Aihearkisto: Tavaroiden raivaaminen

Tavaroiden sotkuteoria

Julkaistu , kirjoittanut
13

Tiedättekö sen teorian, että jos vaikkapa talosta menee ikkuna rikki, eikä sitä korjata, pian ilmestyy graffiti seinään ja eikä aikaakaan kun koko paikka on mennyt aivan hunningolle. Kokemukseni mukaan tämä pätee myös koteihin ja tavaroihin, etenkin siihen minne ne tavarat kerääntyvät.

Oletetaan, että jossain on tyhjä taso, vaikkapa pöytä. Ensimmäinen tavara on kriittisin. Jos pöydälle laskee lehden, se ei ole enää tyhjä ja näin ollen kynnys laittaa lehden päälle pari kirjekuorta on hyvin matala. Sitten kun siinä on jo paperitavaraa, muutama lautanen ja joku lelu ei enää oikeastaan muuta tilannetta mitenkään. Siinä missä hetki sitten oli rauhoittavan tyhjää, on nyt Kasa.

Tällä tavalla tämä menee ainakin meillä. Tavallaan on vähän rasittavaa, ettei ikinä voi laskea käsistään mitään, ilman että paikat menee sotkuun. Ilmeisesti tämä on niiden ainaisesti siistien kotien salaisuus – siellä ei koskaan lasketa käsistä mitään. Siellä kaikki tavarat pannaan heti omille paikoilleen, vaikka olisi millainen kiire tai katastrofi. Sitä en tiedä, miten sellainen käytännössä tapahtuu. Eikö niitä ihmisiä sitäpaitsi koskaan laiskota?

Olen joka tapauksessa viime aikoina hyökännyt kasa kerrallaan kodin ongelmakohtien kimppuun. Ne ovat lähes väistämättä niitä tasaisille pinnoille kerääntyneitä pinoja erilaista kamaa, jonka paikka oikeastaan olisi jossain muualla. Olen näiden suhteen soveltanut menestyksellä tuota edellisen postauksen tekniikkaa. Ensin silkat roskat roskiin, sitten palautetaan omille paikoilleen kaikki mahdollinen lopuksi ihmetellään mitä jäljelle jääneille tavaroille tehtäisiin.

Teorian mukaisesti tyhjäksi raivattu taso hylkii epämääräistä tavaraa huomattavasti paremmin kuin sellainen jolla jo on jotain. Niinpä nuo tyhjennetyt pinnat tuntuvat pysyvän paljon paremmin hallinnassa. En kuvittele että ikuisesti, mutta jos nyt ainakin siihen saakka, kunnes seuraavat isot juhlat ovat ohi.

Näin raivataan

Julkaistu , kirjoittanut
9

Nämä ohjeet on tarkoitettu etenkin siihen tilanteeseen, kun ei tiedä mistä päästä aloittaisi. Raivaamisella tarkoitan tässä sellaista kaaoksen setvimistä ja siivoamista. Kyseessä voi olla mitä vaan kirjoituspöydän laatikosta kokonaiseen taloon, sama systeemi toimii aina.

1. Paloittele urakka. Mitä isompi alue on raivattavana, sitä vaikeampaa on työhön tarttua. Koko juttu tuntuu niin ylitsepääsemättömältä, ettei tiedä mihin tarttuisi. Silloin kannattaa muistaa, että norsukin syödään pienissä paloissa. Otetaan raivattavaksi pieni, rajattu alue. Se voi olla vaikkapa yksi kasa, jokin pöytätaso tai kaapissa yksi hylly. Tärkeintä on, että raivattava pala on sen kokoinen, että jo aloittaessa tuntuu siltä, että tähän riittää sekä voimat että aika.

2. Roskat roskiin. Ensimmäinen askel raivaamisessa on helppo: laitetaan roskat roskikseen. Tässä vaiheessa ei laitetan mitään paikalleen, vaan keskitytään vain poistamaan roskat oikean tavaran seasta. Useimmiten tavallisessa siivouksessakin tulee vastaan runsain määrin roskia: vanhoja lehtiä, kuitteja ja muita epämääräisiä lappusia, tyhjiä pakkauksia, rikki menneitä tavaroita ja tarpeetonta rihkamaa. Voi olla hyvä idea ottaa viereen erillinen roskapussi, jotta ei tarvitse keskeyttää raivaamista vähän väliä. Kokemukseni mukaan mikä tahansa tila paranee heti pelkästään tällä toimenpiteellä.

