Viikon vinkit: muovipusseja, ikuiset lakanat sekä kampanja halvinta vastaan

Tässä on aika laaja juttu muovipussien käytön vähenemisestä ruokakaupoissa. Jutusta käy hyvin ilmi, että myös kaupalla on vastuu: jos tarjolla on biopusseja, ihmiset valitsevat niitä tavallisten sijasta. Yhä useampi asiakas myös kantaa omaa kestokassia mukanaan, ja jättää muovikassin ostamatta. Oletteko te huomanneet eroa nyt, kun monissa kaupoissa ei niitä pikkupusseja enää tyrkytetä? Itse en ole huomannut juuri mitään. Omasta kassista on muodostunut niin vahva rutiini, ettei muovikasseille ole ollut tarvetta sitten viime raportin. (YLE)

Tässä on mahtava uutinen! Finlayson on lanseerannut lakanat, joiden luvataan kestävän koko eliniän. Materiaali, valmistustapa ja yksityiskohdat on mietitty siten, että lakanat kestävät pesua ja kulutusta ainakin 50 vuotta. Kun seuraavan kerran ostan uudet lakanat, tämä on todella vahvasti harkinnassa. Tykkään Finlaysonista koko ajan enemmän. Yrityksellä on todella hyvä ote yhteiskuntavastuun suhteen, ja tuoreita ja rohkeita ideoita. Selkeä edelläkävijä! (IL)

Finnwatch on lanseerannut sekä kuluttajille että kunnallisvaaliehdokkaille suunnatun kampanjan, jonka tarkoitus on kiinnittää huomiota vastuulliseen ostamiseen. Kampanjan nimi on En osta halvinta, ja sehän sopii tähän ostolakkoon kuin nenä päähän. Kun katselin bussipysäkillä mainoksia paidoista, jotka maksavat alle 5 euroa, mietin mielessäni muutamaa asiaa: jos paita on noin halpa, kauanko se voi kestää hyvänä käytössä? En ole vielä törmännyt halpaan ja hyvälaatuiseen puuvillaan. Jos paita on noin halpa, missä oloissa se on tehty? Kun miettii että tuossa summassa on mukana koko tuotantoketju logistiikkoineen ynnä muineen, ja vielä jää katettakin, tuntuu tuotantokustannus aivan käsittämättömältä. Näitä asioita olen muutenkin miettinyt nyt entistä enemmän tämän ostolakon myötä. Kun en enää juokse hinnan perässä, voin halutessani helposti panostaa myös laadukkaaseen tuotantoketjuun. Itse asiassa olen vapaa ostamaan ihan mitä vaan, mihin käteisvarani riittävät! Vapaus! (M&M)

Kuinka monta lautasta, kuinka monta lakanaa?

Kuinka monta tavaraa on tarpeeksi? Kysymys koskee useimmiten vaatteita tai kodintavaroita, mutta keskityn tässä postauksessa nimenomaan jälkimmäisiin. Tähän tiedusteluun törmää aika usein. Pohditaan, että jos perheessä on x määrä henkilöitä, kuinka monta pyyhettä, lakanaa, lautasta, kulhoa tai kuppia taloudessa tarvitaan. Minusta vastauksia on aina yhtä kiehtovaa lukea. Ihmisten käsitykset siitä, mikä on sopivasti, eroavat toisistaan runsaasti. Samoin perustelut voivat olla hyvin erilaisia.

Minusta on mahdotonta kenenkään ulkopuolisen sanoa, kuinka monta kappaletta on oikea määrä. Perheiden tavat ja elämäntilanteet ovat niin erilaisia, että jonkinlaisen standardin hakeminen tuntuu vaikealta. Sen sijaan minullakin on näkemys siitä, miten kukin voi oman sopivan määränsä löytää. Itse asiassa vaihtoehtoja on ainakin kaksi.

Tila päättää määrän. Asuntojen säilytystilat vaihtelevat. Pieneen mahtuu vähemmän kuin suureen. Kaappitilaa voi hyvin käyttää sopivan määrän perusteena. Esimerkiksi keittiön kaappeihin mahtuva määrä astioita on kyseiseen keittiöön sopiva. Tätä tekniikkaa voi soveltaa myös niin päin, että päättää itse, kuinka paljon haluaa jollekin tavaramäärälle uhrata tilaa. Esimerkiksi minä olen päättänyt, että meille sopivamäärä kirjoja on se, mikä mahtuu kiinteään kirjahyllyyn. Koska tällä hetkellä kaikki ei sinne mahdu, täytyy kirjoja vähentää.

