Avainsana-arkisto: arvot

Pitäisikö laskea rimaa?

Julkaistu , kirjoittanut
17

Kun kirjoitin metatyön jakamisesta, huomasin miettiväni, että monet kotityöt voi tehdä helpommin tai työläämmin. Sitten mietin, että ainakaan itselleni valinta ei ole noin yksinkertainen. On helppo sanoa (naisille), että laskekaa rimaa älkääkä yrittäkö aina sitä kympin suoritusta, niin johan alkaa metatyökin helpottaa. Mutta entä kun kyse ei olekaan vain siitä, että pyrkisi täydelliseen suoritukseen vaan siitä, että yrittää elää itselleen tärkeiden arvojen mukaan? Silloin ”laske rimaa” tarkoittaakin, että luovu arvoistasi. Ei ole reilua, eikä välttämättä edes mahdollista.

Otetaan vaikka ruoka. Olen täälläkin kirjoittanut siitä, että olen tunnistanut terveellisen ja laadukkaan ruuan olevan yksi minulle tärkeistä arvoista. Se tarkoittaa sitä, että mäkkäriin turvautuminen ei ole pelkästään epäterveellistä, vaan se tuntuu henkisesti pahalta. Tietysti käymme välillä hampurilaisella siinä missä muutkin, mutta jos elän arvojeni mukaisesti, roskaruoka on sellainen erikoisuus, jota nautitaan vain muutaman kerran vuodessa. Se ei siis ole minulle hyvä ratkaisu jokaiseen kiirehetkeen ja tyhjän ruokakaapin kriisiin. Tässä teen arvojeni mukaisen valinnan, jonka seurauksena metatyötaakkani lisääntyy. Jos valitsisin toisin, minun ei koskaan tarvitsisi stressata siitä, onko kotona terveellistä syötävää. Mutta koska terveellinen arkiruoka on minulle aika iso arvo, suunnittelen ruuat etukäteen, ja yritän pysyä suunnitelmassa parhaani mukaan.

Jatkoin tätä samaa ajatusta miettimällä sitä, että tällaisia ”laske rimaa” heittoja on helppo tehdä, jos ei ole pitkäkestoisesti vastuussa jostakin. Jos esimerkiksi perheen äiti on etupäässä vastuussa lasten arkiruuasta, ei ole ongelma, jos isä vie lapset satunnaisesti omalla vuorollaan pikaruokapaikkaan. Mutta jos jos pikaruoka on systemaattinen ratkaisu vuosien ajan, voi vain miettiä, millaisia terveysvaikutuksia sillä kaikella rasvan ja suolan määrällä on, kuinka paljon vuosien aikana perhe tuottaa roskaa ihan vain syömällä, ja kuinka montaa kotimaista pientuottajaa olisi voinut tukea samalla rahalla, joka nyt kannettiin amerikkalaiselle jättiyhtiölle. Yksittäinen valinta ei ole ongelma, mutta jos sama valinta tehdään kerta toisensa jälkeen vuosien ajan, vaikutukset ovat isoja.

Juuri tämä näissä helpoissa ratkaisuissa on ongelmana, ja se koskee monia muitakin asioita: kierrätystä, kulutusvalintoja, roskien lajittelua, siivousstandardeja, lastenvaaterumbaa ja vaikka mitä. Usein helppouden vastapainona vaakakupissa on sellaisia asioita, kuin esimerkiksi ympäristöarvot tai säästäväinen rahankäyttö. Jätteiden lajittelusta huolehtiminen on työläämpää kuin se, että kaikki kipataan samaan laariin ja kannetaan sekajätteiden joukkoon, mutta silloin tietää hukkaavansa vuositasolla isoja määriä uudelleenkäytettävää raaka-ainetta. Pieneksi jääneet lastenvaatteet voi tietysti heittää vaikka suoraan roskikseen, mutta yhtä hyvin ne voisi lahjoittaa hyväntekeväisyyteen tai myydä itse. Jälkimmäisissä vaihtoehdoissa on oma vaivansa ja runsaasti metatyötä, mutta ne toteuttavat myös sellaisia arvoja kuin luonnonsuojelu, heikompien auttaminen, säästäväisyys ja kierrätys.

