Aihearkisto: Tavaroiden raivaaminen

Tarpeellinen takki

Julkaistu , kirjoittanut
3

Kuten kerroin viime viikolla, löysin kaapista miehelleni kuuluvan takin, jota en koskaan ole nähnyt hänen käyttävän. Otin pari päivää sitten puheeksi kyseisen vaatekappaleen. Tiedustelin, oliko takki edelleen tärkeä, vai voisiko sen mahdollisesti jo laittaa kierrätykseen.

Sain vastaukseksi seikkaperäisen selostuksen takin käyttötarkoituksesta. Se on tarkoitettu käytettäväksi vaellusretkillä. Huomautin, että emme ole koskaan käyneet vaeltamassa. Emme ole myöskään suunnitelleet vaellusretkiä. Takkia on tiettävästi viimeksi käytetty viime vuosituhannen puolella. Tällä ei kuitenkaan ole mitään merkitystä – takkia ei missään nimessä saa laittaa pois, koska on mahdollista, että joskus vielä lähdetään vaellusretkelle, jolla sitä voi käyttää.

Koska avioliitossa on pitkälti kyse kompromisseista, annoin asian olla. Sitä paitsi – yksi takki sinne tai tänne, kokonaisuuden kannalta sillä ei ole juurikaan merkitystä. Episodi kuitenkin havainnollistaa, että toisen ihmisen tavaroita on paha lähteä arvottamaan. Se, mikä minusta näytti täysin tarpeettomalta kaapintäytteeltä, oli puolisolle käyttökelpoinen esine, jonka poisheittämisestä seuraisi pelkkää harmia. Toisaalta koska kyse oli vaatteesta, joka ei ole mitenkään tiellä ja jolle on kaapissa paikka, se ei tuntunut niin tärkeältä. Jos sama keskustelu olisi käyty jostain huonekalusta, en välttämättä olisi luovuttanut niin helpolla.

Keskustelun aikana tuli mieleen myös toinen tapaus noin vuoden takaa, jolloin aloin herätä tähän raivaamiseen. Kerroin silloin, että olen ajatellut ruveta karsimaan kaikkea turhaa tavaraa kodistamme. Mies kommentoi, että saan aivan vapaasti heittää omia tavaroitani pois niin paljon kuin haluan… Heitossa on kuitenkin totuuden siemen. Useimmille meistä on kertynyt henkilökohtaistakin omaisuutta niin paljon, että pelkästään siinä riittää työsarkaa pitkäksi aikaa.

Jatkan siis omien tavaroideni parissa.

Turhaa tavaraa aina vaan

Julkaistu , kirjoittanut
1

Kun saa jonkun kaapin siivotuksi, tulee tosi hyvä mieli. Tavarat päätyvät omille paikoilleen, roskat joutuvat roskikseen ja tarpeettomat tavarat pannaan kierrätykseen. Sitten on vähän aikaa sellainen illuusio, että meillä ei ole ylimääräistä tavaraa. Painottaisin sanaa illuusio, koska sehän ei pidä paikkaansa.

Sen keittiön kaameimman kaapin jälkeen olen ollut viime viikot tällaisessa hyvänolon tilassa. Se tyssäsi kuitenkin pari päivää sitten. Meillä on yksi todella iso vaatekaappi, ja sen alahyllyllä on pahvilaatikoita, joissa säilytetään lähinnä talvivaatteita – toppahousuja, lasketteluhanskoja ja sen sellaisia. Aloin tuossa sitten huvikseni aukoa laatikoita ja tarkastella mitä niissä oikein oli. Kävi ilmi että kaikenlaista, mistä ei ollut mitään muistikuvaa.

Toppavaatteiden seasta löytyi nahkainen pussukka, sellainen pieni käsilaukku. Samoin mustat puuvillaiset pitsihansikkaat, joita en muista käyttäneeni kertaakaan. Tai ehkä sittenkin olen, joskus hullulla 90-luvulla? Toivoa sopii, että en kuitenkaan. Lisäksi vastaan tuli kaksi kaulaliinaa, jotka oli ilmeisesti säilötty pahvilaatikkoon siksi, että ne eivät väriltään sopineet minkään takin kanssa. Kuin myös miehelle kuuluva takki, jota en ole kertaakaan nähnyt hänen päällään.

