittaa ruokaa eikä tiskata. Mutta kotona keskustelu on usein parempaa, fiilis on epämuodollisempi, eikä tarvitse maksaa laskua jälkeenpäin. Siinä, että ihmiset istuvat saman pöydän ympärille syömään, on jotain maagista. Yhdessä syöminen ja ruuan jakaminen on erilaista kuin muu yhdessä oleminen. Viini tekee rennoksi ja puheliaaksi, eikä kenelläkään ole kiire. Parhaita ovat sellaiset illat, jotka alkavat aikaisin ja loppuvat myöhään. Illan aikana ehditään syödä monta ruokalajia, käsitellä päivän polttavat kysymykset ja parantaa maailmaa, ja lopuksi kaikki ovat kylläisiä ja tyytyväisiä.

Koronan tuoma suurin muutos sosiaalisessa elämässämme on tämä yhdessä syömisen puute. Meidän keittiö on suunniteltu siten, että vieraat ja isäntäväki voi seurustella yhdessä, vaikka jälkimmäiset puuhaisivat samalla keittiössä. Koska tällaiset illalliset ovat minulle niin tärkeitä, minimalismi ei koskaan tulisi kysymykseen. Jos haluaa ruokkia 10 ihmistä useamman ruoka- ja juomalajin voimin, tarvitaan kymmenittäin lautasia, laseja, aterimia ja tarjoiluastioita. Minusta mitä tahansa voi juhlistaa ruoalla ja juomalla – merkkipäiviä, saavutuksia, kansallisia juhlapyhiä ja ihan vain sitä, että ollaan elossa. Tärkeintä on kuitenkin yhteys muihin ihmisiin; keskustelut, joita pöydän ympärillä käydään. Hyvä ruoka, parempi mieli sanoo sananlasku, niin juuri se on. Kenenpä olotila ei paranisi hyvän illallisen ääressä?

Vietimme edellisen kerran tällaista iltaa ystävien kesken uutena vuotena. Sitä edelsi molempien perheiden omaehtoinen karanteeni ja varovaisuus. Ennen koronaa meillä kävi ruokavieraita monta kertaa kuussa, ja isojakin illallisia oli useammat vuodessa. Jokaisella on omat juttunsa, joita näissä erikoisissa olosuhteissa kaipaa, minulle se on yhdessä syöminen. Olen varovasti alkanut haaveilla juhannuksessa yhdessä sukulaisten kanssa, ruuan ääressä tietenkin. Silloin olisi rokotteen toinenkin annos ehditty antaa kaikille riskiryhmäläisille, ja voisimme ehkä juhlia keskikesää kohtuullisen vapaasti. Kunpa se onnistuisi!

Mitä te kaipaatte eniten koronaa edeltävältä ajalta

Kotitöiden loppumattomuudesta

Julkaistu , kirjoittanut
2

Minulla on se tiskikonerutiini, jossa illalla täytetään tiskikone, käynnistetään, ja aamulla ensimmäiseksi tyhjennetään. Sitten tyhjään koneeseen ladotaan likaisia astioita pitkin päivää, kunnes illalla taas käynnistetään. Teen tämän joka aamu, ja olen tehnyt jo monen vuoden ajan. Joskus aamuisin mietin, että miksi olen taas tyhjentämässä tätä tiskikonetta.

Siihen kiteytyy kotitöiden ja etenkin siistin kodin salaisuus sekä ongelma. Siisteys pysyy vain jatkuvalla työllä, päivästä toiseen toistuvilla rutiineilla ja ylipäätään sillä, että tekee samaa asiaa aina vain uudestaan ja uudestaan. Se tuntuu välillä puuduttavalta, tylsältä ja ankealta. Tekee mieli kapinoida, jättää tiskit tyhjentämättä, mennä vain sohvalle lukemaan ja antaa olla. Joskus luen kysymyksiä esimerkiksi nettipalstoilta, miten saisi järjestyksen pysymään, tai miksi toisten kodit näyttävät aina siisteiltä. Silloin mietin hiljaa mielessäni, että toistamalla näitä puuduttavia rutiineja päivästä toiseen.

Miele tiskikone

Tätä systeemiä aluksi ihmettelin uudessa tiskikoneessa. Osoittautui erittäin toimivaksi.

