Roskien lajittelusta kokemuksia?

Meidän roskiskaappi siinä tiskipöydän alla muuttui viikonloppuna täydelliseksi. Sen jälkeen kun olen ruvennut lajittelemaan muoviroskat erilleen, olen kohdannut hankaluuksia. Kaapissa ei nimittäin oikein riittänyt paikkoja kaikille. Siellä oli isoin astia muoville, yksi pieni biojätteelle ja toinen pieni lasille ja metallille. Sitten tarvittiin vielä sekajäte, mutta sille ei ollut paikkaa.

Keräsin sekajätettä ensin pieniin paperikasseihin, jotka pysyivät itsekseen pystyssä. Systeemi ei kuitenkaan ollut kovin kätevä, eikä niitä pussejakaan ollut loputtomasti. Muovikassi irrallaan ei toimi, kuten varmaan voitte arvata. Sitten muistelin, että meillä saattaisi olla vintillä yksi ylimääräinen roska-astia. Löysin sen ja olin riemuissani. Samalla ihmettelin, mistähän se oli meille joutunut… mutta samapa tuo. Pahaksi onneksi tämä astia oli liian iso. Vaikka kääntelin astioita millä tavoilla, ne eivät kerta kaikkiaan suostuneet mahtumaan. Hyvä idea ei siis toiminut. Mutta sitten löytyi yllättävä ratkaisu. Olin eräänä päivänä mummilla kylässä. Laitoin jotain roskikseen, ja tajusin että hänellä oli kaksi sievää pientä roska-astiaa, ja lisäksi jäi vielä ylimääräistä tilaakin. Seuraavalla kerralla otin oman ylimääräisen astian mukaan. Se mahtui mummin kaappiin loistavasti, vaihdoin siis yhden pienen astian häneltä omaan vähän isompaan. Nyt meillä on neljä jäteastiaa, jotka mahtuvat nätisti niille varattuun tilaan.

Tämä johti pohdiskelemaan, millaisia lajittelusuorituksia kansalaisilta nykyisin odotetaan. Meillä on siis neljässä astiassa viisi eri jätelajia: muovi, sekajäte, biojäte, metallit ja lasi. Siivouskaapissa on paperikassi, jonne keräyspaperi kerätään. Työhuoneessa puolestaan on sellainen Ikean neljän laatikon hylly (olisiko merkiltän Lack? Niitä joita on kaikilla), jonne kerätään palautuspullot, kartonki, ongelmajätteet ja elektroniikkaromu. Tämä tekee yhteensä 10 erilaista jaetta. Se on aikamoinen määrä. Noista lajikkeista kuusi voi viedä takapihan roskiskatokseen. Neljä muuta täytyy toimittaa kodin ulkopuolelle: pullot kauppaan, patterit vien yleensä läheiseen sähköliikkeeseen, ongelma- ja elektroniikkaromut olen palauttanut kerran vuodessa, kun HSY:n keräysautot kiertävä keväisin.

Roskien lajittelu on hyvä asia. Mutta yleisesti ottaen asuntojen roskia varten varatut tilat ovat auttamattoman pienet. Meillä tämä toimii työhuoneen ansiosta, mutta kun mietin edellisiä asuntoja, esimerkiksi sitä opiskeluaikojen yksiötä tai sitä seurannutta vuokrakaksiota, niin eihän niissä ollut mitään mahdollisuutta lajitella juuri mitään. Luulen, että moni periaatteessa motivoitunut jättää lajittelematta, koska asunto ei anna siihen kunnolla mahdollisuutta.

Epäilen, että jälleen kerran en ole ainoa joka tätä asiaa tuskailee. Aihe kiinnostaa myös kirjani kannalta. Haluaisinkin kuulla teidän kokemuksia tästä aiheesta! Miten teillä on ratkaistu tämä asia? Millaisia ongelmia lajittelu tuonut arkeen? Ja etenkin parannusehdotuksia. Miten asuntoja pitäisi parantaa, jätteiden keräystä muuttaa tai mitä tahansa luovia ideoita, joiden avulla tämä homma saataisiin toimivammaksi!