3. Palautetaan tavarat, joilla on paikka jossain muualla. Roskien jälkeen jatketaan poistamista. Tässä vaiheessa noukitaan joukosta kaikki sellaiset esineet, jotka kuuluvat oikeasti jonnekin muualle. Tavaroilla on hämmästyttävä taipumus päätyä vääriin paikkoihin, joten tässä vaiheessa viedään kaikki takaisin omille paikoilleen.  Nämä ovat siis niitä esineitä, joiden paikkaa ei tarvitse miettiä. Esimerkiksi meidän keittiönpöydällä voi tyypillisesti olla lehtiä (lehtikoriin tai roskiin), astioita (tiskikoneeseen) ja ruokalappuja/harsoja (pyykkikoriin). Kun nämä on poistettu, pöytä on useimmiten tyhjä.

4. Loppujen tavaroiden setviminen ja järjestely. Hyvä uutinen on, että todennäköisesti tässä vaiheessa järjesteltävää on vähemmän kuin aloittaessa. Jos kyse on tavanomaisesta siivoamisesta ja kaaoksen kesyttämisestä, tässä vaiheessa jäljellä pitäisi olla enimmäkseen tavaroita, joiden paikka on siellä missä ne ovat. Ne tarvitsee vain asetella hyvään järjestykseen. Jos taas kyse on vaikkapa varaston raivaamisesta, jäljellä on tavaroita joista ei välttämättä oikein tiedä haluaako ne säilyttää vai ei. Silloin edessä on enemmän päätöksentekoa, mutta se onkin jo sitten karsimisen filosofiaa.

Tällä systeemillä olen menestyksekkäästi selvittänyt monen kokoisia kaaoksia. Tämä auttaa keskittymään olennaiseen ja pysymään järjestelmällisenä.

Ihana loota

Julkaistu , kirjoittanut
20

Kun nyt jemmaamisesta puhutaan, niin voin kertoa mikä on se oma heikko kohtani. Pahvilaatikot. Minun on vaikea vastustaa ehjiä, käyttökelpoisia pahvilaatikoita. En tiedä mistä tämäkin idea on peräisin, mutta pahvilaatikkojen houkutus on yksi syy siihen, miksi työhuoneessa on edelleen Kasa.

Tyhjien pahvilaatikoiden poisheittäminen tuntuu aina tuhlaukselta. Niissä voi periaatteessa säilyttää mitä vain, ja ainahan nyt hyvälle pahvilaatikolle löytyy käyttöä. Joskus. Juuri tällä hetkellä taistelen postista peräisin olevan pakkauslaatikon kanssa. Siinä tuli meille yksi joululahja. Laatikosta näkee, että se on jo kertaalleen kierrätetty, mutta ei siinä edelleenkään mitään vikaa ole, hiukan vain kuluneen näköinen. En ole pystynyt heittämään kyseistä laatikkoa pois. Se nököttää siinä kasassa odottamassa, että pystyn tekemään jonkin päätöksen.

Olen antanut periksi tälle niin paljon, että olen säästänyt suurimman osan astioittemme alkuperäispakkauksista. Niitä on käytetty kaksi kertaa, molemmat muuttoja. Laatikot vievät vintistä ainakin yhden kuution säilytystilaa. Olen kuitenkin opetellut heittämään pois kaikenlaisia sekalaisia laatikoita, joita tulee esimerkiksi silloin, kun tilaa jotain netin kautta kotiinsa. Tämä vaatii itsekuria, sillä joka kerran tulee mieleen että tässäkin olisi hyvä laatikko johonkin. Mutta kuinka monta tyhjää pahvilaatikkoa ihminen tarvitsee? Ja toisekseen, missä niitä tyhjiä laatikoita sitten säilyttelisi? On ollut pakko todeta, että isoille pahvilaatikoille on tarvetta harvoin. Jos jemmaa pari sellaista jonnekin, on jo erittäin hyvin varustautunut kaikenlaisia säilytystilanteita varten.

Nyt pitäisi keksiä sille postin laatikolle joku säilytyspaikka. Tuntuu että en voi heittää sitä pois, koska joku on sen ihan rahalla postista joskus ostanut. En voi tuhota oikeasti rahan arvoista tavaraa. Ja saattaahan sitä vielä tarvita. Vaikka ensi jouluna.

Mitä te jemmaatte?

Entäs jos tätä vielä tarvitaan?