Mietin tänään, että valtaosa arjen hyvistä asioista tulee tavallaan tylsyyden kautta. Kuten eräs kaverini asian ilmaisi, terveellisyyden kannalta on aivan sama, mitä syö joulun ja uuden vuoden välissä. Sen sijaa se, mitä syö uuden vuoden ja joulun välissä ratkaisee pelin. Sama koskee kotia. Se, mitä toistaa päivästä toiseen valtaosan ajasta, ratkaisee sen, miten sujuvasti arki rullaa ja miltä koti näyttää. Se, mikä tässä minua välillä turhauttaa, on tämän työn loputtomuus. Jos haluan siistin kodin, tätä työtä on pakko tehdä jatkuvasti, ikinä ei tule valmista. Tai oikeastaan, joka päivä tulee valmista. Mutta valmis kestää vain yhden päivän.

Omalta osaltani olen hyväksynyt tämän asian. Tyhjennän sitä konetta päivästä toiseen, välillä asiaa sen kummemmin ajattelematta, välillä jopa työstä, tai pikemminkin lopputuloksesta nauttien. Pidän siitä, kun aamulla tiskipöytä on tyhjä ja avara. Siitä tulee sellainen tunne, että voin rauhassa ruveta tekemään töitä, sillä keittiössä ei ole mikään kesken. Varmaan samasta syystä petaan, tyhjennän ruokapöydän ja kerään tavarat paikoilleen heti aamusta, jotta saisin päivällä olla rauhassa näiltä asioilta. Mutta välillä tulee suorastaan lapsellinen kiukku siitä, että miksei tämä pysyisi itsestään kunnossa. Miksi tämä kaikki pitää tehdä joka päivä…! 

Tietysti kyse on myös siitä, millaisessa ympäristössä viihtyy. Tiedän ihmisiä, joita likaiset astiat eivät liiemmin häiritse, petaamattomasta sängystä puhumattakaan. He eivät yksinkertaisesti huomaa tavarakasoja pöydillä, joten kasat eivät mitenkään häiritse heidän mielenrauhaansa. Minun ongelmani lienee siinä, että tulkitsen epäjärjestyksen keskeneräisyydeksi, ja olen vähän huono sietämään sellaista. Tykkään asioista, jotka ovat valmiita ja täydellisiä. En pysty muuttumaan boheemimmaksi, vaikka välillä haluaisin.

Mutta koska tiedän, että nautinto siististä kodista on suurempi, kuin ajoittainen harmitus siitä, että taas pitää tyhjentää tiskikone, tyhjennän sen kuitenkin melkein joka aamu. Niinä aamuina, kun huomaan että olen illalla unohtanut käynnistää koneen, minua harmittaa myös. Systeemi menee nimittäin sekaisin, mistä seuraa kaikenlaista epäjärjestystä kerrannaisvaikutuksena, enkä pidä siitäkään. Olen ratkaissut ongelman niin, että silloin kun oikein työlästyttää, keskityn päämäärään. Yritän ajatella niin, että tämä työ on valmis, sitten kun se on valmis, enkä ajattele sitä että teen sen huomenna uudestaan. Keskityn vain käsillä olevaan hetkeen ja siitä seuraavaan palkintoon, ja sillä lailla työ ei tunnu niin työläältä. Jos erehdyn miettimään, kuinka monta tuhatta kertaa elämässäni teen saman asian uudestaan, turhautuminen vain pahenee. Kotityöt ovat niitä harvoja asioita, joissa ei oikeastaan kannata ajatella suuria kokonaisuuksia, vaan nimenomaan pieniä. Järjestys syntyy tavara kerrallaan.

Vuosi koronaa ja vielä jatkuu

Julkaistu , kirjoittanut
2

Näihin aikoihin viime vuoden maaliskuussa Helsinki sulkeutui. En osaa arvioida, millaista elämä oli muualla Suomessa, mutta kotikulmilla elämä muuttui melko erikoiseksi. Kadut olivat typötyhjät. Ikkunoihin ilmestyi nalleja. Lasten kavereiden kanssa sovittiin, kenen kanssa voi leikkiä, ulkona tietenkin, ja omat projektit menivät aika pitkälti tauolle, kun iso osa päivästä meni koulun, päivähoidon ja ruokahuollon organisointiin. Toisaalta samaan aikaan olin hyvin kiitollinen kesämökistä, joka sijaitsi Uudellamaalla, jonne pääsi viikonlopuksi tuulettumaan vaikka poikkeusolot olivat pistäneet uusimaalaiset kotiarestiin. Mökillä oli käynnissä rakennusprojekti, ja olin tosi iloinen myös siitä, että kaikki tilaukset oli ehditty sopia ennen kuin korona jumitti koko maan. Jälkeenpäin kuulin, että pääsiäiseen mennessä kaikki mökki- ja uima-allasvalmistajat myivät eioota, sillä mökkeily oli parissa yössä muuttunut suomalaisten suosikkiharrastukseksi.

