Tässä jaksossa puhutaan siitä, mikä vaikuttaa siihen, kuinka paljon ihminen sietää tavaroita sekä epäjärjestystä ympärillään. Miksi raivaamisesta innostuneet suosittelevat sitä myös muille? Miksi minimalistille ei tule sotkua? Miksi sama määrä tavaraa saman kokoisessa asunnossa voi olla ihan liikaa, tai juuri sopivasti?
Jakson kesto noin 18 minuuttia.
Kuuntele podcast tästä alta, tai tilaa se suoraan puhelimeesi.
Podcast: Play in new window | Download
Subscribe: RSS
Romujen määrä on loputon.
Kun kerroin, millaista oli pelata minimalismipeliä, minua hämmästytti eniten roskan määrä, joka kodista löytyi. Se on tuntunut hämmästyttävän myös muita. Olen kuullut käytännössä kahdenlaisia kommentteja: Joko ihmetellään, että miten voi niin paljon olla roskaa, tai sitten kuulija puuskahtaa, että heiltä löytyisi varmasti yhtä paljon. Asia jota olen minimalismipelin jälkeen miettinyt, on tämä: mistä sen roskan oikein tunnistaisi? Miten voisi estää, ettei kotiin kertyisi niin paljon roskia?
Sanalla ”roska” on vähän paha kaiku. Ensimmäisenä tulee mieleen kaatopaikat ja sekajäte. Mutta jos tavaraa ei voi lahjoittaa, myydä tai käyttää, eikö se silloin ole roska? Lähden siitä, että kaikki roskat lajitellaan. Mutta lasinkeräykseen laitettu lasipurkki on roska siinä missä tyhjä jugurttitölkkikin. Paperinkeräykseen lajiteltu paperi on roskaa, samoin kuin tyhjä paristo.
Väitän, että meillä kaikilla on kotona roskia, joita emme vain ole huomanneet. Ne ovat tällaisia: toimimattomia kyniä, rikkinäisiä ”vara”sukkahousuja, käyttöohjeita tavaroille, joita ei enää ole, vanhentuneita ruokia. Ne eivät pistä silmiin, vaan ne sulautuvat tarpeellisten ja toimivien tavaroiden joukkoon ihan muina miehinä. Tällaiset roskat erottaa vasta, kun tekee lähitarkastelua. Tai sitten ne huomaa vahingossa, kun kynällä ei voikaan kirjoittaa tai aamiaisella huomaakin leivän homehtuneen (näin kävi minulle tänä aamuna). Mutta juuri tällaisille roskille minimalismipelin kaltaiset projektit ovat loistavia.
Etkö tiedä mitä tavaralle pitäisi tehdä? No, laitetaan talteen, saattaahan sitä tarvita. Tällä lailla minä olen kerryttänyt paljon roskaa kotiini. Kovin usein nimittäin käy niin, että säästetty tavara unohtuu, hautautuu ja muuttuu samalla tarpeettomaksi. Minulla on suuri heikkous mm. kenkälaatikoiden ja muiden pätevien säilytyslaatikoiden suhteen. Niitähän voi aina tarvita. Mutta rajansa kaikella, en oikeasti tarvitse enempää, kuin minkä helposti voin säilyttää. Siinä vaiheessa kun tyhjät laatikot alkavat kasaantua kaikkien hyllyjen päälle ja niitä on monta sisäkkäin, tiedän että liika on liikaa. Ylimääräiset voi heittää pois – siis lajitella pahvinkeräykseen. Eli roskiin.
Minimalismipelin aikana heitin pois valtavan määrän paperitavaraa, jota en ollut aiemmin poistanut tunnesyistä. Onnittelu- ja joulukortteja, lasten piirustuksia, matkamuistoja. Näitä oli kertynyt vähän samasta syystä kuin noita muitakin lykättyjä päätöksiä. Olin säästänyt, koska pois heittäminen oli tuntunut liian työläältä. Siis henkisesti. Usein käy kuitenkin niin, että tunnelataus laimenee ajan kuluessa. Kuten podcastissa sanoin, haluaisin nähdä sen vanhemman, joka systemaattisesti kieltäytyy ottamasta vastaan mitään päiväkotien askarteluja, koska tietää niiden lopulta päätyvän roskiin! Minä en ainakaan siihen kykene. Enkä ole aina kyennyt heittämään niitä joulukorttejakaan pois heti Loppiaisena. Mutta jos sitä ei tee silloin, ne samat kortit tulevat sitten vastaan Juhannuksena tai ehkä muutaman vuoden päästä, ja sillä välillä niistä on jo tullut roskia.
