Projekteista ja rutiineista

Välillä tuntuu että raivaaminen, siivoaminen, järjestely ja muut kotityöt on sellaista Sisyfoksen työtä, joka ei koskaan lopu. Sitten kun asiaa pysähtyy miettimään, voi todeta että niinhän asia juuri on. Kotityöt eivät ole projekti, joka alkaa jostain ja loppuu johonkin. Sen sijaan niitä kuuluukin tehdä joka päivä, viikosta toiseen. Tämän kun muistaa, niin on henkisesti helpompaa, ainakin minulla.

Projektit ovat kivoja siksi, että niissä tulee fiilis että on saanut jotain oikeasti valmiiksi. Esimerkiksi vaikka maustekaapin siistiksi tai uunin pestyä. Mutta todellisuudessa suurin osa kotiin liittyvistä projekteistakin on sellaisia, että ne täytyy ennemmin tai myöhemmin toistaa joka tapauksessa. Lopullisesti valmista ei tule koskaan, koska elämä vaan jättää jälkensä. Ainakaan minä en kykene pitämään kaappia ikuisesti järjestyksessä, vaikka olisinkin kertaalleen siivonnut sen perusteellisesti. Viimeistään vuoden päästä on pakko tehdä asialle uudestaan jotain.

Välillä tällainen päivästä toiseen raataminen (noh, sanon nyt tässä raataminen koska siltä se välillä tuntuu, vaikkei se nyt mitään raatamista oikeasti olekaan) tuppaa masentamaan. Saattaa tuntua siltä, että ei tästä ole mitään hyötyä, kun huomenna saa tehdä saman uudelleen. Silloin olen erehtynyt taas projektimielialaan. Sitä paitsi jos jätän asiat tänään tekemättä, huomenna on vielä työläämpää. Voin siis valita, onko pienempi paha tehdä joka päivä vähän vai harvemmin mutta enemmän kerralla. Koska yritän aina päästä mahdollisimman helpolla, valitsen mieluummin ensimmäisen.

Tässä kohdassa päivän pelastaa toimivat rutiinit. Olen uuden tiskikonerutiinin myötä havainnut, että sekä koneen täyttäminen että tyhjääminen on paljon sujuvampaa ja tuntuu vähemmän työläältä, kun siihen on toistuva systeemi. Kun jotain alkaa tehdä automaattisesti, se ei enää tunnu samalla tavalla ponnistukselta. Ehkä se johtuu siitä, että ei  tarvitse erikseen vaivata aivojaan muistamaan, että nyt pitäisi tehdä sitä tai tätä. Koko juttu muuttuu rutiinin myötä jotenkin kevyemmäksi. Luulisin, että sama koskee mitä tahansa asiaa, joka pitää tehdä mutta jonka tekemisestä ei hirveästi nauti.

Tämän myötä olenkin alkanut sovitella viikkooni ruokaan liittyviä rutiineja. Esimerkiksi milloin ja miten kannattaisi käydä kaupassa, jotta se olisi mahdollisimman tehokasta ja helppoa? Harkitsen myös sellaista jokailtaista viiden minuutin järjestelytuokiota, jonka aikana siistisin paikat aamua varten kuntoon. Jos kerran tiskikoneen täyttäminen ja tyhjentäminen tuo näin paljon helppoutta elämään, ei viiden minuutin uhraaminen yleiselle siisteydelle päivittäin tunnu ylivoimaiselta.

Millaisia arkirutiineita teillä on? Jotain hyviä, joita kannattaisi kokeilla?

Paljas ja valkoinen

Luitteko viimeisintä Kuukausiliitettä? Siinä esiteltiin koti, joka meni valkoisessa askeettisuudessaan aika äärimmäisyyksiin. Paljaat betoniset lattiat, muutama harkittu design-klassikko siellä täällä. Ymmärrän kyllä tuollaisen estetiikan päälle, vaikka en omaan kotiini sellaista haluaisikaan. Tajuan myös, että noihinkin kuviin kotia oli varmasti vielä viimeistelty ja stailattu, niin että kaikki ylimääräiset irtoesineet oli piilotettu jonnekin. Silti vastaavia kuvia katsoessa tekee mieli huudella käytännöllisiä kysymyksiä: mutta missä on hammastahna ja vessapaperi? Eikö teillä ole sateenvarjoja tai kumisaappaita? Kai teillä jossain on kännykän laturi? 