Uudet rutiinit

Vuoden aikana on syntynyt paljon uusia rutiineja, joita ei olisi viime talvena osannut kuvitella. Meillä on kertakäyttöisten maskien laatikko heti ulko-oven vieressä eteisen hyllyllä. Se on siinä siksi, että siitä voi napata puhtaan maskin taskuun, kun lähtee ovesta ulos. Siitä voi myös tarjota satunnaiselle vieraalle maskin, jos sellainen on sattunut unohtumaan. Myös autossa kulkee vakiovarusteena maskilaatikko. Käsilaukussa minulla on erityinen maskipussi, jossa säilytän puhtaita maskeja, ja jonne voin laittaa käytetyt kestomaskit talteen. Tällainen erillinen pussi on kätevä, koska sen voi siirtää laukusta toiseen helposti. Maskien hankkimisesta on tullut samanlainen rutiini, kuin vaikka sampoon tai hammastahnan ostamisesta.

Näitä pieniä pulloja on kätevä täyttää uudestaan isommasta pakkauksesta.

Käsidesipulloja on myös joka paikassa. Kotona luotan eniten perinteiseen saippuaan ja kuumaan veteen, mutta pieniä käsidesipulloja on joka paikassa. Autossa, käsilaukuissa, repussa, sekä tietysti varalla odottamassa. Laukusta löytyy myös desinfioivia pyyhkeitä, joilla voi puhdistaa pintoja tarpeen vaatiessa. Puhdistan puhelimen näytön säännöllisesti desinfioimisaineella, ja vaihdan käsipyyhkeitä vähän tiheämmin kuin ennen. Oman ongelmansa tuottaa kertakäyttömaskit, joita löytyy käytettyinä nykyisin vähän joka paikasta. Syksyllä käytin vielä kestomaskeja, mutta tautitilanteen pahentuessa olen siirtynyt kokonaan kertakäyttöisiin. Niistä tulee nopeasti roskaongelma etenkin autoon, jos ei jatkuvasti ole roskapussia käden ulottuvilla.

En käy enää kaupoissa

Toinen merkittävä arkirutiinien muutos on ruokakauppatilaukset kotiin. Käyn nykyisin todella harvoin kaupassa. Jos jotain todella olennaista on unohtunut ruokatilauksesta, olen saattanut piipahtaa lähikaupassa, mutta muuten ruokaostokset ovat siirtyneet nettiin. Tästä on ollut merkittävää hyötyä arjen rullaamisessa. Ensinnäkin se pakottaa suunnittelemaan koko viikon ruokalistan kerralla, mistä on sellainen kerrannaisvaikutus, että stressi siitä mitä tänään syötäisiin on poistunut lähes kokonaan. Aikaa säästyy, kun ei ole välttämätöntä kurvata kaupan kautta harva se päivä. Tällä on tietysti hintansa, mutta olen laskenut, että arjessa saatava hyöty yhdistettynä siihen, ettei tarvitse altistua väkijoukoille on sen arvoista.

Shoppailu siinä mielessä, että menisin kauppaan katselemaan, on myös pudonnut minimiin. En ensinnäkään halua mennä kauppoihin, ja toiseksi välttämättömyydet saa ostettua netistä. Esimerkiksi lastenhuoneen remonttia varten tarvitut uudet huonekalut tilattiin suoraan netistä kotiinkuljetuksella. Elämänpiirin ollessa varsin rajattu, ei mitään ihmeellisiä tarpeitakaan kyllä ole ilmennyt. Ajatus outletissa haahuilusta tuntuu tällä hetkellä todella kaukaiselta.

