Mitäs me survojat

Katri kirjoitti kutri.netissä mahtavan blogikirjoituksen survomisesta. Siis siitä, kun ei laita tavaraa omalle paikalleen vaan survoo sen vain kaappiin entisten joukkoon. Itse survon nykyisin melko vähän, vaikka totta kai sitäkin tapahtuu. Suurin syy sille, miksi yritän pitää kaapit ja komerot järjestyksessä on se, että en KESTÄ sitä että tavara on hukassa. En siis oikeasti kestä. Saan sätkyn, stressin, päänsäryn ja pyörin ympäri asuntoa kuin kaistapäinen kunnes tavara löytyy. Tämä syndrooma aiheuttaa sen, että mieluummin yritän pitää paikat järjestyksessä, kuin riskeeraan sen etten löydä jotakin.

Aloin Katrin postauksen innoittamana kuitenkin analysoida survomista, ja päädyin kolmeen syyhyn:

  1. Kiire
  2. Laiskuus, väsymys ja saamattomuus
  3. Tavaralla ei ole selkeää paikkaa

1. Kiire. Joskus pitää ehtiä junaan, vastata puhelimeen, rynnätä töihin ja ylipäätään tehdä jokin asia juuri nyt. Silloin tulee survottua, sillä järjestyksessä olevat tavarat ovat toissijaisia siihen nähden, että muuten on vaarana myöhästyä. Minä syyllistyn survomiseen useimmiten kiireestä johtuen. Olen lähdössä ulos, sovittelen monia eri vaatteita ja siinä vaiheessa kun sopiva asukokonaisuus on löytynyt, on yleensä niin kiire, että loput tulee vain tungettua takaisin kaappiin. Kiiresurvominen on ymmärrettävää, mutta siinä on yksi riski: jos kaappia ei palauta järjestykseen kun kiire on ohi, on vaarana että entisten päälle survotaan lisää ja lisää, kunnes lopulta kaikki on kaaoksessa.

2. Laiskuus, väsymys ja saamattomuus. Kun ei vaan viitsi, on parempaakin tekemistä, enkä edes tiedä mihin tämä kuuluu. Tässä kohdassa on itse asiassa kaksi puolta. Jos tavaralla periaatteessa on oma paikka, mutta se ei siitä huolimatta yleensä päädy sinne, säilytyspaikka on todennäköisesti huono. Hyvä säilytyspaikka päivittäistavaroille on sellainen, että se on käden ulottuvilla. Tästä syystä liian täydet kaapit ovat hankalia; jos aina pitää nostella, pujotella tai kurkotella, tarvitaan paljon enemmän motivaatiota järjestyksen ylläpitoon kuin jos kaapissa on väljää eikä tavaroita tarvitse pinota.

Jos taas ei vaan yksinkertaisesti viitsi laittaa tavaraa paikalleen, ei ongelmaa oikeastaan ole. Tuolloin on nimittäin selvää, että tavaran paikalleen laittamisen vaiva on suurempi kuin tavaran etsimisen vaiva. Jos sotku ärsyttää, se ei selvästikään ärsytä tarpeeksi, koska sille ei ole viitsinyt tehdä mitään. Jos taas oikeasti haluaa muuttaa tilannetta, kannattaa ensimmäiseksi analysoida, onko säilytyspaikka optimaalinen.

3. Tavaralla ei ole selkeää paikkaa. Tätä sivuttiin jo äsken. Jos ei tiedä, mihin joku tavara kuuluu, sitä ei voi laittaa paikalleen, vaan se survotaan jonnekin. Jos analyysi osoittaa, että survomisen syy on tässä, asia on verrattain helppo korjata. Säilytyspaikan päättämiseen kannattaa hieman paneutua, muuten homma ei tule koskaan toimimaan. Jos  tapana on jo valmiiksi tunkea tavaroita mihin sattuu, asiaa ei paranna epäkäytännölliset säilytystilat. Oman paikan pitäisi ideaalitilanteessa on niin helppo, että tunkemisessa on suurempi vaiva kuin paikalleen laittamisessa. Mitä useammin tarvittava esine, sitä helpompi paikka.

