Asuin lapsuuteni rivitalossa ja sen jälkeen olen aina asunut kerrostaloasunnossa. Omakotiasumisesta ei siis ole mitään käytännön kokemusta. Noiden minikotien yhteydessä tuli kuitenkin esiin, että isommat neliöt eivät välttämättä korreloi toiminnallisuuden tai käytännöllisyyden kanssa. Kerrostaloasunto ei mitenkään automaattisesti ole hankalampi kuin omakotitalo, vaan kaikki riippuu suunnittelusta.
Kävin muutama vuosi sitten asuntomessuilla ensimmäistä kertaa elämässäni. Päällimmäisenä jäi mieleen monien asuntojen epäkäytännöllisyys. Olin hyvin hämmästynyt, sillä kuvittelin että asuntomessuilla etenkin talot ovat parasta mitä ammattilaiset osaavat suunnitella. Mutta miettikää nyt – mitä tekee kodinhoitohuoneella, jossa ei ole vesipistettä? Entä kuinka kätevä on sauna, jossa kiuas on keskellä huonetta? Lapsiperheessä täysin mahdoton ratkaisu, mutta pelkäisin kyllä itsekin koko ajan osuvani siihen. Minusta noissa ei ole edes kyse makuasioista, vaan ihan vaan hölmöstä suunnittelusta.
Huikeimmat esimerkit olen kuitenkin nähnyt Floridassa, jossa vierailin vähän samantyyppisellä alueella. Yksityiselle asuinalueelle oli rakennettu esimerkkitaloja, jotka käsittääkseni olivat myös myynnissä. Ideana oli, että jos joku halusi rakennuttaa alueelle oman talon, tuolla pystyi käymään tutustumassa niihin talovaihtoehtoisin, jotka olivat mahdollisia. Näissä taloissa neliöitä oli valtavasti, järkeä hyvin vähän. Niissä saattoi olla huoneita, joihin pääsi vain toisen huoneen läpi. Keittiössä oli tilaa ja koneita, mutta tuskin kukaan oli miettinyt niiden sijoittelua. Tilaa oli valtavasti joka suuntaan (esimerkiksi eteisaula saattoi olla kahden kerroksen korkuinen), mutta käytännöllisyys puuttui täysin. Tosin amerikkalaiset eivät muutenkaan ole tunnettuja käytännöllisistä ratkaisuistaan, siellä edelleen imuroidaan raskailla pystymallisilla imureilla ja harrastetaan yksinkertaisia ikkunalaseja.
En tiedä, onko uusien kerrostaloasuntojen suunnittelu sen paremmalla tolalla. Epäilen että rakennuttajia ohjaavat eri asiat kuin käytännöllisyys. Koska olen itse asunut aina aika vanhoissa taloissa, on joutunut sopeutumaan pohjaratkaisuihin, jotka heijastavat esimerkiksi 40-50-lukujen näkemyksiä toimivasta kodista. Silloin joutuu keksimään kompromisseja saadakseen kaiken toimimaan, eikä meidän eteisestä kyllä saa täydellistä vaikka miten yrittäisi.
Millainen on teidän mielestänne käytännöllinen koti? Meneekö kätevyys estetiikan edelle vai toisin päin?
Ehdottomasti käytännöllisyys!
Parhaita ovat huoneet, joita pystyy muuntelemaan, joissa kalusteet voi järjestää mahdollisimman monella tavalla, ja joita pystyy jakamaan mahdollisimman vähällä vaivalla.
Meidän viisihenkinen perheemme asui pitkään 3h+k asunnossa, ja juuri sen ansiosta, että asuinhuoneet olivat niin muunneltavia: vähällä vaivalla moneksi tilaksi.
