Aihearkisto: Tavaroiden raivaaminen

Lelut, jotka taakseen jättää

Julkaistu , kirjoittanut
4

Jokin aika sitten havahduin siihen, että lapsella on hirveästi leluja. Samaan aikaan havainnoin, että aktiivisessa käytössä niistä oli ehkä noin 20%. Lasten leluissa on sama ilmiö kuin lasten vaatteissakin – ne jäävät pieniksi. Yksivuotias leikkii ihan eri leluilla kuin kaksivuotias, ja 12-vuotiasta tuskin kiinnostaa samat jutut kuin 10-vuotiasta. Niinpä leluja on tarpeen keräillä säännöllisin väliajoin talteen, sillä uusia tulee väistämättä. Muuten seurauksena on äkkiä valtava kaaos.

Pääsin hyvään vauhtiin eräänä päivänä. Lapsen huomaamatta noukin laatikkoon kaikenlaista sälää. Mukana oli leluja, jotka eivät olleet kelvanneet leikkiin pitkiin aikoihin, sekä sellaisia ”oikeita tavaroita”, jotka oli annettu leikkikaluiksi. Jälkimmäisessä ryhmässä oli erilaisia purkkeja ja purnukoita, nauhanpätkiä ja sen sellaisia. Aikamoisen tarpeetonta tavaraa siis. Ylimääräisiä leluja kertyi kokonainen muovinen säilytyslaatikko. Jäljelle jätin kaikki sellaiset lelut, jotka selvästi kiinnostivat edelleen ja jotka olivat ehjiä.

Sitten tein suuren virheen. Syystä tai toisesta homma keskeytyi hetkeksi, ja jätin laatikon lastenhuoneen sängylle. Ja unohdin sen siihen. Seuraavana päivänä jälkikasvu bongasi sänkynsä päältä laatikollisen todella mielenkiintoista tavaraa. Eipä aikaakaan kun lähes koko sisältö oli mukulan toimesta otettu uudelleen käyttöön, ja levitelty ympäri asuntoa. Tajusin, että peli oli ainakin hetkeksi menetetty ja sen seurauksena itse laatikkokin päätyi leikkeihin. Nyt meillä on siis täsmälleen sama määrä leluja kuin ennenkin, ja lisäksi yksi lelulaatikko enemmän. Ei mennyt niin kuin siellä kuuluisassa Strömsöössä…

Olen siis saman haasteen edessä kuin ennenkin. Leluja on liikaa, niitä on karsittava. Tällä kertaa täytyy vain huolehtia siitä, että pois kerätyt tavarat eivät jää näkyville. Tämä tarkoittaa sitä, että niille pitää etukäteen miettiä säilytyspaikka. Sitten hoidetaan koko prosessi alusta loppuun jonain sellaisena hetkenä, ettei lelujen omistaja ole paikalla. Sen jälkeen nautitaan vapaasta lattiatilasta jouluun saakka.

Omien ohjeiden noudattamisesta

Julkaistu , kirjoittanut
2

Se on kuulkaa helppoa sieltä kentänlaidalta huudella. Tämä tuli todistetuksi eilen alkaneen vinttiprojektin yhteydessä. Olen keväällä kirjoittanut postauksen siitä, miten varastot, vintit ja muut kannattaa järjestää. Allekirjoitan kyllä omat ohjeeni edelleen, mutta enpä osannut tuolloin ottaa monia käytännön seikkoja huomioon.

Ensimmäinen on se, että varastotilat on harvoin suunniteltu kovin fiksusti. Niihin on hankala suunnitella optimaalista säilytysratkaisua, koska seinät ovat vinksin vonksin, katto on vino ja keskellä on tolppa. Tämä on siis autenttinen kuvaus meidän vinttikomerostamme. Toinen on tietysti se, että tavaraa kertyy vähitellen, eikä siinä matkan varrella yleensä tule suunniteltua, mihin täsmälleen ottaen mikäkin kannattaisi sijoittaa. Syntyy kerrostumia, ja tavarat jäävät toistensa alle ja taakse.

