Kiitosta kuusifirmalle, vaikka puu oli huono

Haisevan joulukuusen tarina sai tänään yllättävän positiivisen päätöksen. Sähköpostiini oli tullut vastaus lähettämääni reklamaatioon. Siinä pahoiteltiin kovasti tapahtunutta, sekä todettiin, että kuusen hinta hyvitetään kokonaisuudessaan. Vaikka puu oli huono, firma kyllä otti hienosti vastuun itselleen. Siitä kiitos. Viestissä oli myös tarkempi selitys ilmiölle, jonka lainaan tähän alle:

”Olemme toimineet viljeltyjen 1.luokan tanskalaisten joulukuusien parissa pitkälti toistakymmentä vuotta ja joskus kuusille on voinut käydä kuvailemallanne tavalla pakkauspäivän sääolosuhteista johtuen. Kuuset ovat kaatohetkellä lepotilassa, jolloin ne pakataan verkkosukkiin ja lastataan lavoille päällekkäin kuljetusta varten. Jos pakkaushetkellä Tanskassa on hyvin sateista ja lämmintä, niin kuuset kärsivät silloin liiallisesta märkyydestä ja lämmöstä, jolloin kuusien laatu heikkenee ja neulaset voivat karista kuusta sisälle tuotaessa. Vastaavaa ilmiötä ei esiinny, kun runsaita vesisateita ei pakkaushetkellä ole.”

 

Siinä siis virallinen selitys. Vilkaisin kuusta roskakatoksessa tänään, ja se on käytännössä kalju. Noh, ensi vuonna taidamme ostaa suoraan suomalaisen kuusen, ei ole ainakaan sääongelmia.

Syy haisevalle joulukuuselle

Sähköpostiin tupsahti tänään selitys sille, miksi ensimmäinen joulukuusemme oli niin omituinen. Kuusen myynyt firma ilmoitti, että kyseisessä erässä oli ollut viallisia kuusia mukana. Uuden kuusen meille myynyt kauppias siis tiesi mistä puhui. Kyse ei ollut vääränlaisesta sulatustavasta, vaan siitä että ensimmäinen kuusi oli alunperinkin epäkelpo.

Edellisen kuusipostauksen kommenttiosastolla arveltiin, että kuusi olisi vain loukkaantunut liian nopeasta lämpötilan vaihtelusta, mutta selitys ei tuntunut oikein uskottavalta, koska seuraava kuusi käyttäytyi ihan kunnolla. Tästä eteenpäin kyseenalaistaisin kaikki haisevat kuuset. Vika ei olekaan meissä vaan puissa! En ole tiennyt, että joulukuusiosastollakin voidaan myydä sekundaa, mutta näköjään näin on. Miksei siis samaa olisi voinut tapahtua muuallakin.

Sen sijaan suoraselkäistä toimintaa on, että kuusen myynyt taho informoi asiakkaitaan, ja antoi reklamointiohjeet. Viallisten kuusien joukko oli alihankkijan toimittama, mutta mielestäni on ihan oikein, että firma ottaa vastuun myös alihankkijan mokista. En tiedä, onko siitä mahdollista saada rahojaan takaisin, mutta kieltämättä luotettavuusvaikutelma pysyy positiivisen puolella jo pelkästään tää virheen tunnustamisella.

Nykyinen kuusi viheriöi kauniisti edelleen. Se saa ilahduttaa meitä Loppiaiseen asti, jolloin kerään viimeisetkin joulukoristeet takaisin laatikoihin.

Kosmetiikkaa kotiovelle

Suomeen ollaan lanseeraamassa maailmalta tuttua palvelua, jossa kuukausimaksua vastaan tilaajalle lähetetään kerran kuussa yllätyspaketillinen kosmetiikkatuotteita. Tätä LivBoxia on ruvennut vilahtelemaan suomalaisissa muotiblogeissa, ja ilmeisesti jutun ympärille yritetään rakentaa jonkinlaista hypetystä yrityksen taholta. Kotisivut ovat tosin aika huttua, niiltä ei hirveästi infoa saa.

