Luonnonkosmetiikkaa, josta pidän

Olen viimein törmännyt luonnonkosmetiikkaan, josta voin sanoa pitäväni varauksetta. Kyseessä on EkoPharma, jonka tuotteisiin tutustuin kosmetologini kautta. Sarja on suomalainen, ja nettisivujen mukaan tuotteet jopa valmistetaan Suomessa, mikä on kivaa plussaa. Sarja on kuitenkin tarkoitettu ammattilaiskäyttöön, joten sitä saa ostaa ainoastaan kosmetologeilta.

Nettisivuilla höpistään kaikenlaista tyypillistä vaikuttavista aineista ja valmistuksessa käytetystä teknolgiasta, joihin en ota sen enempää kantaa. Sen sijaan voin kertoa, miksi tykkään näistä: kahta tuotetta (seerumi ja kosteusvoide) nyt pari kuukautta käyttäneenä voin todeta vihdoinkin löytäneeni luonnonkosmetiikkasarjan, joka ei tuoksu oikeastaan millekään. Sen lisäksi tuotteet tuntuvat toimivan erittäin hyvin. Pakkaukset ovat lasisia pumppupulloja, joissa aineet pysyvät hygienisinä, mutta kuluttaja näkee jatkuvasti, paljonko tuotetta on jäljellä. Tällä suppealla otoksella voin siis sanoa pitäväni tuotteista kovasti, ja kunhan edelliset loppuvat, aion kokeilla myös sarjan puhdistustuotteita.

Lisäksi on toinenkin tuotemerkki, joka ei toistaiseksi ole aiheuttanut pettymyksiä, nimittäin Dr. Hauschka. Tämä on vähän yllättävää, sillä silloin kun ensimmäisen kerran kun kuulin tästä merkistä, pidin sitä hörhöilynä. Nyt olen kuitenkin kokeillut eri tuotteita (ts. mitä on kulloinkin sattunut alessa olemaan) ja huomannut, että biodynaamisesti viljellyt raaka- aineet tai ei, tuotteet tuntuvat toimivan. Näissä on EkoPharmaa voimakkaammat tuoksut, mutta tähän mennessä en ole törmännyt epämiellyttäviin. Tuotteet myös tuntuvat tekevän sen, mitä lupaavat. Hintataso ei ole halvimmasta päästä, mutta yleensä ostan kaikki tuotteet alesta joka tapauksessa. EkoPharma taitaa olla Dr. Hauschkan kanssa aika saman hintainen.

Kriteerini luonnonkosmetiikalle eivät siis ole kovin moninaiset. Haluan vain, että tuote täyttää luonnonkosmetiikan vaatimukset sisällöltään, ei tuoksu liikaa tai pahalle, ja toimii tarkoitetussa käytössä. Satunnaisotannalla olen kokeillut lukuisia merkkejä, mutta nyt näyttää siltä, että olen löytänyt itseäni miellyttävät sarjat. Näiden lisäksi kiinnostaisi vielä kokeilla Estelle & Thild -tuotteita, mutta koska tällä hetkellä ei ole mitään erityisiä puutteita kylppärin kaapissa, kokeilu jää jonnekin tulevaisuuteen.

Olen iloinen, että olen löytänyt näiltä merkeiltä hyviä tuotteita. Sellainen jatkuva hakuammunta on nimittäin rasittavaa, ja jos sattuu menemään pieleen, saa epämiellyttävän tuotteen kanssa kärvistellä vaikka kuinka pitkään. En nimittäin pysty heittämään pois sinänsä hyvää tuotetta, joka ei vain vastaa toiveitani. Onneksi jämäprojektin myötä olenkin jo päässyt melkein kaikista hutiostoksista eroon, ja jatkossa pysyttelen näissä hyviksi todetuissa.

Mikä on teidän suosikkimerkkinne?

Kuinka ostaa asunto: raha-asioista

Asuntokauppa ei ole ihan pikkujuttu, sillä se lienee arvokkain omaisuus, mikä monilla ihmisillä on. Sen vuoksi kauppaan kannattaa mielestäni paneutua äärimmäisen huolellisesti. Se tarkoittaa vaivannäköä, ”tylsiä” paperitöitä ja vie paljon aikaa. Mutta mitä huolellisemmin on taustatyöt tehty, sitä pienemmällä todennäköisyydellä tulee ikäviä yllätyksiä kaupan jälkeen.

Niinpä ensimmäinen olennainen seikka on selvittää oma taloustilanne ja maksukyky. Siis laskea miten paljon on varaa lyhentää lainaa, ja miten paljon käteen jäisi eri korkoprosenteilla – koska varmaa on ainoastaan se, että nykytilanne ei tule pysymään ennallaan. Asiaa toitotetaan joka paikassa, mutta on huono idea venyttää maksukykynsä äärimmilleen. Huomioon pitää ottaa myös asunnon ylläpitokustannukset ja vastike. Silloin vasta tietää, paljonko kuukaudessa menee asumiseen rahaa lainanlyhennyksen lisäksi. Tämä harjoitus kertoo, mikä on ylin hinta, jonka mistään asunnosta voi maksaa. Sen jälkeen voi katsoa mitä sillä rahalla saisi.

