Avainsana-arkisto: varastotilat

Tavarat taakkana

Julkaistu , kirjoittanut
25

Luin juuri Hesarista kolumnin, jossa toimittaja Päivi Ängeslevä tuskailee tyhjennettävän kuolinpesän kanssa. Hän kohtaa saman ongelman, jonka niin moni muukin on kohdannut: hyvää tavaraa ei saa kaupaksi, ei edes ilmaiseksi annettua, koska kaikilla on jo kaikkea. Sitten ihminen istuu tavarakasojen keskellä ja ihmettelee – miten tämä on mahdollista?

Selitys tulee kulutustutkija Terhi-Anna Wilskan suusta: etenkin me keski-ikäiset olemme arvojen taitekohdassa. Meidät on kasvatettu kuluttajiksi, mutta samalla meidät on kasvatettu arvostamaan tavaroita, myös vanhoja tavaroita. Haaskaaminen, eli hyvän tavaran heittäminen roskiin, on arvojemme vastaista. Jos olette joskus tuskaillut vanhojen tavaroiden keskellä, että miten tähän on tultu ja miten näistä pääsee eroon, lukekaa kolumni. Siitä saa oivaa vertaistukea, joskaan vastauksia tavarasta eroonpääsemiseksi ei sekään anna.

Ängeslevä kirjoittaa, että kun tavarat ovat varastoituna jonnekin, niitä ei tarvitse kohdata eikä ajatella. Usein kohtaaminen jää sitten seuraavalle sukupuolvelle, joka joutuu tekemään kuolinsiivousta. Mutta asia ei ole niin yksinkertainen. Uskon, että toimittajankin anoppi, josta jutussa puhuttiin, on säästänyt tavaroitaan myös rationaalisesti, ei vain siksi, ettei tietäisi mitä niille pitäisi tehdä. Kirjoittaja nimittäin mainitsee sellaisia asioita, kuin Arabian astiasto, virkattu päiväpeitto tai läjä pöytäliinoja. Ne ovat kaikki käyttötavaroita, jotka ovat kenties olleet kalliita, laadukkaita tai niiden tekeminen on ollut työlästä, kuten peiton virkkaaminen. Ei tällaisen tavaran säästäminen ole hamstrausta tai turhan haalimista. Se on järkevää, sillä esineillä on ollut selkeä käyttöarvo. Kenties ne ovat olleetkin käytössä. Ongelma syntyy siitä, että Arabian Myrna ei enää miellytä meidän sukupolvea.

Kirjahyllyni aarre: 1000-sivuinen kodinhoito-opas 1900-luvun alusta. Onneksi tämäkin on aikanaan säästetty!

Ei ole anopin vika, ettei virkatut päiväpeitot ole enää muodissa. Sen sijaan voi varovaisesti ihmetellä, kenen luomia ovat ihanteet niistä avarista, minimalisitisista ja vaaleista kodeista, joista nykyisin haaveillaan. Olemmeko tosiaan itse keksineet ne? Vai olisiko kaupallisilla voimilla tässäkin sormensa pelissä? Vanhempani ovat kertoneet, että 70-luvulla naapuriperheellä oli olohuoneessaan tummanvihreä katto. Sitä pidettiin upeana, rohkeana ja muodikkaana. En tiedä, kenen mieleen tulisi nykyaikana maalata huoneen katto vihreäksi. Sen sijaan olen välillä ajatellut, katsovatko tulevaisuuden nuoret kuvia 10- ja 20-lukujen valkoisista tyhjistä huoneista, ja pyörittelevät silmiään siihen malliin, että kaikkea sitä onkin ollut muodissa.

Tavaroiden säästäminen ja toisaalta poistaminen on jatkuvaa tasapainottelua tuon aiemmin mainitun arvoristiriidan takia. Tarpeelliselle tavaralle löytyy aina käyttöä, mutta mikä on tarpeellista? Haastan silti ajattelua hieman: jos aina heitämme kaiken pois, joudumme sitten myöhemmin hankkimaan aina uutta, kun uusia tarpeita ilmenee. Se taas ylläpitää sitä epäekologista kierrettä, jota yritämme välttää raivausta tehdessä – siis ettei heitettäisi käyttökelpoista tavaraa ainakaan roskiin. Mutta jos sattuu olemaan varastoja, niin silloin ei tarvitse hankkia uutta, voi ammentaa omastaan, tai sitten niistä anoppien ja isovanhempien varastoista. Vanhan tavaran ottaminen käyttöön on aina hyvä ratkaisu.

Toimittaja toteaa, että tavaroiden säilöminen ei ole hänelle vaihtoehto, ja totta kai ymmärrän, että rajansa kaikella. Kaikkea ei mitenkään voi säästä, mutta kaikkea juuri tällä hetkellä tarpeetona ei ole pakko heittää poiskaan. Olen omalle mummilleni kovin kiitollinen, että hän on säästänyt kaikenlaista – verhoja, lakanoita, mattoja ja muita kodintavaroita. Niitä olen muokannut omiin tarpeisiin sopiviksi, ja saanut hyvän mielen, kun ei ole tarvinnut hankkia uutta, eikä lähteä vinttiä pidemmälle etsimään. Nykyajan huteria lastulevyvirityksiä tuskin kannattaa säästellä, mutta viime vuosisadan alussa kudottu puuvillalakana kestää käyttöä sata vuotta ja vielä pidempäänkin.