Tuli vähäksi aikaa pieni epätoivo. Eikö tämä roina lopu koskaan? Miksi ihmeessä olen säästänyt ja muuttanut vuodesta toiseen tavaroita, joita ei ole käytetty vuosikausiin? Millä logiikalla toppavaatteiden sekaan on päätynyt käsilaukkuja ja pitsihansikkaita? Epätoivon hälvettyä aloin miettiä, miten tässä kiteytyy tavaranhallinnan vaikeus. Minä karsin jatkuvasti, suhtaudun tavaroihin aika rationaalisesti ja ennen kaikkea pyrin vähentämään turhaa – ja siitä huolimatta löydän tämän tästä jotain kummallista kaappieni kätköistä. Millainen tilanne olisi 15 vuoden päästä, jollen ollenkaan tekisi tätä karsimista? Tai jos meillä vaikka olisi omakotitalo, jonne mahtuisi moninkertainen määrä omaisuutta? Ei ole ihme, että ihmisille tulee tunne, että he hukkuvat roinaan.

Siirsin käsilaukun samaan paikkaan muiden käsilaukkujen kanssa. Olin itse asiassa iloinen sen löytymisestä, koska sille on käyttöä. En vaan muistanut koko pussukan olemassaoloa. Pitsihansikkaat menevät kirpputorille, ellei joku lapsihenkilö sitä ennen halua niitä leikkeihinsä. Takille ei tapahtunut mitään, mutta meinaan aloittaa neuvottelut sen poistamiseksi tästä huushollista. Kaulaliinat pestään, ja viedään kirppikselle tai kierrätykseen. Mitä tästä voi todeta? Taistelu jatkuu.

Mitä meiltä löytyy

Julkaistu , kirjoittanut
2

Iltalehdessä pari ammattiraivaajaa listasi 10 tavararyhmää, joita suomalaisten koteihin kertyy. Tässä vertailu omaan kotiini. Iltalehden teksti kursiivilla, omat kommentit perässä.

1. Maljakot. Maljakkojen määrästä päätellen monessa kodissa on runsaasti leikkokukkia joka pöydällä ympäri vuoden. – On meillä aika monta maljakkoa, mutta usein on myös kukkia pöydillä. Voisin mahdollisesti luopua muutamasta jos olisi pakko, mutta koska ei ole, en luovu. Maljakkoja on eri kokoisia ja näköisiä, sillä erilaiset kukat tarvitsevat erilaisen maljakon. Suurin osa maljakoistani on sitäpaitsi kaunista lasimuotoilua, ja siksi vitriinikaapissa jatkuvasti esillä. Lasken ne samaan sarjaan kuin taulut ja tietyt huonekalut.

2. Kukkaruukut. Täyttävät keittiön alakaapin suurimman osan vuotta. – Kukkaruukkujakin on, mutta ei keittiön alakaapissa. Niitä on kahdessa paikassa: parvekkeen laatikossa ja isoja ruukkuja on yksi laatikko vintillä (muistaakseni). Parvekeruukkuihin istutetaan keväisin parvekekukkia. Vintillä olevia voisi karsia (muistaakseni). Mutta en sanoisi, että kukkaruukut ovat mikään onglma.

3. Mausteet. Vanhentuneita maustepusseja ja purkkeja säilytetään huolellisesti, vaikka maku on mennyttä. – Tämä piti vielä puoli vuotta sitten paikkansa, mutta sittemin olen siivonnut maustehyllystä vanhat mausteet pois. Toisaalta mausteita voi usein käyttää vaikka päiväys olisikin mennyt. Mielestäni on fiksuinta maistaa ensin, ja heittää pois vasta sitten.

4. Siivouksen puhdistusaineet. Kaupassa ostaja ei muista, onko kotona ikkunanpesuainetta. Kotoa löytyy kolme samanlaista pulloa. – Tämä ei pidä meillä alkuunkaan paikkaansa. Tiedän ihan tarkkaan, onko meillä ikkunanpesuainetta vai ei, samoin kuin kaikki muutkin pesuaineet.

5. Isot, tyhjät pahvilaatikot. Vanhoja kahvinkeittimen tai television pakkauslaatikoita seisoo varastossa tyhjillään. – Säästän sellaiset laatikot, joita uskon käytettävän uudelleen esim. muutossa. Tästä syystä meillä on tallessa runsaasti astioiden alkuperäispakkauksia ja vastaavia. Ne ovat kaapin päällä vintissä, eli ne eivät vie ylimääräistä tilaa. Lisäksi on muutama oikea pahvinen muuttolaatikko tallessa, sillä ne ovat käypää tavaraa edelleen ja niitä on käytetty monta kertaa. Mutta periaatteesta en säästä satunnaisia pahvilaatikoita varmuuden vuoksi.

