Epäkorrekti mielipiteeni kodin järjestämisestä

Aion esittää seuraavaksi radikaalin ja epäkorrektin mielipiteen. Tämä sotii  yleisesti hyväksyttyä näkemystä vastaan, joten pohjustan ensin hieman.

Kotien tavaroiden vähentäminen ja sen kyljessä myös järjestäminen on 2010-luvun ilmiö. Meillä on paljon tavaroita, ja niistä kaikista pitäisi huolehtia itse. On myös paljon muuta tekemistä, kuten töitä, harrastuksia, lasten ja vanhempien hoitamista ja muuta elämää. Samalla on kaipuu selkeyteen ja helppouteen, ja siihen huutoon konmari, tavarataidot ja muut järjestämisoppaat ovat vastanneet. Nyt kun nämä järjestämis- ja raivaamisideat eivät enää ole upouusia, on alkanut nousta odotettuja vastalauseita. Miksi kodin pitäisi olla tyhjä ja minimalistinen? Onko siisti koti muka itseisarvo? Mitä haittaa tavaratöykkiöistä on, jos ne eivät häiritse asukkaita itseään?

Olen pohtinut tätä kysymystä paljon. Kirjoitan tavaroiden vähentämisestä, siivouksesta, kodinhoidosta, ja kodin järjestämisestä. Näihin kirjoituksiin siis liittyy vähintäänkin implisiittisesti ajatus siitä, että siisteyttä tavoitellaan. Eihän asiasta muuten tarvitsisi kirjoittaa. Koska kirjoitan aiheesta, oman elämän preferenssi on varmaan ollut aina yksiselitteinen: asun mieluummin puhtaassa ja järjestyksessä olevassa kodissa, kuin sotkuisessa. Kuten jokainen, joka tätä blogia on pidempään seurannut tietää, en ole täydellinen, ja olen myös puhunut siitä avoimesti: en jaksa aina hoitaa asioita heti paikalla, välillä hunajapurkit leviävät ruokakaapin pohjalle tahmaksi ja työhuoneeseen kertyy niin paljon tavaraa, että tuskin sekaan sopii. Mutta tavoitteeni on kuitenkin siisti, kaunis koti, ja olen kyllä niin vieraskorea, että siivoan ennen kuin joku tulee meille kylään.

Tämän takia minulle tulee jotenkin erikoinen olo, kun luen kirjoituksia, joissa kovasti kannustetaan ihmisiä olemaan juuri niin sotkuisia kuin haluavat. Että ei tarvitse stressata! Jos on sotkuista, niin sitten on. Että sotkuinen koti kertoo siitä, että siellä asuu luovia, älykkäitä tai boheemeja ihmisiä, joilla vain on parempaakin tekemistä kuin pyyhkiä muruja keittiönpöydältä. En minäkään kannusta hampaat irvessä jynssäämään, mutta mihin on kadonnut sellaisen tavallisen siisteyden arvostus?

Mitä jos verrataan kotia omaan ulkonäköön ja olemukseen. Nykyisin pidetään suotavana, että kun ihminen lähtee ulos kodistaan, hänellä on kohtuullisen puhtaat vaatteet ja deodoranttia kainalossa. Kanssaihminen, joka ei ole pariin viikkoon pessyt tukkaansa, tuoksahtaa ruuhkabussissa epämiellyttävälle. Pesemätön tukka ei ole vaarallinen kenellekään, mutta rasvaletti ällöttää silti. Samalla tavalla jos menisin kylään, ja sohvatyynyjen välistä pilkistäisi hammasharja, se tuntuisi minusta vähintäänkin oudolta. Tai jos ollaan ihan rehellisiä niin, oikea sana olisi oudon sijasta epämiellyttävä.

Kirjoitin jutun, ja kävin sitten lastenhuoneessa nappaamassa tämän kuvan. Ei, meillä ei ole täydellistä. Mutta meillä ei myöskään ole erityisen sotkuista.

