Miksi raivaaminen ei lopu?

Edellisen kirjoituksen jälkeen eräs lukija esitti erittäin hyvän kysymyksen: mistä sitä raivattavaa riittää aina vaan? Miten on mahdollista, että tavallisen kulumisen lisäksi kodista tuntuu löytyvän isoja määriä poistettavaa, kun raivaamista on harrastettu kuitenkin jo pidempään? Välillä tämä ihmetyttää minuakin. Ja turhauttaa. Mutta olen ajatellut, että tämä on jonkinlainen elämänvaihekysymys.

Ensinnäkin pitää määritellä, mitä tarkoittaa raivaaminen. Kun minä puhun raivaamisesta, tarkoitan sillä kokonaisuutta, johon liittyy sekä tavaroiden määrän karsimista että jäljelle jäävien järjestämistä ja oikeastaan ihan tavallista siivoamistakin. Esimerkiksi se ikuisuusongelma eli työhuone: raivaamisen tavoitteena tyhjentää lattia, poistaa kaikki väliaikaissälytyksessä olevat tavarat jonnekin järkevään paikkaan, katsoa mitä voisi heittää roskiin ja mitä säästää myyntiä varten sekä lopulta ihan perinteisesti siivota huone sen jälkeen, kun se on siinä kunnossa että siellä ylipäätään mahtuu siivoamaan.

Tarkoitan siis raivaamisella muutakin kuin pelkästään tavaroiden poistamista. Mutta sitäkin tarvitaan. Mainitsin, että kirjahylly on otettava käsittelyyn. Tilanne on sen suhteen tämä: edellisen muuton aikana kirjoja karsittiin jonkin verran, ja osa kirjoista on tälläkin hetkellä vintillä laatikoissa. Ne ovat nuortenkirjoja, joille ei vielä ole lukijoita, mutta jotka tulevat muutaman vuoden jälkeen ajankohtaisiksi, eli niistä ei kannata luopua. Sen sijaan hyllyyn on kertynyt mm. vanhentunutta ammattikirjallisuutta, mappeja joiden sisältöä en enää muista sekä kirjoja aiheista, joista en enää ole kiinnostunut. Nuo turhat vievät tilaa uusilta kirjoilta, jotka eivät kirjaimellisesti mahdu hyllyyn. Niitä vanhoja täytyy siis karsia, jotta saan uudet kirjat pöydiltä pois ja oikeaan osoitteeseen, eli kirjahyllyyn.

Mistä siis johtuu, että välillä tuntuu siltä, ettei raivaaminen lopu ikinä? Väitän, että (pienet) lapset ovat yksi iso syy. Vaatteita ja leluja jää pieniksi tasaiseen tahtiin ja niistä vanhoista on jollain tavalla hankkiuduttava eroon. Hoidan asian mieluummin isompina kertarysäyksinä, kuin esim. myyn tai lahjoitan yksi kappale kerrallaan. Niitä poistoa odottavia kertyy, ja väliaikainen säilyttäminen on yksi ongelma. Toisaalta lapsille myös tulee uutta tavaraa tasaiseen tahtiin, joten näiden tavaravirtojen hallitseminen on yksi jatkuva prosessi.

Välillisesti lapsiin liittyen oma vaatevarastoni on mennyt uusiksi muutaman vuoden sisällä, mikä on aiheuttanut runsaasti poistoja. Tähän liittyy kaksi seikkaa: ensinnäkin kroppa on ollut jatkuvassa muutoksessa, mutta toiseksi en ole aiemmin vanhoja vaatteita juuri poistanut. Olen siis karsinut samaan aikaan sekä uudempia, mutta väärän kokoisia vaatteita, sekä niitä muinaiskerrostumia jostain viime vuosituhannelta. Omat vaatteet alkavat kuitenkin olla jo varsin hyvin hallussa, eikä karsittavaa enää hirveästi ole.

Sen sijaan meillä on myös paljon sellaista, mitä ei tarvitse karsia tai raivata. Esimerkiksi keittiön varustelu on sellainen, että muutamia yksittäisiä tavaroita sieltä voisi poistaa, mutta niitä on niin vähän, että on aika sama, ovatko ne kaapissa vai poissa. Kosmetiikan määrä on mielestäni sopiva. Puolityhjiä pullonpohjia ei ole, virheostokset on pitkälti käytetty pois. Sama koskee monia muitankin kodin käyttötavaroita. Voi olla, että tästä syntyy myös vähän harhaa tänne blogiin, koska en ole kirjoittanut niin paljon niistä tavararyhmistä, joille ei tarvitse tehdä mitään. Sen sijaan raivattavat korostuvat, koska tietenkin niistä myös enemmän puhun.

Oletan, että tällaisessa elämäntilanteessa, jossa omat ja perheen kiinnostuksenkohteet muuttuvat melko tiheästi, raivattavaa syntyy enemmän. Jos taas perheen koko, oma koko, oma työ ja harrastukset pysyvät pidempään samana, olettaisin tavaroidenkin asettuvan sopivaksi ja raivaustarpeen vähentyvän. Tällä hetkellä muutos on kuitenkin pysyvä olotila, joten raivattavaa ja järjestettävää riittää enemmän.

Oletteko huomanneet tasaista raivaamisen tarvetta, vai onko teillä ideaalimäärä saavutettu? Minua kiinnostaa, onko tässä omassa muuttuvan elämäntilanteen teoriassa mitään perää, vai onko jotain muitakin syitä? Kiinnostaisi kuulla, millainen tilanne teillä on!