6. Paperiset servietit. Kulmistaan kurtistuneita joulu-, pääsiäis- ja kesäaiheisia paperiliinoja on runsaasti, mutta koskaan niitä ei muisteta käyttää. – Hah! Meidän huushollista ei tällä hetkellä löydy ainuttakaan paperista serviettiä. Kaikki ovat lopussa. Kankaisia on kyllä. Paperisista käytän vain niitä Ikean valkoisia, koska ne menevät kaikkiin kattauksiin ja hinta-laatu -suhde on hyvä.

7. Kynttilät. Saatu lahjaksi ja ostettu tarjouksesta. Ei raskita käyttää. – Raskisin kyllä käyttää, jos vain muistasin ja viitsisin. Mutta kun en ole kynttiläihmisiä. On tuikkuja ja kruunukynttilöitä, ja aika maltillisesti molempia. Tosin sekin määrä riittää todennäköisesti vuosiksi eteenpäin. Sitten on kaksi paksua pöytäkynttilää, jotka lienevät lahjaksi saatuja. Ne voisi oikeastaan viedä mökille ja polttaa siellä pihalyhdyssä, tai viedä kierrätyshyllyyn.

8. Muovirasiat. Säästetty pakastamista ja eväiden kuljetusta varten. – Oletan, että tällä tarkoitetaan muita kuin varsinaisia pakasterasioita ja ostettuja säilytysrasioita. No näitähän sieltä keittiön kauhukaapista löytyi, mutta niitä ei ole enää.

9. Lahjaksi saadut pöytäliinat. Ei sovi sisustukseen, mutta lahjan antaja ehkä pahastuisi, jos liina ei löydy kaapista. – Tätä en voi allekirjoittaa, sillä pidän kaikista pöytäliinoistani, samoin kuin maljakoista. Niitä kaikkia myös käytetään, harvakseltaan mutta kuitenkin. Eikä niitä ole liikaa.

10. Muovikassit. Säilytetään varmuuden vuoksi. – Näyttäkää minulle se suomalainen koti, jossa ei ole yhtäkään muovikassia! Totta kai niitä on, ja vielä koon mukaan lajiteltuna. Niitä ei säilytetä varmuuden vuoksi, vaan käytetään roskapusseina ja muuhun kuljettamiseen ja säilytykseen. Tuntuisi täysin älyttömältä ostaa muovipussi, joka heitetään käytön jälkeen roskikseen. Pyrin välttämään muovipussien ostamista ylipäätään, mutta en heitä pois hyvää käyttökelpoista muovikassia, ennen kuin se on tungettu täyteen roskia.

Tästä testistä tuli aika vähän pisteitä, mikä on tällä kertaa vain hyvä asia. Tosin aika helposti, sillä toisin kuin Iltalehti väitti, tämä lista on vain osatotuus. Mielestäni lista kertoo ensisijaisesti siitä, ketkä ammattiraivaajia apunaan käyttävät. En tunne yhtäkään opiskelijaa tai vastavalmistunutta, jonka kaapit pursuisivat kukkaruukkuja, pöytäliinoja tai serviettejä. Nämä ovat myös leimallisesti ”naisten tavaroita”, jos sallitte pienen yleistyksen. Kyse ei siis oikeasti ole mistään joka kodin tavaraläjistä, kuten Iltalehti otsikoi, vaan tietyn ihmisryhmän tavarakertymistä.

Sieltä ne taas tulevat

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Hesarin välistä tipahti tänä aamuna Kampin alennuskampanjan mainos. Tämän viikon keskiviikosta viikon loppuun saakka olisi kauppakeskuksessa tarjolla yhtä jos toista tarjoustavaraa. Ja koska alennusviikot seuraavat toisiaan vääjäämättä ja aina samassa järjestyksessä, seuraavien viikkojen aikana vuorossa ovat myös Sokoksen kampanja ja Hullut päivät. Se taas tarkoittaa, että varmaan aika moni käy lähiviikkoina alevihkojen äärellä itsensä kanssa keskustelua siitä, mitä eroa on sillä että tarvitsee jotain tai haluaa jotain.

Suhteeni alennushässäköihin muuttuu vuosi vuodelta neutraalimmaksi. En viitsi jonotella jotain villapaitaa, mutta toisaalta en myöskään periaatteesta jätä menemättä, jos bongaan todella hyvän tarjouksen. En silti oikein ymmärrä niitä lähes fyysisiä taisteluita, joita alelaarien äärellä käydään. Sehän on vain tavaraa! Ilmankin pärjää.