Meillä ei kotona hirveästi harrasteta koriste-esineitä. Taidetta on, samoin designia, mutta jälkimmäisellä on aina käytännöllinen funktio. Maljakoissa pidetään kukkia ja kulhoissa hedelmiä. Alessin härveleillä tehdään ruokaa. Lamput valaisetvat, tuoleilla istutaan. Sen sijaan esillä ei ole taidetta lukuunottamatta mitään, joka olisi vain katseltavaksi tarkoitettu. Yksi iso syy tähän on se, että muutakin tavaraa on ihan riittävästi. Jos esillä olisi vielä jotain sälää vain katseltavana, luulen että tavaransietokykyni ylittyisi.

Siitä syystä ymmärrän, miksi minimalismi ja jopa askeettisuus kiehtoo. Sellaisessa kodissa tulee epäilemättä erittäin seesteinen olo. Mutta miten nämä käytännön kysymykset on ratkaistu? Nimittäin ainakin minulta seesteisyys karisee, jos tavaroille ei ole kunnon säilytystiloja.

Sama seesteisyyden hakeminen liittyy varmaan myös pelkistettyihin värimaailmoihin. Välillä etenkin netissä ja sisustuslehdissä törmää asuntoihin, joissa on käytetty värejä harkitun minimalistisesti. On pelkkää valkoista, mustaa ja ehkä yksi räväkkä piristeväri kuten keltainen tai oranssi tai turkoosi. Sellainen linjakkuus on tavallaan rauhoittavaa, joskin kääntöpuolena voi olla jopa tylsyys. Näissä visuaalisesti äärimmäisen virtaviivaisissa kodeissa tulee kyllä vähän samanlaisia aatoksia mieleen kuin hyvin minimalistisissakin. Mitä jos esineet eivät sovikaan värimaailmaan, meneekö se sitten jotenkin pilalle? Jos joku tuokin väärän värisiä kukkia tuliaisiksi? Entä mitä tehdään kirjoille, lehdille, levyille ynnä muille tavaroille, jotka eivät suostu noudattamaan mitään tiettyä värimaailmaa…? Minulle tuollaiset tiukat rajaukset eivät sopisi, koska en halua stressata siitä meneekö sisustus pilalle jos jätän jonkun vaatteen tuolin selkänojalle.

Kaikki tietysti sisustavat mielensä mukaan. Minä taidan olla tässäkin asiassa sellainen keskitien kulkija. Haluan selkeyttä ja tarkoituksenmukaisuutta, mutta en halua tehdä elämästäni vaikeaa karsimalla liikaa. Tykkään valkoisista seinistä ja valkoisista kaapeista, mutta meiltä löytyy paljon muitakin värejä. Tosin niin kauan kun olohuoneen vakiovarusteena on pyykinkuivausteline, sisustuksella hifistely on muutenkin turha toivo.

Oletteko enemmän valkoisen vai värien ystäviä? Ja muuttaisitteko siihen betonilattia-asuntoon, jos tilaisuus tulisi?

Tunnetko rajasi?

Eri ihmiset hallitsevat eri määrän tavaraa. Yleispäteviä sääntöjä tavaroiden määrälle tai karsimiselle ei voi tehdä, koska ihmiset ovat erilaisia. Nämä oivallukset sain kuunnellessani A Slob Comes Clean -blogin podcasteja. (Kyseisestä blogista, amerikkalaisesta elämänmenosta ja podcasteista on paljon muutakin sanottavaa, mutta aloitan nyt tästä.)

