Huh! Ensimmäinen vaihe takana

Reilun tunnin tiivistahtisen lajittelun tulos on tässä:

Ensimmäinen kierros, neljä pinoa.

Ensimmäisen lajittelukierroksen lopputuloksena on neljä varsinaista pinoa:

  1. omat paperit + lapseen liittyvät paperit
  2. miehen paperit
  3. auto
  4. sekalaista, lähinnä postikortteja ja muovitaskuja

Kuvassa näkyvä viiden ”pino” ei itse asiassa ole pino, vaan siinä pari paksua kirjekuorta, jotka kuuluisivat omien papereideni joukkoon, mutta eivät pysy pinon päällä. Roskapaperia kertyi suoralta kädeltä aikamoinen kasa, mutta heitin ne kierrätyskassiin sitä mukaa kuin niitä ilmaantui. Aikaa meni reilu tunti. Näiden lisäksi jätin koskematta muutaman kansion, joiden sisältö oli selkeästi merkitty ja oma kokonaisuutensa, kuten esim. taannoiseen muuttoon liittyvä kansio.

Tältä erää nuo pinot siirretään työhuoneeseen odottamaan. Seuraava askel on käydä omat ja autoon liittyvät paperit läpi tarkemmin, mutta siihen rupean vasta huomenna. Jossain vaiheessa täytyy myös tehdä postikortteihin liittyviä päätöksiä – annanko periksi tunteelliselle sielulleni, ja säästän toissavuotiset joulukortit jonnekin, vai pystyisinkö heittämään ne pois? Dilemma.

Arkistoinnin alku: tästä se lähtee

Projektin tavoite: kaikki paperit loogisessa järjestyksessä, kaikki löytyy etsimättä, ei kasoja, ei pinoja.

Edellisestä postauksesta kävi ilmi, että tällä hetkellä arkistointi on todella alkeellisella tasolla. Yön yli asiaa mietiskeltyäni olen päättänyt käydä ongelman kimppuun seuraavalla tavalla:

  1. Kaikkien papereiden etsiminen. Koska papereita on monessa eri pinossa, lokerossa ja laatikossa, ensimmäiseksi on pakko kaivaa ne kaikki yhtä aikaa esille, jotta saan kokonaisukuvan tilanteesta. Kaikki paperit kootaan keittiönpöydälle.
  2. Ensimmäinen ”raakalajittelu”. Tässä vaiheessa teen 5 pinoa: miehen paperit, autoon liittyvät, lapseen liittyvät, omat paperini, roskat. Roskilla tarkoitan esim. mainoksia yms.

Arvelen, että tähän saakka aikaa menee vähintään tunti, mahdollisesti enemmänkin. Kokemuksesta tiedän, että tässä vaiheessa alkaa väsyttää ja tympäistä, joten tauko on paikallaan. Ensimmäinen tavoite onkin saada kokonaisuus jollain tasolla hallintaan, jotta näen esimerkiksi sen, miten paljon paperia kaikenkaikkiaan on. Tässä onkin ihan riittävästi hommaa tälle päivälle.

Seuraavaksi täytyy selvittää, millaisia mappeja ja lokerikkoja meillä tällä hetkellä on, ja miten niitä voisi hyödyntää. Jos energiaa ja fiilistä riittää, teen tämänkin tänään. Jos taas ei, jätän suosiolla huomiseksi. Aion tehdä tämän urakan nyt viimeistä kertaa elämässäni, joten en halua tympääntyä siihen ennen kuin olen päässyt edes kunnolla vauhtiin.

Kolmas vaihe on papereiden täsmällisempi lajittelu omiin ryhmiinsä, esim. verot, tiliotteet, jne. sekä niiden arkistoiminen jollain toimivalla systeemillä. Tämä jää suosiolla huomiselle, tai ehkä viikonloppuun. Olen jo miettinyt, miten kaiken lopultakin arkistoin, mutta teen siitä oman postauksen sitten kun projekti on edennyt tarpeeksi pitkälle. Hyvä puoli tässä on, että lykättyäni projektin aloittamista viimeiset pari vuotta, olen siitä nyt aivan liekeissä! Eilinen autopapereiden etsintä toimi sopivana motivaattorina. En halua enää koskaan etsiä mitään tärkeää paperia pienessä paniikissa erilaisten pinojen uumenista, ilman selkeää käsitystä siitä, missä ko. paperit ovat.

