Tyhjä näyttää hyvältä kuvissa

Olen mietiskellyt seuraavaa: voiko nykyinen raivausvimma johtua instagramista? Aika moni jakaa nykyisin elämäänsä sosiaalisessa mediassa kuvina. Ne jotka jakavat, myös seuraavat muiden ihmisten kuvavirtoja. Olen alkanut epäillä että avarien tilojen ihailulla ja somen jatkuvalla kuvavirralla on jonkinlainen yhteys.

Valokuva on jännä juttu. Vaikka se ikuistaa näkymän juuri sellaisena kuin se on, asia ei kuitenkaan ole ihan niin. Tiedättekö sen tunteen, kun katsoo itsestään otettua valokuvaa, ja on ihan ihmeissään, että tuoltako minä näytän? Sama koskee koteja ja tiloja. Oma koti voi näyttää kivalta, mutta jos siitä ottaa valokuvan, alkaa huomata yhtä ja toista ylimääräistä, mikä ei näytäkään enää kuvassa niin kivalta.

Tyhjä tila näyttää kuvissa hyvältä. Vaatekaappi, jossa vaatteet roikkuvat väljästi ja kengät ovat suorissa riveissä näyttää houkuttelevalta. Astiakaappi, jossa pinojen väliin jää tyhjää tilaa näyttää seesteiseltä. Sisustuslehdissä pinnat ovat tyhjiä, lukuunottamatta tarkasti valittua katseenvangitsijaa. Jottei tila näyttäisi aivan asumattomalta, sohvankulmalla lojuu viltti huolettomasti siihen heitettynä. Lyön vetoa, että sitäkin on todellisuudessa aseteltu siihen viisi minuuttia vähintään, että vaikutelma olisi sopivalla tavalla aito.

Kun tällaista kuvavirtaa seuraa tarpeeksi kauan, alkaa varmasti näyttää siltä, että omat kaapit ovat tupaten täynnä. Koska ovathan ne (minun ainakin ovat) verrattuna noihin minimalistisiin mallikuviin. Kuitenkin epäilen, että kuvissa näkyvä seesteisyys – niin ihanalta kuin se näyttääkin – on vähän ristiriidassa todellisuuden kanssa. Elämässä tarvitsee tavaroita. Jos kotona asuu muitakin ihmisiä, ne muut vasta tavaroita tarvitsevatkin. Esimerkki omasta elämästä: muutama kukka maljakossa näyttää minusta upealta meidän leveällä, tyhjällä  ikkunalaudalla. Mutta se on haavekuva. Todellisuudessa sillä ikkunalaudalla on nyt neljä joulukalenteria ja pari lelua. Meillä asuu tyyppejä, jotka arvostavat niitä huomattavasti enemmän kuin taiteellista kukka-asetelmaa. Koska tämä on koko perheen yhteinen koti, ymmärrän että nuo kalenterit ilahduttavat muita, vaikka minun silmiini ne ovatkin vähän ylimääräistä roinaa. Annan niiden siis olla.

Se mitä tässä oikeastaan yritän sanoa, on että tyhjänkauniit säilytysratkaisut ja seesteisen tyhjät pinnat ovat usein aika kaukana siitä, mitä useimpien tavallinen arki vaatii. Oman kodin vertaaminen kuvien täydellisiin tiloihin on vähän sama, kuin vertaisi itseään muotilehtien mainoskuviin, joissa ei kuvankäsittelyn ansiosta ole todellisuudesta juuri mitään jäljellä. Siksi raivaaminen sitä varten, että koti alkaisi näyttää samalta kuin joissakin kuvissa, saattaa olla aika saavuttamaton tavoite. Kuvat voivat olla hyvää inspiraatiota, mutta vaikka sellainen väljä vaatekaappi näyttää minustakin ihanalta, tiedän että se olisi käytännössä aivan mahdoton toteuttaa.

Vaikuttaako sosiaalinen media teidän raivaamisintoonne? Vai olenko nyt ihan hakoteillä?

Raivaamisen järjestys, ja onko sillä väliä?

Olen viime aikoina seurannut kiivasta keskustelua siitä, missä järjestyksessä koti kannattaisi raivata. Konmarin nimeen vannovat haluavat noudattaa Marien lanseeraamaa järjestystä, ja sitten ihmiset jotka eivät ole systeemissä niin sisällä, ovat aloittaneet kuka mistäkin. Keskustelupalstoilla välillä kipinät sinkoilevat kun nämä koulukunnat törmäilevät toisiinsa.