Aina löytyy roskia, mutta ei se haittaa
Johtopäätökseni on tämä: roskien perässä on mahdotonta pysyä. En millään pysty huomaamaan sitä hetkeä, jolloin jokin tietty tavara muuttuu tarpeellisesta roskaksi. Eilen illalla leipä oli ok, mutta tänään se oli jo homeessa. Viime viikolla tämä kynä toimi, nyt siitä ei enää tule mustetta. Enkä pysty määrittelemään, kuinka monta päivää vanhaa postikorttia pitää säilyttää, että voisin heittää sen pois ilman tunnontuskia. Mutta ei hätää! Tämä on normaalia. Minimalismipelin myötä tajusin, että on normaalia, että meillä kaikilla on roskia, joihin ei vain ole tullut kiinnitetyksi huomiota. Se ei haittaa, jos kuitenkin aika ajoin katsahtaa ympärilleen, ja raivaa turhaa pois. Pelaa tätä peliä tai jotain muuta. Minusta vanha kunnon kevät- tai joulusiivous on tässä mielessä tosi hyvä perinne, sillä niiden yhteydessä tulee raivattua vähän tarkemmin, kuin tavallisen viikkosiivouksen yhteydessä.
Oletteko huomanneet samaa ilmiötä? Tuleeko teille ”salaroskaa”?
Otsikko on uskomaton, mutta se on totta. Pelasin minimalismipeliä koko elokuun ajan. Ensimmäisenä päivänä poistin yhden tavaran, toisena kaksi, ja viimeisenä päinä poistin 31 tavaraa. 1+2+3+4 … +30+31=496. Mutta oikeasti poistettuja tavaroita oli enemmän, koska esimerkiksi nippu piirustuksia kattoi päivän 25, vaikka oikeasti siinä nipussa oli enemmän kuin 25 paperia. Todellisuudessa meiltä poistui kuukauden aikana yli 500 fyysistä esinettä. Hulluinta on se, että loppua ei näy. Edelleen on poistettavaa.
Valtaosa tuosta viidestäsadasta tavarasta meni roskiin. Tämä oli aika jysäyttävä havainto. Esimerkiksi lastenhuoneesta lähti kilotolkulla paperia, vihkoja, toimimattomia tusseja ynnä muuta roinaa. Heitin menemään useamman viherkasvin, jotka olivat joko kuolleita tai kuihtumisen partaalla. Myös tekstiilijätettä syntyi: heitin pois rikkinäisiä kenkiä, sukkia ja alusvaatteita. Enimmäkseen raivasin kuitenkin sellaista ihmeellistä arkipäivän kuonaa: kenkälaatikoita, tarpeettomia käyttöohjeita, vuosikausia vanhoja joulukortteja ja suklaapupuja vuosien takaa. Osa tavaroista meni kuitenkin kierrätykseen. Yhden kasvin annoin pois, vaatteita, kenkiä ja kodintavaroita meni Fidalle kassillinen, lapsi vei vanhoja sarjakuvalehtiä kouluun monta kymmentä kappaletta ja lähes kaikki lastenvaatteet pääsevät käyttöön.
Poistoja ei tarvinnut juuri etsiä. Riitti, kun avasi laatikon ja alkoi karsia. Kävin kotia läpi systemaattisesti: kylpyhuoneenkaapit, meikit, keittiön kaapit, leluhylly, lehtikori, kenkähylly, sekalaisten tavaroiden laatikko, parvekkeen säilytysarkku. Aina kun kohdisti huomion tiettyyn kokonaisuuteen, sieltä yleensä löytyi jotain poistettavaa. Esimerkiksi lääkekaapista löytyi kaikenlaista vanhentunutta. Varsinainen aarreaitta oli parveke, jossa päällisin puolin ei ole paljon mitään. Mutta säilytysarkkuun oli kertynyt vuosien varrella hirveä määrä ihmeellistä roinaa, jolle ei ollut mitään käyttöä. Siis narunpätkiä, rikkinäisiä kukkaruukkuja ja muuta täysin käyttökelvotonta tavaraa. Sama ilmiö toistui melkein joka huoneessa. Vähiten roinaa löytyi ehkä vähän yllättäen keittiöstä. Siellä tuntuu kaikki olevan tarpeellista ja käytössä.