Jos kaikki on aivan kaaoksessa, on melko mahdotonta parantaa tilannetta ilman perusteellista järjestysurakkaa. Se tarkoittaa sitä, että esimerkiksi sekaisin oleva kaappi on ensin tyhjennettävä romusta, jäljellä olevat laitettava siististi takaisin ja samalla mietittävä, missä mitäkin haluaa säilyttää.

On myös fakta, että mitä vähemmän tavaroita omistaa, sitä helpompaa niille on keksiä oma paikka, ja sitä helpompaa koti on pitää järjestyksessä. Vähistä tavaroista ei kerta kaikkiaan saa aikaan kovin pahaa sotkua. Olen huomannut, että survomista tapahtuu myös silloin, kun säilytystila on säilytettäville tavaroille liian pieni. Kaikki ei yksinkertaisesti mahdu kaappiin, ja niinpä viimeiset tavarat sullotaan sisään puoliväkisin. Tällöin on joko hankittava suurempi säilytystila, tai – kuten itse suosittelisin – karsittava omaisuuttaan. Vaatteet, kirjat, astiat ja niin sanottu sälä on usein sellaista, että joukosta löytyy paljon poisheitettävää.

Yhteenveto: Jos survominen on alkanut ärsyttää, ehdotan että analysoi ensin mistä se johtuu. Jos syynä on jatkuvasti kiire, ei ongelma ole niinkään survominen, vaan toimimattomat aikataulut. Kahdessa jälkimmäisessä ensimmäinen ratkaisu on sen säilytystilan raivaaminen, jonne tavaroita yleensä survotaan. Kunnon karsiminen ja uudelleen järjestäminen tekee tavaroille omat paikat, jolloin ainakin teoriassa ne on mahdollista laittaa helposti takaisin paikalleen. Laiskuuteen auttaa lähinnä itsekuri ja uusien rutiinien opettelu. Ne taas eivät tunnetusti käy kädenkäänteessä, joten motivaation on syytä olla korkealla.

Kassiaarre

Komeroa raivatessa vastaan tuli sinne sun tänne tungettuja kuitukasseja. Niitä sellaisia ohuita, kangasmaisesta materiaalista tehtyjä kasseja, joita esimerkiksi monet firmat käyttävät. En tiedä miksi niitä oli meille kertynyt, mutta lopulta laskin niitä 19 kappaletta. Olin jemmannut niitä kaikenlaisiin koloihin, toistensa sisään ja ympäriinsä, mutta raivauksen yhteydessä niputin ne siististi yhteen paikkaan.

Raivauksen ohessa löytyi kasseja muutenkin vähän joka lähtöön. Perinteisiä kangaskasseja oli muutamia, sitten oli tyynykasseja (niitä muovisia, vetoketjullisia, joissa tyynyt myydään) sekä lisäksi tukevampia muovikasseja, siis sellaisia joissa oli kunnon kangaskahvat, muotoillut pohjat ja joiden materiaali on paksua ja kestävää. Kangaskasseille on käyttöä, ja ne voi kätevästi heittää pesukoneeseen käytön jälkeen. Mutta noille muille on hankalampi keksiä uutta käyttöä.

Etenkin mietin kuitukasseja. Ne ovat puhtaita, melko sileitä ja täysin käyttökelpoisia. Kysymys kuuluu mitä niillä voisi tehdä? Kauppakassiksi ne ovat liian heppoisia ja pieniä. Tällä hetkellä ei myöskään ole mitään erityistä säilyteltävää, johon niitä voisi käyttää. En viitsi heittää roskiin täysin käyttökelpoista tavaraa, joten ideoin muutamia uusia käyttötapoja:

  • Voisiko joulahjat paketoida kasseihin? Väri oli useimmissa tumman vihreä, ilman tekstejä. Jos sitoisi punaista nauhaa päälle? Ei perinteinen, mutta mahdollisesti toimiva ja hauskannäköinen ratkaisu.
  • Kenkäpussiksi silloin, kun ulkokengät pitää jättää narikkaan esim. juhlissa.
  • Varakassiksi matkalle mukaan. Huono puoli on materiaalin heppoisuus, hyvä puoli keveys ja siisteys.
  • Minkä tahansa tavaran kuljettaminen silloin, kun ei halua käyttää muovikassia.

Tuleeko teille muita hyviä ideoita? Miten olette uusiokäyttäneet kuitukasseja?