Kuinka selvitä joulukaaoksesta, eli joulun jälkeinen raivaus

Oletteko huomanneet ilmiötä, että ennnen joulua siivotaan ja sitten joulun jälkeen siivotaan lisää? Olen ihmetellyt tätä monena vuonna. Koti on siisteimmillään juuri ennen kuin istutaan joulupäivälliselle mutta sen jälkeen kun lahjat on aukaistu, kaaos on kauhea. Näin on ollut kaikissa paikoissa, joissa olen joulua viettänyt, joten epäilen tämän olevan suhteellisen yleinen ilmiö.

Kun syödään hyvin, tulee paljon tiskiä. Meillä on jouluisin alkuruuat (kalat), pääruoka (kinkku) ja vielä jälkiruoka. Tänä vuonna pöydän ääressä istui 9 ihmistä, joten siitä voi nopeasti laskea, kuinka paljon tulee tiskiä pelkästää laseista ja lautasista, ja siihen tietysti vielä ruoanlaittoon käytetyt astiat päälle. Tämän urakan ratkaisu on onneksi tiskikone, joka pyörikin nonstopilla koko aattoillan. Eilen tiskasin käsin ne muutamat lasit ja kulhot jotka eivät kestä tiskikonetta, ja keittiö on palannut suunnilleen normaaliksi.

Lahjojen avaaminen on luku sinänsä. Lahjojen määrä yritetään joka vuosi pitää kohtuullisena, mutta siitä huolimatta yhdeksän ihmisen lahjat muodostavat aikamoisen paperihässäkän. Yritän jo aattoiltana kerätä suurimman osan roskista yhteen isoon paperikassiin, mutta ainakin meillä olohuone on lahjoista johtuen kaikki pyhät melko sekaisin. Tällä hetkellä keskellä lattiaa on pari paperiroskapussia (jotka vien roskikseen tänään, mikäli sinne mahtuu) ja lahjoja on pöydillä ja tuoleilla. Tämä on mielestäni pari päivää ihan ok, mutta tänään on tavoitteena tyhjentää olohuone ylimääräisistä tavaroista.

Viimeisenä on pyykkivuori, joka johtuu siitä, etten ole joulunpyhinä halunnut pestä pyykkiä. Meillä ei ole hyvää paikkaa kuivaustelineelle, joten jos en halua sitä olohuoneeseen, yksinkertaisinta on olla pesemättä. Pyykkiä kuitenkin kertyy normaalia enemmän, sillä vaihdoin kaikille puhtaat lakanat jouluksi, olemme saunoneet paljon (taloyhtiön sauna, joten laudeliinat menevät joka kerta pesuun), on servettejä ja pöytäliinoja sekä tietysti sitä tavallista vaatepyykkiä. Tänään alkaa vuoren madaltaminen, yksi koneellinen kerrallaan!

Jos kotisi on päätynyt joulukaaokseen, tässä vielä pikaohje järjestyksen palauttamiseksi:

  1. Ota mahdollisimman iso roskiskassi ja tee sen kanssa sekajätekierros. Kulje kaikki huoneet läpi, ja kerää kassiin kaikki paperisilppu, tyhjät pakkaukset, karkkipaperit ynnä muut. Jatka kassin kanssa suorinta tietä ulkoroskikselle saakka.
  2. Siivoa tiskipöytä puhtaaksi. Se saa keittiön näyttämään siistiltä. Tiskit koneeseen, käsitiskit puhtaaksi, ruuantähteet kaappiin ja roskat roskikseen. Useimmiten sotku syntyy pakkauksista ja kääreistä. Kun ne siivoaa pois, yleisvaikutelma paranee hetkessä.
  3. Lopuksi kerää lasten lelut ja lahjat heidän huoneisiinsa, aikuisten lahjat omille paikoilleen (kirjat hyllyyn, vaatteet kaappiin, astiat ja syötävät omille paikoilleen keittiöön).

Tähän operaatioon menee tiskin koosta riippuen vartista kolmeen varttiin. Kun sen päälle pyöräyttää pölynimurilla neulaset ja pikkuroskat pois lattialta, koti näyttääkin jo varsin siistiltä. Itse aloitan homman sillä, että kuskaan nyt nuo roskapaperit ulos energiajätteeseen. Muistattehan, että käärepaperit kuuluvat sekajätteeseen, ei paperinkeräykseen. Samoin kinkunrasva esim. talouspaperiin imeytettynä biojätteisiin tai suljetussa purkissa sekajätteisiin. Mutta ei missään nimessä viemäriin!

Onko teillä havaittavissa joulunjälkeistä kaaosta?

Vierailu kierrätyskeskuksessa ja sen vaikutukset

Kävin eilen Helsingin Kyläsaaren kierrätyskeskuksessa. Se oli mielenkiintoista, monella tasolla. Minulla oli takakontissa monta nyssykkää tavaroita. Enimmäkseen puolison vaatteita ja sitten yksi pussillinen omiani. Laitoin sinne mukaan ne kahdet kengät, joita viimeksi tuskailin. Taloudellista tappiota tuli, mutta olkoon se minulle opetukseksi siitä, että väärän kokoiset eivät muutu oikean kokoisiksi vaikka mikä olisi.