Jos joku kerkesi jo lukea tuon jutun, olisi kiva kuulla, millaisia ajatuksia se teissä herätti. Onko säästäminen koskaan vaihtoehto? Vai houkutteleeko enemmän vaaleat, avarat huoneet?

Arkijärki-podcast 78: Vuokravarastot, hyvässä ja pahassa

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Tällä kertaa pohdin sitä, ovatko vuokravarastot hyvä vai huono juttu. Kuten varmaan arvaattekin, en ole tiukasti kummallakaan puolella. Olen itse käyttänyt vuokravarastoa, ja voisin hyvin suositella sellaisen hankkimista myös muille, mutta en kaikissa tilanteissa. Kuuntelin vastikään podcastia, jossa amerikkalainen ammattijärjestäjä neuvoi asiakastaan ottamaan vuokravaraston, koska kerrostaloasunnossa ei ollut tilaa kaikille tavaroille. Minusta asia ei ole ihan noin yksinkertainen.

Podcastin kesto on 18 minuuttia.

Arkijärki: blogi ja podcastLöydät aiemmat podcast-jaksot täältä.

Podcast: Play in new window | Download

Subscribe: RSS

Auta, älä jyrää! Eli kuinka raivata toisten tavaroita

Julkaistu , kirjoittanut
8

(Tämä on kesän kolmas toivepostaus. Edelliset kirjoitukset täällä ja täällä.)
Meillä monilla on kokemusta siitä, että omilla vanhemmilla, isovanhemmilla tai jollain muulla sukulaisella tai läheisellä on liikaa tavaraa. On sukutaloja, kesämökkejä, vinttejä ja varastoja, jotka pursuilevat tavaraa. Raivata pitäisi, mutta tavaroiden omistaja ei enää kykene itse sitä tekemään. Eikä välttämättä edes halua – vanhemmat sukupolvet eivät välttämättä ole ollenkaan sitä mieltä, että turhasta pitäisi luopua. Aika tavaran kaupitsee, saattaahan sitä vielä tarvita ja ei saa heittää hyvää tavaraa hukkaan. Jälkipolvet tuskailevat röykkiöiden keskellä, ja pahimmillaan tilanne kärjistyy riitelyksi.

Sanotaan heti alkuun: Minä ajattelen niin, että niin kauan kuin tavaroiden omistaja on kykenevä tekemään päätöksiä, kenenkään muun ei ole syytä mennä sanomaan, mitä omaisuudelle pitäisi tehdä. Muistisairaudet ja muut poikkeustilanteet ovat tietysti asia erikseen, mutta jos ihminen on oikeustoimikelpoinen, hänellä on oikeus päättää myös omista tavaroistaan. Mielestäni ihmissuhteet ovat tärkeämpiä kuin tavarat. Jos kenenkään hyvinvointi ei ole tavaroiden takia vaarassa, niistä on turha riidellä. (Jos taas kyse on pakonomaisesta hamstraamisesta, tarvitaan muunlaista apua, kuin mitä tässä blogissa on tarjolla.)

Toisaalta ymmärrän myös sen, että ajatus esimerkiksi omakotitalon tyhjentämisestä kertarysäyksellä on ahdistava. Työn tekeminen vähitellen helpottaisi urakkaa kovasti. En kuitenkaan usko, että kenenkään kotiin voi vain mennä ja ilmoittaa, että nyt karsitaan turhat pois. Sen sijaan asiaa kannattaa lähestyä keskustellen ja vastapuolta kuunnellen. Raivauslihakset kehittyvät vähitellen, ja vaikka itse mieluiten vain tarttuisi toimeen ja alkaisi mättää rompetta roskalavalle, parempi vaihtoehto on lähestyä asiaa hienotunteisesti.

Kuuntele ja kunnioita

Toisten tavaroiden kanssa toimiessa on hyvä pitää jatkuvasti mielessä, miltä itsestä tuntuisi olla samassa tilanteessa. Miltä minusta tuntuisi, jos joku muu tulisi karsimaan omaisuuttani? Siksi vastapuolen kuuntelu ja kunnioittaminen ovat tärkeitä. Jos sukulainen pyytää apua ulkovaraston kanssa, tee niin kuin hän toivoo, vaikka omasta mielestäsi raivaaminen olisi hyödyllisempää aloittaa täpötäydestä kirjahyllystä. Älä tee päätöksiä toisen puolesta. Toimi vain sillä alueella, josta on yhdessä sovittu tai johon olet saanut luvan. Anna sukulaisen itse päättää, mistä hän luopuu. Kunnioita hänen näkemystään, vaikka olisitkin itse eri mieltä.