Viime vuosina olen huomannut, että hintojen kanssa kannattaa olla tarkkana. Ainakin Stockan Hulluilla päivillä hinta ei välttämättä ole markkinoiden halvin, vaikka tuotetta kovasti mainostettaisiinkin. (Muita kampanjoita en ole niin läheltä seurannut. Onko lukijoilla samoja kokemuksia esim 3+1 päivien tarjouksista?) Suosittelen, että selvittää aletuotteiden normaalin hinnan ensin, ennen kuin ryntää tekemään mahtavia löytöjä. Esimerkiksi Hullujen päivien vihkosta on löytyy välillä oikeasti todella edullisia tuotteita, ja sitten paljon lähes normaalihintaista tavaraa. Luulisin, että merkkituotteiden hintoja on helpointa vertailla. Kaupan omien merkkien kohdalla alennusprosentin selvittäminen voi olla hankalampaa.

Olen taas laittanut tavaroita kiertoon. Keittiön kaappeja siivotessa vastaan tuli kaksi tarpeetonta raastinrautaa:

Tarpeetonta tavaraa kierrätykseen.

Tarpeetonta tavaraa kierrätykseen.

Nämä oli alunperin saatu lahjaksi. Niitä ei oltu käytetty kertaakaan. Annoin ne vastikään uuteen kotiin muuttaneelle sukulaiselle. En siis dumpannut niitä pahaa aavistamattoman vastaanottajan keittiöön tyyliin ”hei toin sulle tämmöiset sähän varmasti tarvitset näitä”, vaan kysyin oliko niille tarvetta. Jos ei olisi ollut, kakkosvaihtoehto olisi ollut taloyhtiön kierrätyshylly. Tavaraa siis poistuu huushollista jatkuvasti, mutta hyvin vähän kerrallaan. Huomaan myös, että lahjoistakin voi luopua helposti, jos ne ovat aivan tarpeettomia ja jos joku muu tarvitsee niitä.

Paljon parempi!

Julkaistu , kirjoittanut
9

Nolous on kuulkaa uskomattoman tehokas motivaattori. Katsokaa nyt vaikka.

Niin paljon parempi!

Niin paljon parempi!

Tyhjensin eilen koko kauhukaapin, ja lopputulos – vaikka onkin vielä välivaiheessa – rauhoittaa mieltä kummasti. Mitä siellä sitten oli? No tosiaan vaikka mitä. Roskiin heitin useita muovisia säilytysrasioita, joille ei ollut mitään käyttöä. Siis sellaisia, mihin esimerkiksi ruokakaupan valintatiskillä laitetaan salaattia tms. Niitä olin tiskannut ja ajatellut että olisivat käteviä joskus. Kertaakaan en ollut tarvinnut, joten energiajätteeksi menivät. Lasikierrätykseen joutui kannettomia tiskattuja lasipurkkeja, jotka alunperin olivat päätyneet kaappiin samasta syystä kuin muovisetkin. Roskiin heitin myös esimerkiksi kulahtaneen tuttipullon tutin – mysteeriksi jää, miten se oli kaappiin päätynyt. Tuttipulloja ei nimittäin ole tarvittu vuosiin.

Yllättävän paljon oli sellaisia esineitä, joilla itse asiassa oli ihan oikea paikka jossain muualla. En tiedä miksi ne olivat jääneet tähän kaappiin pyörimään. Kun kaikki eksyneet esineet oli palautettu takaisin omille paikoilleen, tuntui että noin puolet sisällöstä oli kadonnut. Lopputulos oli, että kaappiin tuli valtavasti tyhjää tilaa. Sain huomata, että keittiööni mahtuu ihan hyvin kaikki mitä haluan, kun vain poistan ensin turhat roinat. Tavaroita on siis tullut karsittua, etenkin kun tästä innostuneena siivosin vielä yhden vetolaatikon, joka oli myös vähän päässyt käsistä.

Nyt on vain yksi ongelma, jonka ratkaisemiseski mielelläni ottaisin ideoita vastaan. Kuvassa alhaalla oikealla näkyy kasa tiskirättejä. Ne ovat kuivia ja puhtaita, ja odottavat vuoroaan. Käytän tuollaisia kierrätettäviä tiskirättejä, joita voidaan pestä ottaa aina uudelleen käyttöön. Olen niihin hyvin tyytyväinen, mutta miten ne voisi säilyttä siistisi? Looginen paikka on tässä kaapissa. Kuivina ne ovat aika jäykkiä kökkeröitä, ja niitä on hankala pinota. Jonkinlainen laatikko ehkä? Tai muita ideoita?

