Uusi polvi, uudet vaatteet

Minulle kävi hiihtolomalla niin paha lasketteluonnettomuus, että vasen polveni meni aivan mäsäksi. Tarkalleen ottaen eturistiside katkesi ja sivusidekin repeytyi melkein poikki, ja kaikenlaista pienempää vammaa lisäksi. Tästä ei pelkällä levolla toivuttu, joten polvi leikattiin reilu viikko sitten. Sairaanhoitaja kertoi etukäteen, että kannattaa tulla sairaalaan väljissä housuissa, koska jalka tulee olemaan aluksi paketissa nilkasta reiteen saakka. Mitkään tavalliset farkut eivät mahtuisi päälle.

Tämä olikin erinomainen syy hankkia kunnon college-housut. Minulla ei ole ollut siistejä ja ehjiä kotiverkkareita aikoihin, joten päätin ostaa sellaiset, joita voisin pitää sitten siinä tarkoituksessa myöhemmin. Uniqlon nettikaupasta löytyikin hyvät; mustat, väljät ja yksinkertaiset kotihousut. Kokemukseni mukaan Uniqlon koot ovat pikemminkin niukat kuin väljät, joten otin L-kokoiset. Sitten harrastin terapiashoppailua, ja klikkasin koriin vielä mustan väljän neulemekonkin. En tiedä, voiko ihmisellä olla liikaa neulemekkoja, minulla ei toistaiseksi ainakaan ole. Yllätyin kuitenkin siitä, että vaatteet osoittautuivat tällä kertaa kokoaan vastaaviksi. Housut olivat niin isot, että vyötäröä piti kääntää kierros alaspäin, ja mekko osoittautui toimivimmaksi vyön kanssa.

Tällä mennään.

Kun heräsin leikkauksesta, havaitsin että jalka tosiaan oli paketissa nilkasta nivusiin saakka,  mutta sen lisäksi jalan ympärillä oli jämerä saranatuki. Se on sellainen metallista ja muovista tehty härveli, joka kiinnitetään viidellä remmillä, ja joka ylettyy puolesta reidestä puoleen sääreen asti. Polven kohdalla on sarana, joten sen kanssa voi (joskus tulevaisuudessa) kävellä. Tämän laitteen tarkoitus on varmistaa, ettei polvi vahingossakaan taivu väärään suuntaan kun lähden liikkeelle. Tätä ei hoitaja ollut maininnut etukäteen, ja yhtäkkiä liian isot housut muuttuivat täsmälleen sopiviksi. Yhtään pienempiin ei tukisysteemi olisi mahtunutkaan. Terapiamekko puolestaan osoittautui täydelliseksi kotivaatteeksi. Verkkareiden riisuminen ja pukeminen on nimittäin tämän jalan kanssa todella hankalaa, joten olen käyttänyt etupäässä väljiä mekkoja. Tykkään siitä, että helma ylettyy polveen asti, joten L-koko oli sittenkin oikea.

Nämä maaliskuun vaateostokset osoittautuivat siis erinomaisen tarpeellisiksi ja hyviksi. Niillä on runsaasti käyttöä senkin jälkeen, kun jalka joskus paranee. Saranatukea on kuitenkin käytettävä ainakin huhtikuun loppuun asti, joten siihen saakka nuo verkkarit ovat ainoat housut, jotka voin laittaa jalkaan jos lähden ulos. Periaatteessa tuen voisi ehkä pukea myös sukkahousujen päälle, jos satun saamaan sellaiset joskus jalkaan. Toistaiseksi en ole viitsinyt edes yrittää. Täytyy sanoa, että leikkauksesta toipuminen on ollut paljon hitaampaa ja hankalampaa kuin olisin kuvitellut. Mutta vasta nyt, melkein kaksi viikkoa operaation jälkeen, alkaa olla sellainen olo, että jaksan esimerkiksi kirjoittaa. Kaikki on kotona hidasta ja hankalaa, sillä en voi keppien kanssa kantaa mitään, enkä pysty seisomaan tai edes istumaan kovin pitkiä aikoja. Suihkuun pääseminen vaatii aikuisen avustajan ja odotan sitä, että voisin yöllä kääntää kylkeä. Vaatii aktiivista uskoa, että tästä on vielä tulossa normaali ja entistä vastaava jalka, mutta näin minulle on vakuutettu kaikkien asiantuntijoiden tahoilta. Joten sitä odotellessa.

6 thoughts on “Uusi polvi, uudet vaatteet

  1. Sulla on kyllä käynyt huono tuuri. Onneksi suunta on nyt jo parempaan vaikka keppien kanssa hankalaa onkin.
    Tsemppiä paranemiseen!!

    • Kiitos! Kävi kyllä huono tuuri, ei voi muuta sanoa. Onni onnettomuudessa, että oli vakuutus ja että pääsin heti hyvälle lääkärille hoitoon. Työlästä vain tämä paraneminen!

  2. Voi kun kurja kuulla mitä sulle kävi. Pikaista paranemista jalalle! Toivottavasti maltat ottaa jalan kanssa rauhallisesti, vaikka eipä kai sitä muuta tuossa tilanteessa voi.

    Olen muuten tehnyt saman huomion Uniglon kokojen kanssa. Muutaman vuoden vanha M-kokoinen kevytuntuvatakki ei sieltä ei enää mahtunut päälle, mutta kun tilasin L-kokoisen, se olikin sitten valtavan iso. Riippuu tietysti vaatteen mallistakin ja tämän uuden kevytuntsikan levevää vaatemallia en ehkä sitten kuvista älynnyt. Tykkään heillä kuitenkin paljon nettisivujen kokosuosituksesta, jonka saa kun syöttää oman pituuden ja painon ja toiveen kuinka istuvaa vaatetta hakee.

    • Kiitos! Maltti on valttia, tosin tämän kanssa on niin hidasta liikkua, että mitään hurjia spurtteja ei oteta vielä muutamaan kuukauteen 🙂

      Uniqlon kokotaulukot ovat tarkat. Olen myös käyttänyt sitä heidän arviotyökaluaan, ja sen perusteella ostanut. Nyt se taisi ehdottaa M tai L, valitsin isommat kokemuksen perusteella.

  3. Nimimerkillä kokemusta on suosittelen reppua, sinne voi laittaa juomapullon, kirjan, läppärin tai mitä tahansa sitten reppu selkään ja keppienkanssa menoksi, joskus vaan tuntee itsensä aikuiseksi kun pystyy itse hakemaan itsellensä vaikkapa juotavaa.

    Nuo housut voivat tosiaan olla pitkään hyvinkin oikean kokoiset, itselläni viimeisen eturistisideleikkauksen jälkeen polvi, ainakun rasitustaso nousi päätti muuttaa olomuotoaan mukavasta sarananivelestä lähinnä jalkapalloa muistuttavaksi turvonneeksi otukseksi. Ajankanssa tämä kuitenkin helpotti.
    Paranemisia

    • Minullakin on ollut kangaskassi olalla, jossa olen kuljettanut pieniä tavaroita mukana. Tulee todella avuton olo, kun ei pysty edes teekuppia nostamaan pöydän ääreen. Tai olen nostanut, se vaatii kolme välipysäkkiä, ja vähän vaarallista kurottelua, ja siihen menee aikaa. Kiva kuulla vertaiskokemuksia, ilmeisesti tämä tosiaan tästä vielä paranee, mutta aikaa menee.

Mitä mieltä olet? Jätä kommentti :)

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.