Tietty taso henkilökohtaisessa hygieniassa ja ulkonäössä on nykyisin täysin normaalia ja hyväksyttävää. Omasta ulkonäöstä huolehtimista ei pidetä turhuutena, päinvastoin sitä odotetaan yleisesti meiltä kaikilta, ihan tavallisilta ihmisiltä. Tässä on toki runsaasti joustoa. Harva jaksaa meikata viimeisen päälle tai ajaa partaa ihan joka aamu, mutta hampaiden pesu ja suihku kuuluvat normaaliin rutiiniin valtaosalle ihmisistä.

Ja nyt lähestytään sitä radikaalia ajatusta. Ajattelen nimittäin kodista samoin. Kotona saa kulkea niissä rähjävaatteissa tukka sotkussa jos huvittaa, mutta ennen kuin lähdetään ulos, siistiydytään. Kun on yksin kotona, niin ei ole väliä vaikka tiskit ja pyykit välillä kasaantuvat ja pölypallot pitävät kokousta pöydän alla. Mutta kun tulee vieraita, on minusta huomaavaista siistiä kotiakin edustavammaksi. Ainakin minun oloni on parempi, kun olen käynyt suihkussa ja laittanut puhtaat vaatteet päälle, ja minusta myös kotona on mukavampaa, kun sekin on puhdas ja siisti.  Eihän tässäkään tarvitse mennä liiallisuuksiin, samoin kuin ei oman ulkonäönkään kanssa. Normaali puhtaus ja järjestys riittää, ei kai kukaan odota, että joka paikka kiiltäisi 24 tuntia vuorokaudessa. Samoin kuin kukaan ei odota, että näyttäisimme jatkuvasti siltä, kuin olisimme suoraan kampaajalta tulossa.

Kuten usein nykyisin muistutetaan, kodin siisteys ei tietenkään korreloi ihmisarvon kanssa. Kyllä me olemme kaikki yhtä arvokkaita, olipa tavarat järjestyksessä tai ei. Sama pätee tietysti myös ulkonäköön. Ihminen, joka ei huolehdi hygieniastaan on ihmisenä yhtä arvokas, kuin huoliteltu henkilö siinä vieressä. Puhuminen ihmisarvosta on viekin minusta keskustelun ihan epärelevanteille urille. Eihän tässä ole kyse ihmisarvosta, vaan siitä, kumman viereen istuisit mieluummin bussissa? Tai siitä, onko viihtyisämpää kodissa, jossa tavarat ovat röykkiöittäin nurkissa, verrattuna kotiin jossa järjestys vallitsee?

Eli tämän kaiken pohdinnan ja perustelun jälkeen voin kai sanoa sen epäkorrektin mielipiteen ääneen.

Siisti koti on viihtyisämpi ja kauniimpi kuin sotkuinen.

 

Uskaltaako kukaan olla samaa mieltä asiasta, vai olenko mielipiteeni kanssa muinaisjäänne entisiltä ajoilta?

Viikon vinkit: pysäyttäviä tarinoita

Tällä viikolla ajatuksia herättäviä tarinoita. Ensimmäinen kertoo siitä, millaista on asua kodissa, jossa ei konmari kukoista. Tämä oli hyvä artikkeli, ja herätti niin paljon ajatuksia, että jatkan aiheesta heti alkuviikosta! Mutta sanon nyt jo tässä mitä ajattelin, kun juttua luin: jos olisin kyläilemässä, ja käsi osuisi sohvatyynyjen välissä yllättäen hammasharjaan, en tiedä mitä ajattelisin. En välttämättä mitään kovin positiivista… (MeNaiset)

Toinen pysäyttävä tarina löytyy Paikka kaikelle -blogista. Siellä kerrotaan erään suvun käytännöstä säästää vanhat vauvanvaatteet aina seuraavalle. Lopputuloksena oli liki pakettiautollinen tavaraa, enemmän ja vähemmäm käyttökelposina, höystettynä tiukoilla säännöillä, miten niiden kanssa saa ja pitää toimia. Uskomaton tarina, ja hurja kertomus siitä, miten käy, jos tavaroita ei koskaan karsita.

Blogissa on tällä viikolla ollut juttua siitä, miten välillä vaan tekee mieli uusia tavaroita, vaikka niitä ei yhtään tarvitsisi. Minä olen tämän takia päättänyt ottaa kesällä vähän lomaa ostolakosta.