Sokea piste

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Meillä on keittiön kaapit järjestyksessä. Tässä käsityksessä olin siihen saakka, kunnes otin kuvan tiskikaapista.

Olin ihan tietoinen siitä, että jääkaappi ja ruokakaappi eivät ennen ruokajärkiprojektia olleet aina esittelykelpoisessa kunnossa, mutta ainakin astiat ja muut tavarat olivat omilla paikoillaan. (Nykyisin ruokakaapitkin pysyvät hyvällä mallilla, koska niissä on systeemi ja merkityt paikat.) Sen sijaan astiakaapeissa vallitsi kaunis järjestys, tiesin missä mitäkin on ja olin tyytyväinen tilanteeseen. En tiedä mikä sai silmäni avautumaan viime viikolla, sillä mikään ei varsinaisesti ollut muuttunut. Joka tapauksessa havahduin siihen, että olin elänyt itsepetoksessa kuukausitolkulla, ehkä pitempäänkin. En ole ihan varma kuinka kauan, koska minulla ei ole käsitystä siitä, missä vaiheessa tilanne oli päässyt näin pahaksi.

Havainnollistetaan asiaa:

asiallinen järjestys

asiallinen järjestys

Tässä on normaali kaappi. Siellä tavarat ovat paikoillaan. Näky on suorastaan rauhoittava. Ylimmältä hyllyltä puuttuu yksi kulho, siksi tyhjä tila siellä. Olin siinä uskossa, että kaikki keittiön kaapit näyttävät suunnilleen tältä, kunnes jostain syystä heräsin todellisuuteen. Itse asiassa juuri valokuvan ottaminen paljasti epäjärjestyksen saamat mittasuhteet. Seuraava kuva vaatii jonkinasteista karaisemista, että kehtaan sen tänne laittaa.

.

.

.

.

.

 

ei hyvää päivää

ei hyvää päivää

No, ainakaan tämän jälkeen kukaan ei voi väittää, että esittäisin täydellisyyttä. Tämä on tiskipöydän yläpuolella oleva kaappi, heti edellisen kaapin vieressä. Sitä voisi kuvata sanalla järkyttävä. Alin hylly on tiskien kuivausta varten, kaksi yläpuolista ovat tavallisia hyllyjä. Alimman hyllyn alle jää muutaman sentin väli ennen pohjaa, ja siellä säilytetään leikkulautoja. En rehellisesti sanottua tiedä tarkalleen, mitä kaikkea kaapissa on. Kaikenlaista, luulisin.

Olen tullut siihen tulokseen, että sekasorto johtuu suunnittelemattomuudesta. Tähän kaappiin on päätynyt kaikki sellainen, mille ei muutakaan paikkaa ole tullut mieleen. Tänne tungetaan kaikki purkit, joita ”ehkä saattaisi tarvita joskus”, mutta joiden lopullinen käyttötarkoitus on silti hämärän peitossa. Millekään esineelle ei ole mietittyä paikkaa, jonka vuoksi mitä vaan on missä vaan. Tässä havainnollistuu, miten kaaos luo lisää kaaosta. Kun ei ole mitään systeemiä, jota noudattaa, ei millään ole mitään väliä. Kun kaikki on ennestään jo sotkussa, on ihan sama minne kaikki uudet tavarat laitetaan. Olen aivan varma, että tämä pätee missä tahansa säilytystilassa.

Mitäs tälle nyt sitten tehdään? Aion tyhjentää jokaisen hyllyn kokonaan ja selvittää mitä kaikkea siellä on. Epäilen, että turhaa tavaraa löytyy, ja ne toimitetaan asianmukaisesti eteenpäin. Sitten pitää miettiä, mitä tässä kaapissa on järkevää säilyttää, ja laittaa jäljellä olevat takaisin paikalleen. Lopputulos esitellään tässä blogissa kuvien kera.

Tavarapaastolla?

Julkaistu , kirjoittanut
6

Kommenttiosastolla vinkattiin 40/40 -haasteesta. Sen ideana on 40 päivän aikana raivata kodistaan 40 kassillista roinaa. Raivaamisen aika alkoi laskiaisena ja päättyy pääsiäiseen, eli kestää perinteisen paaston ajan. Idea on minusta hauska, ja lukijoista ainakin Rokkimamma tarttui haasteeseen.