Jos kyseessä on oma lapsuudenkoti, voi näkemys  eri tavaroiden tarpeellisuudesta tai säästämisestä erota toisistaan paljonkin. Vanhempien mielestä jokin voi olla tarpeeton roina, kun taas itselle se onkin tärkeä muisto lapsuudesta. Tai sitten toisinpäin. Jos sukulainen on heittämässä pois jotain, minkä itse haluaisit säästää, hänellä on siihen oikeus. Voit kauniisti pyytää, että saisit tavaran itsellesi, mikäli vaihtoehtona olisi kaatopaikka, mutta silloin vastuu tavaran säilyttämisestä siirtyy sinulle. On äärettömän epämotivoivaa karsia tavaroitaan vain kuullakseen, ettei juuri niitä saisikaan heittää pois. Kunnioita siis tavaroiden omistajan päätöksiä. On myös hyvä idea kunnioittaa toisen tavaroita. Vaikka varasto olisi täynnä millaista rojua, ei epätoivon puuskahdukset tai silmien pyörittely edistä asiaa millään tavalla. Kaikki on joskus ollut hyvää ja tarpeellista, ja omistajan mielestä tavarat voivat olla sitä edelleenkin.

Tarjoa konkreettista apua

Vanhemman ihmisen voi olla vaikea kuljettaa, nostaa, siirtää tai kantaa tavaroita. Ole siis avuksi kaikessa sellaisessa, jossa tavaroiden omistajan fyyysiset resurssit eivät riitä. Omistaja saa valita, mitä säästetään ja mitä poistetaan. Avustajien tehtäväksi jää tavaroiden pakkaaminen ja kuskaaminen oikeaan osoitteeseen; esim. kirppikselle, kierrätyskeskukseen tai jäteasemalle. Voit myös etsiä lähialueelta hyväntekeväisyyskohteita, jonne tavaroita voi lahjoittaa, tai selvittää onko alueella mahdollista tilata hakupalvelua kierrätyskeskukselta tai joltain muulta taholta. Tämä osio on ainakin omasta mielestäni se tylsin vaihe. Olisi kivempaa käydä läpi tavaroita ja lajitella niitä säästettäviin ja poistettaviin. Mutta jos tarkoitus on todella auttaa toista ihmistä vähentämään tavaroitaan, niiden pois kuljettamisesta on usein eniten apua.

Toinen konkreettinen tapa auttaa, on tehdä selvitystyötä netissä. Jos sukulaisesi haluaisi myydä jotain, voit auttaa selvittämällä esim. tori.fi:stä tai joltain muulta sivustolta, millä hinnalla vastaavanlaiset tavarat ovat käyneet kaupaksi. Tämä saattaa tuoda realismia myös raivaamiseen, jos tavaroiden omistaja alkaa hahmottaa, etteivät kaikki hänen aarteensa olekaan kovin kallisarvoisia rahallisesti. Samoin konkreettista apua voi olla siitä, että kuvaa myyntiin menevät tavarat ja tekee niistä ilmoituksen, mikäli sukulainen ei ole itse aktiivinen internetinkäyttäjä.

Helpoimmasta vaikeimpaan

Raivaaminen kannattaa aina aloittaa tavaroista, joihin ei liity tunnesidettä. Siksi myös muiden ihmisten tavaroita raivatessa kannattaa noudattaa Tavarataidoissa ehdottamaani järjestystä: ensin roskat, sitten rikkinäiset ja vasta sitten käyttökelpoiset tavarat. Mitä läheisempi tavara, sitä enemmän siihen liittyy tunnekuormaa. Siksi on hyvä idea aloittaa mahdollisimman neutraaleista tavaroista, kuten ulkovarastoista, kellareista ja vinteiltä. Niistä löytyy usein paljon sellaista tavaraa, josta luopuminen ei aiheuta niin suurta tuskaa: vanhoja, huonokuntoisia työkaluja, rikkinäistä elektroniikkaa vuosikymmenten takaa, remonteissa käytettyjä materiaaleja ynnä muuta. Tosin jos sukulainen on ollut kova tee-se-itse-mies, saattaa helpoimmat tavarat löytyä jostain toisesta kategoriasta, vaikkapa keittöstä tai jouluverhoista. Olennaista on kuitenkin aloittaa karsiminen sellaisesta paikasta, joka aiheuttaa mahdollisimman vähän luopumisen tuskaa ja tunnekuohuja.

Tavaroista luopuminen on kovaa työtä. Projektia kannattaa siis pilkkoa pienempiin palasiin, ja edetä sellaista tahtia, joka sopii kaikille. On muistettava, että toisen tavaroita on aina helpompi käsitellä kuin omiaan. Siksi maltti on valttia. Lopuksi sanoisin vielä, että paras tulos tulee siten, että motivaatio tavaran vähentämiseen on niiden omistajalla, vaikka hän ei ehkä itse raivaamiseen kykenisikään. Auta, jos apua pyydetään. En usko painostamiseen, vaan keskusteluun. Jos tuntuu siltä, että yhteistyö on läheisen ihmissuhteen takia liian vaikeaa, aina kannattaa harkita ammattiapua. Suomessa toimii runsaasti ammattijärjestäjiä, jotka voivat tuoda tilanteeseen tervetullutta ulkopuolista näkökulmaa.