Listasin myös tehtyjä ja tekemättömiä töitä tällä viikolla ja niiden jatkoksi pohdin podcastissa, miksi onkin niin vaikeaa tehdä asioita heti. Sen voi kuunnella tästä alta:

 

Arkijärki-podcast 73: Heti tekemisen vaikeus

Pohdin tänään sitä, miksi on niin vaikeaa tehdä asiat nyt eikä joskus viikkoja myöhemmin. Olen hyvin taitava vitkastelija, vaikka tiedän ihan hyvin, että siitä seuraa vain hankaluuksia arkeen. Tässä jaksossa

  • mietin mistä vitkastelu johtuu
  • mitä hankaluuksia siitä seuraa
  • millaisia ajatusharhoja liittyy siihen, että lykkää tehtäviä
  • miten vitkastelu aiheuttaa sotkua
  • miten elämäni helpottuisi, jos tekisin kaikki heti enkä vasta joskus myöhemmin

Podcastin kesto on noin 20 minuuttia.

Arkijärki: blogi ja podcast

Podcastin voi kuunnella suoraan tästä alta, taikka tilata puhelimeensa iTunesin tai Acastin kautta. Jos omistat iPhonen, yksinkertaisinta on klikata violettia podcast-appia, ja kirjoittaa hakuun Arkijärki. Sen jälkeen klikkaa kohtaa, jossa lukee ”tilaa”, ja jatkossa kaikki jaksot ilmestyvät puhelimeesi automaattisesti! Helppoa kuin mikä. Jos haluat, että muutkin löytävät Arkijärki-podastin, arvostele podcast tökkäämällä sopiva määrä tähtiä! Mitä enemmän, sitä paremmin muutkin kuulijat löytävät sen. Olen jokaisesta tähdestä kiitollinen 🙂

Kaikki aiemmat podcast-jaksot löytyvät myös blogin podcastien omalta sivulta, linkki myös sivun ylälaidassa. Uusin jakso on aina ylimpänä.

Ta daa ja to do -listoja

Olen viime aikoina tehnyt tällaisia asioita:

  • pesin lapsen villakerraston, jossa oli suklaatahroja
  • poistin tuntemattoman tahran vanhasta villapaidasta, jotta sen sai kesäteloille
  • pesin myös lasten talvikenkiä, jotta ne voi laittaa kesäsäilöön tai myydä syksyllä kirppiksellä
  • vein vinttiin vaatteita, jotka ovat liian pieniä esikoiselle mutta liian suuria kuopukselle
  • lyhennytin ompelijalla housut, jotka ovat odottaneet sitä jo monta kuukautta
  • järjestin eteisen vetolaatikot, joissa lapsilla on hanskat ja pipot
  • hankin kuopukselle turvaistuimen, koska hän oli jo yli kaksi kiloa liian painava vanhaan

Tällaisia asioita pitäisi vielä tehdä:

  • poistaa eteisen laatikosta omat villahuivit, ja laittaa tilalle lippikset ja pashminat
  • järjestää urheiluvaatteiden laatikko, koska nyt kaikki on yhdessä mylläkässä
  • käydä läpi talven aikana kertyneet paperit, ja arkistoida osa, poistaa tarpeettomat ja tehdä kotikansio
  • pestä tyynyt
  • täyttää eräs kaavake ja postittaa se eteenpäin
  • pestä jääkaappi ja järjestää pakastin

Jatkan aiheesta huomisessa podcastissa, jossa aion pohtia, miksi on niin kauhean vaikeaa hoitaa asioita HETI, sen sijaan että lykkäisi niitä jonnekin hamaan tulevaisuuteen. Lykkääminen tuntuu usein hyvältä idealta, vaikka oikeasti siinä usein vain vaikeuttaa omaa elämäänsä ja aiheuttaa sotkua kotiin. Mutta palataan asiaan huomenna!

Pakko saada jotain uutta!