Tiesin myös ennalta, että parista ”romulaatikosta” löytyy helposti poistettavaa. Meillä kaikilla on varmaan joku sellainen paikka, jonne tulee heitettyä kaikkea ylimääräistä, jolle ei juuri sillä hetkellä ole paikkaa. Noista tavaroista tulee muutamassa vuodessa roskia, jos niitä ei käytä. Näistä laatikoista oli hyvin helppoa kasata 10 tai 20 sekalaista tavaraa poistoiksi.
En voi oikein itsekään uskoa tätä, mutta nuo 500 tavaraa tulivat helposti täyteen, vaikka en edes koskenut vanhoihin valokuviin tai omiin papereihini, enkä käynyt vintillä tai kellarissa. Jos alkaisin niitä käydä läpi, voisin varmaan vetää uuden minimalismikuukauden tähän yhtä kyytiä, ja poistaa toiset 500 kpl silkkaa paperitavaraa, vintin sisällöstä puhumattakaan. Muutaman tavaran kohdalla iski se perinteinen ”tätä voi vielä käyttää” -syndrooma, joten siinä mielessä jotain jäi kyllä karsimatta. Poistan nämä, kunhan saan neuvottelut itseni kanssa valmiiksi. Keräsin turhia tavaroita yhteen paikkaan kuukauden aikana, josta sitten valikoin päivän poistot. Hulluinta on, että sinne jäi niitä vieläkin. En enää muistanut viimeisenä päivänä, että minulla oli sellainen jemma, sillä poistettavaa löytyi muutenkin.
Vaikka 500 tavaraa kuulostaa todella paljolta, ei tuon määrän poistumista huomaa oikeastaan mistään. Kun en raivannut huonekaluja enkä isoja astioita enkä muutakaan kookasta, tilaa ei tullut juuri enempää kuin ennenkään. Moni poistoista oli myös rikkinäisiä tavaroita, jotka korvasin uudella. En tiedä oliko tämän täysin pelin hengen mukaista, mutta kun esim. vaaka hajosi, laskin sen poistoksi vaikka ostinkin seuraavana päivänä uuden.
Eniten hämmästytti kuitenkin roskan määrä. Valtaosa tavaroista meni suoraa tietä roskikseen (tietenkin lajiteltuna oikein). Teen tästä muutaman johtopäätöksen: Ensinnäkin roskaa tulee vähän kuin itsestään. Usein kyse on tavaroista, joiden suhteen ei ole osannut tehdä päätöstä aiemmin. Siksi ne on säästetty, mutta myöhemmin käy ilmi, ettei säästämiselle olekaan mitään syytä. Silloin tavarasta tulee roska. Lapsen kerhovihko on tuntunut kevään viimeisenä päivänä tärkeältä, ja olisi ollut suorastaan kylmäveristä heittää kevätjuhlista tullessa kaikki paperitavara suoraan roskiin. Mutta syyskuun kynnyksellä nuo samat piirustukset ja vihkot eivät enää tunnukaan tärkeiltä, vaan ne ovat muuttuneet ärsyttäväksi roinaksi. Paljon meni roskiin myös sellaista ”tätä voi vielä tarvita” -tavaraa, jota ei siis koskaan ole tarvittu. Huomasin myös, että moni roska oli vähän kuin tiedossa, mutta en vain ollut saanut aikaiseksi tarttua asiaan. Paljon poistui siis sellaista, mitä vain en ollut saanut heitetyksi aikaisemmin.