Tämä ei todellakaan toimi: arkistointi

Papereiden arkistointi on aina ollut minulle haasteellista. Olen yrittänyt monenlaisia säilytyssysteemeitä; mappeja, lokerikkoja, pinoja, kasoja, muovitaskuja sekä näiden yhdistelmiä. Menestys on vaihdellut, mutta lienee helppoa arvata, ettei mikään ole tuottanut toivottua tulosta. Jossain vaiheessa elämän ollessa hektisimmillään ja univelat pahimmillaan en jaksanut enää yrittääkään. Niinpä pari viime vuotta on menty aivan satunnaismenetelmällä. Kaikki paperit ovat suunnilleen samassa huoneessa, mutta siroteltuna useisiin eri säilytyspaikkoihin. Osa saman aiheen papereista on yhdessä, osa taas seilaa erillään jossain muualla sekaisin muiden kanssa.

Tästä hässäkästä huolimatta olen onnistunut palauttamaan veroilmoitukset ajoissa ja löytämään tarvittavat kuitit. Ennätys tehtiin tänään, kun jouduin hyvin lyhyellä varoitusajalla etsimään kaikki autoon liittyvät paperit ja kuitit viimeisen neljän vuoden ajalta. Etukäteen hirvitti, mahdanko löytää edes osan tarvittavista lapuista. Loppujen lopuksi löysin melkein kaiken tarvittavan – kolmesta eri paikasta. Osa oli riippukansion auto-lokerosta. Osa oli vihreässä pahvikansiossa, jonka päällä luki isolla AUTO. Kansio puolestaan löytyi muovilokerikosta noin kolmen sentin paperikerroksen alta. Loput olivat muovitaskussa, joka sijaitsi vetolaatikossa erinäisten muiden nippujen joukossa. Alunperin arvelin laatikon olevan tyhjä, mutta jokin intuitio sai kuitenkin kurkkaamaan sinnekin, ja sitten setvimään laatikosta löytyneitä papereita. Kokonaisuudessaan aivan päätöntä sekoilua.

Vaikka jotenkin onnistuinkin tuurilla ja näppituntumalla löytämään tarvittavat dokumentit, yllä kuvattu tilanne ei missään tapauksessa vastaa käsitystäni toimivasta arkistoinnista. Ideaalitilanteessa olisin marssinut oikopäätä oikean kansion/mapin/hyllyn luokse, ja ottanut sieltä esiin kaikki autoon liittyvät paperit. Sitten olisin valinnut niiden joukosta tarvittavat dokumentit ja palauttanut loput takaisin omalle paikalleen.

Tämä tarina toivottavasti havainnollistaa sitä, missä tilanteessa arkistointi on nyt. Huomenna palaan asiaan ja pohdin, mitä tälle kaaokselle voisi tehdä.

Kellari kuntoon – VIDEO

Olin pari viikkoa sitten raivaamassa Katrin kellaria, ja teimme jälleen videon. Tällä kertaa saatte koko pätkän katsottavaksenne. Valaistusolosuhteet eivät olleet optimaaliset, mutta muuten sisältö rokkaa. Juttelen tällä videolla mm. siitä miten ja mitä -filosofiasta ja kellarikin kokee aikamoisen muodonmuutoksen. Kahdessa ja puolessa tunnissa onnistuimme raivaamaan, lajittelemaan ja järjestämään ison määrän tavaraa. Alkupisteessä kellarissa ei oikestaan voinut liikkua kuin loikkimalla, sillä lattiaa ei näkynyt. Projektin päätteeksi suurin osa lattiasta oli näkyvillä ja joka nurkkaan pääsi kävelemään esteettömästi. Ehdottomasti inspiroivaa saada konkreettista tulosta aikaiseksi, vieläpä noin lyhyessä ajassa.