Silloin kun aloitin ostolakon, oli tosi helppoa olla ostamatta uusia vaatteita. Koko vaatekaappi tuntui olevan vajaakäytöllä jo valmiiksi, joten uusien hankkiminen tuntui kaukaiselta ajatukselta. Oli kivaa etsiä omasta kaapista uusia yhdistelmiä ja asukokonaisuuksia, ja miettiä miten saisi vähän pidetyt vaatteet kunnolla käyttöön. Nyt tarkkaavaista ostofilosofiaa on takana jo 2,5 vuotta. Samaan aikaan olen karsinut vanhoja vaatteita runsaasti, antanut ja myynyt pois sellaisia, joille ei enää käyttöä löydy. Kaapissa ei enää ole floppeja, ja kokonaisuus alkaa olla varsin harkittu ja oman maun mukainen.

Mikä siis vaivaa? Uutuuden puute! Pari vuotta sitten ajattelin, että en ikinä tarvitse uusia vaatteita, minullahan on kaappi niitä pullollaan. Tänä keväänä olen havahtunut siihen, että pitkästä aikaa tekee mieli shoppailla, koska haluan jotain uutta. Vanhat vaatteet eivät edes tunnu erityisen kulahtaneilta tai tylsiltä. Mutta uudet vaatteet houkuttelevat, siksi että ne ovat uusia. Tämä nähtiin jo huhtikuussa, jolloin ostin pitkästä aikaa pari sellaista vaatteita, joille ei ollut jotain selkeää, ennalta määriteltyä tarvetta.

Tätä en voinut suorastaan sanoa tarvitsevani, sillä omistin jo ennestään kymmeniä huiveja.

Ilmiö on mielenkiintoinen, enkä osaa selittää sitä. Mistä kumpuaa tarve saada uutta? Olisi helpompi ymmärtää tätä, jos vaatevarasto olisi kovin niukka, uusia vaatteita olisi vaikea saada tai jos omat vaatteet olisivat jotenkin epäkelpoja. Mutta minulla on runsaasti vaatteita, uusien ostaminen ei olisi vaikeaa saatavuuden tai budjetin takia, eikä vanhoissa ole mitään vikaa. En tiedä onko kyse edes vaihtelunhalusta, juuri siksi että mielestäni nykyisissäkin riittää valinnanvaraa. Mutta haluaisin ilahtua uusista vaatteista. Kun tätä tunnetta tarkasti kuuntelee, tunnistan uutuuden halun joukosta myös ostamisen halun. Haluaisin mennä kauppaan, hypistellä ja valikoida. Kaipaan sitä upouuden vaatteen omistamisen riemua! Miten erikoista.

Olen lähdössä alkukesästä matkalle. Olen päättänyt, että matkan aikana mitkään ostorajoitukset eivät ole voimassa. Saan ostaa aivan mitä huvittaa, niin paljon kuin huvittaa.   Tiettyjä tarpeita onkin, sillä olen esim. kuluttanut useammat kengät kirjaimellisesti puhki, ja jossain vaiheessa on hankittava uusia. Haluaisin tyylikkään uimapuvun nykyisen superjärkevän tätiuikkarin lisäksi. Kenties siistin, lyhyen kaupunkitakin. Mutta jos sattuu tulemaan vastaan jotain listan ulkopuolelta, annan itselleni luvan ostaa senkin. Tarvitsen breikin tästä ostolakosta ja jatkuvasta järkevyydestä.

Jos kengänpohjat ovat niin puhki, että sisään juttuu kivi jota ei saa pois, ovat ko. kengät varmaankin tulleet käyttöikänsä päähän?

Tosin saattaa käydä niinkin, että kun annan itselleni luvan ostaa mitä vaan, en haluakaan mitään. Nyt tulee samalla testattua, johtuuko tämä yllättävä ostohimo siitä, että olen tarkoituksellisesti jättänyt paljon ostamatta, ja vaikka jotain olisi tehnyt mielikin, olen jättänyt vaatteen kauppaan. Tästä on seurannut vaatekaapin huomattava järkevöityminen, mutta mahdollisesti myös tämä uusien vaatteiden kaipuu. Ehkä nyt käykin käänteisesti niin, että kun estoja ei ole, ei ostaminen houkutelekaan enää niin paljon.

Tunnistatteko tämän uuden tavaran himon? Mistä se johtuu? Oletteko antaneet periksi ja shoppailleet?