Toisen kodissa toimiminen ja toisen tavaroiden raivaaminen on aina haasteellista. Toistan siis sen, minkä sanoin jo aiemmin: ihmiset ovat tavaroita tärkeämpiä. Jos tavarat eivät aiheuta terveyhaittoja tai muuta vaaraa, ei niiden takia kannata rikkoa välejä läheisten kanssa.

Millaisia kokemuksia teillä on? Oletteko joutuneet neuvottelemaan raivaamisesta?

Vinttikomeron raivaus: tehty vaikkei täydellinen

Julkaistu , kirjoittanut
12

Eilen tartuttiin yksissä tuumin sellaiseen mörköön, joka on kummitellut to do -listalla jo pitkään. Raivattiin nimittäin vinttikomero. Kannustimena toimi taloyhtiön pihalle tuotu roskalava, joka oli juuri tällaista toimintaa varten sinne tilattu. Viikonlopun aikana lava tuli kukkuroilleen roinaa, joten vaikuttaa siltä, että moni muukin oli ollut samoissa hommissa.

Ihmisten romujen määrä on loputon.

Meidän vinttikomero oli aika kauheassa kunnossa. Sitä ei ollut koskaan sen kummemmin järjestetty eikä organisoitu. Sen sijaan sinne oli viety tavaroita sitä mukaa kun niistä oli pitänyt päästä eroon. Vintissä oli paljon tarpeellista, mutta myös paljon ihan rehellistä roskaa. Raivaaminen vain on ollut hankalaa, kun tila on pieni ja ahdas, ja tavaroita paljon.

Ennen selkeyttä tulee lisää sotkua

Komero on pitkä ja kapea, joten aloitin tyhjentämällä lattian niin, että komerossa mahtui kulkemaan. Tästä tuli heti hirveä sotku käytävälle, mutta usein on niin, että ensin tulee pahempi sotku ennen kuin tulee siistiä. Sitten aloin nostella tavaroita eri pinoihin: roskalavalle, kierrätyskeskukseen, säilytettäviin. Kannoimme lavalle kaikenlaista tarpeetonta: vessasta irroitetun kaapin, vanhan kenkätelineen, rikkinäisen valaisimen (irrotin energiansäästölamput ensin, koska ne ovat ongelmajätettä), vanhoja mappeja, tyhjiä pahvilaatikoita, rikkinäisen tuolin, vanhan lampaantaljan, jonne koit olivat tehneet pesän, sekä paljon pienempää roskaa. Suurimmat esineet olivat vanha liukuovi, joka oli jo edellisen asukkaan peruja, sekä kookas liukuovinen kaappi, jonka alkuperää en enää edes muista. Luulen, että se on kulkeutunut vintiltä toiseen jo parikymmentä vuotta. Oli helpotus päästä niistä vihdoinkin eroon.

Ehkei se välity kuvasta, mutta tässä on todella hyvä järjestys!

Kun kaikki nuo isot möhkäleet saatiin vintiltä ulos, komeroon tuli huomattavasti enemmän tilaa. Pääsin käsiksi sellaisiin laatikoihin, jotka ovat olleet pitkään hautautuneena muiden tavaroiden alle. Siten sain vintiltä lisää tavaraa pois: kaksi laatikkoa nuortenkirjoja toin sisälle, koska nyt niille on paikka lastenhuoneen kirjahyllyssä. Löysin pussillisen vanhoja pyyhkeitä, jotka olin aikanaan pakannut pois, sillä ne olivat eriparisia ja liian pieniä kylpypyyhkeeksi. Mutta ne olivatkin lastenpyyhkeitä, ja nyt meillä on lapsia. Takaisin käyttöön siis. Kassillisen vanhoja työpapereita toin alakertaan käydäkseni ne läpi – luulen, että suurin osa joutaa roskiin. Tällä tavalla raivaten vinttikomero siistiytyi silmissä. Sinne jääneet tavarat sai nyt järjestää järkevästi niin, että tilassa mahtuu myös liikkumaan. Muutamia tavaroita kannoimme suoraan autoon, ja tarkoitus on viedä ne kierrätyskeskukseen, kun seuraavan kerran lähdetään liikkeelle.

Tehty on parempi kuin täydellinen

Täydellinen ei komerosta tullut vieläkään. Minulla ei ollut aikaa eikä energiaa käydä läpi jokaikistä tavaraa, ja harkita sen säilytettävyyttä. Mutta nyt kun nuo tavarat on saatu hyllyyn ja kaikkeen pääsee helposti käsiksi, voi tätä tarkempaa raivausta tehdä pieni osa kerrallaan. Vintille jäi yksi laatikollinen kukkaruukkuja, jotka käyn jossain vaiheessa läpi, ja poistan rumat ja turhat. Vanha elfa-kori täyttyi pienemmällä sekalaisella tavaralla, mutta on ihan realistista ajatella, että setvin nekin kori kerrallaan.

