Kuulumisia kirjamessuilta ja muutenkin

Viime viikonloppu oli varsin vaiherikas kaikkien arkijärkiasioiden suhteen. Sain ensimmäisen podcast-jakson tehtyä, ja voin ilokseni ilmoittaa, että nyt se löytyy myös iTunesista. Jos siis kuuntelet podcasteja puhelimella, voit tilata Arkijärki-podcastin niin, että uusin jakso päivittyy automaattisesti laitteeseesi. Siinä samassa kanavassa näkyvät myös vanhat Irti turhasta -jaksot, jotka eivät ole hullumpia nekään! Tänään sain askarreltua ohjelmalle oman logon, ja kunhan saan vielä sen kunnollisen mikrofonin hankittua, luulisin että podcast alkaa olla jo hyvällä mallilla.

Mietin etukäteen, haittaako kuulijaa, jos kaikesta näkee, että äänitys ei ole tapahtunut ns. ”studio-olosuhteissa”. Mitä mieltä te olette? Päädyin kuitenkin siihen, etten murhehdi pienistä. Omalla podcast-listallani on sekä kalliilla tuotettuja, ammattimaisesti tehtyjä podcasteja, mutta myös samanlaisia kuin omani, jossa välillä taustalla koirat haukkuvat ja ovikellot soivat. Itseäni pieni rosoisuus ei ollenkaan haittaa, sillä olennaista on sisältö. Toinen tärkeä juttu on, että ihmiset puhuvat luontevasti. Olen joskus lopettanut kuuntelun kesken, kun en ole kestänyt kuunnella puhujan nuottia; joko sietämätöntä loppuniekautusta joka lauseen päätteeksi, tai sitten unettavan monotonista luennointia. Yritän välttää näitä molempia Arkijärki-podcastissa, mutta huomauttakaa ihmeessä, jos kuulostan oudolta. Sitä ei aina itse huomaa.

Sunnuntaina kohokohta oli ehdottomasti Helsingin kirjamessut, jossa olin haastateltavana. Olin hirveän iloinen, että kuulijoita oli niin runsaasti, ja ainakin lavalle päin tuntui huokuvan yleisöstä hyvää energiaa. Oliko teistä joku kuuntelemassa? Olin myös hyvin ilahtunut siitä, että muutama teistä uskalsi tulla juttelemaan jälkikäteen. Tuntuu välillä hassulta kirjoitella täällä asioita viikosta toiseen, kun tiedän siellä olevan tuhansia lukijoita, joita en lainkaan tunne. On mukava tavata teitä kasvokkain! Oli myös hauska tavata kirjailijakollegoita, Ilana Aaltoa ja Mira Ahjoniemeä. Miran kanssa olemme jopa olleet samassa radio-ohjelmassa, mutta emme olleet tätä ennen koskaan ennen tavanneet toisiamme.

Siinä Tammen standilla signeeratessa sain kunnian olla paikalla yhtä aikaa Sinikka ja Tiina Nopolan kanssa. Ihailen heidän työtään valtavasti, pidän sekä aikuisten että lastenkirjoista, joita he ovat kirjoittaneet. Kirjailijat osoittautuivat äärettömän ystävällisiksi ja sympaattisiksi ihmisiksi, ja heidän kanssaan jutellessani keksin puolivahingossa Tavarataidot kitetyttävän termin. Sinikka kysyi, miten kirjani eroaa näistä kaikista muista vastaavan genren kirjoista. Sanoin että en ole minimalisti, vaan sopivalisti. Ja siinä se on! Minä olen sopivalisti, ja Tavarataidot auttaa löytämään sen oman sopivan määrän. Tässäpä myös mahtava aihe seuraavaan podcastiin, joka tulee ulos joko torstaina tai perjantaina.

Viikon vinkit: Kirjamessut, perinnöt, pikamuodin haitat ja kakkuvuokien erot

Huomio kirjamessuille menijät: Olen Kullervo-lavalla haastateltavana Tavarataidoista klo 15.00-15.30! Minua ennen samalla lavalla ovat Ilana Aalto ja Mira Ahjoniemi, joten raivaus- ja kodinjärjestämisasiaa saa halutessaan oikein rautaisannoksen. Haastattelun jälkeen signeeraan kirjoja osastolla 6B42. Tulkaa toki moikkamaan, jos olette paikalla!