Toinen lähestymistapa on arvioida, kuinka monta kappaletta voi olla yhtä aikaa käytössä. Astioiden suhteen tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, kuinka monta ihmistä voi olettaa ruokailevan yhtä aikaa. Sen perusteella voi laskea, kuinka monta lautasta enimmillään tarvitaan. Itse kyllä lisäisin tähän vielä vähän ekstraa, sillä on hyvin epäkäytännöllistä jos kaikki on yhtä aikaa likaisena. Sama koskee esimerkiksi vuodevaatteita. Kuinka monta henkilöä kodissa voi yhtä aikaa nukkua? Sitten lasketaan heille kaikille yksi setti vuodevaatteita ja tuplataan tämä määrä, jotta kaikille riittää liinavaatteet myös silloin, kun ensimmäiset ovat pyykissä.

Minä kuulun siihen koulukuntaan, jonka mielestä vara ei venettä kaada. Jos tilat antavat myöten, pari varakappaletta ei koskaan ole pahitteeksi. Ylipäätään olen taipuvaisempi noudattamaan ensimmäistä kuin jälkimmäistä tapaa. Tavaraa mahtuu se mikä mahtuu, ja sillä tullaan toimeen. Jos käytettävissä oleva tila on aivan naurettavan pieni, tästä voi tietenkin poiketa, mutta yleisesti ottaen luulisin tämän toimivan hyvin. Kaapit ja laatikot kannattaa täyttää sopivasti: äärimmilleen tunkeminen tekee tavaroiden käyttämisestä vaikeaa, mutta tyhjästä tilasta ei ole yhtään sen enempää hyötyä. Jos tilaa on, pari varakappaletta tuo mukavasti sellaisen tunteen, että pahan päivän varallekin on varauduttu.

Tähän loppuun on vielä lainattava Morsiamen kirjaa vuodelta 1944. Kirjassa listataan säntillisesti, paljonko perheessä tarvitaan liinavaatteita: kuusi paria lakanoita isäntäväelle, neljä paria palvelijoille, tusina liinaisia ja puolitusinaa pumpulisia tyynynliinoja, tusina keittiöpyyhkeitä, tusina kasvopyyhkeitä, kuusi kylpypyyhettä ja niin edelleen. Mutta kuulkaahan, mitä kirjassa kerrotaan tämän listan jälkeen:

”Jos todellakin umpimähkään, luettelon mukaan, ostatte ilman tarkempaa suunnittelua, niin neuvoisimme jättämään sen ainakin toistaiseksi tekemättä ja hankkimaan esineitä aina sen mukaan kuin kukin niistä on tuiki tarpeellinen. Jos taas säästätte vaivojanne ja aiotte päästä niin vähillä kuluilla kuin suinkin, niin sekin on erehdys. Aikaa myöten väsytte ja kyllästytte kokonaan sen tapaiseen kitsasteluun ja vaivaloiseen taloudenpitoon. Parasta on järkevän suunnittelun mukaan tarpeen tullen ostaa kunnollisia kapineita.”

Voisiko tätä enää paremmin sanoa! Jotkut asiat eivät näköjään muutu 70 vuodessa mihinkään.

Miten te olette ratkaisseet optimaalisen määrän tavaroita?

Karsintaa kirjahyllyssä

Olen aloittanut tilan tekemisen kirjahyllyyni. Se on enemmän kuin tarpeellista. Minusta tuntuu, että meillä on kaikilla tasaisilla pinnoilla kirjoja. Haluaisin, että suurin osa niistä sijoittuisi kirjahyllyyn. Tätä varten nykyisiä pitää karsia. Olen toistaiseksi koskenut vain omiin kirjoihini, mutta olen löytänyt jo 11 eri genrejä edustavaa teosta, joista aion luopua.

Muutaman olen laittanut myyntiin, lähinnä siksi, että arvelin niille kenties ehkä löytyvän uuden omistajan. Mutta puolet poistettavista menevät roskiin. Tai ainakin luulisin näin. Ei kai kukaan halua vanhoja pääsykoekirjoja jostain 90-luvun lopulta, tai esimerkiksi excel-opasta kymmenen vuoden takaa? Nämä vanhat oppikirjat ovat onneksi pehmeäkantisia, joten ne voi laittaa paperinkeräykseen ilman sen kummempia seremonioita. Noita muutamia romaaneja säästän hetken, ja jos niille ei ottajaa kuulu, ajattelin kysäistä ottaisiko kirjasto tai joku divari niitä valikoimiinsa. Kirjat ovat erittäin siistissä kunnossa.

Ilana Aallon Paikka kaikelle -kirjassa puhutaan kirjahyllyistä. Ilana kirjoittaa:

”Kirjat ovat malliesimerkki siitä, miten esineen omistajan käsitys siitä, kuka hän kokee olevansa ja mikä on hänen arvonsa ihmisenä, on suoraan suhteessa siihen, mitä tavaroita hän pitää esillä kodissaan.”