Vuosi koronaa

En olisi vuosi sitten voinut uskoa, että nyt ollaan jälleen samassa pisteessä, kuin rajoitusten alkaessa. Meillä on käynyt toistaiseksi hyvä tuuri, olemme pysyneet terveinä, emmekä vielä ole joutuneet edes karanteeniin kertaakaan. Töitä on riittänyt, ja minulle yliopiston siirtyminen etäopetukseen on ollut suorastaan onnenpotku, joka on helpottanut arkea ja opintojen suorittamista valtavasti. Vaikka kaikki onkin hyvin, olen minäkin silti vähän väsynyt tilanteeseen. Kaipaan eniten sitä, että voisin istua ystävien kanssa koko illaksi ruokapöydän ääreen. Kaipaan elävää musiikkia, ja sellaista huolettomuutta, jonka olemassaoloa ei edes tajunnut, ennen kuin pandemia alkoi.

Onneksi rokotusten myötä valoa on vihdoin alkanut kajastaa tunnelin päässä. Kun lähipiirissä jo moni riskiryhmäläinen on saanut rokotuksen, se luo toivoa siitä, että kesällä ehkä tilanne olisi jo parempi. Toisaalta olen huomannut, että minulle on henkisesti helpompaa suhtautua tähän niin, että monelta osin tämä on nyt se normaalitila, eikä poikkeus. Ihmisten välttäminen on poikkeuksellista, mutta maskeja voin käyttää vaikka lopun ikää, jos sillä saadaan tilanne sellaiseksi, että muita rajoituksia voisi purkaa. En oikein ymmärrä, miksi jotkut maskeja vastustavat. Todella pieni vaiva, samoin kuin käsien pesu, eikä sitä kai sentään kukaan vastusta.

Millaisia rutiineja vuosi on tuonut teidän elämäänne?

Arkisia saavutuksia, jotka tekevät onnelliseksi

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Alkuvuosi on ollut hämmästyttävän tehokas. Olen saanut rastittua vuosi sitten tekemältäni tehtävälistalta monta asiaa! Tärkeimmät: sain vihdoinkin päivitettyä sähkösopimuksemme ekosähköksi. Tästä täytyy antaa kiitosta aktiiviselle myyjälle, joka pyydysti minut kauppakeskuksessa jokunen viikko sitten, eikä hellittänyt ennen kuin sai selville, että meidän tosiaan kannattaisi päivittää sopimuksemme. Sähköfirma pysyi ennallaan, mutta sähkötyyppi ja hinta muuttuivat, molemmat parempaan suuntaan. Sähkö vaihtui uusiutuvaksi energiaksi, ja hinta putosi. Minulla on ollut huono omatunto, etten ole tätä yksinkertaista asiaa saanut tehtyä, sillä se on niitä pieniä asioita, joilla yksittäinen ihminen voi omaan hiilijalanjälkeensä vaikuttaa.

Toinen merkittävä saavutus on se, että meidän makuuhuoneessa on vihdoinkin verhot! Olin niin pitkään pelkkien sälekaihtimien varassa, että olin jo suorastaan unohtanut, miten mukavat ja kätevät verhot oikein ovatkaan. Ne pimentävät huoneen yöllä, ne parantavat akustiikkaa ja saavat ylipäätään huoneen näyttämään paljon paremmalta kuin ennen. Omin voimin ei kiinnitys olisi onnistunut, mutta lastenhuoneen remontin yhteydessä tämäkin työ saatiin teetettyä. Eikä nyt pitäisi olla pelkoa siitä, että tanko romahtaisi itsekseen alas, sen verran perusteellisesti se seinään kiinnitettiin.

Kolmanneksi sain eilen tyhjennettyä korjattavien vaatteiden korin. Korjasin tai parsin kaikki! Nukenpeiton, lapsen talvimyssyn, lapsen käsilaukun, oman pipon, oman neuleen, niskatyynyn, lapsenvaatteen. Siirsin pari pieneksi jäänytta lastenvaatetta ylähyllyn säilytykseen ja kappas vain – tuolin päälle kertynyt kasa olikin hävinnyt. Samaan syssyyn kävin läpi ompelulaatikon, ja karsin ja järjestin sen sisällön. Olen vuosikausia säästänyt kaikki vaatteiden mukana tulevat varanapit. Tajusin, että säästössä on puolet sellaisten vaatteiden varaosia, joita en enää edes omista. Luovuin tarpeettomista ja lajittelin jäljelle jääneet omiin pusseihin. Nappeja tarpeellisempia ovat mielestäni neuleiden mukana joskus tulevat pätkät korjauslankaa. Ne säästin kaikki, sillä niille olen huomannut olevan käyttöä. Pienet rei’ät saa usein siististi parsittua, jos vain on käytössä samaa lankaa, mistä neule on tehty.