Videon kokonaispituus on noin 10 minuuttia.

Mitä piditte?

Koiperhosten karkotus

Koit rakastavat: villaa, pimeää, lämmintä, kosteaa ja likaista.

Koit vihaavat: tekokuituja, aurinkoa, pakkasta, kuumaa, koimyrkkyjä.

Laita kesä/talvisäilöön vain puhtaita, tuuletettuja vaatteita. Koit innostuvat ihmisperäisestä hilseestä, joten puhtaus on tärkeää. Pakkaa vaatteet mahdollisimman ilmatiiviisti, mieluiten muovilaatikoihin tai vakuumiin meneviin pukupusseihin. Yleensä koit käyvät ensimmäiseksi käsiksi juuri niihin arvokkaimpiin luonnonkuituihin, etenkin villaan, joten erityisesti niiden pakkaaminen huolella kannattaa. Setripuun sanotaan karkottavan koita, samoin laventelin. Jotkut väittävät myös kumin hajun karkottavan koit – en osaa sanoa pitääkö tämä paikkansa. Kaupoista saa myös ”koipalloja”, toisin sanoen koit karkoittamaan suunniteltuja täsmämyrkkyjä.

Jos koit ovat päässeet valloilleen, ehjät vaatteet kannattaa käsitellä niin, että toukat kuolevat. Koit eivät kestä suoraa auringon paistetta, joten kauniina päivänä vaatteet voi viedä ulos, ja kylvettää auringossa huolellisesti joka puolelta. Koit kuolevat myös kuumassa saunassa (80°C). Jos saunotat vaatteet, levittele ne ilmavasti ja pidä kuumassa muutama tunti. Toinen vaihtoehto on pitää vaatteita yli -25 asteen pakkasessa viikon ajan.

Olennaista on tuhota koiden alkukoti, jotta niistä pääsee eroon. Koit saattavat pesiytyä myös esim. villamattoon tai vanhojen huonekalujen pehmusteisiin, joten esimerkiksi vintissä on hyvä tarkistaa kaikki mahdolliset pesäpaikat.

Kuva ja lisätietoa täältä.

Vara-varasto

Loppuuko tila kesken? Ainahan voi vuokrata lisää varastotilaa. Tosin se ei varsinaisesti ratkaise itse ongelmaa, eli sitä että tavaraa on liikaa. Sen sijaan ylimääräiset tavarat tulevat entistäkin kalliimmiksi.

USAssa kodin ulkopuoliset varastot ovat valtava bisnes, eikä ihme – melkein 10% amerikkalaisista säilyttää tavaroitaan maksullisessa pienvarastossa, ja määrä kasvaa jatkuvasti. Sama ilmiö on vähitellen rantautumassa Suomeenkin. Hesari uutisoi aiheesta viime sunnuntaina (HS 6.5.2012 /A 14). Helsingissä on tarjolla varastotilaa moneen lähtöön vaihtelevin hinnoin ja palvelutasoin.

On tilanteita jolloin ulkopuolisen varastotilan vuokraaminen on järkevää. Esimerkiksi silloin kun tavarat pitää saada väliaikaisesti säilöön remontin tieltä tai kun on muuttamassa pois paikkakunnalta määrätyksi ajaksi. Tiiviisti pakatut tavarat menevät hämmästyttävän pieneen tilaan. Hieman tavarasta ja huonekaluista riippuen noin 10% asunnon pinta-alasta riittää varastotilaksi. Käytännön esimerkki: olen itse todistanut, kuinka hieman yli 60 neliön asunto pakattiin viiden neliön varastoon.

