Aihearkisto: Tavaroiden raivaaminen

Karsiminen jatkuu, pienin askelin

Julkaistu , kirjoittanut
1

Pienistä puroista kasvaa isoja virtoja, vai miten se sanonta nyt meni? Huomaan, että meillä ei ole kovin isoja esineitä, joista pitäisi luopua, mutta sellaista pientä turhaa sälää putkahtelee esiin monista laatikoista ja kaapeista. Uusin taloudesta poistunut esine on tässä:

jälleen yksi turha tavara

jälleen yksi turha tavara

 

Tämä löytyi keittiön laatikosta. Se on muovia, kooltaan pieni, noin 6cm korkea pikari. Siinä on ollut jälkiruoka-annos, jonka olen ostanut kaupasta. Olen tuolloin säästänyt astian sillä ajatuksella, että siinä voi joskus säilyttää jotain. Kun otin pikarin käteeni, tuo sama ajatus tuli taas mieleen. Sitten aloin tosissani pohtia, mitä tuolla oikein voi tehdä. Siinä voisi ehkä säilyttää hammastikkuja? Tai ehkä klemmareita työpöydällä? Totta kyllä, mutta tosiasia on myös se, etten oikeasti tarvitse hammastikuille tai klemmareille mitään säilytysastiaa. Niillä on jo sellaiset. Joten tämä astia meni roskikseen, tarkemmin sanottuna energiajätteen sekaan, sillä se oli elintarvikemuovista valmistettu.

Toinen roskiin mennyt tavara oli yksi pariton musta sukka, jonka löysin sukkalaatikosta (kuvamateriaalia ei ole, mutta te kyllä tiedätte miltä mustat sukat näyttävät.) En tällä kertaa säästänyt sitä edes kenkien kiillotusta varten, sillä kyseessä oli niin läpeensä keinokuituinen ällötys, että materiaaliin koskeminenkin inhotti. Olin jo jonkin aikaa sitten heivannut kaikki vastaavat roskiin, en tiedä miten tämä yksi oli säästynyt sillä kierroksella. Tai oikeastaan tiedän – se oli piiloutunut äärimmäisen sekaisen sukkalaatikkoni uumeniin, enkä vain ollut huomannut sitä. Mutta sekin laatikko on nyt raivattu! Täytyy muuttaa tuota blogin esittelytekstiä pikapuoliin. Palaan aiheeseen myöhemmin.

Olen huomannut, että muidenkin lukijoiden blogeissa raivataan. Tuloksista voi vapaasti tulla kehuskelemaan tuonne kommenttiosastolle!

Lisää karsimista

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Tähän mennessä olen heittänyt pois tai kierrättänyt seuraavat esineet:

  1. Useampi kassillinen vaatteita
  2. Ällöttävä kylpyharja
  3. Keittokirjoja
  4. Tuikkukuppi
  5. Vekotin

Ilokseni huomasin, että taloyhtiön kierrätyshyllyyn viedyistä keittokirjoista kaksi oli lähtenyt jonkun matkaan. Toivottavasti niistä on iloa uudelle omistajalleen. Hyödynsin jälleen samaa hyllyä, ja vein sinne tällä kertaa tuikkukupin. Minä en tunnetusti ole kynttiläihmisiä, joten tämä kippo on jäänyt käyttämättä jo monta vuotta. WP_000557

Kuvan värit eivät ole kohdallaan, oikeasti kuppi on ruskea, ja siinä on turkooseja raitoja. Siis miellyttävän näköinen, tässä kuvassa se näyttää aika luotaantyöntävältä. Tämän lienen saanut kenties tuparilahjaksi johonkin aikaisempaan asuntoon vuosia sitten. Nyt sen aika oli siirtyä muualle.

Viimeisin löytö kuuluu jälleen turhakkeiden sarjaan. Olen ostanut sen Tukholmasta, muistaakseni Åhlensilta, mahdollisesti vuonna -98. En tiedä miksi tätä kutsutaan:

WP_000558

 

Tämä on sellainen kuivaharjausväline, jonka on tarkoitus vilkastuttaa verenkiertoa ja kiinteyttää ihoa. Edellisen kerran tätä on käytetty mahdollisesti vuonna -99. On varsin kyseenalaista, onko tästä ikinä ollut mitään hyötyä. Kauneudenhoitorutiinini ovat jo vuosikausia olleet niin pelkistetyt, että en todellakaan jaksa alkaa harjailemaan koipiani. Hyvä kun muistan laittaa iltaisin rasvaa naamaan. En keksi tälle mitään järkevää uusiokäyttöä, eikä tällaista esinettä voi oikein kierrättääkään, joten tämä menee roskikseen.

