Kyllä on vaikeaa päästää irti

Konmari-menetelmä on jäänyt kummittelemaan mieleeni. Se on huomaamatta muuttanut asennoitumistani raivaamiseen. Kun aiemmin mietin, onko jostain hyötyä, ajattelen nyt entistä useammin ilahduttaako tavara minua. Kun puhutaan vaatteista, yritän usein ajatella näitä kahta asiaa yhtä aikaa, eikä se kovin hyvin onnistu.

Ideaalitilanteessa vaatekaapissa ei tietysti olisi mitään muita kuin ihania vaatteita. Jotka tietenkin olisivat kaikki myös täysin sopivia sekä käytännöllisiä. Mutta samaan aikaan niin ihania, ettei niistä kerta kaikkiaan haluaisi mistään hinnasta luopua. Todellisuus on toisenlainen, sillä tuollaista vaatekaappia ei ole varmaan kellään. (Käsi ylös jos on!) Vaikka suurin osa vaatteista olisikin tosi hyviä, aina siellä on joukossa niitä, jotka asettuvat jonnekin kohtaan välillä ihan kiva – blaah. Konmarin myötä tätä joukkoa on ruvennut katselemaan entistä kriittisemmin, mutta jostain syystä niistä on edelleen vaikea päästää irti.

Otetaan vaikka yhdet ruskeat (hah!) housut. Olen omistanut ne ehkä kymmenen vuotta. Olen pitänyt niitä ensin paljon, viime aikoina vähemmän. En ole kuitenkaan laittanut niitä pois, koska olen perustellut säilyttämistä perinteisillä syillä: ne ovat ihan hyvä ja siistit, ne ovat käytännölliset, ne sopivat yhden takin kanssa hyvin, olen pitänyt niitä muutaman kerran viime vuosina, niitä voi ihan hyvin pitää edelleen jossain ja tietyissä tilanteissa ne ovat ihan käytännölliset. Mielestäni em. perustelut ovat ihan hyviä. Sitten mietin, ilahduttavatko nuo housut minua edelleen. Valitettavasti vastaus on ei. Malli on vähän vanhanaikainen jo, väri ei inspiroi, ja muitakin housuja kaapista löytyy.

Tähän saakka olen säästellyt noita kohtalaisen hyvillä mielin, mutta nyt kun tunnustin itselleni, etten oikeastaan tykkää housuista enää, säästäminen on alkanut tuntua perusteettomalta. Syvällä sisimmässäni tiedän, etten tule niitä enää oikeasti pitämään. Tässä valossa on kummallista, miten vaikeaa on silti päästää irti. Nuo kaikki järkiperustelut soivat päässäni niin kovaa, että tekee hirveästi mieli uskotella itselleni, että kyllähän noille vielä käyttöä löytyy. Toisaalta tätä kirjoittaessani tajuan koko ajan kirkkaammin, että housut vievät vain tilaa kaapissa.

Ainakin minä olen niin tottunut tekemään päätöksiä järkiperusteilla, että fiilistelyyn perustuva Konmari-menetelmä tuottaa välillä vaikeuksia. On hirveän helppo sanoa toiselle, että mitäs siinä vanhassa tavarassa roikut. Mutta itsehän näköjään kärsin ihan samasta syndroomasta. Ajatustapojen muuttaminen vie aikaa. Silti alkaa yhä enemmän tuntua siltä, että Marie on oikeassa.

Käyttöohjeiden säilytyksestä

Minullla on ollut viime vuodet tapana säilyttää kaikkia mahdollisia käyttöohjeita ja takuupapereita yhdessä lehtikotelossa. Olen tyrkännyt sinne aina kaikki uudet sitä mukaa kun niitä on tullut, ilman sen suurempaa järjestelyä. Tänään otin muiden paperitöiden lisäksi käsittelyyn tämän kotelon sisällön. Kävin kaikki vihkoset läpi, ja poistin kaikkien sellaisten laitteiden ohjeet, joita ei enää ole olemassa. Koska en tee mitään karsintaa siinä vaiheessa kun laite tulee meille, heitin pois myös muutaman vieraskielisen ohjeen sekä pari varoituslappusta. Tiedän lukemattakin, että pikkulapsia ei saa jättää yksin ammeeseen kylpemään… Edellisen kerran olen putsannut sisällön kolmisen vuotta sitten, ja tämä muutaman vuoden välein tehtävä karsinta riittää tahdiksi hyvin.