Tämän voin allekirjoittaa omasta kokemuksesta täydellisesti. Totta kai hyllyssä on paljon kirjoja, joita en luultavasti tule lukemaan uudelleen. Mutta en tosiaan aio luopua niistä. Kirjahyllyni kertoo varsin täsmällisesti kuka olen, mistä pidän ja mitä arvostan, ja juuri sitä haluankin. Sen lisäksi, että ihan oikeasti tykkään kirjoista siinä määrin, että keräilen tiettyyn lajiin kuuluvia kirjoja ihan vain omaksi ilokseni.

Kirjahyllyni aarre: 1000-sivuinen kodinhoito-opas 1900-luvun alusta.

Juuri tästä syystä ajatus siitä, että poistaisin kylmästi kaikki kirjat joita en enää lue, on ihan mahdoton. Kirjat ovat osa identiteettiäni. Omistan kymmeniä äänikirjoja, ja luen e-kirjoina sellaisia kirjoja, joita ei välttämättä saa helposti käsiinsä painettuina. Mutta oikeat kirjat ovat parhaita! Pidän niistä esineinä. Siksi minulla on taipumus ostaa niitä tasaiseen tahtiin lisää, saan niitä lahjaksi ja jotenkin niitä kertyy jatkuvasti lisää. Tästä syystä niitä on myös toisesta päästä poistettava, sillä olen kuitenkin valmis antamaan niille vain rajatun alueen kodistani.

Älkää muuten menkö siihen harhaan, että ainahan poistetut kirjat voi hankkia uudestaan, jos ne joskus haluaisi sittenkin lukea. Tämä koskee vain ns. bestsellereitä. Mutta jos kyseessä on vanhempi teos, painoksen loputtua sitä ei välttämättä saa enää mistään, ei edes divareista. Kirjasto on aivan mahtava paikka, ja koska pidän kirjoista, pidän myös kirjastoista. Mutta tässä on tavararyhmä, jonka omistaminen tekee iloiseksi. Minusta on kerta kaikkiaan mahtavaa, että omasta hyllystä löytyy aina hyvää lukemista.

Luulen, että tähän loppuun on tehtävä yksi tunnustus. Tästä kaikesta saa sen kuvan, että olen luen kaiken vapaa-aikani, mutta niin ei ole. Minulla on nykyisin hirveän vähän aikaa lukea. Haluaisin lukea enemmän, mutta en tiedä milloin sen tekisin. Osittain sen vuoksi olen alkanut kuluttaa äänikirjoja niin paljon, koska niiden avulla voi ”lukea” vaikka tekisi samaan aikaan muuta. Joka puolella on osittain luettuja kirjoja, jotka toivon saavani loppuun joskus. Mutta koska elän siinä toivossa, että jossain vaiheessa ehdin taas lukea niin paljon kuin haluaisin, ostin tänäänkin uuden kirjan divarista eurolla, enkä todellakaan ollut suunnitellut ostavani. (Divarit ne vasta ihania ovatkin. Niistä voi löytää mitä vain!)

Uskoisin, että kun puoliso vilkaisee omat kirjansa läpi, hyllystä poistuu vielä toinen mokoma. Sitten taidan järjestää sitä hieman uudelleen. Sen jälkeen sinne varmaan mahtuukin kaikki mitä pitää. Minkälaisia teidän kirjahyllyt ovat? Luovutteko säännöllisesti vanhoista kirjoista?

Viikon vinkit: Paikka kaikelle, kananmunien säilytys ja sähköinen kuolinpesä

Olen juuri saanut käsiini Ilana Aallon Paikka kaikelle -kirjan. Toivon, että tulevalla viikolla on aikaa lukea se kannesta kanteen. Ilana on varsinainen kodinjärjestämisen voimanainen, jolla on sekä teoria että käytäntö vahvasti hallussa. Ilana tutkii, järjestää ja kirjoittaa aiheesta, sekä moderoi kaiken päälle aktiivista facebook-ryhmää. Tässä Turun Sanomien jutussa kerrotaan sekä kirjasta, että kaikesta muustakin, mitä Ilana tekee.

Ikuisuuskysymys munien säilytyslämpötilasta selvitetään tässä jutussa perusteellisesti. Lisäisin sellaisen käytännöllisen kysymyksen, että jos keittiössä ei ole hirveästi laskutilaa (kute esimerkiksi meillä on tilanne), jääkaappi voi tuntua parhaalta vaihtoehdolta. Siellä on niille järkevä paikka yhdessä muiden ruokien kanssa. (Maaseudun tulevaisuus)

Nykyisin ihmisillä voi olla lukuisia sähköisiä tilejä sosiaalisessa mediassa ja muissa palveluissa. Mitä näille tapahtuu, kun läheinen kuolee? Tässä artikkelissa on koottuna ohjeet eri palveluiden sulkemiseksi edesmenneen puolesta. Tämä on muuten sellainen ongelma, joka on suhteellisen uusi. Ihmisillä on entistä enemmän sähköistä omaisuutta, jota vielä parikymmentä vuotta sitten ei ollut edes olemassa. Ylipäätään digiomaisuuden sortteeraaminen ja organisoiminen karsimisesta puhumattakaan on ihan oma taiteenlajinsa, johon en ole itse perehtynyt kovinkaan hyvin. (IS/Digitoday)

Miksi vaatekaappini ei ole täydellinen (vielä)

Tästä tulee varsinainen vaateviikko, mutta koittakaa kestää. Lupaan olla ensi viikolla kirjoittamatta vaatteista yhtään mitään.