Lian määritelmä

Jossain (jopa tässä blogissa?) olen kuullut, että lika on materiaa väärässä paikassa. Mikä tahansa materia muuttuu liaksi, jos se on joutunut väärään paikkaan; näin käy jopa pesuaineille. Asiaa havainnollistaa tämä aavistuksen ällöttävä kuva:

Tässä sitä on, materiaa väärässä paikassa

Tässä sitä on, materiaa väärässä paikassa

Tämä on muovilaatikko, jossa säilytän normaalisti kaikkia taloutemme siivousaineita, sekä viemärinavaajaa, hopeankiillotusainetta ja sen sellaista. Rupesin viime viikolla pesemään ikkunoita, ja huomasin että pesuainepullon pohja oli oudossa ruskeassa tahmassa. Tarkempi tarkastelu osoitti, että kaikki laatikossa olleet pullot olivat samassa tahmassa, sillä sitä oli noin sentin kerros laatikon pohjalla. En ole ihan varma, mitä tuo mönjä loppujen lopuksi oli, mutta epäilen, että mäntysuopaa. Ilmeisesti pullo on joskus kaatunut ja korkki vuotanut. (Nuo palikat olivat juuttuneet töhkään kiinni. Niillä kiilataan paikalleen kaatuilevia joulukuusia, ovat siis tarpeellisia.)

Onneksi sotku ei ollut lopulta ihan niin paha, miltä aluksi näytti. Tahma lähti helposti lämpimällä vedellä ja harjalla kaikista pulloista sekä pienen liottamisen jälkeen laatikon pohjastakin. Olin myös jossain käsittämättömässä viisauden puuskassa laittanut kaikki pienemmät pullot aikanaan ziplock-pusseihin (toiselta nimeltään minigrip, ja mitä näitä nyt on), joten ainoastaan pussit olivat töhnässä. Niistä tuli huuhtelun jälkeen aivan käyttökelpoisia edelleen. Laittaessani tavarat paikalleen, pistin mäntysuopapullonkin pussiin varmuuden vuoksi.

Kaiken huipuksi sain tästä hyvän syyn järjestää ”siivouskaappini”, joka siis koostuu kahdesta vastaavasta laatikosta ja yhdestä vähän pienemmästä korista. Yhdessä laatikossa on kaikki pesuaineet, toisessa kaikki siivousvälineet ja korissa kaikki rätit. Tämä systeemi on muodostunut vuosien varrella ja osoittautunut toimivimmaksi. Kaikella on paikkansa ja siivousvälineet on helppo ottaa käyttöön ja laittaa takaisin. Laatikot ovat komerossa vierekkäin, ilman kansia ja käden ulottuvilla. Noudatan tässä siis omaa ohjettani, ja olen tehnyt säilytysratkaisusta niin helpon, että järjestys pysyy ilman sen kummempaa ponnistelua.

Vanhempien varastot, lasten roinat

Maailma on muuttunut: nykyisin lapsilla ja nuorilla on niin paljon tavaroita, että kaikki ei edes mahdu mukaan, kun muutetaan pois kotoa. Vanhempien tehtäväksi jää romppeiden säilyttely. Myös taannoisessa YLEn haastattelussa puhuttiin tästä. Anne Te Velde-Luoman mukaan näin tapahtuu, koska ei ole perinteitä eikä opittuja tapoja miten tulisi toimia. Tässä hän on varmasti oikeassa. Olen itsekin todistanut vastaavanlaisia tilanteita.

Seurasin kerran vierestä, kun kolmekymppinen lapsi auttoi vanhempiaan heidän vinttinsä raivaamisessa. Hän löysi laatikkotolkulla vanhoja Aku Ankkoja, joita lapsille oli tilattu pienenä. Sen sijaan että ne olisi kannettu paperikeräykseen, divariin tai vaikka ladattu huuto.netiin, hän pakkasi ne tiiviisti muutamaan pahvilaatikkoon, teippasi kiinni ja kirjoitti päälle ”säästetään”. Sitten hän kantoi laatikot takaisin vanhempiensa vinttiin. Avuliasta kyllä, mutta tavaramäärä ei vintistä vähentynyt grammaakaan.