Marie Kondo sanoo, että mitään käyttöohjeita on turha säilyttää. Hänen mukaansa kaikkia laitteita osaa käyttää muutenkin, ja jos ei jotain osaa niin ainakin netistä löytyy ohjeet. Joten miksi säilyttää ohjeita turhanpäiten. Tässä kohtaa olen Marien kanssa täysin eri mieltä. Minä kuulun siihen joukkoon, joka lukee ohjeet ensin, ja alkaa käyttää laitetta vasta sitten. On mielestäni ajan hukkaa taistella jonkun toiminnon kanssa, kun asian voisi selvittää helposti ohjekirjaa vilkaisemalla.

Tästä syystä säästän kaikki käyttöohjeet. Totuuden nimissä on todettava, että harvoin niitä on tullut tarkasteltua. Mutta toisaalta, kuinka paljon yksi lehtikotelo vie tilaa? Tuon verran voi ihan hyvin uhrata, vaikka ei tietoa koskaan tarvitsisikaan. On kuitenkin hyvä säännöllisesti karsia tarpeettomat pois, niin yksi kotelo pysyy riittävänä säilytystilana.

Hoidin tuon muuten tänään maanantaina samalla kun tein ns. paperihommat. Se kerran viikossa tyhjennettävä laatikko on osoittautunut todella toimivaksi ja hyväksi systeemiksi. Välillä ei oikein huvittanut, ja jokunen kerta jäi pois välistä. Mutta pelkästään se, että kaikki kertyvät paperit oli varmuudella koottu yhteen paikkaan, tekee paluun rutiiniin paljon helpommaksi kuin ennen. On mahtavaa, kun tietää ettei yksikään lasku ole hävinnyt minnekään vaan kaikki löytyvät yhdestä laarista. Sama muuten koskee noita käyttöohjeitakin. On oikein mukavaa, kun tietää että jos sellainen on olemassa, se löytyy yhdestä tietystä paikasta.

Millaisia ratkaisuja teillä on käyttöohjeiden säilytykseen?

Kulttuurieroja

Olen kuunnellut viime aikoina paljon amerikkalaisia podcasteja kodin raivaamisesta ja organisoimisesta. Siinä sivussa on tullut ihmeteltyä asumiskulttuurien eroja. Mietiskelin samaa lukiessani Marie Kondoa, koska väistämättä tuli mieleen, että japanilainen asuminen on luultavasti hyvin erilaista kuin suomalainen.

Näissä amerikkalaisissa hämmästyttää aina se, kuinka paljon erilaisia huoneita heillä on. Osaselitys on tietysti siinä, että niin moni asuu omassa talossaan. Mutta silti – on ihan tyypillistä, että makuuhuoneiden ja olohuoneen lisäksi talosta löytyy ”pelihuone” tai ”leikkihuone”. Kylpyhuoneita on lähes aina useampi, käytännössä usein on niin, että makuuhuoneilla on omat kylppärinsä, ja näin on myös muissakin kuin yksittäisissä taloissa. Niinpä kun amerikkalainen ammattiraivaaja tekee podcasteja, hän voi helposti omistaa yhden kokonaisen jakson ”lasten kylppärin” järjestämiselle ja siivoamiselle. Vastikään kuuntelin jakson, jonka teemana oli eteisen kaappi – nauratti hieman, koska en ole vielä elämässäni asunut asunnossa, jonka eteisessä olisi ollut kaappi!

Toinen asia, mitä usein ihmettelen, on tavaroiden kiivas kierto. Ammattiraivaajan tyypillinen ohje on, että hankkiudu eroon vanhoista kipoista ja osta uudet yhteensopivat tilalle. En ole törmännyt sellaiseen ajatukseen, että tavarat käytettäisiin ensin loppuun ja uusittaisiin vasta sitten, kun uudelle on todellista tarvetta. Sen sijaan keskiluokkaisesta perheestä tuntuu löytyvän ”lahjoituslaatikko”, jonne heitetään kaikki mistä halutaan päästä eroon. Sitten tavaroita kiikutetaan paikalliselle hyväntekeväisyysjärjestölle, tai joku tulee noutamaan ne kotoa. Ja sitten taas ostetaan uutta tilalle. Kun luen esimerkiksi A Slob Comes Clean -blogia, ihmettelen välillä eikö sen kirjoittaja lainkaan yritä torpata sisään pyrkivää tavaravirtaa ennalta? Hän raivaa vimmatusti koko ajan, mutta tavaraa tuntuu riittävän. Jostain sitä uutta täytyy tulla niiden poisheitettyjen tilalle.