Luin kuitenkin Saara Sarvaksen jutun ensimmäisestä LivBoxista, ja välittömästi mieleen nousi runsaasti ristiriitaisia ajatuksia. En ole varma, kumpi näistä tuli ensin: Ihana! Kamala! Tässä palvelussa on nimittäin sekä huonoja sekä hyviä puolia, enkä heti tiennyt, mitä mieltä olen.

Päällisin puolin ajateltuna olisi ihanaa saada kerran kuussa ylläripaketti kosmetiikkaa suoraan kotiovelle kauniisti paketoituna. Tykkään kosmetiikasta ja ”naisellisesta hömpötyksestä”, samoin kuin yllätyksistäkin. Saaran laskelmista päätellen paketin sisältö on selvästi kalliimpi, kuin siitä maksettu kuukausihinta. Toisaalta jos kyseessä oli ensimmäinen paketti ikinä, ei voi olla varma, millä tasolla sisältö jatkossa pysyy. Entä vaihtelisiko arvo kuukaudesta toiseen? Minua hämää, ettei yrityksen nettisivuilla kerrota tällaisia yksityiskohtia.

Mutta palvelu tarkoittaa myös sitä, että tilaa kotiinsa lisää tavaraa, eikä saa edes itse päättää, millaista tavaraa tulee. Oma kosmetiikan kulutukseni on niin vähäistä, että boksin sisältämät tuotteet kestäisivät käytössä ties kuinka kauan. Todennäköisesti suurin osa tuotteista jäisi vain hyllyjen täytteeksi. Entä jos mukana olisi jotain, mistä ei pidä? Niitä pitäisi lahjoitella eteenpäin ja samalla harmittaisi, että olisi maksanut jostain, mistä ei tykkää. Olennainen kysymys siis on, tarvitseeko kukaan niitä tuotteita, joita laatikosta paljastuu.

Ihan ensimmäisen innostuksen jälkeen päädyin nopeasti siihen tulokseen, että en missään nimessä haluaisi tällaista tilata. Ensinnäkin haluan vähitellen siirtyä luonnonkosmetiikkaan (syitä sille mm. tässä aiemmassa kirjoituksessa), eikä sellaisia tuotteita paketissa näkynyt. Nettisivuilla kyllä mainittiin kaksi luonnonkosmetiikkamerkkiä yhteistyökumppaneina, mutta kummankaan tuotteita ei ollut Saaran esittelemässä paketissa. Toinen syy on juuri se, etten kaipaa yhtään enempää kosmetiikkaa kaappiini, enkä varsinkaan sellaista, jota en ole itse valinnut.

Vaikka itse en tätä haluaisikaan, niin voisin ehkä harkita sen tilaamista lahjaksi. Arvelen, että lukioikäinen sukulaistyttö voisi kerrassaan ilahtua saadessaan tämmöisen paketin. Tai ehkä joku kosmetiikasta nauttiva ystäväkin. Ilmeisesti paketti tilataan kolmeksi kuukaudeksi kerrallaan, joten jos kokeilu ei miellytä, ei tarvitse kärsiä kestotilauksesta. Tämä on ehdottomasti plussaa. Itse asiassa, jos olisi mahdollista tilata pelkästään luonnonkosmetiikkaan keskittynyt paketti, ja mielellään täynnä näytekokoja (ja tietenkin näytekokoihin sopivalla hinnalla), niin silloin kiinnostuisin ihan uudella tavalla. Näytekoot sopisivat tällaiseen muutenkin paremmin, silloin tuotetta voisi testata, mutta jos se ei miellytä, siitä ei tulisi ongelmaa. Joten hei te siellä LivBoxissa: alkakaapa kehittää tuotetta eteenpäin, niin lupaan harkita uudelleen.

 

Kirjastoauto rullaa

Eilisen postauksen kommenttiosastolla kehuttiin kirjastoja, ja sain innoituksen jatkaa samasta aiheesta. Helsingin kaupunginkirjasto on nimittäin mahtava laitos. Ei minulla kyllä ole pahaa sanottavaa mistään muustakaan kirjastosta, jossa olen asioinut niin Suomessa kuin muuallakin maailmalla. Kirjasto on loistava laitos etenkin, jos tarkoituksena on karsia tai estää liikojen tavaroiden kertymistä.