Kannattaa muistaa, että jos asunto ei ole velaton, se näkyy korkeampana vastikkeena, vaikka taloyhtiön ”perusvastike” olisikin matala. Sitten on tietenkin varainsiirtovero, joka jää ostajan maksettavaksi, ellei satu olemaan ensiasunnon ostaja. Kokonaissumma on siis aina suurempi, kuin sovittu kauppahinta, ja näiden kaikkien lisäkulujen pitää mahtua budjettiin. Muuten riskeeraa oman taloutensa.

Jos harkitsee tiettyä asuntoa, pitää ottaa huomioon myös mahdollisen remontin kustannukset, ja laskea ne mukaan kauppahintaan. Tiedän hyvin harvoja ihmisiä, jotka ovat muuttaneet tekemättä ensin lainkaan remonttia. Samoin pitää selvittää, onko taloyhtiössä tiedossa yhteisiä remontteja, sillä niiden kustannukset vaikuttavat suoraan omiin asumismenoihin, kun taloyhtiön lainaa lyhennetään vastikkeen mukana. Päätetyt remontit saa selville isännöitsijältä, ja ne käyvät usein ilmi myös myynti-ilmoituksesta. Mutta vasta tutustumalla taloyhtiön kunnossapitosuunnitelmaan, saa selville mitä ollaan parhaillaan suunnittelemassa. Ne voivat toteutua vasta vuoden-parin sisällä, mutta on otettava huomioon, kun omaa maksukykyä arvioi.

Taloyhtiössä tilinpäätöstietoihin tutustuminen kertoo miten vakavaraisesta yhtiöstä on kyse, onko vuokratuottoja ja mikä on kulurakenne. Sen pohjalta pystyy arvioimaan, miten hyvin yhtiötä on hoidettu, ja kestääkö yhtiön talous yllättäviä korjaustarpeita ym. Nämä kaikki puolestaan vaikuttavat siihen, miten asunnon arvo kehittyy tai säilyy. En ole koskaan ostanut omakotitaloa, joten en tiedä kovin tarkasti, millaisia asioita siinä tilanteessa kannattaa ottaa erityisesti huomioon. Käsittääkseni kuntokartoitus on ainakin uudemmissa asunnoissa pakollinen (?), mutta jos joku lukija tietää tästä tarkemmin niin kertokaa ihmeessä lisää.

Itse olen sitä mieltä, että raha-asiat ratkaisevat kaiken, ja on erittäin kyseenalaista ostaa asunto, johon ei todellisuudessa ole varaa. Samoin suosittelisin vakavasti harkitsemaan, mikäli yhtiö vaikuttaa huonosti hoidetulta tai pommikuntoiselta. Mahdolliset isot remontit eivät välttämättä haittaa, jos oma elämäntilanne ja talous kestää esim. putkisaneerauksen. Isot remontit laskevat myyntihintaa heti kun ne on päätetty tai kun ne ovat käynnissä, mutta valmistuttuaan vaikutus on yleensä päinvastainen, sillä moni etsii asuntoa johon ei ole tulossa remontteja. Valmiiden remonttien voi yleensä odottaa nostavan asunnon myyntihintaa jatkossa.

Mutta jos laskuharjoitukset on tehty ja tulos edelleen plussalla, voi siirtyä pohtimaan varsinaiseen asumiseen liittyviä juttuja. Teen niistä seuraavan postauksen.

Kantistuote loppu ennen aikojaan

Stocka jaksaa ärsyttää säännöllisin väliajoin. Nettikauppa nyt on tunnetusti äärimmäisen huono, mutta eilen meni hermot myös kaupassa asioidessa. Yritin nimittäin mennä ostamaan kanta-asiakastuotetta, erästä vaatetta. Eilen oli siis 12.3. eli uusi kantisvihko on ollut voimassa alle kaksi viikkoa ja kuuta on vielä reilusti yli puolet jäljellä. Keskustan liikkeessä kävi ilmi, että kyseistä tuotetta oli tasan kaksi kappaletta jäljellä, eikä kumpikaan tietenkään sattunut olemaan juuri sitä kokoa, jonka olisin halunnut.

Voisi kuvitella, että rekki oli vain väliaikaisesti tyhjä, mutta myyjä kertoi että ei niitä tule lisää. Kaikki on siinä mitä on. Hän kuitenkin onnistui paikallistamaan Tapiolasta ja Tampereelta halutut koot, ja tilasi ne minulle keskustaan. Kiva että sentään sellainen on mahdollista, mutta miettikää nyt – kuukautta on kulunut alle puolet, ja kanta-asiakastuote on jo loppu käytännössä koko maasta.