Luonnollisesti minullakin on vakaa näkemys asiasta. En suoraan sanottuna usko, että järjestyksellä olisi mitään väliä, etenkään psykologisesta näkökulmasta. Sen sijaan käytännöllisestä näkökulmasta katsottuna asialla on merkitystä. Jos joku kysyisi minulta, ehdottaisin esimerkiksi tällaisia asioita:

Aloita helposta kohdasta. Jos raivattavana on paljon omaisuutta, motivaatiota parantaa, kun saa nopeasti tulosta aikaiseksi. Helppo voi tarkoittaa pientä, rajattua aluetta, vaikka yhtä hyllyä, tai sitten helppoa kategoriaa, kuten vaikka omaa sukkalaatikkoa.

Aloita näkyvästä paikasta. Jos raivaa ensimmäisenä jotain sellaista, mikä on näkyvissä, tulokset motivoivat jatkamaan. Tämän takia en välttämättä suosittele aloittamaan sieltä ulkovaraston peränurkasta, vaikka esimerkiksi jotkut ammattijärjestäjät neuvovat niin tekemään. Siinä on takana logiikka, että varastoista raivataan turhat pois, jotta sinne tulisi tilaa säilyttää tarpeellisempaa tavara, kun siirrytään kodin sisätiloihin. Mutta varastosta aloittamisen riski on siinä, että ensin huhkii tuntitolkulla, ja silti mitään muutosta ei näy missään. Kodissa on yhtä sekavaa kuin ennenkin. Se jos mikä on epärohkaisevaa. Siksi minusta kannattaa aloittaa paikasta, jonka näkee päivittäin.

Viimeinen neuvo koskee ihmisiä, jotka eivät asu yksin. Aika usein muu perhe ei välttämättä ole niin innolla mukana raivausoperaatiossa. Sen takia kannattaa aloittaa sellaisesta paikasta, joka saa olla muulta perheeltä rauhassa. Tässä suhteessa omat vaatteet on hyvä aloituskohde, koska niistä voi päättää aivan itse, eikä ole todennäköistä että muut perheen jäsenet tulisivat heti sekoittamaan uuden järjestyksen. Näinkin voi tietysti käydä, mutta pienemmällä todennäköisyydellä, kuin jokin yhteiskäytössä oleva paikka.

Kas näin. Käytännöllisyys ennen kaikkea. Minusta raivaamisesta ei pidä tehdä ollenkaan vaikeaa. Sen sijaan jos siihen rupeaa, kannattaa tehdä sillä systeemillä, jonka kokee itselleen fiksuimmaksi. Erilaisista oppaista voi saada inspiraatiota, mutta mihinkään ei kannata juuttua, jos systeemi ei tunnu omasta mielestä loogiselta, ei näihin minunkaan ohjeisiin.

Kirjoitan, mutta en juuri nyt blogia

Nyt on kuulkaa hektinen vaihe menossa. Päivät vähenevät ja deadline lähestyy sellaista vauhtia, että blogi jää hetkeksi väistämättä harvemmalle päivitystahdille. Kirjoitan siis kone sauhuten joka päivä, mutta niitä tekstejä pääsette lukemaan vasta tammikuussa. Kuten alkusyksystä vannoin, en ole viime aikoina tehnyt juuri muuta. En ole silittänyt, mankeloinut enkä vältellyt eineksiä. Parvekekukat ovat saman kuin heinäkuussa, mistä voinette päätellä niiden kunnon tällä hetkellä. Lohdutan itseäni sillä, että tuollainen hylätty asumus -teemahan sopii nyt hyvin tähän halloween-aikaan.

Jos kuitenkin kaipaatte lukemista, suosittelen Hesarin tämän päiväistä artikkelia sivuilla C2-3. Jutussa näytti olevan maksumuuri, eli voi olla että jos et ole tilaaja, sitä ei pääse lukemaan. Artikkelissa kierrätyskeskuksen työntekijä yrittää herätellä ihmisiä miettimään, kuka on se ihminen, joka sinun vanhoja tavaroitasi todella haluaisi käyttää. Tämä on  erinomainen huomio! Itsekin mietin usein, että kyllä tätä joku vielä voi käyttää – mutta en ole pysähtynyt miettimään, että siis tarkalleen ottaen kuka. Jos minä en halua, niin miksi joku muu haluaisi?

Konmarin ongelma on se, että siinä painotetaan niin kovasti ilahduttamista. Mutta mitä jos kaiken ei tarvitsisi ilahduttaa sydänjuuria myöten? Säästetään se vähän ruma pyyhe, käytetään reikäiseksi, ja sitten kun sillä on vielä pesty lattia ja auton vanteet, heitetään roskiin hyvällä omalla tunnolla. Sen jälkeen ostetaan uusi, jos tarve vaatii. En sano, että kaikki mahdolliset ahdistavat tavarat pitäisi säästää, mutta oikeasti tätä voisi välillä miettiä enemmänkin. En ehdi tämän enempää tähän nyt paneutua, mutta sanonpa vaan, että mielenkiintoinen näkökulma! Argumentteja löytyy varmasti sekä puolesta että vastaan.