Julkaistu , kirjoittanut
22

Juuri kun oli puhetta hamstereista, törmäsin tähän kirjoitukseen, jossa Karkkipäivä-blogin Sanni kertoo, mitä jemmaajan päässä liikkuu. Hän kutsuu itseään jemmaajaksi, ja se onkin parempi sana kuin hamsteri, sillä jemmaaja ei oikeastaan haali uutta, vaan hän ei vain millään raaskisi luopua mistään vanhasta. Seurauksena on hurja määrä tavaraa, jonka kanssa jemmaaja on itsekin ihmeissään. Sanni ei suinkaan ole ainoa laatuaan, sillä kommenteissa suurin osa symppasi häntä täysillä tunnistaen itsessään aivan samoja piirteitä.

Sannin kirjoitus on rohkea, ja arvostan todella, että hän on uskaltanut aiheesta niin rehellisesti kirjoittaa. Kirjoitus on myös äärettömän valaiseva minun kaltaisilleni ihmisille, jotka pikemminkin hankkiutuvat tavarasta eroon kuin säilövät sitä. Meidän on välillä vaikea ymmärtää, miksi joku säästäisi jotain näennäisesti tarpeetonta, mutta Sannin tekstin jälkeen ymmärrän paljon paremmin säästämisen logiikkaa.

Suurin kompastuskivi on entä jos. Entä jos jotain tarvitseekin tulevaisuudessa? Entä jos tarvitsenkin tätä tietoa vielä joskus? Entä jos juuri tälle olisikin käyttöä kymmenen vuoden päästä? Jemmaaja ei voi heittää mitään pois, koska aina on mahdollisuus, että juuri sitä tavaraa tarvittaisiinkin vielä. Toiseksi jemmaajalla on taipumus inhimillistää tavaroita ja muodostaa niihin vahvoja tunnesiteitä. Se tekee luopumisesta entistä vaikeampaa.

Luulen että meistä useimmilla on jonkilaisia jemmailutaipumuksia, mutta toisilla ne vain eivät ole yhtä vahvoja kuin toisilla. Minulla on tiettyjen juttujen suhteen välillä samanlaisia ”tätä voi tarvita vielä” -ajatuksia, mutta ne eivät ole yleensä ylitsepääsemättömiä. Ajattelen myös, että se miten noihin entä jos -skenaarioihin suhtautuu, vaikuttaa kovasti asiaan. Jos tällaisia aatoksia mielessä liikkuu (ja tavaraa senkun kertyy), haastaisin itseni miettimään, tarvitseeko ihmisen olla kaikkeen mahdolliseen varautunut. Mitä haittaa siitä olisi, vaikka sattuisikin heittämään pois jotain, jolle mahdollisesti olisi myöhemmin ollut käyttöä? Luultavasti maailma ei kaadu.

Helpointa on minusta luopua tiedosta. Siis lehdistä, esitteistä ja muusta paperille painetusta. Jos joskus sattuisi tarvitsemaan jotain tietoa, sen saa mitä todennäköisimmin selville netin kautta. Yritykset jakavat auliisti samoja tuotetietoja, mitä esitteissä on. Kaikilla lehdillä on nykyisin sähköiset arkistot. Suurin osa kirjoista löytyy kirjastosta. Filosofiani on, että miksi säilyttäisin jotain, jos joku muu voi tehdä sen puolestani. En ole tähän päivään mennessä onnistunut heittämään mitään sellaista painettua sanaa pois, jonka tietoa olisi kipeästi myöhemmin kaivannut.

Tyypillinen esimerkki nuorilla aikuisilla lienee vanhat koulukirjat. Minäkin säilyttelin vanhoja lukiokirjojani pitkälle päälle parikymppiseksi siltä varalta, että tarvitsisin joskus jotain tietoa niistä. Luovuin kirjoista kahdessa vaiheessa: ensin kaikista muista paitsi kielten kirjoista, ja sen jälkeen lopulta niistäkin. Tajusin, etten koskaan menisi lukioon uudelleen, joten kirjat olivat tarpeettomia. En oikeasti koskaan tarkistaisi niistä yhtään mitään. Jos jokin sana olisi hukassa, katsoisin sen suoraan sanakirjasta, tai nykyisin netistä, enkä suinkaan ysiluokan ruotsin lukukirjasta. Säästin lopulta ainoastaan kielioppikirjat sekä matikan kaavakirjan, koska niiden tieto ei vanhene. Niitä olenkin jonkun kerran käyttänytkin, kun olen halunnut tarkistaa jonkun sanajärjestyssäännön.

