Joulukortit jakavat mielipiteitä. Jotkut inhoavat koko rumbaa ja lähettävät korkeintaan tekstiviestin. Toiset aloittavat askartelun joskus marraskuun alussa. Aika monet taitavat olla sitä mieltä, että kortit aiheuttavat ison osan joulustressistä, enkä itsekään ole sille ihan immuuni. Mutta olen kehittänyt keinoja, joilla ainakin osan stressistä voi eliminoida.

Tein viime joulun jälkeen listan kaikista niistä ihmisistä, joilta saimme kortin. Tänä vuonna ei tarvitse muistella, ketkä kaikki muistivat meitä, sillä näen sen suoraan muistikirjastani. Jokin sisäinen kohteliaisuussääntökirjani sanoo, että ainakin kaikille heille on syytä lähettää kortti.  Sen lisäksi ostan aina muutamia ylimääräisiä varakortteja varmuuden vuoksi. On jotenkin noloa saada yllättäen kortti vanhalta Aune-tädiltä Juupajoelta, ja tajuta ettei itse ollut muistanut lähettää hänelle korttia. Siksi muutama joulukortti varastossa ei ole pahitteeksi.

Lähetän kortteja maksimissaan parikymmentä, joten joulumerkillä säästöä tulisi vain neljä euroa. Siksi en ota stressiä siitä, ehtivätkö kortit ensimmäiseen määräpäivään mennessä postiin. Tänä vuonna se on muuten 13.12. Seuraavat takarajat ovat 17.12. (toisen luokan posti) ja 18.12. (ensimmäinen luokka). Lähimmille sukulaisille on viime vuosina teetetty kortit omasta valokuvasta. Apple on tehnyt omien korttien tekemisen ja tilaamisen äärimmäisen helpoksi, mutta ei kai se liene muidenkaan firmojen kautta kovin vaikeaa. Applen puolesta on tosin sanottava, että en rehellisesti sanottuna keksi, miten prosessia voisi enää parantaa, niin yksinkertaista ja sujuvaa se on.

Osoitteet löydän yleensä osoitekirjastani, mutta tajusin juuri, että nykyiset numerotiedustelupalvelut auttaisivat varmasti tässäkin pulmassa. Äitini, joka lähettää moninkertaisen määrän kortteja minuun verrattuna, on tehnyt tietokoneelle valmiit osoitetarrat, jotka hän tulostaa ja sitten liimaa paikalleen. Jos tiedostoa pitää ajantasalla, printatut osoitteet ovat varmasti pelastus silloin, kun kortteja on kymmenittäin.

Mutta sitten on se joulukorttien suurin ongelma. Mitä ihmettä niille pitäisi joulun jälkeen tehdä? Pitääkö ne heittää pois vai säästää? Pois heittäminen tuntuu jotenkin kylmältä. Mutta jos saa joka vuosi 20 joulutervehdystä, viiden vuoden päästä säilyttelee jo sataa korttia jossain vintin perukoilla. Onko siinäkään mitään järkeä? Tämä kysymys vaivaa mieltäni, enkä ole onnistunut ratkaisemaan sitä täydellisesti. Vinttiä raivatessa syksyllä vastaan tuli vanhoja kortteja. Taisin jättää ne rauhaan, vaikka kääntelin kyllä käsissäni ja ihmettelin. Ehkä paras ratkaisu meillä olisi jonkinlainen kompromissi. Voisin säästää ne kaikista rakkaimpien ihmisten kortit, ja sellaiset joihin on selvästi nähty kovasti vaivaa. Mutta niitä, joihin on vain huitaistu nimi valmiiksi painetun tekstin alle, ei ehkä ole velvollisuutta säästää ikuisesti. Tällä systeemillä kortteja säästyisi ehkä vain muutama vuodessa, ja ne taas voisi koota vaikka vanhaan kenkälaatikkoon.

Olisi kiva kuulla, millaisia ratkaisuja ja ideoita lukijoilla on tähän joulukorttiasiaan? Säästättekö kaikki, vai laitatteko roskiin? Onko mitään muita hyviä aikaa ja hermoja säästäviä vinkkejä? Olkaa hyvä ja jakakaa kommenttiosastolla, kaikki vinkit otetaan kiinnostuneena vastaan!

Juuri kun pääsin kehumasta, miten joulustressin voi ihan helposti väittää, alkaa jotenkin kummasti tuntua siltä että aatto lähenee hirveää vauhtia. Tämän viikon ruokasuunnittelu on edelleen räpiköintivaiheessa, mutta puristan sen tänään valmiiksi. Lupaan! Siis itselleni.

Jouluvalmisteluiden kriittisellä polulla ovat: joulukortit, kuusi, kinkun tilaaminen, ruokien suunnittelu ja valmistelut, piparit, joulusiivous. Näistä kuusi hoituu helposti, sillä tilaan sen etukäteen paikalliselta järjestöltä, ja käyn noutamassa (ei liian ison) 22.12. Ruokasuunnittelu eteni eilen aimo harppauksen, kun mies teki mahtavan excel-taulukon, joka sisältää menun, ostoslistan ja vastuutaulukon. Hyvin suunniteltu on tässä tapauksessa puoliksi tehty. Kinkkua ei ole vielä tilattu, mutta Stockmann saa hoitaa homman kuten ennenkin. Tilaus on tehtävä tällä viikolla. Siltä varalta että joku muu on samoissa aikeissa, aikataulut löytyvät täältä.

