Kesäistä kulutusta

Viime aikoina loppuun kuluneista tuotteista huomaa että on kesä. Mattojen pesussa sain vihdon käytettyä vuosikausia siivouskaapissa pyörineen mäntysuovan. En enää edes muista miksi meillä oli mäntysuopaa, sillä en ole tarvinnut sitä ainakaan neljään vuoteen. Kyseessä on niin harvoin tarvittava tuote, että en osta uutta tilalle ennen kuin sitten vasta kun akuutti tarve ilmenee.

Lisäksi olen kuluttanut loppuun yhden aurinkorasvan, mikä vähentää puheleiden määrää kylppärin kaapissa. Uutta ei tarvitse ostaa, sillä taannoisen jämäinventaarion tuloksena puolivajaita aurinkotuotteita löytyi useita. Lisäksi kului loppuun Acorellen sokerointivaha – tuote jota voin lämpimästi kehua.

Siivouspuolella olen kuluttanut loppuun useamman Methodin tuotteen, mutta niitä ei varmaan lasketa koska olen korvannut ne samanlaisilla uusilla. Olen ollut hyvin tyytyväinen Methodin tuotteisiin ja luulen että pysyttelen niissä jatkossakin. Aineet tuoksuvat hyvältä ja ovat yhtä tehokkaita kuin ”tavallisetkin” siivousaineet. Kokeilin Maison Belle (tai jotain sinne päin) tiskiainetta, mutta mielestäni se ei irrota rasvaa toivotulla tavalla. Methodillakin on tiskiaine, mutta toistaiseksi mennään LV:llä, jota puoliso turhautuneena osti Maisonin tilalle. Pitäisi vielä keksiä joku hyvä tapa käyttää se huono tiskiaine pois.