Erään ystäväni vanhemmat taas vaihtoivat isommasta asunnosta pienempään lasten muutettua jo aika päivää sitten pois kotoa. Talossa oli kuitenkin paljon aikuisten lasten tavaroita. Pyydettyään turhaan monta kuukautta, että jälkikasvu tulisi setvimään omaisuutensa, vanhemmat lopulta mättivät kaiken mustaan jätesäkkiin ja kiikuttivat sen ystäväni ovelle. Hän kantoi koko säkin vinttikomeroon katsomatta mitä se sisälsi.

Juttelin äskettäin kuusikymppisten kanssa, jotka kertoivat toisenlaista tarinaa. Lapsuudenkotiin ei jäänyt juuri mitään, kun nuori muutti omilleen. Lapsille myös annettiin ja hankittiin sellaisia tavaroita, jotka oli tarkoituskin ottaa mukaan sitten myöhemmässä vaiheessa. Anoppi mm. kertoi toivoneensa 15-vuotiaana lahjaksi korituolia, jotta saisi sen myöhemmin omaan kotiinsa.

Mietin, miksi asiat nyt ovat toisin. Yksi syy on varmasti se, että ihmisillä ylipäätään on valtavan paljon enemmän tavaraa. Sen seurauksena ajan myötä jää käyttämättömäksi paljon ”hyviä tavaroita”, joista on vain kasvettu yli: urheiluvälineitä, leluja, kirjoja ja vaikka mitä. Luulen, että usein on epäselvää, kenen pitäisi tehdä päätös niiden kohtalosta – jo aikuisten lasten vai vanhempien. Kun kukaan ei oikein tiedä, kukaan ei ota vastuuta ja tavarat jäävät sijoilleen. Sitten on hellämielisiä vanhempia, jotka eivät raatsi laittaa pois yhtäkään lastensa joskus käyttämää tavaraa, oli se tarpeellinen tai ei. Entä olemmeko me aikuiset lapset ruvenneet pitämään itsestään selvänä sitä, että vanhemmat kyllä säilyttelevät nurkissaan kaiken sen, mikä ei mahdu omaan kotiimme?

Tekisi mieli sanoa, ettei ihmisten pitäisi omistaa enempää tavaraa, kuin mikä mahtuu heidän kotiinsa. Miksi ne Aku Ankat pitää säilyttää, vaikka on päivänselvää, ettei niitä kukaan lue? Miksi säkillinen lapsuusmuistoja pitää muuttaa asunnosta toiseen, jos ei edes tiedä mitä muuttaa? Luulenpa, että syyt ovat tunnepohjaisia ja liittyvät ainakin päätöksenteon työläyteen ja luopumisen tuskaan. Te Velde-Luoma on oikeassa siinä, että meillä ei ole mitään opittua systeemiä, miten lapsuudesta jääneisiin tavaroihin pitäisi suhtautua.

Mielestäni ystäväni vanhemmat toimivat juuri oikein. Heillä ei ollut tavaroille tilaa, joten ne palautettiin oikealle omistajalle. On hänen asiansa päättää, mihin ne lopulta päätyvät. Itse heräsin siihen, että on parasta miettiä hyvissä ajoin, miten vastaava tilanne vältetään tulevaisuudessa. En ole vielä päässyt tässä pohdinnassa kovin pitkälle (ja lapsikin on onneksi niin pieni, ettei se hetkeen ole muuttamassa), mutta jotain ajatuksia on kuitenkin jo tullut mieleen. Tavoitteena on, että lapsi oppisi jo kotoa tavaroiden hallinnan taidot.

Mitä kannattaa hamstrata / hätätilavarasto?

Kiitos edellisen postauksen aiheuttaman keskustelun, olen nyt pohdiskellut tätä varastointiasiaa enemmänkin. Olen analysoinut muutamia tilanteita, jolloin varastoon ostaminen on ihan perusteltua:

  • Jos kyseessä on tuote, jota on vaikea löytää, kannattaa ehkä kerralla ostaa myös varakappale.
  • Netistä ostettaessa voi tulla edullisemmaksi ostaa isompi määrä kerralla, etenkin jos kyse on kulutustavarasta.
  • Jos säilytystilaa on tarpeeksi, varastoon kannattaa ostaa sellaista käyttötavaraa, joka varmasti tulee käytettyä muutaman kuukauden sisällä.
  • Jos vastaan tulee erityisen edullinen tarjous, voi jopa harkita hamstraavansa.