Heikoimmassa hapessa ovat joulukortit. Postin joulusivut kertovat, että viimeinen korttien lähetyspäivä on 13.12., jos joulumerkkiä haluaa käyttää. En edes kuvittele ehtiväni siiheksi, onneksi ykkösluokassa ehtii perille, vaikka lähettäisi vasta 18.12. Viisi päivää lisää aikaa. Kortteja ei ole niin paljoa, että joulumerkillä saatu säästö voittaisi tiukan aikataulun stressin.

Joulusiivouksen ajattelin myös aloittaa jo tällä viikolla. Otan huoneen päivässä käsittelyyn. Tarkoitus on tehdä vähän perusteellisempi siivous, esim. pestä seinistä pois muutamat taideteokset, joita lapsi on sinne salaa tuherrellut, poistaa sormenjäljet ikkunoista sekä pestä lattiat. Tällä huone päivässä -menetelmällä saanen asunnon aattoa edeltävään viikonloppuun mennessä siihen kuntoon, että normaali siivous sunnuntaina riittää. Kyllä tämä tästä. Ilman stressiä. Ehkä.

Mistä joulustressi johtuu? Olen yrittänyt analysoida tätä kysymystä. Lopputulokseni on, että kyseessä on ristiriita hoidettavien asioiden, halutun laadun ja käytettävissä olevan ajan välillä. Jos aikaa on rajallisesti, pitää tinkiä joko määrästä tai laadusta: joko tehdä paljon asioita, mutta ehkä oikaista joissain yksityiskohdissa, tai sitten tehdä vähemmän mutta viimeistä piirtoa myöten. Jos tavoitteena on tehdä paljon täydellisesti, niin aikaa pitää varata niin paljon, että joulun joutuu aloittamaan jo juhannuksena.

Analysoin, että joulustressin voi välttää kolmella eri tavalla. 

1. Alentamalla tavoitetasoa. Keskitytään olennaiseen ja vedetään mutkat suoriksi. Jätetään joulusiivous tekemättä, sen sijaan pyöräytetään imuria keskilattialla ja hämärretään valaistusta. Annetaan kaupan paketoida lahjat valmiiksi, hankitaan laatikot Saarioiselta.
2. Suhtautumalla jouluun kuin mihin tahansa projektiin. Projektinhallinnassa olennaisinta on realistinen aikataulutus ja resurssointi. Mitä enemmän on tehtäviä, sitä aikaisemmin ne pitää aloittaa, jos haluaa ottaa rennosti. Mitä enemmän liikkuvia osia, sen tarkempaa suunnittelua se vaatii.
3. Lopettamalla stressaaminen. Kuulostaa vähän pöhköltä, mutta tässä on pointti. Jos välttämättä haluaa tehdä x määrän asioita, eikä ole aloittanut tarpeeksi aikaisin tai suunnitellut hommaa hyvin huolellisesti, niin sitten on järkevämpää vain hyväksyä tilanne. Pitää ehkä paahtaa hullun lailla, että kaikki tulee tehdyksi – mutta muistaa samalla, että kyseessä on oma valinta. Kukaan ei kaipaa marttyyreita.

Jouluun on reilu kuukausi aikaa. Sen huomaa kyllä kaupungilla, jossa tavaratalojen ikkunat on jo somistettu joululahjoilla ja kynttilöitä ja tonttu-ukkoja myydään jos missä muodossa. Ilmeisesti isänpäivä on jokin vedenjakaja, jonka jälkeen jouluhässäkkä alkaa ainakin kaupoissa täydellä teholla.

On vähän paradoksaalista, että joulu näyttäytyy niin kaupallisena, kun kaikista parhaat muistot syntyvät elämyksistä ja perinteistä. Muistatko mitä kaikkea sait viime vuonna lahjaksi? Tai muistatko mitä ostit kaikille muille? Minä muistan jotain, mutta en varmasti osaisi luetella jokaista lahjaa. Entä muistatko, mitä oli tarjolla joulupöydässä? Luulenpa, että osaisin luetella syödyt ruoat varsin yksityiskohtaisella tarkkuudella. Tuskin kukaan muistaa, oliko meidän lattiat pesty vai ei, mutta kaikki varmasti muistavat joulukuusen, joka oli sidottu silkkinauhalla patteriin kiinni, jottei se kaatuisi. (Ahneus iski väärällä hetkellä, mutta tämä tarina ansaitsee enemmän huomiota joskus toiste.)

Jouluna on hyvät mahdollisuudet heittäytyä materialismin vietäväksi. Olen kuullut ihmisistä, jotka hankkivat joulukuuseen joka vuosi uudenlaiset koristeet, aina eri teemalla. Sellainen vetää kyllä sanattomaksi. Mitä niille vanhoille sitten tapahtuu? Joulu on vaarallista aikaa tavaran karsijoille. Sisään nimittäin lappaa jos jonkinlaista krääsää ja koristetta – on pikkujoululahjoja, tuliaisia, lelukalentereita, myyjäisiä ja lahjoja itselle ja muille. Mutta älkää käsittäkö väärin, minä nimittäin tykkään joulusta.

Tykkään joulun tunnelmasta, juuri niistä perinteistä ja siitä kiireettömyydestä. Jouluna jopa minä sytyttelen kynttilöitä, koristan (toivottavasti tänä vuonna pystyssä pysyvää) kuusta suurella hartaudella ja nautin hyvästä ruoasta. Olen sen verran jouluihmisiä, että tämä ei tule jäämään ainoaksi joulupostaukseksi. Ehkä nyt on vielä vähän aikaista, mutta toisaalta olen huomannut, että sen kuuluistan joulustressin saa parhaiten estettyä tarpeeksi varhaisella valmistautumisella. Sitä paitsi ulkona on jo niin pimeää, että jouluvalot parvekkeella voisivat oikeastaan olla jo ihan paikallaan. Naapurikin ripusti jo.