Tällä viikolla kirjoitin kuolinsiivouksesta, ja tässä artikkelissa ammattijärjestäjä puhuu perinnöistä. Minusta jutussa oli paljon järkevää asiaa. Olen täysin samaa mieltä siitä, että tarinat ovat arvokkaita perinnöissäkin. Tavara ilman tarinaa on vain tavara, mutta tarina tekee siitä paljon merkityksellisemmän. (Me Naiset)

Tämä seuraava uutinen sai minut pöyristymään. Tanskan TV2 väittää, että H&M ja Bestseller-yhtiö polttavat täysin käyttö- ja myyntikelpoisia vaatteita. Yritykset itse perustelevat polttamista vaatteiden pilaantumisella, mutta tutkivat journalistit eivät löytäneet merkkejä homeesta tai muista haitoista. Bestseller jopa myöntää, että kyse on vain myymättä jääneistä vaatteista. Ja mikä tämä Bestseller sitten on? No, sen alle kuuluu mm. Vero Moda, Jack & Jones, Only, Selected, Noisy May, Vila, Name It, Pieces, Junarose, Mamalicious ja vielä muitakin. Kuulostavatko tutuilta? H&M ei suinkaan ole ainoa syyllinen, vaan ainakin kaikki ylläolevat merkit ovat epäilyksen alaisina. Eikä tämä lista varmastikaan ole kattava, mutta näiden omistaja on peräti myöntänyt toiminnan. Pikamuoti on pahasta! (YLE)

Loppukevennyksenä leivontaan liittyviä vinkkejä: mistä tietää, milloin vuoka kannattaa voidella, milloin käyttää korppujouhoja tai mitä missäkin kannattaa paistaa? Ilta Sanomat kertoo.

Arkijärki-podcast alkaa! Ensimmäinen jakso on täällä

Jippii! Ensimmäinen Arkijärki-podcast on täällä! Olen haudutellut tätä podcast-ideaa keväästä asti, jolloin kysyin teiltäkin mielipiteitä. Alunperin päätin, että syyskuussa aloitan, mutta alku pääsi hiukan venähtämään. Vaan eipä hätää, ensimmäinen jakso on nyt netissä. Sen voi kuunnella tuosta alapuolelta, ja vähän ajan päästä tätä voi tilata myös iTunesin kautta, kunhan saan asetukset säädettyä kohdalleen. Tämä tekninen puoli vaatii aina pientä vaivannäköä, mutta halusin julkaista tämän nyt hetimiten, kun sain ensimmäisen jakson valmiiksi.

Koska tehty on parempi kuin täydellinen, tämä ensimmäinen jakso on vielä vähän karu: ei ole aloitus- tai lopetusmusiikkia. En myöskään ehtinyt tähän hätään hankkia vielä kunnollista mikrofonia, joten taustalla saattaa kuulua jokin rapsahdus silloin tällöin ja muuta sellaista pientä. Tämä on käsityötä alusta loppuun. Mutta toisaalta yksi lempipodcasteistani on A Slob Comes Clean, jossa on täsmälleen sama konsepti, eli siis nainen ja mikrofoni. Jatkossa äänityksen laatu siis tulee vain paranemaan. Mainontaa ei tässä jaksossa vielä ole, mutta jatkossa toivottavasti on. Jos mainontaa tulee, voin kuitenkin vakuuttaa, että otan mukaan vain sellaista, minkä takana voin itse seisoa.

Tässä ekassa jaksossa kerron siitä, miten kävi tammikuiselle päätökselle lopettaa muovipussien ostaminen ja ottaminen kaupoista. Minulla on omakohtaisia muistoja siitä, kuinka pikkupussit saapuivat ruokakauppojen kassoille. Lopussa muutama käytännön kautta opittu vinkki siitä, miten muovikasseilta voi välttyä.

Kuunnelkaa ja kommentoikaa! Kaikki palaute on tässä vaiheessa arvokasta, liittyi se sitten sisältöön tai tekniseen toteutukseen!