Mitä minä sitten teen?

Jos edellisessä kirjoitin siitä, mitä jätän tekemättä, tässä seuraavassa katsaus siihen, mitä minä sitten teen. En tietenkään ole lopettanut kodinhoitoa tykkänään. On asioita, joista ei kannata luopua. Tärkein niistä on rakas tiskikonerutiinini. Illalla kone päälle, aamulla tyhjät kaappiin, ja sitten konetta täytellään koko päivä. Illalla pestän taas ja sama uudestaan. Tämä yksinkertainen systeemi takaa edes jonkinlaisen järjestyksen keittiössä. On ihan sama, vaikka kello oli 23 kun huomaan, että tiskikone ei vielä ole päällä. Sitten vaan pikaohjelma pyörimään. Tärkeintä on, ettei keittiö pääse kaaoksen valtaan.

Keittiöjuttuihin liittyy myös ruokien suunnittelu. Tajusin että se on tärkeämpää kuin koskaan, jotta ruokien kanssa ei tarvitse joka päivä tuskailla. Eilen kulkiessani ison ruokakaupan ohi, ostin jauhelihaa, tuoretta kalaa ja vielä kanasuikaleita. Luulisin, että niillä saadaan tämä viikko selvittyä. Päivitän viikon ruokalistan pikapuoliin. Viime viikko meni suunnitelman mukaan, ja se helpotti kyllä elämää.

Pyykkiäkin on pestävä ja hieman tulee raivattuakin. Ensinnäkin kyse on välttämättömyydestä: likaisia vaatteita kertyy vaikka pesuvälejä pidentäisi. Toiseksi lastenhuone muuttui eilen kertaheitolla, kun erilliset sängyt vaihtuivat kerrossängyksi. Sain onneksi molempien vanhat vuoteet hienosti kierrätettyä eteenpäin, joten emme ole monen sängyn loukussa. Mutta lastenhuoneen järjestys menee uusiksi, koska nyt sinne mahtuu uusi leluhylly, joka puolestaan vapauttaa lattiaa ja pöytäpintaa leluista. Samoin sängyn alla on säilytystilaa, jonne aion muuttaa kuopuksen vaatevaraston. Tämä vaatii toimenpiteitä lähitulevaisuudessa, varmaan oma postauskin tulossa.

Olen kuitenkin todennut, että lyhyet järjestely- ja raivaus purskaukset ovat hyvä keino lepuuttaa aivoja kirjoittamisen lomassa. Loputtoman pitkään en jaksa keskittyä, joten kun teksti alkaa tökkiä on kiva verrytellä jalkoja ja päätä laittamalla pieni osa kotia kuntoon. Tämän seurauksena meillä on nykyisin pystyynviikattu pakastin. Tajusin, että pakastimen vetolaatikkoon kannattaa myös laittaa tilanjakajia, jotka pitävät ruuat erillään. Niihin saa myös esim. pienemmät vihannespussit pystyyn, eivätkä jätskipuikot seilaa kaiken keskellä irrallaan. Kannattaa kokeilla. Itse käytin muovirasioita, jotka olivat tulleet esim. nektariinien mukana.

Täysin pellossa ei siis elellä, vaikka paljosta olenkin nyt väliaikaisesti luopunut. Kirjakin edistyy hiljalleen. Tänään minusta otetaan kuvat kustantajan katalogia ja nettisivuja varten. Julkaisu lähestyy askel askeleelta! Tuntuu huimalta!

Vähemmän tehtäviä asioita

Olin varsin optimistinen, kun ajattelin että viimeistelen kirjan kätevästi muiden hommien ohella. Saatuani ensimmäiset kommentit ja muokkausehdotukset kustannustoimittajaltani, olen tajunnut että ajatus oli epärealistinen. Kirjan kirjoittaminen on paljon kovempaa työtä kuin olisin osannut ennakoida. (Mutta hei, tämä on ensimmäinen kirjani! Mistäs sen olisi voinut tietää ennen kuin kokeilee.)