Olen monta vuotta tavoitellut asiaa nimeltä täydellinen vaatekaappi. Koko prosessi lähti vuosia sitten liikkeelle yleisestä tyytymättömyydestä niin tyyliin, olemukseen kuin vaatteisiinikin. Sen jälkeen olen selvittänyt millaisista vaatteista pidän, inventoinut ja karsinut kassikaupalla vääränlaisia kaapista pois. Olen myös ostanut ja saanut paljon uusia vaatteita, vaikka joukosta löytyy edelleen suosikkeja kymmenen vuoden takaa. Viime vuoden kirjanpito todisti, että uutta tulee enemmänkin kuin olisin arvannut.

Kaiken tämän jälkeen vaatekaappi oli siinä jamassa, että vuoden ostolakko tuntui realistiselta tavoitteelta. Akuutteja puutoksia ei enää ollut. Välillä joutuu käyttämään luovuutta, mutta sen olen ottanut positiivisena haasteena. Luin eilen uudelleen Rinnan Hyvän mielen vaatekaappia. Siellä on pitkä lista vaatteiden ominaisuuksista, joiden avulla voi haarukoida oman tyylinsä kulmakiviä. Tajusin, että itse asiassa tiedän täsmälleen, millaisista vaatteista pidän, erittäin yksityiskohtaiselle tasolle saakka. (Näistä voisi saada oman postauksensa!) Olen myös varsin sinut elämäntilanteeni kanssa sekä sen suhteen, millaisia vaatteita todellisuudessa tarvitsen. En siis enää juurikaan tee virheostoksia siinä mielessä, että ostaisin vaatteita, jotka jäisivät käyttämättä.

Vaatevarastoni ei silti ole täydellinen. Tämän viikon oivalluksen jälkeen ymmärrän miksi. Suurimpana esteenä on ollut se, että olen tavoitellut täydellistä hahmottamatta, mitä se käytännössä tarkoittaa. Visioni on ollut aivan liian yleisellä tasolla. ”Juuri sopiva vaate jokaiseen tilaisuuteen” on liian epämääräinen ilmaisu. Jos haluan täydellistä, vision täytyy olla paljon tarkempi: millaisia yksittäisiä vaatteita kaapista puuttuu tai siellä on liikaa?

Tämän tajusin, kun katsoin neuleitani. Ihannekaapissani olisi suunnilleen yhtä paljon sekä neutraaleita että kirkkaita värejä, sekä lämmintä villaa että viileämpää puuvillaa ja silkkiä. Tilanne on tällä hetkellä sellainen, että yksittäisissä puseroissa ei ole mitään vikaa. Ongelmana on niiden lukumäärän suhde toisiinsa. Kaapista löytyy monta kappaletta harmaita, ruskeita, tummanvihreitä ja luonnonvalkoisia neuleita eri materiaaleissa. Mutta siellä on vain yksi punainen sekä yksi turkoosi, jonka istuvuutta vielä vähän debatoin mielessäni, ja joka siksi ei ole päässyt pitkiin aikoihin päälle. Tästä näkökulmasta katsottuna ei ole mitään järkeä lisätä kaappiin enempää harmaata ja ruskeaa, vaikka olisi millainen ale. Sen sijaan minun kuuluisi kohdistaa katse niihin väreihin, joita kaapista puuttuu.

Tämä kuulostaa näin auki kirjoitettuna typerryttävän loogiselta ja yksinkertaiselta. Voi ihan perustellusti ihmetellä, miksi en ole toiminut juuri näin. Yksi syy on tuo hintaperusteinen ostelu. Kun hinta ohjaa valintaa, valikoima on rajattu ja kompromissit välttämättömiä. Toinen syy on se, etten ole tajunnut ajatella kokonaisuutta. Yksittäiset vaatteet ovat kivoja, mutta monta samanlaista kivaa yhdessä ei varsinaisesti tuo kaappiin sitä vaihtelua, jota kaipaan. Tämä on juuri syy siihen tyytymättömyyteen, jota vaatevarasto on ajoittain aiheuttanut siitä huolimatta, että pidän jokaisesta vaatteesta yksinään. Se puolestaan, miksen ole tätä hommaa aiemmin tajunnut, on itsellenikin mysteeri.

