Nyt kerron tarinan siitä, miksei alessa ostelu kannata. Eilinen oivallus nimittäin konkretisoitui samana päivänä, kun luovuin kymmenen vuotta vanhasta aleostoksesta.
Olin vuonna 2009 New Yorkissa. Satun jossain Tribecan tienoilla pikkuiseen nimettömään käsilaukkuliikkeeseen. Siellä oli käsittämätön ale meneillään. Ostin saman tien kolme nahkalaukkua. Kaikki olivat edullisia, mutta yhden hinta on jäänyt mieleen: se maksoi 19 dollaria. Myyjä osoitti hyllyä ja sanoi että nämä kaikki ovat sitten 19 dollaria – en voinut uskoa korviani. Ostin punaisen olkalaukun siltä istumalta, vaikka olin jo valinnut kaksi muutakin.
Tuo punainen veska oli kiva, mutta eilen heitin sen roskikseen. Käyttämättömänä se oli ollut jo monta vuotta. Ensin hajosi vuori. Sisätaskun sauma aukesi ja kerran sen seurauksena avaimet hävisivät laukun uumeniin. Sitten nahka alkoi hilseillä. Punainen pinta oli äärimmäisen ohut, nahka ei ollut läpivärjättyä, ja niinpä kulmat ja muut kulutuksella olevat kohdat alkoivat vähitellen rispaantua. Lopulta olkahihnasta punainen pinta lähti isoina suikaleina. Laukku ei ollut enää siisti eikä sitä tehnyt mieli käyttää. Haudoin sitä kuitenkin hyllyssä monta vuotta, ajatuksena että ehkäpä jotenkin voisin korjata sen, päällystää hihnat tai jotain. Eilen naputellessani muutamia tavaroita nettikirppikselle tajusin, että laukulla ei ollut enää mitään jälleenmyyntiarvoa. Vein sen samantien roskiin.
Tuo käsilaukku havainnollistaa konkreettisesti, miksi aiemmin harrastamani aleostelu ei kannata. Totta on, että 19 dollarin laukuksi se sai mukavasti käyttöaikaa, varmasti yhden käyttökerran hinnaksi tuli alle dollari (eli silloisen kurssin huomioiden reilusti alle euro). Mutta mitä järkeä on tuollaisella tavaralla? Siinä meni jälleen raaka-aineita ja energiaa hukkaan. Minä jouduin ensin säilyttämään sitä, sitten pohtimaan mitä huonoksi menneelle tavaralle pitäisi tehdä, ja lopulta heittämään sen pois. Vertailun vuoksi ostin muistaakseni vuonna 2007 Furlan käsilaukun, jota olen pitänyt todella paljon, ja joka on edelleen täysin virheettömässä kunnossa. Se kestänee myös seuraavat parikymmentä vuotta, sekä muotoilunsa että laatunsa puolesta.
Muistan edelleen elävästi sen epäuskoisen riemastuksen, kun kuulin myyjältä laukun hinnan. Tämä tarina opettaa sen, että jos jokin maksaa 19 dollaria, sille on syynsä. Tässä tapauksessa se oli poskettoman huono laatu. Jos ostohetkellä tuntuu siltä että ei voi olla totta, pitäisi uskoa. Ei se olekaan. Eikä tämä tarina tietenkään ole ainoa laatuaan. On minulla vaatekaapissa samantyyppisiä ostoksia muitakin, vaikka tuo laukku oli varmasti pahin. En tietenkään väitä, että laatu olisi aina myös välttämättä kallista, mutta tällainen superhalpa tuote on kokemukseni mukaan äärimmäisen harvoin todella laadukas.
Oletteko te koskaan sortuneet vastaaviin? Mikä on teidän heikko kohtanne alennusmyynneissä?
Omista epäonnistuneista ale-ostoksista saisi varmaan kirjan, sen verran paljon niitä löytyy. Kun aloin karsia vaatekaappiani n. pari vuotta sitten, tuli siinä pakostakin pohdittua, miten ne kaikki vaatteet, kengät ja laukut olivat kaappiini päätyneet. Yksi oivallus omasta ostokäyttäytymisestä oli se, että teen paljon kompromisseja vaatteen suhteen, jos se on alessa. Mitä isompi aleprosentti, sitä isompi on myös kompromissi. Esimerkiksi kaapissa oli neuletakkeja ja neuleita, jotka eivät istuneet, malli oli hassu, väri ei miellyttänyt tai ollut yhdisteltävissä, MUTTA materiaali oli merinovillaa tai kashmiria ja muistin ostaneeni ne alesta. Eli niissä oli tasan materiaali, minkä olin hyväksynyt, mutta riittävän iso alennus sekoitti mieleni. Ja parin mekon kohdalla oli käynyt niin, että ensin ihastuin niihin kovasti mutta hinta kirpaisi niin, etten edes sovittanut niitä. Sitten tulivat alennusmyynnit ja uskaltauduin sovittamaan. Mekot olivat pieni pettymys, kun ensin olin ehtinyt niistä jonkin aikaa haaveilla. Mutta sopivat aleprosentit saivat tekemään päätöksen ostamisesta. Käyttökerrat vain ovat jääneet muutamiin, koska toinen mekko on silkkiä ja pelkään tahrivani/rikkovani sen ja toinen pitäisi lyhentää, koska pohjepituus näyttää vähän tantalta 😀
Ensin ajattelin, että ratkaisu on tehdä tarpeista riittävän tarkat ja tiukat kriteerit itselle ja kirjoittaa ne vaikka kännykkään, jolloin ne voi ennen ostoa vielä tarkistaa. Mutta alkuvuodesta vaatekomeron sisältöä tarkastellessani jouduin todeta, ettei sekään ihan onnistunut. Hutiostot vähenivät, mutta silti siellä on ostoksia, jotka ovat olleet vähän sinne päin.