Mutta takaisin Sannin tarinaan. Seuraava kirjoitus kertoo, että hän on päässyt raivaamisessa vauhtiin, ja onnistunut heittämään tavaroita pois. Tunnistatteko te itsessänne  entä jos -ajattelua?

Hamsterit keskuudessamme

Julkaistu , kirjoittanut
8

Kommenteissa tuli kysymys, miten pitäisi suhtautua, kun joku lähipiiristä hamstraa tavaraa. Minulla ei ole hirväesti omakohtaista kokemusta aiheesta, mutta aloin silti pohdiskella. Varsinainen pakonomainen tavaroiden haaliminen eli englanniksi hoarding, on käsittääkseni yhdenlainen sairaus. Tällöin ihminen ei pysty heittämään pois mitään, pahimmillaan ei edes selviä roskia, kuten vaikka tyhjiä maitotölkkejä tai käärepapereita. Tästä seuraa yleensä pitemmän päälle terveys- ja turvallisuusriskejä. Tällaisessa tapauksessa ihminen tarvinnee ammattiapua selvitäkseen, sekä fyysisesti että henkisesti.

Mutta sitten on sellaisia rajatapauksia, joissa ei ehkä voi puhua pakonomaisesta hamstraamisesta, vaan pikemminkin äärimmäisestä säästeliäisyydestä. Jos kyse on vanhoista ihmisistä, taustalla on varmaan usein oikea kokemus pula-ajoista, ja tottumus säästää kaikenlaista varmuuden vuoksi. Sellaisesta taipumuksesta ei muuten ole helppo päästä eroon, etenkin jos se on ollut elämäntyylinä aina. Tunnistan nimittäin jopa itsessäni epärationaalisia säästelyimpulsseja, vaikkei pulaa ole ollut mistään ja aktiivisesti yritän omaisuuttani vähentää. Tähän verratuna en ihmettele yhtään, jos joku ikänsä säästeliäästi elänyt ei halua tavaroistaan luopua.

Kun tuntuu, että jonkun läheisen koti alkaa pursuilla, mitä pitäisi tehdä? Kommenteissa pohdittiin, onko salaa raivaaminen oikein vai ei. Tähän ei varmaan ole oikeaa vastausta olemassa. Jos ihminen on ns. täysissä järjissään, salaa raivaaminen kuulostaa vähän epäreilulta. Toisaalta jos roinamäärä alkaa tosiaan muodostaa esim. hygienia- tai paloturvallisuusriskejä, raivaaminen on perusteltua. Turvallisuudesta pitää huolehtia, jos läheinen ei asiaa itse osaa ottaa huomioon. Silti tuntuisi siltä, että silloinkin asiasta pitäisi keskustella yhdessä ihmisen kanssa, olettaen siis että kyseessä ei ole vaikkapa dementikko.

Jos tavarat eivät muodosta uhkaa terveydelle tai turvallisuudelle, voisi ehkä olla paikallaan miettiä hetki, miksi toisen ihmisen rojut ärsyttävät niin kovasti. Jos kyse on vain siitä, että esimerkiksi vintti tai kellari on tupaten täynnä tarpeetonta tavaraa, onko siitä lopulta haittaa kenellekään? Miksi pitäisi raivata? Jos vaari haluaa säästää kaikki pussinsulkijat varmuuden vuoksi, se voi tuntua tarpeettomalta ja tyhmältä, mutta onko asia lopulta hirveän tärkeä?

Huomatkaa, että en sano ettei saisi ärsyttää. Välillä ihmettelen itsekin ihmisten haluttomuutta luopua esineistä, jotka itse olisin toimittanut kaatopaikalle aikaa sitten. Mutta kyse on silloin minun ongelmastani, ei heidän. Nimittäin kuvittelen silloin ymmärtäväni heitä paremmin, miten asiat olisi hyvä hoitaa. Saatan olla oikeassakin, mutta kun kyse on täysivaltaisista aikuisista, saan vain tulla näiden tunteiden kanssa toimeen. Toisin sanoen saan hyväksyä sen, että asia ei juuri nyt kuulu minulle, eikä minun kuulu siihen puuttua. Joskus tämä voi tuntua vaikealta, mutta ainakin minuta auttaa, kun ymmärtää mikä siinä asiassa itseä niin tökkii.

Lopuksi vielä todettakoon, että tämä kirjoitus koskee lähinnä niitä tapauksia, kun läheinen ei halua karsia tavaroitaan tai luopua mistään. Toisissa tapauksissa joku vanhempi sukulainen voi olla vain tyytyväinen, jos nuoremmat sukupolvet jaksavat raivata vaikkapa mökillä tai vintillä tavaroita, joiden olemassaoloa kukaan ei enää edes muista. Mutta se on sitten aihe erikseen.