Tykkään lukemisesta ja ostankin kirjoja monta kertaa vuodessa. Mutta olen tarkkana mitä kirjoja ostan, enkä juurikaan hanki kirjoja heräteostoksina. Sen sijaan kirjastoa käytän oikeastaan joka viikko. Tarkemmin sanottuna kirjastoautoa. Lähimpään kirjastoon ei olisi hirvittävän pitkä matka, mutta nykyisin vaivaudun harvoin paikalle, sillä kirjastoauto pysähtyy käytännöllisesti katsottuna lähes ulko-oven edessä. Systeemi toimii niin, että netin kautta varaan haluamani aineiston suoraan kirjastoautoon. Sitten vain käyn noutamassa sen kun ilmoitus tulee. Hyödynnän nettipalvelua myös lainoja uusiessa ja lopulta käyn palauttamassa kirjat takaisin autoon. Eikä kirjastoautossa tarvitse edes maksaa varausmaksua. Melkein koko prosessin voi hoitaa kotisohvalta käsin.

Viime aikoina olen lainannut myös elokuvia DVD:llä. Ainakin tähän saakka levyt ovat olleet hyvässä kunnossa. Kirjastoautosta – toisin kuin esim. Makuunista – myös löytää sellaisia elokuvia ja tv-sarjoja, joita haluan katsoa. Siis sellaisia vähän vanhempia tuotantoja ja tv-elokuvia.

Lapsen kanssa kirjastoauto on ihana, koska siellä ei tarvitse huolehtia siitä, että jälkikasvu pysyy hiirenhiljaa koko vierailun ajan. Ainakin meidän kirjastoautossa on panostettu nimenomaan lastenkirjoihin.  Autossa käykin paljon eri ikäisiä lapsia, eikä henkilökunta ole heistä moksiskaan. Päin vastoin – pienten lasten kirjat ovat lattian rajassa isoissa laareissa, joista taaperotkin ylettävät valikoimaan.

Tässä systeemissä on kaksi miinusta. Ensimmäinen on se, että kirjastoauto pysähtyy kerran viikossa vain puolen tunnin ajan. Kerran viikossa on sopiva tahti, mutta koska pysähdys on niin lyhyt, pitää olla tarkkana että ehtii paikalle ajoissa. Tosin kerran kun myöhästyin, ystävällinen henkilökunta otti palautettavat kirjat vastaan ikkunasta, vaikka bussi oli jo startannut, enkä joutunut maksamaan sakkoa. Toinen miinus on se, että kirjastossa seikkaileminen ei tietenkään ole mahdollista. Rakastan sitä hyllyjen välissä haahuilua ja löytöjen tekemistä, mutta toisaalta tässä elämänvaiheessa siihen olisi muutenkin todella vähän mahdollisuuksia. Ei minulla oikeasti siis ole mitään valittamista.

Mitä tähän voisi vielä sanoa? Käyttäkää kirjastoja, kirjastot ovat mahtavia paikkoja.

Kuulolla

Kun kuume oli kova eikä jaksanut edes silmiään avata, äänikirja oli pelastus. Äänikirjat ovat oikeastaan todella kivoja. Niitä on ihana kuunnella etenkin silloin, kun lukija on hyvä. (Minä kuuntelin sairaana ollessani Harry Potteria Stephen Fryn lukemana. Aivan huippu!) Äänikirjoja saa cd:llä, mutta niitä voi ladata myös suoraan netistä tietokoneelle tai älypuhelimeen. Kirjoja voi ostaa omaksi, lainata kirjastosta tai jonkin verran jopa kuunnella ilmaiseksi suoraan netissä.

Tavaran raivaamisen näkökulmasta äänikirjat ovat lähes aineettomia, siis jos ei osta niitä cd-levyjä. Niitä voi säilyttää runsain määrin ilman, että ne veisivät juuri tietokonetta isompaa tilaa. Niistä ei tarvitse pyyhkiä pölyjä eivätkä ne keräänny yöpöydälle pinoiksi. Olen aika konservatiivinen, enkä ole vielä oikein päässyt e-kirjojen makuun, mutta äänikirjoissa on kyllä puolensa. Niitä voi kuunnella matkalla ollessa, siivotessa – tai silloin kun on kipeä.