Opin tästä sen, että roskan määrä on loputon. Pitää olla todella skarppina, jos haluaa ettei kodissa ole ylimääräistä roskaa. Pitää olla valmis käymään säännöllisesti vanhoja tavaroitaan läpi. Siksi jokin päivittäinen siistimisrutiini on hyvä, sillä silloin tulee kerättyä ne ilmiselvät roskat pois pyörimästä. On myös hyvä idea ajoittain käydä systemaattisesti läpi myös sellaisia säilytyspaikkoja, joita ei päivittäin käytä. Esimerkiksi se parvekelaatikko oli saanut olla omissa oloissaan vuosikausia. Ei siitä sisällön sekamelskasta ollut haittaa, paitsi silloin kun arkkua piti siirrellä, se oli painava. Mutta nyt on iloa siitä, että sisältö on järjestyksessä eikä sisällä roinaa. Kukaan muu meidän perheessä ei ikinä sinne edes katso, mutta minulle tuo hallinnan tunnetta elämään, kun tiedän sen olevan järjestyksessä.
En tiedä onko meillä vain jotenkin tavallista enemmän roinaa, vai onko muilla sama tilanne? Mutta epäilen, että moni pystyisi helposti poistamaan saman verran tavaraa kodistaan – etenkin jos perheessä on pieniä lapsia. Se lasten mukana tuleva roinan määrä on ihan käsittämätön. Tosin ainakin puolet (siis noin 250 tavaraa) oli ihan omia juttuja. Suosittelen kokeilemaan.
Voitteko kuvitella: olen tässä kuussa poistanut jo yli 250 tavaraa meiltä minimalismipelin seurauksena. Olen järkyttynyt. Tässä podcastissa pohdin, miten tämä ylipäätään on mahdollista, millaisia tavaroita olen poistanut ja muutenkin että mitä ihmettä.
Minut löytää instasta nimellä @Arkijärki. Jos projektin eteneminen kiinnostaa, laitan stooreihin joka päivä kuvia ja selostuksia siitä, mitä olen raivannut.
Podcastin kesto noin 20 minuuttia. Voit tilata podcastin esim. iTunesista tai Acastin kautta.
Podcast: Play in new window | Download
Subscribe: RSS
Kuten viime viikolla kerroin, olen elokuun ajan pelannut ”minimalismipeliä”. Siinä on tarkoituksena poistaa joka päivää yhtä monta tavaraa, kuin mikä on päivän numero – 2. päivänä kaksi tavaraa, 14. päivänä 14 tavaraa ja niin edelleen. Olen määritellyt itselleni omat säännöt, jotka voi lukea tästä edellisestä postauksesta.
Pelihän on aluksi helppo, sillä kuka vaan löytää nopeasti yksi, kaksi tai kolme tavaraa, joista voi luopua. Sitten se käy vaikeammaksi, sillä muutamassa päivässä ollaan jo siinä pisteessä, että kodista on poistunut yli kymmenen esinettä. Tässä vaiheessa ajattelin, että ei minulla enää ole mitään karsittavaa. Olin väärässä.
Kirjoitan tätä 14.8., ja vielä ei loppua näy. Esimerkiksi eilisen, tämän päivän ja huomisen poistot koostuvat vanhoista Aku Ankoista. Lapsi kuskasi niitä kouluun noin 45 kappaletta, jossa lehdet pääsevät välituntilukemiseksi muidenkin lasten iloksi. Omat lehtivarastot ovat myös huvenneet tämän projektin aikana. Minulla on lehdille olohuoneessa oma paikka, ja sieltä harventui kymmenen kappaletta ihan silkkaa roskaa: mainoslehtiä, vanhoja lehtileikkeitä ja muita sellaisia papereita, joita kukaan ei kaivannut. Pari päivää sitten kävin läpi sellaista sälälaatikkoa, joka pitäisi muutenkin siivota. Koskematta mihinkään muuhun karsin sieltä aikamoisen nipun vanhentuneita kanta-asiakaskortteja ja leimojenkeräyslappuja.
Tässä osa siitä pinosta, joka päätyi koululle muiden luettavaksi.
Olenkin alkanut katsoa kotia uusin silmin. Näköjään karsittavaa löytyy yllin kyllin, kun alkaa käydä säilytystiloja ja huoneita järjestelmällisesti läpi. Esimerkiksi lääkekaapista löytyi pussillinen vanhentuneita lääkkeitä, jotka palautin apteekkiin. Lastenvaatelaatikot ovat takuuvarma karsintakohde, jonne en vielä ole ehtinyt edetä. Enkä edes tiedä, mitä kaikkea työhuoneesta oikeastaan löytyykään. Olen siis huomannut, että karsittavaa löytyy kummasti, kun vain katsoo vähän tarkemmin.