Minusta tuo on täydellistä asiakkaan aliarvioimista. Ovatko kantistuotteetkin muuttuneet jonkinlaisiksi sisäänheittotuotteiksi, joiden perässä pitää todellakin juosta liikkeeseen heti ensimmäisenä päivänä, jos haluaa saada omansa? Ymmärrän tämän logiikan jossain hulluilla päivillä, mutta en tässä tapauksessa. Tiedän, että sisäänostaja tasapainottelee määrän ja menekin välillä. Ymmärtäisin myös, että jos olisi esimerkiksi kuun 29. päivä, jäljellä ei enää olisi kovin laajaa valikoimaa.

Olen kuvitellut kantistuotteiden olevan hyvä syy liittyä kanta-asiakkaaksi, siis että asiakas saa jotain ekstraa. Kanta-asiakasvihkossa sanotaan, että tarjous on voimassa kuun loppuun, tai niin kauan kuin tavaraa riittää. Ilmeisesti tavaran ei tarvitse Stockalla riittää kovin pitkään. Mutta tosiasia on, että en viitsi ruveta ryntäilemään minnekään siitä syystä, että tuote saattaa loppua viikossa. Sen sijaan vien rahani luultavasti johonkin toimivaan nettikauppaan, josta saa samoja tuotteita samalla hinnalla. Stockkalla on ollut hyvä brändi pitkään, mutta kun verkkokauppa tökkii eikä tavaroita saa edes kaupasta, niin ei ihme että asiakkaat kaikkoavat.

 

Turhaa tötöilyä

Juuri kun pääsin selittämästä, miten turhaa on maksaa omien rahojensa käytöstä, syyllistyin siihen itse. Syynä oli suoravelotuksen loppuminen, johon en ollut reagoinut ajoissa. Niinpä luottokortin saldo ei ollutkaan automaattisesti nollautunut eräpäivänä. Sen sijaan olin saanut laskun, jota en siis ollut tajunnut maksaa ennen kuin sain uuden laskun korkojen kera.

No, nyt on e-lasku tehty eikä virhettä pitäisi päästä tapahtumaan uudestaan. Samassa yhteydessä huomasin, että jo kesällä lakkautettu toinen kortti kummitteli edelleen tilitiedoissa. Soitto pankkiin ratkaisi senkin ongelman. Samassa selittyi muutama maksuongelma syksyn ajalta, jotka johtuivat tuosta vanhasta kortista. Onneksi reipas asiakaspalvelija pystyi hoitamaan kaiken kuntoon puhelimen välityksellä, ja nyt kaikki tiedot ovat taas ajan tasalla.

On ilahduttavaa saada hyvää asiakaspalvelua pankista. Iloa tosin haalistaa, että tässä tapauksessa yksi ihminen korjasi toisen puoli vuotta aiemmin tekemää virhettä. Tässä tapauksessa syytä voi etsiä myös minusta, kun en koko aikana ollut virhettä huomannut. Haluaisin luottaa siihen, että asiat hoidetaan kerralla kuntoon, mutta aina pitäisi itse tarkistaa jälkikäteen kaikki asiat. Onneksi tästä huolimattomuudesta ei tullut mitään pahoja seurauksia.

Raha-asioiden hoitaminen on ihmeellisen ristiriitaista. Toisaalta haluaa hoitaa kaiken mahdollisimman täsmällisesti, toisaalta välillä asioihin tarttuminen tuntuu äärettömän työläältä. Parasta olisi reagoida kaikkiin pankista tuleviin tiedonantoihin välittömästi, mutta jostain syystä viralliset kirjeet eivät yleensä herätä valtavaa toimintatarmoa… vaikka syytä tietysti olisi, kuten tuo luottokortti/e-laskuepisodi jälleen kerran osoitti. Epäilen myös, etten ole tässäkään asiassa yksin?

Parasta palvelua saa Verohallinnosta

Olen tullut siihen tulokseen, että maan parasta asiakaspalvelua saa Verohallinnosta. Ja olen nyt ihan tosissani. Veroasiat eivät aina ole ihan yksinkertaisia. Kieli on vaikeaselkoista, termit tuntemattomia ja yksityiskohdat hämärän peitossa. En väitä, että veroasioiden hoitaminen olisi aina helppoa. Mutta onneksi kansalaisen ei tarvitse taistella verojensa kanssa yksin.