Vaatteita lukuunottamatta näitä kaikkia esineitä yhdistää monta asiaa: ne on hankittu tai saatu kauan sitten, niitä ei ole käytetty moneen vuoteen, niitä on säilytelty vanhasta muistista ilman mitään suurempaa syytä ja niihin ei liity ertyistä tunnesidettä. Ilmeisesti olen pitänyt niitä vain omistamisen ilosta? Yksittäiset esineet ovat minimaalinen osuus koko omaisuudesta, mutta tulee hyvä mieli kun heittää jotain aivan tarpeetonta pois. Tulee jotenkin kepeä olo.

Karsinta on alkanut

Julkaistu , kirjoittanut
4

Tavaroiden karsiminen, jota pohdiskelin vähän aikaa sitten, on alkanut melkein huomaamatta. Ensimmäiseksi kuskasin kierrätyslaatikkoon monta muovikassillista vaatteita. Mies kävi joululomalla oman kaappinsa läpi, ja karsi kuluneimmasta päästä paitoja pois. Lisäksi pari kassillista oli sellaisia lastenvaatteita, joilla ei enää ole mitään jälleenmyyntiarvoa. Lähinnä sellaisia jo kertaalleen käytettynä ostettuja vaatteita, jotka olivat edelleen ehjiä mutta kuluneita.

Katselin keittokirjahyllyä myös sillä silmällä, ja löysin kolme poistettavaa kirjaa. Poistokriteerinä oli se, että niistä ei ole tietääkseni koskaan kokattu mitään. En ole ihan varma, miten kyseiset kirjat olivat meille alunperin edes päätyneet. Yksi oli perintönä saatu, mutta kahdesta muusta ei ole mitään muistikuvaa. Vein kirjat taloyhtiön kierrätyshyllyyn, toivottavasti joku löytää ne vielä käyttöön.

Kolmas esine ei ole vielä ns. poistunut rakennuksesta, mutta se on seuraavana listalla. Kyseessä on ikivanha kylpyharja. Tiedättehän – sellainen pitkävartinen harja, jolla pestään selkää. Tämä kyseinen kappale on kokonaan muovia, ja se on lähes 20 vuotta vanha. Sen lisäksi se on sillä lailla epämääräisesti likainen, ettei sitä ole tehnyt mieli käyttää moneen vuoteen. Tästä huolimatta harja on asunut meidän kylppärissä kaiken tämän ajan, vaikka edellisestä käyttökerrasta on oikeasti vuosia. Kaiken kukkuraksi harjalle on olemassa uudempi kaksoiskappale, joka on puuvartinen, luonnonharjaksinen ja puhdas. Tarvitseeko tätä enempää perustella? Tätä kirjoittaessa en voi muuta kuin ihmetellä, miksi se harja ylipäätään on edelleen olemassa. Nyt taistelen enää sen asian kanssa, laitanko sen suoraan roskikseen, vai voisiko harja tehdä viimeisen palveluksen jossain siivoushommassa, jonka jälkeen sen voisi hyvällä omalla tunnolla heivata loppuun palvelleena.

Päätin juuri, että jos en ole viikonlopun aikana keksinyt sille jotain järkevää loppukäyttöä, heitän sen maanataina roskiin ilman muita mutinoita.

Tavaraähky

Julkaistu , kirjoittanut
5

Kuinka paljon on liikaa tavaraa? Kuinka monta on tarpeeksi? Mitä kaikkea ihminen oikeastaan tarvitsee? Eräässä äskettäisessä ruokapöytäkeskustelussa pohdittiin näitä asioita. Eräs argumentti oli, että Suomen ilmastossa on pakko omistaa enemmän tavaraa kuin jossain lämpimämmässä maassa. Tämä väite tosin kumottiin heti toteamalla, että ihan tavallisilla ihmisillä ei 50-luvulla ollut välttämättä kuin kahdet tai kolmet kengät. Niitä pidettiin vuoden ympäri säästä riippumatta. Toisaalta voi kysyä, onko nykymaailmassa tarkoituksenmukaista pärjätä kaksilla kengillä, vaikka se teoriassa onkin mahdollista?