PS. Viikon vinkit ilmestyy sunnuntaina ihan normaalisti. Siihen saakka voi olla hiljaista 🙂

Onko pakko raivata?

Vime viikolla joku kysyi kommenteissa, onko koskaan päästy siihen tilanteeseen, ettei olisi enää mitään raivattavaa. Erittäin hyvä kysymys! Luulen, että kysyjän ajatus oli sen suuntainen, että olenko koskaan päässyt sellaiseen tilanteeseen, ettei kodissa olisi enää mitään ylimääräistä. Mietin tuota, ja totesin että on sellaisia aikoja ollut. Mutta kyse ei ole ollut tavaroiden absoluuttisesta määrästä, eikä edes niiden määrästä suhteessa käytettävissä olevaan tilaan. Sen sijaan kyse on ollut omasta asenteesta.

Opiskeluaikana asuin todella pienessä yksiössä. Siinä oli alle 20 neliömetriä, ja joka neliö oli tehokkaassa käytössä. Minulla on yksi kirjahylly, yksi vaatekaappi, yksi laatikosto astioille, tiskikaappi ja vessassa peilikaappi. Kaikki oli täynnä. Ei ollut rauhoittavaa tyhjää hyllyä missään. Jokainen säilytystila oli täpösen täynnä, välillä siihen pisteeseen saakka että piti vähän tunkea. En silti ikinä ajatellut, että minulla olisi liikaa tavaraa. En käyttänyt kaikkea, tietenkään, sillä saa olla aikamoinen minimalisti että 100% omaisuudesta olisi aktiivisessa käytössä. En koskaan käynyt tavaroitani läpi sillä mielellä, että heitetäänpä tarpeettomat pois. Saati sitten, että olisin syventynyt pohtimaan niiden ilahduttamisindeksiä.

Jos ajattelen tuota asuntoa nykynäkökulmasta, siellä oli liikaa tavaraa. Oli vaatteita joita en käyttänyt, hyllyriveittäin kirjoja joita en lukenut, kirjoituspöydän laatikoissa sälää jota en juurikaan käyttänyt jne. Toisaalta tuolloin tuntui myös siltä, että kaikkea oli kuitenkin sopivasti. Ahtaus ei haitannut. Ei tullut sellaista tunnetta, että tavarat kaatuvat päälle ja nyt kyllä pitää raivata. Nykyisin tilaa on moninkertaisesti ja niin on tietysti tavaroitakin. Toisaalta vaatimukseni väljyydelle ovat kasvaneet. Kaipaan sitä rauhoittavan tyhjää hyllyä. Hermostun jos jossain on kasa. Vaikka tavaroiden määrä suhteessa käytettävissä olevaan tilaan on sama tai jopa parempi kuin opiskelija-aikoina, katselen ympäristöäni jatkuvasti sillä silmällä, että tuosta voisi vähentää.

Tuo raivaamisen tarve on siis hyvin pitkälti omista aivoista lähtöisin. Meillä on aivan normaali koti, jossa tavarat ovat enimmäkseen ihan kohtuudella paikoillaan. Tämä nykyinen tavaramäärä ei todellakaan ole sellainen, että se saisi jonkun vieraan ihmisen haukkomaan henkeään. Ei meillä tarvitse pujotella minnekään, eikä kaapit ole täyteen tungettuja. Useimmiten löydän nopeasti sen mitä etsin. Mutta siitä huolimatta vähennän tavaroita jatkuvasti. Elämäntilanne vaikuttaa osaltaan asiaan, sillä esim. lasten myötä on jatkuvasti jotain pieneksi jäänyttä, josta pitää hankkiutua eroon. Siitä huolimatta ajattelen, että raivaaminen ja vähentäminen on tällä hetkellä oma valinta.

Olen siis kokenut elämässäni tilanteen, jolloin ei ollut mitään raivattavaa. Kyseinen hetki ei kuitenkaan pitänyt sisällään sitä, että omaisuutta olisi ollut jotenkin täydellisen optimaalinen määrä. Raivaaminen ei vain ollut mikään prioriteetti. Nykyisin se on, mutta voisin yhtä hyvin lopettaa. Pystyisin hyvin elämään näiden tavaroiden kanssa, jotka nyt omistan. Meillä olisi silloin täydempää, elämä olisi tietyiltä osin hankalampaa, mutta elämä ilman systemaattista raivaamista olisi silti mahdollista. Viihdyn kuitenkin paremmin väljemmissä tiloissa, haluan tiedostaa mitä omistan ja kuten sanottu, en tykkää kasoista. Siksi olen valinnut tämän tasaisen vähentämisen vaihtoehdon.