Ostettavia äänikirjoja löytää helposti esim. iTunesista tai eri kirjakauppojen nettisivuilta, josta niitä voi ladata. Englanniksi löytyy kirjallisuutta runsain määrin esim. Audiblesta. Jos haluaa kirjansa kuitenkin cd:nä, niin kirjakaupat myyvät tietysti niitäkin.

Ilmaiseksi äänikirjoja voi lainata kirjastoista kautta maan. Monien kirjastojen nettisivujen kautta voi kuunnella äänikirjoja lainaamatta. YLE puolestaan tarjoaa nettisivujensa kautta kuunneltavaksi etenkin klassikoita. Yllättäen myös mm. Kotilieden nettisivuilla voi kuunnella suomalaisia äänikirjoja. Kannattaa ottaa google avuksi, nämä linkit löytyivät pienellä pintaraapaisulla, enkä etsinyt mitään tiettyä kirjaa. Jos tiedossa on hyviä vinkkejä niin kirjoista, niiden saatavuudesta tai vaikka hyvistä lukijoista, niin niitä otetaan ilolla vastaan kommenttiosastolla.

Punaista väriä naamaan

Luetteko koskaan kosmetiikkapurkkien tuoteselosteita? Tiedättekö, mitä putelit sisältävät? Minä en ollut aiemmin juurikaan kiinnittänyt huomiota inci-listoihin. En ole ollut allerginen millekään, enkä ole erityisemmin pelännyt mitään tiettyjä ainesosia kuten vaikka silikoneja, joista aika ajoin kovasti keskustellaan.

Muutamaa kosmetiikkablogia seuranneena olen kuitenkin vähitellen ruvennut kiinnostumaan luonnonkosmetiikasta. Aluksi ihan vain uteliaisuudesta. Sen jälkeen aloin miettiä kosmetiikkaa ekologisesta näkökulmasta – miten eri aineet esimerkiksi vaikuttavat vesistöissä, jonne päätyy jäämiä kosmetiikasta, lääkkeistä ja muista kemikaaleista. En edelleenkään ollut huolissani omasta terveydestäni millään lailla. Vähitellen aloin kuitenkin ostella luonnonkosmetiikkaa alennusmyynneistä ja testailla erilaisia tuotteita. Aloin myös perehtyä aiheeseen enemmän lukemalla. Opin mm. että tuoteselosteessa ensimmäiset 5-8 ainetta ratkaisevat, sillä suurin osa tuotteesta koostuu niistä. Niiden jälkeen tulevia ainesosia on tuotteessa yleensä hyvin vähän, jopa alle 1% kokonaisuudesta.

Käännekohta tuli, kun eräänä päivänä aloin lukea Lancômen kasvovesipullon tuoteselostetta. Listan viidentenä luki CI 14700 / RED 4. Ei tarvitse olla mikään kosmetiikkaguru ymmärtääkseen, että kyse on väriaineesta. Jota oli siis pullossa viidenneksi eniten kaikista aineista! Väriaineen jälkeen tosin tuli vielä 17 muuta ainetta. Vieressä seisoi luonnonkosmetiikkamerkin kasvovesi, jonka koko tuoteseloste koostui kuudesta eri aineesta.

Tämä havainto sai minut kertaheitolla kyseenalaistamaan perinteisen kosmetiikan käytön. Ymmärrän, että moni kosmetiikkatuote perustuu lähinnä mielikuviin, eikä toiminnallisuudesta ole takeita. Mutta haluan silti, että tuote on sellainen, että sen käytöstä ainakin periaatteessa voisi olla jotain hyötyä. Mutta punaisen väriaineen siveleminen kasvoilleni ei varmasti vaikuta toivomallani tavalla. Väriaine ei ei siloita, kosteuta, pehmennä tai tee mitään muutakaan – paitsi värjää kasvoveden kauniin väriseksi. Siitä huolimatta iso osa pullon sisällöstä on pelkkää väriä. Luonnonkosmetiikka siinä vieressä ei kenties ollut yhtä houkuttelevan näköistä, mutta ymmärsin jokaisen ainesosan ilman sanakirjaa, eikä joukossa ollut mitään, minkä en tietäisi olevan ns. vaikuttava aine.