Pohdiskelin taannoin, kuinka monta tavaraa omistan. Vastaus oli varsin pysäyttävä, ja sama tuli todistettua myös äskeisessä keskustelussa. Pikainen laskutoimitus osoitti, että kerrostalokaksion kirjahyllyssä on helposti ainakin 1000 kirjaa. Siis tuhat erillistä tavaraa. Kun siihen laskee päälle astiat, vaatteet, liinavaatteet, huonekalut, työkalut ja muut kodin esineet, ollaan äkkiä päätähuimaavissa lukemissa, vaikkei asumisneliöitä olisikaan keskimääräistä enempää. Eikä se silti tunnu paljolta – kyse ei ole mistään hamsteriluolasta vaan ihan tavallisesta kodista, jonka asukkaat vieläpä karsivat ja kierrättävät säännöllisesti. Esimerkkejä löytyy lähipiiristä muitakin. Ulkomaille muuttava kaverini tyhjensi yksiönsä irtaimiston, ja siihen meni apujoukkojen kera kokonainen päivä, vaikka vaatteet oli jo pakattu pois. Siitä huolimatta pikkuisen yksiön irtaimisto (ilman ainuttakaan huonekalua!) täytti kaksi autoa kukkuroilleen.

Vaikka pohdiskelenkin omaisuuden määrää ja omistamisen mielekkyyttä, en silti ole minimalisti. En tavoittele mahdollisimman karsittua kotia. Kymmenen hengen astiaston omistaminen kaikkine tykötarpeineen on tarkoituksenmukaista ja järkevää, sillä meillä tehdään usein ruokaa tuolle määrälle ihmisiä. Enkä ole missään nimessä valmis kutistamaan kenkäkokoelmaani käytännölliseen minimiin. Siitä huolimatta olen miettinyt, mistä kaikesta voisin luopua. Omaisuuden kokonaismäärään suhteutettuna esim. sadasta tavarasta luopuminen ei tunnu kovin haasteelliselta.

Ajattelin ensin toteuttaa jonkinlaisen ”sadan tavaran haasteen” näin alkuvuoden kunniaksi. Tulin kuitenkin siihen tulokseen, että jostain luopuminen ei ole tärkeää sinänsä, vaan olennaisempaa olisi tarkastella kaikkea omaisuuttaan kriittisesti, ja karsia sieltä tarpeettomat ja turhat pois. Esimerkiksi niin, että ottaa tavararyhmän kerrallaan suurennuslasin alle: kirjahylly, kosmetiikka, astiat, kirjoituspöydän laatikot, jne. Toisaalta olisi hauskaa dokumentoida tänne, mitä kaikkea heitän pois, mutta toisaalta se hieman arveluttaa. Moni tuttu lukee tätä blogia, enkä halua pahoittaa kenenkään mieltä, jos kierrätykseen lähteekin vaikkapa lahjoja tai tuliaisia. Mitähän tässä kannattaisi tehdä? Jatkan kyllä tästä aiheesta, ja ainakin kaikki neutraalit esineet voisin hyvin esitellä täälläkin. Arvelisin, että tällainen projekti saattaisi kiinnostaa myös lukijoita? Lähteekö kukaan muu mukaan?

Mistä aloittaa raivaaminen

Julkaistu , kirjoittanut
2

Jääkaappia ja ruokakaappeja läpikäydessäni olen pohtinut, että sekin on eräänlaista tavaroiden raivaamista. Samalla tuli mieleen, että voihan raivaamisen aloittaa yhtä hyvin jääkaapistakin. Aika usein tänne päädytään hakusanoilla, jotka liittyvät otsikkoon. Mistä tai miten aloitetaan tavaroiden raivaaminen? Alan kirjat ja asiantuntijat antavat vähän erityyppisiä neuvoja. Itse lähestyisin asiaa siltä kannalta, mikä on olennainen ongelma.