Olisi kiva kuulla, millaisia ajatuksia tämä herätti? Oletteko koskaan päässeet siihen tilanteeseen, ettei mitään raivattavaa enää olisi – ja etenkin että kauanko se tilanne kesti/ tai on kestänyt? Vai oletteko enemmän samassa tilanteessa kuin minäkin, että elämä vaan tuntuu helpommalta, kun vähentää tasaiseen tahtiin?

Raivausraportti eteisestä

Nyt tulee sälävaroitus. Eteisen piirongin päällä on ollut pyöreä rasia. Se on noin vaaksan korkuinen ja halkaisijaltaan parikymmentä senttiä. Sisällä on aikoinaan ollut teemuki, mutta koska purkki oli hauska, se jäi hyötykäyttöön. Vuosien varrella tuonne rasiaan on kertynyt kaikenlaista pikkusälää, jolle ei ole muutakaan paikkaa keksinyt. Kannellisen rasian päällä puolestaan olen säilyttänyt kestokasseja, jotka on voinut napata siitä mukaan kauppaan lähtiessä. Aloin viime viikolla miettiä, miksi ihmeessä en säilytä noita kasseja siellä rasian sisällä. Se olisi aivan täydellinen siihen tarkoitukseen. Sen sijaan hillosin siellä jotain ihmeellistä sälää. Tarkalleen ottaen kaikkea tätä:

IMG_0327

Tämä läjä löytyi purkin sisältä, kun kumosin sen pöydälle. Poistin kuvasta ainoastaan yhden paperilappusen, jossa oli henkilökohtaisia asioita. Tuon kasan setvimiseen menikin hetki. Löysin pari euroa rahaa, narua, kiviä, heijastimia, avaimenperiä, kuulokkeet, purukumia, linkkarin ja vaikka mitä muuta. Kaikelle löytyi parempi paikka jostain, eikä tarvinnut edes hirveästi vaivata päätään. Joukossa oli myös sellaista tavaraa, että ihmettelen mihin tarkoitukseen. Noita polettejakin on riittävästi yhden perheen tarpeisiin, mutta eivät ole olleet mukana koskaan kun olisi tarvinnut. Epäselväksi jäi, miksi olen katsonut tarpeelliseksi säilyttää mm. kaarnanpalasta ja montaa muutakin noista tavaroista.

Mutta nyt tältä!

IMG_0335

Kun siivosin piironkia, jonka päällä tuon rasia paikka on, löysin myös kaksi kestokassia lisää, sekä tuon kankaisen hedelmäpussin. Löysin kaikkea muutakin: esimerkiksi purkkaa ja yskänpastilleja parin vuoden tarpeisiin, sekä niin paljon heijastimia, että niitä riittäisi koko suvulle. Lisäksi esiin tuli tietenkin kaikkea muutakin kummallista ja tarpeetonta.

Pidän piirongin ylintä laatikkoa sellaisena varastona, josta löytyy kaikkea mitä ehkä haluaa ottaa mukaan kun lähtee kotoa. Kuten on joskus ollut puhetta, minulla on tapana varautua kaikkeen mahdolliseen. Laatikosta löytyy kaikki perheen aurinkolasit, nenäliinapakkauksia, yskänpastilleja ja purkkaa, käsidesiä, kyniä, saksia, heijastimia, kaikki etukortit, joita en normaalisti kuljeta mukana ja muistilappuja. Sieltä voi sitten pikaisesti heitellä laukkuun kaikkea, mitä kulloinkin arvelee tarvitsevansa. Tällainen keskusvarasto on kätevä juuri eteisessä, mutta rajansa kaikella. Olin täyttänyt laatikkoa kaikella mahdollisella, ja karsiminen oli paikallaan. Poistin roskat, vein osan tavaroista muualle (esimerkiksi 2/3 niistä yskänpastilleista siirtyi keittiöön) ja järjestin loput fiksusti. Laitoin mm. kaikki heijastimet yhteen kaukaloon, josta tosiaan voi ammentaa varmaan seuraavat 10 vuotta. Nyt tuo systeemi toimii taas, kun tarvittavat löytyvät helposti ja nopeasti.