Koska tunnit eivät vuorokaudessa lisäänny enkä aio lopettaa nukkumista, täytyy priorisoida uudelleen. Tällä kuluneella viikolla tajuntaan upposi, että entisellään systeemi ei voi jatkua, muuten ei tule mistään valmista. Kun tämä oivallus syttyi, aloin aktiivisesti miettiä, mitä kaikkea voin jättää tekemättä, jotta aikaa riittää tarpeeksi myös kirjoittamiselle.

Siihen asti, kunnes kirja menee painoon (eli siis jonnekin joulukuun alkupuolelle saakka) aion joko lakata kokonaan tai ainakin vähentää merkittävästi

  • silittämistä
  • mankelointia
  • siivousta ja imurointia
  • tavaroiden raivaamista ja järjestämistä
  • kierrätystä ja roskien lajittelua
  • ruuan laittamista itse alusta asti
  • kaupassa käymistä
  • parvekkeen laittamista mihinkään kuntoon
  • kukkamultien vaihtamista
  • pyykinpesua
  • blogien lukemista, uutisten tsekkaamista, meileihin vastailua
  • monenmoisista omista laatukriteereistä huolehtimista

Eilen tyhjensin silitettävien korin. En suinkaan silittänyt niitä, vaan viikkasin vain kaappiin ryppyisinä. Jouluun saakka meillä syödään ryppyisiltä pöytäliinoilta, nukutaan ruttuisilla lakanoilla ja saunotaan karheilla laudeliinoilla. Tämä on ajatuksena melkein pöyristyttävä. Kyse ei nimittäin ole siitä, että silittäisin jonkun muun ihmisen takia, vaan nautin varmaan eniten itse sileistä vuodevaatteista ja kiiltäväksi mankeloidusta pellavasta. Mutta koska perhe pärjää hienosti vaikka tekstiilit eivät olisikaan täydellisen ojennuksessa, olen päättänyt väliaikaisesti luopua tästä rutiinista.

Päätin myös, että syksyn ajaksi täytyy laskea rimaa monen muunkin asian kohdalla. Käytän normaalisti aika paljon aikaa ja energiaa siihen, että käyn kauppahallista hakemassa tuoretta kalaa, leivon itsetehdystä taikinasta ja menen vaikka vähän kauemmas kauppaan, että saan juuri sellaisia raaka-aineita ja tuotteita joita haluan. Nyt totesin, että kukaan ei kuole, vaikka tuoretuotteiden sijasta syötäisiin muutama kuukausi enemmän pakastealtaasta. Perheemme yleinen ravitsemustilanne ei romahda, vaikka pari kuukautta syötäisiin normaalia enemmän kalapuikkoja, pakasteparsakaalia ja valmiita porkkanalettuja. Tuo itse tekemisen eetos on ollut todella vahva, mutta nyt on valittava joko onnistunut kirja tai täydellinen ruokavalio. Valitsen ensimmäisen.

Päätin myös radikaalisti, että en tänä vuonna laita parvekkeelle syyskukkia ollenkaan. Jossain vaiheessa vaan heitän kaikki kesän jäljiltä roskiin ja laitan jouluvalot tilalle. Tosin en aio stressata tästä tippaakaan. Parveke näyttää ulospäin aika räjähtäneeltä, mutta saa näyttää. Kanervat eivät valitettavasti edistä kirjan valmistumista millään tasolla. Tämä on ehkä asia, jossa eniten mietin sitä klassista ”mitä naapuritkin ajattelevat”. Täytyy siedättää itsensä ajatukselle, että saavat ajatella ihan mitä tahansa.