Aloin pohdiskella, millaisen tavarapaaston voisin itse pitää. 40 kassillista ei kuulosta meidän huushollissa kovin realistiselta. Karsin ja raivaan jatkuvasti siinä määrin, että varsinaisia kerrostumia ei ole kuin vintissä, ja siellä taas on liian pimeää ja kylmää kunnon raivaamista varten. 40 esinettä voisi onnistuakin, mutta en oikein innostunut siitäkään. Kun mitään hirveitä roinakasoja ei ole, tuntuisi minusta vähän epäluontevalta etsimällä etsiskellä tavaroita, jotka voisin heittää pois.

Yritin etsiä kaikenlaisia tapoja pitää tavarapaastoa, mutta en keksinyt mitään itselleni luontevaa tapaa. Shoppailen todella vähän jo valmiiksi, en sekoile nettikaupoissa enkä raahaa kotiini ihania kierrätyslöytöjä. Olen tämän vuoden aikana ostanut itselleni kaksi kosmeettista tuotetta, molemmat tulivat loppuneiden tilalle. Tavaravirta on jo valmiiksi etupäässä kodin sisältä ulos eikä ulkoa sisään. Jättäydyn siis tänä vuonna tavarapaaston ulkopuolelle, vaikka se onkin vähän blogin hengen vastaista.

Mietin onko ihan nurinkurista, etten osallistu, vaikka yksi Arkijärjen kantavia teemoja onkin tavaroiden karsiminen. Mutta sitten tajusin, että olen oikeastaan tavarapaastolla koko ajan. Kulutuskäyttäytymiseni muokkautuu jatkuvasti entistä tiedostavampaan suuntaan. En halua kasvattaa omaa hiilijalanjälkeäni ostelemalla mitään turhaa, haluan että valintani ovat ekologisia. Autan myös mielelläni kavereita aina, kun joku heistä haluaa karsia omaisuuttaan (todistusaineistoa mm. täällä ja täällä). Kirjoitan tätä blogia omaksi ilokseni, mutta ehkä joku lukija saa täältä jonkun idean omien roiniensa hallitsemiseksi. Kaiken kaikkiaan haluan tietoisesti omistaa jokaisen tavaran, jonka omistan. En tosin ole vielä ihan tässä pisteessä, mutta se on kuitenkin tavoitteeni.

Toivotan siis onnea jokaiselle 40 päivän haasteeseen tarttuneelle, ja jatkan itse tällä vähän tasaisemmalla tahdilla. Kommenttiosastolle saa tulla vinkkaamaan kaikista omista raivausprojekteista, seuraan niitä mielenkiinnolla.  (Maanantaina alkaa muuten yksi raivausprojekti omassa keittiössä, kuvamateriaalin kera. Mistä johtuu, että aina kun otan keittiöstä kuvia, ne ovat enemmän tai vähemmän karmaisevia?)

 

Vanhempien varastot, lasten roinat

Julkaistu , kirjoittanut
12

Maailma on muuttunut: nykyisin lapsilla ja nuorilla on niin paljon tavaroita, että kaikki ei edes mahdu mukaan, kun muutetaan pois kotoa. Vanhempien tehtäväksi jää romppeiden säilyttely. Myös taannoisessa YLEn haastattelussa puhuttiin tästä. Anne Te Velde-Luoman mukaan näin tapahtuu, koska ei ole perinteitä eikä opittuja tapoja miten tulisi toimia. Tässä hän on varmasti oikeassa. Olen itsekin todistanut vastaavanlaisia tilanteita.

Seurasin kerran vierestä, kun kolmekymppinen lapsi auttoi vanhempiaan heidän vinttinsä raivaamisessa. Hän löysi laatikkotolkulla vanhoja Aku Ankkoja, joita lapsille oli tilattu pienenä. Sen sijaan että ne olisi kannettu paperikeräykseen, divariin tai vaikka ladattu huuto.netiin, hän pakkasi ne tiiviisti muutamaan pahvilaatikkoon, teippasi kiinni ja kirjoitti päälle ”säästetään”. Sitten hän kantoi laatikot takaisin vanhempiensa vinttiin. Avuliasta kyllä, mutta tavaramäärä ei vintistä vähentynyt grammaakaan.

Erään ystäväni vanhemmat taas vaihtoivat isommasta asunnosta pienempään lasten muutettua jo aika päivää sitten pois kotoa. Talossa oli kuitenkin paljon aikuisten lasten tavaroita. Pyydettyään turhaan monta kuukautta, että jälkikasvu tulisi setvimään omaisuutensa, vanhemmat lopulta mättivät kaiken mustaan jätesäkkiin ja kiikuttivat sen ystäväni ovelle. Hän kantoi koko säkin vinttikomeroon katsomatta mitä se sisälsi.