Tai ajatelkaa huviksenne, paljonko tuotatte vuodessa vaikkapa biojätettä. Jos jokainen suomalainen lajittelisi biojätteensä, sillä tuotettaisiin valtava määrä energiaa, johon ei tarvittaisi uusiutuvia luonnonvaroja, kuten YLE juuri kertoi. Tämä jos mikä on arvokysymys. Mutta biojätekierrätyksen järjestäminen vaatii sitä kuuluisaa metatyötä. Pitää miettiä missä on biojäteastian paikka, hankkia sopivia pusseja ja sitten kiinnittää huomiota siihen, että eloperäinen aines menee oikeaan astiaan. Kun mietin, millaisia asioita biojätteen lajittelu meillä vaatii, niin onhan siinä monenlaista:

  • Säästän kaikki munakennot, koska kun kennoa repii paperipussin pohjalle, se ei vety puhki. Munakennot säilytän keräyspahvin kanssa yhdessä, ja käyn sieltä hakemassa kun laitan tyhjän biojätepussin.
  • Valitsen aina kaupassa paperipussin, jos niitä on saatavilla. En ota muovisia ”maatuvia” hedelmäpusseja, koska ne eivät oikeasti maadu. Sen sijaan otan niitä pieniä hedelmäpusseja, koska laitan varsinaisen biojätepussin sellaisen sisälle. Muovipussi lajitellaan jätehuoneessa muovinkeräykseen, ja muu sisältö biojätteisiin.
  • Säästän myös kaikki paperiset leipäpussit ym. ja taittelen ne odottamaan käyttöä.
  • Ostan myös välillä valmiita biojätepaperipusseja, koska sanomalehdestä taittelu on minusta liian työlästä. Tämä pitää muistaa tehdä, ennen kuin pussit loppuvat.
  • Yritän muistaa tyhjentää biojätteet ennen siivoojan tuloa, koska sitten hän voi pestä astian puhtaaksi.

Pieniä asioita, mutta oikeastaan kaikki kuuluvat metatyöosastoon. Ne vaativat sellaista pientä muistamista ja huomioimista, jotta itse asia, siis biojätteen lajittelu, sujuisi jouhevasti. Eikä minulle ole vaihtoehto olla lajittelematta, sillä ympäristöarvot ovat niin syvällä arvojärjestelmässäni, etten pystyisi elämään itseni kanssa, jollen tätä kaikkea vaivaa näkisi. Kun asian palauttaa tälle tasolle, on kärjistetysti kyse siitä, haluanko päästä helpolla vai haluanko pelastaa maailman.

On tietysti hyvä pysähtyä aina välillä miettimään, onko kyse omista arvoista, vai jostain pinnallisemmasta. Jos kuormittuu kotityöstä, jota suorittaa vain siksi, että äiti käski tai koska arvelee muidenkin niin toimivan, on hyvä tarkastella omaa toimintaansa kriittisesti. Mutta jos toiminnan taustalla on itselle tärkeitä asioita ja arvoja, joiden mukaan haluaa elää, luulen ettei ”riman laskeminen” ole ratkaisu. Juuri tästä syystä ärsyynnyn tuollaisista heitoista, koska niissä sivuutetaan täysin se, että yleensä ihmisillä on hyvä syy tehdä asioita tietyllä tavalla. Harvoin kukaan näkee ylimääräistä vaivaa vain siksi, että ei vaan tajuaisi tehdä asioita toisin. Arvot ovat tärkeitä, eikä niitä pidä kenenkään ulkopuolisen väheksyä.

Mitä tekemistä eineksillä on arvojen kanssa?

Julkaistu , kirjoittanut
16

Meillä toistuu usein tällainen kuvio: Päivän ateriaa ei ole suunniteltu yhtään. Sitten huomaan, että ruoka-aika onkin jo melkein käsillä, apua, mitä me syödään? Kiireessä yritän löytää kaapista jotain lämpimäksi ruuaksi luokiteltavaa, jonka ykköskriteeri on valmistumisajan nopeus. Lopputuloksena lautaselta löytyy eineksiä tai puolivalmisteita. Ruuan jälkeen totean, että onneksi oli näitä kaapissa, ja seuraavalla kauppareissulla ostan lisää vastaavia tilanteita varten. Siinä se kierre sitten onkin.

Ennen lapsia, en koskaan syönyt eineksiä, ellei lasketa kaupan paistopisteen karjalanpiirakoita. Vanhemmuuden ensimmäisinä vuosina olin edelleen todella tiukka einesten suhteen. Podin satunnaisista kalapuikoista morkkista monta päivää. Sittemmin olen hellittänyt, ja nykyisin kalapuikkoja löytyy pakastimesta aina. Mutta tänä keväänä havahduin siihen, että ote on jo liiankin rento omaan makuuni. Einesten nopeus on houkuttelevaa, mutta samaan aikaan minulla on sisäinen ristiriita siitä, että syön omia arvojani vastaan. Lopullinen sysäys muokata arkiruokatottumuksia oli oman terveystarkastukseni tulokset, jotka sain eilen. Koronakevät on näköjään jättänyt jälkensä veriarvoihini.