Jos raivaaminen ajatuksena tuntuu vaikealta, niin ehkä silloin fiksuinta on aloittaa mahdollisimman neutraalista paikasta. Jostain sellaisesta, jonka sisältö ei aiheuta suuria tunteia, vaikkapa siitä rojukaapista tiskikaapin alla. Jos suoralta kädeltä hyökkää mummon perintöhopeiden kimppuun, saattaa ahdistus yllättää ja raivaaminen jää siihen.

Jos taas tarkoituksena on saada lisää tilaa, eikä raivaamiseen liity turhia tunteita, niin silloin itse aloittaisin vintiltä tai varastoista. Niihin ei nimittäin voi säilöä mitään lisää, jos ne ovat jo ennestään tupaten täynnä. Kun varastotiloissa on väljempää, voi ruveta käymään kaappejaan läpi. Arvelen, että vinteissä ja kellareissa säilytetään usein tavaroita, jotka ovat unohtuneet sinne. Niistä voi olla helpompi luoua, ja siten tehdä tilaa esimerkiksi kausisäilytykselle, joka puolestaan vapauttaa kaappitilaa asunnosta.

Noita ruokavarastoja raivatessani sovelsin hylly kerrallaan -metodia. Monet neuvovat tyhjentämään kerralla KOKO kaapin, jotta kaikki tavarat näkee yhdellä kertaa. Tätä menetelmää puoltaa se, että samanlaiset on helpompi ryhmitellä ja järjestää takaisin kaappiin. Mutta tämän systeemin huono puoli on se, että jos työ syystä tai toisesta keskytyy, se jää todella pahasti kesken. Jos aika tai into loppuu kesken, seurauksena on valtava kasa tavaraa väärässä paikassa. Pahimmillaan ne tungetaan vain takaisin entistä pahemmassa sekasotkussa.

Siksi hylly kerrallaan on minusta parempi tapa. Siinä tyhjennetään yksi hylly, pyyhitään tai pestään se, ja sen jälkeen käydään tavarat läpi ja karsitaan tarvittaessa. Tämän tavan etuna on, että työ on helppo lopettaa missä tahansa vaiheessa, eikä tavaravuori vaikuta missään vaiheessa ylitsepääsemättömältä. Lopullista järjestystä joutuu ehkä hiukan säätämään siinä vaiheessa, kun karsinta on tehty, mutta se on minusta pieni vaiva.

Olen nyt siis raivannut sekä jääkaapin että kuivakaapit. Jälkimmäisestä tarkempaa raporttia myöhemmin, mutta sanotaan nyt, että tahma on ainakin vihdoinkin poissa…. Ja järjestys on uusi, ja kaiken kaikkiaan ruokakaapit ovat nyt esimerkillisessä järjestyksessä ensimmäistä kertaa historiani aikana.

Vihdoin ja viimein – jääkaapissani on järjestys!

Julkaistu , kirjoittanut
7

Isoin este on raivattu ruokajärjen tieltä: jääkaappi on kokenut muodonmuutoksen. Lykkäsin inventaarion tekemistä päivästä toiseen lähinnä kai siksi, että pelkäsin mitä sieltä oikein löytyy. Lopulta eilen käärin hihat, ja lopputulos on – vaikka nyt itse sanonkin – loistava.

Tyhjensin jokaisen hyllyn kokonaan. Pesin hyllyt, laatikot ja seinät. Tarkistin joka ikisen purkin ja purnukan. Heitin pois kaikki, joissa oli päiväys mennyt tai jotka muuten vaikuttivat epäilyttäviltä. Positiivinen yllätys oli, että ensinnäkään kaappi ei ollut niin karmeassa kunnossa kuin olin luullut. Hyllyt eivät pesusta pahastuneet, mutta mitään järkyttäviä ruokavalumia ei löytynyt mistään. Lopulta pahentuneita ruokiakaan ei ollut niin paljon kuin pelkäsin.

Roskiin päätyi mm. kaksi pakettia kalaliemikuutioita, joiden parasta ennen -päiväys oli jo viime vuoden puolella. Siinä muuten oiva esimerkki miten käy, kun jääkaappia ei inventoi ennen kuin menee kauppaan. Epäilemättä paketteja oli siksi päätynyt kaappiin kaksin kappalein. Toiseksi kalaliemikuutio on sen verran harvoin tarvittava tuote, että fiksuinta olisi ollut ostaa mahdollisimman pieni pakkaus. Tämän kun saisin vielä miehenikin tajuamaan. Hänestä on aina fiksuinta ostaa isoin mikä löytyy, jottei ainakaan lopu kesken. Hrmph. Lisäksi heitin pois yhden epäilyttävän kananmunan, sekä muutamia purkkeja erilaisia lisukkeita ja kastikkeita, jotka olivat menneet vanhaksi. Löysin myös yhden kermaviilin, jonka päiväys on jo mennyt melko äskettäin, mutta meinaan kokeilla, josko se olisi vielä kunnossa.