Juttelin äskettäin kuusikymppisten kanssa, jotka kertoivat toisenlaista tarinaa. Lapsuudenkotiin ei jäänyt juuri mitään, kun nuori muutti omilleen. Lapsille myös annettiin ja hankittiin sellaisia tavaroita, jotka oli tarkoituskin ottaa mukaan sitten myöhemmässä vaiheessa. Anoppi mm. kertoi toivoneensa 15-vuotiaana lahjaksi korituolia, jotta saisi sen myöhemmin omaan kotiinsa.

Mietin, miksi asiat nyt ovat toisin. Yksi syy on varmasti se, että ihmisillä ylipäätään on valtavan paljon enemmän tavaraa. Sen seurauksena ajan myötä jää käyttämättömäksi paljon ”hyviä tavaroita”, joista on vain kasvettu yli: urheiluvälineitä, leluja, kirjoja ja vaikka mitä. Luulen, että usein on epäselvää, kenen pitäisi tehdä päätös niiden kohtalosta – jo aikuisten lasten vai vanhempien. Kun kukaan ei oikein tiedä, kukaan ei ota vastuuta ja tavarat jäävät sijoilleen. Sitten on hellämielisiä vanhempia, jotka eivät raatsi laittaa pois yhtäkään lastensa joskus käyttämää tavaraa, oli se tarpeellinen tai ei. Entä olemmeko me aikuiset lapset ruvenneet pitämään itsestään selvänä sitä, että vanhemmat kyllä säilyttelevät nurkissaan kaiken sen, mikä ei mahdu omaan kotiimme?

Tekisi mieli sanoa, ettei ihmisten pitäisi omistaa enempää tavaraa, kuin mikä mahtuu heidän kotiinsa. Miksi ne Aku Ankat pitää säilyttää, vaikka on päivänselvää, ettei niitä kukaan lue? Miksi säkillinen lapsuusmuistoja pitää muuttaa asunnosta toiseen, jos ei edes tiedä mitä muuttaa? Luulenpa, että syyt ovat tunnepohjaisia ja liittyvät ainakin päätöksenteon työläyteen ja luopumisen tuskaan. Te Velde-Luoma on oikeassa siinä, että meillä ei ole mitään opittua systeemiä, miten lapsuudesta jääneisiin tavaroihin pitäisi suhtautua.

Mielestäni ystäväni vanhemmat toimivat juuri oikein. Heillä ei ollut tavaroille tilaa, joten ne palautettiin oikealle omistajalle. On hänen asiansa päättää, mihin ne lopulta päätyvät. Itse heräsin siihen, että on parasta miettiä hyvissä ajoin, miten vastaava tilanne vältetään tulevaisuudessa. En ole vielä päässyt tässä pohdinnassa kovin pitkälle (ja lapsikin on onneksi niin pieni, ettei se hetkeen ole muuttamassa), mutta jotain ajatuksia on kuitenkin jo tullut mieleen. Tavoitteena on, että lapsi oppisi jo kotoa tavaroiden hallinnan taidot.

Annen kanssa eri mieltä

Julkaistu , kirjoittanut
6

Anne Te Velde-Luomalla oli hyvin lempeä lähestymistapa raivaamiseen – itselleen pitää olla armollinen, syyllistäminen on turhaa, ei ajatella ikäviä asioita. (Viittaan tässä nyt tähän YLE:n  ohjelmaan, josta kirjoitin eilen.) Hänen mukaansa olemme nyt jonkinlaisessa ”vaiheessa”, jossa opettelemme tavarapaljouden kanssa toimeentulemista. Se on hänen mukaansa jo niin vaikeaa, että syiden pohtiminen lamauttaa ihmisen aivan turhaan, eikä sitten saa sitäkään vähää aikaiseksi.

Lempeä lähestymistapa on uskoakeni Te Velde-Luomalle tärkeää, sillä epäilemättä asiakkaat kaikkoaisivat, jos raivaaja raivatessaan samalla saarnaisi turhan ostamisen kiroista. Olen silti hänen kanssaan eri linjoilla, pitäisikö ikäviä asioita ajatella. Mielestäni pitää. Ihminen ei muuta toimintatapojaan, ennen kuin hän on sekä tunnistanut että tunnustanut ongelman. Tunnistaminen tarkoittaa sitä, kun joku huomaa, että tavaraa alkaa olla kyllä ihan liikaa, mutta ei vielä tee mitään muuttaakseen asioita. Tunnustaminen on se vaihe, kun sama henkilö tajuaa, että hän on itse kantanut jokaisen esineen kotiinsa, ja tilanne ei muutu ellei ostamista rajoiteta radikaalisti.