Niinpä esimerkiksi hyvä vinkki siitä, että samanlaiset tavarat sijoitetaan toistensa lähelle, voi olla käytännössä vaikea toteuttaa. Minäkin löysin neljä mattoa eri puolilta komeroa. Siirsin ne nyt yhteen nurkkaan. Jatkossa en unohda niiden olemassaoloa, koska näen ne kaikki yhdellä kertaa. Uudelleen järjestyksen ansioista usein käytetyt tavarat ovat myös helpommin saavutettavissa. Koska järjestystä ei oltu suunniteltu mitenkään, edessä oli tavaraa lähinnä siksi, etteivät ne yksinkertaisesti mahtuneet taaemmaksi. Nyt takana on talvivarusteita ja matkalaukkuja, ja edessä sellaista mitä tarvitaan useammin.

Törmäsin myös tekemättömiin päätöksiin. Vastaan tuli mm. korillinen ruuveja ja muuta pientä rautakauppatavaraa. Niitä on tarvittu varmaan jossain remontissa, mutta mysteeri on, miksi ne olivat päätyneet vinttiin. Meillä on nimittäin työkalupakki kaikkea sellaista sälää varten. Ilmeisesti koria on siirretty vintissä paikasta toiseen, eikä kukaan ollut koskaan pysähtynyt miettimään, oliko sen säilyttelyssä mitään järkeä. Kaikki ne mapit, joista viimeksi mainitsin, olivat myös sellaisia vanhasta muistista säilyteltyjä. Kun ei oltu jaksettu miettiä, mitä niille pitäisi tehdä, lopputulos oli että ei tehty mitään.

Tämä on erittäin hyödyllinen projekti, sillä olen oppinut organisoimisesta runsain määrin. Myös sen, että teoriassa asiat ovat tosi helppoja. Käytännössä eivät niinkään. Avoimia kysymyksiä on myös noussut: Miten säilyttää vanhoja joulukortteja? Onko niitä ylipäätään järkevää säilyttää? Entä jalkalistoja, jotka ovat jääneet edelliseltä asukkaalta, eivätkä remontin jälkeen enää sovi nykyiseen asuntoon? Heitetäänkö ne pois vai tuleeko niistä samanlainen kalabaliikki kuin ovista? Miten siistiä vinttiä on tarkoituksenmukaista tavoitella? Mielessäni siintää väljä, sotilaallisessa järjestyksessä oleva säilytystila, mutta epäilen tämän olevan utopiaa. Vastauksia ja ehdotuksia otetaan vastaan kommenttiosastolla.

Vinttiprojekti lähti liikkeelle

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Käytin maanantaina reilut kaksi tuntia vintin raivaamiseen. Koska sinne hädin tuskin mahtui sisälle, piti homma aloittaa kantamalla muutama laatikko ensin kokonaan ulos. Vasta sitten pääsi tutustumaan niiden sisältöön tarkemmin. Vinttiä ei ole koskaan sen kummemmin organisoitu. Sinne on muuttaessa kannettu osa laatikoista sellaisenaan edellisen asunnon vintiltä. Sen lisäksi sinne on kuluneiden vuosien aikana kertynyt yhtä jos toistakin. Tavaravalikoima edustanee tyypillistä vinttikomeroa melko hyvin: vaatteita, mappeja, kirjoja, huonekaluja, matkalaukkuja, joulukoristeita ja tyhjiä pahvilaatikoita yms. Sekä niitä perhanan ovia, viisi kappaletta.

Yritin ottaa kuvia lähtötilanteesta, mutta olosuhteet olivat liian haasteelliset, jotta kunnollisia olisi saanut. Tila on niin kapea, että niitä voi ottaa ainoastaan ovelta takaseinää kohti, ja tässä näkyy noin 2/3 tilasta. Kuvassa näyttää yllättävän siistiltä, mutta todellisuudessa tavaraa on vyötäröön asti, ja keskellä menee kapea polku. Takaseinää ei ulota koskettaa, koska edessä on niin paljon tavaraa.