Jos teillä lukijoilla on enemmän omakohtaista kokemusta aiheesta, kuulisin mielelläni lisää. Voi olla, etten ole osannut ottaa kaikkia näkökulmia huomioon.

Tavaraa lähtee

Julkaistu , kirjoittanut
6

On hämmästyttävää, miten paljon sitä löytyy omaisuutta, jota ei oikeastaan tarvitse. Olen nyt aktiivisesti päivittänyt tuota sivun ylälaidassa olevaa poistolistaa, ja olen kierrättänyt, antanut tai heittänyt roskiin jo yhteensä 14 esinettä tai tavaraa. Yksi kynttilänjalka on luvattu antaa pois, joten sekin on jo listalla, vaikka tarkalleen ottaen se sijaitseekin vielä meidän kaapissa. Tammikuuta on vielä viikko jäljellä. Jos tahti pysyy samana, vuoden lopussa ollaan parissa sadassa tavarassa ilman sen kummempaa karsimista.

Sitten jos lähden keväällä esimerkiksi kirpputorille myymään, ja saan kaupaksi vaikkapa puolet niistä vaatteista, jotka nyt odottavat myymistä, lukumäärä kasvaa entisestään. Tässä alkaa hyvin nopeasti tulla perspektiiviä siihen, miten isoja tavaravirtoja keskivertohuushollissa kulkee edestakaisin. Alan myös harkita ostosten listaamista. Niihin vertaamalla oikeastaan vasta selviäisi, väheneekö tavara vai pysyykö määrä pikemminkin samana.

Ostosten listaaminen täällä julkisesti tuntuu vain hurjan henkilökohtaiselta, enkä välttämättä tunne oloani mukavaksi ajatuksen suhteen. Ostetut tavarat tuntuvat kertovan jotenkin liikaa minusta ja perheestäni. Niinpä taidan tehdä niin, että pidän ostoksista sittenkin kirjaa, mutta yksityisesti. Jos jaksan tehdä sitä koko vuoden, voin joskus marras-joulukuussa tehdä sitten yhteenvetoa siitä, millaisia tavaroita tuli ja millaisia poistui. Tänä vuonna on joka tapauksessa hankittava mm. uudet tuolit ruokapöydän ympärille, sillä entiset ovat kirjaimellisesti hajoamispisteessä.

Mitään täydellistä ostolakkoa ei tänä vuonna ole mitenkään mahdollista toteuttaa, eikä oikeastaan ole haluakaan. Ei meillä välttämättä ole hirveästi liikaa tavaraakaan, mutta kuitenkin sen verran että vähentämisen varaa on. Jatkamme siis tilanteen seuraamista mielenkiinnolla.

Poistokirjanpito käyntiin

Julkaistu , kirjoittanut
10

Olen lisännyt tuohon ylälaitaan uuden sivun, jonne pyrin kirjaamaan kaikki tänä vuonna poistetut tavarat. Mitään tavoitetta ei ole, pidän tuota listaa vain omasta mielenkiinnosta ja uteliaisuudesta. Minua kiinnostaa vuoden lopussa tarkastella, millaisista tavaroista olen luopunut, mitä on mennyt rikki ja mihin kaikki poistunut tavara joutuu. Näidenkään suhteen ei ole ainakaan vielä mitään tavoitteita, mutta jos vanhat merkit paikkansa pitävät, alkaa pelkästään tuon listan pitäminen ohjata käyttäytymistä. Mihin suuntaan, jää vielä nähtäväksi.

Yritän listata tuonne vain sellaisia tavaroita, joita ei automaattisesti korvata uudella edellisen loppuessa. Olen rajannut ulkopuolelle kaikki ruuat sekä kosmetiikan. Samoin henkilökohtaiseen hygieniaan liittyvät käyttötavarat (kuten esim. wc-paperi, partaterät jne.). Sen sijaan vaatteet listaan tuonne, vaikka ne olisivatkin sellaisia, jotka jossain vaiheessa uusitaan. Eli jos heitän sukat roskikseen, merkitsen ne listaan, sillä uusin sukkia noin kerran vuodessa. Uusi pari ei siis ole odottamassa valmiina, kun edellinen menee rikki. Tämä on se nyrkkisääntö muidenkin tavaroiden kohdalla. Mukaan lasketaan kuitenkin vain sellaiset tavarat, jotka todella poistuvat asunnosta. Roskat voi kirjata silloin, kun tavara on laitettu roskikseen, mutta kierrätystavara vasta sitten kun se on ovesta ulkona. Jos jotain viedään vintille tai kellariin, sitä ei merkitä listaan.