Uusinta uutta on kuitenkin JÄRJESTYS, joka jääkapissa tästä eteenpäin vallitsee! Voitteko kuvitella: vaikka kaikella muulla on (ainakin teoriassa) kodissani oma paikka, niin jääkaapissa vallitsi täysi anarkia. Tavarat ladottiin sinne, missä sattui olemaan tilaa. Mitä vaan saattoi olla millä tahansa hyllyllä. Eihän siitä mitään tule. Analysoin tämän olevan läpinäkymättömien purkkien ohella suurin syy sille, miksi jääkaapissa pilaantui ruokaa. En yksinkertaisesti tiennyt ja muistanut, mitä siellä oli. Mutta nyt on kaikki toisin!

Vihanneslaatikossa on kaikki vihannekset ja juurekset. Laatikossa on väliseinä, jonka toisella puolella pidän perunoita ja sipuleja, toisella kaikkia muita. Alimmalla hyllyllä on valmiit ruoat (tähteet) ja sellaiset raa’at raaka-aineet, joista on tarkoitus tehdä ruokaa parin päivän sisään (liha, kala). Seuraavalla hyllyllä ovat kaikki leivänpäälliset ja toisella reunalla säilykkeet (maustekurkut, kurkkusalaatti, oliivit, silli, jne.) toisin sanoen kaikki lasipurkit. Toiseksi ylimmällä hyllyllä ovat hapanmaitotuotteet ja juustot (siis sellaiset, joita ei käytetä leivän päällä, kuten esim. chevre) ja ylimmältä hyllyltä löytyy juomat ja itsetehdyt soseet. Järjestys on mietitty ensisijaisesti hyllyjen näkyvyyttä ajatellen. Esimerkiksi säilykkeet ja lisukkeet sijoitin alas, jotta näen ne kaikki kerralla. En halua hukata kaappiini enää ainuttakaan ruokaa. Viilit ja juguritit taas tulee syötyä viikon aikana joka tapauksessa, joten ne voivat olla vähän hankalammin ylempänä. Ylimmälle hyllylle laitoin juomat, koska niiden kierto on hitain, ja lisäksi ne eivät pilaannu herkästi. Ylähylly kun on kaapin lämpimin paikka.

Ja sitten, mitätön yksityiskohta, joka tulee muuttamaan koko jääkaappini tulevaisuuden: merkitsin hyllyille, mitä missäkin kuuluu olla. Maalarinteippi ja kuulakärkikynä riittivät. En ole tehnyt tällaista ikinä ennen. Luin vinkin siitä ruokasuunnittelukirjasta, ja ensireaktio oli negatiivinen. En ole merkinnyt ennenkään, miksi aloittaisin nytkään. Pöh. Mutta eilen uutta järjestystä katsellessa tajusin, että jos todella haluan että kaappi pysyy järjestyksessä, minun pitää tehdä siitä mahdollisimman helppoa. Käyttipä kaappia kuka tahansa, yksikään ei voi vedota siihen, ettei muka tiennyt, missä mitäkin säilytetään. Tämä koskee myös minua itseäni. Uusien rutiinien oppiminen pitää tehdä helpoksi. Laput poistavat jälleen yhden kohdan, joka muuten vaatisi ajattelua. Nyt ei vaadita muuta kuin lukutaitoa. Ihanaa.

Tähän kaikkeen meni noin 1,5 tuntia. Metrin mittainen apulainen vähän hidasti hommaa, mutta ponnistus oli kaiken vaivan arvoinen. Tänään kaupasta tullessa oli ihana latoa ruokia kaappiin, kun kaikelle oli selkeä paikka, ja mitään ei tarvinnut tunkea. Olisinpa vain älynnyt tehdä tämänkin jo kauan aikaa sitten.