Kaikki asuinhuoneet pystyi jakamaan siten, että niissä oli tilaa vähintään kahdelle erilaiselle toiminnalle (esim. suurin asuinhuone oli ensin ruokailu- /oleskelutila, myöhemmin oleskelutila /makuu-/työtila)
Tuntuu siltä, että monissa uudemmissa asunnoissa ehjää seinäpintaa on kovin vähän, itse asuinhuoneet voivat olla yhden mallin huoneita (sänky-työpöytä-ikkuna-ovi) ja asunnon varsinainen tila on keskitetty aula- ja kylpylätyyppisiin tiloihin.
Haaveilen pienestä mutta käytännöllisestä kodista, jossa on avara ja järkevä keittiö…
On muuten totta, että ehjää seinää pitää olla, muuten se muunnltavuuskin voi olla vaikeaa. Ja mihin taulut ripustetaan jos ei ole seiniä? Tai laitetaan sohva tai kirjahylly. HUoneet joissa on paljon ovia ja ikkunoita, on aika hankalia sisustaa, koska isommille huonekaluille ei ole välttämättä kuin vain yksi kunnollinen paikka.
Ehdottomasti käytännöllisyys täälläkin!
Lapsuuden asuin omakotitalossa, josta puuttui kyllä äitini kaipailema kodinhoitohuone, mutta muuten talo oli omasta mielestäni aika toimiva, rakennettu luitenkin 80-luvulla. Huoneet olivat tilavia ja oli kunnon eteinen, jolloin kenkien mukana tullut kura jäi myös eteiseen.
Nykyisissä taloissa on todella pieniä huoneita, sitä en itsekään ymmärrä. Hyvä jos huoneeseen edes mahtuu se sänky ja työpöytä.
Käytännöllinen koti on sellainen, jossa tilat ovat muunneltavissa vaikka ruokahuoneesta makuuhuoneeksi tarvittaessa, tai toisinpäin.
Riittävä kaappitila on aivan ehdoton. Jossain vaiheessa rakennettiin asuntoja, joissa kaappitila oli todella minimaalinen, eli ei mitään järkeä, ainakaan lapsiperheelle.
Vaikka omistaisi vain tarpeellisen, on kaappitila silti kriittinen juttu. Minulla ei koskaan ole ollut liikaa kaappitilaa, vaikka en mielestäni turhaa säilökään. Myös tuo eteinen on toiminnallisuuden kannalta olennainen juttu, ja kerrostaloissa se on se heikoin lenkki väistämättä. Omakotitaloissa taas eteiselle on luontevammin tilaa. Aika jännä ettei eteisiin panosteta enempää, koska siitähän kuljetaan useita kertoja päivässä joka tapauksessa.
Muunneltavuudessa pitäisi olla minimivaatimus uusissa kerrostalokämpissä (eikä siis kaikissa, vaan osassa – ei jokaiseen kämppään pitäisi vaatia esim pyörätuolivaatimusta, pari alinta kerrosta riittäisi) että tietynkokoisissa kaksioissa/kolmioissa voisi vaihdella elämäntilanteen mukaan että onko kämppä kaksio vai kolmio.
Mitenhän sitä muunneltavuutta käytännössä toteutetaan? Ajatus on siis oikea mutta mietin miten iso työ on esimerkiksi seinän rakentaminen. Itselläni on kokemusta vain purkamisesta, ja se ei ole ihan pikkujuttu. Ehkä jonkun kevyen seinän saa helpommin pystyyn?