Täydellisen vedenpitävää ei listauksesta saa, mutta se ei ole niin tärkeää. On vain mielenkiintoista nähdä millainen on meiltä ulospäin suuntautuva tavaravirta. Yritän tämän avulla saada myös uutta tsemppiä siihen, että roinaa todellakin poistuu nurkista. Seuraavaksi päivitän listaa hieman, sillä muistin juuri yhden vaatteen, joka lähti asunnosta pari päivää sitten. Jos tällainen yhden ihmisen raivausprojekti numeroina kiinnostaa, käykäähän kurkkaamassa.

Järjestelmällisyys maan perii

Julkaistu , kirjoittanut
13

Kommenteissa kysyttiin raivaustekniikoista joita käytän. Tärkeimmän niistä voi kertoa yhdellä sanalla: järjestelmällisyys. Kokemukseni mukaan tehottominta raivaamista tai siivoamista on poukkoilu.

Minulla ei taatusti ole minkäänlaista keskittymishäiriötä. En ole virikkeille yliherkkä, en myöskään kiinnostavaan asiaan ylikeskittyvä, enkä oikeastaan yhtään hajamielinenkään. Siitä huolimatta raivaamisesta tai siivouksesta tulee herkästi poukkoilevaa, jollen vähän keskity asiaan. Siis toisin sanoen jollen harjoita tässäkin asiassa tietoista läsnäoloa. Poukkoilu tarkoittaa sitä, että on esimerkiksi siivoamassa olohuonetta, mutta kesken kaiken tuleekin mieleen käydä täyttämässä tiskikone. Sitten palaa takaisin olohuoneeseen, kunnes silmiin sattuu eteisen epäjärjestyksessä olevat kengät, jolloin selkä kääntyy työn alla olevalle olohuoneelle ja huomio keskittyy eteisen järjestämiseen. Toisin sanoen tehdään vähän yhtä ja toista, kaikenlaista järkevää ja tarpeellista, mutta kaikkea sekaisin.

Kokemukseni mukaan poukkoilu huonontaa työn laatua ja hidastaa etenemistä. Aina kun huomio kääntyy muualle pääasiasta, varsinainen työ keskeytyy. Sitten kun palaa sen ääreen takaisin,  ei enää muista täsmälleen missä kohdassa oli menossa, ja jotain jää helposti hoitamatta. Kun poukkoilee liikaa ympäriinsä, tulee sellainen olo että on tuntitolkulla tehnyt vaikka mitä muttei ole saanut mitään aikaiseksi. Itse asiassa tämä tarkoittaa, että monia paikkoja on kohennettu vähäsen, mutta mitään juttua ei ole viety loppuun saakka. Siksi näyttää ja tuntuu siltä ettei mitään ole tapahtunut.

Kun keskityn järjestelmällisyyteen, saan nopeammin ja enemmän aikaiseksi. Käytännössä tekniikka tarkoittaa, että joudun vastustamaan monia impulsseja, joita kesken raivaus- tai siivousurakan pulpahtelee mieleen. Valitsen koko ajan aktiivisesti myös sitä, mitä EN rupea sillä hetkellä tekemään. Järjestelmällisyydessä auttaa myös systemaattinen eteneminen laidasta toiseen, niin pienessä kuin suuressakin mittakaavassa. Kun siivoan olohuonetta, en puutu keittiön sotkuihin ennen kuin olen edennyt takaseinältä lähtien keittiön ovelle asti. Raivaamisessa järjestelmällisyys tarkoittaa, että otetaan käsittelyyn rajattu alue, kuten hylly tai laatikko, ja sitten käydään se läpi systemaattisesti niin, että jokainen tavara tulee käsitellyksi. Tavaroita karsiessa se tarkoittaa myös sitä, että pakotan itseni tekemään päätöksen joka ikisen tavaran kohdalla: pidänkö sen vai en, ja missä on tavaran oikea paikka. Eli en siis hypi vaikeiden tavaroiden yli.

Tämä on tekniikka, joka toimii parhaiten tietyissä tilanteissa. Siivouksessa järjestelmällisyys on parhaimmillaan silloin, kun kyseessä on perustellisempi siivous. Esimerkiksi jos olen järjestämässä juhlia, tämä on se systeemi jolla siivoan. Teen yhden huoneen kokonaan valmiiksi, ja siirryn vasta sitten eteenpäin. Näin varmistan sen, että yksityiskohtiin tulee kiinnitettyä huomiota, enkä jätä vahingossa jotain huomiotta.