Toisaalta USAssa tuntuu olevan paljon tehokkaampi kierrätys esimerkiksi tekstiilien suhteen. Siellä lumpuista tehdään trasselia, mattoja ynnä muuta, joten rikkinäisten vaatteiden kierrätys on huomattavasti helpompaa kuin meillä. Toisaalta maasta löytyy organisaatio, joka on erityisesti keskittynyt naisten bisnesvaatteiden kierrätykseen ja hyväntekeväisyyteen. Tietysti valtava väestöpohja tarjoaa ihan erilaisia mahdollisuuksia kuin pikkuinen kotimaamme.

Olen itse asunut Suomen lisäksi vain Amerikassa, joten en tiedä millaisia hassuuksia muista maista löytyy. Tiedän, että lukijoissa on paljon ulkosuomalaisia, joten olisi mielenkiintoista kuulla muistakin asumisen ja säilyttämisen kulttuurieroista!

Erilaisia arjen havaintoja

Olin ystävien luona juhlissa, ja ihailin heidän kaunista kotiaan. ”Katso, täällä on levytkin aakkosjärjestyksessä!”, ihastelin puolisolleni. ”Niinhän meilläkin on”, hän vastasi. Minulla löi hetken tyhjää, kunnes muistin. Totta.

Meidän levyt on aakkosjärjestyksessä, koska olen ne itse siten järjestänyt. Ne ovat olleet aakkosjärjestyksessä jo monta vuotta. Mutta omissa mielikuvissani olen näköjään edelleen se sama huoleton tyyppi, joka tunkee levyt sinne, mihin käsi sillä hetkellä ylettää. Olen huomannut, että vanhempana alkaa arvostaa erilaista helppoutta kuin nuorempana. On helppoa työntää levy vain jonnekin, mutta vaikeaa etsiä sitä myöhemmin kymmenien tai satojen muiden levyjen seasta. On työläämpää palauttaa levy täsmälleen oikeaan kohtaan kuuntelun jälkeen, mutta toisaalta on mahtavaa, kun löytää joka kerta haluamansa levyn omalta paikaltaan.

Tämä oli hauska havainto, sillä vilpittömästi ehdin ihaila, miten järjestelmällisiä jotkut jaksavatkaan olla. Kunnes tajusin että kuulun itse samaan joukkoon. Hämmästyin havaintoa aika paljon. Toinen havainto ei valitettavasti ollut yhtä positiivinen. Jostain syystä tällä tai viime viikolla oli jäänyt yksi jätekeräyskerta väliin. Kun siihen lisää pari yksityisyritteliästä henkilöä Itä-Euroopasta, lopputulos on ihan hirveä sotku. (Täsmennyksenä on todettava, että eniten sotkua kyllä aiheutti se, ettei roskia haettu ajallaan.) Kaikki laatikot pursuilevat niin, että kannet jäävät aivan auki.

Tämä sai minut ajattelemaan kahta asiaa: ensinnäkin sitä, että toimiva jätekeräyssysteemi on ihan kullanarvoinen juttu, jota alkaa välittömästi arvostaa enemmän, kun se ei toimi. Toisaalta kun systeemi toimii hyvin, se saa unohtamaan sen toisen asian: tuotamme ihan hulluna jätettä. Tämä johtopäätös perustuu siihen, että parin päivän viive tyhjennyksessä saa aikaan kaaoksen. Olen toitottanut täällä siitä, että jossain vaiheessa tavarat muuttuvat jätteeksi väistämättä, eikä tämä havainto muuta tätä näkemystä mihinkään suuntaan. Mutta aloin pitkästä aikaa pohtia, olisiko arkipäivän jätettä mahdollista vähentää ilman, että siitä tulisi kohtuutonta vaivaa itselle? Meillä syntyy eniten jätettä keittiössä erilaisista ruokapakkauksista. Jossain määrin niihin voi itse vaikuttaa, mutta paljon on sellaista mihin ei voi, kuten vaikkapa maitotuotteet.

Sitten on vielä se kysymys, että tarvitseeko? Jos jätteet poltetaan energiaksi, sehän on pois muulla tavalla tuotetusta energiasta. Tietysti kokonaisuuden kannalta olisi hyvä vähentää jätettä, koska sehän viime kädessä vähentää myös energian kulutusta (kun esimerkiksi niitä pakkauksia ei valmistettaisi ollenkaan), mutta onko tässä nyt sellainen asia, josta kannattaa ylipäätään sen suurempaa stressiä ottaa? Olisiko olennaisempaa esimerkiksi keskittyä siihen, että pakkaa roskansa niin tiiviisti, että laatikoihin mahtuu enemmän kamaa, eikä missään kuljeteltaisi ilmaa paikasta toiseen?