Kun haalin kotoa lähteviä tavaroita, kävi klassisesti. Otin poistokasasta yhdet housut talteen. En raatsinut laittaa niitä kuitenkaan pois. Sen sijaan toivon että ensi kesänä ne sittenkin mahtuvat minulle. Ei viisasta, ei rationaalista, mutta onneksi en ole koskaan väittänyt olevani täydellinen. Ja saattaa olla, että otin yhden mekonkin. Se oli niin ryppyinen, etten kehdannut laittaa sitä mukaan. Tuli muuten juuri mieleen, että voisin ottaa sen yöpaidaksi uudelleen käyttöön!

Kun kurvasin kierrätyskeskuksen pihaan, havaitsin, että minua itse asiassa hävetti hieman. Olen erittäin akuutisti tiedostanut ne valtaisat tavaravuoret, joiden parissa kierrätyskeskuskin yrittää taistella. Fakta, että keskiverto suomalainen heittää yli 10kg vaatteita roskiin on painunut tiukasti tietoisuuteeni. Ajattelin, että tässä minä nyt kannan omia kilojani – ei roskiin mutta kierrätyskeskukseen, mikä itselleni tarkoittaa melkein samaa asiaa. Periaatteessa käyttökelpoisia vaatteita, joita vain en tahdo enää pitää. Itse hankittuja. Itse hylättyjä. Kierrätyskeskus on viimeinen oljenkorsi, toivon että joku ne sieltä löytäisi itselleen. Sitten tulisi vähän parempi mieli ja omatunto.

Tunnetta vahvisti se, että työntekijät ottivat tavarat aivan superystävällisesti ja kiittäen vastaan. Iso varastohuone oli täynnä pussukoita ja nyssäköitä, joita muutama mies setvi ja availi pikkuhiljaa. Koko ajan paikalle ajoi lisää tavarantuojia. Vannon kautta kiven ja kannon, että yritän jatkossa käyttää vaatteeni riekaleiksi. Lahjoitusten näkeminen konkreettisesti on parasta shoppailunvastaista lääkettä.

Kävin myös kierrätyskaupassa. Ihmettelin etenkin astioiden hyvää kuntoa. Sieltä olisi todella saanut hyvin helposti ja halvalla täydellisen varustuksen keittiöön. Arabiaa, Kerman savea ja muita merkkejä, tietysti Ikeaa mukana myös. Hiukan kyllä hämmästelin, miksi Ikean kuohuviinilasista pyydettiin kokonainen euro, kun niitä saa uutena 6kpl suunnilleen samalla hinnalla. Tavaraa oli, kaikissa kategorioissa taulutelkkareista lähtien. Sitten sukelsin vaatepuolelle.

Myönnän, että odotukset olivat aika korkealla. Olin kuullut, kuinka kierrätyskeskuksesta löytyy pilkkahinnalla ties mitä aarteita. Mutta täytyy sanoa, että vaatteiden puolesta niitä ei tullut vastaan. Sen sijaan täyteen tungetut vaaterekit masensivat. Tänne ne meidänkin vaatteet päätyisivät. Useimmista vaatteista huomasi kyllä, miksi niistä oli luovuttu. Joko kunto tai kuosi olivat sellaisia, että käyttöä tuskin löytyy. Ehkä ahkerasti penkomalla sieltä olisi voinut jotain löytää, etenkin jos sattuisi olemaan hyvin varaton tai vaatteeton.

Minulle elämyksen aiheutti hallissa leijuva haju. Tiedättehän sellaisen käytettyjen vaatteiden hajun? Se oli vähän erilainen eri puolilla huonetta. Miedoin lastenvaatteiden kohdalla, pahin hattu- ja hanskanurkkauksessa. Tuo haju on yksi asia, joka karkottaa minut helposti pois käytettyjen vaatteiden luota. Yksittäisessä vaatteessa sitä tuskin huomaa, mutta kun koko halli on täyteen tungettu… Mietin, millainen määrä elettyä elämää siellä huoneessa leijui. Jotenkin huikea kokemus.

Hassua kyllä, tein kuitenkin kierrätyskeskuksesta löydön. Ostin kahdella eurolla pussillisen vanhanaikaisia lasikuulia. Sellaisia on nimittäin todella vaikea löytää kaupoista! Olen niitä etsinyt, eikä niitä tunnu olevan myynnissä missään. Mutta siellä niitä oli, juuri sellaisia kuin omassa lapsuudessani. Hypistelin myös pientä punaista liinaa, jonka joku oli sievästi käsin viimeistellyt reikäompeleella. Mutta lopulta jätin sen sinne, koska en keksinyt mihin olisin sen laittanut. Nyt vähän harmittaa, sellainen pieni kangaspala ei tilaa vie, ja se oli tosiaan sievä. Olisi sopinut vaikka joulupöytään kynttilänjalan alle.

Kierrätyskeskusvierailu oli terveellinen muistutus siitä, mitä tapahtuu kaikille niille tavaroille, joita emme enää halua. Niistä tulee röykkiöitä kierrätyskeskuksen seinustoille. Minulle tuli sellainen olo, että on itsepetosta ajatella, että suurin osa poistamistani tavaroista menisi jollekin tarvitsevalle. Osa ehkä menee, mutta tuskin kaikki. On siis entistä tärkeämpää miettiä huolellisesti, tarvitseeko jotain vai ei, ennen kuin hankkii. Tuntuu myös entistä vahvemmin siltä, että paras ja ekologisin vaihtoehto on käyttää vaatteet ja muut tavarat niin loppuun, että ne voi laittaa hyvällä omalla tunnolla roskiin. Tai sitten antaa ne suoraan ihmiselle, jonka tietää käyttävän niitä edelleen.

