Luulen, että useimmilla on elämässä joku sellainen osa-alue, jossa tuntee jatkuvasti vähän epäonnistuvansa, ja jota haluaisi parantaa tai kehittää. Joku ehkä haaveillee täydellisestä kapselipuvustosta, vaikka päälle eksyy jatkuvasti ne kulahtaneet pierulegginssit. Joku toinen toivoo, että perhe istuisi joka ilta itse tehdyn aterian ääreen, mutta käytännössä suurin osa arkea mennään pinaattiletuilla ja nakeilla.
Minulla tuo heikko kohta on matkalle lähtö. Ei ole hirveästi väliä, miten kauas ollaan menossa, mutta jos matka kestää kauemmin kuin yhden yön, saan hirveän stressin. Se puolestaan purkautuu päättömänä säntäilynä, muille lähtijöille tiuskimisena, paniikkipakkaamisena ja koko ajan tuntuu siltä, että pää räjähtää kaikista muistettavista asioista. Haluaisin olla sellainen tyyni ja järjestelmällinen lähtijä, joka käden käänteessä pakkaa laukut ja lapset autoon ja huristelee hymyillen kohti auringonlaskua. Todellisuus on tästä hyvin kaukana, ja siitä seuraa se, että olen entistä kiukkuisempi itselleni ja stressi lisääntyy. Miksi en pysty siihen, mikä minussa on vikana?
Sain eilen illalla oivalluksen. Kaiken takana on pahanlaatuinen perfektionismi, joka pilaa lähtötunnelman takuuvarmasti. En mielestäni kärsi perfektionismista kovin pahasti muilla elämän osa-alueilla, mutta jostain syystä lähdöt provosoivat sen huippuunsa. Haluaisin että lähdöt olisivat täydellisen hallittuja ja rauhallisia, että kaikilla olisi hyvä fiilis ja voitaisiin vain iloita siitä, että kohta mennään! Mutta jostain syystä kokonaisuus lipeää aina sormista, ja lähtöstressi alkaa yleensä helpottaa vasta sitten, kun ollaan perillä.
Pakkaaminen: kuinka muistaa kaikki?
Yleisesti ottaen vihaan pakkaamista, mutta olen onnistunut vähentämään siihen liittyvää stressiä kattavilla pakkauslistoilla. Niistä on ollut paljon hyötyä. Mutta olen ennenkin puhunut siitä, että mieluiten varaudun kaikkeen ennalta. Jos matkustusmuoto asettaa rajoituksia mukaan otettavan tavaran määrälle, joudun ongelmiin. Kuinka optimoida pieni tila ja pakattava tavara? Tässä vaikuttaa myös jokin sisäinen ideaali. En haluaisi olla sellainen möhkölaukkuja raahaava hysteerinen täti, vaan pikemminkin minimalistinen mutta kaikkeen varautunut kosmopoliitti. Lasten kanssa jälkimmäinen on vaikea toteuttaa. Yksin pärjään tarvittaessa tilavalla käsilaukulla, mutta jälkikasvu tarvitsee vaihtovaatetta, viihdykettä, eväitä, varakenkiä ja uninalleja. En myöskään koskaan lähde minnekään ilman laturia, särkylääkettä, muistikirjaa, ja muuta tuiki tarpeellista. Näitä sitten yritän haalia kasaan kiireessä ja paineen alla. Jostain syystä pakkaamisen kanssa tulee aina kiire. Mistä sekin johtuu?
En halua palata sotkun keskelle
Jos pakkaaminen olisi ainoa asia, niin stressi olisi listoilla ratkaistu, mutta perfektionismi liittyy vahvasti myös kotiin. Haluan palata siistiin kotiin. Sotkuinen koti lässäytää paluutunnelman nollaan samantien. Arki alkaa jotenkin liian nopeasti, jos joutuu palaamaan kotiin, jossa astiat ovat pesemättä , sänky petaamatta ja lelut levällään. Minä olen niitä, joiden keskittymistä sotku häiritsee, ja sotkuiseen kotiin palaaminen aiheuttaa jonkinlaisen epäonnistumisen tunteen. Kuvittelen päässäni, että kunnon ihmiset kyllä siivoavat ennen lähtöä. (Jos sinä et siivoa, niin älä huoli, arvostelen vain itseäni. Ilana Aaltoa lainatakseni: jos sotku ei haittaa niin se ei haittaa. Ongelma tässä on se, että minua haittaa.)