Pitääkö kuolemaa varten siivota?

Tiedättekö, on erikoista että tämä aihe pulpahtaa pinnalle juuri nyt. Olen nimittäin miettinyt tätä aihetta jo pitkään, varmaan yli vuoden. En kuitenkaan ole kirjoittanut, sillä minulla on  tähän asiaan todella kahtiajakoinen suhtautuminen. Olen yhtä aikaa vahvasti puolesta sekä tiukasti vastaan. Ennen kuin menen itse asiaan, haluaisin kertoa, että olen tyhjentänyt kuolinpesän. Olen myös nähnyt läheltä, kun perintöjä jaetaan; välillä sopuisammin ja välillä riitaisemmin. Kirjoitan näitä kommentteja ymmärtäen täysin, millaista on käsitellä edesmenneen läheisen maallista jäämistöä.

Lyhyenä kertauksena niille, joille aihe ei vielä ole tuttu: ruotsalainen 82-vuotias Margareta Magnusson on julkaissut kirjan nimeltä Döstädning: Ingen sorglig historia. Se julkaistaan  tammikuussa myös suomeksi, ja oikeudet on ehditty myydä ties kuinka moneen maahan. En ole vielä lukenut kirjaa, joten perustan mielipiteeni siitä lukemiini artikkeleihin. Kirjan idea on lyhykäisyydessään se, että jos jokainen siivoaa turhat romppeensa pois nurkista jo elinaikanaan, tavarat eivät jää kuoleman jälkeen muiden niskoille ja hoidettaviksi. Tämä ei ole mikään uusi ajatus. Siihen törmää jatkuvasti, kun lukee esimerkiksi konmari-aiheista facebook-ryhmää. Monet kertovat raivaavansa tavaroitaan nyt, ettei jälkipolvet joutuisi sitä tekemään.

Mitä tästä sitten pitäisi ajatella? Periaatteessa ajatus on hyvä ja huomaavainen jälkipolvia ajatellen. Kuolinpesän tyhjentäminen on usein raskasta jo pelkästään siksi, että läsnä on niin paljon tunteita. Jos perattavana on hirmuinen määrä silkkaa roinaa, urakka on entistä rankempi. Mitä isompi talo tai asunto, sitä enemmän setvittävää jää. Useimmilla meistä on varastoja, vinttejä ja kellareita, jotka jonkun täytyy joskus tyhjentää. Surun keskellä noiden tavaroiden läpikäyminen voi tuntua suorastaan rangaistukselta, varsinkin jos välit ovat olleet huonot. Silti ajattelen niin, ettei kukaan kerää tavaroita siitä silkasta ilosta, että saisi niillä kiusata lapsiaan kuoleman jälkeen. Mutta jos itsestä tuntuu siltä, että haluaa tällä tavalla valmistautua lähtöön, niin onhan se todella kauniisti ajateltu.

Mutta mitä jos asiaa katsoo toisesta suunnsta. Onko ihmisen tosiaan velvollisuus hankkiutua tavaroistaan eroon vain siksi, ettei olisi kuoleman jälkeen vaivaksi muille? Minusta tämä ajatus tuntuu todella kolkolta. Olisi kauheaa ajatella, että joku alkaisi stressata omista tavaroistaan, jottei vain minulle tulisi vaivaa. Päinvastoin toivon, että jokainen nauttisi tavaroistaan ja omaisuudestaan viimeiseen elinpäiväänsä asti. Se, että niin moni joutuu vanhempiensa tai jonkun muun läheisen jäämistön selvittämään, on minusta vain yksi asia, joka kuuluu elämään. Se voi olla vaivalloista, mutta suhtaudun tähän filosofisesti niin, että nämä ovat niitä asioita, joita emme itse pääse valitsemaan. Voihan asian nähdä myös viimeisenä palveluksena rakkaalle ihmiselle, ja se voi myös olla tärkeä osa surutyötä.