Kuvassa näkyvä kaappi oli täynnä mappeja, jotka kaiken lisäksi olivat vielä paperikasseissa, joissa ne oli kannettu muuttoautoon. Toin ne sisälle, ja tarkoituksena on viikonlopun aikana käydä niiden sisällöt läpi. Etukäteen veikkaan, että paperikeräykseen päätyy vähintään 80% sisällöistä. Tyhjät mapit aion säästää. Tämän lisäksi setvin lukuisia pahvilaatikoita, joiden sisältö kuului lähinnä ryhmään sekalaiset. Sormet syyhysivät monen asian kohdalla, mutta maltoin mieleni. Ensisijaisesti siksi, että kyse ei ollut henkilökohtaisesta omaisuudestani, vaan mieheni. Laatikoiden joukossa oli paljon vajaita, ja yhdistelemällä samankaltaisten sisältöjä onnistuin vähentämään niiden lukumäärää selvästi. Jäljelle jääneet laatikot sain mahdutettua mapeista tyhjentyneeseen kaappiin. Sen seurauksena latialle syntyi lisää tilaa, ja sain isompia tavaroita järjestettyä fiksummin.

Tämän melko pienen ponnistuksen tuloksena vinttikomerossa mahtuu nyt liikkumaan paljon paremmin kuin ennen. Pääsin myös parista tarpeettomasta tavarasta eroon roskalavan ansioista, sekä lyttäsin pahvinkeräykseen monta turhaa laatikkoa. Suurin hyöyty oli kenties se, että nyt minulla on huomattavasti parempi kokonaiskuva tilanteesta. Aion jatkaa projektia tekemällä lisää järjestystä kaappeihin, jotta saan niihin mahdutettua enemmän tavaraa. Löysin muutamia kierrätykseen meneviä juttuja (jostain syystä olen joskus hamstrannut mm. valokuva-albumeita…) ja silkkaa roinaa heitin roskikseen.

Paljon hyviä havaintoja raivaamisesta tuli tehtyä, joten niistä oma postaus piakkoin. Niin, ja olen alistunut siihen, että niistä ovista ei nyt pääse eroon ainakaan tässä vaiheessa. Jos jaksaisin yksin kantaa ne, riski joutua roskalavalle olisi edelleen suuri. Mutta olosuhteet ovat nyt ovien suojelijoiden puolella, ja niinpä ne saavat vielä hetken armonaikaa.

Olen propagandan uhri

Julkaistu , kirjoittanut
6

Sääntö numero yksi: jos aiot heittää tavaraa pois, älä erehdy kertomaan kenellekään. Muuten saat katua. Olen siitä malliesimerkki.

Vinttiprojekti alkoi suunnitellusti. (Tosin se ei ollut suunniteltua, että huoltoyhtiö oli unohtanut tilata lavan. Aina pitää kaikki itse hoitaa…) Ullakolla inventoidessani tajusin, että sinne on vuosien varrella talletettu kaikki ovet, jotka asunnosta on poistettu. Ne ovat valkoisia, umpipuisia ja 50-luvulla valmistettuja. Niitä on yhteensä viisi, ja ne vievät runsaasti tilaa. Asunnostamme on vuosien varrella purettu useampia väliseiniä, ja suurin osa ovista on peräisin näiltä kadonneilta seiniltä. Niille ei siis enää ole edes teoriassa mitään paikkaa.

Haluaisin viedä ovet roskalavalle. Tein kuitenkin sen virheen, että mainitsin asiasta muutamille läheisilleni. Virhe! Suunnitelma teilattiin kaikilta tahoilta, tosin varsin erilaisilla argumenteilla. Yksi sanoi tarvitsevansa mahdollisesti ovea uuteen asuntoonsa – ehkä joskus ensi vuonna. Toinen väitti, ettei asuntoon kuuluvia ovia saa heittää pois. Kaikki vetosivat siihen, että ne ovat arvokkaita ja joku jossain varmasti haluaa ostaa ne. Ainakaan ei roskalavalle, vaan kierrätyskeskukseen!