Raivaamisen rutiinit

Julkaistu , kirjoittanut
4

Teen melkein joka aamu täsmälleen samat asiat lähestulkoon samassa järjestyksessä. Jos syömistä, pukeutumista yms. ei lasketa, kaikki rutiinit liittyvät kodinhoitoon. Tyhjennän ja täytän astianpesukoneen. Hoidan monenlaisia pyykkiasioita; lajittelen kuivat pyykit kaappeihin, laitan uuden koneellisen pyörimään, keräilen mahdolliset eksyneet likapyykit pyykkikoriin sekä lajittelen ja viikkaan puolipitoiset omalle paikalleen. Tuuletan ja petaan sängyn. Usein huiskaisen lopuksi pahimmat sotkut omille paikoilleen. Kaiken tämän lisäksi minulla on vielä tietyt viikonpäivät, jolloin imuroin ja pesen vessan ja kylppärin.

Arki rullaa pitkälti rutiinien varassa. Niiden avulla varmistan, että monet pikkujutut tulee hoidettua ajallaan. Tiedän kyllä, että toisille rutiinit ovat kauhistus. Ne kuulemma tappavat luovuuden ja rajoittavat vapautta. En mene kiistämään itse kunkin henkilökohtaista kokemusta, mutta itselläni rutiinit ovat arjen pelastus. Minusta on vapauttavaa, kun voi tehdä järkeviä asioita ilman, että pitäisi hirveästi miettiä mitä nyt pitäisi tehdä ja mitä seuraavaksi. Sen sijaan voi pyykkejä taitellessa suunnitella päivää tai vaikka uutta blogikirjoitusta. Rutiinien avulla monet vähän tylsemmätkin hommat hoituvat vähän kuin itsestään.

Tutkimuksissa on todettu, että yksi syy sille miksi ihmisille kertyy aivan liikaa tavaraa on siinä, ettei meillä ole vakiintuneita rutiineja raivaamiselle. Meillä on kyllä runsaasti rutiineja, jotka tuottavat lisää tavaraa: juhlapäiviä, alennusmyyntejä ja niin edelleen. Mutta onko vuodessa yhtään hetkeä, joka olisi omistettu tarpeettomasta tavarasta luopumiselle? Puhutaan joulusiivouksesta tai kevätsiivouksesta, mutta silloinkin kai yleensä vain järjestetään ja puunataan, ei varsinaisesti heitetä tavaraa pois? Olisikohan aika ruveta luomaan uusia perinteitä?

Minulle tavaroiden karsiminen on jatkuvasti käynnissä oleva prosessi. Pidän silmällä omaisuuttani, ja kun jokin alkaa näyttää tarpeettomalta, mietin miten siitä parhaiten pääsisi eroon. Annan tavaroita pois (olen lahjoittanut laatikoittain astioita ja vaatteita parempaan käyttöön) ja myyn kun siihen tulee sopiva tilaisuus. Minulla on tietyt kriteerit säilytettäville vaatteille. Jos jokin on peruuttamattomasti rikki tai tahraantunut, en edes yritä myydä sitä, vaan laitan suoraan roskiin tai Uffille. Tällä systeemillä tavaramäärä pysyy aika hyvin aisoissa. Toivottaisin silti tervetulleeksi jonkun kansallisen raivauspäivän, jolloin kaikki raivaisivat tavaroitaan, sen sijaan että ostettaisiin lisää krääsää somisteeksi.

En ole kynttiläihmisiä

Julkaistu , kirjoittanut
8

Meni aika monta vuotta, ennen kuin ymmärsin, että en ole kynttiläihmisiä. Pitkään hankin tuikkukuppeja (meillä on niitä kahtakin eri sarjaa) ja aina Ikeassa käydessä täydensin kynttilävarastoja. Mutta lopulta pari vuotta sitten kohtasin tosiasiat ja tunnustin itselleni – en liiemmin välitä kynttilöistä.

Pidän kyllä kynttilöiden valosta. Etenkin pimeinä talvi-iltoina ja joulun aikaan kynttilät luovat kaunista tunnelmaa, josta nautin. Periaatteessa pidän myös tuoksukynttilöiden ideasta. Ongelmana vain on, että en ole löytänyt Suomesta sellaista kynttilän tuoksua, jota haluaisin haistella. Ja vaikka tuikut ovat herttaisia, en vain välitä niistä niin paljon, että rupeaisin sytyttelemään niitä iltaisin. En muista kaivata sitä tunnelmaa niin paljon, että mieleen juolahtaisi ottaa kynttilänjalat esiin.