Millaisia kokemuksia teillä on kierrätyskeskuksista?

Raivausjumitus ja turhautuminen

Tämän huushollin murheenkryyni on työhuone. Siis ainakin mitä tulee raivaamiseen, siistinä pitämiseen ja sen sellaiseen. On niin kätevää heittää sinne ”väliaikaisesti” kaikkea, mille ei juuri nyt löydy paikkaa. Voitte arvata, että lopputulos ei ole hyvä. Lattiapinta-alaa lienee maksimissaan 10 neliötä, taitaa olla hieman allekin. Se täyttyy hetkessä laatikoista ja pussukoista, jotka ovat matkalla jonnekin, mutta nyt vailla parempaa säilytystilaa.

Teoriassa työhuone on myös kodin kierrätyspiste, arkisto ja kodinhoitohuone. Siellä siis säilytetään silityslauta, vieraspatja ja papereita ihan tarkoituksella. On kori silittämistä odottaville pyykeille ja kassi mankeliin meneville. Seinille on kiinnitetty hyllyjä ja koukkuja sitä varten, että huoneessa voisi säilyttää tavaroita, jotka eivät muuten mahdu fiksusti minnekään, kuten vaikka matkalaukkuja. Työhuoneessa siis kuuluukin olla kaikkea sekalaista tavaraa.

Ongelmana vain on, että siellä on ihan hulluna kaikkea muutakin: puolison harrastukseen liittyviä pahvilaatikoita, kirppikselle meneviä tavaroita, kierrätyskeskukseen meneviä vaatteita, leluja jotka odottavat vinttiin viemistä, tällä hetkellä joulukoristeiden laatikoita sekä lisäksi tyhjiä pahvilaatikoita, tyhjentyneitä koreja ynnä muuta.

Olen äskettäin vienyt keräykseen sieltä lattialta jo kaksi kassillista vaatteita. Nyt yritin taas ruveta setvimään huonetta. Siirtelin laatikoita reunalta toiselle ja turhauduin totaalisesti. Kun ei niitä kamoja saa sieltä minnekään! Tai siis täsmennetään: niitä ei saa sieltä pois nyt heti, eikä ilman apua ja suunnittelua. Pitäisi esimerkiksi lähteä käymään kierrätyskeskuksessa. Se taas sijaitsee automatkan päässä, mikä tarkoittaa suunnittelua. Milloin pääsen pakkaamaan auton ja lähtemään viemään tavaroita? Sitten on kirppikselle meneviä tavaroita. Lempikirpparini myyntipaikat ovat täynnä kevääseen asti. Joko pitää tehdä kompromissi, tai sitten pitää kehittää jokin järkevämpi säilytyspaikka kaikelle siihen asti, että myyntipaikka vapautuu. Ja lisäksi taistelen aina sen kanssa, että mitä myisi ja mitä lahjoittaisi. En ole ollenkaan immuuni sille, että toivoisin saavani vanhoista roinistani jotain rahaakin. Ja sitten on vielä niitä puolison tavaroita, joille en voi ilman lupaa tehdä mitään.

Onnistuin lopulta noukkimaan erilleen muutaman tyhjän kenkälaatikon, joille ei enää ole käyttöä. Ne sai onneksi viedä suoraan takapihan kartonkikeräykseen. Sitten mankeloin valtavan kasan lakanoita. Vaikka lakanoiden paikka onkin työhuoneessa ihan virallisesti, niiden poistuminen siisti huonetta omalta osaltaan. Yhden lattialla pyörivän laatikon pystyin tyhjentämään lipastoon. Siellä oli lasten synttäritavaroita, sellaisia pikkuyllätyksiä, joita voi laittaa ongintapalkinnoksi. Siirsin ne varalahjojen ynnä muiden kanssa samaan paikkaan. Pinosin puolison pahvilaatikot siistimmin seinän vierelle, jolloin kulkutilaa vapautui.

Näillä toimenpiteillä huone parani hieman, mutta on edelleen kaukana tavoitteesta. Suunnittelen nyt sitä kierrätyskeskusreissua lauantaille. Jos karaisen mieleni, heivaan kuormaan sellaisetkin tavarat, joita olisin oikeastaan aikonut myydä. (Esim. kahdet kengät, toiset liian isot ja toiset liian pienet. Älkää ihmiset ostako väärän kokoisia kenkiä. Niistä ei ole myöhemmin kuin harmia.) Sillä lailla tavaraa lähtisi enemmän. Raivaamisessa vaikeinta on saada ne kamat ovesta ulos.

Kohtalotovereita?

Tyhjä näyttää hyvältä kuvissa

Olen mietiskellyt seuraavaa: voiko nykyinen raivausvimma johtua instagramista? Aika moni jakaa nykyisin elämäänsä sosiaalisessa mediassa kuvina. Ne jotka jakavat, myös seuraavat muiden ihmisten kuvavirtoja. Olen alkanut epäillä että avarien tilojen ihailulla ja somen jatkuvalla kuvavirralla on jonkinlainen yhteys.