Verohallinnon asiakaspalvelu ei ole nimittäin pettänyt vielä koskaan. Nettisivuja on kehitetty selkeämpään suuntaan ja yleiset tiedot löytää sieltä melko helposti. Samoin sähköistä asiointia on viime aikoina kehitetty kovasti. Toimistoissa homma etenee hitaasti, mutta tasaisen varmasti. Parasta on kuitenkin puhelinpalvelu. Olen aina saanut erittäin asiallista ja asiantuntevaa palvelua soittaessani asiakaspalveluun. Paria yksittäistä poikkeusta lukuunottamatta palvelu on myös aina ollut hyvin ystävällistä, ja virkailijoilla on ollut aito halu auttaa. Yleensä olen soittanut selvittääkseni, miten jossain tietyssä tilanteessa kuuluu toimia, mutta usein olen samalla saanut neuvoja sen suhteen, miten verotus olisi minulle kaikista edullisin.

Jos on sen verran hereillä, ettei yritä hoitaa veroasioitaan juuri sinä saman päivänä kuin kaikki muutkin, puhelinpalveluun ei juuri tarvitse jonottaa. Sieltä voi kysyä miten tyhmiä tahansa, ja aina saa vastauksen. Useimmiten kysyn saman asian varmuuden vuoksi pariin kertaan, että olen varmasti ymmärtänyt oikein, ja toistaiseksi yksikään virkailija ei ole vielä hermostunut. Olen selvittänyt asioita niin henkilö- kuin yritysverotuksen suhteen, ja lukuisista erilaisista aiheista, enkä ole huomannut juurikaan eroja asiakaspalvelun laadussa. Hiukan nuivaa suhtautumista olen saanut ainoastaan silloin, kun en ole etukäteen ottanut tarvittavia tietoja selville, esim. veroprosentin muuttamiseen liittyen. Mutta vaikka itse olisi miten pihalla, asiat on silti aina tulleet hoidetuiksi.

Minulla on teoria siitä, mihin hyvä asiakaspalvelu perustuu. Arvelen, että Verohallinnolla on äärimmäisen suuri intressi saada ihmiset hoitamaan veronsa mahdollisimman oikein ja ajallaan. Siksi he jaksavat neuvoa tumpeloita kansalaisia kärsivällisesti, sillä neuvominen tulee kuitenkin helpommaksi ja halvemmaksi, kuin virheiden korjaaminen ja selvittely jälkikäteen.

Olen vuosien varrella huomannut, että kaksi asiaa helpottaa Verohallinnon kanssa toimimista entisestään. Nopeimmin ja yksinkertaisimmin asiat saa hoidettua, jos selvittää itse olennaiset verotukseen liittyvät asiat ennen kuin soittaa. Toisin sanoen etsii tarpeelliset tiedot esim. palkoista, lainoista, maksetuista veroista, laskutetuista summista tai muista asioista, jotka verotukseen aina vaikuttavat. Toinen tärkeä asia on, että jättää sekä itselleen että verottajalle aikaa toimia. Kun eräpäivät ja muut deadlinet ovat yleensä hyvissä ajoin tiedossa, kannattaa aloittaa asioiden selvittely viimeistään kuukautta ennen. Silloin säästyy hässäkältä, stressiltä ja pahimmillaan sanktioilta. Verohallinto, kuten muutkin valtion laitokset, toimii varmasti muttei kovin ketterästi.

Voi Weleda

Tässä on hyvä esimerkki luonnonkosmetiikasta, josta oikeasti haluaisin tykätä mutta ei vaan onnistu. Mielikuvani Weledasta on, että se on laadukas ja perinteinen merkki. Tykkään niistä iloisenvärisistä pakkauksista myös. Mutta sitten alkaa tökkiä.

Ensimmäinen kokeilemani tuote oli villiruusu-sarjan vartalovoide. Ostin sen reilulla alennuksella Sokoksen 3+1 -päiviltä kokeilumielellä. Kyseessä on on hyvin nestemäinen, vaaleanpunainen kosteusemulsio. Se toimii ihan hyvin, mutta tuote on pakattu lasipulloon. En ihme kyllä ole onnistunut vielä pudottamaan ja hajottamaan pakkausta, mutta se johtuu ehkä siitä että olen varonut ihan hulluna. Minusta on älytöntä pakata rasvaa lasiin, koska kun tuotetta käyttää, sormista tulee liukkaat ja pullo on välittömässä vaarassa. Olin myös pettynyt tuoksuun. Pidän kaikenlaisista ruusupohjaisista tuotteista, mutta tässä tapauksessa tuoksu oli varsin pistävä, ei ollenkaan hennon kukkainen.

Seuraavaksi ostin tyrni-sarjasta käsivoiteen, jälleen jostain alesta, mahdollisesti Hulluilta päiviltä. Metallituubi oli tällä kertaa toimiva. Itse tuote on aika kevyt ja imeytyy nopeasti, eikä se ihan riitä talvikuiville käsilleni. Mutta se tuoksu! Se on tyrmäävä! Ei suorastaan vastenmielinen, mutta minulle aivan liian voimakas. En osaa kuvailla sitä kunnolla, mutta tämäkin on pistävä, ja jää myös käsiin rasvauksen jälkeen. Käytän tuotteen loppuun, mutta en voisi kuvitella ostavani uudelleen.