Mielestäsi siis apuvälineitä käyttävillä ihmisillä ei ole oikeutta asua ylempänä kuin toisessa kerroksessa kerrostalossa. Olen kuintenkin antanut itseni ymmärtää että suurinosa pikkulapsista kun myöskin tarvitsevat apuvälineitä liikkumisensatukena (rattaat/vaunut) ja kun meitä kahjoja on jotka haluamme nukuttaa lapsemme omalla parvekkeella jne. että se kynnyksettömyys olisi kiva myös niissä ylemmissä asunnoissa. Saati sitten jos syntyvä lapsi vaatiikin erikoisvälineitä kuten sitä pyörätuolia… Ja ne eteiset niihin voisi tosiaan panostaa senverran että siellä mahtuisi sekä sailyttämään ulkokamppeet että pukemaan ne luontevasti myös päälle. Eteiset voisivat hyvinkin olla se seuraava minne rakennuttajien pitäisi panostaa extra lattiapinta-alaa ja järkevämpiä kalusteratkaisuja. Muunneltavuus kun hyvin rakennetussa talossa voi pienimmillään tarkoittaa sitä että vessanpöntönympäristöön asennetaan tukikahvat…
Tämä on muuten sellainen kysymys, johon ainakaan minä en tiedä oikeaa vastausta. Periaatteessa kaikilla pitäisi olla yhtäläiset oikeudet, mutta toisaalta eri elämäntilanteissa olevilla on hyvin erilaiset tarpeet, jotka eivät mene yksiin. Esimerkiksi kylpyhuone, johon mahtuu pyörätuolilla on sellainen, että siellä on hukkaneliöitä sellaisessa, perheessä jossa pyörätuolille ei ole tarvetta. Onko siis järkevää sekään, että rakennetaan kaikista tiloista esteettömiä, vaikka niitä tarvitsevia on selvästi vähemmistö? Julkiset tilat ovat asia erikseen, mutta jos puhutaan yksityiskodeista asia on monimutkaisempi. Onko oikein, että tavallinen perhe joutuu maksamaan hukkaneliöistä siksi, että asuntoon ehkä saattaa joskus muuttaa joku, joka tarvitsee esteettömiä tiloja? Tai onko oikein, että pyörätuolia käyttävä henkilö ei voi muuttaa johonkin taloon siksi, että pohjaratkaisu on hänelle mahdoton? Kuten sanottu, en tiedä mikä on oikea vastaus. Epäilen ettei sellaista olekaan, vaan kaikki joutuvat joustamaan aina joskus.
Hyvää pohdintaa niin jutussa kuin kommenteissa. Mulla kans käytännöllisyys menee sojona edellä, mutta estetiikkaa vaalin sen verran ettei mitään ihan susirumaa pääse kotiin edes käytännöllisyyden varjolla. Susiruma vai ei, tietenkin makukysymys.
TÄysin samoilla linjoilla. En halua kotiini rumuutta, mistä seuraa se että kaunista ja käytännöllistä joutuu välillä hakemaan vähän pidempään.
Käytännöllisyys, mutta myös estetiikka.
Meillä taloa rakentaessa myös tontti asetti rajoitteita. Vaikka kuinka olisin halunnut välttää portaita, niin vaikea rinnetontille on rakentaa ilman niitä. Siksi meillä on tilat neljässä kerroksessa…
OHssa on kahden kerroksen korkuinen ikkuna, josta kyllä tykkään, tuo valoa ihan erilailla tähän OH, RT, K tilaan, kuin jos ikkunaa ei olis.
Niin ja makuuhuoneiden kokoa oli pakko rajoittaa, koska rakennusoikeus tuli vastaan. Makuuhuoneissa ei nyt niin paljon olla, joten en näe sitä isona ongelmana. Kuitenkin lapset ainakin meillä tarvitsevat omat huoneet, koska ikäeroa on sen verran paljon. Omaan makuuhuoneeseen riittää kun on hyvä sänky ja vaatekaapit, muuta en sinne kaipaa.
Töitä teen keittiön pöydän ääressä tai KHHssa, jossa on pieni työpöytä ompelua ja muuta työntekoa varten.
Olen kyllä miettinyt, että kun lapset kasvaa ja muuttaa pois, myymme talon ja ostamme pienemmän jostain läheltä palveluja. Tähän lienee kuitenkin menee vielä n. 10 vuotta.
Silloin sitten viimeistään karsitaan tavaramäärää pienemmäksi, nyt pyrkimys on poistaa kaikkea turhaa jos vaan suinkin mahdollista.