Valokuva on jännä juttu. Vaikka se ikuistaa näkymän juuri sellaisena kuin se on, asia ei kuitenkaan ole ihan niin. Tiedättekö sen tunteen, kun katsoo itsestään otettua valokuvaa, ja on ihan ihmeissään, että tuoltako minä näytän? Sama koskee koteja ja tiloja. Oma koti voi näyttää kivalta, mutta jos siitä ottaa valokuvan, alkaa huomata yhtä ja toista ylimääräistä, mikä ei näytäkään enää kuvassa niin kivalta.

Tyhjä tila näyttää kuvissa hyvältä. Vaatekaappi, jossa vaatteet roikkuvat väljästi ja kengät ovat suorissa riveissä näyttää houkuttelevalta. Astiakaappi, jossa pinojen väliin jää tyhjää tilaa näyttää seesteiseltä. Sisustuslehdissä pinnat ovat tyhjiä, lukuunottamatta tarkasti valittua katseenvangitsijaa. Jottei tila näyttäisi aivan asumattomalta, sohvankulmalla lojuu viltti huolettomasti siihen heitettynä. Lyön vetoa, että sitäkin on todellisuudessa aseteltu siihen viisi minuuttia vähintään, että vaikutelma olisi sopivalla tavalla aito.

Kun tällaista kuvavirtaa seuraa tarpeeksi kauan, alkaa varmasti näyttää siltä, että omat kaapit ovat tupaten täynnä. Koska ovathan ne (minun ainakin ovat) verrattuna noihin minimalistisiin mallikuviin. Kuitenkin epäilen, että kuvissa näkyvä seesteisyys – niin ihanalta kuin se näyttääkin – on vähän ristiriidassa todellisuuden kanssa. Elämässä tarvitsee tavaroita. Jos kotona asuu muitakin ihmisiä, ne muut vasta tavaroita tarvitsevatkin. Esimerkki omasta elämästä: muutama kukka maljakossa näyttää minusta upealta meidän leveällä, tyhjällä  ikkunalaudalla. Mutta se on haavekuva. Todellisuudessa sillä ikkunalaudalla on nyt neljä joulukalenteria ja pari lelua. Meillä asuu tyyppejä, jotka arvostavat niitä huomattavasti enemmän kuin taiteellista kukka-asetelmaa. Koska tämä on koko perheen yhteinen koti, ymmärrän että nuo kalenterit ilahduttavat muita, vaikka minun silmiini ne ovatkin vähän ylimääräistä roinaa. Annan niiden siis olla.

Se mitä tässä oikeastaan yritän sanoa, on että tyhjänkauniit säilytysratkaisut ja seesteisen tyhjät pinnat ovat usein aika kaukana siitä, mitä useimpien tavallinen arki vaatii. Oman kodin vertaaminen kuvien täydellisiin tiloihin on vähän sama, kuin vertaisi itseään muotilehtien mainoskuviin, joissa ei kuvankäsittelyn ansiosta ole todellisuudesta juuri mitään jäljellä. Siksi raivaaminen sitä varten, että koti alkaisi näyttää samalta kuin joissakin kuvissa, saattaa olla aika saavuttamaton tavoite. Kuvat voivat olla hyvää inspiraatiota, mutta vaikka sellainen väljä vaatekaappi näyttää minustakin ihanalta, tiedän että se olisi käytännössä aivan mahdoton toteuttaa.

Vaikuttaako sosiaalinen media teidän raivaamisintoonne? Vai olenko nyt ihan hakoteillä?

Raivaamisen järjestys, ja onko sillä väliä?

Olen viime aikoina seurannut kiivasta keskustelua siitä, missä järjestyksessä koti kannattaisi raivata. Konmarin nimeen vannovat haluavat noudattaa Marien lanseeraamaa järjestystä, ja sitten ihmiset jotka eivät ole systeemissä niin sisällä, ovat aloittaneet kuka mistäkin. Keskustelupalstoilla välillä kipinät sinkoilevat kun nämä koulukunnat törmäilevät toisiinsa.

Luonnollisesti minullakin on vakaa näkemys asiasta. En suoraan sanottuna usko, että järjestyksellä olisi mitään väliä, etenkään psykologisesta näkökulmasta. Sen sijaan käytännöllisestä näkökulmasta katsottuna asialla on merkitystä. Jos joku kysyisi minulta, ehdottaisin esimerkiksi tällaisia asioita:

Aloita helposta kohdasta. Jos raivattavana on paljon omaisuutta, motivaatiota parantaa, kun saa nopeasti tulosta aikaiseksi. Helppo voi tarkoittaa pientä, rajattua aluetta, vaikka yhtä hyllyä, tai sitten helppoa kategoriaa, kuten vaikka omaa sukkalaatikkoa.

Aloita näkyvästä paikasta. Jos raivaa ensimmäisenä jotain sellaista, mikä on näkyvissä, tulokset motivoivat jatkamaan. Tämän takia en välttämättä suosittele aloittamaan sieltä ulkovaraston peränurkasta, vaikka esimerkiksi jotkut ammattijärjestäjät neuvovat niin tekemään. Siinä on takana logiikka, että varastoista raivataan turhat pois, jotta sinne tulisi tilaa säilyttää tarpeellisempaa tavara, kun siirrytään kodin sisätiloihin. Mutta varastosta aloittamisen riski on siinä, että ensin huhkii tuntitolkulla, ja silti mitään muutosta ei näy missään. Kodissa on yhtä sekavaa kuin ennenkin. Se jos mikä on epärohkaisevaa. Siksi minusta kannattaa aloittaa paikasta, jonka näkee päivittäin.