Mikään ei voita läpinäkyvää muovilaatikkoa säilytyksessä

Olennaista kuitenkin on, että vintti on tämän operaation jälkeen siisti ja huomattavasti käyttökelpoisempi kuin ennen. Lastenvaatteiden kierrätys lapselta toiselle ja eteenpäin kirppikselle vaatii kohtuullisen organisoitunutta säilytystilaa, ja nyt sellaista on. Kaikki matot ovat yhdessä nurkassa, kaikki pulkat ja lumilapiot toisessa, eikä lattialla säilytetä muuta kuin matkalaukkuja. Kun pahimpia roinia saatiin pois, kaikki mahtuu nyt kaappeihin ja hyllyihin, jotka vintissä on. Lakaisin vielä lattiankin, joten lopputulos oli suorastaan hieno.

Tavoitteena on siis tylsänä sadepäivänä ottaa käsittelyyn yksi hylly kaapista tai elfasta, ja karsia seuraavaksi vähän tiheämmällä kammalla. En kuitenkaan halua lattialle enää ylimääräistä, koska se haittaa liikkumista niin paljon. Itse asiassa salaisuushan on siinä, ettei vintille alunperinkään roudata turhaa tavaraa. Tämä on hyvä pitää jatkossa mielessä. Tavarat voisi vintin sijasta kantaa suoraan autoon, ja ajella ne jäteasemalle, sen sijaan että niitä ensin säilötään vintillä monta vuotta.

Onko joku muu meinannut raivata vinttejä, varastoja tai kellareita kesän aikana?

Viikon vinkit: piknikkejä, tilanpuutetta ja liuotettuja vaatteita

Julkaistu , kirjoittanut
2

Suomen vappu on usein vähäluminen. Siitä huolimatta olen koonnut jokunen vuosi sitten piknik-ohjeet, joilla kuka tahansa onnistuu. Ne löytyvät täältä. Tänään ei sää suosi, mutta huomenna on ainakin Etelä-Suomeen luvattu ihan kelvollista piknik-säätä. Joten jos olet lähdössä nauttimaan vapusta luonnonhelmaan, vilkaise vinkit tuosta linkistä. Lisäisin vielä, että vaikka huomenna aurinko paistaisi, maa on luultavasti märkä, joten alustan eristäminen vaikka mustilla jätesäkeillä voi olla viisasta.

Tämä pikku-uutinen kertoo, että valtaosa lapsiperheistä taistelee liian ison tavaramäärän kanssa, ja aikoo joko hankkia lisää säilytystilaa tai vähentää tavaroitaan. Arvaatte varmasti, kumpi keino on minusta se ensimmäinen apu. (Karjalainen)

Käytettyjen vaatteiden uudelleen hyödyntäminen on edelleen vaikeaa. Vaikka keräyspisteitä onkin runsaasti, ei kuituja edelleenkään osata erotella ja hyödyntää juuri lainkaan. On silti rohkaisevaa, että yritystä on. Iltalehti kertoo VTT:n tutkimusprojektista, jossa kierrätettävää kuitua saadaan liuottamalla vanhoja vaatteita. Tämä on minusta hyvin mielenkiintoista. Olen silti entistä enemmän sitä mieltä, että todellinen ratkaisu tähän ongelmaan syntyy vain siten, että vaatejätettä tuotetaan vähemmän. Se on meidän kuluttajien vastuulla.

Talvesta selvinnyt orkidea aukaisi kukkasen vapun kunniaksi!

Ennen 40 ja jälkeen 40

Julkaistu , kirjoittanut
24

Puhutaan iästä. Tämän päivän Hesarissa (sivuilla C2-C3) kerrotaan eläkkeelle jääneestä rouvasta, joka sai yhtäkkiä viisi vuotta sitten herätyksen päästä ylimääräisestä tavarastaan eroon. Projekti jatkuu kuulemma edelleen. Kommenteissa puolestaan heitettiin ilmoille ajatus, että ensimmäiset 40 vuotta ihminen kerää tavaraa ja seuraavat 40 yrittää päästä niistä eroon. Hesarin jutussa taas todettiin, että eläkeikä on hyvä hetki ruveta raivaamaan, silloin nimittäin on sille hyvin aikaa.

En tiedä on tuo 40 todellinen vai ilmasta tempaistu luku, mutta jokin pieni totuus tuossa lienee. Kun mietin omaa historiaani, ensimmäiset kymmenen vuotta omilleen muuttamisen jälkeen meni lähinnä siihen, että hankki lisää tavaraa. Osittain tarpeeseen, sillä elämä ja tarpeet muuttuivat aika tiheään. Osittain ihan vain hankkimisen ilosta, etenkin sen jälkeen kun töihin mentyä oli oikeasti rahaa ostaa kaikenlaista.