Poltan kynttilöitä oikeastaan vain jouluisin. Itsenäisyyspäivänä laitan aina pitkät kynttilät ikkunalaudoille. Suhtaudun kynttilänvaloon enemmän koristeena kuin tunnelmanluojana. Saatan koristella illallispöydän tuikuilla siinä vaiheessa, kun illat alkavat hämärtyä ja hieman haaveilen kynttilälyhdystä parvekkeella. Mutta näiden aikojen ulkopuolella ei kynttilöille tule käyttöä. Tuskin muistaisin sytytellä sitä lyhtyäkään.

Tiedän monia ihmisiä, jotka toimivat juuri päinvastoin. Pimeinä aamuina he sytyttävät aamukahvin viereen kynttilän. Iltaisin tuikut kimaltavat heidän kodeissaan niin, että kaikki näyttää salaperäiseltä ja tunnelmalliselta. Oikeastaan minäkin haluaisin olla sellainen, mutta en vain ole. Siksi olen lakannut yrittämästä, ja tyydyn nykytilanteeseen. Juttelin äskettäin yhden ystävän kanssa, joka kuuluu kynttiläheimoon. Hän totesi, että kynttilöitä hän kyllä rakastaa, mutta ei ikinä osta kotiinsa kukkia, vaikka ne ovatkin hänestä kauniita. Minä taas ostan kukkia aika usein, mutta kynttilät pölyttyvät kaapissa. Nauroimme tälle ilmiölle, ja totesimme että meille kannattaa tuoda erilaisia tuliaisia.

Onko  ketään muuta, joka pärjäisi ilman kynttilöitä?

EDIT: Olin jo kirjoittanut ja julkaissut kaiken edellä olevan, ennen kuin rupesin miettimään asiaa tavaranäkökulmasta. Aiemmin meillä on paljon kynttilöitä varastossa, kunnes tajusin asian todellisen laidan, ja lakkasin hamstraamasta niitä. Tällä kulutuksella uusia tarvitsee ostaa ehkä joka toinen vuosi, tai jopa harvemmin. Kynttilänjalkoja ja tuikkukuppeja on niin paljon, että osasta voisin luopua. Alkaa olla siinä ja siinä, vievätkö ne liikaa tilaa. Mutta koska kokonaisuudessaan niiden määrä on siedettävä, en ole ryhtynyt toimiin. Tosin juuri nyt tuli mieleen, että kenties osan sekä kynttilöistä että niiden jaloista voisi siirtää samaan kausisäilytykseen joulukoristeiden kanssa. Täytyypä todella pohtia asiaa uusista näkökulmista!

Kuulolla

Julkaistu , kirjoittanut
4

Kun kuume oli kova eikä jaksanut edes silmiään avata, äänikirja oli pelastus. Äänikirjat ovat oikeastaan todella kivoja. Niitä on ihana kuunnella etenkin silloin, kun lukija on hyvä. (Minä kuuntelin sairaana ollessani Harry Potteria Stephen Fryn lukemana. Aivan huippu!) Äänikirjoja saa cd:llä, mutta niitä voi ladata myös suoraan netistä tietokoneelle tai älypuhelimeen. Kirjoja voi ostaa omaksi, lainata kirjastosta tai jonkin verran jopa kuunnella ilmaiseksi suoraan netissä.

Tavaran raivaamisen näkökulmasta äänikirjat ovat lähes aineettomia, siis jos ei osta niitä cd-levyjä. Niitä voi säilyttää runsain määrin ilman, että ne veisivät juuri tietokonetta isompaa tilaa. Niistä ei tarvitse pyyhkiä pölyjä eivätkä ne keräänny yöpöydälle pinoiksi. Olen aika konservatiivinen, enkä ole vielä oikein päässyt e-kirjojen makuun, mutta äänikirjoissa on kyllä puolensa. Niitä voi kuunnella matkalla ollessa, siivotessa – tai silloin kun on kipeä.