Nyt olen turhautunut. Ovet kuuluvat asuntoon, asunto on meidän. Tällä logiikalla saan tehdä niille mitä lystään. Annan ovia mieluusti muille, mutta en halua säilyttää niitä omassa vintissäni heidän puolestaan. Mitä tulee kierrätyskeskukseen, niin ei minulla mitään sitä vastaankaan ole, mutta jotta ne saataisiin perille pitäisi olla pakettiauto. Tässä on käynyt niin, että tavara jota pidin täysin arvottomana, on muuttunut silmissäni potentiaalisesti arvokkaaksi, mutta en ole asiasta aivan varma. Epävarmuus aiheuttaa epätietoisuutta.

Näitä tilanteita tulee takuulla vastaan kaikille, jotka tosissaan alkavat raivata. Joku muu hermostuu siitä, että sinä heität ikiomia tavaroitasi pois. Ja katsoo asiakseen yrittää puuttua asioiden kulkuun. Olin jo aivan innoissani, että nytpä pääsen näistä eroon, kun vain saan jonkun avuksi kantamaan ne alas, mutta em. keskustelujen jälkeen olo ei olekaan enää niin varma. Tämä ärsyttää, koska tiedän ettei asia kuulu muille mitenkään. On vaikeaa pitää oma päänsä, kun kaikki ympärillä ovat sitä mieltä, että on tekemässä tyhmyyden. Mutta helppohan se on sanoa, kun ne ovet eivät ole heidän säilyteltävissään. Voisin tietysti tarjota niitä näille neuvojille. Jos he todella eivät halua, että ovet menevät roskiin, niin saa tulla hakemaan.

Joten jos kaipaat elämääsi muutamaa sisäovea (50-luvulta, umpipuuta, valkoisia ja sileitä; vaativat ainakin puhdistuksen, leveys vaihtelee n. 75-90 cm, tarkemmat mitat pyydettäessä), meiltä niitä saa. Jätä viesti kommenttilaatikkoon, sähköpostiosoitteesi ei näy muille kuin minulle. Näköjään huutiksessa ovista pyydetään hyvin vaihtelevia summia, mutta jos itse kannat ne alas ja viet pois, olen valmis tekemään erittäin edullisen diilin.

Tämän viikon tärpit

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Jännittävä päivä. Pesukoneenkorjaajan pitäisi saapua klo 11 mennessä. Jos kone ei tule kuntoon, pesutupa kutsuu. Jos kone ei tule kuntoon, Mielen asiakaspalvelu saa myös varsin tiukkasävyisen puhelun. En katso tällaista pelleilyä enää yhtään pidemmälle.

Roskalavan pitäisi saapua takapihalle tänään, ellei se peräti jo ole siellä. Lapsenvahti on myös tulossa, sillä en kaipaa raivausprojektiin ylimääräisiä pikkuapulaisia. Otan kameran mukaan, yritän saada ennen- ja jälkeen-kuvia nähtäväksi. Olen aloittanut projektin etukäteen lainaamalla muuttolaatikot pois tieltä. Vintistä lisää myöhemmin tällä viikolla. Ongelmana ei ole niinkään tilanpuute, kuin sen hankala muoto. Komero pitäisi onnistua järjestämään jotenkin niin, että sinne mahtuisi myös sisään ja sieltä saisi tavaraa ulos.

Luonnoksissa odottaa runsaasti puolivalmiita tekstejä, ja lisää on tulossa. Jostain syystä inspiraatio on ollut korkealla viime aikoina ja tekstiä on syntynyt. Ongelmana on ollut ajanpuute ja flunssa, en ole ehtinyt viimeistellä juttuja julkaisukuntoon. Mutta mielen päällä on pyörinyt ajatuksia mm. leluista, palveluammateista, kynttilöistä, joten näitä postauksia on tiedossa lähiaikoina. Aion myös tehdä lisää testejä Universal Stonen käyttömahdollisuuksista, kuvamateriaalin kera. Oikeastaan olen ihan liekeissä täällä kaikista uusista ideoista. Kun vaan tämä ärsyttävä flunssa menisi ohi, että jaksaisin kunnolla ruveta hommiin. Lievä lämpö ja pää täynnä räkää ei oikein edistä raivausprojekteja.