Tämä havainto tukee sitä Tavarataitojen ajatusta, että raivaaminen on prosessi ei projekti. Tarkoitan sillä sitä, että kodissa täytyy jatkuvasti karsia, jos haluaa ettei tavaraa kerry liikaa. Yksittäinen iso raivausprojekti, joka alkaa ja päättyy johonkin, on kyllä tehokas, mutta se ei tuo lopullista ratkaisua. Suurin osa tämän pelin aikana poistamistani tavaroista on ollut sellaisia, että niiden tuottamaa iloa ei ole tarvinnut lainkaan tunnustella. Vanhentunut lääke on vaarallista jätettä, eikä sellaisen suhteen tarvitse minkäänlaista pohdintatuokiota tai tunnustelua, pitäisikö se säästää vai ei. Lääke on myös vanhentunut kaapissa ihan itsestään. Viime vuonna se on ollut vielä käyttökelpoinen, tänä vuonna päiväys oli mennyt umpeen. Tämä on hyvä esimerkki siitä, että karsittavaa syntyy jatkuvasti, ja siksi on hyödyllistä raivata säännöllisesti.
Seuraavaksi käännän katseen kohti työhuonetta, ja voin melkein vannoa, että siellä riittää karsittavaa. Juuri tällaisia tavaroita ja papereita, jotka ovat ehkä vuosi (tai ehkä viisi vuotta…) sitten olleet vielä tärkeitä, mutta nyt eivät enää ole. Muistutuksena vielä, että päivitän pelin edistymistä arkijarki.netin instagram-tilille. Jos päivittäiset poistot kiinnostavat, kannattaa seurata stoorejani, jonne päivittäin lataan kuvia ja vähän selityksiäkin kaikista poistetuista tavaroista.
Päätin pelata ensimmäistä kertaa elämässäni minimalismipeliä. Sitä kuulemma pelataan elokuussa, ja vaikka lähdin mukaan hieman myöhässä – vasta 4.8. – olen nyt aktiivisesti mukana. Tästä pelistä on varmaan monia eri versioita, mutta omat sääntöni ovat tässä:
Kuten sanottu, aloitin vasta pari päivää sitten. Aloitin vähän vahingossa käymällä ompelulaatikon läpi. Sieltä löytyi heti kymmenkunta ihmeellistä pientä tavaraa, jolle ei ollut enää mitään käyttöä. Olin säästellyt haalareitten jalkalenkkejä, virahtaneita hiuslenksuja ja muuta vastaavaa. Heitin pois myös joskus pikkulapsena saamani uintimerkin. Sen tärkeys ja muistoarvo olivat tässä vuosien varrella jo ehtineet hälvetä.
(TÄSSÄ PITI OLLA KUVA, MUTTA ATK EI OLLUT YHTEISTYÖSSÄ)
Tämä minimalismipeli on sillä lailla höpsö, että en tietenkään pelaa tätä niin, että joka päivä alkaisin tyhjästä miettiä, mitähän tänään poistaisin. Sen sijaan raivasin parin päivän aikana tuon mainitun ompelulaatikon lisäksi myös kampauspöydän laatikot ja pari muuta laatikkoa, ja otin sieltä talteen sellaisia tavaroita, jotka ovat muuttuneet roskiksi tai tarpeettomiksi. Kasasin ne kaikki yhteen kassiin (joka myös kuuluu poistoihin) odottamaan sitä, että otan sieltä joka päivä oikean määrän tavaroita kuvattavaksi ja heitettäväksi. En tiedä onko tämä alkuperäisen pelin idean mukaista, mutta sovelsin sääntöjä itselle sopiviksi.
Mielenkiintoista nähdä mitä kaikkea heitettävää löytyy. Jos haluatte nähdä kaikki mitä heitän, minut löytää instagramista nimellä arkijärki.
Pelaatteko tekin tätä peliä parhaillaan?