Hamstraamisessa neuvoisin kuitenkin omasta kokemuksestani varovaisuuteen ja tarkkaan harkintaan. Jos lempikäsisaippua on tarjolla hullun halvalla, sitä ehkä kannattaa ostaa 10 putelia kerralla. Todennäköisyys sille, että ne tulevat ajan mittaan käytettyä on varsin suuri. Mutta kerran haksahdin itse hamstraamaan valokuva-albumeita – erittäin typerä liike. Kuinka monta albumia ihminen tarvitsee, vaikka olisi kuinka halpaa? Albumeja on edelleen käyttämättöminä vintissä.

Sen sijaan tuota ensimmäistä kohtaa kannattaa harkita, ainakin jos tavara ei vie hirveästi tilaa. Meillä on mm. eräs valaisin, johon tarvitaan erikoiskokoinen halogeenilamppu. Kun lamppu ensimmäisen kerran meni rikki, uutta sai etsiä kissojen koirien kanssa. Kun lopulta löysin oikeanlaisen, ostin niitä samantien kaksi, jotta seuraavan kerran säästyn samalta vaivalta.

****

Täysin uusi ajatus tuli vastaan Kulutusjuhla.fi -sivulla, jonne edellinen kirjoitukseni oli linkattu. Sinne oli tullut kommentteja, että helppous on kivaa, mutta oikeasti joka taloudessa pitäisi olla kunnon varastot yllättävien katastrofien varalle. Myönnän, että tämä ajatus ei ollut edes käväissyt mielessä, kun varastoista kirjoitin.

Nyt seuraa uusi kysymys, johon toivon rehellisiä vastauksia: oletteko te kaikki muut varautuneet viikkoja kestävien sähkökatkojen, yleislakon tai vielä jonkun kamalamman katastrofin varalle? Onko teillä kuivamuonaa, kynttilöitä, paristolla toimivia radioita ja kaikkea muuta henkiinjäämisvarusteistoa jossakin jemmassa? Jos kaikki vastaavat kyllä, niin sitten kuulisin mielelläni miten olette homman organisoineet, ja miten pidätte huolta siitä, etteivät esim. ruoat mene huonoksi jne. Mikä on olennaista? Mitä pitäisi hankkia? Vai onko tuo Suomessa vähän hätävarjelun liioittelua – täällä ei kuitenkaan ole vaaraa maanjäristyksistä tai tulivuorenpurkauksista. Olenko sinisilmäinen hömelö, vai kuulunko sittenkin enemmistöön?

 

Varalla varmuuden vuoksi

Ostatteko te asioita varastoon? Varmuuden vuoksi, pahan päivän varalle, tai siksi ettei jonkun asian takia vaan viitsi lähteä usein kauppaan? Olen pohdiskellut tätä kysymystä eri näkökulmista pidemmän aikaa. Onko tehokkaampaa, ettei kodissa säilytellä mitään ylimääräistä, vaan tavaroita ostetaan vain silloin kun niitä tarvitaan? Vai onko käytännöllisempää pitää varalla tiettyjä asioita, jottei niiden loppuessa tarvitse heti rynnätä kauppaan?

Tämä pohdiskelu taisi lähteä liikkeelle, kun luin jotain minimalismi-blogia. Minimalisti tuskin säilyttelee ylimääräisiä pesuaineita tai vessapapereita nurkissaan. (Vai säilyttääkö? Minimalistien kommentteja otetaan ilolla vastaan!)  Aloin miettiä tätä omankin blogin näkökulmasta: Jos tavoitteena on tavaroiden karsiminen, niin eikö varmuuden vuoksi säilytellyt tavarat ole karsimisen kanssa ristiriidassa? Mutta minulla kyllä on varastoja, enkä aio niistä luopua.