Roskalavaa odotellessa

Julkaistu , kirjoittanut
4

Vinttiprojekti sai uutta puhtia, kun huomasin että taloyhtiö on tilannut roskalavan asukkaiden käyttöön. Ilmeisesti tässä talossa on kerran tai pari vuodessa tapana tilata takapihalle lava, jonne saa sitten heittää omia roinia. Lava tulee lokakuun alussa, joten tässä pitäisi olla hyvää aikaa tutustua tilanteeseen, tehdä tarvittavat valmistelut ja sitten vaan raivata vimmalla pari päivää.

Roskalavat voivat joskus olla varsinaisia aarreaittoja. Lankomies on menestyksellä dyykannut mm. signeerattua arvolasia, taidetta ja historiallisia valokuvia. Huomaan, että roskalavat ovat tästä syystä melko houkuttelevia, ja ohimennen tulee aina kurkattua sattuisiko jotain mielenkiintoista silmiin. Viimeksi eräs toimisto muutti pois rakennuksestamme, ja laittoi lähes kaiken kalustuksen roskiin. Sieltä sitten naapurit kävivät innolla hakemassa tuoleja, mappeja, koreja, joulukuusenkoristeita ja ties mitä. Eräs perhe sai kokonaisen sohvan, jota he tarvitsivat. Jälkikäteen sohva osoittautui vieläpä arvokkaaksi englantilaiseksi huonekaluksi, jota myytiin uutena monella sadalla punnalla.

Itsekin tuolloin harkitsin muutamien tavaroiden kaappaamista, mutta tajusin onneksi ajoissa, ettei niille ollut varsinaisesti tilaa eikä tarvetta. Välillä kerta kaikkiaan meinaa tulla houkutus napata jotain mukaan vain siksi, että se on hyväkuntoista ja ilmaista. Mutta hyvä etten sortunut, sillä todennäköisyys sille, että samat tavarat löytäisivät tiensä nyt uudelle roskalavalle, olisi suuri. Olennaista on visio siitä, mihin kierrätystavaraa aikoo käyttää. Kerran oli tarjolla käytöstä poistettuja ostoskoreja. En ottanut, koska ajattelin ettei niistä ole kyllä mitään hyötyä. Sitten seuraavana päivänä kuulin, että ne olisivat tosi hyviä mökkikäytössä. Niissä voisi kuulemma kantaa puita ja kaikenlaisia tarvikkeita, niihin voisi kerätä omenia ja ne kestäisivät hyvin sadetta, kylmää ja painepesuria. Valitettavasti oma luovuus ei oikealla hetkellä riittänyt noin pitkälle, ja korit menivät muille.

Onko kukaan muu tehnyt hyviä löytöjä roskalavoilta?

Tarpeellisen tavaran taakka

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Aika usein raivaamisen esteeksi muodostuu se, että kaapeista löytyy ihan hyviä tavaroita. Ne ovat ehjiä (tai ainakin lähes ehjiä) ja käyttökepoisia. Periaatteessa niissä ei ole mitään vikaa… mutta jostain syystä ne eivät ole käytössäkään. Tässä muutama esimerkki omasta kodistani:

  • Farkut. Melko kallis merkki, erittäin hyväkuntoiset – mutta hiukan liian pienet. Käytetty muistaakseni neljä vuotta ja pari kiloa sitten.
  • Kahvinkeitin. Täysin toimiva, ei ainuttakaan vikaa – mutta täysin tarpeeton. Ei käytetty moneen vuoteen.
  • Pussilakana. Marimekkoa, saatu lahjaksi. Ehjä ja nätti – mutta hiukan väärän kokoinen, niin että peitto luisuu aina ulos. On siksi ollut käyttämättömänä useamman vuoden.

Näitä kaikkia tavaroita yhdistää se, että jos niitä tarkastelee irrallaan, ne ovat hyviä tavaroita. Ehjiä, toimivia ja vähänkäytettyjä. Mutta kun niitä katsoo osana omaa kotia, niistä kaikista löytyy jokin pieni ongelma. Juuri meidän kodissa kahvinkeitin on tarpeeton, mutta joku voisi sitä hyvin käyttää. Pussilakana on meidän peitolle vääränkokoinen, mutta varmasti on olemassa peittoja joihin se sopii. Farkut ovat aavistuksen liian pienet, mutta joku muu saisi niistä todella hyvät housut.