 

 

Viikon vinkit: päättyviä palveluita ja käytössääntöjä

Hei te kaikki 52 lukijaa, jotka seuraatte Arkijärkeä blogilistan kautta! Lista lopettaa huomenna toimintansa. Olen ensiavuksi lisännyt tuonne oikeaan laitaan linkin, josta päivitykset voi tilata suoraan sähköpostiin. Sinne voi toki kirjautua muutkin lukijat. Tai sitten blogin voi merkitä omiin suosikkeihin, ja käydä tarkistamassa silloin kun itselle sopii. Itse olen käyttänyt blogilistaa vuosikausia, ja hiukan harmittaa sen loppuminen. Se oli mukava paikka etsiä uusia blogeja. Mitä systeemiä te yleensä käytätte blogien seuraamiseen?

Suureksi pettymyksekseni myös BBC:n Global Player, eli ohjelma jolla BBC:n tuotantoa pystyi katsomaan tabletin kautta, lopettaa toimintansa. Uudesta vastaavasta palvelusta ei ole mitään tietoa. Tämä on ollut parhaiten toimivia appeja, joita olen käyttänyt, ja kovasti harmittaa että nyt menetän nämä BBC:n ihanat dokumentit ja draamasarjat. Onneksi YLEn Areena on viime aikoina kehittynyt parempaan suuntaan.

Juuri nyt monet lukijoista ovat varmaan eilisten juhlien jälkimainingeissa, mutta koska kesä on juhlasesonkia, linkkaan tänne hyvät ohjeet siitä, miten juhlissa käyttäydytään kivasti.(YLE) Arkijärjellä pärjää tietysti hyvin pitkälle, mutta tähän oli kiteytetty olennainen niin napakasti, että halusin linkittää.  Kiinnostaako teitä muuten juhlaetikettiin liittyvät postaukset ylipäätään? Siis että miten eri juhlissa ollaan, mitä pukukoodit tarkoittavat, kuka istuu kenenkin vieressä ja niin edelleen? Ajattelin jatkaa tuota juhlateemaa vielä edelleen, joten kirjoitan aiheesta vielä jatkossakin.

Juhlien koristelusta

Olen nyt jotenkin juhlatunnelmissa, joten jatkan edelleen samasta aiheesta. Mielestäni vieraat, tarjoilu ja ohjelma ovat ne juhlien onnistumisen kannalta olennaisimmat asiat. Niihin kannattaa panostaa. Mutta jos aikaa ja energiaa jää, sitä voi käyttää vähemmän tärkeisiin juttuihin, jotka kuitenkin omalta osaltaan voivat lisätä juhlan tunnelmaa. Juhlatilan koristelu on yksi tällainen asia, ja nyt sanon suoraan että en ole mikään ykkösasiantuntija tällä saralla. Ajattelin kuitenkin kirjoittaa niitä seikkoja, joita itse otan koristelussa huomioon. Omat prioriteetit ovat aina, että ei liian vaikeaa, ja keskitytään olennaiseen. Nämä linkittyvät kiinteästi toisiinsa, ja yritän seuraavassa avata, mitä tällä tarkoitan.

Koska koristelu on mielestäni lähinnä kiva lisä, en ole valmis käyttämään siihen loputtomasti aikaa. Siksi liian monimutkaiset ideat karsiutuvat jo aina alkuvaiheessa pois. Kyse ei ole siitä ettenkö osaisi – olen oikeastaan aika kätevä kaikissa askarteluissa ynnä muissa, mutta minulla ei vain mielenkiinto riitä niin pitkälle, että jaksaisin värkätä moniosaisia kutsukortteja, serviettirenkaita tai muita. Tähän vaikuttaa myös oma maku, suosin yksinkertaista tyyliä muutenkin. Filosofiani on myös se, että jos nuo alussa mainitut kolme perusasiaa ovat kunnossa, kukaan ei jälkeenpäin muista, millä fontilla paikkakortit oli painettu.

Olennaiseen keskittyminen tarkoittaa sitä, että tehdään käytännöllisestä mahdollisuuksien mukaan myös kaunista. Minulle se tarkoittaa puhtaita ja sileitä pöytäliinoja, kirkkaita laseja ja huolellista kattausta. Perussiivous on kohteliasta juhlaväkeä kohtaan, keskittyen erityisesti niihin tiloihin, joissa vieraat liikkuvat. Juhlatilan raivaaminen turhasta roinasta on aina hyvä idea, sillä mitä enemmän ihmisiä, sitä hankalammaksi käy jos joka nurkassa on pinoja. Jos on tarjoilua jota ei syödä pöydän ääressä, ihmiset tarvitsevat tyhjiä tasoja joille laskea kahvikuppinsa. Siivoaminen ja raivaaminen eivät ole koristelua sinänsä, mutta kylläkin luovat juhlavaa tunnelmaa.