Viimeinen neuvo koskee ihmisiä, jotka eivät asu yksin. Aika usein muu perhe ei välttämättä ole niin innolla mukana raivausoperaatiossa. Sen takia kannattaa aloittaa sellaisesta paikasta, joka saa olla muulta perheeltä rauhassa. Tässä suhteessa omat vaatteet on hyvä aloituskohde, koska niistä voi päättää aivan itse, eikä ole todennäköistä että muut perheen jäsenet tulisivat heti sekoittamaan uuden järjestyksen. Näinkin voi tietysti käydä, mutta pienemmällä todennäköisyydellä, kuin jokin yhteiskäytössä oleva paikka.

Kas näin. Käytännöllisyys ennen kaikkea. Minusta raivaamisesta ei pidä tehdä ollenkaan vaikeaa. Sen sijaan jos siihen rupeaa, kannattaa tehdä sillä systeemillä, jonka kokee itselleen fiksuimmaksi. Erilaisista oppaista voi saada inspiraatiota, mutta mihinkään ei kannata juuttua, jos systeemi ei tunnu omasta mielestä loogiselta, ei näihin minunkaan ohjeisiin.

Kirjoitan, mutta en juuri nyt blogia

Nyt on kuulkaa hektinen vaihe menossa. Päivät vähenevät ja deadline lähestyy sellaista vauhtia, että blogi jää hetkeksi väistämättä harvemmalle päivitystahdille. Kirjoitan siis kone sauhuten joka päivä, mutta niitä tekstejä pääsette lukemaan vasta tammikuussa. Kuten alkusyksystä vannoin, en ole viime aikoina tehnyt juuri muuta. En ole silittänyt, mankeloinut enkä vältellyt eineksiä. Parvekekukat ovat saman kuin heinäkuussa, mistä voinette päätellä niiden kunnon tällä hetkellä. Lohdutan itseäni sillä, että tuollainen hylätty asumus -teemahan sopii nyt hyvin tähän halloween-aikaan.

Jos kuitenkin kaipaatte lukemista, suosittelen Hesarin tämän päiväistä artikkelia sivuilla C2-3. Jutussa näytti olevan maksumuuri, eli voi olla että jos et ole tilaaja, sitä ei pääse lukemaan. Artikkelissa kierrätyskeskuksen työntekijä yrittää herätellä ihmisiä miettimään, kuka on se ihminen, joka sinun vanhoja tavaroitasi todella haluaisi käyttää. Tämä on  erinomainen huomio! Itsekin mietin usein, että kyllä tätä joku vielä voi käyttää – mutta en ole pysähtynyt miettimään, että siis tarkalleen ottaen kuka. Jos minä en halua, niin miksi joku muu haluaisi?

Konmarin ongelma on se, että siinä painotetaan niin kovasti ilahduttamista. Mutta mitä jos kaiken ei tarvitsisi ilahduttaa sydänjuuria myöten? Säästetään se vähän ruma pyyhe, käytetään reikäiseksi, ja sitten kun sillä on vielä pesty lattia ja auton vanteet, heitetään roskiin hyvällä omalla tunnolla. Sen jälkeen ostetaan uusi, jos tarve vaatii. En sano, että kaikki mahdolliset ahdistavat tavarat pitäisi säästää, mutta oikeasti tätä voisi välillä miettiä enemmänkin. En ehdi tämän enempää tähän nyt paneutua, mutta sanonpa vaan, että mielenkiintoinen näkökulma! Argumentteja löytyy varmasti sekä puolesta että vastaan.

PS. Viikon vinkit ilmestyy sunnuntaina ihan normaalisti. Siihen saakka voi olla hiljaista 🙂

Onko pakko raivata?

Vime viikolla joku kysyi kommenteissa, onko koskaan päästy siihen tilanteeseen, ettei olisi enää mitään raivattavaa. Erittäin hyvä kysymys! Luulen, että kysyjän ajatus oli sen suuntainen, että olenko koskaan päässyt sellaiseen tilanteeseen, ettei kodissa olisi enää mitään ylimääräistä. Mietin tuota, ja totesin että on sellaisia aikoja ollut. Mutta kyse ei ole ollut tavaroiden absoluuttisesta määrästä, eikä edes niiden määrästä suhteessa käytettävissä olevaan tilaan. Sen sijaan kyse on ollut omasta asenteesta.

Opiskeluaikana asuin todella pienessä yksiössä. Siinä oli alle 20 neliömetriä, ja joka neliö oli tehokkaassa käytössä. Minulla on yksi kirjahylly, yksi vaatekaappi, yksi laatikosto astioille, tiskikaappi ja vessassa peilikaappi. Kaikki oli täynnä. Ei ollut rauhoittavaa tyhjää hyllyä missään. Jokainen säilytystila oli täpösen täynnä, välillä siihen pisteeseen saakka että piti vähän tunkea. En silti ikinä ajatellut, että minulla olisi liikaa tavaraa. En käyttänyt kaikkea, tietenkään, sillä saa olla aikamoinen minimalisti että 100% omaisuudesta olisi aktiivisessa käytössä. En koskaan käynyt tavaroitani läpi sillä mielellä, että heitetäänpä tarpeettomat pois. Saati sitten, että olisin syventynyt pohtimaan niiden ilahduttamisindeksiä.