Nämä esineet ovat kulkeneet mukana vuosikausia. Olen uskollisesti muuttanut ne asunnosta toiseen, vaikkei niille olekaan ollut mitään käyttöä. Syynä on juuri tuo, että niissä ei periaattessa ole mitään vikaa. Paitsi että on. Jos ei olisi, niitä käytettäisiin. Olen kuitenkin langennut siihen harhaan, että olen alkanut arvioida tavaroiden käyttökelpoisuutta yleisellä tasolla, sen sijaan että olisin miettinyt onko se minulle itselleni tarpeellinen. Tietenkään ei ole järkeä laittaa roskiin hyvää käyttökelposta tavaraa. Ongelma vaan on se, että jos kahvinkeitin majailee vuodesta toiseen kaappini perällä, kellään muulla ei ole edes teoriassa mahdollisuutta käyttää sitä.

Raivatessa ei pidä ajatella yleisellä tasolla, vaan nimenomaan henkilökohtaisella. Jos tavaroitaan haluaa karsia, tässä on erinomainen lähtökohta.  Silloin ei tarvitse säilytellä kaikkea vain siitä syystä, että periaatteessa esine on käyttökelpoinen. Oikea kysymys kuuluu, kuka tätä voisi käyttää? Jos en minä, niin kuka muu? Minne tämä tavara pitää toimittaa?

Kahvinkeitin muutti pari viikkoa sitten uuteen kotiin sukulaiselle, jolta puuttui kakkosasunnosta kahvinkeitin. Farkut laitoin kassiin, jonne kerään vaatteita jotka ovat menossa second hand -liikkeeseen myyntiin. Pussilakana ei ole vielä muuttanut minnekään, mutta koska liinavaatekaappini on varsin karsittu sisällöltään, yksi varalakana ei haittaa. Tosin keksin juuri, että ellei sitä kukaan satu tarvitsemaan, saumat voisi purkaa ja kankaasta voisi ommella esimerkiksi lastenlakanoita.

Tukossa

Julkaistu , kirjoittanut
6

Äh. En ole ihan varma miten tässä on päässyt käymään näin. Menin pari päivää sitten vinttiin etsimään pari tavaraa ja havahduin siihen kiistattomaan tosiasiaan, että vintti on umpitäynnä. Siis niin täynnä, että siellä hädin tuskin mahtuu kulkemaan ja kääntymään, tavaroita on vaikea löytää ja lattia on täynnä röykkiöitä. Olinkin sopivasti juuri äskettäin selostanut webinaarissa, miten suuret tavaramäärät näkyvät siinä, että kaikki varastotilat ovat niin täynnä ettei niihin enää mahdu uutta säilytettävää ja sen vuoksi tavarat alkavat pursuilla oleskelutiloihin. No juu. Positiivista tässä on se, ettei kukaan ainakaan erehdy vahingossa kuvittelemaan, että blogin kirjoittajalla olisi täydellinen koti…

Vinttikomero on suorakaiteen muotoinen. Leveyttä on ehkä 1,5 metriä ja pituutta arviolta 4 metriä. Lattiapinta-alaa on siten noin 6 neliötä. Suunnilleen puolessa välissä katto alkaa viettää, niin että täysi korkeus on vain osassa koppia. Vintissä on kolme tavallista, siistiä kaappia (ne olivat huoneistossa kun muutimme, ja ne siirrettiin tarpeettomina vintille), joissa kahdessa on hyllyt ja yhdessä vaatetanko. Kyseessä on siis kaikilla mittareilla äärimmäisen tavallinen vinttikomero.