Mitä tämä tarkoittaa ostolakon kannalta? Ainakin sitä, että seuraavaksi analysoin jokaisen vaateryhmän kokonaisuutena. Mietin ensinnäkin sitä, millainen olisi täydellinen housu-, mekko- ym. varasto, ja toiseksi sitä, miten visio ja todellisuus vastaavat toisiaan. Aion tämän jälkeen tehdä jotain, mitä en ole tehnyt koskaan aiemmin, nimittäin ostoslistan. Koska ostolakko on tietenkin voimassa edelleen, en ryntää listan kanssa kaupoille, mutta jos ostoimpulsseja ilmenee, tarkistan ensin, onko  vaatteen ostaminen perusteltua. Jos vaatetta ei listalta löydy, on aiheellista kyseenalaistaa ostaminen erittäin vahvasti. Uskon, että tällä menetelmällä täydellinen vaatevarasto on huomattavasti realistisempi tavoite kuin ennen.

Mitä mieltä te olette? Onko joku päässyt vaatevarastonsa osalta täydellisyyteen? Jos ei, niin mistä kiikastaa?

Opettavainen tarina siitä, miksi halpa ei ole hyvä

Nyt kerron tarinan siitä, miksei alessa ostelu kannata. Eilinen oivallus nimittäin konkretisoitui samana päivänä, kun luovuin kymmenen vuotta vanhasta aleostoksesta.

Olin vuonna 2009 New Yorkissa. Satun jossain Tribecan tienoilla pikkuiseen nimettömään käsilaukkuliikkeeseen. Siellä oli käsittämätön ale meneillään. Ostin saman tien kolme nahkalaukkua. Kaikki olivat edullisia, mutta yhden hinta on jäänyt mieleen: se maksoi 19 dollaria. Myyjä osoitti hyllyä ja sanoi että nämä kaikki ovat sitten 19 dollaria – en voinut uskoa korviani. Ostin punaisen olkalaukun siltä istumalta, vaikka olin jo valinnut kaksi muutakin.

Tuo punainen veska oli kiva, mutta eilen heitin sen roskikseen. Käyttämättömänä se oli ollut jo monta vuotta. Ensin hajosi vuori. Sisätaskun sauma aukesi ja kerran sen seurauksena avaimet hävisivät laukun uumeniin. Sitten nahka alkoi hilseillä. Punainen pinta oli äärimmäisen ohut, nahka ei ollut läpivärjättyä, ja niinpä kulmat ja muut kulutuksella olevat kohdat alkoivat vähitellen rispaantua. Lopulta olkahihnasta punainen pinta lähti isoina suikaleina. Laukku ei ollut enää siisti eikä sitä tehnyt mieli käyttää. Haudoin sitä kuitenkin hyllyssä monta vuotta, ajatuksena että ehkäpä jotenkin voisin korjata sen, päällystää hihnat tai jotain. Eilen naputellessani muutamia tavaroita nettikirppikselle tajusin, että laukulla ei ollut enää mitään jälleenmyyntiarvoa. Vein sen samantien roskiin.

Tuo käsilaukku havainnollistaa konkreettisesti, miksi aiemmin harrastamani aleostelu ei kannata. Totta on, että 19 dollarin laukuksi se sai mukavasti käyttöaikaa, varmasti yhden käyttökerran hinnaksi tuli alle dollari (eli silloisen kurssin huomioiden reilusti alle euro). Mutta mitä järkeä on tuollaisella tavaralla? Siinä meni jälleen raaka-aineita ja energiaa hukkaan. Minä jouduin ensin säilyttämään sitä, sitten pohtimaan mitä huonoksi menneelle tavaralle pitäisi tehdä, ja lopulta heittämään sen pois. Vertailun vuoksi ostin muistaakseni vuonna 2007 Furlan käsilaukun, jota olen pitänyt todella paljon, ja joka on edelleen täysin virheettömässä kunnossa. Se kestänee myös seuraavat parikymmentä vuotta, sekä muotoilunsa että laatunsa puolesta.

Muistan edelleen elävästi sen epäuskoisen riemastuksen, kun kuulin myyjältä laukun hinnan. Tämä tarina opettaa sen, että jos jokin maksaa 19 dollaria, sille on syynsä. Tässä tapauksessa se oli poskettoman huono laatu. Jos ostohetkellä tuntuu siltä että ei voi olla totta, pitäisi uskoa. Ei se olekaan. Eikä tämä tarina tietenkään ole ainoa laatuaan. On minulla vaatekaapissa samantyyppisiä ostoksia muitakin, vaikka tuo laukku oli varmasti pahin. En tietenkään väitä, että laatu olisi aina myös välttämättä kallista, mutta tällainen superhalpa tuote on kokemukseni mukaan äärimmäisen harvoin todella laadukas.

Oletteko te koskaan sortuneet vastaaviin? Mikä on teidän heikko kohtanne alennusmyynneissä?

Muistutus: Bookbeatin kampanja vielä maaliskuun ajan!