Tämän suuren säläoperaation lisäksi laitoin osan kengistä talviteloille. Heitin yhdet loppuunkuluneet sandaalit roskiin. Poistin liian pieniä lastenkenkiä odottamaan kirpputoriaikaa. Takit saivat vielä jäädä ennalleen niin kauan, kuin lämpimät säät vielä jatkuvat. Eteisestä on saatu näin tarpeettomat tavarat poistettua ja loput järjestykseen. Huomenna sitten niiden papereiden kimppuun.

Kumpi kahdesta pahasta?

Hyvät uutiset alkuun: eteinen on melkein valmis. Teen siitä huomiselle oman raportin kuvien kera, mutta se pahin paikka on nyt järjestyksessä. Olen myös päivittänyt tuon ruokalistasivun niin, että otin kaikki vanhat pois ja aloitin uuden listauksen koskien tätä syksyä. Koska kahden viikon suunnittelu tuntuu niin rasittavalta, kokeilen nyt sellaista että suunnittelen vain yhden viikon kerrallaan, koska kahden viikon suunnittelu tuntuu niin ylivoimaiselta. Ehkä viikko kerrallaan menee paremmin. Tämän viikon lista on nyt ylimpänä.

Sitten päivän epistolaan. Tähän saakka nämä Koko koti kuntoon -haasteet ovat olleet kohtuullisen helppoja. Siis itselleni. Olen tarkoituksella valinnut sellaisia kohteita, joiden siivoaminen ei ole vienyt tolkuttoman kauan. Meillä on kuitenkin pari aika kamalaa kohdetta, joita kammoan jo etukäteen: komero ja työhuone. Komero on siis tavallinen komero, joka pitää sisällään suunnilleen kaikkea mahdollista siivoustarvikkeista lahjapapereihin ja varalamppuihin. Hyvä, tarpeellinen säilytystila, joka kuitenkin on pakko raivata kerran vuodessa. Siinä ajassa se nimittäin näköjään menee perusteellisesti kaaokseen.

Työhuone on vielä pahempi. Siellä on nimittäin tämän huushollin paperit. Olen tämän bloginkin historian aikana kehitellyt ties millaisia systeemejä, joilla saisin homman toimimaan. Toistaiseksi mikään ei ole onnistunut kovin hyvin. Parin vuoden välein ryhdistäydyn ja päätän että NYT tämä tilanne otetaan haltuun loppuelämäksi. Mutta jokin tässä mättää, kun tuo ”loppuelämä” on kestänyt yleensä muutaman kuukauden. Olen päättänyt, että kokeilen nyt sitä ”sunnuntaikoria”, josko se olisi se viisasten kivi tähän ongelmaan.

Tässä siis aprikoin, kumpi noista vastenmielisistä raivattavista olisi tällä viikolla vuorossa. Komero olisi ehkä helpompi, mutta paperit paljon kriittisemmät saada kuntoon. Työhuone on aikamoinen projekti muutenkin, siellä on tällä hetkellä (no siis oikeasti aina) jatkuva lähtevien tavaroiden keskus. Siis kirppikselle, kierrätykseen ja ties minne lähtevien tavaroiden röykkiö. Sekä paljon kaikkea muutakin tavaraa, jolle ei ole paikkaa muualla. Saattaisi olla olla konmarille kysyntää. Kuin myös terveelle järjelle. Työhuoneessa olisi nimittäin tarkoitus pystyä myös työskentelemään mukavasti, vaikka se palveleekin samalla kodinhoitohuoneena. Tuo tavarakasat pitäisi saada sillä lailla organisoitua, että sekaan mahtuisi ilman ongelmia.

Vaikuttaa siltä, että ainakin näitä omia juttuja lukiessa alkaa vaikuttaa siltä, että noita papereita ei voi enää lykätä. Puuh. Kerään voimia vielä huomiseen asti. Komerokin on tulossa. Mutta jos haluatte henkisesti valmistautua papereiden läpikäymiseen, varoitan jo nyt että se on sitten seuraavaksi vuorossa.

Koko koti kuntoon: eteinen

Koko koti kuntoon -projekti on hyvässä vauhdissa, mutta jos olet uusi, vielä ehtii mukaan! Nyt on käyty läpi ruokakaapit, ruokasuunnittelua sekä viime viikolla kylppäreiden kaapit. Aion ottaa seuraavaksi vuoroon eteisen.