Ostettavia äänikirjoja löytää helposti esim. iTunesista tai eri kirjakauppojen nettisivuilta, josta niitä voi ladata. Englanniksi löytyy kirjallisuutta runsain määrin esim. Audiblesta. Jos haluaa kirjansa kuitenkin cd:nä, niin kirjakaupat myyvät tietysti niitäkin.

Ilmaiseksi äänikirjoja voi lainata kirjastoista kautta maan. Monien kirjastojen nettisivujen kautta voi kuunnella äänikirjoja lainaamatta. YLE puolestaan tarjoaa nettisivujensa kautta kuunneltavaksi etenkin klassikoita. Yllättäen myös mm. Kotilieden nettisivuilla voi kuunnella suomalaisia äänikirjoja. Kannattaa ottaa google avuksi, nämä linkit löytyivät pienellä pintaraapaisulla, enkä etsinyt mitään tiettyä kirjaa. Jos tiedossa on hyviä vinkkejä niin kirjoista, niiden saatavuudesta tai vaikka hyvistä lukijoista, niin niitä otetaan ilolla vastaan kommenttiosastolla.

Kosmetiikkaa kahdenkymmenen vuoden takaa

Julkaistu , kirjoittanut
2

Luovuin jokin aikaa sitten tavarasta, jonka olin saanut lahjaksi melkein 20 vuotta sitten. Joskus 90-luvun alkupuolella olin yläasteella. Ostimme kaverini kanssa toisillemme joululahjaksi kynsilakat Seppälästä. Menimme yhdessä kauppaan, valitsimme omat värimme ja sen jälkeen vaihdoimme pulloja. Kumpikin meni kotiinsa ja paketoi lahjan, ja  sitten jouluaattona ”löysimme” omamme lahjapaketeista. Kaverini valitsi synkistä synkimmän viininpunaisen, omani taas oli hilelakka, jossa hopean seassa uiskenteli sinisiä ja punaisia hippuja. Se oli ehdottomasti makeinta, mitä tuolloin osasin kuvitella. Nyt harmittaa, etten ottanut kuvaa pullosta, mutta kuvitelkaa sellaista aika rumaa ysärikimallusta, ja olette lähellä totuutta.

Uskollisesti olin kuljettanut tuota pientä lasipulloa mukanani muutosta toiseen, ja kirjaimellisesti vuosikymmeneltä toiselle. Lakan aktiivikäyttö oli (onneksi) loppunut jo varmaan 15 vuotta sitten, mutta koska pullo ei ollut aivan lopussa, en ollut heittänyt sitä pois. Niinpä se majaili muiden meikkien ja lakkojen joukossa vuodesta toiseen, ilman että kyseenalaisten sen olemassa oloa mitenkään. Vasta tänä vuonna (!) aloin miettiä, miksi oikeastaan säilytin lähes kuivunutta kynsilakkaa, jota en tosissani kuvitellut edes käyttäväni. Erityistä tunnearvoa pulloon ei liittynyt. Muisto ostohetkestä on oikein mukava, mutta en tarvitse pulloa pitääkseni sen mielessä. Ystäväni tuskin laittaisi välejä poikki, jos heitän pois itse valitsemani kynsilakan, jonka arvo ostohetkelläkään ei tainnut olla nykyistä kahta euroa suurempi. Oikeastaan ei ollut mitään muuta syytä kuin tapa ja tottumus.

Heitin pullon pois, enkä saanut siitä omantunnontuskia. Sen sijaan ihmettelin, miksi en aiemmin ollut tehnyt samaa. Yksi turha kynsilakka ei kaaosta aiheuta, mutta tajusin sen myötä, miten paljon on sellaista tavaraa, johon on vain tottunut. Tarpeeksi monta samanlaista, ja pian tärkeätkin tavarat hukkuvat yhdentekevien joukkoon.

Loppukanetiksi todettakoon, että huomenna on luvassa kuvamateriaalia. Tein jokseenkin epämiellyttävän löydön keittiön kuivakaapista. Olen lykännyt tilanteen ottamista haltuun jo monta päivää, vedoten lähinnä heikkoon fyysiseen kuntoon. Nyt ei siihenkään voi enää vedota, joten asialle on pakko tehdä jotain. Paitsi ettei huvita, koska juttu kuuluu vähän samaan sarjaan kuin tämä homma. Inspiraatiota odotellessa…