Totesin, että on tullut aika katsoa kosmetiikkaputeleita uusin silmin. En edelleenkään hallitse inci-listoja kovin hyvin, mutta opiskelen aihetta hissuksiin lisää. En ole vaihtamassa kaikkea mahdollista kosmetiikkaa luonnontuotteisiin, mutta tavoitteena on vähitellen siirtyä etenkin hoitavissa ja pesevissä tuotteissa luonnonkosmetiikkaan. En ota tästä paineita, sillä en myöskään halua heittää roskiin puolitäysiä pakkauksia. Niinpä käytän sen vaaleanpunaisen kasvovedenkin pois ennen kuin alan käyttää jo hankkimiani luonnonkosmetiikan merkkejä.

Mitä mieltä te olette luonnonkosmetiikasta tai muusta kosmetiikasta?

Enpä juuri hullutellut

Kun kerran lähdin sille tielle, niin kerrotaan nyt, miten keltaisen hässäkän keskellä meni. Olin kuvastosta katsonut muutaman tuotteen, jotka meinasin ostaa. Niitä oli mm. eräs mekko ja orkidea. Tavoitteena oli täsmäisku tarkasti valittujen tuotteiden luo, ja sitten äkkiä kassan kautta kotiin.

Ei mennyt ihan suunnitelman mukaan. Tein kyllä sen täsmäiskun mekko-osastolle. Mutta en edes sovittanut vaatetta, sillä se näytti jo vaatepuulla roikkuessaan huonolaatuiselta. Halpa se tietysti olikin, mutta miksi ostaisin halpaa ja huonoa? Eikö alennusmyynnin ideana ole napata halpoja ja hyviä tuotteita? Kiertelin hieman vaateosastolla, ja huomasin saman ilmiön muuallakin. Monet edulliset tuotteet olivat jo valmiiksi vähän nyppyisen näköisiä. Ei sellaisia minulle, kiitos. Ostin lopulta yhden neuleen, koska se oli a) edullinen b) kivannäköinen c) konepestävä ja d) muun värinen kuin musta. Siinä kuvasto piti paikkansa: valtaosa vaatteista oli mustia. Tai ehkä tumman violetteja. Voi ankeus! Musta on kyllä monikäyttöinen väri, mutta sitä on jo kaappi pullollaan.

Loppujen lopuksi taisin ostaa yhden etukäteen suunnittelemani tuotteen. Niissä muissa oli kaikissa jotain vikaa – joko ne olivat jo loppu, tai sitten ne eivät näyttäneet samalta kuin kuvastossa, tai sitten tulin muuten vain tolkkuihini ja jätin tavaran kauppaan. Ostin kyllä paidan lisäksi muutakin, puoliheräteostoksina. Puoliksi sikäli, että ne eivät kuuluneet etukäteissuunnitelmaan, mutta olivat kuitenkin ostoslistalla muutenkin. Kaikki oli käyttötavaraa; hammastahnaa ja sen sellaista, jota käytetään jatkuvasti. En niitä sen kummemmin etsinyt, kunhan tulivat reitillä vastaan. Kaikki mahtui loistavasti yhteen keltaiseen kassiin ja aikaa meni noin tunti. Aika kohtuullista.

Yleisvaikutelmaksi jäi, että sekä tavaraa että ihmisiä oli hirveästi. Ehkä katselin kaikkea kriittisemmin kuin yleensä, mutta jotenkin tuli sellainen tunne, että mukana oli paljon keskinkertaisia tuotteita, joiden hinta ei laatuun nähden ollut kovin edullinen. Kuten aiemmin kirjoitin, hintojen arvointi piti tehdä tuotekohtaisesti. Toisin sanoen miettiä jokaisen tavaran kohdalla, onko tämä hinta tästä tavarasta sopiva, tai peräti halpa? Läheskään aina vastaus ei ollut positiivinen. Katselin muutamia merkkivaatteiden mallikappaleita, mutta minusta yli 60 euroa t-paidasta on liikaa, oli tarjouksessa tai ei. Väenpaljous sai aikaan myös sen, että liikkeeseen ei tehnyt mieli jäädä huvikseen vaeltelemaan.

