Vaatekaappi uudistuu

Täydellinen vaatekaappi on jälleen askeleen lähempänä. Tähän asti on tapahtunut seuraavaa:

  • Hankin Sally McGraw’n kirjoittaman oppaan tyylin ja vaatevaraston uudistamiseksi.
  • Analysoin ja arvioin omaa tyyliäni, mietin mitä siinä haluaisin muuttaa ja mitä säilyttää. vastasin Sallyn ohjeiden mukaan pitkään listaan kysymyksiä, joiden avulla konkretisoin itselleni mistä pidän, mistä en ja miten haluaisin vaatevarastoani kehittää. Kysyin myös muutamilta läheisiltä, miltä tyylini näyttää ulospäin. Kuulin erittäin kiinnostavia kommentteja. 
  • Raivasin kaapista pois kaikki epäsopivat ja rumat vaatteet. Osa niistä on jopa jo kierrätetty edelleen.
  • Tein jäljelle jääneistä vaatteista täyden inventaarion excel-taulukkoon. Listasin siihen kaikki omistamani vaatteet. Mitä hyödyllisin harjoitus, jota voin suositella muillekin.
  • Kokosin muutamia erilaisia asuja, jotka valokuvasin. En tehnyt tätä ihan täsmälleen ohjeiden mukaan, mutta yritin noudattaa omia uusia suuntaviivojani. Annoin puolison valita yhden asukokonaisuuden.
  • Jätin kaikki hautumaan pariksi viikoksi ja palasin asiaan eilen.

Seuraavaksi oli vuorossa palata inventaarion, omien kirjoitusten sekä valokuvien ääreen, ja vastata uusiin kysymyksiin niiden pohjalta. Pohjautuen vastauksiin, mitä haluan tyylissäni korostaa? Millaiset vaatteet muodostavat vaatekaappini rungon? Onko kaapissa vielä jotain poistettavaa? Vastaako valokuvien tyyli sitä, mitä olen visioinut?

Olen prosessin myötä tajunnut, että avainsanat ovat laatu, käytännöllisyys ja persoonallisuus. Arkivaatetuksessa en ole valmis tinkimään laadusta enkä käytännöllisyydestä, mutta haluan vaatteiden silti näyttävän mielenkiintoisilta ja persoonallisilta. Huomasin, että tehokas tylsyyden karkottaja on värikkyys. Musta höystettynä harmaalla on (minun mielestäni) pidemmän päälle puuduttavan näköistä, eikä kovin persoonallista. Valokuvista puolestaan huomasin, että olen nyt oikealla tiellä, mutta paneutumalla asusteiden käyttöön saisin helposti monista asuista vielä parempia.

Sallyn menetelmä ei toden totta ole kevyt toteuttaa, mutta se on jo tähän mennessä antanut todella paljon ideoita ja ymmärrystä. Minulla on nyt selkeä käsitys siitä, mikä vanhassa tyylissä on ollut pielessä, ja miten jatkossa haluan vaatevarastoani muokata. Pukeutumiseni on viime aikoina muuttunut selvästi, koska olen projektin myötä selvittänyt itselleni miltä oikeastaan haluan näyttää. Muutos jatkuu edelleen, seuraavat askeleen seuraavassa postauksessa.

8 thoughts on “Vaatekaappi uudistuu

  1. Vaikuttaa siltä, että projektisi etenee hienosti.

    Mulla on myös käytännöllisyys ja monikäyttöisyys varsin korkealla arvoasteikossa. Olen huomannut, että mielenkiintoiset materiaalit ja struktuurit tuovat yksiväriseen vaatteeseen mielenkiintoa. Printteihin ja kuvioihin kyllästyy nopeasti, mutta yksivärisiä vaatteita voi yhdistellä keskenään melko onnistuneesti ja pitkään. Sukkahousujen autuudesta kommentoinkin jo aiemmin. 🙂

    • Olen huomannut saman asian. Ihailen usein voimakkaita printtejä asuissa muiden päällä, mutta minulla ne eivät vaan toimi. Siinä on jotenkin liikaa meneillään. Niinpä vaatteeni ovat yksivärisiä, tai villeimmillään raidallisia. Muita printtejä on äärimmäisen vähän, mieleen tulee vain yksi kesäinen hame, ja sekin on harmaa printti harmaalla pohjalla 🙂

  2. ”Tein jäljelle jääneistä vaatteista täyden inventaarion excel-taulukkoon. Listasin siihen kaikki omistamani vaatteet. Mitä hyödyllisin harjoitus, jota voin suositella muillekin.”