Sitten on tilanteita, joissa – anteeksi nyt vain – on mielestäni älytöntä vuokrata lisää varastotilaa. Silloin kun omat varastot, vintit ja kellarikomerot ovat täyteen sullottuja, mutta lisää varastotilaa olisi silti saatava, pitäisi jonkun hälytyskellon soida. Mihin sitä kaikkea tavaraa tarvitaan? Maksullisessa varastossa tavarat ovat aina melko hankalasti saavutettavissa. Niitä ei saa sieltä käyttöön hetken mielijohteesta. Käytännössä vuokraaja maksaa siitä, että saa omistaa tavaroita, joita ei koskaan käytä.

Jos kyse ei ole akuutista ja väliaikaisesta säilytystarpeesta, vuokravaraston hankkimista kannattaa todella harkita. Oman kellarin, vintin tai autotallin raivaus saattaa yllättäen tarjota saman verran ilmaista säilytystilaa. Jos ei tarkasti edes muista, mitä oman varastotilan takahyllyissä piilee, se kannattaa selvittää ennen kuin alkaa maksaa uudesta varastostosta. Kenties niistä Valittuista Paloista vuodelta -86 voikin jo luopua.

EDIT: Unohdin mainita, että tämän päivän Hesarissa oli vielä pikku-uutinen siitä, että myös noissa sinänsä siisteissä ja kuivissa pienvarastoissa voi olla koita. Joten jos varastoitte vaatteita, pakatkaa aina huolella!

 

Ensimmäinen ruokavinkki

Olen luvannut, että tässä blogissa ei esitellä ruokaohjeita… no, ei varsinaisesti esitellä nytkään. Mutta ruoan säilytykseen otan kantaa, koska keksin omasta mielestäni niin mahtavan idean.

Kookosmaito on niin herkästi pilaantuvaa, että se kestää avattuna jääkaapissa korkeintaan vuorokauden. Mutta pakastamista se kestää hyvin. Jos kookosmaitoa jää runsaasti ruoanlaitosta jäljelle, kannattaa loput pakastaa jääpalapussissa. Seuraavan kerran kun maitoa tarvitaan, sitä voi naksutella jääpalapussista sopiva määrä suoraan pannulle. Loput voi laittaa takaisin pakastimeen. Tämä niksi on testattu ja se toimii!

Kellarin kimppuun

Olin eilen Katrin luona jatkamassa organisointiprojektia. Tällä kertaa kohteena oli kellarikomero – joskin komero oli tässä tapauksessa väärä ilmaisu, sillä neliöitä oli noin nelinkertaisesti meidän omaan kellarikomeroon verrattuna. Valmistauduin hommaan selvittämällä, miten kellarit ( tai vintit, varastot, autotallit) olisi järkevintä organisoida. Lopputulos kiteytyy kahteen kysymyksen:

MITÄ ja MITEN.

Miten tarkoittaa, millä tavalla tavarat kannattaa kellariinsa säilöä. Kellareissa ongelmana on usein kosteus ja mahdollisesti home. Vinttikomerot ja varastot ovat puolestaan alttiita isoille lämpötilanvaihteluille. Missä tahansa säilytyspaikassa on usein pölyistä. Kaikissa kolmessa voi pesiä hiiriä, koita ja muita ötököitä. Ensimmäisenä kannattaa siis huolehtia siitä, että tavarat eivät tuhoudu säilytyksessä ollessaan. Se tarkoittaa käytännössä sitä, että vaatteet, paperit ym. herkästi piloille menevät on pakattu asianmukaisesti ja tiiviisti. Elintervikkeiden kanssa kannattaa myös olla tarkkana. Ystäväni unohti kerran vintilleen korillisen juomia lasipulloissa. Talven jälkeen jäljellä oli vain sirpaleita.

Sääntö numero kaksi: jätä lattialle tilaa. Yleensä säilytystilat ovat ahtaita, joten lattiatila on arvokasta. Ota komeron kaikki kuutiot käyttöön hommaamalla kunnon hyllyt, joille tavaraa voi pinota. Mieti mitä voisi ripustaa seinille tai kattoon; esim. pulkat ja polkupyörät voi nostaa ylös tukkimasta lattiaa. Jotain on lattiallakin usein säilytettävä, mutta huolehdi siitä, että varastossa kulkee selkeät polut joka nurkkaan. Tarkoitus on, että takaakin saa tavaraa ulos ilman, että sitä ennen pitää tyhjentää puolet varastosta.