Kun taas on kyse tavaroiden raivaamisesta, tämä toimii silloin, kun kyseessä on tila joka on jotenkin tuttu, eikä aivan karmeassa kunnossa. En lähtisi tällä menetelmällä tyhjentämään varastoa, joka on ollut koskematta vuosikausia. Riskinä nimittäin on, että silloin juuttuu paikoilleen heti ensimmäisen hyllyn kohdalla, eikä työ etene lainkaan. Mutta kun on kyseessä eteisen sälälaatikko jonka haluaa vihdoin saada kuntoon, tämä on erittäin hyvä menetelmä.

Järjestelmällisyys on asia, jonka periaatteessa olen tiennyt aina, mutta vasta ihan viime aikoina olen todella tiedostanut mitä se tarkoittaa. Tekniikan soveltaminen vaatii ainakin minulta hieman itsekuria, sillä jos en keskity, alan helposti kuitenkin vähän poukkoilla. En paljon (koska muistan aina palata siihen mitä olin tekemässä) mutta sen verran että työ ei ole tehokkainta mahdollista. Ei sen aina tietysti tarvitse ollakaan, mutta silloin kun jotain pitää oikein saada aikaiseksi, tämä on mun systeemi.

Tänä vuonna raivataan

Julkaistu , kirjoittanut
21

Olen kuullut, että tammikuu on vuoden vilkkainta raivausaikaa. Ilmeisesti silloin yhdistyy uuden vuoden tuoma tarmokkuus joulun tuomiin tavaroihin, ja tästä seuraa hirveä vimma raivata kaappeihin tilaa. Meillä pysyi tavaramäärä joulusta huolimatta varsin kohtuullisena, mutta kieltämättä omaisuuden karsiminen houkuttelisi. Haluan taas ottaa askeleen kohti sellaista tietoisen omistamisen tilaa, että osaisin luetella tavarani ulkomuistista.

Suurin projekti tänä vuonna on työhuone. Meillä on pikkuinen työhuone, siinä on pinta-alaa muutama neliö. Virallisesti huoneen tarkoitus on toimia työtilana, kierrätyspisteenä ja kodinhoitotilana, sekä säilytyspaikkana harvemmin tarvittaville tavaroille – kuten nyt vaikka sille pomppupatjalle. Sieltä löytyy kirjoituspyötä, silityslauta, pari lattialla seisovaa pientä hyllykköä, sekä muutama hylly seinillä. Tämä kaikki sinne järkevästi aseteltuna mahtuisikin, mutta tilannetta haittaa keskella lattiaa oleva Kasa. Kasan korkeus nousee ja laskee pitkin vuotta, mutta en muista milloin sitä ei olisi ollut. Kasassa on kaikenlaista tavaraa väliaikaissijoituksessa: kierrätyskamppeita, vaatesäilytyslaatikoita, roskia… Mitä vaan isompaa, mikä on pitänyt laittaa jonnekin. Kun lattialla on yksi laatikko, sen päälle on helppoa pinota toinen, sitten kolmas ja kolmannen päälle voi vielä laittaa muovikassillisen jotain. Sen jälkeen Kasa onkin jo valmis, ja ainoastaan sen koostumus vaihtelee.

image

Tässä se on, sensuroimaton kuva siitä, mitä Kasa juuri tällä hetkellä näyttää. Aika pysäyttävää ajatella, että suurin osa noista laatikoista ja nyssyköistä sisältää vaatteita, jotka ovat joko menossa tai tulossa. Sitten on kirpparille menossa olevaa tavaraa sekä sekalaista roinaa. Tuo postin laatikko on tyhjä. En osaa päättää pitäisikö se säästää vai ei. Ei oikein ole paikkaa, mutta se on toisaalta ihan käyttökelponen. Taka-alalla näkyy harmaa pussi, joka lienee tarpeeton. Kiinnittäkää huomiota myös klassiseen sisustuselementtiin, rakennustikkaisiin.