Tästä seuraa, että lähtöpäivänä on pakkaamisen lisäksi huolehdittava tiskit, pyykit, ja roskat; raivattava lattiat tyhjiksi ja mieluiten myös imuroitava, jos ollaan pois pidempi aika. Mieluusti vaihtaisin myös lakanat valmiiksi, sillä mikä on ihanampaa kuin palata puhtaisiin lakanoihin pitkän matkan jälkeen… mutta tästä tingin ensimmäisenä, jos tilanne on paha, niin kuin se yleensä on. Mitä pitempi poissaolo, sitä siistimmäksi kodin pitää jäädä. Mitä kauemmin ollaan pois, sitä tyhjemmäksi pyykkikori pitäisi saada, jotta se ei heti palattua vyöry yli äyräiden. Puhtaat vaatteet pitää saada kaappiin, koska on ärsyttävää alkaa tyhjentää pyykkinarua samaan aikaan, kun pitäisi tyhjentää myös matkalaukkuja.
Home vaanii jääkaapissa
Kolmas, ja ehkä isoin stressin aihe on kuitenkin ruokahävikki. Minulle tulee nykyisin hirveitä paineita siitä, että osaanko ennakoida perheen syömiset niin, ettei jääkaappiin jää mitään homehtumaan. Kaikki mahdollinen pitää joko syödä pois, tai huolehtia pakastimeen. Eihän vain jää leipää, hedelmiä tai jotain muuta pilaantumaan? Jos yhtä aikaa tämän kanssa on huolehdittava vielä siitä, että matkalle tulee eväät mukaan, minulla alkaa ns. kovalevy kuumentua. Tai sitten jos ollaan lähdössä mökille, sinne pitää muistaa ottaa mukaan kaikki tarvittavat ruoat, miettiä mitä siellä syödään ja se, pitääkö matkalla vielä käydä kaupassa. Jos sitten kotiin palattuani löydän jääkaapista pilaantunutta ruokaa, tunnen epäonnistuneeni vastuullisena ihmisenä. Sitä paitsi harva kotityö on yhtä inhottava, kuin pilaantuneen ruuan kaapinen biojätteisiin ja sen astian tiskaaminen.
Näiden kaikkien päälle tulee vielä se vihonviimeinen tarkistuslista, missä käydään koti läpi turvallisuuden kannalta. Sähkölaitteiden sulkeminen ja johtojen irrotus, ikkunat ja ovet lukkoon, vesihanat kiinni ja nykyisin pitää vielä muistaa tarkistaa, että pikku Pumpulilla on ruokaa, vettä ja virikkeitä. Minä olen juuri niitä ihmisiä, jotka sitten lentokoneessa pohtivat lievästi ahdistuneena, tulivatko keittolevyt varmasti kiinni ja ovi takalukkoon.
Osaisinpa ottaa iisimmin
Jos osaisin suhtautua asioihin kepeämmin, siis ilman perfektionismia, lähdöt olisivat helpompia. Haluaisin kovasti muutosta tilanteeseen, sillä tällaisenaan mikä tahansa lähteminen ajaa sekä minut että muut lähtijät epäedulliseen mielentilaan. En tiedä onko tämä yhtälö edes mahdollinen: siisti koti, ajoissa pakatut pakaasit ilman unohduksia, tyhjä jääkaappi ja rauhallinen perhe siirtymässä hallitusti ja hyväntuulisena autoon tai junaan? Pystyykö joku tähän? Miten se tapahtuu?
Ikuisena ongelmanratkaisijana aion kuitenkin yrittää. Jos joku teistä tunnistaa saman ongelman, tai jotain saman suuntaista, niin kertokaa nyt kaikki mahdolliset keinot ja kikkakolmoset, joilla lähtöstressiä on saatu vähennettyä! Tosin ei kannata ehdottaa, että älä siivoa tai anna ruokien homehtua, koska ne eivät ole realistisia vaihtoehtoja. Arvelen, että tässäkin taitaa olla avainasemassa ennakointi ja suunnittelu. Luotan järkähtämättä siihen, että kaikki ongelmat vähintään helpottuvat, jos vain osaa ennakoida tarpeeksi hyvin.