Valaistuksella on yllättävän iso merkitys tunnelman kannalta. Julkisissa tiloissa juhlavakin tilaisuus voi tuntua arkiselta, johtuen loisteputkien kelmeästä valosta. Vaikka en olekaan kynttiläihmisiä, myönnän että niillä on mahdollista saada hyvin juhlava tunnelma esimerkiksi illallispöytään. Hämärässä muutenkin kaikki näyttää kauniimmalta. Jos ulos on mahdollista saada lyhtyjä tai ulkotulia, niin hienoiltahan ne näyttävät. Toisaalta on juhlia, joissa päinvastoin on hyvä olla mahdollisimman valoisaa. Jos juhlissa on ohjelmanumeroita, on kiva että kaikki näkevät esiintyjät kunnolla. Silloin, kun olen järjestänyt kotona konsertteja, laitan aina kaikki mahdolliset valot päälle. Haluan että ihmiset näkevät toisensa kunnolla voidakseen keskustella ja viihtyä.

Vaikka olenkin pelkistetyn ja käytännöllisen ystävä, elävät kukat tekevät poikkeuksen. Tämä on makuasia, mutta itse tykkään niin paljon kukista että niillä somistan mieluusti. Useimpiin juhliin vieraat tuovat kukkia, joten etukäteen tarvitsee vain puhtaita maljakoita. Mutta usein olen hankkinut kukkia jo etukäteen. Kerran yksiin kesäjuhliin kiinnitin eläviä kukkia ulko-oveenkin. Enkä siis halveksu koristelua muutenkaan, mutta kuten sanottu, en viitsi nähdä sen vuoksi hirveän paljon vaivaa.

Olisikin kiva kuulla visuaalisesti lahjakkaammilta ja viitseliäämmiltä lukijoilta, millaisia vinkkejä  teillä on koristeluun? Onko se välttämätöntä, ja mitä koristellaan jos koristellaan. Sana on vapaa 🙂

Mistä on hyvä bileet tehty? Osa 3 Ohjelma

Kaikissa juhlissa on jonkinlainen ohjelma. Joskus kyse on hyvin simppelistä kaavasta – esimerkiksi silloin, kuin vieraat tulevat, syövät ja lähtevät. Juhlien ainoa ohjelma on silloin yhdessä ruokaileminen. Sitten on juhlia, joissa on paljon erilaista ohjelmaa, kuten vaikkapa häät. Ohjelmassa on tuolloin siirtymisiä paikasta toiseen, ruokailua sekä erilaisia esityksiä kuten puheita ja musiikkia. Olivatpa juhlat millaiset tahansa, mielestäni aina kannattaa miettiä, millainen ohjelma juhlissa on, tavallaan tehdä juhlille käsikirjoitus etukäteen.

Käsikirjoitus tai juhlien runko tarkoittaa sitä, että etukäteen mietitään missä järjestyksessä asiat tapahtuvat, kauanko niihin menee aikaa ja mihin aikaan mitäkin tapahtuu. Tämä on olennaista, koska ilman suunnittelua juhlista puuttuu selkäranka. Eri vaiheet venyvät ja vanuvat, pahimmillaan ihmiset joutuvat odottelemaan toimettomina ja pitkästyvät. Lapset alkavat kitistä ja aikuiset pölistä. Tunnelma latistuu. Tai sitten ruoka ei ole ajoissa ja tulee nälkä, taikka yhtäkkiä tulee hirveä kiire. Tiedämme kaikki varmasti sen tunteen, kun on vieraana juhlissa jotka junnaavat paikoillaan. Siksi onnistuneissa juhlissa on aina joku, jonka vastuulla aikataulussa pysyminen on.

Etukäteen kannattaa miettiä, miten kauan esimerkiksi ruokailuun menee. Mitä enemmän ihmisiä ja mitä useampi ruokalaji, sitä kauemmin siinä kestää. Tämä pitää paikkansa sekä pöytiin tarjoiltuna että seisovassa pöydässä. Jos ensin haetaan alkuruoat, sitten pääruoka ja vielä jälkiruoka, jokainen vieras joutuu vaeltamaan kolme kertaa oman paikkansa ja noutopöydän välillä. Jos taas kaikki suolaiset on katettu kerralla ja vain kahvit ja kakku erikseen, homma nopeutuu merkittävästi. Avoimien ovien juhlissa ruokailulla taas ei ole samanlaista merkitystä, koska kaikki syövät omaan tahtiinsa.