Yritän aina järjestää niin, että arkielämän kannalta olennaiset tavarat eivät pääse kovin helposti loppumaan. Tämä tarkoittaa, että esim. vessapaperia, talouspaperia, käsisaippuaa ja monia ruoka-aineita on aina kaapissa odottamassa. Niitä myös hankitaan lisää ennen kuin edelliset loppuvat. Yritän tällä tehdä elämästä mahdollisimman helppoa ja mukavaa. On jokseenkin ärsyttävää huomata, että jauhot on loppu juuri silloin kun päähän pälkähtää leipoa, puhumattakaan siitä että sampoo tai tiskiaine loppuu kriittisellä hetkellä. Inhoan myös sitä, että joutuisin lähtemään kylmään ja pakkaseen hakemaan vain yhtä tiettyä tavaraa, jota ei juuri sillä hetkellä löydy kaapista. Viimeisin havainto on, että varalamppuja pitäisi kyllä olla jossain. Hehkulamppuja olen hamstrannut yhtä vanhaa valaisinta varten, mutta näköjään niitä energiasäästölamppujakin pitäisi olla jossain varalla.

Arkitarvikkeiden säilyttely lienee aika tavallista eikä sitä tarvitse paljoa perustella. Mutta entäs kaikki muut ”varmuuden vuoksi” ostetut tavarat? Kun olin lapsi, asuimme rivitalossa, jossa joka perheessä oli suunnilleen saman ikäisiä lapsia. Niinpä syntymäpäiviä vietettiin monet vuodessa. Muistan, kuinka koskaan ei tarvinnut lähteä ostamaan lahjaa kenellekään, sillä äidilläni oli yksi salaperäinen yläkaappi, josta tuntui löytyvän tilaisuuteen kuin tilaisuuteen sopiva vieminen. Arvelen, että hän osti sopivia pikkulahjoja aina, kun niitä tuli hyvällä hinnalla vastaan, riippumatta siitä, oliko juuri sillä hetkellä tiedossa mitään juhlia tai ei. Sitten kun synttärit taas tulivat, kaapissa oli hyvin valinnanvaraa, eikä koskaan tarvinnut hötkyillä kauppaan viime hetkellä.

Tässä olisi se ideaali – että kaikkea olisi riittävästi, tarpeeseen, mutta ei liikaa. Että kaapista löytyisi varalamppu tarvittaessa, mutta etten toisaalta säilyttelisi varmuuden vuoksi sellaisia tavaroita, joita ei koskaan tarvita. Miten lukijakunta on ratkaissut tämän asian? Mitä teillä on varmuuden vuoksi? Onko teillä varastoja? Vai pärjäättekö ilman? Ostatteko koskaan tarjouksesta jotain kulutustavaraa vain siksi, että sitä olisi kaapissa pahan päivän varalle?

Pikkupussit ojennukseen

Hedelmäpussien säilytyssysteemi

Hedelmäpussien säilytyssysteemi

Säästätkö hedelmäpusseja? Onko niiden säilyttäminen hankalaa? Vastasin aiemmin molempiin kysymyksiin kyllä, ennen kuin törmäsin tähän yksinkertaiseen mutta toimivaan systeemiin. Kuvassa on kasvopaperilaatikko, joksa on tungettu täyteen hedelmäpusseja. Yksi laatikko vetää kymmenittäin pusseja, ja niitä on helppo nyhtää sieltä käyttöön tarpeen mukaan.

Bongasin tämän nerokkuuden Real Simple -lehdestä syksyllä, ja päätin heti kokeilla, kun vain ensimmäinen paperilaatikko tyhjenisi. Nyt parin viikon käytön jälkeen olen ihan myyty. Ei enää ympäriinsä leviäviä pussikasoja, vaan siisti, käytännöllinen ja suorastaan esteettisesti miellyttävä säilytyssysteemi. Pientä mutta tehokasta arkipäivän helpotusta.

Onko tämä vinkki muille ennestään tuttu, vai olenko vain joku myöhäisherännäinen?

Lisää tilaa? Kiitos ei.

Onko teidän mielestä päältä täytettävä tai sivulta täytettävä kone parempi? Ergonomian kannalta itse kannatan ensimmäistä. Suorin jaloin pohjalle kurottaminen on mielestäni helpompaa kuin lattian rajassa kökkiminen. Lisäksi hyödynnän usein avonaista kantta kuivatustilana. Mutta olen kuullut myös vastakkaisia mielipiteitä. Mihin ryhmään kuulut?