Ovatko kaikki nämä asiat perheessänne sinun varassasi vai voisiko suunnittelua, toteutusta ja muuta jakaa myös miehellesi? Huhtikuussa luin jutun varmaankin Hesarista, jossa kirjoittettiin siitä, kuinka metatyö perheissä on edelleen usein naisten varassa ja kuinka kuormittavaa se on. Siinä kannattaa varmaan pohtia, ettei väkisin pidä lankoja omissa käsissään. Minulla ei ole lapsia, mutta olen silti sanonut miehelleni, että esimerkiksi yhteydenpito kummankin vanhempiin ja ystäviin, loman/viikonlopun suunnittelu tai lahjojen ostaminen suvussa ei voi olla vain minun varassani. Olin aiemmin itsekin aika perfektionisti, mutta se stressasi niin paljon, että nykyään hyväksyn sen, että tuo siistiin kotiin palaaminen matkan jälkeen ei toteudu juuri koskaan, koska lähden usein hirveässä paniikissa 🙂
Aika pitkälti nämä on minun varassa, usein aikataulusyistä. Jos aikaa valmisteluihin on enemmän, puoliso tietenkin myös osallistuu aktiivisesti, esimerkiksi pakkaamalla lasten vaatteet, mikä on aina suuri helpotus minulle. Mutta tässä on muutamia hankalasti ratkaistavia asioita. Ensinnäkin nämä ”lähtöstandardit” ovat lähinnä minun päässäni. Veikkaan, että puoliso ei ota läheskään samanlaista painetta siitä, onko koti siisti kun palataan. En halua aiheuttaa toiselle stressiä sellaisesta, mikä on vain omassa päässäni. Toinen on se, että koordinoiminen on välillä vaikeaa. Puoliso pakkasi ruuat äskeiselle mökkireissulle, mutta minä pakkasin ne kaupunkiin tullessa. Lopputulos oli se, että nyt ei ole kotona yhtään maitoa, sillä luulin että sitä on, mutta hän olikin pakannut kaiken mukaan. Tarkoituksella jätin siis mökille yhden täyden maitolitran jääkaappiin odottamaan seuraavaa kertaa, mutta en olisi jättänyt, jos olisin tiennyt ettei kotona ole.
Kaatuuko maailmasi siihen, että joko sinä tai puolisosi hakee maitopurkin kaupasta mökkireissun jälkeen? Helsingissä käsittääkseni lähikauppaan on alle 30 kilometriä kuitenkin? Tästä voi myös kommunikoida. Kysyy puolisolta, jäikö kaupunkiin maitoa kaappiin, jos ei, niin pistäydytään kotimatkalla jossain nappaamassa maitopurkki ja jos jotain muuta tarvitaan, otetaan samalla. Lulisi, että tämä onnistuu. Meillä ainakin onnistuu isollakin porukalla. Ikinä ei ole ruuatta jääty, edes lapsuudessa, jonka sentään vietin maalla, enkä sielläkään asuttu missään kirkonkylässä.
Ei jokaiseen tilanteeseen ole kaavaa. Täytyy opetella lukemaan tilanteita ja toimimaan niiden mukaan ilman, että sille olisi joku valmis kaava.
Perfektionistin näkökulmasta ei ole olennaista, voiko tilanteen korjata helposti esim. käymällä kaupassa. Totta kai mekin käytiin kaupassa, kun kävi ilmi ettei kotona ole maitoa. Mutta perfektionisti haluaisi, että kaikki menisi kerralla oikein, ja mielellään täysillä tyylipisteillä ja erikoismaininnalla. Sehän tässä on tämän ongelman ytimessä. Stressi tulee siitä, että tavoitteena on suoritus, jossa ei ole virheitä. Eihän näistä luettelemistani ongelmista mikään ole varsinaisesti henkeä uhkaava, jos lemmikille muistetaan laittaa ruokaa ja vettä ennen lähtöä. Mutta jos suoritustasoksi riittäisi että kaikki jäävät henkiin, minulla ei olisikaan mitään lähtöstressiä. Mutta esim. lomalla haluan nauttia täysillä lomailusta, enkä juosta kaupungilla ostelemassa unohtuneita tavaroita, etenkin kun harvoin on tarjolla yhtä hyviä mitä kotoa löytyisi. Ja sitten on käsissä kaksoiskappaleita kotiintullessa jne. Yritän välttää kaikenlaisia hankaluuksia matkan aikana, jotta minua ei turhaan harmittaisi lomalla. Se sitten heijastuu siihen, että harmituksen sijaan ennen lähtöä saattaa stressata.