Niin ensin ajattelin, että käytännöllisyys on minullakin se ykkösjuttu. Mutta… Näin kärjistäen… Olen kotini valinnut tunteen perusteella, että tämä se on! Ainoa asia missä on ollut käytännöllisyys mukana on ollut työpaikan ja koulujen etäisyydet kodista. En voisi asua pelkästään käytännöllisessä kodissa. Enkä ole koskaan ymmärtänyt, että miksi ei voisi ottaa paria askelta esim. hellan luota jääkaapille, hyvää se askellus ihmiselle tekee.
Ai niin, eikä olisi kannattanut hankkia taloa, jossa on autotalli, varasto ja NELJÄ vaatehuonetta. Ne kun tulevat täyteen tavaraa ihan itsellään!
Tuohon amerikkalaisten kotien epäkäytännöllisyyteen. Minusta pystymallisilla imureilla on puolensa. Asuin jokin aika sitten Briteissä, ja meillä oli kokolattiamaton imurointiin pystymallinen vanha hoover. Minusta se oli hyvä paksun kokolattiamaton imurointiin. Suomi-imuri on pitkänmallinen ja aika hankala vetää mukana, sen lisäksi se tahtoo aina osua ovenpieliin ja kalusteisiin pienessä asunnossa.
Osittain jaan käsityksesi yksilasisista ikkunoista, mutta osassa Usa:ta kuten myös Englantia monikerroksiset ikkunalasit tuskin ovat tarpeen. Liittyy paitsi ilmastoon, jossa hyvin harvoin on pakkkasasteita. (Skotlannissa esimerkiksi on yksilasisia ja kaksilasisia ikkunoita, riippuen vähän rakennuttajasta. Kerrostalossa asuessasi saat vaihtaa ikkunat ihan itse, jos haluat tuplaikkuinoihin).
Luulen siis, että taloratkaisuissa on aina joku logiikka aina ollut, mutta aina se ei aukea pinnallisesti asioita tuntevalle. Ihmettelin minäkin ensin, miksi pyykkäri on keittiössä, jos ei kodinhoitotilaa ole.
Nämä tietysti vaihtelee, omat kokemukset ovat Kaliforniasta alueelta, jossa säätila vaihteli pitkin vuotta. Kylmällä tuuli ikkunanraoista sisään ja kesällä oli kuuma. Eli eristystä olisi arvostanut.
Mutta tietenkin lämpimällä alueella tilanne on eri. Itse koin ne pölynimurit hankalina, mutta meillä ei ollut kokolattiamattoa, joten kätevyys lienee tilannekohtaista.
Jatkan vielä luettuani viestiketjun. Olen samaa mieltä, että pienikin asunto voi olla riittävä, jos se on muunneltava. Minulla itselläni on asunnon etsiminen edessä. Ja tavaraa on muuten tosi vähän (arviolta 20-muuttolaatikkoa kaikkineen sisältäen aivan kaiken katosta lattiaan1,5 hengen taloudessa ) mutta kirjoja meillä onkin sitten 30 laatikkoa. Ja tauluja on myös. Työlästä on etsiä asuntoa jossa olisi tilaa kahdelle 2-metriselle kirjahyllylle…ja muutakin ehjää seinaa, mutta jossa ei olisi liikaa neliöitä.
Minulla on usein käynyt niin, että säilytystilaa on, mutta se on vääräntyyppistä. Nykyisessä väliaiksessa asunnossa on makuuhuoneessa 5 kaappia yläkaappeineen, joka on jo mielestäni liikaa, mutta keittiöön ei mene murtoosakaan minun arkiastioista. Opiskeluajan asunnossa oli hulppeasti keittiössä kaappitilaa, vitriineitä ja vaikka mitä, mutta pakastin ja siivouskomero puuttuivat. Kaikkein parasta olisi, jos säilytystilakin olisi muunneltavaa.