Kesälomatunnelmissa juttelen tällä kertaa siitä, miten mökillä raivataan liikoja tavaroita. Periaatteessa aivan kuten kaupungissakin, mutta logistiikkaan pitää kiinnittää enemmän huomiota. Pohdin myös sitä, miten raivaaminen onnistuu sellaisilla mökeillä, jotka ovat yhteisomistuksessa esimerkiksi perheen tai suvun kesken. Silloin raivaaminen voi olla normaalia haasteellisempaa.
Podcastin kesto on 20 minuuttia. Tämän podcastin jälkeen podcastien tahti harvenee heinäkuun ajaksi. Elokuussa palataan taas normaaliin julkaisutahtiin. Jos haluat saada mahdollisesti kesän aikana tulevat podcastit heti kuunneltavaksi, suosittelen tilamaan podcastin esim. iTunesin tai Acast:in kautta suoraan puhelimeesi! Kaikki vanhat jaksot löytyvät sitä kautta, tai sitten niitä voi kuunnella täällä: http://arkijarki.net/arkijarki-podcastit/
Podcast: Play in new window | Download
Subscribe: RSS
Viime kuussa kyselin, onko kaikki aina pakko käyttää loppuun. Enemmistö teistä oli sitä mieltä, että ei tarvitse, jos tuote on huono. Heitin sen pohdinnan seurauksena paljon kosmetiikkaa menemään. Pari päivää sitten havahduin siihen, että minulla on edelleen meikkejä, joista en pidä tai jotka eivät toimi. Tällä kertaa asia ei vaatinut pitkää pohdintaa. Kun yhtäkkiä peilin ääressä tajusin, että ”tämä luomivärihän on ihan älyttömän huono” – en jäänyt asiaa pitkäksi aikaa pohtimaan, vaan nakkasin sen samaa tietä roskiin. Tuote ei ollut liian vanha eikä pilaantunut, mutta tajusin että se ei ollut laadultaan kummoinen.
Luomiväri on huono, jos väriä ei irtoa siveltimeen…
Järjestelin komeroa, ja löysin sieltäkin poisheitettävää. Esimerkiksi ison pussillisen rikkinäisiä, puhtaita sukkia. Olen pitkään säästänyt rikkinäiset sukat kengän kiillottamista varten, mutta sukkia kertyy enemmän kuin lankattavia kenkiä. Näiden sukkien olemassaolon olin täydellisesti unohtanut, sillä olin jostain syystä tunkenut pussin komeron nurkkaan ja unohtanut sinne. Sukkia on vaikka kuinka paljon, mutta ei niille ole mitään järkevää käyttöä. Sukkia menee rikki jatkuvasti, eikä minulla ole mitään sellaista siivottavaa, johon voisin käyttää 40 vanhaa sukkaa. Kaikkea ei voi säästää.
Tartuin myös isoon pahvilaatikkoon, joka on vienyt komerossa tilaa. Se oli täynnä vanhoja valokuvia ja muita papereita. Tyhjensin laatikon kokonaan, ja ensimmäiseksi lajittelin sieltä esiin sellaiset asiat, jotka eivät olleet valokuvia. Sitten vein ne omille paikoilleen. Valokuvia on paljon, ja aion käydä ne kesän aikana vähitellen läpi, liimata albumeihin ja karsia turhat pois, mutta tein jo nyt ensimmäisen alustavan karsinnan. Noukin pois mm. lukuisia kiitoskortteja, täydellisen tärähtäneitä otoksia sekä kuvia, joissa esiintyviä ihmisiä en enää tunnistanut. Heitin nekin roskiin. Loput käyn ajatuksella myöhemmin läpi, mutta näiden toimenpiteiden seurauksena sain jäljelle jääneet mahtumaan puolet pienempään koriin. Tosin siinä auttoi myös ”pystyviikkaus”, minkä avulla tavarat saa helposti pienempään tilaan.
Kun tähän lisätään kirppikselle viedyt vaatteet, sekä iso kassillinen lastenvaatteita, jonka lahjoitin eteenpäin, kodista on poistunut viime viikkoina poikkeuksellisen paljon tavaroita. Minusta tuntuu, ettei tämä vielä ollut tässä, vaan enemmänkin lähtee tulevien viikkojen aikana. Harmi etten pelaa minimalismipeliä, sillä tällä kierroksella olisin pärjännyt loistavasti!
