Minun ei tarvitse kirjoittaa joulun lelukuvastoista, koska Ilana sanoo omassa kirjoituksessaan kaiken, mitä minäkin olisin sanonut. En voi ajatella niin, että lapsi jäisi jostain merkittävästä kokemuksesta paitsi, mikäli hän ei satu näkemään nimenomaan lapsille suunnattua mainontaa. Nähdäkseni ei ole mitään pelkoa siitä, etteikö lasten tietoisuuteen tulvisi runsaasti ärsykkeitä erilaisille lahjatoiveille muutenkin. Jos ei tiedä joka ikistä lelubrändiä, joita kaupasta löytyy, ei osaa niitä myöskään haluta (eli kinuta lahjaksi). En halua altistaa itseänikään mainonnalle enempää kuin on pakko, joten miksi sitten altistaisin lapset, joiden kyky käsitellä vaikutusyrityksiä on paljon kehittymättömämpi.
Iltalehti teki toisenkin jutun Tavarataidoista. Vähän edelliseen aiheeseen liittyen – tavaraa tulee jatkuvasti lisää, sillä juhlimme kaikkea mahdollista antamalla lahjoja tai hankkimalla asiaankuuluvia koristeita ja tarvikkeita. Mutta miksei meillä ole samanlaisia raivauspäiviä näiden vastapainoksi?
Käpälöimme kännykkää jatkuvasti likaisilla käsillä, ja sitten hieromme sitä naamaa vasten. Näin flunssakauden jyllätessä pian täydellä voimalla, kännykän puhdistaminen tuntuu fiksulta toimenpiteeltä. En tosin ole varma tuosta etikasta, itse olen käyttänyt ihan perinteistä desinfioimisainetta, jota saa apteekista. (MTV)
Annoin kuusivuotiaalleni postista tulleen lelukuvaston. Hän totesi, ettei tarvitse sitä, koska hänellä on kuulemma kaikki mitä tarvitsee. Jes, olen saanut siirrettyä ajatuksiani lapsilleni! (Ja he ovat jopa parempia vastustamaan höpötyksiä kuin minä!)
Minusta ei ole tarvetta painaa paniikkinappulaa, jos lapsi saa kuvaston käsiinsä. Mutta silloin voi olla paikallaan käydä keskustelua kuvastojen tarkoituksesta ja tavoitteista, ellei lapsi sitten itse ole yhtä immuuni mainoksille kuin teillä 🙂 Toisaalta filosofiani on, että mistä ei tiedä, siitä ei kärsi. Joten jos nämä kuvastot tulee karsittua ennen kuin ne lasten käsiin pääsevät, on turha pelätä aiheuttaneensa lapselle haittaa. Jos muksut eivät ole tietoisia kuvastojen olemassaolosta, eivät he osaa niitä kaivatakaan.
Meidän pojalla Lego-mainoskuvasto oli pitkään melkein hänen mieluisin ”kirjansa”. Hän tutki hintoja ja oppi suhteellisen hyvin päässälaskua, kun ynnäsi päässään millä rahalla sai mitäkin legoja. Viimeisimmässä kuvastossa ei ollutkaan enää ohjehintoja josta hän pettyi.
Olen samaa mieltä siitä että lapsi pärjää vallan hyvin ilman mainoksia mutta toisaalta en usko että se auttaa mitään että lapselta yritetään tämä kaikki piilottaa vaan sen sijaan kesustelemme asiasta, miksi kaikkea ei voi saada, miksi tavaroita mainostetaan yms. Viimeistään kaverin luona käydessä lapsi huomaa, että on olemassa kaikenlaisia leluja mitä kotoa ei löydy.
Nuo kasvatuskeskustelut ovat tärkeitä, niitä ei voi jättää käymättä vaikkei kuvastoja olisikaan. Muistan kyllä lapsuudesta nuo kuvastot, ja niitä ahkerasti luettiin, joskin siinä käsityksessä ettei niiden leluja oikeasti ollut missään edes myynnissä. Olen pieneltä paikkakunnalta, ja oletin automaattisesti, ettei noita hienouksia ollut mitään mahdollisuutta löytää meidän kylän kaupasta. Nykyisin en usko, että tämä menisi yhdellekään lapselle läpi, joka on joskus tutustunut internettiin 🙂
Meillä ei lelu- ja legokuvastot ole olleet koskaan mikään ongelma. Niitä katsellaan, haaveillaan, vähän toivotaan ja siinä se. Sitten lehtikeräykseen. Yksi perusteltu kohtuuhintainen toive saattaa löytyä pukinkontista.
Teillä on tilanne hyvässä hallinnassa!
Meillä lapset tutkivat joulun alla saapuvat lelukuvastot tarkkaan. Joka aukeamalta valitsevat, minkä ottaisivat, jos saisivat valita yhden ja mitkä lelut olisivat kivoja sisaruksille. Mitään erityisiä vouhotuksia kuvastoista ei ole tullut, vaan kyseessä on enemmänkin haaveilu. Jossain vaiheessa käydään keskustelua siitä, mitä lapset todella toivoisivat joulupukilta.
Minua häiritsee enemmän mainoskanavilla näkyvät lapsille suunnatut lelumainokset. Mainoskanavien lastenohjelmia meillä ei juuri katsotakaan.
Olen huomannut saman kuin Patricia, että kaverin luona lapset kyllä näkevät, mitä kaikkia leluja on olemassa.:)
Meillä taas ei ole televisiota lainkaan, joten tv-mainoksilta lapset välttyvät lähes itsestään. Mutta kavereilla on aina jotain mitä itsellä ei ole. Selailen itse noita aikuisten kuvastoja samalla tavalla, leikin mitä ottaisin jos saisi ottaa yhden. Mutta tykkään siitä ajatuksesta, että joululahjatoiveet keksitään itse, ilman että kuvastot ohjaavat siihen valikoimallaan.