Viikon vinkit: lajittelutesti, mikron puhdistus sekä valkoiset tennarit

Oletko lajittelun supertaitaja vai töppäiletkö tavallista enemmän? Testaa taitosi YLEn sivuilla olevalla kierrätystestillä.

Iltasanomissa on pätevä mikronsiivousvinkki, mutta sitruunaveden sijasta voi käyttää myös soodavettä. Sooda poistaa hajuja tehokkaammin kuin sitruuna.

Ovatko valkoiset kangastossut muuttuneet harmaiksi tomusta? Tässä jutussa listataan erilaisia tapoja valkaista likaantuneet tossut,   sekä arvioidaan, miten tehokkaita nuo keinot ovat. Oman kokemukseni mukaan kengät saa jälleen valkoisiksi – tai ainakin valkoisemmiksi – puhdistamalla, mutta se on aina yhtä työlästä.

Tällä viikolla kirjoitin siitä, miten olen kotona harrastanut arkiraivausta, minkä seurauksena runsaasti tavaraa on poistunut. Lisäksi pari vuotta sitten aloittamani muovikassiprojekti tuli tällä viikolla jonkinlaiseen päätökseen, kun muovipussit vihdoinkin loppuivat.

Suosittelen myös kahta viimeisintä podcastia! Uusimmassa jaksossa puhun muistoesineistä, ja niiden säilyttämisestä.

Jaksossa 71 kävi vieraana Rinna Saramäki, joka kertoi kaiken olennaisen siitä, miten tunnistaa laadukas vaate. Tämä sopii kaikille, joita aihe kiinnostaa!

 

Arkijärki-podcast 72: Mitä tehdä muistoille?

Kuuntelijan toiveesta juttelen tänään muistoesineistä, niiden säilyttämisestä ja valitsemisesta. Äänityksessä tapahtui jotain kummallista, ja äänenlaatu muuttuu noin neljän minuutin kohdalla selvästi. Volyymiä joutuu ehkä siinä kohdassa lisäämään.

  • Mitä ongelmia muistoesineisiin liittyy?
  • Miten rajata sopiva määrä?
  • Kuinka valita ne parhaat?
  • Kenelle muistoja säästää?
  • Pitäisikö ne olla aina esillä?

…sekä paljon muuta. Podcastin kesto noin 27 minuuttia.

Arkijärki: blogi ja podcast

Muovipussien loppu (kirjaimellisesti)

Nyt on käsillä historiallinen hetki. Meillä ei ole enää yhtään muovikasseja varastossa. Muovipussien laatikko näyttää tältä:

Kaikki mitä on jäljellä.

Aloitin tammikuun 2017 alussa projektin, jonka tarkoituksena oli siirtyä kokonaan kestokasseihin, ja jättää muovikassit kauppaan. Aloitushetkellä tuo sama laatikko näytti tältä:

Tältä näytti sama laatikko tammikuussa 2017

Se oli niin täynnä pusseja, että ne eivät edes mahtuneet laatikkoon kunnolla.

Aika uskomatonta, että muovikasseja riitti lähes 17 kuukauden ajaksi. Koko perhe on tällä välin siirtynyt käyttämään kaupassa lähes yksinomaan kestokasseja. Lähikaupasta tuon tavarat kevyellä apukassilla, joka mahtuu käsilaukkuun. Jos taas mennään autolla Lidliin, käytössä on Lidlin omat, isot kestokassit. Hedelmäpusseja olen ottanut, ja sen lisäksi olen hyödyntänyt leipäpusseja ja muita pakkauksia.

Nyt meillä on uusi ongelma: mistä roskapussit? Taloyhtiössä on muovinkeräys, ja lajittelemme siis muovit erikseen. Ne on myös pakattava muovipussiin, ja pussin on oltava riittävän suuri, jotta muovipakkaukset mahtuvat siihen. Minusta tuntuisi aivan älyttömältä ruveta ostamaan muovia, jonka ainoa tarkoitus on joutua suoraan roskikseen! Tämä sotii täysin ajatusmaailmaani vastaan. Mutta jos en osta muovikasseja muodossa tai toisessa, en voi myöskään kierrättää muovia. Odottamaton ongelma!