Eteinen on tila, jonka siisteys ja järjestys vaikuttaa koko asunnon fiilikseen, koska sen läpi kuljetaan sisään. Toisaalta eteiset ovat usein sellaisia, että niistä on vaikea saada kovin viihtyisiä ja kutsuvia. Haasteena on usein ahtaat tilat ja kuitenkin pitäisi saada mahtumaan vaikka mitä. Meillä eteinen on käytävämäinen, ja sen vuoksi siitä kuljetaan läpi monta kertaa päivässä. Samassa yhteydessä sinne kertyy kaikkea ylimääräistä, jonka joku jättää kädestään piirongin päälle, penkille tai lattialle.

Oma raivauslistani sisältää seuraavaa: kesäkenkien korjaaminen talvisäilöön ja mahdollisesti syyskenkien ottaminen esiin. Sama operaatio koskee myös takkeja ja lasten ulkovaatteita. Lisäksi kohteena on erityisesti piirongin ylin laatikko, joka on sellainen ”miljoonaloota”, joka pursuilee ties mitä. Se täytyy tyhjentää ja perata kaikki roinat pois. Piirongin muut laatikot lienevät hyvällä mallilla, sillä niissä säilytetään hanskoja, huiveja ja pipoja. Käyn nekin läpi, mutta en odota niistä mitään valtavaa urakkaa. Saman piirongin päällinen kaipaa myös karsimista, siitä tulee helposti kuin sekatavarakaupan hylly, jos ei pidä varaansa.

Tiedän, että eteiset voivat olla hyvin eri kokoisia ja näköisiä. Tämä ei siis ole kovin tasapuolinen haaste, riippuen siitä asutko yksiössä vai omakotitalossa. Mutta jos olet omakotitaloasuja etkä jaksa mitään isoa hallia ruveta raivaamaan, niin keskity vaikka tuulikaappiin. Itselläni on tärkein tavoite saada eteisestä ylimääräiset roinat pois, ja kausivaateruljassi käyntiin, jotta naulakkoon tulisi tilaa. Kuka on mukana?

 

Raivausraportti kylpyhuoneen kaapeista

Raivasin kaikki kylppärikaapit. Huomasin, että etenkin se ylin hylly jolle ei kunnolla näe, kannattaa pyyhkiä kunnolla aika ajoin. Kummasti sinne kertyy töhkää, vaikkei sitä edes juuri käytetä. Ehkä sitä kertyykin juuri siksi? Samoin minua ilahduttaa, että kaikki tavarat ovat taas järjestyksessä ja siististi rivissä.

Kuten arvata saattaa, poistoja kertyi. Löysin lisää vanhentuneita lääkkeitä, vaikka juuri kevään lopussa vein pussillisen niitä apteekkiin. Toisaalta nämä eivät olleet lääkekaapissa, joten ei ihme, että jäivät edellisellä kierroksella huomaamatta. Aika paljon tuli myös ihan roskaa: kosmetiikkapakkausten pahvikuoria, muovipusseja ja pientä sälää. Lisäksi palautin runsaasti pikkutavaroita omille paikoilleen muihin huoneisiin.

Jäljelle jäi se hankalin joukko, nimittäin melkein tyhjät tai epäsopivat kosmetiikkatuotteet. Valitettavan usein nämä yhdistyvät samassa tuotteessa, ja sitten ollaan ongelmissa. Seuraa moraalis-looginen dilemma: tuotetta on jäljellä, joten sitä ei voi heittää pois, mutta se ei sovi iholleni tai en muuten tykkää siitä, joten en kuitenkaan käytä, mutta koska tuote on avattu ja em. syistä yleensä melko vanha se ei ole enää lahjoituskelpoinen. Mitä tehdä? Näen realistisesti kaksi vaihtoehtoa. Joko heitän putelin suoraan roskiin tai sitten yritän pitkin hampain käyttää sen pois. Jos heitän roskiin, pääsen siitä varmasti eroon, mutta joudun elämään sen tuskan kanssa, että olen viskannut käyttökelpoista tavaraa menemään. Jos yritän käyttää itse loppuun, voin tuntea hyvää omaatuntoa mutta samalla kärsin epäsopivasta tai tehottomasta tuotteesta.

Mitä tässä järkevä ja vastuullinen ihminen tekisi? Otetaan esimerkiksi kampausneste, joka on ostettu vuonna 2008. Todettu heikkolaatuiseksi jo tuolloin, mutta kuskattu mukana muutosta toiseen kaikki nämä vuodet. Aina välillä käytetty ja todettu heikkolaatuisuus kerta toisensa jälkeen. Tuote on huono, vanha ja vajaa. Toivon ettei kukaan oikeasti ehdota, että se pitäisi lahjoittaa jonnekin. Ei pitäisi. Se pitäisi panna roskikseen, mutta tähän mennessä itsepetos on aina voittanut, ja puteli löytyy kaapista edelleen. En edes tällä raivauskierroksella heittänyt sitä vielä, koska pieni mutta äänekäs tyyppi päässäni on sitä mieltä, että minun kuuluisi kaikesta huolimatta käyttää se loppuun. Toisaalta, jos en oikeasti nakkaa sitä menemään NYT, on täysin realistista että perikuntani siivoaa pullon jäämistöstäni sitten joskus. Ei, ei. Eihän tässä ole järjen hiventäkään.