Ruokailu on yleensä eniten aikaa vievä osa mistä tahansa juhlista, joten se kannattaa ottaa huomioon. Häissä ja merkkipäivillä ruokailun aikana pidetään usein puheita, joten nämä on syytä laskea kestoon mukaan. Samoin astioiden kerääminen pöydistä vie oman aikansa. Pitopalveluiden kanssa kannattaa neuvotella ruokailun aikatauluista jo tilausta tehdessä. Jos ollaan ravintolassa, tarjoilijoita on hyvä informoida etukäteen, missä välissä on tarkoitus esimerkiksi puhua tai antaa lahjoja, jotta palvelu toimisi jouhevasti.

Puheet, musiikkiesitykset ynnä muut ohjelmanumerot ovat ihan oma juttunsa. Ne kannattaa sijoitella tasaiseen tahtiin juhlien aikana. Ideana on, että vältetään tylsät suvantokohdat ja tasaisin välein tapahtuu jotain. Toisaalta on hyvä muistaa, ettei ohjelmaa yritetä tunkea liikaa, sillä kiireen tuntu ei ole pitkästymistä parempi vaihtoehto. Mitä enemmän juhlissa on esityksiä ja ohjelmanumeroita, sitä tarkemmin kannattaa miettiä, kauanko ne vievät yksittäin aikaa. Mukaan pitää laskea myös mahdolliset ohjelmaan liittyvät järjestelyt. Mieskvartetti voi vain marssia paikalle ja aloittaa serenadin ilman sen kummempaa valmistautumista, mutta bändin pitää tuoda soittimet, etsiä paikat ja kenties asentaa vahvistimet sun muut laitteet ennen kuin musiikki voi alkaa.

Oma lukunsa on myös erilaiset siirtymiset paikasta toiseen. Jälleen pitää ottaa huomioon, että siirtyminen ei ole se, kuinka kauan kestää ajaa autolla tai kävellä paikasta A paikkaan B, vaan mukaan pitää laskea liikenne, pysäköinti ja muut seikat. Ihmiset tuppaavat ylipäätään liikkumaan juhlavaatteissa hitaammin kuin yleensä, etenkin jos mukana kanniskellaan lahjoja ja kukkia, vaihdetaan eteisessä kenkiä ja niin edelleen.

Suurin osa meistä suhtautuu aikatauluihin hyvin optimistisesti, mutta fiksu jättää mukaan pientä liikkumavaraa. Kokemukseni mukaan aikataulut pikemminkin venähtävät kuin ovat etuajassa. Muistan yhdet ainoat häät, joissa ruokailu sujuikin odotettua nopeammin, ja se johtui juuri siitä, että erillisiä alkupaloja ei ollut, ja ruoan hakeminen kävi paljon joutuisammin kuin oli etukäteen kuviteltu.

On hyvä idea naulata tiettyjä juttuja paikoilleen etukäteen, jotta juhlat pysyvät kasassa: esimerkiksi että ruokailu ja tanssi pääsevät alkamaan ajallaan. Aikataulusta vastaavan seremoniamestarin tehtävänä on toimia kellokallena, joka tarpeen mukaan hoputtaa henkilökuntaa ja paimentaa vieraita omille paikoilleen, jotta ohjelma pysyy suunnilleen aikataulussa. Mitä hauskemmat juhlat, sitä enemmän vieraat alkavat etenkin iltaa kohden haahuilla, joten välillä saattaa tarvita lempeää kurinpalautusta.

Erinäköiset vastaanotot poikkeavat tästä siinä, että vieraat tulevat eri aikoina ja viivähtävät eri pituisia aikoja. Tällöin edellä kuvattua ohjelmarunkoa ei voi tehdä, mutta ei ole tarpeenkaan. Tuolloin on olennaisempaa huolehtia siitä, että tarjoilu pelaa ja päivänsankari ehtii seurustelemaan kaikkien kanssa tasapuolisesti. Ei ole välttämättä huono idea kehittää ohjelmaksi ja vieraiden viihdykkeeksi vaikka jotain katseltavaa. Todistukset, valokuvat ja lahjapöytä muodostavatkin tällaista ohjelmaa varsin luontevasti.

Onnistuneiden juhlien tärkeä osa-alue on siis aikataulun suunnittelu, sekä siinä pysyminen. Ohjelman sisältö riippuu täysin juhlien järjestäjistä. Itse tykkään eniten musiikista ja puheista, mutta tämä on täysin juhlijoiden mieltymyksistä ja juhlien luonteesta kiinni. Tärkeintä on, että tilaisuus etenee luontevasti ja vieraat sekä juhlaväki viihtyvät.