Mitä kamalaa voisi tapahtua, jos vaikka joku asia oli rempallaan kotiin palattuasi? Joku kasvi kuihtunut, koska et ole muistanut kastella sitä ennen lähtöä (tätä älä tee Pikku Pumpulille), joudut nakkaamaan pussiin unohtuneen sämpylän biojätteeseen, koska se pukkaa violettia hometta (tai jotain sen väristä hometta, jota et tiennyt olevan olemassakaan, vuode jää petaamatta, koska heräät vähän liian myöhään? Koko elämä on pilalla. Kukaan ei rakasta. Kaikki toivo on mennyttä. Ei ole varaa ruokaan eikä mihinkään muuhunkaan. Elämässä ei ole enää mitään hyvää. Siis ikinä. Tämä on se asia, jonka muistat itsestäsi kuolinvuoteella: ”Kun se sämpylä jäi silloin 2021 pussiin, kun lähdettiin mummolaan!”
Väitöskirjan tekeminen + perfektionismi + rajallinen aika = vatsahaava/alkoholismi/ hermoromahdus/myy psyykkinen oire (valitse itsellesi todennäköisin tapa reagoida).
Elämässä on aina jonkin verran ennakoimattomuutta, ja se on sen suola. Olennaista on osata toimia silloin, kun ennakoimattomuus tuottaa haasteita tai on vaaraksi esimerkiksi terveydelle. Unohtaa lääkkeet matkatavaroista. No menee määränpäässä apteekkiin ja hankkii lääkkeet sieltä. Uikkari jää kotiin rantalomalla. No ostaa uuden uikkarin määränpäässä. Ja niin edelleen. Ja silti on ihan hyvä ihminen, pitää lapsistaan huolta ( ja lemmikistään) ja hoitaa muut velvoitteensa, ei tapa ketään eikä varasta keltään, ei riko toisen omaa.
Jatkan vielä: minun kikkani on siis se, että oppii sietämään epävarmuutta, koska täydellistä varmuutta ei ole.
Minulla on ollut kauteni, jolloin mittasin viivottimella, että kaikki tavarat olivat koulupöydällä järjestyksessä, enkä voinut nukkua, jos lakanan taite, siis se osa lakanaa, joka tulee petauspatjan alle, oli rypyssä…Opettaja takavarikoi viivottimen, koska opettelin kirjoittamaan sen avulla, enkä vapaalla kädellä. Onneksi opiskelut ja omilleen muutto paransivat minut tästä. Ei yksinkertaisesti ollut aikaa tämmöisille murheille.
Voisikohan perfektionismi kuulua johonkin psyyken kehitysvaiheeseen pikemminkin kuin personallisuuden piirteisiin? Itselläni ainakin näin.
Kovimmassa stressissä saan yleensä rytmihäiriöitä 😀 Viimeksi niitä tuli enemmän, kun kirjoitin Tavarataitoja. Toistaiseksi ei ole näkynyt, olen antanut itselleni luvan ottaa väitöskirjan suhteen rennosti tämän poikkeusajan aikana, koska muu on yksinkertaisesti mahdotonta.
Tämä on mielenkiintoinen juttu, koska en oikeasti tunne olevani kovinkaan perfektionisti muilla elämän alueilla. Siis tykkään kyllä että asiat on järjestyksessä jne mutta en saa vatsahaavaa vaikkei olisikaan. En tiedä miksi näistä lähtemisistä on tullut tällainen kynnyskysymys. Tiedän tietenkin, että maailma ei kaadu siihen, että sämpylä homehtuu tai kukka kuolee, mutta jostain syystä lähdön hetkellä nämä asiat nostavat stressin. Siedän epäjärjestystä esim. kaapeissani, meillä ei suinkaan ole täydellistä kotona muuta kuin silloin kun siivooja on käynyt
Kylläpä nyt liippaa läheltä! Tunnistan hyvin matkaanlähtöahdistuksen. Koko ikäni olen ollut se ”metatyöhenkilö”, jonka vastuulla ”kaikki” on. Mutta luulen, että ahdistus kyllä pukkaisi päälle, vaikka lähtisin yksinkin matkaan. Minullakin on useita erilaisia listoja erilaisiin matkatilanteisiin, ja pakkaamiset kyllä teen enimmäkseen jo aiemmin kokeiltujen ja ehkä trimmattujen listojen mukaan. En millään jaksa näitä mukaan tarvittavia asioita ajatella ja miettiä joka kerta uudestaan. Aika hyvin pakkaamisista selviää, kun aloittaa 1-2 päivää etuajassa. Oli viimeksi kyllä melkein katastrofi, kun viimeksi lähtiessä unohdin panna takin alle raitaisen fleece-takin. Se oli ainoa kirjattu lämpövaate, ja palelin uudenvuodenreissulla melkein koko ajan. Onneksi sain lainaksi veljeltä ison ja pörroisen takin fleecen korvikkeeksi.