Tällä hetkellä luulen, että ratkaisu on palata ostamaan muovikasseja kauppakassin muodossa, mutta harkitusti. Siis sen verran, että niitä riittää roskapusseiksi, muttei kuitenkaan niin paljon, että päädytään alun tilanteeseen takaisin. Lienee ehkä järkevää ostaa myös yksi rulla roskapusseja varalle, jottei lajittelu tyssää pussin puutteeseen. Lisäksi täytyy entistä tarkemmin hyödyntää muoviset pakkaukset roskapusseina. Esim. WC-paperin muovikääreestä tulee hyvä pussi, kun sen avaa varovasti.

Muovipusseja, joskin pienempiä, tarvitaan myös muiden roskien kuljettamiseen. Pienmetallin kerään mihin tahansa pikkupussiin, joka puolestaan on samassa roska-astiassa mihin laitetaan kierrätyslasi. Pussi on välttämätön, jotta metallit ja lasit pysyisivät erillään. Biojätteet kerään paperipusseihin, mutta yleensä aina myös paperipussin ympärillä on pieni muovipussi. Biojätteet vettyvät usein paperista läpi, ja ilman muovikassia niiden kuljetus roskiin on jokseenkin hasardia. Rappuun levähtänyt biojätepussi on kokemus, jota en halua uudestaan. Myös sekajätteet ovat useimmiten muovikassissa, vaikka välillä käytän myös paperikasseja tähän.

Olenkin tässä viime aikoina miettinyt muovikassien välttämistä uudesta näkökulmasta. Jos kierto on suljettu, eli jos on 100% varmaa, ettei muovipussi päädy käytön jälkeen luontoon, vaan se joko kierrätetään uudestaan muoviksi tai poltetaan, onko muovipussien käyttö lopulta ongelma? Tietysti voisin ainakin välillä käydä kippaamassa roskia jätehuoneeseen ilman pussiakin, mutta ainakin pääkaupunkiseudulla HSY nimenomaan suosittelee, että roskat pakataan jollain tavalla. Viime kädessä ratkaisu olisi tietysti siirtyä mahdollisimman vähäroskaiseen elämään, jolloin ei pussejakaan tarvittaisi niin paljon. Olemme kuitenkin nollahukkaelämästä kaukana, ja tarvitsemme muovipusseja.

Onko joku muu kohdannut saman ongelman?

Arkiraivausta

Viime kuussa kyselin, onko kaikki aina pakko käyttää loppuun. Enemmistö teistä oli sitä mieltä, että ei tarvitse, jos tuote on huono. Heitin sen pohdinnan seurauksena paljon kosmetiikkaa menemään. Pari päivää sitten havahduin siihen, että minulla on edelleen meikkejä, joista en pidä tai jotka eivät toimi. Tällä kertaa asia ei vaatinut pitkää pohdintaa. Kun yhtäkkiä peilin ääressä tajusin, että ”tämä luomivärihän on ihan älyttömän huono” – en jäänyt asiaa pitkäksi aikaa pohtimaan, vaan nakkasin sen samaa tietä roskiin. Tuote ei ollut liian vanha eikä pilaantunut, mutta tajusin että se ei ollut laadultaan kummoinen.

luomiväri

Luomiväri on huono, jos väriä ei irtoa siveltimeen…

Järjestelin komeroa, ja löysin sieltäkin poisheitettävää. Esimerkiksi ison pussillisen rikkinäisiä, puhtaita sukkia. Olen pitkään säästänyt rikkinäiset sukat kengän kiillottamista varten, mutta sukkia kertyy enemmän kuin lankattavia kenkiä. Näiden sukkien olemassaolon olin täydellisesti unohtanut, sillä olin jostain syystä tunkenut pussin komeron nurkkaan ja unohtanut sinne. Sukkia on vaikka kuinka paljon, mutta ei niille ole mitään järkevää käyttöä. Sukkia menee rikki jatkuvasti, eikä minulla ole mitään sellaista siivottavaa, johon voisin käyttää 40 vanhaa sukkaa. Kaikkea ei voi säästää.