Sivusta täytettävien etu on se, että pesukoneen päällä voi säilyttää tavaroita. Jäin pohtimaan, olisiko lisäsäilytystilasta hyötyä minulle. Ensimmäiseksi sanoisin että totta kai, kuka nyt ei lisää säilytystilaa kaipaisi? Mutta sitten mietin lisää ja aloin epäröidä. Tällä hetkellä kylpyhuoneessa on kaikille tavaroille paikka. Haluaisinko säilyttää siellä jotain lisää? Enpä oikeastaan halua. Tyhjällä tilalla on taipumus täyttyä, ja epäilemättä myös pesukoneen päälle tulisi kasattua kaikenlaista. Mikä puolestaan tarkoittaisi lisää järjestämistä säännöllisin väliajoin, lisää potentiaalista karsittavaa. Kuten tässä kirjoituksessa totesin, meidän huushollissa tasaiset pinnat vetävät erinäistä sälää puoleensa, eikä pesukone varmasti olisi poikkeus.

Mitä enemmän asiaa siis mietin, sitä varmemmin tulin siihen tulokseen, etten oikeastaan halua lisää säilytystilaa pesukoneen muodossa. Kuulostaako ajatus ihan nurinkuriselta? Yleensä kai tilanne on täysin päinvastainen. Mutta vaikka en pyrikään minimalistiseen, superkarsittuun kotiin, en silti halua omistaa tai säilytellä turhaa ylimääräistä. Tämä kaikki siis ratkaisi asian, ja olenkin katsellut vain päältä täytettäviä koneita. Tosin tässä päätöksessä on helppo pysyä myös siksi, että ovi on liian kapea sivusta täytettävälle…

Ämpäriongelma

Järjestin lauantaina rapujuhlat. Se on tosi hauskaa. Ravut ovat hyviä, niiden kanssa askartelu on viihdyttävää ja seurallista, ja ruoanlaitto on varsin yksinkertaista. Menin kutakuinkin niin matalalta kuin riman vain voi asettaa: valmiiksi keitetyt ravut suoraan kaupasta, tomaattikeittoa pääruoaksi ja jälkkäriksi suklaakakku Chjokosta. (On muuten parhaat kakut Helsingissä, suosittelen.) Keitto hautui itsekseen kypsäksi sillä aikaa kun ahersimme rapujen kimpussa, ja varsinainen ruoanlaitto jäi kyllä aivan minimiin. Tästä huolimatta – tai kenties juuri siitä syystä – ruoka oli erinomaista ja juhlat hauskat.

Mutta nyt minulla on erikoinen ämpäriongelma. Ravut oli pakattu kymmen litran kannellisiin muoviämpäreihin, koska ne tulivat liemen kera. Tällä kertaa ämpäreitä tuli kaksi. Järjestin pari vuotta sitten edelliset rapukekkerit, ja niiden jäljiltä meillä oli jo ennestään kaksi samanlaista ämpäriä. Sen lisäksi asuntomme siivousvarustukseen on kautta aikain kuulunut kaksi kannetonta mutta muuten saman kokoista sankoa. Nyt minulla on kuusi sankoa, enkä tiedä mitä niillä tekisin.

En keksi mitään tilannetta, jossa tarvitsisin yhtä aikaa kuutta ämpäriä. Toisaalta ne ovat todella siistejä, enkä missään nimessä laita niitä roskiin. Ehkä käännyn ystävieni puoleen, ja kyselen sattuuko kukaan tarvitsemaan sankoja johonkin? En marjasta tai kalasta, joten siihenkään niitä ei tarvitse. Ämpärit voi onneksi pinota sisäkkäin, mutta en näe mitään järkeä säilytellä ylimääräisiä viemässä tilaa komerossa tai kellarissa. Ylimääräisistä on muutenkin päästävä eroon, sillä jos järjestän kerran vuodessa rapujuhlat, meillä on muutaman vuoden päästä yli kymmenen tarpeetonta sankoa… Näin sitä tavaraa kertyy lähes huomaamatta.

Tällä viikolla on muuten tulossa lisää keittiöaiheisia postauksia. Kurkkasin eilen liesituulettimeen ja… ….noh, jätetään yksityiskohdat toiseen kertaan. Mutta aiheesta varmasti lisää myöhemmin.