Viikon vinkit: valmistujaiset ja muut kevään juhlat

Blogiin on viime päivinä tultu runsaasti erilaisten juhliin liittyvien hakujen perusteella, joten päätin listata tähän yhteen postaukseen kaikki valmistujaisia ja muita kevätjuhlia koskevat postaukseni

Jos olet menossa juhliin, lahjapolitiikka voi pohdituttaa. Tässä Arkijärjen ajatuksia opettajien ynnä muiden muistamisesta keväisin sekä siitä, mitä antaa ylioppilaalle tai vastavalmistuneelle.

Viime vuonna kirjoitin myös aika pitkän pätkän lakkiaisten, rippijuhlien ja vastaavien järjestämisestä.

Löytyy myös syvällis-käytännöllistä pohdintaa hyvien bileiden anatomiasta; osa I vieraat ja osa II tarjoilu.

Nämä kaikki ovat vakilukijoille vanhoja juttuja, joten tässä vielä pari aiheeseen liittyvää linkkiä blogin ulkopuolelta:

 

 

Perfektionismin parempi puoli

Minulla on tapana tavoitella täydellisyyttä. Nouseeko lausunnosta niskakarvat pystyyn? Perfektionismilla on vähän paha kaiku. Siitä tulee mieleen sellaiset takakireät, onnettomat tyypit jotka hampaat narskuen suorittavat elämää ja tavoittelevat jotain mahdotonta, ja sitten morkkaavat itseään kun eivät sitä saavuta. Onneksi tuo kuvaus sopii minuun ainoastaan silloin, kun olen todella nälkäinen. (Alhainen verensokeri saa ihmisen sekaisin.) Haluaisin tässä tuoda esiin sen paremman puolen perfektionismista.

En harrasta sisustamista siinä mielessä, että hankkisin kotiin jatkuvasti uutta, järjestelisin sivupöydille kauniita asetelmia tai juoksisin trendimattojen perässä. Mutta olen kyllä tarkka siitä, millaisia huonekaluja meille kelpuutan. Sanoisin, että vain täydellisiä. Juuri nyt tämä on mahdollista, sillä meiltä ei oikeastaan puutu enää mitään. Se tahtoo sanoa, että huusholli toimii hyvin juuri tällä varustuksella. Siksi mikään hankinta ei ole aikakriittinen.

Kiireessä tai rajatussa ajassa on kokemukseni mukaan mahdotonta löytää täydellistä, etenkin jos täytettävänä on paljon erilaisia kriteereitä. On sattuman kauppaa, onko juuri tuolla hetkellä tarjolla olevassa valikoimassa juuri täsmälleen sellaista, mitä haetaan. Tämä koskee tietysti kaikkea muutakin kuin pelkkiä huonekaluja. Useimmille lienee tuttu se tilanne, että muutaman päivän päästä jo joku tilaisuus, johon tarvitsisi juuri tietynlaisen vaatteet. Eikä sellaisia luultavasti juuri silloin ole saatavissa, joten ihmekö tuo, jos tunnelma hieman kiristyy.

Kiireettömyys on rennon perfektionismin salaisuus. Olen suunnitellut hankkivani jossain vaiheessa yhden käytävämaton, mutta en tiedä milloin sopiva tulee vastaan. En aktiivisesti etsiskele, voin odottaa oikeaa vaikka kuinka monta vuotta. Olohuoneeseen hankittiin viime syksynä uusi jalkalamppu. Sen hankkimista oli harkittu noin neljä vuotta. Siinä ajan kuluessa mietittiin monia eri vaihtoehtoja, ja sitten kun huonekaluliikkeessä sattui alennusmyynti, ostimme uuden lampun.

Vaikka itse asiassa tuonkin lampun todellinen odotusaika oli reippaasti kymmenen vuotta. Nimittäin silloin kun ensimmäiseen yhteiseen olohuoneeseen ostettiin lamppuja, meillä oli varaa vain Ikeaan. Ikean lamppu palvelikin hienosti, mutta vuosien varrella ollaan päästy opiskelijabudjetista eteenpäin, ja oli mahdollista investoida lamppuun, jonka kanssa aion elää lopun ikäni. Tämä jos mikä on pitkän tähtäimen perfektionismia. Eikä tästä tule stressiä.

Tällainen verkkainen täydellisyyden tavoittelu on minulle luontaista. Joskus on tiennyt hankkivansa ”riittävän hyvän” väliaikaisen ratkaisun, kuten vaikka sen Ikean lampun, mutta toisaalta jos väliaika kestää sen 15 vuotta, ei voi mielestäni puhua holtittomasta shoppailusta. Suunnittelen siis kaikessa rauhassa mitä haluan, ja sitten yhtä rauhallisesti alan katsella, milloin sellainen tulisi vastaan. Kun prosessi on tällainen hidas ja harkittu, voi tehdä nopeita ostopäätöksiä, eikä silti tule huteja.