Kaapeista löytyi pari muutakin tuohon kampausnesteeseen verrattavaa tuotetta. Koska minulla on oikeasti ongelma tämän käyttämättömyyden/roskiin heittämisen kanssa, aion käyttää nuo oikeasti kasvoille tarkoitetut tuotteet vartalonhoitoon. Saan ainakin sen ilon, ettei tuotetta tule tuhlatuksi. Onneksi joukossa oli myös sellaisia täysin käyttökelpoisia tuotteita, joita oli vain hyvin vähän purkin pohjalla. Ne voi käyttää pois ilman ongelmia, ja sitten ostaa hyvällä mielellä uuden vastaavan tuotteen.

Minä en voi olla ainut, jolla on tällainen ongelma noiden huonojen tuotteiden kanssa! Kertokaa nyt, että teitä on muitakin. Miten oikein ratkaisette ongelman? Heitättekö suoraan roskiin, vai joudutteko käymään läpi samanlaisen prosessin ja venkoilun kuten minä?

Koko koti kuntoon myös tänä vuonna!

Tättärää, nyt se alkaa! Viime vuonna aloitin projektin vasta noin viikkoa myöhemmin, mutta en jaksa enää odotella joten nyt lähtee.

Uusi lukijoille selvennykseksi: Koko koti kuntoon on kodinraivausprojekti, jossa käydään läpi koko huusholli raivaten ja siivoten. Tavoitteena on, että jouluun mennessä on niin siistiä, että hyasintin voi tyrkätä komeron hyllylle ja istua siellä järjestyksestä nauttien kaikki joulunpyhät. Tämä siis juontaa juurensa Marttojen (sinänsä erinomaiseen neuvoon) siivota komero jos aikoo viettää joulunsa siellä. Minun lähtökohtani on, että jos aloittaa elokuussa, jouluun mennessä tulee valmista. Viime vuoden projektin tekstit löytyvät hakusanalla Koko koti kuntoon. Osittain tämä menee viime vuoden kanssa päällekäin, mutta en aio noudattaa täsmälleen samaa järjestystä. Ideana on, että minä kirjoitan täällä aina alkuviikosta, mitä aion itse raivata tai siivota, ja kaikki jotka ovat haasteessa mukana voivat kommenteissa kertoa miten kotona meni.

Olen viime vuonna aloittanut ruokakaapista ja arvatkaa mitä! Tänä vuonna sama homma. Koko koti kuntoon lähtee liikkeelle ruokien raivauksesta. Olen hylly kerrallaan tyhjentänyt ruokatarvikkeet pois, imuroinut muruset ja pyyhkinyt tahrat, ja palauttanut kaiken takaisin. Tänä vuonna on todella hyvä tilanne, koska mitään ei tarvinnut heittää pilaantuneena pois. Mutta jos törmäät niin vanhaan ruokaan ettei sitä voi käyttää, heitä menemään. Huomaa kuitenkin, että monet kuiva-aineet kuten pastat, riisit jne. säilyvät kyllä yli parasta ennen -päiväyksen. Itse kiinnitin huomiota siihen, että kaapissa oli muutamia sellaisia ruokia joiden päiväys alkaa lähestyä. Ne täytyy laittaa ruokalistalle, kun alan suunnitella syksyn ruokia.

Järjestin kuivaruuat myös vähän uudella tavalla. Laitoin kaikki hiilihydraatit yhdelle hyllylle ja säilykkeet yms. omalleen. Pieni muutos mutta sai aikaan järkevämmän logiikan mielestäni. Olen kuivat aineet jo järjestänyt, mutta jääkaappi ja pakastin ovat vielä tekemättä. Kun olen nekin saanut valmiiksi, on vuorossa ruokalistojen suunnittelu. Yritän JÄLLEEN ryhdistäytyä suunnittelun suhteen, mutta sitä on turha tehdä ennen kuin on selkeä käsitys siitä, mitä ruokia pitää ensimmäisenä tehdä kaapeista pois. Kirjoitan suunnittelusta ensi viikolla lisää, kunhan saan jääkaappi-pakastimen inventoitua.