Ruoka jos mikä on henkilökohtainen aihe. Siksi en ota millään tavalla kantaa kenenkään muun ruokavalintoihin, vaan puhun tässä vain omista arvoistani. Olen kuitenkin tullut siihen tulokseen, että minulle tietyt ruokaan liittyvät asiat ovat aidosti niin tärkeitä, että haluan nähdä niiden eteen vaivaa. Tutkimukset osoittavat, että omien arvojen tiedostaminen ja se, että pyrkii elämään niiden mukaisesti on yksi tehokkaimmista tavoista vähentää stressiä ja parantaa omaa elämänlaatuaan monella tavalla. Siksi en tällä kertaa yritä ”ottaa rennommin” vaan pikemminkin yritän miettiä, miten voisin parhaiten näitä itselleni tärkeitä arvoja edistää.

Havahduin tähän arvokysymykseen, kun kuuntelin amerikkalaisen ammattijärjestäjä Lisa Woodruffin podcastia. Olen välillä ohimennen ihmetellyt, mitähän siinä perheessä syödään, mutta tässä podcastissa Lisa kertoi aiheesta avoimesti itse. Hän totesi, että monessa muussa asiassa hän antaa itselleen hyvän arvosanan, mutta perheen ruokatottumukset ansaitsevat lähinnä nelosen. He söivät enimmäkseen pikaruokaa, eineksiä ja ylipäätään heidän ruokavalionsa vaikutti olevan varsin kaukana suomalaisista ravintosuosituksista. Mutta Lisa totesi tämän olevan tietoinen valinta. Häntä ei ruuanlaitto kiinnosta eikä inspiroi, perhe pysyy hengissä hampurilaisillakin, eikä hänellä ole aikaakaan paneutua asiaan sen enempää. Hän kyllä ymmärsi, millaisia seurauksia tällä valitulla linjalla oli, mutta siitä huolimatta kyseessä oli tietoinen valinta. Ruoka ei yksinkertaisesti ollut hänen arvomaailmassaan kovin korkealla, vaan hän käytti energiansa mieluummin muihin asioihin.

Kun kuuntelin podcastia, ymmärsin että laadukas, terveellinen ja itse tehty ruoka on omassa arvoasteikossani niin korkealla, että olen valmis tinkimään jostain muusta, jotta tämä puoli toteutuu. Vaikka einekset ovat hirveän nopeita ja helppoja, haluan kuitenkin syödä etupäässä jotain muuta. Se taas vaatii enemmän aikaa ja vaivaa, ja siksi olen nyt tässä suunnittelemassa, miten siitä voisin tehokkaimmin suoriutua. Tämä arvoihin liittyvä oivallus oli tärkeä, koska se vahvistaa sen, etten ole tekemässä tätä siksi, että yrittäisin noudattaa esimerkiksi jotain ulkopuolelta tulevia äitiysnormeja, vaan tämä on minulle itselleni tärkeä juttu. Syömme koko perhe samaa ruokaa, ja myös minä haluan syödä eri tavalla kuin tällä hetkellä tapahtuu. Mutta ei minua toki haittaa yhtään, että myös lasten arkiruokailusta einesten osuus pienenee.

Hassua, että einesten pohtiminen johtaa luotaamaan omaa arvomaailmaa näin perusteellisesti, mutta niin tässä on käynyt. Toisaalta kuten jo aiemmin sanoin, omien arvojen tunnistaminen on erittäin hyvä harjoitus kenelle tahansa. Tämä koskee kaikenlaisia kotitöitä, järjestämistä, siivoamista ja muutakin. On hyvä miettiä, tekeekö jotain vain ulkoisen paineen takia, vai siksi että asia on aidosti itselle tärkeä. Suosittelen jälkimmäistä. Jos jokin juttu taas ei ole itselle niin arvokas, siitä voi huoleti tinkiä, eikä muilla pitäisi olla asiasta nokan koputtamista. Woodruffin perhe saa rauhassa syödä pikaruokaa niin usein kuin he haluavat, minä keskityn vain omaan lautaseeni.

Tulipas pitkästä aikaa syvällistä pohdintaa! Olisi hauska kuulla myös teidän ajatuksia aiheesta!

Päällepäin pöhköä, mutta pinnan alla piilee järki

Julkaistu , kirjoittanut
9

Kirppiskassien keskellä huhkiessa kävi muutaman kerran mielessä, että mitähän järkeä tässä on. Mutta vasta kun eräs läheinen ihmetteli, miksi tästä asiasta pitää tehdä näin vaikeaa, aloin kunnolla miettiä mistä on kyse. Se olikin hyvä idea. Tulin yllättäen siihen tulokseen, että raha ei ole kovin olennaista, tunnearvollakaan ei ole juuri väliä eikä sillä, kenen käyttöön tavarani joutuvat.

Tärkeintä onkin se, että näin toimimalla koen eläväni arvojeni mukaisesti.