Hei, muistattehan, että Bookbeatin kampanjakoodi toimii maaliskuun loppuun asti! Jos olet kiinnostunut äänikirjoista tai e-kirjoista, niistä saa Bookbeatista. Saa toki muualtakin, mutta uusille käyttäjille on tarjolla kuukauden ilmainen kokeilujakso, jos kirjaudut lukijaksi täältä. Kuukauden jakson jälkeen sopimus jatkuu normaalisti kuukausilaskutuksella, ellet sitten peru sitä aiemmin. Itse rakastan äänikirjoja, kuuntelen niitä aina samalla, kun teen jotain tylsiä kotihommia. Tiskaaminen on mukavampaa, kun voi keskittyä johonkin kiinnostavaan samalla. Jos taas kirjahylly on jo täynnä, e-kirja on hyvä vaihtoehto.

Tavarataidot on vilahdellut Bookbeatin tv-mainoksissa, ja sen saa tuolta palvelusta sekä e-kirjana että äänikirjana, kumpi vain paremmin sopii. Voit siis hyödyntää ilmaisen kokeilujakson, jos esimerkiksi tämä kirja kiinnostaa.

Olen juuri päivittänyt Tavarataitojen omat sivut, jotka löytyvät tuosta yläpalista. Tätä blogia lukevien arvioita kirjasta löytyy täältä. Vieritä sivua alaspäin, jotta pääset kommentteihin asti. Samalle sivulle olen kerännyt kaikki lehtijutut, jotka Tavarataidoista on julkaistu. Tässä kuussa on tulossa pari lehtijuttua lisää, linkkaan niihin sitten jutut ovat ulkona. Tuolta sivulta löytyy myös linkkejä muihin blogeihin, joissa on kirja-arvioita Tavarataidoista. Jos siis kiinnostaa, mitä muut ihmiset ovat kirjasta sanoneet, klikkaa itsesi tänne.

Ajatuksia alennusmyynneistä, ostamisesta ja täydellisestä vaatekaapista

Edellisen ostoraportin kommenteissa tuli keskustelua siitä, kannattaako vaatteet ostaa täydellä hinnalla vai alennuksella. Minähän olen tunnetusti aina rakastanut hyviä alelöytöjä, ja nauttinut siitä, että saan jotakin alennuksella. Mutta olen viime aikoina alkanut tarkistaa kantaani. Tämä on suoraa seurasta tästä ostolakosta.

Myönnän rehellisesti, aiemmin hinta on voinut olla iso syy ostaa jotain. Kashmirneule isossa alennuksessa on vain kerta kaikkiaan tuntunut vastustamattomalta. Logiikka on mennyt jokseenkin näin: rakastan kashmiria – kashmir on kallista – iso alennusprosentti – kannattaa ostaa, koska kashmir on yleensä kallista. Ostos on tuntunut perustellulta, koska sain hankittua jotain mieluista, mutta maksoin siitä vähemmän kuin odotin. Tämä tarkoittaa kuitenkin sitä, että vaatevarasto ei ole ollut kovinkaan suunniteltu. Kun ostaa alesta, ostaa rajatusta tarjonnasta, ja sitten saa sitä mitä kulloinkin sattuu alessa olemaan. Tietysti on voinut olla mielessä, että tarvitsisi tietynlaisen vaatteen, ja niitä on etsinyt myös alennusmyynneistä, mutta mitään erityisen tarkkaa suunnitelmaa en ole koskaan noudattanut.

Nyt kun olen lopettanut satunnaisen vaatteiden ostelun, tuo hintakysymys on tullut uuten valoon. Ainakin kaksi ajatusta aiheeseen liittyen:

  1. Jos vuodessa ostaa vain muutaman vaatteen verrattuna aiempien vuosien moneen kymmeneen, käytetty rahamäärä on silti alhaisempi, vaikka ostaisi kaiken täyteen hintaan, eli säästöä syntyy.
  2. Kun ei ostaa vain harkitusti eikä huvikseen, on paljon tarkempaa, mitä sinne kaappiinsa lisää. Aiemmin olen ostanut millaisia neuleita vain periaatteella, että jos se on kiva se on kiva. Mutta nyt mietin tarkalleen, minkä värisillä tai tyyppisillä neuleilla haluaisin vaatevarastoa täydentää. Todennäköisyys sille, että juuri sellainen löytyisi alesta, on pieni. Näin ollen on paljon järkevämpää ostaa täydellä hinnalla, jos juuri sopiva tulisi vastaan.

Tajusin tänä aamuna, että alennuksella ostelija on kauppiaiden armoilla. Sen sijaan täydellä hinnalla ostaja ostaa juuri sitä mitä itse haluaa. Samoin tajusin sen, että ilman suunnitelmaa vaatekaapista ei koskaan tule täydellistä. Miten voisi tulla, jos ostomotiivina on hinta + se, että vaate on kiva? Kivoja vaatteita kertyy kyllä, mutta ilman suunnitelmallisuutta niistä ei synny tasapainoista vaatevarastoa. Jos minulla ei ole mielessä selkeää tavoitetta, miten voisin päästä sinne ostelemalla alesta sitä sun tätä?