Mielipiteeni on siis tämä: kuolinsiivous on erinomainen ajatus kaikille niille, jotka suurella todennäköisyydellä eivät ole vaarassa kuolla ainakaan seuraavan 10 vuoden aikana. Jos siis olet täysissä voimissa ja aikaa sekä motivaatiota riittää, turhien tavaroiden karsiminen ja niiden vinttien ja kellareiden harventaminen on hyvä idea. Mutta rehellisesti sanottuna olen sitä mieltä, kenelläkään ei ole mitään velvollisuuttaan vähentää tavaroitaan kuolemistaan varten. Mitä vanhemmaksi ihminen tulee, sitä tärkeämpää on viettää aikaa läheisten ihmisten kanssa, ja sitä vähemmän tavaroiden määrällä tai järjestyksellä on väliä. Tavarat tulevat kyllä aikanaan hoidetuksi tavalla tai toisella.

Mitä mieltä te olette? Pitääkö kuolemaa varten siivota ja raivata?

Syyslomaa ja järkkäilyä

Hyvää maanantaita, hyvät lukijat! Blogi on ollut viikon tauolla johtuen erittäin vaiherikkaasta syyslomasta. Aloitimme koko perheen läpikäyneellä enterorokolla, joka onneksi tällä kertaa osoittautui lieväksi versioksi. Huono puoli oli se, että tauti siirtyi ihmisestä toiseen vuoron perään, joten kaikilla oli kuumetta eri päivinä. Lisäksi olemme matkustaneet kotimaassa, mikä tarkoittaa siis pakkaamista, purkamista ja pyykkäämistä, vaihdoin autoon talvirenkaat, toteutin suuren lastenvaateshown ja lisäksi sairastettiin vähän lisää. Pakkasin koneen matkalle mukaan, enkä avannut sitä kertaakaan.

Suurin organisointiponnistus tämän loman aikana liittyi lastenvaatteisiin, kuinkas muuten. Lastenvaatteiden setviminen on jostain syystä aina rasittavaa, johtuu varmaan siitä, että se sisältää niin paljon yksittäisiä päätöksiä. Tein nimittäin kaiken tämän:

  • Hain vintistä kaikki lastenvaatteet alakertaan (yhteensä 4 laatikkoa ja 1 kassillinen kenkiä). Kävin läpi joka ainoan vaatekappaleen ja jaoin kolmeen kasaan: 1) heti käyttöön otettavat 2) käyttöä odottamaan jäävät sekä 3) kierrätykseen menevät
  • Lajittelin odottamaan jäävät vaatteet kauden ja koon mukaan omiin laatikoihin, niin että tiedän täsmälleen, mikä laatikko pitää hakea alas ensi huhtikuussa, mikä elokuussa ja mikä vasta myöhemmin.
  • Kävin läpi kaikki lasten ulkokengät, ulkovaatteet ja talvivarusteet. Havaitsin että kolmet kumpparit, yhdet lenkkarit, useammat villasukat sekä muutama muu vaate olivat  jääneet pieniksi, poistin ne.
  • Kävin läpi myös kaikki sisävaatteet ja tein saman lajittelun.
  • Pakkasin varmaan parikymmentä kiloa pieneksi jäätenitä vaatteita ja toimitin ne eteenpäin seuraavalle käyttäjälle. Muutama vaate jäi itselle kirppismyyntiä varten. Sen kun vielä jaksan järjestää, suoritus hipoo täydellistä.

Tähän meni oikeasti monta tuntia useammalle päivälle jaettuna. Lopputulos on kuitenkin vaivan väärtti. Kaapeista löytyy nyt ainoastaan käyttökelpoista ja oikean kokoista vaatetta, tiedän täsmälleen millaisia täydennyksiä pitää tehdä, ja nyt myös vintillä majailevat vaatteet on lajiteltu koon ja kauden mukaan jämptisti.