Summaisin päivän reissun onnistuneeksi niissä olosuhteissa, kuin Hulluilla päivillä on mahdollista onnistua. Perjantaina käyn vielä hakemassa yhden tuotteen, ja sitten riittää.

Onko tämä liikaa vaadittu?

Olen sellainen kuluttaja, että odotan yleensä saavani ensiluokkaista palvelua. Jos maksan rahaa, oletan saavani rahoilleni vastinetta. Ei pelkästään toimivaa tuotetta, vaan myös asiantuntevaa ja ystävällistä palvelua. Jos tuotteessa on jotakin vikaa, niin sitten reklamoin. Tai jos saan huonoa palvelua, en enää mene samaan paikkaan uudelleen, ja avaudun kyllä aiheesta myös täällä. Toisaalta olen mielestäni aivan asiallinen asiakas. Hymyilen, tervehdin enkä pompota ketään. Vaadin kyllä laatua, mutta en mitään kohtuuttomia. Mielestäni tässä ei ole mitään ihmeellistä. Kyse on yksinkertaisista perusasioista.

Jos menen ravintolaan, odotan hyvän ruoan lisäksi, että tarjoilijat ja muu henkilökunta on ammatitaitoisia, kohteliaita ja miellyttäviä. Jos soitan asiakaspalveluun, oletan että ongelmani otetaan tosissaan ja sen ratkaisemiseksi tehdään kaikki mahdollinen hyvällä asenteella. Jos menen kauppaan, odotan että myyjä osaa työnsä ja haluaa myös myydä minulle jotain. Kenenkään ei tarvitse olla ylitsepursuavan ystävällinen, asiallisen kohtelias riittää. Ruokakaupan kassan ei tarvitse kysyä mitä vaarille kuuluu tai pakata kassiani, mutta oletan kyllä että hän tervehtii ja sanoo kiitos ja ole hyvä.

Olen saanut kritiikkiä tästä asenteesta. On mm. sanottu, että jos odottaa aina, että tarjoilija hymyilee, niin onko se sitten aitoa. Nämä eivät halua epäaitoa palvelua, siitä tulee sellainen olo, että tarjoilija (tms.) haluaa vain rahojani. Minua se ei kuitenkaan häiritse. Olen ihan tietoinen siitä, että palvelun tarjoaja haluaa rahani, ja olen aivan valmis ne hänelle maksamaan – jos saan rahoilleni vastinetta hyvän palvelun muodossa.

Toisaalta ymmärrän kyllä, että virheitä sattuu kaikille ja aina ei mene putkeen. Mutta silloinkin asenne ratkaisee. Jos joku mokaa vahingossa, mutta on valmis hyvittämään tai yrittämään uudelleen, en jaksa jäädä nipottamaan. Toisaalta taas mikään ei ole ärsyttävämpää, kuin asiakaspalvelu, joka ei ota ongelmaani tosissaan.

Välillä tekisi mieli syyttää ynseydestä suomalaisuutta, enkä ole ajatukseni kanssa yksin. Juttelin kerran TKK:n professorin Paul Lilrankin kanssa, joka manaili sitä, että Suomessa palveluammatteja pidetään usein ”piikomisena”. Vallalla on siis ajattelu, jonka mukaan palveluammatissa toimiminen on jotenkin alempiarvoista hommaa, sen sijaan että arvostettaisiin siinä tarvittavaa osaamista ja tietotaitoa. En tajua tällaista ollenkaan. Sen sijaan arvostan kaikkia ihmisiä, jotka tekevät työnsä hyvin ja ovat oman alansa asiantuntijoita. He tietävät paljon sellaista, mitä minä en tiedä, ja olen milloin tahansa valmis antamaan kiitosta ja levittämään hyvää sanaa kavereillekin.