Ainoa ratkaisu siis on ostaa vain normaalihinnalla. Se on hassua, kuinka en anna tippaakaan periksi istuvuudessa, materiaalissa, yhdisteltävyydessä jne. Vaatteen/kenkien/laukun täytyy silloin olla täydellinen. Silloin ei edes myyjä pääse vaikuttamaan myyntipuheillaan. Näitä harkittuja ostoksia käytän sitten siihen asti, että kuluvat loppuun.
Tämäkin oli opettavainen tarina. Tunnistan tuon kompromissien tekemisen omista vaatteista myös. Välillä myös otan vastaan ilmaiseksi sellaisia, jotka eivät välttämättä ole mieluisia, mutta ”pelastan” ne käyttööni. Tästä pitäisi päästä eroon. Ei ole järkeä yhtä aikaa tavoitella täydellistä vaatevarastoa, ja sitten sabotoida sitä lisäämällä kaappiin vaatteita, jotka eivät vastaa sitä mitä oikeastaan haluaisi.
Yksi epäonnistunut ostos tulee heti mieleen eikä se ollut edes alessa vaan muuten halpa. Halusin kuntopyörän että voisin telkkaria katsoessa kuntoilla, kun ulos lenkille ei juuri päässyt. Menin ostamaan marketista kuntopyörän hintaluokkaa 100 e enkä testannut sitä kaupassa tarpeeksi ja eri vaihteilla. Kotona oli pettymys valtava, kun siinä ei ollut vastusta juuri ollenkaan. Tunturin kuntopyörä olisi maksanut lähemmäs 400 e, ja tiesin että se olisi hyvä koska vanhemmillani oli sellainen. Tämän halvan pyörän suurimmassakaan vaihteessa ei ollut sellaista vastusta kuin Tunturin kakkosvaihteessa. Pyörä jäi käyttämättä ja myin sen pian eteenpäin.
Opetus oli että köyhän ei todellakaan kannata ostaa halpaa. Silloin vain tuntui ettei minulla ole varaa siihen kalliimpaan, koska silloin taisin olla kokonaan ilman tuloja. Nyt kun kirjoitan tätä, alkaa taas tehdä mieli kuntopyörää – mutta enää en osta halvinta.
Hyvä opetus tämäkin. Joskus olen tehnyt niin, että kokeilumielessä olen ensin ostanut halvan tuotteet, nähdäkseni onko sille ylipäätään käyttöä. Etenkn isommat investoinnit tuntuvat riskialttiilta, jos vaarana on ettei niitä sitten käytäkään. Tämä on takana pienessä mittakaavassa esimerkiksi siinä, että kokeilen usein mielelläni uudet kosmetiikkatuotteet alesta. Onneksi sait pyörän myytyä eteenpäin!
Lieneeö ollut nahkaa lainkaan? Tuo kuoriutuminen kuullostaa ihan tekonahalta.
Minusta materiaali vaikutti nahalta myös siitä maalin alta, mutta kaikki on mahdollista. Enää ei pääse tarkastamaan 🙂
Enemmän kuin hinta mulla ratkaisee se tarvitseeko vaatetta ja onko vaate sellainen että sitä käyttää.
Mulla on monta vaatetta, jotka on olleet halpoja, mutta ovat silti olleet hyviä. Esimerkiksi ostin 3 vuotta sitten neulepuseron Tallinnan New Yorkista ja käytän sitä edelleenkin jatkuvasti. Malli, väri ja materiaali miellytti ja hinta oli muistaakseni alle 20e. Just eilen mietin että tämä pusero on ollut loisto-ostox toisin kuin jotkut kalliimmat.
Eli se harkinta tarvitsenko tätä on kaikkein tärkein asia.
Allekirjoitan tuon viimeisen täysin. Mutta oma kokemukseni on, että hyvin halvalla ei kauhean usein löydä tosi hyvää laatua. Toki poikkeuksiakin on, mutta yleinen nyrkkisääntö on minusta ennemmin niin, että laadukas on harvoin halpaa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita että kallis olisi aina hyvää, ja tässä tulee se ongelmakohta vastaan. Laadun tunnistaminen ei aina ole helppoa.