Kun saa jonkun kaapin siivotuksi, tulee tosi hyvä mieli. Tavarat päätyvät omille paikoilleen, roskat joutuvat roskikseen ja tarpeettomat tavarat pannaan kierrätykseen. Sitten on vähän aikaa sellainen illuusio, että meillä ei ole ylimääräistä tavaraa. Painottaisin sanaa illuusio, koska sehän ei pidä paikkaansa.
Sen keittiön kaameimman kaapin jälkeen olen ollut viime viikot tällaisessa hyvänolon tilassa. Se tyssäsi kuitenkin pari päivää sitten. Meillä on yksi todella iso vaatekaappi, ja sen alahyllyllä on pahvilaatikoita, joissa säilytetään lähinnä talvivaatteita – toppahousuja, lasketteluhanskoja ja sen sellaisia. Aloin tuossa sitten huvikseni aukoa laatikoita ja tarkastella mitä niissä oikein oli. Kävi ilmi että kaikenlaista, mistä ei ollut mitään muistikuvaa.
Toppavaatteiden seasta löytyi nahkainen pussukka, sellainen pieni käsilaukku. Samoin mustat puuvillaiset pitsihansikkaat, joita en muista käyttäneeni kertaakaan. Tai ehkä sittenkin olen, joskus hullulla 90-luvulla? Toivoa sopii, että en kuitenkaan. Lisäksi vastaan tuli kaksi kaulaliinaa, jotka oli ilmeisesti säilötty pahvilaatikkoon siksi, että ne eivät väriltään sopineet minkään takin kanssa. Kuin myös miehelle kuuluva takki, jota en ole kertaakaan nähnyt hänen päällään.
Tuli vähäksi aikaa pieni epätoivo. Eikö tämä roina lopu koskaan? Miksi ihmeessä olen säästänyt ja muuttanut vuodesta toiseen tavaroita, joita ei ole käytetty vuosikausiin? Millä logiikalla toppavaatteiden sekaan on päätynyt käsilaukkuja ja pitsihansikkaita? Epätoivon hälvettyä aloin miettiä, miten tässä kiteytyy tavaranhallinnan vaikeus. Minä karsin jatkuvasti, suhtaudun tavaroihin aika rationaalisesti ja ennen kaikkea pyrin vähentämään turhaa – ja siitä huolimatta löydän tämän tästä jotain kummallista kaappieni kätköistä. Millainen tilanne olisi 15 vuoden päästä, jollen ollenkaan tekisi tätä karsimista? Tai jos meillä vaikka olisi omakotitalo, jonne mahtuisi moninkertainen määrä omaisuutta? Ei ole ihme, että ihmisille tulee tunne, että he hukkuvat roinaan.
Siirsin käsilaukun samaan paikkaan muiden käsilaukkujen kanssa. Olin itse asiassa iloinen sen löytymisestä, koska sille on käyttöä. En vaan muistanut koko pussukan olemassaoloa. Pitsihansikkaat menevät kirpputorille, ellei joku lapsihenkilö sitä ennen halua niitä leikkeihinsä. Takille ei tapahtunut mitään, mutta meinaan aloittaa neuvottelut sen poistamiseksi tästä huushollista. Kaulaliinat pestään, ja viedään kirppikselle tai kierrätykseen. Mitä tästä voi todeta? Taistelu jatkuu.
Vuodenajan vaihteissa on se hyvä puoli, että ne antaa 2-4 kertaa vuodessa vaatteita vaihtatessa luonnolllisen mahdollisuuden tarkastella omia vaatteita. Silloin olisi hyvä käydä läpi sekä ne vaatteet, jotka laittaa varastoon että ne jotka ottaa esille. Eli ei mitään varastoon, mikä ei enää mahdu tai miellytä. Ja samalla kun ottaa ’uudet’ vaatteet esille, käy ne kaikki läpi eikä kelpuuta hyllyille mitään mitä ei käytä.
Ei tarvitse erikseen tehdä suursiivouksia vaatteiden kanssa, kun jaksaa vähän tarkastella tilannetta muutaman kerran vuodessa.