Juuri nyt tuntuu siltä, että kaikki tarpeellinen on jo hankittu, mutta omaisuutta hiotaan vähitellen kohti optimaalista. Määrä ei välttämättä hirveästi muutu, mutta esineet vaihtuvat pikkuhiljaa sellaisiksi, mistä on aina haaveillut. Mutta iskeekö minuun muutaman vuoden päästä sellainen pakottava tarve hankkiutua kaikesta eroon? Epäilen että ei.

Minusta tuntuu, että olen esimerkiksi tuohon Hesarin jutussa esiintyvään naiseen verrattuna sellaista erilaista ikäpolvea, jolla ei ole ollut tarvetta säilyttää aina kaikkea. En ole elänyt niukkuudessa enkä sellaisessa tilanteessa, ettei olisi periaatteessa mahdollista saada kaikkea mitä haluaa. Ehkä siksi en tunne tarvetta säästää tavaroita varmuuden vuoksi, tai jotenkin automaattisesti. Pikemminkin päinvastoin. Koska elän sellaista tasaisesti karsivaa elämäntyyliä, veikkaan etten eläkkeelle jäädessäni havahdu siihen, että talo on täynnä turhaa. Uskoisin, että omaisuus on silloin määrällisesti melko sama kuin nytkin, tai jopa pienempi.

Mutta jos on tottunut elämään säästäen kaiken, silloin tuo saattaa ollakin juuri noin. Jossain vaiheessa tulee mieleen, että mihin minä tätä kaikkea tarvitsen, ja sitten alkaa suuri raivaus.  Olettaisin, että silloin on jo takana ainakin parikymmentä vuotta sellaista elämää, jossa tavaroiden pohtiminen ei ole ollut mitenkään päällimmäisenä mielessä.

Hieman aihetta sivuten: olen nyt kuunnellut Marie Kondon kirjaa ja olen edelleen sitä mieltä että sen lähestymistapa on kiehtova. Mutta epäilen, että suomalaisen ja japanilaisen kulttuurien välissä on tiettyjä muureja. Kun Marie sanoo, että raivaaminen pitäisi suorittaa kerralla, hän ei varmaankaan ole käynyt normaalissa suomalaisessa omakotitalossa, jossa on vielä liiteri, autotalli, vintti ja kellari, ja lisäksi 100-200 neliötä asuintilaa. Ei sellaista raivata yhdellä istumalla, ei mitenkään. Ajatelkaa nyt, tyhjennetään esimerkiksi kokonaisen omakotitalon vintin kaikki tavarat ulos ja aletaan yksi kerrallaan miettiä, säilytetäänkö vai ei. Tuohon ei yksi päivä riitä millään, vaan tarvittaisiin ainakin viikko. Jos tyhjentäisin kokonaan meidän vinttiKOMERON, niin saattaisin selvitä siitä 12 tunnissa, olettaen että saisin työskennellä täysin keskeytyksettä yhteen putkeen.

Ja sitten on vielä se, mistä Hesarissakin mainittiin: mitä niille tavaroille sen jälkeen tehdään. Marie ei tälle paljon ajatuksia tunnu uhraavan, hän puhuu vain roskapusseista. Mutta ei normaali suomalainen voi vain kantaa kaikkea roskiin, vai voiko muka? Sen sijaan pitäisi miettiä, miten esineet voi kierrättää asianmukaisesti, mitä voi myydä ja mitä lahjoittaa ja minne. Ja sitten vielä tehdä se kaikki. En siis ihmettele hetkeäkään, että Hesarissa mainitulta rouvalta on kulunut projektiin jo viisi vuotta, ja edelleen on raivattavaa.

Miksi aina vaatteet?

Julkaistu , kirjoittanut
36

Tuntuuko teistä muista siltä, että kun puhutaan karsimisesta, puhutaan useimmiten vaatteista? Aloin pohtia tätä eilen kun vastailin kommentteihin. Voi olla että tämä on vain oma mielikuvani, mutta jotenkin tuntuu siltä, että vaatemääriä tarkkaillaan ihan eri mittapuulla kuin muita tavaroita.

Tämä käsitys perustuu aika pitkälti blogimaailmaan sekä median luomiin mielikuviin, joten on mahdollista että se on vääristynyt, oikaiskaa jos olette eri mieltä. Olen lukenut juttuja, joissa kauhistellaan nuoria naisia, jotka shoppailevat vaatteita satamäärin. Toisaalta erilaiset vaatekaapin harvennukset ovat ihan tyypillistä sisältöä myös. Ja sitten on näitä haasteita ja projekteja, joissa on tarkoitus tulla vähällä toimeen, kuten vaikka tuo Kuningaskuluttajan vaatehaaste, P333, muutama vuosi sitten pyörinyt 6 vaatetta tai vähemmän ja taitaapa Martoillakin olla joku vastaava juuri käynnissä.