Annoin viimeisen mahdollisuuden vauvoille tarkoitetulle calendula-sarjalle, koska sitä mainostettiin miedolla tuoksulla ja herkälle iholle sopivana. Ostin siis kosteusvoiteen ihan itseäni varten. Tällä kertaa tuoksu ei tosiaan ollutkaan niin pistävä, mutta itse tuote ei toiminut. Se tuntui käytössä hyvin samalta kuin perinteinen Natusanin sinkkivoide, ja sellaista kosteusvoidetta en ollut hakemassa. Täytyy sanoa, etten kyllä välttämättä käyttäisi tätä vauvallekaan, tuote tuntuu tosi paksulta ja huonosti imeytyvältä, eikä erityisen kosteuttavalta.

Näin ollen on pakko todeta, että Weledaa ja minua ei valitettavasti ole tarkoitettu toisillemme. Mielestäni olen antanut sarjalle jo tarpeeksi monta mahdollisuutta, vaihdellut tuotelinjoja ja käyttänyt kutakin tuotetta pidemmän aikaa. Pidän edelleen Weledaa melko laadukkaana, mutta se ei vain vastaa omiin tarpeisiini. Koska hinta on toisaalta enemmän ylä- kuin alakanttiin, nämä jäävät jatkossa hyllyyn.

Onko joku muu tykännyt Weledasta?

Welhon asiakaspalvelu toimii tai sitten ei

Olen ollut nettipimennossa lähes viikon, ja siksi täälläkin on ollut hiljaista. Ongelmat alkoivat, kun perjantaina toisessa asunnossa tehtävä remontti kirjaimellisesti katkaisi kaapelin, jota pitkin meidänkin netti toimii. Tätä en kuitenkaan silloin vielä tiennyt, vaan soitin tietenkin Welhon asiakaspalveluun.

Asiakasneuvoja kysyi ensimmäiseksi, toimiiko televisio. Kun sanoin ettei sellaista ole, häneltä katosi punainen lanka kokonaan. Henkilö lupasi mm. lähettää ohjeet tekstiviestillä, mutta niitä ei koskaan tullut. Huippu oli, kun tuli kehotus mennä jollekin tietylle nettisivulle. Noh, kun tämän puhelun pointti on se, etten pääse MILLEKÄÄN nettisivulle tällä hetkellä… Tuollainen urpoilu saa aina hermot kiristymään. Ainoa konkreettinen ohje oli käydä vaihtamassa modeemi. Tein sen, eikä sillä tietenkään ollut mitään vaikutusta. Viikonloppuisin ei Welhon korjausmiehet ole töissä, joten eipä auttanut muu kuin odotella maanantaihin asti.

Maanantaina soitin uudelleen heti aamulla. Uusi asiakaspalveluhenkilö oli tällä kertaa enemmän kartalla, mutta oli turhauttavaa joutua tekemään kaikki samat asiat, mitä perjantaina oli jo kertaalleen tehty (tarkistetaan pistokkeet, resetoidaan modeemi jne.) ennen kuin tämä tyyppi uskoi, että tälle ei nyt oikeasti voi tehdä mitään ja korjausmies pitää lähettää paikalle. On tietysti hyvä ettei heitä lähetetä suotta minnekään, jottei asiakkaalle tule turhia kuluja, mutta suoraan sanottuna minulle on yhdentekevää kuka sen ongelmanratkaisun maksaa, jos vain saisi hommat toimimaan. Tämän sanoin puhelimessakin, mutta ilmeisesti Welholla on omat ohjeet, joita on noudatettava.

(Tässä muuten tulee taas vastaan se, miten palvelua on joskus vaikea saada, vaikka olisi valmis maksamaan. Minun intresseissäni oli saada netti toimimaan niin pian kuin mahdollista, ja 50€ maksava huoltokäynti oli mielestäni ihan käypä hinta. Mutta ei, asiakasta oli ensin juoksutettava vaihtamassa modeemia, siirtelemässä sitä huoneesta toiseen yms. ennen kuin korjaaja suostuttiin lähettämään paikalle.)

Korjausmies saapui, ja totesi että ongelma on asuntomme ulkopuolella. Remonttiasuntoon ei kuitenkaan päässyt sisälle noin vain sisälle, joten korjaaminen siirtyi vielä päivällä eteenpäin. Kun olin saanut asukkaan kiinni, jouduin itse setvimään asiakaspalvelun kanssa, mihin aikaan korjausmies tulee, jotta naapuri tiesi olla avaamassa ovea. Korjausmies tulikin – mutta aiemmin kuin oli sanonut, eikä asukas ollut kotona. Korjaaja lähti pois tekemättä millekään mitään, ja jälleen ihmettelin missä mennään. Uusi soitto asiakaspalveluun, ja tiedustelu mitä tapahtuu. Tämän toimenpiteen seurauksena korjaaja soitti minulle, ja aloitti aika tuohtuneen selvityksen, miten pahasti kaapelit oli rikottu, miten asialle ei voi tehdä mitään ilman teknisen isännöitsijän apua ja miten nyt ylipäätään nettiä ei saisi seuraavaan pariin viikkoon kuntoon, ainakaan ennen kuin lattiat on piikattu auki.