Minulla oli vakaa aikomus päivittää blogia viime viikolla, mutta kun päivät olivat niin täynnä perinteistä lomaohjelmaa, kone jäikin avaamatta. Se oli oikeastaan tosi hyvä, sillä samalla tuli itsellekin tervetullut tauko armottomasta netin selailusta ja sellaisesta digitaalisesta levottomuudesta, mikä helposti valtaa arjen. Sen sijaan leikin lasten kanssa, söin hyvin, rentouduin tekemällä 1000 palan palapelin ja kuuntelin monta äänikirjaa. Vasta näin loman jälkeen huomaan, miten tarpeeseen tämä breikki tuli! Olen pahoillani, että nämä blogilomat tulevat aina etukäteen ilmoittamatta, mutta ehkäpä tekin olette olleet vähemmän koneen ääressä? Tällä viikolla ollaan taas normaalissa tahdissa!

Pidittekö syyslomaa? Tuliko tehtyä organisoimisprojekteja tai pidettyä somelomaa?

Kuinka monta kiloa pois vuodessa?

Tämä kysymys on askarruttanut minua jo pitkään: miten on mahdollista, että jokainen suomalainen tuottaa vuodessa tutkimusten mukaan yli 10kg tekstiilijätettä? Esimerkiksi tämä YLEn artikkeli väittää, että sitä kertyisi jopa 13kg. Tämä tarkoittaa siis sitä, että vaikka  mukaan laskettaisiin vain aikuiset, meidän perheessäkin jätettä pitäisi vuodessa kertyä 26 kiloa. Se on ihan hirveän iso määrä! Enkä edes tiedä, lasketaanko tässä lapsetkin mukaan. Jos lasketaan, niin normaali nelihenkinen perhe tuottaisi vuodessa yli viisikymmentä kiloa tekstiilijätettä! Voiko tämä todella olla mahdollista?

Olen siinä vakaassa käsityksessä, että en henkilökohtaisesti todellakaan tuota vuodessa tuota määrää tekstiilijätettä. Mutta koska olen vaateostoksia seuratessani tullut karvaasti huomaamaan, että luulo ei ole sama kuin tieto, olen päättänyt selvittää tämänkin asian. Aion vuoden ajan punnita jokaisen pois heittämäni tekstiilin. Teen niistä taulukon samaan tapaan kuin olen pitänyt kirjaa vaateostoksistakin. Seurantajakso on 12kk. Sen jälkeen tehdään suuri yhteenlasku, jotta selviää, pitävätkö nuo luvut edes lähimainkaan paikkaansa.

Projektin rajaukset ovat seuraavat: Ensinnäkin tähän lasketaan kaikki tekstiilimateriaali, jonka roskiin menee. Toisin sanoen vaatteet, liinavaatteet, matot sekä kaikki muutkin kodintekstiilit koristetyynynpäällisistä kankaisiin siivousrätteihin. Kenkiä ei lasketa mukaan, vaikka kyseessä olisi kangastossut. Tämä lähinnä siksi, että raja on vedettävä johonkin, ja kengät eivät yleisesti ottaen ole tekstiiliä. Päättelen myös, että kangastossuista tms. vuoden aikana kertyvä tekstiilin osuus olisi painosta niin pieni, että sen vaikutus kokonaismäärään jäisi joka tapauksessa hyvin pieneksi. Tarkkuuden vuoksi kengätkin voin kyllä kirjata siihen seurantaan, mutta en rupea leikkelemään pohjia irti mistään selvittääkseni tekstiilin todellista painoa.

Toinen rajaus koskee jätteen määritelmää. Määrittelen tekstiilijätteeksi kaiken sellaisen, jonka heitän kirjaimellisesti roskikseen. Toinen vaihtoehto on se, että toimitan tekstiilin esimerkiksi Reccin tai Finlaysonin keräykseen. Molemmista tekstiilit toimitetaan uusiokäyttöön, mutta niistä tehdään jotain muuta, kuin mikä tekstiilin alkuperäinen tarkoitus on ollut. Jäte on siis sellaista materiaalia, jota ei mielestäni voi käyttää enää kotona mihinkään. Sen sijaan normaalia kierrätystä ei lasketa tähän mukaan. Jos siis annan lastenvaatteita sukulaislapsille, myyn jotain kirppiksellä tai lahjoitan esimerkiksi Fidalle, nämä tekstiilit eivät mielestäni ole jätettä. Huomatkaa, että kriteerini lahjoittamiselle ovat nykyään korkeat. Kiertoon lähtee vain aidosti käyttökelpoista tekstiiliä, enkä yritä vähentää roskan määrää lahjoittamalla hyväntekeväisyyteen vaatteita, joita kukaan ei kehtaa enää panna päälleen. On tietenkin otettava huomioon, että siitä huolimatta osa noista kierrätetyistä vaatteista saattaa päätyä myöhemmin roskikseen. Yritän kuitenkin tehdä parhaani sen suhteen, että lahjoitetut tekstiilit ovat niin hyvässä kunnossa, että ne eivät päädy kaatopaikalle.

