Kuinka ihanaa lukea kommentteja, joissa blogia kaivattiin takaisin! Suurin osa kommenteista oli juuttunut hyväksyttävien joukkoon, ja tajusin sen vasta äskettäin. Nyt ne on kaikki julkaistu, ja teen niistä sen johtopäätöksen, että meitä vanhan koulukunnan blogilukijoita on vielä jäljellä. Jes!

Tänään on kesäloman ensimmäinen päivä (lapsilla), enkä saanut maailmaa valmiiksi kevään aikana. Olisin toivonut voivani aloittaa kesän siemailemalla teetä hiljaisena aamuna kaikessa rauhassa, mutta ympäristö on kaikkea muuta kuin rauhoittava. Meillä nimittäin taas remontti kesken. Kun viime vuonna rempattiin keittiötä, kylppäreitä ja olohuonetta, koko irtaimisto oli sullottu kahteen makuuhuoneeseen. Emme joutuneet vuokraamaan erillistä varastoa, ja asunnon tyhjentäminen oli melko helppoa, mutta tästä johtuen makuuhuoneita ei voitu maalata samaan aikaan muun asunnon kanssa. Joten nyt on sitten vuorossa näiden viimeisten huoneiden remontti, ja nyt niiden sisältö on puolestaan kasattu etupäässä keskelle olohuonetta. Kun sanon etupäässä, se tarkoittaa että totta kai meillä on laatikoita ja nyssyköitä ihan joka paikassa, mutta olohuoneen keskellä on vuori.

Näin ollen seesteinen tunnelma on kaukainen haave. Rehellisesti sanottuna kärsin tästä sekasotkusta. On vaikea keskittyä mihinkään tämän visuaalisen kaaoksen keskellä ja tämä ominaisuus tuntuu korostuvan vuosi vuodelta. Inhoan sitä, etten tiedä missä tavarat ovat. Nytkin tiedän, että kaikki on jossain kasojen uumenissa, ja tavarat putkahtelevat esille kun sotkua aletaan siivota ja purkaa. On silti vaikeaa sietää sitä, että juuri tällä hetkellä en löydä kaikkea mitä haluaisin. Urakan pitäisi tulla valmiiksi viikon päästä, ja odotan eniten sitä, että saan tyhjentää tavarat takaisin omiin huoneisiinsa ja saan olohuoneeni takaisin.

Tämä meidän koko asunnon läpi pyyhkäissyt remontti on kestänyt nyt yli vuoden. Ensimmäinen osa tuli valmiiksi viime vuoden loppupuolella. Sitten oli puolen vuoden tauko, ja nyt viimeinen rypistys. En sano, että täydellisen valmista on vielä sittenkään – makuuhuoneen kaappeja saadaan odotella alkusyksyyn saakka, ja muitakin sisustukseen liittyviä yksityiskohtia on kesken. Suhtaudun tähän pitkään projektiin kuitenkin niin, että tässä rakennetaan kotia loppuelämäksi. En aio muuttaa täältä minnekään, ennen kuin on pakko. En myöskään aio tehdä remontteja seuraavan 10-20 vuoden aikana, ellei ole pakko (eli käy vesivahinko tai muu onnettomuus).

Värit ja materiaalit on yritetty valita niin, että ne kestävät aikaa ja miellyttävät edelleen, vaikka muoti muuttuisikin. Eikö ole jännä, että tietyt ratkaisut näyttävät aina vain hienoilta, kun taas toiset tuntuvat parin vuoden jälkeen muotioikuilta? Kun katselen kuvia vaikkapa Paimion parantolasta tai Villa Maireasta, näyttää kaikki edelleen minusta tuoreelta ja kauniilta. Toisaalta asuntojen myynti-ilmoituksista on helppo bongailla 80- ja 90-lukujen pintaratkaisuja, joita en missään nimessä haluaisi omaan kotiini. Nämä ovat tietysti henkilökohtaisia mieltymyksiä, joku muu voisi ajatella juuri päinvastoin. Toisaalta on ollut mielenkiintoista huomata, että koskaan ei ole ympäristön vaikutusten ulottumattomissa. Keittiön kaappeihin valittiin puiset ovet, vaaleaa tammea ilman listoja tai muita koristeita. Jos kurkitte sisustuslehtiä, saatte huomata ettemme ole olleet valintamme kanssa yksin. Toivon mukaan tämä vaihtoehto kuitenkin miellyttää silmää vielä vuosienkin päästä.

Kiinnostaako nämä remonttipäivitykset enemmänkin? Kuvien kanssa on ollut ongelmia, mutta edellisen postauksen kommenteissa sain vinkkejä, joilla toivottavasti saisin ongelmia ratkaistua. Mutta jos en saa kuvia ladattua, niin sitten tulee vain näitä tekstejä.