Näin huonoja uutisia en ollut odottanut, etenkin kun asukas oli kertonut ihan toisenlaista tarinaa. Seurasi kiivasta soittelua ja viestien vaihtoa remonttia tekevän asukkaan, isännöitsijän ja korjausmiehen kesken. Lopputulema kaiken hässäkän jälkeen oli se, että korjausmies oli täysin väärässä, ja ongelma olisi ollut helposti korjattavissa, jos hän vain olisi tajunnut mistä on kyse. Mutta koska tyyppi tuli paikalle eri aikaan kuin oli ilmoittanut, hän ei ehtinyt tavata asukasta, joka olisi voinut heti kertoa mistä kiikastaa. Niinpä korjaaja arvioi tilanteen väärin ja tuli samalla aiheuttaneeksi hirveää säätöä ja turhaa stressiä useammalle ihmiselle. Loppujen lopuksi asukas korjasi katkenneen kaapelin omatoimisesti muutamassa minuutissa. En tiedä aikooko Welho laskuttaa taloyhtiötä, mutta korjausmies aiheutti pelkkää ylimääräistä säätämistä eikä korjannut mitään, joten laskutukselle ei mielestäni ole kovin vahvoja perusteita.

Vastasin myöhemmin tekstarina saapuneeseen palautekyselyyn, ja pian minulle soitettiinkin Welholta ja kyseltiin tarkemmin, missä oli vika. Tämä oli ihan hyvä yritys paikata menetettyä mainetta. Olisin vain toivonut, että tämäkin henkilö olisi vaan reilusti sanonut että moka oli heidän. Miksi yritysten on niin vaikeaa myöntää olevansa väärässä? On inhimillistä yrittää selitellä, mutta se ei ole hyvää maineenhallintaa. Näissä tilanteissa olennaista olisi saada asiakas hyvälle tuulelle. On ihan turhaa puolustella korjaajan toimintaa sillä, että taloyhtiön kaapelit on vedetty eri tavalla kuin yleensä. Siihen asiaan ei kukaan asianosainen ole voinut vaikuttaa mitenkään. Ei minulla ole mitään korjausmiestä vastaan, en jättänyt palautetta hänestä henkilökohtaisesti, vaan kokonaisuutena Welhon toiminnasta. Jos korjaaja olisi tullut silloin kun oli ilmoittanut, hän olisi heti päässyt kartalle ja voinut korjata ongelman samalla kertaa. Netti olisi tullut kuntoon päivää aiemmin, kaikki olisivat välttyneet stressiltä ja minä olisin jättänyt parempaa palautetta. Näin pienistä jutuista voi asiat olla välillä kiinni.

Lukuisista soitoistani asiakaspalveluun ensimmäinen asiakaspalvelukokemus oli todella huono, kaikki muut asiallisia ja toimeliaita. Korjausmies yritti epäilemättä parhaansa, mutta virhearvio meni niin paljon pieleen, että tässä kohdassa inhimillinen erehdys oli asiakkaan kannalta iso moka. Kokonaisuudessa oli rasittavaa, että minä asiakkaana jouduin jatkuvasti selvittämään mitä tapahtuu ja missä mennään, koska kukaan ei aktiivisesti hoitanut viestintää minun suuntaani. Aktiivisena ihmisenä kykenin siihen, mutta jos sama tilanne olisi sattunut ihmiselle joka ei jaksa tai pysty jatkuvasti itse selvittämään asioita, hän olisi varmaan ilman nettiä edelleenkin. Lopuksi oli hyvä, että negatiiviseen palautteeseen reagoitiin, mutta siinäkin jäi vähän toivomisen varaa. Asiakaspalvelu siis toimi, mutta aika pahasti köhien.

Nopeaa ja tehokasta

Minä sitten rakastan hyvää asiakaspalvelua. Eilen pääsin pitkästä aikaa sellaisen kohteeksi, kun blogi meni yllättäen rikki. Olin kaikessa rauhassa vastailemassa kommentteihin, kun wordpress alkoi tökkiä, kunnes yhtäkkiä koko homma katosi ja ruudulla näkyi vain virheilmoitus. En tajunnut siitä mitään, joten meilasin paniikissa tietysti ensimmäisenä nettiguru Katrille. Katrilta tulikin vastaus, ja olisin luultavasti osannut korjata ongelman itsekin, mutta olin jo hätäpäissäni ehtinyt ottaa yhteyttä webbihotellin chatti-palveluun. (Katri on mahtava, ja osaisi luultavasti korjata tarpeen vaatiessa koko internetin. Muun muassa. Ihan guru.)