Kyllä! Koti on jätettävä siistiin kuntoon lähtiessä, etten heti kotiin palattua vaivu arjen epätoivoon kodin sotkuisuuden vuoksi. Kyllä sitä sotkua ja epäjärjestystä sitten sietää kun se kumminkin kehittyy aika nopeasti. – Kesällä olemme olleet parin viikon vuokralla ja kenttätöissä tutkimusasemalla. Sielläkin olon ajan huusholli on hyrskynmyrskyn, kun töiltä ei siivoamaan ehdi. Mutta lähdon jälkeen asunto luovutetaan siivottuna seuraavalle (asukkaan vastuu), ja silloin totisesti siivoan sen viimeistä pölyhiukkasta ja jääkaapin sulatusta myöten, ettei tule moitteita tai jälkilaskua. Varaan yhden ylimääräisen päivän kämpän loppusiivoamista varten. Itse (valitettavasti) olen alistunut siihen, että sinne mennessä yleensä ensi töiksi joutuu tyhjentämään, puhdistamaan ja sulattamaan jääkaapin. uhhuh!
Minulle hyödylliset asiat:
– hanki matkaliput ajoissa (juna) / tai
– katso että auto on kunnossa (siisti sisus, pesetä auto, täytä bensat, ilmanpaineet)
– hyvin tarkat pakkauslistat laukkuja ja reppuja myöten (mitä mihinkin pakataan)
– omat listat eri tyyppisiä reissuja varten
– aloita pakkaaminen 1-2 päivää ennen, ettei jää viime tippaan
– siivoa asunto kuntoon ennen lähtöä (aika usein onnistuu…)
– muista kastella kukat. Kissa tulee mukaan tai sille on varattava hoitaja!
– aina se kamala lähtöstreassi kumminkin tulee, mutta hellittää kun päästään perille!
Et usko, miten lämmitti mieltä tämä kommentti! En siis ole ainoa, joka saa lähdöstä elämää suuremman stressin. Jos olen lähdössä yksin, tilanne on helpompi, koska ensinnäkin on eri asia huolehtia vain yhden ihmisen asioista, ja toisekseen silloin kotiin jää yleensä ihmisiä. Ei siis tarvitse huolehtia siivouksesta ym. Nuo pakkauslistat minulla on vihdoin tehtynä, ja ne ovat tosi hyvät. Mutta aloitan ilmeisesti liian myöhään, jolloin yhdelle päivälle kertyy liikaa työtä, ja tulee aina kiire. Eli ennakointi luultavasti helpottaa tätä ongelmaa.
Voisiko kyseessä olla jonkinlainen eroahdistuksen muoto? Omat lähtöni, lomalle tai vaikka viikonlopuksi mökille ovat vaikeita, kun joudun kiertämään kodinkoneiden nappulat ja töpselit, ikkunat ym. moneen kertaan. Alkumatkalla autossa tuntuu painostavalta – jäikö jokin kohta tarkistamatta – mutta matkan edetessä asia unohtuu. Sama tilanne on tietysti siellä mökillä lähdön koittaessa.
Tilanteeni on vuosien varrella helpottanut, mutta muistan kun anoppini kävi vuosia sitten ystävällisesti tarkistamassa ettei silitysrauta ollut jäänyt päälle, kun olimme jo koko perhe lentokentällä lähdössä Barcelonaan…
Minä olen myös tuollainen kiertäjä. Siksi olen tehnyt lähtölistan, jossa lukee mitä pitää muistaa tehdä kotona ennen lähtöä: tarkistaa että parvekkeen ovi on lukossa, viedä kaikki roskat, tarkistaa silitysrauta, sulkea vesihanat kodinkoneista jne jne. Nyt kävi ilmi, että pitää tehdä samanlainen lista, kun lähdemme mökiltä kotiin. Siellä on mm. muistettava sulkea vesi koko kiinteistöstä. En sanoisi tätä eroahdistukseksi, vaan pikemminkin hyvin lieväksi muodoksi pakko-oireisesta häiriöstä. Jos suoritan tuon kierroksen niin, että todella keskityn siihen mitä teen, voin lähteä hyvillä mielin, eikä epävarmuus häiritse. Jos en tee sitä ajatuksella, alan aivan varmasti stressata siitä, jäikö jokin päälle vai ei.