Se, mikä määrä tavaraa on sopivasti tai liikaa, on oikeastaan helppo määrittää. Se on se määrä, jolle asunnossa on tilaa. Tavallaan tämä on aivan itsestäänselvää, mutta luulenpa etteivät ihmiset läheskään aina ajattele asiaa tästä näkökulmasta. Eri kokoiset asunnot vetävät sisäänsä eri määrän tavaraa. Kyse ei ole vain siitä, mahtuuko yksiöön sohva tai kaksioon flyygeli, vaan myös samat fyysiset rajat koskevat myös kaikkea muutakin tavaraa. Keittiöön sopiva määrä tavaraa on se, mikä mahtuu kaappeihin. Sopiva määrä vaatteita on se, mikä mahtuu vaatteille tarkoitettuun tilaan ja niin edelleen.

Neliöiden lisäksi asiaan vaikuttaa käytettävissä olevat säilytystilat, eli hyllyt, kaapit, laatikostot, varastot ja muut paikat, jonne tavaroita laitetaan. Saman kokoisissa asunnoissa voi olla hyvin eri määrät säilytystilaa, mutta niihin on mahdollista itse vaikuttaa. Voi ensinnäkin hankkia lisää säilytystilaa vaikka kiinnittämällä hyllyn seinään. Toisaalta kyse on myös tavaroiden organisoimisesta eli siitä, millä tavalla ne tavarat on konkreettisesti sinne hyllylle aseteltu. Kolmanneksi asiaan vaikuttaa myös se, miten hyvin käytettävissä oleva tila on hyödynnetty. Mitä enemmän haluaa saada tavaraa fiksusti mahtumaan, sitä luovempia ratkaisuja on keksittävä säilytystä varten. Hyllyjä voi kiinnittää esimerkiksi katon rajaan. Toisaalta tälläkin on rajansa – uudet säilytyslaatikot eivät ratkaise ongelmaa, jos tavaraa on yksinkertaisesti liian paljon.

Säilytystilat osoittavat siis fyysisillä rajoillaan, onko tavaraa liikaa vai ei. Jos laatikko menee tunkematta kiinni, siellä ei ole liikaa tavaraa. Jos taas kirjat eivät mahdu kirjahyllyyn, on joko kirjoja liikaa tai hyllyjä liian vähän. Jos asuntoon ei mahdu enempää hyllyjä, kirjojen määrää täytyy vähentää. Tai jos kengät eivät mahdu siististi eteiseen, se kertoo siitä, että kyseiseen asuntoon nähden kenkiä on liikaa. (Arvaisitteko, että painiskelen taas vaihteeksi liiallisten kenkien kanssa?)

Fyysisten rajojen lisäksi on vielä henkilökohtaisesti vaihtelevat henkiset rajat. Toiset meistä hallitsevat isompia määriä tavaraa kuin toiset. Jos olet luonnostaan jämpti, säntillinen ja hyvin organisoitunut tyyppi, tulet luultavasti toimeen isomman tavaramäärän kanssa. Tämä tarkoittaa siis sitä, että koti ei ole jatkuvasti räjähdyskunnossa, vaikka omistaisitkin paljon yksittäisiä esineitä. Jos taas kuulut huithapelien joukkoon, olet hyvin kiireinen tai vaikka lyhytjännitteinen, veikkaisin että elämä helpottuu jos omistaa vähemmän tavaraa. Ainakin koti pysyy taatusti siistimpänä, sillä mitä vähemmän roinaa, sitä pienemmän sotkun niillä saa aikaiseksi.

Mieltymykset tilan suhteen ovat myös erilaisia. Mitä enemmän arvostat vapaata lattiatilaa, väljyyttä kaapeissa ja sitä että kaikki on helposti saatavilla, sitä vähemmän tavaraa on sopivasti. Jos taas et tarvitse niin paljon liikkumatilaa etkä hermostu siitä että jotain saadakseen täytyy siirrellä muita esineitä syrjään, pärjäät isommankin tavaramäärän kanssa.

Jos tavarat eivät mahdu asuntoon tai ne ahdistavat, mielestäni ensimmäinen ratkaisu ei ole muuttaa isompaan asuntoon tai vuokrata kodin ulkopuolista säilytystilaa. Sen sijaan  hyvä idea on tarkastella yhtä aikaa omaisuuden määrää sekä miettiä, onko säilytystilat järjestetty optimaalisella tavalla. Eli toisin sanoen tulla molemmista päistä vastaan – sekä vähentää määrää että mahdollisuuksien mukaan lisätä säilytystilaa.