Sanoisin, että ruokajätteen syntymisen suhteen on vuoden aikana tapahtunut kehitystä. Silti lomalla pääsi ote luiskahtamaan, ja kun välillä oltiin kotona ja välillä poissa, jääkaappiin jäi välillä pilaantumaan ruokaa. Siitä on asianmukainen huono omatunto, mutta uskon että arkirutiinien myötä tilanne paranee jälleen. Olen silti huomannut, että ruokakaappien selkeä järjestys on yksi avainasioista ruokajätteen vähentämiseksi. Ydin on siinä, että pitää nähdä, mitä kaapeissa on. Jos ei näe, ei tiedä eikä muista. Kun ei tiedä eikä muista, ostaa uutena sellaista mitä oli jo ja unohtaa takariviin tuotteita pilaantumaan. Kun huomaan taas pilanneensa jotain unohtamalla, motivaatio laskee. Niinpä järjestys jääkaapissa ja kuivaruokakaapeissa on tärkeää.

No niin! Onko ketää muita lähdössä tähän raivausprojektiin mukaan?

Ihanaa arkea, ihanaa!

Olen kuulkaa vakaasti sitä mieltä, että arki on elämän parasta aikaa. Tietenkin välillä pitää lomailla ja juhlia, mutta melkein aina loman loppuvaiheessa alkaa tulla sellainen olo, että alkaisi jo se tavallinen elämä. Välillä tuntuu siltä, että lomailu ja etenkin matkailu on vain arkea hankaliin olosuhteisiin siirrettynä. Sitten sitä miettii, että eikö tämä kaikki olisi paljon helpompaa kotona… (Voi olla, että pienillä lapsilla on vaikutusta näiden tunnelmien syntymiseen.) Joka tapauksessa rakastan sitä tunnetta, kun arki rullaa kevyesti, kaikella on aikansa ja paikkansa ja ehtii tekemäänkin jotain.

Ehkä tuo viimeinen tulee siitä ajatuksesta, että lomaa ei pitäisi ”tuhlata” mihinkään tavallisiin hommiin. Että kun nyt kerrankin ollaan lomalla, niin ei silloin ruveta mitään kaappeja siivoamaan, kun yhtä hyvin voitaisiin olla piknikillä puiden alla. Olenkin loman aikana katsellut erinäisiä epäkohtia kotonamme, ja kerännyt mielessä listaa, mihin kaikkeen ryhdyn kunhan loma on ohi.

Niinpä nyt on elokuu ja pääni pullistelee Arkijärki-ideoista. Koko koti kuntoon on ehdottomasti tulossa heti alkusyksystä. Tänä vuonna järjestys on varmasti eri kuin viime vuonna, mutta sellainen koko kodin järjestelyprojekti on varmasti tiedossa. Jatkan taistelua ruoka-asioiden kanssa. Ensimmäisenä projektina on tyhjentää pakastinta ja tehdä tilaa marjoille ja mehuille. Ruokajätteen vähentämisessä yritän kehittyä edelleen, ja siinäkin arki on paljon otollisempaa aikaa. Loman epäsäännöllisyys tekee ruokasuunnittelusta ihan mahdottoman hankalaa. Kasvisruokaan haluan paneutua tarkemmin myös, nyt kun perheen muutkin jäsenet ovat alkaneet osoittaa kiinnostuksen merkkejä.

Uskaltautuisinkohan peräti vinttiin asti? Sen sekaisuus häiritsee minua, mutta työmäärä hirvittää. Ihaillen olen katsellut naapureiden väljiä ja siistejä häkkikomeroita, ja miettinyt miksi se meidän koppi on niin kaamea. Täytyy harkita, josko jaksaisin ruveta siihen. Pienempiäkin projekteja olisi: haluan parvekkeelle oskarinoksan, lasten leluille sisäisen kierrätyssysteemin ja haluan järjestää sukkalaatikkoni. Veikkaan että syksyllä ei tule pulaa aiheista täälläkään.

Sain muuten käsiini Elina Alasentien Joka kodin raivausoppaan, ja olen aloitellut sitäkin. Kirjoitan arvion kun saan kirjan loppuun, mutta täytyy sanoa että aika kaukana Kondosta ollaan. Alasentie edustaa huomattavasti perinteisempää raivauskoulukuntaa kuin Marie Kondo. Suurin ero taitaa olla siinä, että kaikenlainen mystiikka loistaa poissaolollaan.

Syyskausi, arki ja mahtava tavallinen elämä on siis kaikki aloitettu tänään, ja blogin päivitystahtikin palautuu elokuun aikana normaaliksi. Täytyy sanoa, että fiilis on hyvä ja energiaa riittää. Onko siellä muita, jotka nauttivat arjesta?