Joulukoristeiden paljoudesta

Kuuntelin äskettäin amerikkalaista podcastia, jossa puhuttiin järjestämisestä ja joulukoristeista. Jakson tärkein opetus kuulijoille oli: Älä osta uusia koristeita, ennen kuin olet laittanut entiset esille. Muuten ostat kuitenkin vahingossa jotain minkä jo omistat, ja lisäksi ne vanhat koristeet jäävät helposti käyttämättä. Myönnän, että sain hetken nieleskellä ällistystäni. Ajatus siitä, että ostaisin joka vuosi automaattisesti uusia joulukoristeita kuulosti niin absurdilta. Mietin, että jos pitää antaa tällaisia ohjeita, on ymmärrettävää jos ylimääräistä tavaraa on hirveästi. Kertokaapa, onko tämä vain amerikkalainen ilmiö, vai toimitaanko muualla maailmassa samalla kaavalla? Eli että juhlan lähestyminen tarkoittaa sitä, että sen kummempia miettimättä mennään kauppaan ja hankitaan jotain uutta teemaan liittyvää?

Tätähän meille tietysti toitotetaan kaupan taholta: osta uusi, korvaa vanha, tarvitset tämän ja tuollaiset ovat nyt muotia. Kaikki sesongit tarjoavat tilaisuuden hankkia jotain ”pientä piristystä”, ”päivittää uusi ilme” tai ”luoda tunnelmaa”, mitä nyt milloinkin markkinointiosasto on keksinyt. Minuun noilla mainoslauseilla ei juurikaan ole vaikutusta, sillä olen vain tyytyväinen, kun saan laittaa joka vuosi samat koristeet samoille paikoille. Olen kuvitellut, että joulu on nimenomaan perinteiden juhlaa, mikä ylettää myös koristeisiin, ja vitsi on nimenomaan siinä, ettei kovin radikaaleja muutoksia tehdä. Olen kuullut, että jotkut koristelevat kuusen joka vuosi eri tyylillä, mutta sellainen lienee hyvin, hyvin harvinaista.

hopeiset joulupallot

Mietin, että jos hirveästi vaihtelua halajaa, kenties ruokapöytä ja se mitä tehdään, olisi kulutuksen kannalta kestävämpi tapa saada muutosta aikaan. Itsekin voisin helposti luopua kinkusta ja laatikoista, mutta koska edustan perheessäni vähemmistöä tältä osin, menemme edelleen perinteisellä linjalla.

On mielenkiintoista huomata, miten erilaisia tapoja ihmisillä on eri puolilla maailmaa. Samassa ohjelmassa mm. neuvottiin, että kun joulukoristeet laitetaan esille, laitetaan ne tavarat koristeiden säilytyslaatikoihin, jotka on pitänyt ottaa pois joulukoristeiden alta. Jälleen pohdiskelin, miten mahtavia asetelmia amerikkalaisissa kodeissa joulun aikaan onkaan, jos niiden tieltä pitää kerätä laatikkokaupalla muita esineitä syrjään. Sitten kun joulu on ohi, koristeet vaihdetaan laatikoihin ja normaalit tavarat laitetaan takaisin paikoilleen.

Kolmas vinkki oli mielestäni sellainen, joka oli suoraan sovellettavissa myös meille: kun kaikki koristeet ovat paikallaan, katso mitä jäi jäljelle. Hankkiudu niistä eroon, ellei juuri tänä jouluna satu olemaan erityistä syytä, miksei niitä ole laitettu esille. Sellainen voisi olla esim. taapero, joka voisi rikkoa jonkun vanhan perintökoristeen. Nämä ovat ohimeneviä poikkeuksia, joiden takia ei tietenkään pidä karsia mitään. Mutta jos laatikon pohjalle jää vuodesta toiseen jotain, mitä ei tee mieli laittaa esille, lienee selvää ettei koriste tuota iloa. Silloin sitä on turha myöskään säilyttää. Sitä paitsi jos haluaa kierrättää, koristeet käyvät parhaiten kaupaksi ennen joulua. Ja juuri nyt mielessäni väikkyy eräs tietty joulukoriste, jota en ole koskaan laittanut esille. En ole varma mistä se on minulle tullut, mutta en pidä siitä. Olen silti säilyttänyt ja muuttanut mukanani vuosikymmeniä. Päätin juuri, että kun viikonloppuna tuon koristeet vintiltä alas, sen on aika mennä.

1 thought on “Joulukoristeiden paljoudesta

  1. Tämä kolmas vinkki oli hyvä! Aionkin nyt heti soveltaa sitä, pitääpä kurkata kaappiin…

Mitä mieltä olet? Jätä kommentti :)

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.