Tee elämästä helpompaa panostamalla läpinäkyviin tiiviisti sulkeutuviin muovilaatikoihin. Jos käytössä ei ole läpinäkyviä laatikoita, merkitse näkyvästi mitä laatikossa on. Älä sorru kirjoittamaan ”sekalaista” – kahden vuoden päästä et todennäköisesti enää muista, mitä kaikkea sekalaista laatikko sisälsi. Koska kellareissa ja vinteissä ei yleensä pidetä tavaroita, joita tarvittaisiin jatkuvasti, yksittäisten tavaroiden sijainnilla ei ole niin väliä. Kaiken ei tarvitse olla ”käden ulottuvilla”. Sen sijaan on fiksua yrittää pitää kaikki vaatteet yhdessä, joulukoristeet yhdessä jne. Tämä helpottaa löytämistä ja toisaalta minimoi sen riskin, että jotain jää käyttämättä siksi, ettei se löytynyt ajoissa.

Mitä onkin sitten hankalampi kysymys. Mitä kellarissa säilytetään? Mitä siellä pitäisi säilyttää? Tässä liikutaan harmaalla alueella. Itse varaisin ykköspaikan tavaroille, joita tarvitaan joka vuosi, mutta kausittain. Tällaisia ovat esimerkiksi jo edellä mainitut joulukoristeet, talvirenkaat, matkalaukut, kausivaatteet ja jotkut urheiluvälineet. Mielestäni olisi loogista, että näille olisi aina varattuna tilaa. Sen jälkeen tulevat ns. aarteet; tavalla tai toisella tunnepitoiset esineet. Sitten on vielä harvoin tarvittavia tavaroita, jotka odottavat mahdollista tulevaisuuden käyttöä, kuten lastenvaatteita, huonekaluja, mattoja yms. Lopuksi varastoista löytyy yleensä tavaraa, joka on kutakuinkin tarpeetonta, mutta josta ei vain ole tullut luovuttua. Tai mitä sanotte seuraavista: edelliseltä asukkaalta jääneet tavarat, maalipurkit joissa on maalia noin sentti pohjalla, pakkausmateriaalia esineistä joita ei enää ole olemassa, rikkinäiset huonekalut…

Jos kellaria alkaa toden teolla raivaamaan, aloittaisin näistä viimeksi mainituista. Tilaa tulee melko helposti vain heittämällä roskat roskiin. Muiden tavaroiden kanssa täytyy käyttää omaa harkintaa, ja miettiä mitkä niistä ovat itselle tärkeimpiä.

Ongelmalakanat ja ratkaisu

Tämä on toivepostaus. Hyvä ystävä pyysi neuvomaan, miten muotoonommeltu lakana taitellaan siististi. Tarkoitan siis sellaista lakanamallia, jonka kulmat on ommeltu pussiksi. Käytössä lakana on erittäin kätevä, sillä se pysyy napakasti ja sileästi paikallaan. Haasteita tulee vastaan, kun systeemi pitäisi viikata kaappiin edes jotenkin järkevästi. Onneksi youtube osaa kertoa vastauksen myös tähän ongelmaan. Olen valinnut tähän kaksi esimerkkiä. Molemmat ovat englanniksi, koska suomekielistä materiaalia ei löytynyt.

Molempien perusperiaate on täsmälleen sama, olennaista on saada ensin kaikki kulmat sisäkkäin. Sen jälkeen lopun lakanan taittelu on helppoa. On lähinnä makuasia kumpaa näistä tekniikoista käyttää. Testasin molemmat itse, ja ne toimivat yhtä hyvin.