Täydellistä inventaariota odotellessa listaan tähän ne tavarat, jotka varmuudella tiedän vintissä olevan. Ensimmäinen kaappi on fiksusti täytetty, siellä majailee joulukoristeet ja mehumaija. Toisessa kaapissa on talvitakit. Kolmas sen sijaan on täynnä paperia. Mitä paperia – en tiedä. Ainakin vanhoja opiskelumateriaaleja, mutta varmasti paljon muutakin. Sen lisäksi siellä on epämääräistä rojua, käsittääkseni lähinnä muille kuuluvia tunnepitoisia tavaroita, joita en ole saanut heittää pois. Kaappien päälle on pinottu astioiden alkuperäislaatikoita. Olen kirjoittanut tarkemmin täällä, miksi niitä säästelen. Tällä hetkellä tilanne on kuitenkin se, että pinot hipovat kattoa, ja sieltä meinaa jatkuvasti tipahtaa jotain päähän.

Kaapit ovat ihan paikallaan, ja ne moninkertaistavat vinttikomeron vetoisuuden. Varsinainen ongelma on kaikki ne tavarat, jotka ovat tällä hetkellä lattioilla tukkimassa tilan. Sieltä löytyy lukuisia matkalaukkuja, metritolkulla vanhaa lundiaa, asunnosta poistettuja ovia ja muutamia pahvilaatikoita. Sitten on puutarhatuoleja, käytöstä poistettuja leluja ja niitä iänikuisia pakkausmateriaaleja. Ja kaiken seassa seikkailee erinäisiä epämääräisiä tavaroita: koripallo, lasten haalareita, naulakko, vanha kenkähylly ja niin edelleen…

Luulisin, että tilanne on varsin tyypillinen. Se on myös päässyt kehittymään vähitellen. Aluksi kaikki oli ihan hyvässä järjestyksessä ja väljästi, mutta sitten tavaraa on ruvennut kertymään. Koska oikeastaan mitään ei ole heitetty pois, tila on vain vähentynyt. Kunnes nyt ollaan siinä pisteessä, että asialle on tehtävä jotain. Tai oikeastaan ei sille varmaan olisi pakko tehdä yhtään mitään, mutta tilanne ärsyttää minua. Ensinnäkään en halua säilytellä tavaroita, jotka ovat tarpeettomia, arvottomia ja pahimmassa tapauksessa käyttökelvottomia. Keksin varmasti niille neliöille parempaakin käyttöä. Toiseksi inhoan sitä, että en helposti löydä etsimääni. Sen sijaan tykkään siitä, että tiedän missä kaikki tavarat ovat, ja pääsen niiden luokse helposti.

Näyttää siltä, että tästä on tulossa samanlainen projekti, kuin taannoinen arkistointiprojektini oli (tsekkaa kategorioista ”arkistointi”, niin löydät aiheeseen liittyvät postaukset). Tässä tosin menee varmasti kauemmin. No, lähtöpiste on nyt ainakin selvillä.

Magneettimittari

Julkaistu , kirjoittanut
5

Törmäsin todella kiehtovaan tutkimukseen. Kalifornialaisessa UCLA:n yliopistossa seurattiin monen vuoden ajan 32 keskiluokkaisen lapsiperheen elämää. Seuranta oli todella intensiivistä, perheiden elämä otettiin lähestulkoon kirjaimellisesti suurennuslasin alle. Vuosien tutkimustyön tuloksena on syväluotaavaa analyysiä siitä, miten amerikkalainen keskiluokka käyttää aikansa ja rahansa – ja mitä he omistavat. Yksi johtopäätös oli yli muiden: tavaraa on paljon ja sitä tulee koko ajan lisää.

Tutkijat tekivät  yhden merkillisen havainnon: jääkaapin ovessa oleva määrä tavaraa korreloi suoraan sen kanssa, miten paljon tavaraa kyseisestä taloudesta muuten löytyi. Mitä suurempi pinta-ala ovesta oli magneettien, muistilappujen, piirustusten, lukujärjestysten ja ties minkä kaman peitossa, sitä suuremmasta ”roinatoleranssista” se kertoi. Tutkimuksen mukaan keskiluokkaisen amerikkalaisen jääkappin ovessa on noin 52 erillistä objektia. Huipputapauksessa jääkaappia peitti 166 kappaletta kaikenlaisia asioita, eikä oven pinta-ala enää riittänyt, vaan magneetit olivat levinneet myös jääkapin seinustalle.