Kaiken kaikkiaan olen alkuvuoden saavutuksiin hyvin tyytyväinen. Hulluinta tässä kaikessa on, että näiden asioiden tekemiseen ei lopulta mennyt juuri lainkaan aikaa. Sähkösopimus muuttui viiden minuutin keskustelulla + yhdellä puhelinsoitolla (koska halusin tietyt muutokset laskutukseen). Verhotanko ei vaatinut muuta, kuin että sovin remppafirman kanssa että se kuuluu urakkaan. Jopa tuo korjauskasan selvittäminen sujui lopulta vauhdikkaasti. Yhden vaatekappaleen korjaamiseen meni keskimäärin viisi minuuttia, eli koko kuorma oli hoidettu tunnissa. Jälleen kerran ihmettelen, kannattiko näitä kaikkia tehtäviä lykätä kirjaimellisesti vuosikausia. Tämän kun muistaisi aina jatkossakin! No, parempi kuitenkin tehty kuin tekemättä, vaikka aikaa kuluikin.

Lyhyt remonttipäivitys

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Vajaassa viikossa on tapahtunut seuraavaa:

  • Maalaus on kokonaan valmis, ja hieno tuli!
  • Lastenhuoneessa on uusi rullaverho, ja verhotangon pidikkeet ovat paikallaan
  • Olohuoneessa on edelleen kaaos, joka vain välillä muuttaa muotoaan
  • Yksi sänky on koottu. Toinen on purettu.

Kävi nimittäin niin, että sänkyjen kokoamisvaiheessa älysin, että olin unohtanut tilata kaksi erittäin tärkeää osaa, nimittäin sängyn laidat. Alasängyssä ei tietenkään ole ennestään ollut laitoja, enkä tullut ajatelleeksi, että sellaiset tarvitaan, kun alasängystä tehdäänkin yläsänky. Onneksi alennusmyynti oli edelleen voimassa, joten sain osat melko edullisesti, ja onneksi käytin suomalaista verkkokauppaa, joka suhtautui lisätilauksiini erittäin joustavasti. Puuttuvat osat tulivat postissa äsken, joten ensi viikonloppuna pitäisi vihdoin saada huone siihen kuntoon, että lapset voivat muuttaa sinne, pois olohuoneen lattialta.

Tämän remontin sivutuotteena tuli sellainen hauskuus, että myös aikuisten makuuhuoneeseen saadaan vihdoin verhotanko pysyvästi seinään! Tässä on hurrauksen paikka, sillä tämähän on ollut tehtävälistalla jo vuosi sitten tammikuussa, mistä voidaan päätellä, että tanko on romahtanut alunperin vuonna 2019. Tai aiemmin, en rehellisesti sanoen enää muista, miten kauan olemme olleet ilman verhoja. Mutta vihdoin tämäkin asia tulee korjatuksi, ja se on siinä parasta. Toki verhotkin ovat kivat, mutta eniten on ärsyttänyt keskeneräinen asia. Mutta vihdoin sekin tulee korjattua! Oi, olen onnellinen.

Näiden hyvien uutisten kääntöpuolena on, että venynyt remontti tarkoittaa venynyttä kaaosta. Olohuone on edelleen kaman peitossa, joskin osa laatikoista on saatu purettua. Tarpeettomaksi jäänyt säilytyslaatikko tulee tuottamaan ongelmia, sillä en ole saanut sitä kaupaksi. (Jos olet kiinnostunut Unipuun säilytyslaatikosta, jonka voi laittaa sängyn alle, jätä kommentti. Myyn sen sulle mielelläni, kunto erittäin hyvä ja hinta neuvoteltavissa!) Nyt sekin on keskellä olohuonetta, koska se on niin painava ettei sitä kannata kuskata vintille.

Olisiko sinulla käyttöä tällaiselle? 40x40x175cm.

Olen silti yrittänyt pitää kodissa järjestystä yllä siellä missä voi; imuroin eteistä, siistin makuuhuonetta, koetan huolehtia keittiön siisteydestä ja järjestelen jopa tätä olohuoneen kaaosta sieltä täältä. Mantrani on ”ensi viikolla tämä valmistuu”, ja siihen uskon lujasti. Tosin nyt kun lastenhuone alkaa tulla kuntoon, olen alkanut visioida työhuoneen uudistusta.  Ei mitään kallista, vaan sellaista pientä visuaalista yhtenäistämistä, mikä ei koskaan ole ollut  omaa alaani. Olen ehdottomasti enemmän funktionaalinen kuin visuaalinen sisustaja, mutta  tällaiset onnistuneet parannukset kodissa saavat innostumaan uusista parannuksista.