Mutta miksi juuri vaatteet on otettu silmätikuksi kun puhutaan kuluttamisen rajoittamisesta tai jopa ekologisuudesta? Monet harrastavat sisustamista ja kodin tuunausta, johon kuuluu yhtälailla uuden ostelu. Hankitaan torkkupeittoa, kynttilänjalkoja ja String-hyllyjä, mutta en ole huomannut noissa blogeissa suurta stressiä siitä, että taas tuli ostettua uutta ja mitä niille vanhoille pitäisi tehdä. Järjestetäänkö life style -blogeissa kirppareita, joissa kirjoittaja myy pois tarpeettomia sisustustauluja? En ole koskaan kuullut kenenkään tuskailevan, että tekisi mieli ostaa vielä pari Mariskoolia lisää mutta kun vanhojakin on vaikka kuinka paljon.

En kritisoi sisustusbloggaajia tai -toimittajia. Ihmettelen vain tätä ilmiötä, että vaatteista on tullut tällainen asia, jossa ihmisiä herätellään ja muistutellaan vastuullisuudesta, mutta monessa muussa asiassa aihe loistaa poissaolollaan. Kuitenkin kaikilla tavaroilla on oma ekologinen kuormansa. Yhtä hyvin voidaan kysyä, kuinka monta vaasia ihminen tarvitsee? (Vrt. kuinka monta paria kenkiä ihminen tarvitsee)

Ja jos ei puhuta ekologisuudesta, niin ihan jo pelkästään tavaroiden määrä, josta siitäkin usein puhutaan siinä sävyssä, että vähemmän on parempi. Mutta miksi tämä rajoittamiskeskustelu tuntuu usein kiertyvän juuri tyypillisesti naisten harrastusten ympärille? Kuinka moni (miehen hallitsema) autotalli pursuilee kaikenlaista, mutta oletteko ikinä nähneet lehdessä juttua, jossa annetaan 10 vinkkiä organisoituun autotalliin? Kysyn vaan.

Viikon vinkit: varastobisnestä ja ruokahävikin minimoimista

Julkaistu , kirjoittanut
8

Hesari kirjoittaa mielenkiintoisesti varastobisneksen kasvusta Suomessa. Artikkelista käy ilmi kiinnostavia yksityiskohtia. 85% asiakkaista on yksityishenkilöitä, ja heistä suurin osa muuttajia. Enimmäkseen kopeissa säilytetään ihan tavallisia tavaroita, jotka eivät vain mahdu kotiin. Ihan merkityksetön ei ole sekään seikka, että jos vuokraat koppisi ”pelikaanivarastoista” (Pelican Self Storage) rahasi valuvat luxemburgilaiseen veroparatiisiin.

Tammikuu meni jo, mutta tässä uutisessa on edelleen asiaa: jääkaapista, pakastimesta ja kuivakaapista on hyvä syödä ajoittain vanhat pois, ja alkuvuosi on siihen otollista aikaa. Uutisessa on lisäksi hyviä vinkkejä kuinka korvata puuttuvia ainesosia resptistä. (YLE)

Mikä paikka raivattaisiin ensimmäisenä?

Julkaistu , kirjoittanut
10

EDIT: Huomasin että olen kirjoittanut aiemmin lähes samalla otsikolla tekstin, jossa käsitellään tätä samaa asiaa. Kuitenkin näkökulma on tuolloin ollut eri, vaikka läheltä liippaakin. Muutin tämän postauksen otsikon kuvaamaan paremmin tekstin sisältöä ja erottumaan aiemmasta.

* * * * * *

Aika usein näkee ohjeen, että tavaroiden raivaaminen kannattaa aloittaa varastotiloista. En mene takuuseen, ettenkö itsekin olisi täällä väittänyt niin. Logiikka on se, että kun vinteiltä, komeroista ja varastoista siivotaan ensin pois kaikki oikeasti tarpeeton, niihin on helppo sitten sijoittaa niitä tavaroita, joita oleskelutiloista halutaan karsia, mutta vielä säilyttää.

Lähdetään siis liikkeelle siitä, että kotona on kaikenlaista, joka on vain väärässä paikassa mutta ei tarpeetonta. Varastoissa puolestaan lymyää tarpeetonta tavaraa, joka on unohdettu sinne, ja joka vie kallisarvoista hyllytilaa joltain tärkeämmältä. Tämä on ihan järkeepäypä lähestymistapa. Se on kuitenkin hyvin hidas ja työläs tapa, ja vaatii pahimmillaan tietynlaiset olosuhteet onnistuakseen (tietynlaisesta mielentilasta puhumattakaan). Ulkovarastoa ei voi raivata, jos sataa tai on liian kylmä.

A Slob Comes Clean -blogia kirjoittava Dana on lähtenyt liikkeelle päinvastaisesta suunnasta. Hänen mottonsa on, että näkyvä roina kannattaa raivata ensin. Jos esimerkiksi kirjahylly pursuilee, pitää tarttua juuri siihen, eikä aloittaa kellarikomerosta. Tämän metodin paras puoli on siinä, että sillä saa heti näkyvää jälkeä aikaiseksi. Kotiin tulee välittömästi lisää selkeyttä ja tilaa, kun aloittaa raivaamisen asuinhuoneista. Raivaamisen voi myös aloittaa ihan milloin tahansa. Kääntöpuolena on, että jos varastotilat ovat jo piripintaansa asti täynnä, sinne on paha tunkea enää mitään uutta. Siitä seuraa se, että useammasta tavarasta on todennäköisesti hankkiuduttava lopullisesti eroon. Se ei tietenkään ole huono juttu sinänsä, mutta kokemuksesta tiedän että se on vaikeampaa, kuin viedä tavara vain säilöön jonnekin.