Tavoitteeni ei ole minimalistinen kapselivaatekaappi. En myöskään tavoittele sellaista, että kaikki vaatteet olisivat täydellisesti ristiin yhdisteltävissä, olen sellaiseen liian värin- ja vaihtelunhaluinen. Mutta haluan esimerkiksi, että kaapista löytyy sekä neutraaleja että värikkäitä neuleita, suunnilleen puolet ja puolet. Tällä hetkellä tilanne on sellainen, että värikkäitä voisi olla yksi tai kaksi enemmän, ja toisaalta myös yksi musta perusneule olisi paikallaan, koska sellaista ei ole. Jos siis tässä tilanteessa tulee vastaan harmaa kashmirpaita, sitä ei ole mitään järkeä ostaa, olipa alennus millainen tahansa. Minulla on jo kaksi harmaata neuletta, kolmannen ostaminen olisi tyhmää, vaikka alennusprosentti olisi 90. Kolmas harmaa neule ei toisi kaappiin vaihtelua, ei täyttäisi puuttuvaa aukkoa, eikä muutenkaan lisäisi onnellisuuttani muuten, kuin että saisin sen halvalla. Mutta kun todellista käyttöä ei olisi, aleostos olisi 100% rahanhukkaa, eikä suinkaan säästöä.

En ole edelleenkään kokonaan luopunut alennusten metsästyksestä. Olen äärimmäisen kranttu mitä tulee sukkiin ja sukkiksiin, ja jos käyttämäni merkit tulisivat alessa vastaan, ostan taatusti. Tämä siksi, että tiedän niiden tulevan käyttöön ennemmin tai myöhemmin. Molemmat ovat sellaista käyttötavaraa, jotka kuluvat rikki ja roskiin, joten niitä on hyvä olla aina vähän varastossa. Jos tällaisen tuotteen saa alessa, se on mielestäni järkevää, koska kyseessä on tuote, jonka ostaisi joka tapauksessa täydelläkin hinnalla mikäli tarve tulisi.

Tämä vaateostosten suunnittelu ja ostolakko ylipäätään johtaa sen sijaan siihen, että esimerkiksi nyt kevään alepäivillä en katsele vaatteita sillä silmällä, mikä nyt olisi edullista, vaan sillä silmällä onko kyseessä vaatevarastosta puuttuva osanen. Jos on, alehinta on plussaa. Jos ei, en osta. Tähän loppuun on todettava, että tiedän olevani vähän hidas. Tällaisesta vaatesuunnittelustahan viisaammat ovat puhuneet jo vuosia, mutta minulle ei vain ole aiemmin auennut, mitä järkeä siinä olisi. Ostolakolla on siis yllättäviä sivuvaikutuksia! Mitähän tässä vuoden aikana vielä ehtii oivaltaakaan?

Millaisia alennusmyynntifilosofioita teillä on?

Viikon vinkit: Kuinka monta vaatetta, raivausohjeet ja puolipitoisten ongelma

Tässä artikkelissa mietitään ja lasketaan, kuinka monta kappaletta mitäkin tavaraa ihminen tarvitsee. Nämä laskutoimitukset ovat mielestäni aina kiehtovia. Jutussa annetaan esimerkiksi sellainen, että miten monta asua eli erilaista yhdistelmää saa tietystä määrästä vaatteita. Ongelmana tässä on, että nämä yhdistelmät ovat kuvitteellisia, ja vaikka lopputulos olisikin laskennallisesti miljoonia, niin käytännössä niin ei ole. Esimerkiksi sortseja ei voi yhdistää kovin monen eri vaatteen kanssa, ja sama koskee muitakin kausivaatteita. Todellisuudessa yhdistelmien määrä on paljon rajallisempi. Lisäksi minusta asu, jossa on samat housut, paita ja kengät mutta erilainen huivi kaulassa, ei varsinaisesti ole uusi asu, vaan ainoastaan variaatio ensimmäisestä, eikä erilainen huivi tee asusta esimerkiksi sopivaa johonkin erilaiseen tilaisuuteen. Tämä kaikki on tietenkin nipotusta – jutun ydinhän on siinä, että pärjäämme paljon vähemmällä kuin kuvittelemme. Mutta tämä osoittaa sen, miksi tietynlainen laskeminen on turhaa, ja järkevämpää on keskittyä siihen, että tavarat mahtuvat niille varattuun tilaan, olipa lukumäärä mikä tahansa. (MTV)

EDIT: Edellisen jutun luvut ovat aivan hassuja, eivätkä pidä paikkaansa. Rinnan esimerkissä vaatekokonaisuuksia tulee reilut 600, ei yli kuutta miljoonaa. Ilanaa ei ilmeisesti ole haastateltu tähän lainkaan, vaan toimittaja lainaa hänen kirjaansa.