Tästä kaikesta seuraa se, että blogin aihepiirit tulevat varmasti kertomaan ensimmäistä kertaa enemmän siitä, mitä kaikkea EN ole viime aikoina tehnyt. Saa nähdä miten tämä sujuu, sillä nämä ovat itselleni aika isoja muutoksia, etenkin ajatusten tasolla. Suurin osa noista asioista, joita aion vähentää, on tärkeitä nimenomaan itselleni. Ei siis niin, että tekisin niitä jonkun muun takia, ja nyt stressaisin siitä, että mitähän ihmiset ajattelevat. Tuo parvekkeen ulkonäkö on ainoa poikkeus tässä. Toisaalta haluan panostaa kaiken mahdollisen energian ja huomion kirjan kirjoittamiseen, joten tämä on pakon sanelema ratkaisu. Mutta muutos ajatuksissa tuntuu melkein fyysiseltä epämukavuudelta. Ehkä tämä onkin lopulta ihan tarpeellinen harjoitus!

Tärkeä sopimus

Voi että. Tuntuu siltä että pitäisi kirjoittaa hieno teksti, jossa kierrellen ja kaarrellen, menneitä muistellen ja sieltä vääjäämätöntä reittiä edeten päätyisin lopulta tähän päivään ja siihen mitä haluan kertoa. Mutta en nyt osaa enkä jaksa, vaan hyppään draaman alkukaarien yli ja menen suoraan asiaan:

Olen eilen tehnyt kustannussopimuksen Tammen kanssa, joka julkaisee kirjoittamani kirjan ensi vuoden alussa.

Tämä on maailman mittakaavassa varsin pieni uutinen, mutta omassa elämässäni aivan valtava. Minusta tulee kirjailija. Olen haaveillut kirjan kirjoittamisesta siitä lähtien, kun opin lukemaan ja kirjoittamaan. Pitkään ajattelin, että se ei ole realistinen unelma. Tämän blogin myötä aloin kuitenkin ymmärtää, että tässä on aihepiiri, josta minulla on paljonkin sanottavaa. Pian löytyi ihmisiä, jotka halusivat lukea kirjoittamiani juttuja. Aika varhain kävi myös ilmi, että minulla olisi enemmänkin sanottavaa, kuin mihin blogimuoto antoi mahdollisuuden, ja siinä oikeastaan syntyivät kirjan ensimmäiset siemenet. Sen jälkeen tarvittiin vielä yksi iso idea, sekä paljon työtä, että ollaan tässä pisteessä.

Sitten palautus maanpinnalle: kirja ei ole vielä valmis. Sillä ei edes ole vielä lopullista nimeä. Siitä puuttuu yhtä ja toista, ja kaikki täytyy saada ennen joulukuuta valmiiksi. Toisaalta minulla on nyt ammattilaistiimi apuna ja selkeä päämäärä, ja olen niin innoissani ja motivoitunut, että edessä oleva kolmen kuukauden rypistys ei hirvitä ollenkaan. Toki monet jutut jännittää, mutta päällimmäisenä on kuitenkin kaikkea positiivista. Kaikista parasta on, että saan nyt luvan kanssa keskittyä siihen, mistä eniten tykkään: kirjoittamiseen ja lempiaiheeseeni tavaroihin. Kirja siis tulee jatkamaan samoja linjoja kuin blogikin. Siitä ei tule raivausopas, vaan laajempi – mutta hyvin käytännöllinen – kokonaisuus siitä, miten näiden kaikkien kamojen kanssa pitäisi elellä.

IMG_0316

Tältä näyttää puoli tuntia aiemmin kustannussopimuksen ensimmäistä kertaa elämässään allekirjoittanut bloggaaja.

Olen hautonut tätä projektia kuukausitolkulla, ja olen superiloinen kun vihdoin voin jakaa sen myös täällä! Päivitän projektin kuulumisia sitä mukaa kun se edistyy. Blogi päivittyy entiseen tahtiin ainakin toistaiseksi. Joskus tuolla kommenteissa on kehotettu kirjoittamaan kirja – no, nyt se sitten tulee! Eikä edes mene kauan. Voi että!