Remontti on (kesken/edistyy)

Julkaistu , kirjoittanut
2

Terveisiä kasojen keskeltä. Remontti on tyypilliseen tapaan melkein aikataulussa. Se tarkoittaa sitä, että ensimmäinen arvio valmistumisesta oli tiistai, sitten keskiviikko, ja nyt torstaina ollaan siinä pisteessä, että viimeistelyä vailla valmis. Varauduin tähän, osittain, mutta en tarpeeksi. Niinpä olin tilannut sängyt eilen illaksi, mutta paketteja ei voinutkaan vielä viedä remonttihuoneeseen, vaan ne ovat nyt muun kaman jatkona olohuoneessa. Uudet valaisimet tulivat sen sijaan vastoin kaikkia odotuksia vuorokaudessa, mutta mitäpä yksi pahvilaatikko lopulta haittaa tässä kaaoksessa. Itse remontti on siis sujunut hyvin, mutta kaaosta aiheuttaa se, että remontoitavan huoneen kaikki tavarat, mukaanlukien kaksi sänkyä, on siirretty keskelle olohuonetta. Sohvalle on mahdotonta päästä, sillä edessä on pahvilaatikoita, ikeakasseja ja yksi vaaterekki. Levysoitinta, jalkalamppua ja nojatuolia ei myöskään voi käyttää, koska nekin ovat hautautuneet laatikoiden taakse.

Kun sanoin että olohuoneessa on kaaos, tarkoitin tätä

Toisaalta se, mitä remontin jäljestä voi tähän asti sanoa, on pelkästään positiivista. Maalari on tehnyt huolellista työtä, lohkeileva katto on nyt kangastettu ja seinät tasoitettu niin hienosti, että on mahdotonta sanoa, missä kohdassa hyllyt aiemmin olivat. Yksi seinä maalattiin sitruunankeltaiseksi, muuten huoneesta tulee valkoinen. Vaikka en olekaan mikään sisustaja, on kieltämättä ollut hauskaa miettiä, miten lastenhuoneesta saisi mahdollisimman viihtyisän ja toimivan.

Lapsilla oli ennestään Unipuun kerrossänky. Ostin kaksi parven pohjakehikkoa, sekä kaksi välihyllyä lisää, jolloin yhdestä kerrossängystä saadaan kaksi erillistä parvisänkyä. Kumpikin lapsi saa sitten sänkynsä alle oman yksityisen tilansa, jonka he saavat sisustaa haluamallaan tavalla. Sänkyjen pohjaan kiinnitetään verhokiskot, jolloin halutessaan omassa sopessa saa oleskella kaikessa rauhassa. Tämä on siis suunnitelma, viikonloppuna selviää toimiiko se käytännössä. Uskon kyllä, että toimii.

Olen tyytyväinen siihen, että tämän huoneen sisustuksessa on voitu hyödyntää paljon vanhoja tavaroita, tinkimättä tyylistä. Kirjahylly on ikivanhaa Lundiaa, jota löytyy vintiltä lisää. Entinen metrin levyinen hylly kasvaa kahden metrin levyiseksi, ja korvaa vanhan, melko huonokuntoisen leluhyllyn, josta puolestaan tulee myöhemmin vinttiin säilytyshylly. Sänkyjen alle tulevat verhot ja matot on kaikki vanhoja, (puhutaan siis kymmenistä vuosista), mutta erinomaisessa kunnossa edelleen. Nämä ovat sellaisia ”aika tavaran kaupitsee” -tavaroita. Eihän esimerkiksi räsymatto mene miksikään normaalissa käytössä. Jos verhot eivät haalistu auringossa, on niitäkin vaikea kuluttaa käyttökelvottomiksi.

