(Tämä on kesän kolmas toivepostaus. Edelliset kirjoitukset täällä ja täällä.)
Meillä monilla on kokemusta siitä, että omilla vanhemmilla, isovanhemmilla tai jollain muulla sukulaisella tai läheisellä on liikaa tavaraa. On sukutaloja, kesämökkejä, vinttejä ja varastoja, jotka pursuilevat tavaraa. Raivata pitäisi, mutta tavaroiden omistaja ei enää kykene itse sitä tekemään. Eikä välttämättä edes halua – vanhemmat sukupolvet eivät välttämättä ole ollenkaan sitä mieltä, että turhasta pitäisi luopua. Aika tavaran kaupitsee, saattaahan sitä vielä tarvita ja ei saa heittää hyvää tavaraa hukkaan. Jälkipolvet tuskailevat röykkiöiden keskellä, ja pahimmillaan tilanne kärjistyy riitelyksi.

Sanotaan heti alkuun: Minä ajattelen niin, että niin kauan kuin tavaroiden omistaja on kykenevä tekemään päätöksiä, kenenkään muun ei ole syytä mennä sanomaan, mitä omaisuudelle pitäisi tehdä. Muistisairaudet ja muut poikkeustilanteet ovat tietysti asia erikseen, mutta jos ihminen on oikeustoimikelpoinen, hänellä on oikeus päättää myös omista tavaroistaan. Mielestäni ihmissuhteet ovat tärkeämpiä kuin tavarat. Jos kenenkään hyvinvointi ei ole tavaroiden takia vaarassa, niistä on turha riidellä. (Jos taas kyse on pakonomaisesta hamstraamisesta, tarvitaan muunlaista apua, kuin mitä tässä blogissa on tarjolla.)

Toisaalta ymmärrän myös sen, että ajatus esimerkiksi omakotitalon tyhjentämisestä kertarysäyksellä on ahdistava. Työn tekeminen vähitellen helpottaisi urakkaa kovasti. En kuitenkaan usko, että kenenkään kotiin voi vain mennä ja ilmoittaa, että nyt karsitaan turhat pois. Sen sijaan asiaa kannattaa lähestyä keskustellen ja vastapuolta kuunnellen. Raivauslihakset kehittyvät vähitellen, ja vaikka itse mieluiten vain tarttuisi toimeen ja alkaisi mättää rompetta roskalavalle, parempi vaihtoehto on lähestyä asiaa hienotunteisesti.

Kuuntele ja kunnioita

Toisten tavaroiden kanssa toimiessa on hyvä pitää jatkuvasti mielessä, miltä itsestä tuntuisi olla samassa tilanteessa. Miltä minusta tuntuisi, jos joku muu tulisi karsimaan omaisuuttani? Siksi vastapuolen kuuntelu ja kunnioittaminen ovat tärkeitä. Jos sukulainen pyytää apua ulkovaraston kanssa, tee niin kuin hän toivoo, vaikka omasta mielestäsi raivaaminen olisi hyödyllisempää aloittaa täpötäydestä kirjahyllystä. Älä tee päätöksiä toisen puolesta. Toimi vain sillä alueella, josta on yhdessä sovittu tai johon olet saanut luvan. Anna sukulaisen itse päättää, mistä hän luopuu. Kunnioita hänen näkemystään, vaikka olisitkin itse eri mieltä.

Jos kyseessä on oma lapsuudenkoti, voi näkemys  eri tavaroiden tarpeellisuudesta tai säästämisestä erota toisistaan paljonkin. Vanhempien mielestä jokin voi olla tarpeeton roina, kun taas itselle se onkin tärkeä muisto lapsuudesta. Tai sitten toisinpäin. Jos sukulainen on heittämässä pois jotain, minkä itse haluaisit säästää, hänellä on siihen oikeus. Voit kauniisti pyytää, että saisit tavaran itsellesi, mikäli vaihtoehtona olisi kaatopaikka, mutta silloin vastuu tavaran säilyttämisestä siirtyy sinulle. On äärettömän epämotivoivaa karsia tavaroitaan vain kuullakseen, ettei juuri niitä saisikaan heittää pois. Kunnioita siis tavaroiden omistajan päätöksiä. On myös hyvä idea kunnioittaa toisen tavaroita. Vaikka varasto olisi täynnä millaista rojua, ei epätoivon puuskahdukset tai silmien pyörittely edistä asiaa millään tavalla. Kaikki on joskus ollut hyvää ja tarpeellista, ja omistajan mielestä tavarat voivat olla sitä edelleenkin.