Mikä on teidän suhteenne täydellisyyteen, kun puhutaan kodista ja sisustamisesta?

Helppoa ja nopeaa vai kaunista ja ihanaa?

Kun pohdin, onko minimalismillakin hintansa, sain sivutuotteena runsaasti kommentteja, joissa kehotettiin eri äänensävyillä lopettamaan tyynynliinojen silittäminen. Jos jotain pitäisi noista lausunnoista päätellä, niin ilmeisesti nykymaailmassa silittämistä ei juurikaan harrasteta. Tästä päästään kuitenkin mielenkiintoisiin pohdintoihin tavaroihin liittyvästä työmäärästä ylipäätään.

Minä taidan olla vanhanaikainen, mutta mielestäni tavaroista kuuluu huolehtia mahdollisimman hyvin. On ensinnäkin ekologista saada tavarat kestämään mahdollisimman pitkään. Mutta toiseksi on mielestäni ylipäätään piittaamatonta ja löperöä jättää omaisuutensa hoitamatta. Kunnon ihmiset tekevät diilin hankkiessaan jonkun tavaran: siinä samalla sitoutuu säilyttämään sekä puhdistamaan ja huoltamaan kyseistä esinettä oikealla tavalla.  Se tarkoittaa, että kengät lankataan, villasukat parsitaan, astiat pestään, kotona siivotaan ja niin edelleen. Urheiluvälineitä ei jätetä pihoille lojumaan ja ruostumaan. Autoa käytetään huollossa. Kristallimaljakot pestään käsin. Kyllä te varmaan ymmärrätte, mitä ajan takaa.

Mielestäni ostotilanteessa tekee samalla valinnan, kuinka paljon aikaa tavaraan on valmis investoimaan. Monet eivät osta vaatteita, jotka eivät kestä konepesua. Se on ihan hyvä strategia. Minulle taas silittäminen tai käsinpesu ei ole ongelma. Olen valmis näkemään vaivaa vaatteiden huoltamisessa. Mitä kalliimpi vaate, sitä huolellisempi yritän olla. Olen kuitenkin huomannut, että kaikki luonnonmateriaalit vaativat erilaista huolellisuutta ja hoitoa kuin keinotekoiset. Ajatelkaa vaikka nahkaa tai puuta – ne menevät helposti pilalle, mutta ainakin minusta ovat huomattavasti miellyttävämpiä ja kauniimpia kuin keinotekoiset korvikkeensa. Helppohoitoisuutta saa usein kauneuden kustannuksella.

Sitten on tyylikysymyksiä, joissa on enemmän väljyyttä. Ymmärrän erinomaisesti, miksi joku jättää tyynynliinat silittämättä. Mutta minulle tiiviiksi silitetty puuvilla on sellaista arkipäivän luksusta, jonka eteen olen valmis näkemään hieman vaivaa. Kun järjestän juhlapäivälliset, laitan pöydälle valkoisen pellavaliinan ja kankaiset servetit. Niiden peseminen ja silittäminen on omalla tavallaan työlästä, mutta se on se hinta, joka todella juhlavasta kattauksesta täytyy maksaa. Nämä ovat henkilökohtaisia valintoja ja makukysymyksiä. Joku voi elellä trikoossa vuodesta toiseen, minulle se ei sovi. Kukin taaplaa tyylillään.

Haluan nauttia omistamistani tavaroista, ja niiden käsittely on osa omistamisen iloa. Nämä ovat niitä esineitä, jotka Marie Kondon sanoin todella ilahduttavat minua. Esineiden huolellinen hoitaminen onkin varmaan juuri sitä kunnioittamista, mistä Kondokin puhuu. Oikeastaan pyrin siihen, että mahdollisimman suuri osa omaisuudestani on sellaista, ettei sen huoltaminen tunnu vaivalta. Tässä on kenties yksi seikka minimalismin puolesta, sillä mitä vähemmän tavaraa, sitä helpompaa niiden huoltaminen on. Tosiasiassa kuitenkin riittää, että tavaroita on itselle sopiva määrä.

Palatakseni silittämiseen, en siis millään muotoa suostu luopumaan siitä. Silittäminen on mukavaa ja mielestäni tarpeellista. En kuitenkaan tule syynäämään kenenkään muun liinavaatekaappiin, onko silitetty vai ei. Tämä on minun tapani, mutta ymmärrän myös teitä jotka ette silitä. En kuitenkaan silitä velvollisuudentunnosta tai siksi, että kuvittelen kunnon kotirouvien tekevän niin. Älkää tekään lähtekö sille linjalle. Paras syy silittää on se, että haluaa sileitä tekstiilejä.