Kolmas rajoitus koskee sitä, kenen tekstiilit taulukkoon kirjataan. Päätin että merkitsen omat, lasten sekä kodin yhteiset tekstiilit, mutta kirjaan kenen vaatteesta on kyse, jotta voin vuoden lopussa tehdä henkilökohtaisen yhteenvedon. Ajattelin ensin, että teen tästä jatkoprojektin ostolakolle, mutta miksi odottaa yli kaksi kuukautta vain siksi, että silloin sattuu olemaan vuodenvaihde? Marraskuun alusta lähtien punnitsen siis tekstiilijätteet, ja teen siitä tänne raportin joka kuun taitteessa. Tätä jatkuu 12 kuukautta, jonka jälkeen etsin uusimman tiedon keskimääräisestä kotitalouksien tuottamasta tekstiilijätteen määrästä ja vertaan omaa lukemaani siihen. Punnitsemiseen käytän keittiövaakaa, jonka uskoisin olevan tarkoitukseen sopiva. Sillä voi punnita vaikka yhden sukkaparin, mutta toisaalta myös isompiakin eriä. Gramman tarkkuudella siis mennään. Jos kerran tehdään, niin tehdään kunnolla!

Tämä on sen verran työläs (ja vähän hullu) projekti, joten että epäilen, että saan punnita roskiani kaikessa rauhassa yksin… vai olisiko siellä joku, joka lähtisi mukaan? Toisaalta tekstiilijätettä voi seurata myös kirjaamalla poistot lukumäärinä, sehän tulee tässä laskettua punnituksen ohella automaattisesti, kun jokainen poisto merkitään exceliin. Koska minä punnitsen kaiken, pystyn täällä raportoimaan, paljonko yksi pyyhe tai joku muu artikkeli painaa. Näiden tietojen pohjalta pystytte tekemään varsin valistuneita arvauksia oman jätteen painosta, vaikkei vaakaa olisikaan. Eli lähteekö sittenkin kukaan muu mukaan?

Viikon vinkit: napakat lakat, helppoa energiansäästöä ja ruotsalainen kuolinsiivous

Sairaaloissa ja hotelleissa sängyt on aina pedattu hienosti. Jos olet joskus ihmetellyt, millä teknikaalla lakanat pysyvät niin napakasti paikallaan tässä on siihen ohjeet kuvien kanssa. Testasin tekniikkaa pikaisesti yhteen kulmaan, ja kyllä – lopputulos on siisti ja pysyvä. (Etelä-Suomen Sanomat)

Energiaa voi säästää pienillä keinoilla, jotka eivät varsinaisesti hankaloita elämää. YLE listaa kuusi yksinkertaista keinoa, joilla kotona voi säästää energiaa. Ne ovat hyvin maalaisjärkisiä: ei esimerkiksi kannata lämmittää ja tuulettaa yhtä aikaa.

Tuntuu, että järjestämispiireissä ei olla viime viikolla muusta puhuttukaan, kun ruotsalaisesta kuolinsiivouksesta. Tämän seuraavan konmarin idea on siinä, että ei pitäisi jättää jälkipolville liikaa siivottavaa ja raivattavaa. Haluan lukea kirjan, ennen kuin kommentoin asiaa sen enempää, mutta sanon jo nyt, että suhtaudun tähän ehkä hieman varauksellisesti. Ajatus siitä, että ihmisen pitäisi varautua kuolemaansa tällä tavoin tuntuu minusta aika paljon vaaditulta. Haluan kuitenkin jakaa teille kaksi linkkiä, joissa asiaa on hyvin käsitelty: Helsingin Sanomien artikkelissa menetelmä ja kirjailija esiteltiin asiallisesti ja neutraalisti. Haluan myös linkata Ilana Aallon kauniiseen kirjoitukseen omasta isoäidistään, ja hänen tavastaan siivota. Palaan itse aiheeseen myöhemmin.