Olisipa hauska tietää, miten asia on Suomessa! Puhtaasti fiilispohjalta arvioiden sanoisin, että tulokset olisivat luultavasti hyvin samansuuntaisia. Meidän jääkaapin ovessa on tällä hetkellä kaksi magneettia. Niillä oveen on kiinnitetty yksi postikortti ja kaksi piirustusta. Yhteensä viisi esinettä, eli noin 10% amerikkalaisesta keskiarvosta. Tuntuu siltä, että määrä korreloi muun roinan kanssa varsin hyvin. Toisaalta tähän vaikuttaa se, että olen tietoisesti välttänyt kasaamasta kaapin oveen tätä enempää tavaroita. Nämäkin esineet siirtyvät ajan myötä muihin arkistoihin, ja oveen tulee jotain muuta.

Jääkaappi on kätevä paikka säilöä informaatiota, jonka haluaa olla jatkuvasti esillä. Tutkimuksessa kuitenkin huomattiin, että useimmiten informaatio oli vanhentunutta. Vanhoja listoja ei siis ollut otettu pois, vaan niiden päälle oli vain kiinnitetty uusia. Jos kaipaa keittiöönsä visuaalista selkeyttä, jääkaapin ovi on siis hyvä paikka aloittaa. Ainakin jos tätä tutkimusta on uskominen.

Tässä linkki artikkeliin, jossa kerrotaan tutkimuksesta enemmän (englanniksi).

Kuka kaveriksi?

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Tavaroiden karsiminen on kivempaa kaksin kuin yksin. Jos nimittäin osaa valita seuransa oikein. Ideaali karsimiskumppani on hyvällä tuulella ja hänellä on runsaasti aikaa. Hän auttaa keskittymään olennaiseen; kun oma ajatus alkaa harhailla, kaverin tehtävänä on palauttaa huomio lempeästi takaisin käsillä olevaan urakkaan. Toisaalta hän voi muistuttaa siitä, että välillä on hyvä syödä, juoda ja jaloitella. Hyvä raivauskaveri on myös hienotunteinen – kun kaapista nousee sentimentaalisista syistä säilytetty Elviira-tädin vanha yöpaita, hän ei ala päivitellä, kuinka käsittämätöntä rojua ihmiset säilyttelevät.

Raivaaminen voi olla rankkaa ja tylsää yksin. Sopiva kaveri pitää mielialaa yllä ja kaksi käsiparia on aina tehokkaampi kuin yksi. Kaksin saa siis todennäköisesti nopeammin ja enemmän aikaiseksi kuin yksin puurtaessa. Mutta älä pyydä avuksi ketä tahansa. Jos tarkoitus on karsia tavaroita niin, että iso osa niistä päätyy kierrätykseen tai roskiin, on etenkin oltava tarkkana. Sellainen ihminen, jolla on emotionaalinen side raivattaviin tavaroihin on tuskin avuksi. Sen sijaan että hän auttaisi luopumaan, voi vaikutus ollakin päinvastainen. Pahimmassa tapauksessa hyvää tarkoittava sukulainen voi suorastaan torpedoida koko hankkeen: ”Et voi heittää tuota pois! Sehän on Väiski-vaarin vanha rakas ruohonleikkuri! Sitä voi joku joskus jossain vielä käyttää!” Siksi vanhemmat, sisarukset ja muut läheiset eivät aina ole se paras vaihtoehto.

Kokemukseni mukaan raivauskaverista on eniten apua, kun työn alla on autotalli, lastenhuone tai vaikkapa keittiö. Yhdistävä tekijä on joka tapauksessa se, että kohteen sisältö ei ole äärettömän henkilökohtaista. Toisin sanoen riski sille, että vastaan tulisi esineitä joita et halua kenenkään näkevän, on pieni. Arvelen, että esimerkiksi vaatekaapin raivaus olisi paljon henkilökohtaisempi urakka. Tietysti silloin, kun luottamus kaveriin on ehdoton, ei henkilökohtaisten asioiden esittely ole mikään ongelma.

Loppuun haluaisin vielä lisätä, että kaverin tehtävänä ei ole tehdä päätöksiä puolestasi, ainoastaan seistä moraalisena tukena. Viime kädessä vastuu omista tavaroista on aina itsellä.