Asia on vähän kaksipiippuinen. Jos joku on päättänyt karsia tavarakasansa puolet pienemmiksi ja on jo valmiiksi ahdistunut, niin silloin ei tietenkään auta jäädä murehtimaan, menneitä. Mutta toisaalta olen sitä mieltä, että ihmisten pitäisi kyllä pystyä katsomaan tosiasioita silmiin, ja ymmärtää että halpojen ja heikkolaatuisten tavaroiden ostelu johtaa väistämättä vain suurempiin jätekasoihin, ei tavaroiden vähenemiseen tai kestävään kehitykseen.

Te Velde-Luoma vierittää syytä aika pitkälti mainostajien niskaan – mainostajat tuntuvat hänen mielestään olevan meitä fiksumpia. Mutta olemmeko me todella niin alttiita vaikutuksille ja vailla omaa ajattelua, että ostamme sokeasti jotain vain koska sitä on mainostettu? Eikö lähes jokainen nykyihminen jo ymmärrä, että mainosten tarkoituksena on myydä meille lisää tavaraa? Ostopäätös tapahtuu omassa päässä, yksikään mainos ei hypnotisoi meitä hankkimaan jotain, mitä emme halua.

Kierrättäminen on tietenkin parempi ratkaisu kuin roskiin heittäminen, mikäli kyse on käyttökelpoisesta tavarasta. Mutta kierrättämisen helppous lisää myös kuluttamisen helppoutta. Se, että roina lähtee pois omista nurkista ei kuitenkaan poista sitä maailmasta. Nykyään tavaroiden kierto on nopeampi kuin ennen, mutta myös määrät valtavan paljon suurempia. Kierrätyskeskuksesta voi todella ostaa hyvää omaatuntoa. Jos tiedämme, että vikaostoksen voi aina viedä UFFin laatikkoon, hatara ostopäätös on paljon helpompi tehdä.  Viis siitä, minne vaate sieltä laatikosta sitten joutuu. Tai kuten se Ylioppilaslehden jutun toimittaja, joka pohti voisiko vanhat ja rumat laminaatit viedä kierrätyskeskukseen. Omatunto olisi ollut parempi, mutta realismia kehiin – kuka oikeasti haluaisi käytettyjä, rumia laminaatteja? Ja en todellakaan ole itsekään immuuni näille ajatusketjuille.

Te Velde-Luoma lähestyy asiaa tavaroidensa kanssa painiskelevan yksilön näkökulmasta. Ymmärrän hänen näkökulmansa, ja se onkin ihan paikallaan etenkin hänen asiakastyössään. Mutta jos yksilöt eivät muuta käytöstään, maailmakaan ei muutu. Siksi minusta ei voi aina vain hyssytellä, ja vedota siihen että elämme murrosaikoja. Minimalistiksi ei tarvitse ruveta, mutta ostoksistaan on kannettava vastuu – myös niistä muille ostetuista. Maria Petterssonia mukaillen jokainen päivä voi olla älä osta mitään turhaa -päivä.

Kiintoisaa kuunneltavaa

Julkaistu , kirjoittanut
4

Linkkaan teille noin tunnin mittaisen radio-ohjelman, joka tuli maanantaina YLE Puheelta. Siinä Maria Pettersson haastattelee Anne Te Velde-Luomaa, joka on suomalainen ammattiraivaaja. He juttelevat tavaramääristä, raivaamisesta, kierrätyksestä ja kaikesta aiheeseen liittyvästä.

Ohjelman voi kuunnella täällä.

Ohjelma oli minusta oikein kiinnostava ja herätti paljon ajatuksia. En tosin ollut läheskään kaikesta samaa mieltä. Mutta oli kiinnostavaa kuulla ammattilaisen kokemuksia, sekä kuunnella myös muita haastateltavia, joilla oli hyviä pointteja. Tästä on itse asiassa niin paljon sanottavaa, että päätin juuri kuunnella ohjelman uudelleen ja tehdä näistä erimielisyyksistä oman postauksen.

Lisäksi ohjelmassa mainittiin pari kirjoitusta, joiden linkit löytyvät alta.

Suomi hukkuu roinaan (Ylioppilaslehti) (Oli muuten hiukan ärsyttävää huomata, että Pettersson siteeraa Ylioppilaslehden juttua välillä sanasta sanaan, mutta puhuu sitä kuin omanaan.)

Tavara on uusi läski (Tavararemontti-blogi)