    Jostain syystä tämä vinkki ei iskenyt meikäläiseen ihan täysillä:

    – 39 kpl identtistä valkoista t-paitaa, osa toki hieman kulahtaneita
    – 61 paria identtistä Gold Toe sukkaparia, kaikki täysin ok kunnossa
    – mustia t-paitoja 12 identtistä, mistä tuli mieleen että niitä pitää ostaa lisää…

    Jos blogin nimi on ”Arkijärki” ja se sisältää vihjausta yksinkertaisemmasta arjesta ja siitä selviämisestä, niin mielestäni kannattaisi ennemminkin antaa ohjeita simppeliin elämään esim kahden eri väristen t-paitojen, mustien farkkujen, mustien sukkien ja mustien kenkien suhteen. Vai olenko ymmärtänyt tämän blogin perusidean ihan väärin? Ihmisten arjen helpottamisen? Kun ainoa aamun ratkaisu olisi: ”laitanko päälle valkoisen vai mustan teepaidan?”.
    ;>))

    • Jotkus meistä pystyvät elämään koko ikänsä valkoisissa ja mustissa t-paidoissa. Suurin osa haluaa hiukan enemmän vaihtelua. Jos on sitä vaihtelua, niin inventaario on järkevä veto, koska se pakottaa käymään läpi kaikki vaatteet jotka omistaa, jolloin joutuu myös miettimään haluaako omistaa jokaisen niistä ylöskirjatuista vaatteista. Sitä paitsi sullakin on muita vaatteita paitsi t-paitoja ja sukkia. Muistatko mitä kaikkea omistat? Melkein uskaltaisin väittää, että et…

  3. ”Sitä paitsi sullakin on muita vaatteita paitsi t-paitoja ja sukkia. Muistatko mitä kaikkea omistat? Melkein uskaltaisin väittää, että et…”

    Olet toki oikeassa, tosin sun blogia seuranneena ja järjestystä elämääni kaivanneena olen viimeisen vuoden aikana heivannut aika paljon vaatteita joko kierrätykseen tai öljyräteiksi.

    Toi täydellinen inventaario on yllättävän pysäyttävä asia. Kaappien pohjalta löytyy lähes järkyttäviä asioita. Jos lupaat sutata mun naaman, niin voin postata sulle kuvan aidosta silkkirotsista, suoraan 80-luvulta, vain salihousut ja vyölaukku puuttuu…

    … kuva ei ole kuin kuukauden vanha. Vaimo jostain syystä kielsi ottamasta takkia reissulle mukaan…

    • Pysäyttävä on ihan oikea termi, kun listaa kaikki vaatteensa. Siitä tulee äkkiä satoja vaatekappaleita, vaikkei edes olisi mikään hamsteri, kuten se Hesarin himoshoppaaja. Oletko varma, ettei sieltä kaapin pohjalta sattuisi löytymään myös salihousuja ja vyölaukkua? Yhdistämällä ne silkkitakkiin, pääsisit takuulla HELlooksin sivuille kehujen kera 😉

  4. ”Oletko varma, ettei sieltä kaapin pohjalta sattuisi löytymään myös salihousuja ja vyölaukkua?”

    Salihousuja ei, niin muodinmukainen en sentään ollut silloin aikoinaan kun vielä olin retroseksuaali…

    … mutta eteisen avohyllyssä on vyölaukku ollut odottamassa korjausta eli uutta solkea jo kahdeksatta vuotta. En olisi muistanut tätä projektia ilman tuota kysymystäsi.

    Nyt vain ihmettelen, että mihin ihmeeseen olen ajatellut tuota vyölaukkua tarvita? Ehkä repun korvikkeeksi ulkoilussa, täytyy hieman pohtia…

    • Tiedän yhden järkevän käytön vyölaukulle: siinä on kätevää pitää rahoja kun on kirppiksellä myymässä. Muitakin saattaa olla, mutta tämän olen käytännössä todennut hyväksi.

Mitä mieltä olet? Jätä kommentti :)

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.