Oletteko te tehneet kevätraivausta?
Viime viikolla keräsin valtavan kasan vaatteita pois omasta kaapista toimittaakseni niitä myyntiin ja Fidalle. Mutta tällä kertaa prosessi oli vaikeampi kuin aiemmin. Se johtui siitä, että kaivelin kaappejani syvemmältä kuin aiemmin.
Edellisillä kerroilla olen laittanut kirppikselle vain sellaisia vaatteita, jotka ovat olleet jotenkin helppoja ja itsestäänselviä. Sellaisia, mistä luopuminen ei ole tuntunut erityisen pahalta millään mittarilla. Olen kuitenkin aiemmin jättänyt käymättä läpi sellaisia vanhoja vaatteita, joita olen epämääräisesti ajatellut ehkä pitäväni joskus. Tällä kertaa päätin, että nyt on aika käydä KAIKKI kerrostumat läpi. Ihan kaikki. Ja se olikin yllättävän vaikeaa.
Löysin vaatteita, jotka olen hankkinut itselleni yli 10 vuotta sitten. Elin silloin hyvin erilaista elämää kuin nyt: asuin ulkomailla, minulla ei ollut lapsia, kävin monta kertaa viikossa ulkona syömässä, harrastin aktiivisesti liikuntaa, matkustelin paljon ja totta kai olin myös tuon yli 10 vuotta nuorempi. Vaatteet sopivat silloiselle minälleni sekä koon että käyttötarkoituksen puolesta. Mutta hyvin pian muutin takaisin Suomeen, sain ensimmäisen lapsen ja koko elämä muuttui ihan erilaiseksi kuin se vain vähän aiemmin oli ollut. Nuo vaatteet jäivät laatikoiden pohjalle ”odottamaan” – mitä, siitä en ole ihan varma. Ehkä sitä, että kroppani ja koko elämäni palaisi joskus samaan tilanteeseen, missä olin ollut aiemmin. Nyt, yli 10 vuotta myöhemmin, voin tietysti helposti tajuta että tuo odotus oli vailla realismia. Ei minusta tule parikymppistä dinkkua enää ikinä. Mutta siitä ajatuksesta on ollut yllättävän hankalaa luopua.
Tällä lailla laitetaan kengät yhteen, jotteivät parit kadota toisiaan lajittelussa.
Olen säästänyt noita vaatteita siksi, että ne ovat edustaneet niin ihanaa elämänjaksoa. En ole halunnut luopua niistä, koska olen ajatellut että samalla luopuisin mahdollisuudesta saada enää koskaan samanlaista elämää. Raatorehellisesti tunnustan, että olen haikaillut myös sitä, miltä näytin tuolloin. Vaatteista luopuminen on tuntunut siltä, että samalla luovun myös mahdollisuudesta päästä ikinä eroon niistä viimeisestä viidestä kilosta, jotka lapsien jälkeen asettuivat vyötärölle. Lyhyesti sanottuna nuo vanhat vaatteet ovat edustaneet sitä identiteettiä, joka minulla oli 10 vuotta sitten. Nyt olen tietysti ihan eri ihminen, ja identiteettikin on muuttunut. Mutta muistan edelleen elävästi, millaista oli olla aiemmin, ja siitä vanhasta minästä on ollut vaikeaa päästää irti.
Jotakin loksahti viime viikolla uuteen asentoon. Kaivoin esiin kaikki vanhoista ajoista muistuttavat vaatteet. Ne olivat priimassa kunnossa, sillä enhän aikanaan ehtinyt pitää niitä kuin muutaman kerran, jos sitäkään. Hypistelin niitä yhtä suuren haikeuden ja turhautumisen vallassa. Haikeus siitä, miten ihania ne olivat, miten muistin tarkalleen, mistä olin ne ostanut ja missä olin niitä pitänyt. Turhautuneena siihen, että ne olivat lojuneet vuosikausia käyttökelvottomina, kaapin tukkeena ja kaikenlaisia epämiellyttäviä tunnetiloja aiheuttaen. Sitten kokosin itseni, silitin vaatteet ja pakkasin ne kierrätyskassiin. Säästin yhden ainoan mekon, joka vain oli liian ihana poistettavaksi. Päätin, että jätän sen lapsilleni perinnöksi.