Tajusin tätä aihetta pohtiessani, että oikeastaan juuri tätä olen yrittänyt sanoa, kun olen viime aikoina kirjoittanut tavaroiden karsimisesta. Me olemme erilaisia, elämäntilanteet ovat erilaisia ja asunnot ovat erilaisia. Siksi raivausoppaat voivat mielestäni antaa toki hyviä vinkkejä kaikille, mutta sellaisenaan niiden ohjeet on harvoin sovellettavissa. Olennaista on hahmottaa, missä ne omat rajat tavaroille kulkevat – sekä fyysisesti että henkisesti.

Kätevä koti

Asuin lapsuuteni rivitalossa ja sen jälkeen olen aina asunut kerrostaloasunnossa. Omakotiasumisesta ei siis ole mitään käytännön kokemusta. Noiden minikotien yhteydessä tuli kuitenkin esiin, että isommat neliöt eivät välttämättä korreloi toiminnallisuuden tai käytännöllisyyden kanssa. Kerrostaloasunto ei mitenkään automaattisesti ole hankalampi kuin omakotitalo, vaan kaikki riippuu suunnittelusta.

Kävin muutama vuosi sitten asuntomessuilla ensimmäistä kertaa elämässäni. Päällimmäisenä jäi mieleen monien asuntojen epäkäytännöllisyys. Olin hyvin hämmästynyt, sillä kuvittelin että asuntomessuilla etenkin talot ovat parasta mitä ammattilaiset osaavat suunnitella. Mutta miettikää nyt – mitä tekee kodinhoitohuoneella, jossa ei ole vesipistettä? Entä kuinka kätevä on sauna, jossa kiuas on keskellä huonetta? Lapsiperheessä täysin mahdoton ratkaisu, mutta pelkäisin kyllä itsekin koko ajan osuvani siihen. Minusta noissa ei ole edes kyse makuasioista, vaan ihan vaan hölmöstä suunnittelusta.

Huikeimmat esimerkit olen kuitenkin nähnyt Floridassa, jossa vierailin vähän samantyyppisellä alueella. Yksityiselle asuinalueelle oli rakennettu esimerkkitaloja, jotka käsittääkseni olivat myös myynnissä. Ideana oli, että jos joku halusi rakennuttaa alueelle oman talon, tuolla pystyi käymään tutustumassa niihin talovaihtoehtoisin, jotka olivat mahdollisia. Näissä taloissa neliöitä oli valtavasti, järkeä hyvin vähän. Niissä saattoi olla huoneita, joihin pääsi vain toisen huoneen läpi. Keittiössä oli tilaa ja koneita, mutta tuskin kukaan oli miettinyt niiden sijoittelua. Tilaa oli valtavasti joka suuntaan (esimerkiksi eteisaula saattoi olla kahden kerroksen korkuinen), mutta käytännöllisyys puuttui täysin. Tosin amerikkalaiset eivät muutenkaan ole tunnettuja käytännöllisistä ratkaisuistaan, siellä edelleen imuroidaan raskailla pystymallisilla imureilla ja harrastetaan yksinkertaisia ikkunalaseja.

En tiedä, onko uusien kerrostaloasuntojen suunnittelu sen paremmalla tolalla. Epäilen että rakennuttajia ohjaavat eri asiat kuin käytännöllisyys. Koska olen itse asunut aina aika vanhoissa taloissa, on joutunut sopeutumaan pohjaratkaisuihin, jotka heijastavat esimerkiksi 40-50-lukujen näkemyksiä toimivasta kodista. Silloin joutuu keksimään kompromisseja saadakseen kaiken toimimaan, eikä meidän eteisestä kyllä saa täydellistä vaikka miten yrittäisi.

Millainen on teidän mielestänne käytännöllinen koti? Meneekö kätevyys estetiikan edelle vai toisin päin?