Jos ajattelen tuota asuntoa nykynäkökulmasta, siellä oli liikaa tavaraa. Oli vaatteita joita en käyttänyt, hyllyriveittäin kirjoja joita en lukenut, kirjoituspöydän laatikoissa sälää jota en juurikaan käyttänyt jne. Toisaalta tuolloin tuntui myös siltä, että kaikkea oli kuitenkin sopivasti. Ahtaus ei haitannut. Ei tullut sellaista tunnetta, että tavarat kaatuvat päälle ja nyt kyllä pitää raivata. Nykyisin tilaa on moninkertaisesti ja niin on tietysti tavaroitakin. Toisaalta vaatimukseni väljyydelle ovat kasvaneet. Kaipaan sitä rauhoittavan tyhjää hyllyä. Hermostun jos jossain on kasa. Vaikka tavaroiden määrä suhteessa käytettävissä olevaan tilaan on sama tai jopa parempi kuin opiskelija-aikoina, katselen ympäristöäni jatkuvasti sillä silmällä, että tuosta voisi vähentää.

Tuo raivaamisen tarve on siis hyvin pitkälti omista aivoista lähtöisin. Meillä on aivan normaali koti, jossa tavarat ovat enimmäkseen ihan kohtuudella paikoillaan. Tämä nykyinen tavaramäärä ei todellakaan ole sellainen, että se saisi jonkun vieraan ihmisen haukkomaan henkeään. Ei meillä tarvitse pujotella minnekään, eikä kaapit ole täyteen tungettuja. Useimmiten löydän nopeasti sen mitä etsin. Mutta siitä huolimatta vähennän tavaroita jatkuvasti. Elämäntilanne vaikuttaa osaltaan asiaan, sillä esim. lasten myötä on jatkuvasti jotain pieneksi jäänyttä, josta pitää hankkiutua eroon. Siitä huolimatta ajattelen, että raivaaminen ja vähentäminen on tällä hetkellä oma valinta.

Olen siis kokenut elämässäni tilanteen, jolloin ei ollut mitään raivattavaa. Kyseinen hetki ei kuitenkaan pitänyt sisällään sitä, että omaisuutta olisi ollut jotenkin täydellisen optimaalinen määrä. Raivaaminen ei vain ollut mikään prioriteetti. Nykyisin se on, mutta voisin yhtä hyvin lopettaa. Pystyisin hyvin elämään näiden tavaroiden kanssa, jotka nyt omistan. Meillä olisi silloin täydempää, elämä olisi tietyiltä osin hankalampaa, mutta elämä ilman systemaattista raivaamista olisi silti mahdollista. Viihdyn kuitenkin paremmin väljemmissä tiloissa, haluan tiedostaa mitä omistan ja kuten sanottu, en tykkää kasoista. Siksi olen valinnut tämän tasaisen vähentämisen vaihtoehdon.

Olisi kiva kuulla, millaisia ajatuksia tämä herätti? Oletteko koskaan päässeet siihen tilanteeseen, ettei mitään raivattavaa enää olisi – ja etenkin että kauanko se tilanne kesti/ tai on kestänyt? Vai oletteko enemmän samassa tilanteessa kuin minäkin, että elämä vaan tuntuu helpommalta, kun vähentää tasaiseen tahtiin?

Raivausraportti eteisestä

Nyt tulee sälävaroitus. Eteisen piirongin päällä on ollut pyöreä rasia. Se on noin vaaksan korkuinen ja halkaisijaltaan parikymmentä senttiä. Sisällä on aikoinaan ollut teemuki, mutta koska purkki oli hauska, se jäi hyötykäyttöön. Vuosien varrella tuonne rasiaan on kertynyt kaikenlaista pikkusälää, jolle ei ole muutakaan paikkaa keksinyt. Kannellisen rasian päällä puolestaan olen säilyttänyt kestokasseja, jotka on voinut napata siitä mukaan kauppaan lähtiessä. Aloin viime viikolla miettiä, miksi ihmeessä en säilytä noita kasseja siellä rasian sisällä. Se olisi aivan täydellinen siihen tarkoitukseen. Sen sijaan hillosin siellä jotain ihmeellistä sälää. Tarkalleen ottaen kaikkea tätä:

IMG_0327

Tämä läjä löytyi purkin sisältä, kun kumosin sen pöydälle. Poistin kuvasta ainoastaan yhden paperilappusen, jossa oli henkilökohtaisia asioita. Tuon kasan setvimiseen menikin hetki. Löysin pari euroa rahaa, narua, kiviä, heijastimia, avaimenperiä, kuulokkeet, purukumia, linkkarin ja vaikka mitä muuta. Kaikelle löytyi parempi paikka jostain, eikä tarvinnut edes hirveästi vaivata päätään. Joukossa oli myös sellaista tavaraa, että ihmettelen mihin tarkoitukseen. Noita polettejakin on riittävästi yhden perheen tarpeisiin, mutta eivät ole olleet mukana koskaan kun olisi tarvinnut. Epäselväksi jäi, miksi olen katsonut tarpeelliseksi säilyttää mm. kaarnanpalasta ja montaa muutakin noista tavaroista.

Mutta nyt tältä!

IMG_0335

Kun siivosin piironkia, jonka päällä tuon rasia paikka on, löysin myös kaksi kestokassia lisää, sekä tuon kankaisen hedelmäpussin. Löysin kaikkea muutakin: esimerkiksi purkkaa ja yskänpastilleja parin vuoden tarpeisiin, sekä niin paljon heijastimia, että niitä riittäisi koko suvulle. Lisäksi esiin tuli tietenkin kaikkea muutakin kummallista ja tarpeetonta.