Ammattijärjestäjä Eveliina Lindell antaa järkevät perusohjeet siihen, kuinka karsiminen ja tavaroiden hallinta saadaan alkuun. Hyvä vinkki on mm. varautua ennalta siihen, tarvitseeko esimerkiksi kanto- tai kuljetusapua, jotta tavarat saadaan todella ulos talosta. (Pirkka)

Tässä konmari-vaikutteisessa artikkelissa toimittaja on ratkaissut omien puolipitoisten vaatteidensa ongelman. Hänen suurin oivalluksensa on itse asiassa se, mitä vaatteita ei edes tarvitse pestä. Olen periaatteessa samaa mieltä, että farkkuja on turha heittää koneeseen ennen kuin ne ovat oikeasti likaiset, esim. kurassa tai muuten tahraiset. Mutta en mielelläni laita niitä takaisin kaappiinkaan putipuhtaiden joukkoon. Niissä on kuitenkin pölyä ja muuta kuonaa, joten säilytän käytettyjä farkkuja omalla tuolillaan. Tosin minulla on aktiivikäytössä vain kahdet farkut, joten tämä ei ole sikäli ongelma. Jos kierrossa olisi esimerkiksi kahdeksan paria, tilanne olisi varmasti erilainen.

Jos se ei ole kalenterissa, sitä ei ole olemassa

Eilisen vaatepostauksen innoittamana päätin, että nyt on aika luopua niistäkin farkuista, jotka eivät ole rikki, mutta jotka eivät ole käyneet kaupaksi. Muistin Finlaysonin farkkukeräyskampanjan ja rupesin selvittelemään onko se vielä voimassa. Nettisivuilla iski epäilys – olinko nyt kuitenkin hukannut tilaisuuteni? Kävin lopulta liikkeessä kysymässä. Selvisi seuraavaa: sekä farkkuja että lakanoita otetaan jatkuvasti vastaan, ja ne kierrätetään matoiksi ja pyyhkeiksi. Mutta alekuponkia niistä ei enää saa, siltä osin kampanja on ohi. Myönnän että harmitti vähän, koska tarvitsisin pari uutta lakanaa.

Tästä tapauksesta seurasi ajatus siitä, että tarvitsen uuden rutiinin: kalenterirutiinin. Minun pitäisi AINA merkitä kaikki tällaiset asiat suoraan kalenteriin HETI kun kuulen niistä. Kuinka monta tilaisuutta onkaan mennyt ohi, kun en ole ajoissa merkinnyt kalenteriin oikeita päivämääriä. Puolisolta tulee jatkuvasti palautetta, että en ole lähettänyt hänelle kalenterikutsua johonkin yhteiseen juttuun – hänellä, toisin kuin minulla, on kalenteri aina ajantasalla. Paitsi silloin kun minä en ole hoitanut omaa osuuttani.

En tiedä miksi kerta toisensa jälkeen teen sen virheen, että kuvittelen muistavani asiat myöhemminkin. Mutta aivokapasiteettini on ilmeisen rajallinen, ja tällaiset mieleenpainetut asiat häipyvät sieltä ennen pitkää. Helpottaisin omaa elämääni merkittävästi, jos kirjoittaisin asiat ylös välittömästi. Jostain syystä se on tuntunut työläältä, mutta havaitsen kärsiväni enemmän siitä, että unohtelen asioita ja hukkaan sen takia tilaisuuksia. Sitten joudun joko improvisoimaan, hoitamaan asioita kovassa kiireessä tai hampaita narskutellen hyväksymään sen, että taas meni jotain sivu suun. Alan kallistua sen puoleen, että kalenterin tai puhelimen esiin kaivaminen on paljon pienempi vaiva.

Tässäpä siis uusi rutiini opeteltavaksi! Tällaiset pienet rutiinit eivät kuormita elämää lainkaan. Olen vuoden alusta lähtien muokannut tapojani vähitellen ja yksi kerrallaan. En enää osta enkä ota vastaan muovikasseja kaupoista. Olen opetellut ohittamaan vaatekaupat ilman, että menen sisälle huvikseni kurkkaamaan, olisiko siellä jotain kivaa. Seuraavaksi rupean kirjoittamaan kaikki kiinnostavat jutut heti kalenteriin, ja laitan tarvittaessa muistutuksen päälle. Aikaa siihen ei kulu, eikä vaivakaan ole suuri. Vaikeinta on varmaan muistaa, että tämä oli tarkoitus tehdä. Tällaisen rutiinin opettelu ei luultavasti vie energiaa juurikaan, mutta hyödyt ovat isot. Menetän hieman vitkasteluaikaa, mutta voitan siinä, etten joudu harmittelemaan jälkeenpäin mitään.

Olisi kiva kuulla teidän parhaat kalenterivinkit! Meneekö kaikki aina suoraan kalenteriin? Miten hyödynnätte muistutuksia? Onko paperi vai sähköinen parempi?