Hei! Mun on helppo samastua tähän, vaikka ei lapsia olekaan, mutta matkustamme puolison kanssa paljon. Mäkään en koe olevani perfektionisti muilla elämän aloilla, mutta matkustamisjärjestelyissä kyllä. En halua käyttää aikaani kohteessa puuttuvien asioiden ostamiseen, varsinkin kun koen, ettei useimpien asioiden korvaaminen ole helppoa. Kun esimerkiksi sopivia uikkareita on vaikea löytää ajan kanssa Suomestakin, niin en yritäkään ulkomailla. Mullakin on käytössä pakkauslistat ja ne helpottaa jo tosi paljon. Teen matkalla myös aina listaa asioista, jotka unohdin ottaa mukaan ja täydennän tulevien reissujen listaa siltä pohjalta. Tavaramäärää ei tietenkään voi loputtomiin kasvattaa, mutta näin sitä onnistuu optimoimaan. Näin olen oppinut esimerkiksi pienten kynsisaksien tarpeen aina, kun ei matkusta käsimatkatavaroilla ja pystyy ne siten ottamaan mukaan. Yleisimmät mahdollisesti tarvittavat lääkkeet myös lähtee aina mukaan ja ne ovatkin pelastaneet monta kertaa ikävistä tilanteista. Vaatteista pyrin suosimaan osin monikäyttöisiä vaatteita ja materiaaleja, jotka toimii sekä kylmässä että kuumassa, kuten villa. Reissuja varten kerään jatkuvasti pieniä näytepakkauksia kosmetiikkaa, jotta niitä on riittävästi valmiiina, kun on matkan aika. Kesän mökkeilyjä varten oon suunnitellut omaa toilettilaukkua, jossa olisi kaikki mahdollisuuksien mukaan aina valmiina. Jotkut voisivat pitää mua outona, jos tietäisivät kaiken tämän varautumisen, mutta itselleni se tuottaa iloa ja helpotusta, ja kuinka monta kertaa oonkaan ollut kaveriporukasta se, jolla on jo kaikki tarvittava valmiiksi mukana, kun muut harmittelee milloin minkäkin puutetta (Lainaan tietysti, jos se on mahdollista). Koen siis ylipäänsä, että varautuminen aiheuttaa mulle paljon vähemmän stressiä kuin boheemi ”lompakko ja passi vain mukaan” -tyylinen ajattelu. Matkoille pakkaamisen aloitan jo viikkoa ennen, jolloin alan hiljalleen kokoamaan mahdollisesti mukaan lähteviä vaatteita ja tavaroita matkalaukun päälle. Se vähentää mun stressiä huomattavasti, vaikka lähipiiri tavalle vähän naureskeleekin.
Varmaan tässä lähtemisen stressissä on viime kädessä kyse siitä, että haluaa välttää niin monenlaista harmia ja hamistusta. Sekä matkalla että palatessa. Kun on kunnolla ennakoinut ja valmistautunut, kaikki menee yleensä juohevasti ja vaikka tulisi jotain odottamattomia vaikeuksia, niihinkin on varauduttu, eikä lomatunnelma mene pilalle! Eli se idea, että jos näkee vaivaa etukäteen, ei sitten myöhemmin tarvitse. Itse ainakin stressaan mieluummin lähtiessä kuin matkalla! Ongelma vaan on tämä stressaamisen määrä… Mutta kyllä siihenkin varmaan on keinoja, juuri nuo listat esimerkiksi.
Samaistun vahvasti! Osittain oma lähtöstressaamiseni on varmasti opittua, äitini on nimittäin vielä pahempi tässä lajissa…toisaalta hän on mitä parasta matkaseuraa, koska on yleensä älynnyt pakata senkin, mitä minä en 🙂
Taas viime viikonloppuna kun kävimme mökillä ensimmäistä kertaa tänä vuonna, mietin miten rasittavaa on pakata noinkin lyhyeksi ajaksi ja miettiä mitä kaikkea kaupasta tarvitaan. Usein se olen minä, joka pakkaa lastenkin tavarat. Vanhempi osaa kyllä jo aika hyvin pakata itsekin, kunhan siihen antaa vähän ohjeita. Silti tarkistan, että kaikki on mukana.
Listat kyllä auttavat ja että pakkaa mahdollisimman valmiiksi jo edellisenä päivänä. Aina parempi, jos saa lähteä oman aikataulun mukaan ajamaan, eikä ole esim. lennot tai juna tiettyyn aikaan.
Mun taktiikkani tuohon on ennakointi: pakkaan laukut ja jopa auton mahdollisimman valmiiksi jo edellisenä päivänä ja teen erillisen listan jossa on vielä pakkaamattomat. Silloin lähtöpäivän kiireeseen jää aikaa noihin muihin.