Pidän piirongin ylintä laatikkoa sellaisena varastona, josta löytyy kaikkea mitä ehkä haluaa ottaa mukaan kun lähtee kotoa. Kuten on joskus ollut puhetta, minulla on tapana varautua kaikkeen mahdolliseen. Laatikosta löytyy kaikki perheen aurinkolasit, nenäliinapakkauksia, yskänpastilleja ja purkkaa, käsidesiä, kyniä, saksia, heijastimia, kaikki etukortit, joita en normaalisti kuljeta mukana ja muistilappuja. Sieltä voi sitten pikaisesti heitellä laukkuun kaikkea, mitä kulloinkin arvelee tarvitsevansa. Tällainen keskusvarasto on kätevä juuri eteisessä, mutta rajansa kaikella. Olin täyttänyt laatikkoa kaikella mahdollisella, ja karsiminen oli paikallaan. Poistin roskat, vein osan tavaroista muualle (esimerkiksi 2/3 niistä yskänpastilleista siirtyi keittiöön) ja järjestin loput fiksusti. Laitoin mm. kaikki heijastimet yhteen kaukaloon, josta tosiaan voi ammentaa varmaan seuraavat 10 vuotta. Nyt tuo systeemi toimii taas, kun tarvittavat löytyvät helposti ja nopeasti.

Tämän suuren säläoperaation lisäksi laitoin osan kengistä talviteloille. Heitin yhdet loppuunkuluneet sandaalit roskiin. Poistin liian pieniä lastenkenkiä odottamaan kirpputoriaikaa. Takit saivat vielä jäädä ennalleen niin kauan, kuin lämpimät säät vielä jatkuvat. Eteisestä on saatu näin tarpeettomat tavarat poistettua ja loput järjestykseen. Huomenna sitten niiden papereiden kimppuun.

Kumpi kahdesta pahasta?

Hyvät uutiset alkuun: eteinen on melkein valmis. Teen siitä huomiselle oman raportin kuvien kera, mutta se pahin paikka on nyt järjestyksessä. Olen myös päivittänyt tuon ruokalistasivun niin, että otin kaikki vanhat pois ja aloitin uuden listauksen koskien tätä syksyä. Koska kahden viikon suunnittelu tuntuu niin rasittavalta, kokeilen nyt sellaista että suunnittelen vain yhden viikon kerrallaan, koska kahden viikon suunnittelu tuntuu niin ylivoimaiselta. Ehkä viikko kerrallaan menee paremmin. Tämän viikon lista on nyt ylimpänä.

Sitten päivän epistolaan. Tähän saakka nämä Koko koti kuntoon -haasteet ovat olleet kohtuullisen helppoja. Siis itselleni. Olen tarkoituksella valinnut sellaisia kohteita, joiden siivoaminen ei ole vienyt tolkuttoman kauan. Meillä on kuitenkin pari aika kamalaa kohdetta, joita kammoan jo etukäteen: komero ja työhuone. Komero on siis tavallinen komero, joka pitää sisällään suunnilleen kaikkea mahdollista siivoustarvikkeista lahjapapereihin ja varalamppuihin. Hyvä, tarpeellinen säilytystila, joka kuitenkin on pakko raivata kerran vuodessa. Siinä ajassa se nimittäin näköjään menee perusteellisesti kaaokseen.

Työhuone on vielä pahempi. Siellä on nimittäin tämän huushollin paperit. Olen tämän bloginkin historian aikana kehitellyt ties millaisia systeemejä, joilla saisin homman toimimaan. Toistaiseksi mikään ei ole onnistunut kovin hyvin. Parin vuoden välein ryhdistäydyn ja päätän että NYT tämä tilanne otetaan haltuun loppuelämäksi. Mutta jokin tässä mättää, kun tuo ”loppuelämä” on kestänyt yleensä muutaman kuukauden. Olen päättänyt, että kokeilen nyt sitä ”sunnuntaikoria”, josko se olisi se viisasten kivi tähän ongelmaan.

Tässä siis aprikoin, kumpi noista vastenmielisistä raivattavista olisi tällä viikolla vuorossa. Komero olisi ehkä helpompi, mutta paperit paljon kriittisemmät saada kuntoon. Työhuone on aikamoinen projekti muutenkin, siellä on tällä hetkellä (no siis oikeasti aina) jatkuva lähtevien tavaroiden keskus. Siis kirppikselle, kierrätykseen ja ties minne lähtevien tavaroiden röykkiö. Sekä paljon kaikkea muutakin tavaraa, jolle ei ole paikkaa muualla. Saattaisi olla olla konmarille kysyntää. Kuin myös terveelle järjelle. Työhuoneessa olisi nimittäin tarkoitus pystyä myös työskentelemään mukavasti, vaikka se palveleekin samalla kodinhoitohuoneena. Tuo tavarakasat pitäisi saada sillä lailla organisoitua, että sekaan mahtuisi ilman ongelmia.

Vaikuttaa siltä, että ainakin näitä omia juttuja lukiessa alkaa vaikuttaa siltä, että noita papereita ei voi enää lykätä. Puuh. Kerään voimia vielä huomiseen asti. Komerokin on tulossa. Mutta jos haluatte henkisesti valmistautua papereiden läpikäymiseen, varoitan jo nyt että se on sitten seuraavaksi vuorossa.