Ensimmäinen video. Alku on hieman kökkö, mutta ohjeistus on hyvä.

Toinen video. Tässä herttainen täti-ihminen antaa havainnollistaa lakanan taittelua. (Huomatkaan myös taustalla tönöttävä puutarhatonttu.)

 

Helppoahan se on kun homman osaa 🙂

Aarteet: etsintä ja säilytys

Vaikka olenkin sitä mieltä, että kaikesta turhasta voi luopua, ei kaikkea silti ole tarvis heittää pois. Kaikilla meillä on tavaroita, jotka eivät varsinaisesti ole tarpeellisia, mutta joita ei raatsi laittaa menemään. Sanon niitä aarteiksi. Ne ovat tavaroita, johin liittyy vahva tunnelataus, jotka muistuttavat jostain mukavasta tai jotka ovat muuten vaan rakkaita.

Mistä aarteet tunnistaa? Ainakin siitä, että niitä kohtelee hyvin. Joskus aarteita säilytetään muistoksi seuraaville sukupolville. Joskus taas aarteet ovat esillä, jotta muutkin voisivat niitä ihailla (esim. kokoelmat). Usein ne ovat esillä vain omaksi iloksi (esim. matkamuistot). Aarteisiin liittyy pelkästään hyviä fiiliksiä. Jos asunto uhkaisi jäädä tuhotulvan alle, aarteet olisivat pelastettavien tavaroiden joukossa. Jos joku tavara on tungettu vintin viimeiseen nurkkaan, epäilen vahvasti että se on Todellinen Aarre. Filosofiani mukaan tärkeät esineet saavat arvonsa mukaisen kohtelun. Jos altistaa jonkin ”aarteen” tuhoutumiselle, kannattaa kyseenalaistaa sen todellinen arvo. Onko kyse sittenkin roinasta, jota säilytetään vanhasta muistista?

On aiheellista harkita, kuinka monta samankaltaista tavaraa muodostavat aarteen. Ymmärrän hyvin, että esim. lastenvaatteita tai piirroksia on mukava säilyttää muistona vauva-ajoista, mutta onko tarpeellista säilyttää jokaikistä sukkaa ja bodya? Toimiva  vaihtoehto on valita joukosta ne söpöimmät ja tärkeimmät, ja laittaa loput kierrätykseen. Sama koskee kokoelmia. Jos kokoelma tuntuu paisuvan yli äyräidensä, voisi harkita haluaako jokaista esinettä pitää esillä yhtä aikaa, vai laittaisiko esille vain hienoimmat ja harvinaisimmat yksilöt, ja sitten asianmukaiseen säilytykseen ne loput.

Kukaan ulkopuolinen ei voi määritellä, mitkä esineet kuuluvat aarteisiin ja mitkä eivät. Usein aarteiden rahallinen arvo on hyvin pieni. Esimerkiksi isoäidilläni on tallessa hänen oman äitinsä hääpuku. Sillä on tuskin mitään rahallista arvoa, mutta minusta on hienoa, että se on säilynyt liki sata vuotta, ja että sitä saavat tulevatkin sukupolvet ihailla. Joku toinen vaalii vinyylilevyjen kokelmaansa, kolmas rakastaa ruotsinlaivalta ostettua posliininorsua. On aivan sama, mistä esineestä on kyse – olennaista on, että se on omistajalleen tärkeä.

Aarteiden idea on siinä, että ne haluaa pitää hyvässä tallessa, ehjänä ja puhtaana. Siksi säilytysratkaisun täytyy olla tarkoituksenmukainen. Jos kyse on vaatteista, huolehdi siitä etteivät ne homehdu tai joudu koiden syömiksi. Suojaa papereita haalistumiselta, kosteudelta sekä lämpötilanvaihteluilta, jotka voivat koitua tuhoisiksi. Jos kyse on vanhoista tallenteista, kuten kaitafilmeistä ja VHS-kaseteista, ne kannattaa siirrättää digitaaliseen muotoon. Sama koskee vanhoja valokuvia.