Mistä on hyvät bileet tehty? Osa 2 Tarjoilu

Yhtä aikaa vieraslistan kanssa on aiheellista miettiä mitä syödään ja juodaan. Tarjoilu on mielestäni yhtä olennainen osa onnistuneita juhlia kuin huolella koottu vieraslistakin. Hyvästä ruoasta ja juomasta tulee väistämättä hyvälle tuulelle, sitäpaitsi syöminen on minusta kivaa muutenkin.

Tarjoilujen määrä ja laatu riippuu suuresti millaisista juhlista on kyse. Kuinka monta vierasta? Muodollista vai epämuodollista? Istuen vai seisten? Oma ohjenuorani on seuraavanlainen: ruoan pitää olla hyvänmakuista, tilaisuuteen sopivaa sekä tyylin että toteutuksen puolesta, eikä sen valmistaminen saa kuormittaa isäntäväkeä kohtuuttomasti. Hyvää makua ei liene tarvetta selittää sen kummemmin. Jos teen itse, panostan raaka-aineisiin ja teen mieluusti kaiken alusta asti. Jos taas tarjoilut tekee joku muu, käännyn hyviksi todettujen palveluntarjoajien puoleen.

On myös paikallaan miettiä sitä, sopiiko ruoka aiottuun tilaisuuteen. Jos kyseessä on iltapuku- ja frakkijuhla, spagetti tomaattikastikkeessa ei ole ideaalein vaihtoehto. Kukaan ei voi keskittyä ruoan makuun, kun kaikki vain varovat sotkemasta hienoja vaatteitaan. Sen sijaan rentoon sukukokoontumiseen samainen spagetti voi olla ihan hyvä valinta. Jos on tarkoitus syödä seisten koktailpaloja, niiden pitää olla sellaisia että ne pysyvät kasassa. Itse tykkään ottaa myös vuodenajat huomioon, ja tarjoan talvella ”raskaampia” ruokia kuin kesällä, ja päinvastoin.

Haluan myös päästä tarjoilujen suhteen kohtuullisen helpolla. Jos meille on tulossa illallisvieraita, ja tarkoitus on keskittyä nimenomaan syömiseen, silloin ruokaa tehdään tuntitolkulla ja suurella hartaudella. Se ei silloin haittaa, koska siinä on juuri koko illan pointti. En kuitenkaan halua, että juhlien valmistelut vievät niin paljon energiaa, että h-hetkellä olen aivan töttöröö, saati sitten hautautua keittiöön sillä aikaa, kun kaikki muut pitävät hauskaa olohuoneessa. Niinpä lapsen synttärikakku on systemaattisesti tilattu valmiina, rapujuhlien ravut hankitaan valmiiksi keitettyinä ja muutaman kerran juhlia on järjestetty ravintoloissa tai hyödynnetty pitopalveluita.

Sitten muutama sana juomista. Minusta hyvä viini kuuluu olennaisesti useimpiin juhliin. Se täydentää ruokia, antaa makuelämyksiä ja rentouttaa ihmisiä. Sopivasti annosteltuna alkoholilla on minusta positiivinen vaikutus. Juhlien järjestäjä voi aika paljon vaikuttaa siihen, mikä on sopiva määrä. Meillä ei esimerkiksi koskaan tarjoilla väkeviä (rapujuhlien snapsit poikkeuksena), eikä myöskään booleja joihin on käytetty vodkaa tms. Kokemukseni mukaan väkevillä voi olla arvaamattomia vaikutuksia. Sen sijaan viiniä juodaan hitaammin ja yleensä ruoan kanssa, eikä siten kukaan känniydy vahingossa. Mielestäni on myös kohteliasta tarjota hyvä alkoholiton vaihtoehto niille, jotka eivät voi tai halua ottaa alkoholillista. Haluan, että myös sellaiset vieraat tuntevat olonsa huomioiduiksi, joten viimeksi tarjolla oli kuohuviinin lisäksi alkoholitonta boolia. Se näytti lasissa suunnilleen samalta, ja lisäksi maistui tosi hyvältä.

Nämä kaikki ovat tietysti vain omia näkemyksiäni ja maailmaan mahtuu varmasti monia muitakin hyviä tapoja järjestää juhlia. Olen tähän koettanut kiteyttää kaikista olennaisimmat asiat tarjoiluihin liittyen, kysymyksiä, vinkkejä ja omia kokemuksia otetaan jälleen ilolla vastaan kommenttiosastolla.

Jätä kommentti