Chattipalvelu osoittautui kuitenkin tosi tehokkaaksi. Pienen odottelun jälkeen sain linjoille ystävällisen Robertin, joka halusi alkajaisiksi selvittää, olenko minä minä. Vaikka en muistanutkaan kaikkia salasanoja, se ei haitannut, sillä henkilöllisyys pystyttiin varmistamaan helposti sähköpostin välityksellä. Sen jälkeen Robert paneutui varsinaiseen ongelmaani, jonka hän ratkaisi noin kahdessa minuutissa. Sitten hän tiedusteli, oliko jotain muuta, jossa voisi olla avuksi. Selvitin siis samassa yhteydessä miten pääsen muokkaamaan salasanojani yms. ja lopuksi poistuin linjoilta erittäin tyytyväisenä asiakkaana. Oli helppoa jättää palautekyselyyn huippuarvosanat.

Tässä kokemuksessa kitetytyi hyvän palvelun ydin: se oli nopeaa, ystävällistä ja tehokasta. Ongelma ratkesi ja asiakkaalle jäi hyvä mieli. Tällaiset kokemukset ovat todella tärkeitä uskollisten asiakkaiden saamiseksi.

Kauanko se kestää?

Miten kauan tavaran kuuluisi kestää tavallista käyttöä? Olin hämmästynyt, kun taannoin erästä julkaisua tutkiessani huomasin, että monien vaatteiden käyttöiäksi oli laskettu 3-5 vuotta. Se on minusta varsin vähän. Tarkoitan tässä sellaista käyttöikää, minkä vaate kestää ennen kuin se hajoaa tai kuluu muuten käyttökelvottomaksi.

Tämä aihe tuli mieleen, kun uskollinen kylpytakkini hajosi pesukoneessa. Takki oli ostettu yli kymmenen vuotta sitten. Kyse on niin vanhasta vaatteesta etten enää muista tarkkaa ostoaikaa. Mutta muistan missä asunnoissa se on minulla ollut, ja siitä voin päätellä, että todennäköisesti vaate kesti päivittäistä käyttöä noin 12 vuotta. Sitä on pesty lukemattomia kertoja, ja sitä on säilytetty kylpyhuoneen naulassa roikkumassa. Lopulta kangas oli hapertunut niskasta niin ohueksi, että viimeinen pesukerta  sai sen repeämään niin, että huppu lähti miltei irti.

Minusta 10 vuotta on ihan hyvä käyttöikä vaatteelle, ja suunnilleen sen verran olettaisin vaatteiden kestävänkin. Etenkin, kun harvat vaatteet ovat todella niin päivittäisessä käytössä kuin kylpytakki, jolle ei ole vaihtokappaletta. Kunnon kenkien olettaisin kestävän paljon pidempäänkin, jos niitä hoidetaan asianmukaisesti. Iltapuvut ovat käytännössä ikuisia, ellei puku juhlien tiimellyksessä hajoa… Viisi vuotta tuntuu järkevältä oletusajalta sellaiselle vaatteelle, joka joutuu pesuun tämän tästä, ja kovalle käytölle muutenkin. Esimerkiksi jotkut alusvaatteet, t-paidat jne. voisivat olla sellaisia. Sitten on tietysti sellaisia vaatteita kuten sukkahousut, jotka harvemmin kestävät vuotta pidempään kunnollisina, mutta tuolloin kyse on materiaalin välttämättömistä ominaisuuksista – ohut neulos on niin altis reikiytymään, että enempää ei kai voi odottaa.

Periaatteessa kuitenkin odotan, että sukkiksia lukuunottamatta vaatteeni kestävät ainakin sen viisi vuotta. Minusta olisi hirveää tuhlausta, jos vaate hajoaisi käyttökelvottomaksi sitä ennen. Tähän tietysti liittyy, että pukimia huolletaan oikein ja säännöllisesti ja pestään asianmukaisesti. Koska en piittaa muodista tuon taivaallista, joudun harvoin hylkäämään vaatteita siksi, että ne näyttäisivät niin vanhanaikaisilta, ettei niitä kehtaisi käyttää.

Mitä tuohon kylpytakkiin tulee, se palvelee edelleen. Huppu repsottaa, mikä ei tietysti ole eleganttia, mutta toisaalta kotona asialla ei ole mitään merkitystä. Aion kyllä hankkia uuden jossain vaiheessa, kun sopiva tulee vastaan. En vain jaksa lähteä erikseen kylpytakkiostoksille, kun se vanhakin toimii edelleen. Hajoaminen ei siis automaattisesti tarkoita sitä, että vaatteesta pitäisi luopua 🙂

LISÄYS 9.1.2014

Tämän päivän Hesarissa on torstai-liitteessä aukeaman juttu siitä, kuinka tunnistaa laadukas materiaali ja hyvälaatuinen vaate muutenkin. Hyvä artikkeli, suosittelen!