Samoin katson matkustettaessa päälle menevät vaatteet valmiiksi (JA piilotan hatarapäisen puolison ne kengät ja sen päällystakin jota EI pidä ottaa).
Katselen jääkaappia jo useamman päivän sillä silmällä että mitä pitää hoitaa pois ruokapöydän kautta ja mikä taas säilyy matkan yli.
Tätä neuvoa pitää ruveta noudattamaan, että pakkaa jo edellisenä päivänä valmiiksi. En tajua miksen ole aikaisemmin älynnyt sitä tehdä!
Jos on joku toistuva paikka mihin menee usein, esim mökki, niin varaa valmiiksi jo etukäteen esim joku kaapin hylly tai jopa kassi, johon voit kerätä tarvittavia mukaan otettavia tavaroita ja vaatteita. Siten osa on jo pakattu kun alkaa pakkaamaan.
Näin meilläkin oli. Mökille myös varattiin ihan omat ruuat, jotka jätetiin sinne. Niille oli oma kori, jossa tuotiin myös jätteet pussissa pois.
Mökille onkin yleensä menossa kaikenlaista, ja sitä kerään omaan kassiin jo etukäteen. Mutta sitten on aina ne käyttövaatteet ja ruuat jotka on pakattava lähtiessä. Eli tämä neuvo onkin jo osittain käytössä!
Mä en ole lähdöistä hirveästi stressaava, mutta omat vinkit lähtöihin on seuraavat:
-alan keräillä matkalle tarvittavia kamppeita jo viikko pari etukäteen (kaikki kamppet mitä ei tarvita enää ennen matkaa yhteen kasaan, laatikkoon, kassiin)
-viimeisen viikon ruokaostokset tehdään niukemmin, viimeisinä päivinä vaikka noutoruokaa, että ei jää tiskiä taikka tähteitä. Sijoittelen syötäviä asioita jääkaapin etualalle ja muita säilyviä taakse piiloon. Laitan pakkaseen. Jos jotain kuitenkin uhkaa mennä vanhaksi matkan aikana, tarjoan naapurille – he tekevät samoin kun ovat itse lähdössä reissuun.
-en omista esim. Niin paljon alusvaatteita, että voisin pakata jo viikkoa etukäteen omat vaatteet. Sama homma lapsen vaatteiden kanssa. Siksipä pyykkikori pestään tyhjäksi muutama päivä ennen matkaa ja vaatteet pakataan narulta mukaan. Matkalla tarpeettomat vaatteet viikataan samalla kaappiin. En silitä juuri ollenkaan, joten siksi tämä onnistuu ilman sen suurempia ponnisteluja.
-kotona ei tehdä suursiivousta ennen lähtöä, mutta paikat järjestellään lähtöä edeltävänä iltana. Tavarat paikoilleen sitä mukaa kun pakkaus edistyy. Illalla tehdään vielä lista seuraavalle päivälle pakkaamattomista asioista. Roskikset laitetaan jo ulko-ovelle odottamaan aamun viimeisiä roskia ja viemistä ulos. Mies aloittaa auton pakkaamisen lähtöä edeltävänä iltana niistä kamppeista, jotka ovat lähtövalmiita.
-lähtöaamuna sitten viimeistellää matkalaukut hygieniatarpeilla, mies pakkaa auton, minä käyn läpi kodin (säädän kaihtimet ikkunoissa, lukitsen ikkunat, siistin keittiön aamupalan jälkeen, silmäilen huoneet läpi, jne) ja matka voi alkaa.
Ei meilläkään kyllä säästytä varsinkaan lähtöaamusta täysin ilman kireää tunnelmaa vanhempien välillä, koska monesti ei ehditä lähteä siihen aikaan, kun mies on suunnitellut, mutta muuten minusta lähdöt sujuu ihan tyydyttävästi!
Hyviä vinkkejä tässäkin. Tuo auton pakkaaminen jo ennalta mahdollisuuksien mukaan olisi hyvä idea. Silloin voisi jättää esim. mökkireissulle ainoastaan ruuat pakattavaksi samana päivänä. Myös tuota siivousta voisin tehdä etupainotteisesti, mikä vähentäisi vaivaa lähtöpäivänä. Aikataulut tuovat aina lisää painetta lähtöön, esim. junaan ehtiminen on aina vähän rasittavaa. Minulla on taipumus asettaa itselleni aikatauluja silloinkin kun ei olisi pakko, että tässäkin olisi kehittämisen varaa.