Ostolakkolainen hulluilla päivillä

No niin, täällä kulutuskriittinen shoppailija, päivää. Olen nyt käynyt Hulluilla päivillä kahdesti, ja yhden kerran vielä nettikaupassa. Selitys lienee paikallaan.

Eilen päätin tehdä kaikki lastenvaateostokset kootusti yhdellä kertaa. Se onnistui varsin hyvin. Kuten aiemmin uhkasin, ostin niin monet hansikkaat, että niistä pitäisi nyt riittää kevääseen saakka, vaikka jälkikasvu unohtelisi puolet pitkin maita ja mantuja. Tämä on yksi niistä asioista, joissa minimalismi ei kohdallani toimi ollenkaan. Olen havainnut, että lasten hanskat kestävät käyttöä yhden kauden. Sen jälkeen ne ovat siinä kunnossa, että ne voi heittää suoraan roskiin. Vuori on kulunut koppuraksi, saumat vuotavat ja todennäköisesti kokokin on jäänyt pieneksi. Vauvantumppuja lukuunottamatta hanskoista ei riitä kierrätettävää useammalle lapselle. Sen sijaan hintatietoinen voi kyllä säästää tuolla pitkän pennin, jos ostaa tarkkana sellaista, mikä normaalisti maksaa moninverroin. Ostin esimerkiksi esikoiselle toppahousut ja toppatakin samalla hinnalla, mitä takki maksaa normaalisti yksinään.

Lähdin kuitenkin huonosti varustautuneena liikenteeseen, enkä muistanut piirtää jalankuvia mukaan. Niinpä ostin vahingossa kuopukselle liian pienet kengät. Sen vuoksi päädyin kuitenkin kotona vielä nettikauppaan, josta onnistuin tilaamaan oikeaa kokoa, ja väärät palautin tänään. Ilokseni nettikaupassa sai jättää palautetta ostotapahtumasta. Kerroin painokkain sanakääntein, että hommatkaa sinne verkkokauppaan niitä tavaroita niin paljon, etteivät lopu kesken ensimmäisen päivän aikana. Se, että tuotteita riittää myyntiin noin kymmeneksi minuutiksi, on minusta täysin naurettavaa. No, tilasin sitten samalla itselleni paketin sukkahousuja.

Tänään palauttaessani väärän kokoisia kenkiä, vaeltelin kaupassa muuten. Ostin vaatteita, kyllä! Mutta tiedättekö mitä: nämä olivat kaikki sukkahousuja ja alusvaatteita. Siis niitä, joita monien mielestä ei ”lasketa” mukaan ollenkaan. Jos noudattaisin tuota linjaa, päivän hankinnat voisi ohittaa käytännössä olemattomina, mutta koska ostolakkoni (tai pitäisiköhän puhua pikemminkin paastosta) on täydellisen läpinäkyvä ja armoton, kirjasin kaikki ostokset mukaan tämän vuoden taulukkoon. Määristä ja summista tarkemmin kuun vaihteessa, mutta aika tyytyväinen olin hankintoihini: kaikki olivat ostoslistalla! Ostin siis vain sellaista, minkä ostamista olen harkinnut jo pidempään. Ja nämä kaikki alennuksella! Olen valtavan tyytyväinen suoritukseen. Tässä on nyt sellaista suunnitelmallisuutta, jota olen peräänkuuluttanut koko vuoden.

Kuljin kyllä vaateosaston läpi, mutta tuotteet eivät houkutelleet. Huomasin, että tänä vuonna kuvaston (sekä netti että paperiversio) sekä todellisuuden välinen ero tuntui huomattavalta. Värit eivät vastanneet toisiaan (luonnossa kaikki oli synkempää ja tummempaa kuin kuvissa) ja vaatekappaleiden laatu tuntui olevan kehnohkoa. En tiedä oliko tämä nyt vain mielikuva, joka johtui ympäristöstä, mutta minusta monet neuleet olivat rimpulan tuntuisia. Ohuita ja jotenkin valmiiksi hieman virahtaneen tuntuisia. Toki joukossa oli laadukastakin, mutta oli hyvin helppo olla ostamatta, kun lähes kaikki ajattelemani vaatteet tuntuivat ja näyttivät kaupassa ihan erilaisilta kuin kuvissa.