Kasahuone Työhuone ei kuitenkaan tällaisenaan toimi. Minua inhottaa sen sotkuisuus, ja koska siellä todella myös työskennellään, viihtyisyyden parantaminen olisi olennaista. Haluan että huoneesta tulee taas oikea huone, eikä mikään järkyttävä varastohässäkkä. Tällä hetkellä urakka tuntuu tosi työläältä, mutta jostain on aloitettava. En edes kuvittele selvittäväni tätä yhdellä kertaa. Ensinnäkään en jaksa, eikä minulla ole riittävästi yhtenäistä aikaa. Parissa tunnissa ei nimittäin päästä kuin hiukan alkuun, arvioisin, että kaikkineen tähän menee sellainen 10 tuntia tehoasta työaikaa. Nimittäin Kasan lisäksi setvittävänä on taas kilotolkulla paperia, vanhoja arkistoja, sekä kierrätykseen lähteviä vaatteita. Ja ties mitä.

Tämä on raivausprojekteista isoin. Tämän lisäksi aion organisoida keittiötä hieman uudelleen, mikä vaatii hieman hyllyjen siirtelyä kaappien sisällä ja tavaroiden vaihtamista uusille paikoille. Tämä liittyy tuoho ruokahävikin vähentämiseen, mutta ei ole ykkösprioriteetti. Tavoite on saada se joskus tässä kevään aikana hoidettua. Pahan optimismiharhan vallassa kuvittelen myös käyväni vihdoin kirjahyllyn läpi, ja karsivani sieltä tarpeettomat pois. Vaan otetaanpa asia kerrallaan. Noudatan nyt omaa oppiani ja otan päivän kerrallaan. Eli puretaan Kasaa, siivotaan työhuonetta ja sitten karsitaan kirjoja, jos tilaisuus tulee.

Millaisia projekteja teillä on tälle vuodelle suunnitteilla?

Erään patjan tarina

Julkaistu , kirjoittanut
8

Lastenhuoneessa on sänky, jossa oli vanha joustinpatja. Vanha on tässä tapauksessa oikea sana, sillä sänky on peräisin lapsuudenkodistani samoin kuin patjakin. Tarkemmin sanottuna patja ostettiin sänkyyn joskus 80-luvun puolivälissä. Siitä lähtien se olikin palvellut uskollisesti vuosikymmenestä toiseen. Sekä sänky että patja ovat kulkeneet läpi lukuisten muuttojen ja sijoituspaikkojen päätyen lopulta muutama vuosi sitten meille.

Viime vuonna päätin, että nukkumistarkoituksessa patja oli lopulta tullut tiensä päähän, ja sänkyyn ostettiin uusi, ergonomisempi patja. Vanhaan settiin kuuluva petauspatja oli heitetty roskiin jo pari vuotta sitten. Mutta kuinka hävittää joustinpatja? Ei mahtunut roskikseen, ei mahtunut autoon (kaatopaikalle kuljetusta varten), kenellekään ei voi kierrättää ja en jaksanut ruveta selvittämään olisiko joku taho mahdollisesti voinut maksua vastaan hakea tavaraa kotoa kaatopaikalle. Enkä tosiaan lähde sille linjalle, että dumppaan roskakatokseen liian isoja tavaroita ja annan muiden maksaa kuljetuksesta.

Oikeastaan tästä hävittämisen hankaluudesta johtuen patja jäi meille, ja ennen pitkää sille keksittiinkin erinomaista käyttöä. Siitä tuli lasten Virallinen Pomppupatja. Säännöllisin väliajoin tuo patjanrotisko raahataan keskelle olohuoneen lattiaa, ja alle kouluikäiset pomppivat itsensä läkähdyksiin. Vaikuttaa siltä, että patjasta riittää riemua vielä moneksi vuodeksi. Lisäksi se on palvellut satunnaisesti vieraspatjana, vaikka kovin selkäystävällinen se ei kyllä enää vuosikausiin ole ollut.

Patja on aika iso, ja sitä säilytetään seinää vasten nojallaan työhuoneessa. On sanottava, että se on siellä vähän hankala ja erittäin ruma, mutta toisaalta käytännöllisyys ajaa tällä kertaa kirkkaasti estetiikan edelle. Arvelisin, että pomppu- ja muuta käyttöä löytyy vielä noin viisi vuotta, hyvällä tuurilla kymmenkunta. Sen jälkeen patja on palvellut noin 40 vuotta, ja voinen hyvällä omalla tunnolla viedä sen kaatopaikalle täysin palvelleena. Tai ehkä vielä puran sen osiin ja kierrätän materiaalit, kuten Laura omassa kirjoituksessaan pohti. (Kiitos Lauralle inspiraatiosta tähän postaukseen!)

Laiskuudesta on joskus etua. Tarpeettomalle tavaralle saattaa löytyä yllättävää jatkokäyttöä.