Aika samat fiilikset täälläkin 🙂 Aloitan pakkaamisen jo useita päiviä ennen matkaa ja teen listoja sekä tarvittavista vaatekokonaisuuksista ja muista tavaroista että tehtävistä asioista ennen lähtöä. Huolehdin myös taaperon tavarat ja vaatteet mukaan. Stressiä aiheuttaa etenkin juuri eväät, siistiminen ennen lähtöä (tiskit, jääkaappi, roskat…) ja se, että ehditään ajoissa lähtemään… Meillä on kaikilla paha tapa aloittaa jonkun tarpeettoman asian tekeminen juuri kun pitäisi olla menossa kun muka odotamme muita, ja sitten kaikki tekevät omiaan eikä kukaan pääse ovesta ulos.
Ja voi että minua ärsyttää mieheni tapa pakata: ehkä pari tuntia (!) ennen lähtöä hän kiireellä survoo vaatteensa ja tavaransa matkalaukkuun valittaen samalla, ettei sinne mahdu mitään kun se on jo täynnä minun tavaroitani (ja sisältää myös yhteiset hygienitarvikkeet, laturit yms.). Siis ihan joka kerta. Ja aina hän unohtaa jotain tärkeää (viimeksi esim. silmälasinsa) tai pakkaa tyyliin kahdet uimahousut mutta ei yhtään vaihtopaitaa tai ei tarpeeksi puhtaita kalsareita… Ja hotellihuoneessa tai missä sitten ollaankin miehelläni on tapana levittää kaikki tavaransa ympäri huonetta niin, että vaatteita löytyy sekaisin tuolien päältä, ikkunalaudalta, lattialta, kylppäristä… kun taas itse yritän pitää tavarat siististi matkalaukussa tai ainakin yhdessä paikassa ja pyykkiin menevät erikseen. Kuulemma hän oli nuorempana vielä pahempi tapaus ja unohti kerran mm. jättää juurikin ruokaa kissanpennulle… Olen päättänyt olla puuttumatta mieheni pakkaamiseen, muuten saisin täysin vastuulleni myös hänen tavaroistaan huolehtimisen, kuten hänen veljensä vaimo tekee… Ja siltikin viimeksi sain osakseni ärhentelyä, kun silmälasit eivät olleet mukana! Huoh!
Hankkikaa jokaiselle oma laukku tai rinkka, sopivaa kokoa, johon jokainen pakkaa omat tavaransa. Voi tehdä miehellesi jonkin check listan väljän, jota hän voi käyttää mielensä mukaan pakatessaan tai olla käyttämättä. Vaikkapa tähän tapaan: ”Simälasit, laturit, lääkkeet, vaihtoalusvaatteet, paidat, sukat, hammasharja, partakone…”
Tämä on ihan mahtavaa, kun muilla on sama ongelma! Tavallaan helpottaa sitä painetta, että kaikilla muilla lähdöt sujuvat aina hirveän sulavasti. Meillä puoliso pakkaa nopeammin ja paremmin kuin minä. Hänellä tosin on siihen paljon enemmän rutiiniakin, mutta hänen tavaroistaan minun ei onneksi tarvitse koskaan huolehtia. Jos lasten kamppeiden pakkaamisen delegoiminen onnistuu hänelle, olen aivan onnesta soikeana, koska silloin jää minulta todella iso osa stressiä pois. Meillä on yleensä omat laukut molemmille, joten kumpikin saa pakata itselleen mitä tahtoo, eikä tarvitse kiistellä tilasta. Lähtöpäivinä olen yleensä niin keskittynyt selviämään siitä lähtemisestä, että hermostun ihan täysin, jos joku rupeaa tekemään jotain epäoleellista 😀 Siinä saattaa saada vähän palautetta, jos haahuilee jotain samalla kun minä yritän valmistautua lähtöön…
Meillä lapset ovat itse pakanneet omat laukkunsa jonkin aikaa. Ainakin viisivuotiaista saakka. Ei pidemmille lomamatkoille mutta tyyliin mummolaan tai mökille muutamaksi yöksi. Hyvin se on mennyt, annan vain väljät ohjeet kuten ”kolme paria kaikkea”, ”muista hammasharja.”
Tätä pitäisi harrastaa enemmän. Mulla on varmaan se ongelma, että kun on kiire, on helpompi tehdä itse kuin delegoida.
Muistelen lukeneeni vinkin, että kun irrottaa laitteiden johdot seinästä niin ottaa siitä kuvan. Juna-asemalla/lentokentällä on helppo tarkistaa kännykästä ettei unohtanut mitään. Toinen juttu sitten on, jos huomaakin unohtaneensa…
Täähän on loistava idea!