On siis tiedossa, että lokakuusta ei tule nollakuukausi, vaan ostoksia on tehty. Kävittekö te alepäivillä? Paniko kukaan muu merkille eroja kuvastojen ja todellisuuden välillä?

Puolustuspuhe viikatuille sukille

Sukkien viikkaaminen on ajanhukkaa. Näin ajattelin vuosikausia. Taitoin puhtaiden sukkien varret yhteen, ja heitin ne johonkin koriin yhteen läjään. Sukkien viikkaaminen tuntui jotenkin ihan järjenvastaiselta. Hukkaan heitettyä aikaa ja turhaa työtä. Jossain vaiheessa kuitenkin aloin kokeilla. En enää muista mikä oli se sysäys, joka sai testaamaan siistimpää taittelua, mutta kuten kulunut sanonta kuuluu, en ole kääntynyt takaisin.

Sukkien pystyviikkaus aiheuttaa sen, että yhdellä silmäyksellä näkee, montako paria on puhtaana ja mitkä sukat ovat käytettävissä. Ikinä ei tarvitse etsiä haluamaansa paria, koska sen löytää saman tien. Toisaalta viikatut sukat vievät huomattavasti vähemmän tilaa, kuin viikatut. Varret yhteen ja kasaan -tekniikalla en saisi tätä määrää sukkai mahtumaan näin siististi yhteen vetolaatikkoon. Tekniikkani on tällä hetkellä yksinkertainen. Laitan sukat päällekäin ja taitan ne kolmeen osaan. Sitten ladon ne riviin laatikkoon. Aiemmin tein sukista sellaisia neliöitä korealaisella tekniikalla, mutta tämä nykyinen tapa tuottaa yhtä siistin lopputuloksen pienemmällä vaivalla.

Sukkien taittelu narulta vie aikaa, se on totta. Mutta olen varma, että säästän saman ajan takaisin siinä, etten ikinä joudu etsimään haluamaani paria. Marie Kondo höpöttää jotain sukkien sielunelämästä, ja siitä miten ne kärsivät rytyssä ollessaan. Tähän en ota kantaa, mutta sanonpa vaan, että tämä vaiva kannattaa nähdä. Varret kiepaisee yhteen noin sekunnissa. Taitteluun menee 5-10 sekuntia. Kymmenen sukkaparin taittelu vie siis pisimmilläänkin noin kaksi minuuttia. Se on mielestäni ihan käypä hinta murusesta mielenrauhaa aamuisin.

(Yritin liittää tähän lavastamattoman kuvan sukkalaatikostani, mutta tietotekniikka ei suostu yhteistyöhön. Lisään kuvan jos pääsen koneeni kanssa yhteisymmärrykseen.)

Taitteleeko kukaan muu sukkiaan siististi?

Tavarataidot Turun kirjamessuilla lauantaina!

Hei vaan, hyvät lukijat! Jos olette menossa Turun kirjamessuille huomenna lauantaina 7.10., niin tulkaa toki kuuntelemaan minua ja Ilana Aaltoa! Olemme samalla Kuisti-lavalla klo 16.20 – 16.40 juttelemassa mm. siitä, mistä sitä tavaraa oikein tulee ja miksi. Haastattelun jälkeen olen Tammen osastolla (messuosasto A/65), joten jos haluat kirjaasi omistuskirjoituksen tai tulla juttelemaan muuten vaan. Olen varsin helposti lähestyttävä ja ystävällinen hahmo, joten tulkaa ihmeessä nykäisemään hihasta! Olisi kiva tavata teitä lukijoita ihka elävänä.

PS. Jos et liiku Turun suunnalla, olen myös lokakuun viimeisenä viikonloppuna Helsingin kirjamessuilla mukana.