Tarjoa konkreettista apua

Vanhemman ihmisen voi olla vaikea kuljettaa, nostaa, siirtää tai kantaa tavaroita. Ole siis avuksi kaikessa sellaisessa, jossa tavaroiden omistajan fyyysiset resurssit eivät riitä. Omistaja saa valita, mitä säästetään ja mitä poistetaan. Avustajien tehtäväksi jää tavaroiden pakkaaminen ja kuskaaminen oikeaan osoitteeseen; esim. kirppikselle, kierrätyskeskukseen tai jäteasemalle. Voit myös etsiä lähialueelta hyväntekeväisyyskohteita, jonne tavaroita voi lahjoittaa, tai selvittää onko alueella mahdollista tilata hakupalvelua kierrätyskeskukselta tai joltain muulta taholta. Tämä osio on ainakin omasta mielestäni se tylsin vaihe. Olisi kivempaa käydä läpi tavaroita ja lajitella niitä säästettäviin ja poistettaviin. Mutta jos tarkoitus on todella auttaa toista ihmistä vähentämään tavaroitaan, niiden pois kuljettamisesta on usein eniten apua.

Toinen konkreettinen tapa auttaa, on tehdä selvitystyötä netissä. Jos sukulaisesi haluaisi myydä jotain, voit auttaa selvittämällä esim. tori.fi:stä tai joltain muulta sivustolta, millä hinnalla vastaavanlaiset tavarat ovat käyneet kaupaksi. Tämä saattaa tuoda realismia myös raivaamiseen, jos tavaroiden omistaja alkaa hahmottaa, etteivät kaikki hänen aarteensa olekaan kovin kallisarvoisia rahallisesti. Samoin konkreettista apua voi olla siitä, että kuvaa myyntiin menevät tavarat ja tekee niistä ilmoituksen, mikäli sukulainen ei ole itse aktiivinen internetinkäyttäjä.

Helpoimmasta vaikeimpaan

Raivaaminen kannattaa aina aloittaa tavaroista, joihin ei liity tunnesidettä. Siksi myös muiden ihmisten tavaroita raivatessa kannattaa noudattaa Tavarataidoissa ehdottamaani järjestystä: ensin roskat, sitten rikkinäiset ja vasta sitten käyttökelpoiset tavarat. Mitä läheisempi tavara, sitä enemmän siihen liittyy tunnekuormaa. Siksi on hyvä idea aloittaa mahdollisimman neutraaleista tavaroista, kuten ulkovarastoista, kellareista ja vinteiltä. Niistä löytyy usein paljon sellaista tavaraa, josta luopuminen ei aiheuta niin suurta tuskaa: vanhoja, huonokuntoisia työkaluja, rikkinäistä elektroniikkaa vuosikymmenten takaa, remonteissa käytettyjä materiaaleja ynnä muuta. Tosin jos sukulainen on ollut kova tee-se-itse-mies, saattaa helpoimmat tavarat löytyä jostain toisesta kategoriasta, vaikkapa keittöstä tai jouluverhoista. Olennaista on kuitenkin aloittaa karsiminen sellaisesta paikasta, joka aiheuttaa mahdollisimman vähän luopumisen tuskaa ja tunnekuohuja.

Tavaroista luopuminen on kovaa työtä. Projektia kannattaa siis pilkkoa pienempiin palasiin, ja edetä sellaista tahtia, joka sopii kaikille. On muistettava, että toisen tavaroita on aina helpompi käsitellä kuin omiaan. Siksi maltti on valttia. Lopuksi sanoisin vielä, että paras tulos tulee siten, että motivaatio tavaran vähentämiseen on niiden omistajalla, vaikka hän ei ehkä itse raivaamiseen kykenisikään. Auta, jos apua pyydetään. En usko painostamiseen, vaan keskusteluun. Jos tuntuu siltä, että yhteistyö on läheisen ihmissuhteen takia liian vaikeaa, aina kannattaa harkita ammattiapua. Suomessa toimii runsaasti ammattijärjestäjiä, jotka voivat tuoda tilanteeseen tervetullutta ulkopuolista näkökulmaa.

Toisen kodissa toimiminen ja toisen tavaroiden raivaaminen on aina haasteellista. Toistan siis sen, minkä sanoin jo aiemmin: ihmiset ovat tavaroita tärkeämpiä. Jos tavarat eivät aiheuta terveyhaittoja tai muuta vaaraa, ei niiden takia kannata rikkoa välejä läheisten kanssa.

Millaisia kokemuksia teillä on? Oletteko joutuneet neuvottelemaan raivaamisesta?