Tämä oli hiukan yllättävä johtopäätös, mutta näin se on. Tarpeeksi pintakerroksia kuorittuani tulin siihen tulokseen, että juuri tällä tavalla toimimalla tunnen, että teen eniten oikein. Että teen sellaisia valintoja, jotka ovat sopusoinnussa minulle tärkeiden arvojen kanssa.

Päästyäni tähän pisteeseen, aloin miettiä, mikä se arvo siellä kaiken takana sitten on. Tässäkin hiukan yllättäen havaitsin, että oikea vastaus on vastuullisuus. Ei esimerkiksi ekologisuus, säästäväisyys tai joku muu. Vastuullisuus tarkoittaa minulle tässä tapauksessa sitä, että koen olevani loppuun asti vastuussa ostamistani tavaroista, myös näistä lastenvaatteista. Ajattelen niin, että kun olen ottanut jonkun tavaran itselleni, minun vastuullani on huolehtia siitä, että siitä ei tule kertakäyttöinen. Minulle vastuullisuus tarkoittaa siis sitä, huolehdin mahdollisimman pitkälle siitä, että esimerkiksi lastenvaatteet käytetään loppuun, eikä niitä dumpata käyttökelpoisina tekstiilikeräykseen. Ajattelen niin, että loppusijoituspaikasta huolehtiminen ja siitä aiheutuva vaivannäkö on se ”hinta”, joka minulle lankeaa sen vuoksi, että olen ostanut uuden vaatteen. Vaikka totta kai yritän kierrättää käytettyinä ostetut yhtä lailla.

Tästä kaikesta seuraa tämä kirppismyynti. En halua ensisijaisesti lahjoittaa tai laittaa Uffin laatikkoon tai vaatekeräykseen, koska olen piinallisen tietoinen siitä, ettei vaate niistä päädy välttämättä käyttöön, vaikka se käyttökelpoinen olisikin. Sen sijaan järkeilen niin, että jos joku on valmis maksamaan edes pikkuisen niistä meidän vanhoista vaatteista, ne menevät todennäköisesti käyttöön. Koska itse myyminen on minulle ylivoimaisen työlästä, valitsen mieluummin täyden palvelun kirppiksen. Siitä sitten seuraa tätä edellä mainittua hässäkkää lajittelun, pesun, silittämisen ynnä muun valmistelun kanssa. Mutta se on ok ja hyväksyttävää, koska toimin silloin tämän oman sisäisen logiikkani mukaan oikein. En välttämättä nauti tuosta työstä, mutta näen sen kuitenkin mielekkäänä.

Kelly McGonigal, tutkija jonka työtä ja näkemyksiä arvostan valtavasti, on sanonut, että omien arvojen tunnistaminen ja niiden mukaisten valintojen tekeminen on yksi tärkeimmistä asioista, joita ihminen voi hyvinvointinsa eteen tehdä. Olen siis toiminut näin, vaikka en ole asiaa kunnolla tiedostanut. Mutta nyt kun ymmärrän mistä on kyse, tämän valinnan tekeminen on jatkossa entistä helpompaa. Kuten sille ihmettelevälle läheiselle totesin – minun on vaan pakko toimia näin. Arvot ovat siitä mielenkiintoisia, että ne ovat jokaiselle henkilökohtaisia, ja samakin arvo voi näkyä eri ihmisten elämässä eri tavoilla. Jollekin toiselle vastuullisuus voisi tarkoittaa vaikka kasvissyöntiä, joku kolmas ehkä valitsee vain reilun kaupan luomutuotteita. Näitä on turha verrata keskenään, enkä näe hedelmällisenä sitä keskustelua, onko jokin arvo parempi kuin joku muu. Sen sijaan omien arvojen tarkastelu hiljaa mielessään on hyvä idea kenelle tahansa.

Kun oma toiminta kummastuttaa itseään, on erinomainen harjoitus pysähtyä ja todella analysoida, miksi oikein tekee niin kuin tekee. Joskus voi paljastua, että kyse on vanhasta tavasta, jolle ei oikeasti ole enää perusteluja. Joskus taas voi käydä ilmi, että motiivina onkin pelko tai epävarmuus, jota oikeastaan kannattaisi hoitaa jollain ihan muulla tavalla. Ja sitten joskus saa tällaisen hienon oivalluksen, joka selittää kristallinkirkkaasti, miksi tämä toimintatapa on sittenkin juuri minulle hyvä ja oikea. Esimerkiksi tämän oivalluksen jälkeen tätä ulkopuolisen silmin epäilemättä vähän tärähtänyttä toimintaa on paljon helpompi selittää muille.

Tämä taisi olla poikkeuksellisen syväluotaava teksti tässä blogissa. Minua kiinnostaa silti, oletteko huomanneet, miten omat arvonne näkyvät vaikkapa kuluttamisessa tai kierrättämisessä?