Sänkyjen lisäosien lisäksi huoneeseen tulee uusi vaatekaappi, jota ei vielä ole hankittu. Ostan sen vasta sitten, kun sängyt ovat lopullisesti paikoillaan, jotta koko menee varmasti oikein. Lisäksi sänkyjen alle tuleviin soppiin tarvittiin valoa, joten hankimme kaksi uutta valaisinta. Nämä lamput ovat ladattavia, kevyitä ja helppoja siirrellä. Niitä ei tarvitse ruuvata eikä ripustaa, mutta valon kirkkautta ja värisävyä voi säätää helposti. Odotukset ovat näiden suhteen varsin korkealla. Lisäksi hankin uuden rullaverhon vanhan ja likaisen tilalle.

Näissä toiveikkaissa tunnelmissa jaksan siis tämän olohuoneen kaaoksen keskellä. Eiköhän tämä kohta puoleen hellitä. Teen uuden päivityksen sitten, kun huone alkaa olla valmis.

Sanoiko joku remontti?

Julkaistu , kirjoittanut
2

Juuri kun pääsin vannomasta, että mitään projekteja en sitten ota, niin päätin tehdä remontin. Hyvät puolet:

  • Vain yksi huone kyseessä (lastenhuone)
  • Ei tarvitse tehdä mitään kovin sotkevaa tai äänekästä
  • Kesto vain pari viikkoa alusta loppuun

Huonot puolet:

  • Nopea aikataulu vaatii nopeita päätöksiä
  • Lastenhuone = tavaraa on paljon ja huone on tyhjennettävä
  • Olohuoneeseen tulee kahdeksi viikoksi karmea kaaos

Jos totta puhutaan, erilaiset remonttivaihtoehdot ovat olleet syksystä asti jollain tasolla suunnitteilla, mutta ilman mitään päätöksiä. Vaihtoehtoja oli monenlaisia, tosi isosta puretaan-ja-rakennetaan-uusia-seiniä -mylläyksestä pienen pieneen pintaremonttiin. Päädyttiin lopulta kevyemmän puoleiseen ratkaisuun, vaikka ammattilaista tämäkin vaatii. Aikataulu vain tuli yllätyksenä. Soitin meidän tutulle remontoijalle, joka ilmoitti että ensi viikolle vapautui juuri maalareita. Lopetimme siis jahkailun, ja päätimme ruveta tuumasta toimeen.

pelit

Remontin kohteena on lastenhuone. Se on maalattu 10 vuotta sitten, ja sen jälkeen huoneen sisustus on elänyt vuosien varrella lasten lukumäärän ja tarpeiden mukaan. Minkäänlaista suunnitelmaa ei siellä koskaan ole ollut, vaan huonekaluja ja muita tavaroita on tullut ja mennyt. Tämän remontin tavoitteena on saada kummallekin lapselle oma soppi, mutta silti säilyttää yhteinen leikkialue. Kumpikin saa oman parvisängyn, jonka alla oleva tila tulee henkilökohtaiseen käyttöön. Vaatesäilytys järkeistetään, ja samalla käydään läpi, mitkä lelut ja tavarat ovat muuttuneet tarpeettomiksi. Koska tämä kaikki vaatii joka tapauksessa huonekalujen siirtelyä, tuntui järkevältä tehdä samalla pintaremontti koko huoneeseen.

Nopea aikataulu on toisaalta hyvä, koska sitten tämä tulee ainakin tehtyä. Toisaalta nyt joudutaan myös toimimaan nopsalla aikataululla. Nuoriso haluaa värillisen seinän, joten päätökset maalien sävyistä on tehtävä viimeistään viikonloppuna. Maanantaihin mennessä on myös tyhjennettävä koko huone. Se tarkoittaa mm. Lundia-hyllyn purkamista, kerrossängyn purkamista, ja aikamoisen tavaramäärän siirtämistä jonnekin. Epäilen, että ainoa järkevä paikka on olohuone, jonne lapset myös muuttavat väliaikaisesti nukkumaan. Koetan suhtautua tulevaan kaaokseen zeniläisellä mielentyyneydellä.

Ihan ensimmäiseksi täytyy kuitenkin purkaa joulukuusi. Se on niin kaunis eikä varista ollenkaan, että olen pitänyt sitä olohuoneessa ihan mielikseni. Mutta jos sitä ei kuskata ulos ennen remontin alkua, seuraava mahdollisuus lienee joskus helmikuussa. Joten ei auta, on se nyt vain tehtävä. Toisaalta ajatus kauniista, toimivasta ja viihtyisästä lastenhuoneesta on kyllä mukava! Tammikuun energiaan remontti sopii erinomaisesti.

Miten teillä on vuosi alkanut?