 

Vuoden paras kirja: Hyvän mielen vaatekaappi

Jos olet kiinnostunut vaatteista, etkä ehdi lukea kuin yhden kirjan vuodessa, lue Rinna Saramäen Hyvän mielen vaatekaappi. Se on lyhyesti sanottuna loistava kirja.

Kirja jakautuu kahteen osaan: pahan ja hyvän mielen vaatekaappeihin. Ensimmäisessä osassa kerrotaan seikkaperäisesti mutta kansantajuisesti mistä vaatteet tulevat, mitkä ovat vaatebisneksen pahimmat ongelmat ja mistä asioista kuluttajan olisi hyvä olla tietoinen tehdessään vaateostoksia. Toisessa osassa käsitellään oman tyylin löytämistä, toimivan vaatevaraston rakentamista sekä paneudutaan mm. siihen, mistä tunnistaa laadun.

Voisin hehkuttaa kirjaa loputtomasti, sillä se on täynnä asiaa olematta hiukkaakaan tylsä. Ihastus johtuu osittain siitä, että Saramäen näkemykset ovat hyvin lähellä omiani – älä osta turhaa, älä osta huonoa, mieti mitä tarvitset, korjaa, huolla ja hoida. Mutta sen lisäksi opin kirjasta valtavan määrän uutta tietoa. Esimerkiksi kuitujen ominaisuudet ja laadukkaan kankaan tunnistaminen ovat avartaneet tietämystäni merkittävästi. Jos haluat ostaa hyvän ja kestävän vaatteen, tässäpä oiva opas sellaisen tunnistamiseen.

Pidän myös siitä, miten monet nykyvillitykset saavat kylmää kyytiä: kierrätys ei ole hyvä teko, jos laatikkoon survoo jo valmiiksi huonolaatuista polyesteriä, josta ei ole iloa kellekään. Tuunaaminen voi piristää vaatetta hetkeksi, mutta on yhtä turhaa piperrystä, jos vaatteen käyttöikä ei sillä merkittävästi pitene. Sen sijaan sukkien parsiminen, vaatteiden korjauttaminen sopiviksi tai jopa vaatelainaamon käyttäminen ovat kestäviä ratkaisuja.

Pientä kritiikkiä on silti pakko esittää: tässä, samoin kuin esimerkiksi Kemikaalikimara lapsiperheille -kirjassa taitto pomppii välillä ärsyttävästi. On hauskaa että mukana on omakohtaisia kokemuksia, jotka erottuvat muusta tekstistä, mutta ne on taitettu välillä niin, että lukija joutuu selaamaan kirjaa edestakaisin, ellei halua katkaista yhtä tarinaa ja lukea toista siinä välissä. Lukisin mieluummin kaiken yhtä kyytiä, ilman että tarvitsee palata takaisin päin. Rinnan blogista olen saanut lukea, että kirjailija itse oli hyvin tyytyväinen kirjan ulkoasuun. Pidin kyllä kuvituksesta, mutta kansi on mielestäni harhaanjohtava. Se näyttää hattaran ja romanttisen komedian sekoitukselta, mikä on kummallista koska sisältö on niin rautaista asiaa. Tämä kirja on aivan liian vaaleanpunainen minun makuuni! Mutta älkää antako sen hämätä kirjahyllyllä, sillä sisällössä ei ole moitteen sijaa.

Ehkä suurin vaikutus kirjalla on ollut omaan elämääni sen suhteen, että vihdoinkin joku on onnistunut selittämään, mikä on P333:n todellinen ydin. Siis tämä systeemi, että kolmen kuukauden välein valitaan 33 vaatetta, joilla sitten mennään ko. ajanjakso, kunnes tulee aika tehdä valikoimaan muutoksia. Olen tähän asti ollut vilpittömästi sitä mieltä että P333 on pöhköyttä ja turhaa kikkailua, mutta kirjan luettuani olen vähitellen tullut toisiin aatoksiin. Jopa siinä määrin, että vakavasti harkitsen jonkinlaista vastaavaa kokeilua vuoden 2014 aikana, tosin varaan oikeuden muuttaa sääntöjä oman mieleni mukaiseksi.

Rinnalle siis iso kiitos aivan mahtavan kirjan kirjoittamisesta! Kaikille muille: lukekaa tämä, viisastutte.

Huom! En tunne kirjailijaa henkilökohtaisesti, olen lainannut kirjan kirjastosta luettavakseni, eikä kukaan ole markkinoinut kirjaa minulle millään tavalla. Tosin tämä on niin hyvä, että taidan ostaa se itselleni, koska laina-aika loppuu parin päivän päästä.