Tukossa

Äh. En ole ihan varma miten tässä on päässyt käymään näin. Menin pari päivää sitten vinttiin etsimään pari tavaraa ja havahduin siihen kiistattomaan tosiasiaan, että vintti on umpitäynnä. Siis niin täynnä, että siellä hädin tuskin mahtuu kulkemaan ja kääntymään, tavaroita on vaikea löytää ja lattia on täynnä röykkiöitä. Olinkin sopivasti juuri äskettäin selostanut webinaarissa, miten suuret tavaramäärät näkyvät siinä, että kaikki varastotilat ovat niin täynnä ettei niihin enää mahdu uutta säilytettävää ja sen vuoksi tavarat alkavat pursuilla oleskelutiloihin. No juu. Positiivista tässä on se, ettei kukaan ainakaan erehdy vahingossa kuvittelemaan, että blogin kirjoittajalla olisi täydellinen koti…

Vinttikomero on suorakaiteen muotoinen. Leveyttä on ehkä 1,5 metriä ja pituutta arviolta 4 metriä. Lattiapinta-alaa on siten noin 6 neliötä. Suunnilleen puolessa välissä katto alkaa viettää, niin että täysi korkeus on vain osassa koppia. Vintissä on kolme tavallista, siistiä kaappia (ne olivat huoneistossa kun muutimme, ja ne siirrettiin tarpeettomina vintille), joissa kahdessa on hyllyt ja yhdessä vaatetanko. Kyseessä on siis kaikilla mittareilla äärimmäisen tavallinen vinttikomero.

Täydellistä inventaariota odotellessa listaan tähän ne tavarat, jotka varmuudella tiedän vintissä olevan. Ensimmäinen kaappi on fiksusti täytetty, siellä majailee joulukoristeet ja mehumaija. Toisessa kaapissa on talvitakit. Kolmas sen sijaan on täynnä paperia. Mitä paperia – en tiedä. Ainakin vanhoja opiskelumateriaaleja, mutta varmasti paljon muutakin. Sen lisäksi siellä on epämääräistä rojua, käsittääkseni lähinnä muille kuuluvia tunnepitoisia tavaroita, joita en ole saanut heittää pois. Kaappien päälle on pinottu astioiden alkuperäislaatikoita. Olen kirjoittanut tarkemmin täällä, miksi niitä säästelen. Tällä hetkellä tilanne on kuitenkin se, että pinot hipovat kattoa, ja sieltä meinaa jatkuvasti tipahtaa jotain päähän.

Kaapit ovat ihan paikallaan, ja ne moninkertaistavat vinttikomeron vetoisuuden. Varsinainen ongelma on kaikki ne tavarat, jotka ovat tällä hetkellä lattioilla tukkimassa tilan. Sieltä löytyy lukuisia matkalaukkuja, metritolkulla vanhaa lundiaa, asunnosta poistettuja ovia ja muutamia pahvilaatikoita. Sitten on puutarhatuoleja, käytöstä poistettuja leluja ja niitä iänikuisia pakkausmateriaaleja. Ja kaiken seassa seikkailee erinäisiä epämääräisiä tavaroita: koripallo, lasten haalareita, naulakko, vanha kenkähylly ja niin edelleen…

Luulisin, että tilanne on varsin tyypillinen. Se on myös päässyt kehittymään vähitellen. Aluksi kaikki oli ihan hyvässä järjestyksessä ja väljästi, mutta sitten tavaraa on ruvennut kertymään. Koska oikeastaan mitään ei ole heitetty pois, tila on vain vähentynyt. Kunnes nyt ollaan siinä pisteessä, että asialle on tehtävä jotain. Tai oikeastaan ei sille varmaan olisi pakko tehdä yhtään mitään, mutta tilanne ärsyttää minua. Ensinnäkään en halua säilytellä tavaroita, jotka ovat tarpeettomia, arvottomia ja pahimmassa tapauksessa käyttökelvottomia. Keksin varmasti niille neliöille parempaakin käyttöä. Toiseksi inhoan sitä, että en helposti löydä etsimääni. Sen sijaan tykkään siitä, että tiedän missä kaikki tavarat ovat, ja pääsen niiden luokse helposti.

Näyttää siltä, että tästä on tulossa samanlainen projekti, kuin taannoinen arkistointiprojektini oli (tsekkaa kategorioista ”arkistointi”, niin löydät aiheeseen liittyvät postaukset). Tässä tosin menee varmasti kauemmin. No, lähtöpiste on nyt ainakin selvillä.