Kuljetin vaatteet vaatepuilla, jotta ne eivät rypistyisi matkalla.
On hirveän helppoa antaa ohjeita vaatteiden karsimiseksi: Tuottaako se iloa? Jos ei, pois vain! Oletko käyttänyt sitä muutamaan vuoteen? Jos ei, pois pois! Entä mahtuuko se päälle? No ei, joten poistoon menee! Teoriassa siis näin. Käytännössä näiden neuvojen toteuttaminen voi olla huomattavan hankalaa. Vaate on osa identiteettiä, ja siitä luopuminen ei noin vain käykään. Olen mielestäni aika hyvä raivaamaan tarpeetonta kodistani, kirjoitinhan aiheesta jopa kirjankin. Ja siitä huolimatta ehdin lykätä tätä poistoprojektia monta vuotta. Uskokaa kun sanon, että tiedän miltä luopumisen tuska tuntuu.
Yleensä moni sanoo tällaisen raivauksen tehtyään, että tulipas kevyt ja hyvä olo. Mutta aina ei käy niin. Rationaalisesti ajatellen oli jo korkea aika laittaa nuo vaatteet kirppikselle, mutta en tunne vieläkään mitään suurta keventymisen ja vapautumisen tunnetta. Tunnen edelleen haikeutta ja turhautumista, joskin huomattavasti lievemmin kuin ennen. Toisaalta olen jo päättänyt, että voin ostaa myös uusia vaatteita itselleni tulevalla matkallani, sillä kaappiin on tullut konkreettisesti lisää tilaa. Tämä ajatus on ollut psykologisesti tärkeä. Selitän itselleni, että kun laitoin nuo kaikki vanhan elämän vaatteet pois, voin hyvällä omallatunnolla hankkia uusia, juuri tähän elämäääni sopivia ihania vaatteita. Se on tehnyt luopumisesta helpompaa.
Tavarataitojen soveltaminen ei ole aina helppoa. Onko teillä samanlaisia kokemuksia? Mistä on ollut vaikea luopua? Miten ratkaisitte ongelman?
Olen nyt käynyt läpi kosmetiikkavarastojani, ja poistanut vanhoja ja huonoja tuotteita. Tässä ensimmäisen kierroksen saldo:
Nämä kaikki löysin ensimmäisellä kierroksella. Heitin ne suoraan roskiin.
Kasasta löytyy
Nuo meikit olivat sellaisia, että luulin niiden olevan kunnossa, mutta myös poskipunaan oli tullut ummehtunut haju, kun sitä tarkemmin tutkin. Huulikiillon rakenne oli myös mennyt pilalle, mutta sekin oli peräisin ties miltä vuodelta. En ole käyttänyt huulikiiltoja vuosikausiin, enkä ole varma, miksi en ollut tästä luopunut aiemmin. Varmaan siksi, että luopuminen on yleisesti ottaen vaikeaa.
Mutta tämä oli hyvä harjoitus. Vaikka tuotteiden heittäminen roskikseen tuntui vähän hurjalta, olen tyytyväinen että tein sen. Tuollaiset vanhat tuotteet ovat vain turhaa painolastia. Näiden jälkeen tein vielä uuden kierroksen ja poistin nämä:
Nämäkään eivät enää toimi.
Käsisaippua on muuttunut kummallisen kovaksi, eikä se enää pese. Kynsilakka taas on mennyt huonoksi, sitä paitsi väri oli virheostos alunperinkin. Sitä en kuitenkaan heittänyt roskiin, koska kynsilakka on ongelmajätettä ja se pitää toimittaa asianmukaiseen keräykseen. Tässä tapauksessa odotan HSY:n keräysautoja, ja vien sen sitten sinne.
Minulla olisi vielä aika paljon näytepusseja kaikenlaisista voiteista, mutta luulen että otan urakaksi käyttää kaikki turhat pois jollain tavalla. Tykkään, että muutamia on aina varalla, mutta rajansa kaikella. Palaan tähän aiheeseen vähän myöhemmin.
Olipas ihanaa päästä huonoista tuotteista eroon! Vaikka roskiin heittäminen aluksi kirpaisikin, on silti parempi niin. Onko teillä samanlaisia kokemuksia?