Olen itse ammatissa, jossa ollaan jatkuvasti tekemisissä uusien ihmisten, toisin sanoen asiakkaiden kanssa. Kyseessä ei ole perinteinen asiakapalveluammatti, mutta sellainen kyllä, jossa asiakas viimekädessä maksaa palkkani. Ei siinä huonot päivät voi näkyä päälle päin. Sovitut hommat on tehtävä aina yhtä hyvin. Siksi tiedän, että ammattiminä pystyy hoitamaan työt asiallisesti, vaikka yksityisminällä olisikin huono päivä. En siis käsitä, miten joku myyjä, tarjoilija tai virkailija voi näyttää nyrpeää naamaa.

Mitä mieltä te olette? Vaadinko liikaa, vai onko tämä ihan normaalia? Miten itse toimitte?

Jälkipyykki

Korjaaja tuli, teki jotain, ja kone toimii. Puuh. Ilmeisesti kyse oli kuitenkin vikavirtakytkimestä, jota en vain osannut ränkätä tarpeeksi. Todellakin toivon, että vaikeudet ovat nyt takanapäin. Matkan varrella on kyllä usko karissut Mielen ylivoimaisuuteen. Episodilla oli pari konkreettista seurausta.

Pyykkivuori

Arkijärki ei kyllä kuvien laadulla juhli… No, tuskinpa tätä kukaan kuvien takia lukeekaan. Näillä kuvilla on lähinnä informaatioarvo. Tässä on seuraus siitä, kun meidän huushollissa ei pääse pesemään pyykkiä vajaaseen viikkoon. Pyykkikori räjähtää.

”Pesutorni”

Tämä taas on seurausta siitä, kun soittaa tarpeeksi kiukkuisena Mielen asiakaspalveluun. Miele päätti lepytellä minua lähettämällä pyykinpesuaineita seuraavan parin vuoden tarpeisiin… Nyt meillä on 2l kirjopyykkiainetta, 2,7kg valkopyykkijauhetta sekä pullollinen urheiluvaatteille tarkoitettua pesunestettä. Täytyy varovasti testata, miten kammottava haju noissa on. Pesen pyykkini aina hajusteettomilla aineilla, joten jos näissä on voimakas tuoksu, täytyy kierrättää ne eteenpäin. Mahdollisesti vien ne taloyhtiön pesutupaan yhteisesti käytettäviksi.

Miten tämä on mahdollista?

Vastakorjattu Mielemme on jälleen rikki. Eipä juuri naurata. Kertokaa, miten on mahdollista, että markkinoiden laadukkaimmaksi tituleerattu pesukone on hajalla kahdesti, ennen kuin kaksi viikkoa on kulunut ostohetkestä? Tänään latasin koneen täyteen pyykkiä, laitoin kannen kiinni ja painoin nappia. Ei lähde käyntiin. Tarkistin sulakkeen ja vikavirtakytkimen, ei vaikutusta asiaan. Kansi ei myöskään enää aukea. Mulla menee hermot.

Mielen asiakaspalvelu lupasi korjaajan maanantaiksi, vaikka soitin heti aamusta. Ei kuulemma kannata tulla tänään, sillä pitää ottaa varaosia mukaan ja niitä ei saa ennen maanantaita. (Mitä? Mikä on huolto jossa ei ole varaosia??) Palautteeni huoltoon oli jokseenkin kitkerää sekä selväsanaista. Pääsimme onneksi yhteisymmärrykseen siitä, että jollei kone nyt tule kuntoon, niin kolmatta kertaa ei korjata, haluan kokonaan uuden. Lupasivat hyvitykseksi hieman pesuaineita, jotka korjaaja tuo tullessaan. Ihan kiva, mutta ei paljon auta jos ei ole konetta millä pestä.

Pidin Mieleä erittäin laadukkaana merkkinä. Kieltämättä kone tekikin tosi hyvää jälkeä sen hetken, kun se suostui toimimaan. Muuten ei ole paljon hyvää sanottavaa.  Palaan aiheeseen maanantaina.