Lelut, jotka taakseen jättää

Jokin aika sitten havahduin siihen, että lapsella on hirveästi leluja. Samaan aikaan havainnoin, että aktiivisessa käytössä niistä oli ehkä noin 20%. Lasten leluissa on sama ilmiö kuin lasten vaatteissakin – ne jäävät pieniksi. Yksivuotias leikkii ihan eri leluilla kuin kaksivuotias, ja 12-vuotiasta tuskin kiinnostaa samat jutut kuin 10-vuotiasta. Niinpä leluja on tarpeen keräillä säännöllisin väliajoin talteen, sillä uusia tulee väistämättä. Muuten seurauksena on äkkiä valtava kaaos.

Pääsin hyvään vauhtiin eräänä päivänä. Lapsen huomaamatta noukin laatikkoon kaikenlaista sälää. Mukana oli leluja, jotka eivät olleet kelvanneet leikkiin pitkiin aikoihin, sekä sellaisia ”oikeita tavaroita”, jotka oli annettu leikkikaluiksi. Jälkimmäisessä ryhmässä oli erilaisia purkkeja ja purnukoita, nauhanpätkiä ja sen sellaisia. Aikamoisen tarpeetonta tavaraa siis. Ylimääräisiä leluja kertyi kokonainen muovinen säilytyslaatikko. Jäljelle jätin kaikki sellaiset lelut, jotka selvästi kiinnostivat edelleen ja jotka olivat ehjiä.

Sitten tein suuren virheen. Syystä tai toisesta homma keskeytyi hetkeksi, ja jätin laatikon lastenhuoneen sängylle. Ja unohdin sen siihen. Seuraavana päivänä jälkikasvu bongasi sänkynsä päältä laatikollisen todella mielenkiintoista tavaraa. Eipä aikaakaan kun lähes koko sisältö oli mukulan toimesta otettu uudelleen käyttöön, ja levitelty ympäri asuntoa. Tajusin, että peli oli ainakin hetkeksi menetetty ja sen seurauksena itse laatikkokin päätyi leikkeihin. Nyt meillä on siis täsmälleen sama määrä leluja kuin ennenkin, ja lisäksi yksi lelulaatikko enemmän. Ei mennyt niin kuin siellä kuuluisassa Strömsöössä…

Olen siis saman haasteen edessä kuin ennenkin. Leluja on liikaa, niitä on karsittava. Tällä kertaa täytyy vain huolehtia siitä, että pois kerätyt tavarat eivät jää näkyville. Tämä tarkoittaa sitä, että niille pitää etukäteen miettiä säilytyspaikka. Sitten hoidetaan koko prosessi alusta loppuun jonain sellaisena hetkenä, ettei lelujen omistaja ole paikalla. Sen jälkeen nautitaan vapaasta lattiatilasta jouluun saakka.

4 thoughts on “Lelut, jotka taakseen jättää

  1. Jos teillä on jossain kaapissa laatikon mentävä kolo, niin kerää laatikollinen leluja säilöön vaikka kuukaudeksi tai pariksi ja ota sitten uudestaan käyttöön. Kylläpä jaksavat taas kiinnostaa! Meillä on jatkuvasti osa leluista jemmassa. Pysyy lastenhuone vähän siistimpänä, ja on aina ajoittain ”uusia” kiinnostavia leluja 🙂

    • Tämä on varmasti erittäin hyvä neuvo! Kummasti ne vanhatkin lelut alkavat kiinnostaa, kun ne on hetkeksi nostettu pois silmistä. Tai jos joku toinen lapsi haluaisi leikkiä niillä… siitä vasta poru nousee 🙂

  2. Mä olen jo luovuttanut tässä asiassa… nuorimmainen on 9-vuotias ja odottelen vielä muutaman vuoden, jotta saan sitten laittaa lähes kaiken pois kerralla. Pari kolme kertaa vuodessa seulon tavaramäärästä rikkimenneet ja blogissa mainitut ”purkit ja purnukat”…
    Kahden isomman (16 v ja 13 v) kohdalla karsinta ja siirto nuoremmille tehtiin n. 12 vuotiaana, jolloin ei lelut enää kiinnostaneet. Ehkä myös siksi nuorimmaisella on TODELLA PALJON tavaraa tällä hetkellä.
    Nyt joulun ollessa taas lähellä, olen pikkuhiljaa viritellyt keskustelua mitä olisi järkevää pyytää joulupukilta. Tarvitaanko leluja enää vai riittäisikö lahjaksi Wii ym. pelit, kirjat, vaatelahjakortit ym. Ja viesti sukulaisille on jo pitkään ollut, että kiitos ei leluja, antakaa mielluummin sitten vaikka H&M:n tai muun vaatekaupan lahjakortti, jotta lapset voi itse valita mitä ostavat.
    Vanhimmat tytöt eivät enää halua leluja eikä juuri pelejäkään, nuorin vielä saattaa jotain haluta, luultavasti joulupukki tuo leluja tänä vuonna todella valikoiden.

    • Tämä joululahjakysymys onkin mielenkiintoinen. Itselläni on sekä hyviä että huonoja kokemuksia. Oma viestintä meni kerran vähän pieleen, ja aiheutti muille aikuisille turhaa mielipahaa… 🙁 Siitä viisastuneena yritän pitää kielen keskellä suuta. Mutta olen ollut huomaavinani, että tosiaan mitä enemmän lapsia, sitä enenmmän leluja. Se nuorinhan perii tietysti kaikki vanhat ja saa vielä uusia päälle. Musta tuntuu, että tämän yhdenkin kanssa meinaa välillä lähteä lapasesta.

Mitä mieltä olet? Jätä kommentti :)

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.