Tartuin myös isoon pahvilaatikkoon, joka on vienyt komerossa tilaa. Se oli täynnä vanhoja valokuvia ja muita papereita. Tyhjensin laatikon kokonaan, ja ensimmäiseksi lajittelin sieltä esiin sellaiset asiat, jotka eivät olleet valokuvia. Sitten vein ne omille paikoilleen. Valokuvia on paljon, ja aion käydä ne kesän aikana vähitellen läpi, liimata albumeihin ja karsia turhat pois, mutta tein jo nyt ensimmäisen alustavan karsinnan. Noukin pois mm. lukuisia kiitoskortteja, täydellisen tärähtäneitä otoksia sekä kuvia, joissa esiintyviä ihmisiä en enää tunnistanut. Heitin nekin roskiin. Loput käyn ajatuksella myöhemmin läpi, mutta näiden toimenpiteiden seurauksena sain jäljelle jääneet mahtumaan puolet pienempään koriin. Tosin siinä auttoi myös ”pystyviikkaus”, minkä avulla tavarat saa helposti pienempään tilaan.

Kun tähän lisätään kirppikselle viedyt vaatteet, sekä iso kassillinen lastenvaatteita, jonka lahjoitin eteenpäin, kodista on poistunut viime viikkoina poikkeuksellisen paljon tavaroita. Minusta tuntuu, ettei tämä vielä ollut tässä, vaan enemmänkin lähtee tulevien viikkojen aikana. Harmi etten pelaa minimalismipeliä, sillä tällä kierroksella olisin pärjännyt loistavasti!

Oletteko te tehneet kevätraivausta?

Arkijärki-podcast 71: Mistä tunnistaa laadukkaan vaatteen?

Tällä kertaa podcastissa on vieraana Rinna Saramäki, joka tietää vaatteiden laadusta kaiken. Juttelemme siitä, mistä tunnistaa laadukkaan vaatteen. Mihin kuluttajan pitäisi kiinnittää huomiota? Laatu onkin laajempi käsite, johon vaikuttaakin monta seikkaa. Keskustelemme podcastissa mm. seuraavista asioista:

  • Mitä vaatteiden laadulla tarkoitetaan?
  • Miten tunnistaa laadukas kangas?
  • Miksi tulee nyppyjä? Entä voiko sekoitekuitu olla laadukas? (Kyllä voi!)
  • Miten vaatteen ompelutyötä voi arvioida? Mitä tikin pituus kertoo ostajalle?
  • Entä mitä tarkoittaa suunnittelutyön laadukkuus? Mistä sen huomaa?
  • Onko totta, että miesten vaatteet tehdään paremmin kuin naisten vaatteet?
  • Miksi ompeluharrastus auttaa tunnistamaan laadun myös kaupassa?
  • … sekä monista muista asioista!

Podcastin aikana kävi ilmi, että tarvitaan mallikappale vaatteesta. Nappasin kesken äänityksen ensimmäisen puseron, johon käsi vaatekaapissa sattui, ja kävikin niin, että juuri tuo kyseinen paita sattui edustamaan todella korkeaa laatua. Seuraavat kuvat liittyvät olennaisesti podcastin sisältöön.

Tässä näkyy esimerkkipaita kokonaisuudessaan. Se on 100% puuvillaa.

Kohdassa 17:45 keskustellaan hihan saumasta:

Nurjalta katsottuna näkee, että käänne on suorassa. Sauma noudattaa samaa linjaa nurjallakin. Myös hihan raidat on täsmätty just eikä melkein sauman kohdalla.

Vähän myöhemmin keskustelemme kauluksista:

Niska on vahvistettu erillisellä kankaalla, ja koko kaulusta kiertää tuollainen joustamaton kanttinauha, joka pitää pääntien mallissaan.

Podcast on hieman normaalia pidempi, se kestää 40 minuuttia. Rinna kertoo lopussa uusimmasta kirjastaan Joka tyypin parhaat kaavat, josta löytyy peruspuvuston muokattavat kaavat niin naisille kuin miehillekin. Suosittelen! Muistakaa myös Hyvän mielen vaatekaappi, jossa tätä laatuasiaakin käsitellään vielä laajemmin.