Molemmille tekniikoille on aikansa ja paikkansa. Jos kyseessä on pitkäjänteinen projekti, aikaa on runsaasti eikä kiire vaivaa, voi hyvin aloittaa niistä varastotiloista. Jos aikoo hankkiutua kaikesta turhasta eroon, niin jossain vaiheessa varastot on käytävä läpi joka tapauksessa. Jos taas kotona vallitsee krooninen tavaraähky, niin on fiksumpaa tarttua suoraan ongelman ytimeen eikä lähestyä sitä varastojen kautta. Esimerkiksi siitä kirjahyllystä voi vaikka tältä istumalta poistaa kirjat, joita ei enää halua. Ne voi laittaa muovikassiin ja seuraavan kerran kun lähtee ulos, vie ne divariin tai kierrätyskeskukseen. Ta daa – kirjahyllyssä on välittömästi enemmän tilaa kuin ennen. Tässä on myös se etu, että kodista voi karsia tavaroita yksi kerrallaan, aina kun vastaan tulee jotain tarpeetonta. Ei tarvitse varata erikseen raivaamisaikaa, vaan hankkiutuu turhasta eroon jatkuvana prosessina.

Olen aiemmin ollut varasto-menetelmän kannattaja, mutta mitä enemmän olen tätä pohtinut, sitä enemmän näen etua näkyvillä olevan tavaran karsimisessa. Varastojen raivaaminen vetoaa projektiorientoituneeseen mieleeni, mutta jos raivaamiseen suhtautuu kuin kotitöihin, siitä tulee samanlainen alati käynnissä olevaa työtä. Raivaaminen ei vaadi erikseen käynnistettävää projektia, sitä voi tehdä myös ex tempore jatkuvasti.

Talkoot taloyhtiömme tapaan

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Muuttaessamme nykyiseen asuntoon, en vielä tiennyt miten mielettömän hyvä tuuri oli sattunut käymään. Meillä on nimittäin mahtava taloyhtiö. Vaikka kyse on isosta talosta, asukkaiden kesken vallitsee hämmästyttävä yhteishenki. Täällä naapurit tuntevat toisensa nimeltä (no, ainakin sukunimeltä), tervehtivät rapussa ja pysähtyvät vaihtamaan kuulumisia pihalla. Tästä talosta ja sen fiiliksestä tykätään niin paljon, että yhtiössä on lukuisia asukkaita, jotka ovat muuttaneet taloyhtiön sisällä asunnosta toiseen, joko suuremmasta pienempään tai päinvastoin, riippuen perhetilanteen muutoksista.

Tiistaina saatiin taas uusi todiste harvinaisesta yhteisöllisyydestä, kun yhtiössä järjestettiin siivoustalkoon. Tarkoituksena oli tehdä yhteisistä tiloista toimivammat ja turvallisemmat raivaamalla niistä ylimääräiset roinat roskalavalle. Etukäteen hallitus hieman epäröi, näinköhän paikalle tulee ketään, mutta pelko oli turha. Ihmisiä osallistui niin paljon, että parin tunnin päästä ei enää ollut mitään siivottavaa, mutta roskalava oli ääriään myöten täynnä. Vinttien käytävät oli tyhjennetty irtotavarasta. Pyörävarasto oli raivattu ylimääräisestä roinasta ja järjestetty siistiksi. Ulkoiluväline- ja vaunuvarastosta oli kannettu kuutioittain rojua lavalle, ja koko tila organisoitu hienoksi ja toimivaksi. Yhteisistä kellaritiloista kannettiin samoin kuormatolkulla vanhoja huonekaluja ja muuta roinaa, jota sinne oli vuosien saatossa kertynyt. Lopuksi talkooporukka jäi vielä hyväksi toviksi pihalle jutustelemaan ja nauttimaan hyvin ansaittuja virvokkeita. Kaikilla oli kivaa.

Sen lisäksi, että oli hienoa että asukkaat osallistuivat niin aktiivisesti, oli uskomattoman palkitsevaa katsella siistejä ja järjestyksessä olevia tiloja. Uskon yhteisten tilojen ylläpidossa porttiteoriaan. Aiemmin kukaan ei ole ilmeisesti ottanut asiakseen huolehtia tilojen toimivuudesta, mutta nyt kun kaikki on porukalla raivattu, tuskin ainakaan samat ihmiset kantavat uutta tilalle. Isoon taloon mahtuu tietysti monenlaista asukasta, mutta enemmistö ratkaisee. Sitä paitsi vuoden päästä voidaan pitää uudet talkoot.